Ladataan...
Puuropäivä

Oli perjantainen iltapäivä, kello lähestyi yhtä. Olin hoitanut aamupäivän keskustassa keskeneräisiä asioita ja käynyt äitikaverini kanssa lounaalla. Päiväuniajan kolkutellessa lähdin kuopukseni kanssa kohti kotia eli päätin suunnata lähimpään raitiovaunuun. Onnekseni kolmosen ratikka pyyhälsi paikalle melko pian, ja niinpä tähyilin tuttuun tapaani lastenvaunuille tarkoitettua ovea eteemme pölähtäneestä menopelistä. Raitiovaunun keskivaiheilla ovien kohdalla näytti kuitenkin olevan sen suuruinen suhina, etten viitsinyt lähteä panssarivaunuineni tunkemaan solmukohdan keskelle - etenkään kun kyseessä oli uudenmallinen raitiovaunu, jonka viimeiseen vaunuun oli esteetön kulku ja jossa ei istunut entuudestaan kuin pari ihmistä. Niinpä asetin rattaani mahdollisimman vähän muiden tielle ikkunan eteen ja istahdin itse rattaiden vieressä olevalle vapaalle penkille.

Vaan eipä mennyt aikaakaan, kun samassa, ratikan viimeisessä vaunussa kanssani istuva keski-iän ylittänyt mies kävi kuulustelemaan, miksen istu rattaineni lastenvaunuille erikseen varatussa kohdassa. Alla referoituna käymämme keskustelu niin hyvin kuin sen näin tuoreeltaan muistan.

Mies: "Hei, mitäs teet lastenvaunujen kanssa täällä? Oletko edes tietoinen, että näissä ratikoissa on erikseen sellaiset lastenrattaille tarkoitetut paikat, joista muiden tulisi väistää, jos lastenrattaita tulee kyytiin? Ei tällä paikalla kuuluis olla rattaiden kanssa!"

Minä: "Olen kyllä tietoinen, ja yleensä aina käytänkin sitä vaunua. Tää kerta on nyt ihan poikkeus, mutta en jaksanut ruveta näin isojen rattaiden kanssa sinne tunkemaan, kun tämä viimeinen vaunu näytti niin tyhjältä ja kun --"

Mies: "No toi on just tota kun ei VIITSITÄ noudattaa sääntöjä. Säännöt on sääntöjä, kuulkaas. Ihan yhtä lailla mä joudun aina vaatimaan itelleni invapaikkaa ja niin sunkin pitäs vaatia itelles vaunupaikkaa, se on eri asia, väistääkö ihmiset sitten, vaikka pitäis. Ei tässä oo lastenrattaiden paikka, tiesitkö sä sitä ees? Ootko ennen ees matkustanu näillä ratikoilla, mitä?"

Minä: "Tiesin, sanoin jo että..."

Mies: "No mikset sitten noudata sääntöjä? Pitää meidän muidenkin noudattaa, siks ne on laadittu että niitä noudatetaan!"

Vaunun etuosassa istuva nuori nainen (miehelle): "Siis anteeksi nyt vaan, mutta onko se nyt niin kauheeta, että hän istuu tämän matkan tässä viimeisessä vaunussa rattaiden kanssa? Siis onko siitä jollekulle nyt haittaa? Mitä eroa siinä lastenvaunupaikassa on verrattuna tuohon paikkaan, kun ratikka ei näytä olevan edes puolillaan ihmisiä eivätkä rattaat ole nyt kenenkään tiellä?"

Mies: "Säännöt on sääntöjä! Siellä on rattaiden paikka! Muiden pitäs väistää siitä, jos rattaita tulee kyytiin!"

Nuori nainen (miehelle, poistuessaan ratikasta): "Siis menisit hieman itseesi. Kehtaatkin nuorelle äidille, joka lapsensa kanssa tässä ketään häiritsemättä matkustaa, käydä valittamaan ja vielä TUOHON SÄVYYN, että missä hänen pitäisi istua!

Mies: "Ihan ystävällisesti kyllä vaan tiedustelin, onko hän edes tietoinen näistä säännöistä."

Nuori nainen (huikkaa ovelta miehelle): "Vai että ystävälliseen sävyyn, voisit todellakin miettiä, mihin tapaan ihmisille puhutaan ystävällisesti! Olettepa erittäin miellyttävän oloinen henkilö, kiitos vaan ja hyvää päivänjatkoa!!"

Minä (pala kurkussa nuorelle naiselle2, joka nousee samalta pysäkiltä juuri kyytiin): "Ihanaa, kun joku sentään uskaltaa puolustaa."

Mies: "Minähän vaan sulta kysyin, että tiedätkö sinä nämä ratikan säännöt vai et. Kun tuolla on vaunujen paikka tuolla ihan muualla!"

Vanhempi, samassa vaunussa vähän kauempana istuva nainen (minulle): "Voi kuule, löytyy niitä eriäviäkin mielipiteitä. Minä kannatan ihan suoraan tätä miestä, sillä lastenvaunujen paikka ei tosiaan ole tässä vaunussa. Mutta kun ei täällä näköjään piitata säännöistä pätkääkään, niin tämä on lopputulos, että ollaan sitten ihan väärässä vaunussa."

Minä: "Olen tosiaan pahoillani, kuten jo alussa sanoin! Käytän yleensä _aina_ lastenrattaille tarkoitettuja paikkoja, nyt en vaan halunnut lähteä tunkemaan oville, joilla oli ruuhkaa astuessani sisään. Tiedän, että tämä paikka ei ole se raitovaunun ensisijaisesti rataskansalle tarkoittama paikka. Mutta tämä vaunu oli melkein tyhjä, kun tulin kyytiin!"

Nuori nainen2: "Eiköhän äiti ole ajatellut vaan lapsensa parasta, kun tuli tähän vaunuun, näyttäisi olevan ihan samanlainen paikka tämä kuin tuo rataspaikkakin tuolla edempänä. Minulla itselläni on lähes samanikäinen lapsi, joten tiedän, miltä rattaiden kanssa tuntuu matkustaa."

Vanhempi nainen: "Eiköhän se äiti sitten tiedä, että lapselle parasta on TURVALLISUUS. Ja tämä vaunu ei tosiaan ole turvallisin, vaan tuo lastenrattaille tarkoitettu vaunu! Että siinä ollaan sitten piittaamatta lapsen turvallisuudestakin samoin kuin säännöistä! Että mitä jos tämä vaunu vaikka tässä kaatuisi nyt!?"

Mies: "Niin, säännöt on sääntöjä, turvallisuudenkin takia niitä tehdään. Se on ihan omasta viitseliäisyydestä kiinni, tässä kun ei lastenrattaita saisi olla lainkaan tässä vaunussa!"

Nuori nainen2: "Mutta mitä haittaa siitä oikeasti on, jos hän tämän yhden matkan on tässä paikalla eikä kenenkään tiellä? Ja lapsikin näyttäisi nukkuvan..."

Vanhempi nainen: "Lastenvaunujen paikka on muualla, turvallisuuden takia on tärkeää että lastenvaunut ovat lastenvaunujen paikalla!"

Nuori nainen2: "Ja miten se mielestänne eroaa tästä paikasta, kun molemmissa näyttäisi olevan yhtä paljon tilaa ja esteetön kulku? Miten se on tätä paikkaa turvallisempi tällä hetkellä?"

Vanhempi nainen: "No mene katsomaan! En minä ole ikinä matkustanut lastenvaunujen kanssa, ei minulla ole lapsia!"

Mies: "Ei minullakaan!"

Minä ja nuori nainen2: "No sen kyllä huomaa..."

 

Tulipahan selväksi, missä on vaunujen paikka.

 

Ladataan...
Puuropäivä

Hoitovapaalaisella ei varsinaisia lounas- tai kahvitaukoja päivän aikana ole eikä vanhemmuudesta sen koommin voi ottaa vapaata, mutta itselläni on asiat sen verran mukavasti, että saan lähes päivittäin minut järjissäni pitävän noin tunnin mittaisen (joskus pidemmän, joskus lyhyemmän) irtioton tukikohdasta nimeltä koti, ja saan käyttää tuon aikani miten itse haluan. Minut tuntien ei ole vaikea arvata, mihin vapauteni sijoitan: liikuntaan, mahdollisimman tehokkaaseen, hikiseen ja rasittavaan sellaiseen, tietysti.

On aivan ennenkuulumatonta, että tekisin irtiottotunnillani jotakin muuta. Tänään niin kuitenkin tapahtui, kiitos kolmen ystäväni, joilta sain vuosi sitten synttärilahjaksi Klik Card -nettilahjakortin intialaiseen päänhierontaan Lumottuun Helmeen (https://www.lumottuhelmi.fi/). Niinpä varasin ajan minulle ominaiseen tapaani juuri ennen kuin vuosi lahjakortin saamisesta meni umpeen (onneksi ajan saaminen lyhyelläkin varoajalla onnistui!), ja odotin päivää koittavaksi jännityksensekaisin tuntein. Pian tuli maanantai, ja kello kurotteli iltapäiväviittä. Kuittasin vapaatuntini alkaneeksi ja harpoin kiireisen naisen askelin kohti asemaa ja keskustaa. Samaan aikaan kun varaamani hoito starttasi, olisi alkanut myös ohjattu body pump -tunti käyttämälläni salilla, jonka ohittaminen matkalla kauneushoitolaan sai aikaan pienimuotoisen tahtojen taistelun: josko sittenkin kuntoilemaan... 

Mutta onneksi pysyin päätöksessäni ja viipotin kengänkärjet loskasta märkinä kohti Eerikinkadulla sijaitsevaa vanhaa ja jykevää rakennusta. Astelin suuret kiviportaat toiseen kerrokseen, rimpautin kelloa ja tsadam: yhtäkkiä olinkin aivan jossain muualla kuin kiireisten, töistään koteihinsa kyynärpäät äkäisinä suihkien etenevien työmatkalaisten seassa keskellä hektisintä ja loskasta kuraisinta Helsinkiä. Ympärilläni aukeni lämmin värimaailma, jostakin kuului rauhallisen rentouttavaa musiikkia aallonloiskeineen. Eteisessä odotti teepannu, jonka alla tuikki pieni kynttilä. Lämminsävyinen nojatuoli suorastaan kutsui istumaan syliinsä, ja kulhossa nökötti rykelmä pähkinöitä sulassa sovussa. 

Jätin ulkovaatteeni kenkiä myöten eteiseen ja asetuin mukavasti tuolille hoitohuoneeseen. Sain loskassa tarponeille jaloilleni lämmikkeeksi viltin ja käskyn laittaa silmät kiinni, rauhallisesti hengitellen, vähitellen rentoutuen. Koetin keskittyä musiikkiin samalla kun hoitaja alkoi valmistella kehoani 45 minuutin mittaiseen rentoutustuokioon. Liike lähti hartioista ja niskoista ja eteni vähitellen kohti päätä sekä hiuspohjaa. 

Vaan eipä ollut kovin helppoa - ainakaan aluksi - koittaa irtautua arjen tohinoista, lopettaa niiden asioiden miettimistä, jotka pitäisi tehdä vielä tänään ja jotka oli kyllä ehtinyt tekemään mutta olisi voinut tehdä ehkä vielä vähän paremmin. Vähän väliä sain itseni kiinni ajattelemasta asoita, joihin en sillä hetkellä pystynyt vaikuttamaan. Mietin lapsia, pienemmän pojan päähän tullutta kuhmua, miehen superkiireistä työviikkoa ja viikonloppuna koittavia nelivuotissynttärijuhlia. Pikku hiljaa sain kuitenkin itseni pakotettua keskittymään sen hetkisiin tuntemuksiini, kuuntelemaan meditatiivista musiikkia ja olemaan läsnä hetkessä. Hoidon loppupuolella olo alkoi olla raukea eikä nukahtamiseen olisi ollut enää kovin pitkä matka. Löysin itseni hokemasta "älä lopu vielä, älä lopu vielä" -mantraa ajatuksissani, kun liike alkoi palautua takaisin hartioille, sinne mistä oli lähtenytkin.

 

Mutta kuten kaikki, myös tämä hyvä loppui aikanaan liikkeiden käydessä yhä keveämmiksi ja otteen lopulta irrotessa kokonaan. Sain availla rauhassa silmiäni, ja siirtymistä helpottamaan sain lasillisen raikasta vettä. Olo oli väsynyt ja virkeä, nuutunut mutta raukea samaan aikaan. Tuntui lämpimältä, melkein kuumalta. Vaihdoin muutaman unisen sanan hoitajan kanssa ja nappasin kännykkäkameralla utuisia kuvia kauneushoitolan tiloista. Kiittelin vuolaasti hyvästä palvelusta ja pää hoidosta pökerryksissä jätin taakseni tuon rentouttavan keitaan ja astuin takaisin katulamppujen valaisemaan kaupunkimaisemaan. Harhailin tieni ostoskeskuksen läpi raitiovaunulle ja lopulta takaisin lähtöpisteeseeni.

Vastassa oli tuttuun tapaan kaksi keskenään kilpaa maailman kovinta ääntä pitävää dinosauruskrokotiilikarhunpoikaa, liedellä poriseva siskonmakkarakeitto, astia-allas täynnä tiskejä ja työkonettaan vimmatusti naputtava aviomies. Suukotin kaikki perheemme kaksilahkeiset, nappasin pöydältä lehden ja syvennyin litkimään keittoa hyvin lämmenneeseen kehooni. Jotenkin hoito näytti siis vaikuttaneen jopa yliväsyneen kotiäidinkin nuupahtaneeseen ja ylikierroksilla käyvään olemukseen, sillä oma äänitasoni ei noussut koko iltana yli Sinkkosen suositusten. En motkottanut edes likaisista astioista, hujan hajan olevista vaatteista tai töistä, joita toisella puoliskolla näytti piisaavan yömyöhiin asti. Ei tarvinnut, koska oli niin hyvä olo. Ikään kuin osa stressistä olisi hierottu pois.

Jos siis kaipaa irtiottoa työ- tai kotiarjen keskelle, minilomaa loskasta laineiden ääreen ja hetkeä itsen hemmottelulle, voin lämpimästi suositella Lumotun Helmen lempeää ja superystävällistä palvelua. Ja kuulinpa semmoistakin, että hoidoilla voisi saada apua myös uniongelmiin ja migreenin ehkäisyyn. Ja jollei itselle osaa sallia moista hemmotteluhetkeä, niin lahjakortti on melkoisen mukava ja toimiva ratkaisu niin antajalle kuin saajallekin. Kiitos siis lahjasta, Jenni ja Elli ja Elena, ja taivaallisesta viikon alusta, kauneushoitola Lumottu Helmi!

PS. Pahoittelen kuvia, jotka eivät juuri tee oikeutta Lumotun Helmen kauniille tiloille. Kännykän kamera kun ei tunnu ymmärtävän tunnelmavalaistuksen päälle sitten lainkaan. Kannattaa mieluummin mennä itse paikan päälle kokemaan hoitola ja sen hyvää tekevä vaikutus  koko lumoavuudessaan :)

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Puuropäivä

Kotiäitinä päivät noudattavat aika tavalla samaa tuttua kaavaansa, joten välillä on kiva saada hieman vaihtelua päiväkoti-lähikauppa-kirpputori-hiekkalaatikkokomboon. Ja mikäpä toimisi sen paremmin keskellä viikkoa ohjelman piristäjänä kuin rentouttava pikavisiitti naapurimaahan notkuvien buffet-pöytien ja runsaiden meriaamiaisten ryydittämänä? Siispä tartuimme äitikaverini kanssa uhkarohkeasti tuumasta toimeen ja varasimme hulppean tarjouskupongin innostamina meille ja pojillemme risteilyn Tukholmaan perhehytteineen, aamupaloineen ja lounaskuponkeineen päivineen. Jos totta puhutaan, en kyllä oikeasti odottanut, että luvassa olisi mikään kovin rentouttava matka laineilla, mutta en myöskään tajunnut, minkä pituinen pinna yksivuotiaalla on esimerkiksi buffet-pöydässä istumiseen. Näin jälkiviisaana voinkin kernaasti todeta, että extra-aikuiselle olisi kahden pallomahamutsin ja kolmen alle 5-vuotiaan pojan seurassa ollut tilausta...

No mutta. Lähdimme matkaan siis tiistai-iltapäivästä. Nappasin esikoisen mukaan suoraan päiväkodista ja köröttelimme ratikalla Silja Linen terminaaliin, jonne muutama muukin näytti olevan kakkosen raitiovaunulla matkalla. Terminaalissa tunnelma oli kuitenkin leppoisa, eikä fiilistä huonontanut lainkaan livemusiikkia tarjoilevat pianisti ja saksofonisti. Nappulat jammailivat intona ja minä noukin seurueellemme hyttiliput tyystin jonottomalta palvelutiskiltä. Pian komppaniamme täydentyi yhdellä pallomahaäidillä ja tämän pojallaan, joten porhalsimme saman tien sisälle laivaan etsimään ihanaa Muumi-perhehyttiämme.

Hyttielo

Yösijamme sijaitsikin ruhtinaallisesti 11. kerroksessa aivan laivan keulassa, joten saimme nauttia rauhallisuudesta hyttimme ympäristössä koko risteilyn ajan. Perhehyttiin kuului levitettävän sohvan lisäksi kaksi alasänkyä, kaksi yläsänkyä sekä erikseen tilaamamme matkapinnasänky. Mahduimme siis yhteensä kolmen pojan, kahden odottavan äidin ja kaksien rattaiden kera hyttiin aika mukavasti - ilman että ketään tarvitsi kammeta yläsänkyyn. Olimme varanneet myös ruokailut etukäteen: illalliskortit ja aamiaiset mennen tullen, jotta välttyisimme turhilta nälkäkiukkukohtauksilta.

Ruokailut laivalla

Klo 17 seisova pöytä toimikin menomatkalla suhteellisen hyvin, sillä päiväkotirytmissä elelevien lasten masut olivat tottuneet kurnimaan juuri kyseiseen aikaan. Ainoa vaan, ettei ruokailusta itse juuri ehtinyt istuen nauttimaan, sillä ensin piti hakea ruoka juniorille, sitten esikoiselle, sitten juomat molemmille ja lopuksi, kun saapui vihdoin pöytään oman kukkupäilleen noudetun lautasensa kera, oli nuorempi versio ehtinyt sammuttaa oman nälkänsä, yrittänyt sammuttaa nähtävästi myös naapuripöydässä istuvien nälän heittelemällä ruokia ympäriinsä ja kiukustumalla siihen, kun ei päässytkään syöttötuolista juoksentelemaan ympäri ruokailutilaa. Siinä ei sitten muu auttanut kuin yrittää ostaa itselle muutamia minuutteja syöntiaikaa keräämällä äitipisteitä leivonnaisia, nameja ja jäätelöä pikkuisen eteen kantaen. Eniweisch, saimme me buffetissa aikaa kulumaan jopa tunnillisen!

Myös aamupalat olivat meiningeiltään samanmoisia, sillä vaikka tarjolla olisi ollut jos jonkinlaista herkkua, ei äiti-ihminen ehtinyt kiireen rytäkässä napsimaan suuhunsa juuri muuta kuin viilennyttä kahvia, kasan meloniviipaleita, puolikkaan sämpylän täytteineen ja kasan pinjansiemeniä, konvehteja sekä tuplasuklaamuffineja. Mutta ruokailuissakin tulee toki muistaa, että tilanne lie ollut erilainen, jos seurueemme nuorin osapuoli olisi ollut edes muutaman kuukauden reilummalla maltilla varustettu.

Toisen aamiaisen söimme siis kuuden euron lisähintaan laivan italialaisessa ravintolassa, ja voin kyllä todeta, että pienempi tila (ja pienemmät välimatkat pöytien välillä) sekä paremmat ja tuoreemmat tarjoomukset olivat kuuden euron lisämaksun väärti! Samaten paluumatkan buffetin vaihdoimme 42 euron illalliskuponkeihin, jotka käytimme yhteispäätöksellä laivan sushiravintolaan - eikä taaskaan tarvinnut katua, päinvastoin! (En tosin mainitse tässä yhteydessä mitään seurueen pienimmän käytöksestä, krhm.)

 

Auringon täyteinen päivä Tukholmassa

Tukholmassa kaikki sujui lasten kanssa vaivatta - ja saattoipa miltei 15 plusasteeseen kohonneella lämpötilalla auringonpaisteineen olla jotain tekemistä sekä äitien että lasten mielialaan. Nappasimme terminaalin vierestä bussin (rataskansa kulkee paikallisbusseilla Tukholmassakin ilmaiseksi) keskustaan ja päätimme ensiksi lähteä metsästämään 4-vuotiaalle etukäteen lupaamaani matkamuistopehmokrokoa. Ja NK:ltahan sellainen sitten tietysti löytyi, vieläpä melkoisen mojovana ja päälle 40 euron hintaan. Samalla mudenaattorit pääsivät hypistelemään ihania tylliunelmia masuasukkejaan ajatellen. Ja kun vielä reissun kaksi nuorinta nappulaa nukahtivat sopivasti, kärräsimme komppaniamme Åhlensin tavaratalon yläkerrassa sijaitsevaan Pane Fresco-ravintolaan, jossa tilasimme äideille aivan huikeat tonnikalasalaatit ja nelivuotiaalle tämän toiveestaan ranut kanafileillä. Terassilla paistattelimmekin päivää sitten päiväunien verran, minkä jälkeen siirryimme maantasaan nauttimaan irtojäätelöistä ja hyppäsimme tassut jädeistä tahmeina kohti terminaalia posottavaan bussiin. 

Lopuksi

Parasta koko risteilyssä oli ehdottomasti lasten leikkipaikka, josta löytyi puuhaa kaikenikäisille: oli pelikonsoleita, Muumi-piirrettyjä, pallomeriä liukumäkineen, värikyniä, aarteen metsästystä, satutuokioita, kiipeilyseinää ja Brion junarata. Mutta eipä siinä: matka oli kokonaisuudessaan kovinkin onnistunut ja toi sitä kaivattua vaihtelua perusarkeen. Kelloa ei juuri ehtinyt tuijottelemaan, vaan aika riensi niin vauhdilla eteenpäin, että ensimmäisenä iltana havahduimme puoliyhdeksältä Grease-musikaalista nauttiessamme (tai "nauttiessamme" eli yliväsyneen yksivuotiaan perässä juostessamme, lasten drinksuissa majailleita appelsiinilohkoja ja valotikkuja lattialta metsästäessämme ja portaisiin vieviä teitä tuoleilla blokkaillessamme) siihen, että yöuniaika oli mennyt puolisen tuntia sitten. Lapsilla näytti olevan erikivaa ja äidit saivat vertaistukea toisiltaan sekä muljautella silmiään yhteisvoimin kolmen pojan säntäillessä pitkin pallomeriä, tax freetä ja laivan ihanan pitkiä käytäviä. Oli tyttöporukan risteilyihin tottuneena hieman erilainen, mutta vähintäänkin yhtä vauhdikas reissu! :D

Kiitos risteilyseurasta, jäsenet K & H!

Ladataan...

Ladataan...
Puuropäivä

Noin vuosi sitten pääsin toteuttamaan yhden pitkään haavelistalla keikkuneen unelmani: matkan Islantiin. Matka oli mieheni kolmekymppisyllätyslahja minulle, enkä tiennyt etukäteen kohteesta tai matka-ajankohdasta mitään. Vinkkejä sain viikon välein avattavasta kortista, jonka toimintaperiaate oli vähän sama kuin joulukalenterin - paitsi että luukuista ei ilmestynyt suklaata, kuvia eikä positiivareiden elämänviisauksia vaan vihje, joka antoi pientä suuntaa kohdemaasta ja lähtöpäivästä. Lähdön hetki koitti kuitenkin aiemmin kuin olin uumoillut, sillä osa avattavista luukuista olikin pelkkää hämäystä (miksei joulukalentereissa ole hämäysluukkuja extrasuklaineen??) ja niin löysin pian itseni pakkaamasta kaikenmoista viileän ilman tarpeistoa matkareppuuni. Myös pojille piti pakata matkaan mukaan lämmintä, veden ja tuulen pitävää kudetta kolmeksi päiväksi. Selvä pyy.

Eräänä maaliskuisena perjantaina löysin sitten itseni perheeni kanssa Helsinki-Vantaalta tähyilemästä lähteviä lentoja. Yritin arvailla näytöllä komeilevien maiden joukosta oikeaa kohdetta, mutta en kertaakaan uskaltanut veikata ääneen, että voisin päästä matkalle maahan, josta olin jo vuosia haaveillut; vaikka taululla lukikin Amsterdamien, Lontoiden ja Riikojen seassa myös Reykjavik, en olisi kuuna päivänä osannut arvata pääseväni syntymäpäivämatkalle tuohon omaleimaisella maisemalla ja kulttuurillaan kiehtovaan rahkamaahan. Mutta näin kävi!

Hymy korvissa marssin kohti lähtöselvitystä ja turvatarkastusta. Alla oleva jäbä ei neljän kuukauden iässään vielä ymmärtänyt, minne oli joutumassa; ei sentään läpivalaisuun, vaikka siltä vähän vaikuttaisikin.

Vaikka olin täysin riemupäissäni matkakohteesta, samalla ensimmäinen lento lasten kanssa vähän hirvitti: Miten kolmivuotias esikoisemme malttaisi pysyä paikoillaan (ja kiukkuamatta) lentomatkan? Entä miten nelikuisemme suhtautuisi koneen nousuun ja laskuun? Onnistuisiko imetys lentokoneessa - entä vauvan nukkuminen?

Hankittuani itselleni pienoisen matkastressin porhalsi toinen, vielä suurempi stressinaihe matkaan mukaan kameran muodossa. Tai oikeammin kameran poissaolon muodossa. Olimme nimittäin mieheni kanssa huolehtineet järkkärikameran muistikortin tyhjentämisestä ja akun lataamisesta oikeinkin neuvokkaasti etukäteen, mutta eipä meistä kumpainenkaan muistanut lähtiessä napata härveliä mukaan keittiömme pöydältä. Pienoisen potutuksen siivittämänä ei auttanut kuin toivoa, että kännykän kamera onnistuisi taltioimaan kaikki hienot näkymät muistipalatsimme tueksi edes auttavasti.

Koneeseen päästyämme huoliminäni kuitenkin hellitti otettaan, ja havahduin siihen, että välittömästi nousuimetyksen jälkeen pikkuisempi poikanen nukahti ensimmäisille unilleen ja isompi syventyi nauttimaan Autot-leffasta isimiehen pädin ääreen. Muutaman tunnin, vajaiden leffojen, erikseen tilattujen minihamppareiden ja matkacolien sekä onnistuneesti imetetyn laskun jälkeen saavuimme perille kohteeseen: tuuliseen, sateen riepottelemaan ja omalla karulla tavallaan jylhän kauniiseen Islantiin. 

Mieheni oli varannut meille jo Suomesta käsin valmiiksi auton, ja sinne kolmevuotiaalle sopivan turvaistuimen. Nelikuisemme sen sijaan oli varannut koneessa sisälleen sen verran hyvin tavaraa, että ennen kuin pääsimme kampeamaan itsemme mukavaan vuokra-Skodillaciin, saimme viihtyä lentokentän vessan ja smoothiebaarin välittömässä läheisyydessä lähemmäs neljä tuntia yhteensä kolmien kakkojen, muutaman kahvin, parin protskupatukan ja useiden smoothieiden kera. 

Ensikosketus Islannin ilmastoon oli mieleenpainuva: siellä tuuli, todella tuuli! Tuulen voimakkuutta havainnollistanee se tosiasia, että erehdyttyäni kerran laskemaan irti rattaista (jarrujen ollessa päällä!), lähti tuuli kuljettamaan niitä pikavauhdilla kauemmas autosta. Parilla juoksuaskeleella vaunuista kiinni, nelikuinen kirjaimellisesti turvaan turvakaukaloon (jonka olimme lennättäneet mukanamme Suomesta) ja auton ovi visusti säppiin, ennen kuin tuuli yritti repiä senkin, siis oven, mennessään.

Ajokelikin oli varsin persoonallinen: kaarevat, jäiset tiet, jäätävä tihkusade ja viistosti puskeva tuuli yhdistettynä säkkipimeyteen tekivät parin tunnin ajomatkasta ainakin vähän jännittävän. Onneksi muksut nukahtivat Reykjavikista napatun Subway-illallisen jälkeen sujuvasti, niin saimme suunnistaa majapaikkaamme aikuisten kesken, pienen tuhinan säestäminä, pilkkopimeässä mustuutta ja siellä täällä hohkaavia valoilmiöitä ihaillen.

Siippani oli varannut meille yöpaikan lasten ehdoilla varsin viihtyisästä maatilamajoituksesta. Minä jäin laittelemaan pipanoita hammaspesuille ja unille sillä välin kun mieheni lähti metsästämään maatilalta pötyä (itse valmistettuja lankkuperunoita maalaishampparin kera) pöytään.

Aamu valkeni varhain, sillä jo kuudelta alkoi olla ihan valoisaa (vauvan kanssa saimme ilon irti matkan varhaisimmistakin tunneista ;P). Sonnustauduttuamme sadevaatteisiin suuntasimme runsaalle landeaamiaiselle. Samalla saimme ihailla eritoten esikoistamme ilahduttavia, ikkunasta avautuvia lehmä-, traktori- ja peltopitoisia maisemia. Ja tulipa siinä itsellekin ihan lapsuus lämpimästi mieleen.

Navat killillään hyppäsimme autoon ja suuntasimme nokan kohti päivän kolmea eri nähtävyyttä. Pienempi versio pojista otti unta, isompi ihmetteli maisemia. Matkalla pysähdyimme moikkaamaan karvaturrikoita.

Ensimmäinen kohteemme ei ollut Geysir, vaikka kahvilan seinässä niin seisoikin, vaan voimalla pauhaava "kultainen putous" eli Gullfoss. Ennen vesimyrskeen ihastelua imaisimme kahvit, maidot ja banaanit kitusiimme kahvilan lämmössä.

Lämmittely- ja santsikahvikierroksen jälkeen matka jatkui kohteeseen numero kaksi: höyryävien ja kananmunalta "vienosti" tuoksahtavien kuumien lähteiden ääreen. Tällä kertaa myös herra Geysir oli tavattavissa, tosin onneksemme hän sattui olemaan kovin rauhallisella tuulella pulputellessaan miedosti yksikseen. Sen sijaan pari pikkuisempaa kuumaa lähdettä oli ärhäkämmällä päällä, ja niinpä saimme ihailla kymmenen minuutin välein ilmaan pulppuavaa vesisuihkua höyrypäineen. Maagista!

Silmänruokaa tovin ahmittuamme tajusimme, että kaipa sitä ravintoa pitäisi pian keksiä muillekin kuin porukkamme maitobaarilaiselle. Niinpä ajoimme auton parkkiin viereisen kahvila-/ravintola-/kauppakeskittymän pihalle ja lähdimme kurnimaan ruoan perään. Ja niin näytti tehneen myös ihan pari muutakin ihmistä, sillä vaikka ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla jos jonkinmoista, myös turisteja oli paikalla aivan järkyttävän paljon! Vapaita istumapaikkoja saikin kärkkyä hyvän hetken, ennen kuin pääsi istahtamaan lounaan, kahvin ja jädejen ääreen. Istuminen lämmössä oli muuten sen verran kivaa, että taisimme kuluttaa penkkejä huomaamattamme yli parikin tuntia.

Viipyilevän lounaan jälkeen aurinko oli saapunut kuivattelemaan kylmästä ja tihkusateesta kohmeisia olemuksiamme, ja päivänpaisteessa olikin kiva jatkaa matkamme viimeistä etappia kohti Game of Thronesistakin tuttuja maisemia.

Siellä se möllöttää! Unescon maailmanperintökohteeksikin titureerattu kansallispuisto maan pinnalla komeilevine mannerlaattoineen.

Muutamaa sadekuuroa ja imetys- ja vessastoppia myöhemmin oli aika starttailla menopeliämme kohti Reykjavikia ja toisen yön majapaikkaamme. Iltapuuroa ja -ruokaa vailla samoilimme pienessä Reykjavikin kaupungissa hiljaisena lauantai-iltana, ja tuntui, että kaikki kaupat ja ravintolat olivat menneet kiinni iltakuuden jälkeen. Niinpä kurvasimme automobiilimme tutun Subway-huoltoasema-kompleksin eteen ja syötimme lapsosille huoltsikan kylmätiskistä löytyneen, itse lämmitettävän riisipuuron iltapalaksi, suoritimme iltatoimet huoltsikan vessassa ja ostimme evääksi kivan kasan Skyrejä.

Yliväsyneen vauvan huudon säestämänä matka jatkui iltamyöhään vuokra-asunnolle, jossa meille jäi aikaa kylpeä (siivouspaljussa), pakata ja nukkua vajaat kuusi tuntia. Seuraavan päivän lento lähti nimittäin jo aamuseitsemältä, mikä tarkoitti meille aamuneljän herätystä. Inte kiva.

Vähillä unilla saimme kuitenkin kammettua komppaniamme matkatavaroineen autoon, auton turvallisesti takaisin vuokra-autojen palautuspisteeseen, bussikyydin terminaaliin ja täpötäydessä terminaalissa (lasten ansiosta) ohituskaistan satametrisenä luikertelevan lähtöselvitysjonon ohi odottelemaan paluulentoamme.

Kokonaisuudessaan matka oli mainio, vaikka niin kovin lyhyeksi jäikin. Syy tähän tosin oli inhimillinen: mieheni oli alunperin ajatellut lennättää yllätysmatkalle ainoastaan minut ja itsensä, jolloin olisimme toki halunneetkin takaisin lastemme luo heti sunnuntain ensimmäisellä lähdöllä. Mutta lasten hoitopaikkakuvioiden kariuduttua viime tipassa hän joutuikin buukkaamaan lentoliput myös poikasillemme, eikä meidän paluulentojen myöhäistäminen ollut enää siinä vaiheessa mahdollista.

Ilmainen maa Islanti ei ole, mutta ilmeisesti tarjouslennot isäntä sai varattua meille kahdelle varsin edukkaaseen hintaan (esikoisemme lipun hinta olikin sitten useampi satanen). Majoitus ja aamupala laadukkaassa agriturismossa maksoi koko perheeltä n. 150e, ja vuokrahuoneistossa aamupaloineen (airbnb:n kautta muistaakseni) hieman vähemmän. Lisäksi kustannuksia tuli autovuokrasta, -bensoista ja turvaistuimen vuokraamisesta. Nähtävyydet olivat ilmaisia ja ruoka Suomen hintatasoa. Ennen matkaa mieheni oli ostanut netin kautta autollemme vakuutuksen, joka oli koko viime vuoden voimassa lähes kaikkialla maailmassa. Tämä osoittautuikin kannattavaksi hankinnaksi, sillä teimme kesällä matkan Italiaan, jolloin vuokrasimme auton kolmeksi viikoksi - samalla vakuutusmaksulla!

Ensimmäiseltä lasten kanssa tehdyltä matkalta opimme ainakin, että:

  • kamera kannattaa muistaa paitsi ladata, niin ottaa myös mukaan
  • lasten rattaiden, turvaistuinten ym. kuljettaminen ulkomaille on superhelppoa ja mutkatonta - vaikka me keltanokkina pakkasimmekin lastentavarat tarroilla varustettuihin jätesäkkeihin (myöhemmin tajusimme hankkia lastentarvikeliikkeestä lentokassin em. tavaroille)
  • ainakin IcelandAir kohteli lapsiperheitä ja -matkustajia erittäin lämpimästi omine lähtöselvityskaistoineen ja matkapuuhapaketteineen
  • Islanti on siisti, kaunis, turvallinen ja puhdas maa - satoi tai paistoi - ja sinne on ehdottomasti päästävä vielä uudestaan!