Toscanan matkalla tapahtui myös sellainen ihme, että päätimme Joelin kanssa viettää kokonaisen päivän ihan kaksistaan - ensimmäistä kertaa yli vuoteen.

Siennaan lähdettiin niin ex tempore -henkisesti, että vasta junan saavuttua asemalle tajuttiin, että emme tiedä kaupungista mitään. Vaikkapa nyt esimerkiksi sitä, missä rautatieasema keskustaan nähden sijaitsee (jep. ei ollutkaan siis ihan keskustassa).

Nääh, mitä me kartalla. Kunhan ollaan kahdestaan ja hengaillaan.

Tai no, oli meillä sentään jotain: blogin Toscanassa asuvalta lukijalta saatu piiiiitkä sähköposti kännykän työpöydälle tallennettuna - niiden vinkkien avulla vietettiin kokonainen kiva päivä kaupungilla. KAUNIS KIITOS, Iiina!

*******

Ilman karttaa hengailu osoittautui ihan hykerryttävän hauskaksi ajanvietteeksi: kuljeskelee vain ympäriinsä ja yrittää päätellä, mikä kaupungissa näyttäisi olevan keskeistä. Eli Siennassa ainakin nämä:

Oho miten iiiiiiso aukio, tämä on varmaan joku keskipiste. Just tämä tässä.

Paljon turisteja, isot portaat ja hieno kirkko (?). Joo, tämä tässä.

Punaruutuinen pöytäliina, ruokalistan kertova englantia puhumaton tarjoilija ja tsägällä tilattu kasvispasta. Siennan paras lounas, tämä tässä.

Tuolla on ihmisiä! Siennan keskeisin näköalapaikka selvästi, tuo tuolla.

Siennan kauhistuttavin näköala korkeanpaikankammoiselle - tämä tässä.

...ja Siennan takkutukkaisin sormellaosoittaja, hopsan - tuo tuossa.

Siennan mahtavin maisema pikkukujalta (tuolta valkoisesta aukosta pitäisi häämöttää joku torni) ja hämmentävin osoituskuva, josta on hävinnyt sekä osoittava käsi että kokonainen torni.

Ja rennon päivän päätteeksi Siennan paras pizza ja maistuvimmat bruschettat.

Helppo sanoa, että nämä olivat parhaat, koska muista ei ole kokemusta.

Ai ja että ajateltiinko Silvaa koko päivänä? No arvatkaa:

Joku laittoi vauvamme vesipulloon.

Oli ihan tosi-tosi onnistunut loma, mutta hitsi että on ihana olla kotona!

Vaikka päällisin puolin Silva oli reissussakin oma hyväntuulinen itsensä, etenkin iltaisin äiti sai usein pienet kiukkukohtaukset niskaansa - varsinkin jos oli huidellut päivällä omissa menoissaan (tai nukkunut). Tirpan yöt olivat-mitä-olivat, samoin syöminen välillä vähän tökki.

Mutta nyt: bling, arki toimii taas! Silva on ollut kotiutumisesta selvästi aivan innoissaan - oh, miten paljon omia tuttuja leluja! Oma sänky, oma syöttötuoli, oma hoitopöytä, oma kylpyamme. Ja ennen kaikkea: oma kissa! Jälleennäkemisen riemu on ollut molemminpuoleinen, Tikru non-stop-puskee kikattelevaa Silvaa kaikista mahdollisista suunnista yhtä aikaa.

Kannattaa näköjään käydä lomalla jo pelkästään siksi, että kotielämä maistuu taas näin mukavalta.

PS. Vietettiin tänään kiva päivä Arabian katufestareilla. Olin jo ottamassa valokuvaa kaikista ihanista kirppislöydöistä, kun kasasta tipahti turkiskuoriainen. Jea.

Uuteen sivustoon totutellessa edelleen; ulkoasu on vielä vaiheessa, odotellaan...

Täällä sitä ollaan! Vähän ontuen, mutta ollaan kuitenkin.

Ja ei, eijei, minä en onnu (ei trapetsionnettomuutta tällä kertaa). Vaan tämä uudistunut sivusto tässä edelleen päivittelee itse itseään valmiimmaksi. Lilyn ulkopuolelta tuleville lukijoille siis tiedoksi: Lilyn sivustouudistus on tässä tällä viikolla aiheuttanut hieman (kröhöm) suunniteltua pidemmän käyttökatkoksen, mutta nyt aletaan kai olla rutkasti voiton puolella. Lisätietoa toimituksen palstalla!

Oma bloginikin on näköjään ulkoasunsa puolesta vielä vaiheessa nimeltään "vaihe". Eli ei hätää, ei tämä tämännäköiseksi jää; ilmeisesti nuo tunnisteet sun muut puuttuvat osaset plompsahtelevat itsestään paikoilleen tässä lähipäivien aikana - sitä odotellessa :)

Näin sitä vähitellen siis aletaan kai palailla normaaliin blogirytmiin. Toivottavasti. Ja sitä ennen ihmetellään ja ihaillaan tätä uudistunutta hianoa sivustoa ja pidetään peukkuja, että sivut alkavat toimia odotusten mukaisesti.

Palataan siis pian!

Kyllä. Se minä olen. Tänään on ensimmäinen äitienpäivä, jolloin oikeasti tuntuu siltä.

Äiti.

Viime vuonna se oli vielä vieras sana, vaikka olin äiti jo silloinkin.

Enää se ei ole yhtään vieras. Se olen minä. Ihan kokonaan läpikotaisin minä.

Viimeisen vuoden ajan minä olen ollut ensisijaisesti äiti. Ja vasta sen jälkeen jotain muuta. Ja se on tuntunut hyvältä niin, luontevalta.

Vaikka vauva-vauva-vauva ( ja myöhemmin napero-napero-napero) on täyttänyt mieleni, se on ollut sellaista onnellista märkäpahvilaatikkopäisyyttä. Olen halunnut niin. Olen minä, joka on nyt äiti.

Ei mikään "äideistä parhain" varmastikaan, mutta silti aivan hyvä.

Rakastava.

Pelleilevä.

Omia vaistojaan kuunteleva.

Lempeä.

Läheinen.

Hellä.

Pirskahteleva.

Rönsyilevä.

Eikä-niin-kovin-vakava.

Sellainen äiti, joka höpsötää, opettaa tirpan tekemään pierunääniä suullaan ja pöristää naperon mahaa kikatusmyrskyn toivossa silloin, kun pitäisi jo mennä nukkumaan.

Sellainen äiti, joka minä olen. Olen ihan luonnostaan.

Minuna. Äiti-minuna. Sellaisena minuna, joka minä olen.

*******

Tänä(kään) merkkipäivänä meille ei kateta skumppabrunsseja tai anneta kalliita lahjoja. Ne eivät ole "minua". Tai "meitä". En halua kiusaantua ravintolassa, joka on hienompi kuin minä. Tai avata pakettia, jonka hinnalla olisimme tehneet viikon ruokaostokset Prismassa.

Meillä merkkipäivät ovat läsnä, kyllä, mutta eivät paperiin käärittyinä lahjoina tai muina suurieleisinä osoituksina. Minä saan lahjaksi lempeitä katseita, ohimeneviä silityksiä, helliä sanoja. Rakkautta.

Se on paras lahja minulle.

Olen aivan järjettömän onnellinen tajutessani, että sen lahjan voin saada joka ikinen päivä - ei vain tänään.

Hyvää äitienpäivää kaikille! <3

Ihan yllättävän vino.

"Kukkuu!"

Yllättävää oli myös tämä:

Heippa vaan, säästölinja - äiti meni mummin kaa shoppaan!

*******

Silva oli kuulemma viettänyt mukavan päivän muun porukan kanssa, kun itse lähdin oman äitini kanssa junalla Pisaan. Ja ihan superkiva päivä oli meilläkin!

Tshih ja mummi näytti ihan italialaiselta daamilta cappuccinoa hörppiessään:

Oman äitini kanssa kaupunkilomalla - ihan niin kuin ennen.

 

*******

Hmm, loman tässä vaiheessa voisimme ehkä jo vähän skarpata ja viettää jopa ihan kokonaisen kahdekeskeisen päivän myös Joelin kanssa. 

Jo tänään. Wohoo. Nyt lähdetään Sienaan. Aika villiä.

Eilen käytiin vierailulla toscanalaisella viinitilalla.

Matka taittui reppuillen...

...perillä katseltiin, miten rypäleet kasvavat...

...paikallinen opas (alakulmassa) neuvoi olemaan astumatta lantaläjiin...

...ja maisemat olivat upeat.

Kierroksen päätteeksi tietysti maisteltiin.

Okei okei. Eli käytiin siis vaan eilen illalla pikkukävelyllä lähiseudulla ja juotiin lasi paikallista viiniä päivän päätteeksi. Tai siis minä join - Joelhan ei alkoholia edes juo.

Kyllähän se jo päiväretkeksi lasketaan. Vai?