Ladataan...
Puutalobaby

Röntgenkuvat hampaistani olivat valmiina auki tietokoneella, kun astuin hammaslääkärin huoneeseen.
"Et sinä onneksi näytä näin kasvokkain niin pahalta kuin mitä röngenkuvat olisivat ennakolta antaneet olettaa, kun niitä tuossa katselin", hammaslääkäri totesi heti alkuunsa.

Öööh, kiitos?

*******

Tähän mennessä olen kertonut oikomishoidostani vähän niin kuin sivulauseessa. Parissa bloggauksessa on ollut kuvia telaketjuistani (täällä ja täällä), ja keskustelua on käyty kommenteissa ja Instagramissa. Koko tarina on kuitenkin jäänyt kertomatta. Tässä se tulee.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun vihdoinkin sain kaupungilta hammaslääkäriajan Silvaa odottaessani. Tai oikeastaan kaikki lähti tietysti siitä, kun 80-luvun Kuusamon hammaslääkäri ei "raaskinut pilata kauniita hampaita raudoilla" ollessani kouluikäinen. Sain vain sellaiset yöraudat, vaikka olisin ilmeisesti tarvinnut järeämmät raudoitukset jo silloin.

Mutta joo eipä mennä kuitenkaan niin pitkälle. Vaan neuvolaan.

Neuvolasta siis ohjattiin normaaliin käymään hammaslääkärissä raskausaikana, koska raskaus vaikuttaa niin voimakaasti hampaisiin ja niin edelleen. Okei, varasin ajan. Sain sen tasan puolen vuoden päähän (se hoitotakuu ilmeisesti) - aikaan, jolloin Silva itse asiassa oli syntynyt. Jeah, mahtavaa hammaslääkäripalvelua kaupungilta, ajattelin. Mutta menin hammaslääkäriin kuitenkin, pieni keskosvauva auton turvakaukalossa mukana.

Nuori hammaslääkäri oli to-del-la huolellinen. Ja ihana ja ystävällinen ja kaikkea. Tarkastuksen loppuun kysäisin, että mitä mieltä olet tuosta mun purennasta.
"Noooh, onhan se tietysti aika...", hammaslääkäri aloitti.
"Mitä jos varaisin sinulle ajan röntgeniin?"

Siitä eteenpäin asiat rullailivat seuraavan parin vuoden ajan eteenpäin hitaasti, mutta tasaisesti. Sain ajan eteenpäin. Siitä eteenpäin. Ja eteenpäin. Sitten konsultaatioajan oikojalle. Sieltä kirurgiseen sairaalaan. Siellä oikojalle. Olin oikomisjonossa vuoden. Sitten toiselle oikojalle, josta tuli "oma oikojani". Ja leikkauksen tekevälle kirurgille (joka ensitöikseen tiputti mallipääkallon päälaen lattialle, mutta paikkaili salamannopeasti: "sulle ei käy noin"). Oikoja esitti monikymmensivuisen oikomishoitosuunnitelman seminaarissa (?), jossa oikomishoito hyväksyttiin. Riskejä käytiin vielä kerran läpi. Hoitoja käytiin vielä kerran läpi. Oletko varma? Oletko varma? Oletko varma?

Alkuun en ollut ihan varma, lopulta olin.

Päätin lähteä massiiviseen oikomishoitoon, joka huipentuu siihen, että leukani katkaistaan poikki kahdesta kohtaan ja siirretään oikealle paikalleen.

Telaketjut suussa! Kuva eka päivältä.

Ongelma suussani on siis tämä (niin kuin minä olen asian suunnilleen maallikkoymmärtänyt): alaleukani on väärällä kohdalla, ja vuosien kuluessa alahampaat ovat jäytäneet ylähampaiden juuriin vaurioita. Ylähampaat ovat alkaneet kääntyä ja harittaa; muutoksen näkee selvästi jo vaikkapa viiden vuoden takaisia valokuvia katsoessa.

Eikä vaiva tosiaankaan ole (vain) esteettinen. Kärsin päänsäryistä ja ylähampaiden takana olevat ikeneni ovat todella arpiset ja vaurioituneet. Ongelma on sellainen, että vuosien myötä sen ennakoidaan vain vauhdilla pahenevan.

Alkutilanne. 

Siirtyneet hampaat voidaan siirtää raudoilla takaisin - ja se käykin näköjään huimaa vauhtia. Purenta kuitenkin palautuisi nopeasti takaisin harittavaksi, jos hoito jäisi pelkkäään oiontaan. Niinpä täytyy (kirjaimellisesti) pureutua siihen, missä se ongelma oikeasti on. Alaleukaan.

Leuka sahataan (oi kyllä) poikki suun sisäpuolelta päin - mitään arpia ulospäin ei ole luvassa. Ongelmana kuitenkin on, että sahauskohdasta kulkevat juuri hermokanavat. Ne avataan, ja sitä tehdessä, kirurgin sanoja noudatellen: "hermo ottaa aina jonkinlaista hittiä". Vauriot vaihtelevat pienistä... ...suuriin. Pahimmillaan vaurio voi olla jopa lopunelämän hermosärky ja kolmiolääkkeet. Tämä on kuulemma kuitenkin hyvin-hyvin-hyvin harvinaista.

"Vaikka ei se tilastollinen harvinaisuus tietysti siinä vaiheessa lohduta, jos se osuu juuri sinun kohdallesi", eräs hammaslääkäreistä muistutti.

Toimenpide on käsittääkseni koko maan mittakaavassa suht harvinainen, mutta tämän nimenomaisen kirurgisen sairaalan sisällä näitä operaatioita tehdään kuitenkin viikoittain. Ja todella hyvin tuloksin.

Tilanne nyt (tai siis viikko sitten).

Hammasraudat eivät siis vielä ole mitään. Oikaisun jälkeen mars kirurgin pöydälle ja kuukausien toipumiseen ja nestemäiseen ruokintaan. Välillä sitä oikein lävähtää päähän, että mitä hemmettiä sitä nyt onkaan tekemässä. Olen kuitenkin päätökseeni tyytyväinen. Nyt tai ei koskaan. Hemmetti.

Mitä mieltä olette:
Hullua, rohkeaa vai hullunrohkeaa?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Mun täytyy nyt kehua: mä oon ihan tör-KEEN hyvä avaamaan kaikenlaisia purkkeja! Kyse ei todellakaan ole voimasta - olette ehkä nähneet mun koomiseen asti voimattomat rimpulakäsivarret. Mutta useamman kerran on käynyt jopa niin, että meidän voimamies-Joel on ähertänyt jonkun purkin kanssa, kun minä olen kävellyt paikalle. Olen hengittänyt syvään, keskittynyt hetken... ...naps. Ihan keveästi, hymy huulilla.

Kutsun sitä mentaaliseksi tekniikaksi.

Opin sen itse asiassa vuosia sitten eräältä huuhaa-juttuja (hänen oma nimityksensä) harrastavalta rastahipiltä. Ja aion kertoa sen teille eteenpäin nyt.

Kyse ei itse asiassa ole edes niin huuhaasta, mitä voisi kuvitella. Kyse on keskittymisestä ja sen myötä voiman suuntaamisesta oikeaan paikkaan.

Avaamisen virheenä nimittäin tavallisesti on, että voimaa tulee käyttäneeksi aivan liikaa kannen puristamiseen. Eikä suuntaa sitä riittävästi kiertoliikkeeseen. Mun mentaalinen tekniikka menee siis näin:

Ota kiinni purkin kannesta ihan höyhenenkevyesti. Keskity hetki siihen, että et purista vaan käännät. Sitten: päätä kääntää, keskitä voimasi kääntöliikkeeseen, käännä, ja... naps

Ihan keveästi, hymy huulilla.

Saattaa kuulostaa ihan älyttömältä. Mutta testaapa ensi kerralla. Toimii.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Varmaan jokainen vanhempi tunnistaa sen järjettömän pakahduttavan rakkaudentunteen, joka ajoittain (okei lähes päivittäin) pulpahtaa kuin suurena hallitsemattomana hyökyaaltona pintaan. 

...että mitä ihmettä olen edellisessä elämässäni tehnyt oikein (tässä elämässä en usko, että mikään tekoni voisi olla niin hyvä), että tuo maailman uskomattomin pieni ihmisolio on nyt juuri minun elämässäni.

Kun tulvahtaa päähän se tunne, että rakastaa niin paljon, että tekee mieli itkeä onnesta ja ilosta, ja niin tietysti siitä rakkaudesta - ja mukana on joku epämääräinen surumielisyyskin, kenties.

Tiedätteko, vai puhunko ihan sekavia?

Jokin aika sitten tirppa muksahti kumoon leikkipuistossa juuri sellaisella hetkellä, kun me Joelin kanssa kumpikaan emme huomanneet - olimme juuri kasaamassa tavaroita lähtöä varten ja jotenkin kai muutenkin vaan häselsimme. Sitten meidän luoksemme tuli hiljainen tirppa kostein silmin, ihan yltä päältä sellaisessa kuorikate-hakkeessa. Likaa oli vaatteissa, kasvoissa, hiuksissa - ihan kaikkialla.

Aloimme tietysti putsata ja hoivata tirppaa: oi voi muru, kaaduitko sinä, voi eihän sattunut, ei haittaa, annas kun pyyhitään.
"Olen paholline", tirppa sanoi päättäväisesti mutta surullisesti.

Ai mitä? Mikä olet? Voi kulta pyyhitään vielä kädet. Niin mikä sinä olet?
"Olen paholline", tirppa toisti vakavasti ja nyökytti vielä päätään tehosteeksi, "olen paholline".

Sitten sytytti. Voi rakas! Ei sinun tarvitse olla pahoillasi! Rakas!

Eilen illalla oltiin menossa nukkumaan. Maattiin tuossa meidän kirjaston lattialle siirretyssä perhepeti-patjaläjässä. Minä silittelin siinä hetken tirppaa, sitten tirppa puolestaan minua. Hetken minua siliteltyään Silva pysähtyi, katsoi syvään silmiin ja huokasi niin kuin miettisi jotain. Silitti vielä lisää, pysähtyi, katsoi uudestaan syvään silmiin. Ja sanoi:

"Kiitos, äiti."

Oh. 


Tuon pienen tytön sydän on puhdasta kultaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Tätä bloggausta multa on kyselty! Ja nyt vih-doin-kin aika on kypsä - lue: on ollut niin pitkään kuuma, että tällaisen pidemmän bloggauksen naputteleminen sisätilan viileydessä tuntuu itse asiassa ihan erinomaisen hyvältä päivänviettotavalta :)

Hommahan lähti liikkeelle siitä, että vannoutunut Bugis-fani sai Lastentarvikkeesta Emmaljungan Vikingin tuplarattaat, joiden myötä joutui ihan kokonaan tarkistamaan aiemmat hyökkäysvaunu-stereotypiansa kyseistä merkkiä kohtaan. Intoilin jo heti alkuun mahdollisuudesta hankkia tupliin myös erillinen yksittäisrunko, jonka avulla liikkeelle pääsee vain jomman kumman pikkutyypin kanssa.

Nooh, Joel vastusti yksöisrunkohankintaa. Kuulemma eteisemme vaunuparkissa on jo ihan riittävän ahdasta ja niin edelleen ja niin edelleen. Kävimme sitten Joelin kesäloman alkajaisiksi kaupunkilounaalla pelkästään Seelan kanssa ja tuplavaunuilla - olipa vähän hassua työnnellä leveitä rattaita toinen penkki tyhjänä. Kaupunkireissun jälkeen maaperä oli hedelmällistä ympäripuhumiselle, ja heti seuraavana päivänä kipaisin (heh - Varistossa asti ei ihan vaan kipaista) Lastentarvikkeesta ostamassa sitten sen irrallisen yksittäisrungon.

Ja Joel hoisi sen vaunuparkkitilaongelman näppärästi näin:

Nyt Joelin kesäloman aikana me ollaan itse asiassa yllättävän paljon liikuttu kaksilla rattailla: Seela on köllötellyt Vikingeissä ja Silva omissa Bugiksissaan. Kun siis kerran on ollut kaksi työntäjää tarjolla. Ja esimerkiksi uimalassa on ollut helpompaa, kun Joel lähtee Silvan kanssa päikkärinukutuskävelylle tai edeltä kokonaan kotiin, ja me Seelan kanssa ollaan voitu jäädä vielä omine aikoinemme viltille pötköttelemään. Tai toisin päin.

Niinpä näitä vaun... lastenlogistiikkayksikköjä tulee vähän niin kuin luonnostaan koko ajan vertailtua. Tässäpä keskeisiä havaintoja "Bugis vs. Viking" a la Krista & Joel. 

Vaunuissa on todella paljon samaa, ja molemmat on ihan selvästi sopivat just meidän tarpeeseen: keveät ja näppärät vaunut, joilla on näppärä liikkua julkisissa kulkuneuvoissa tai kauppojen kapeilla käytävillä - mutta joilla pystyy ongelmitta kulkemaan myös Toukolan ja Kumpulan hiekkateitä. Paremmuusjärjestykseen näitä kahta on mahdotonta laittaa; lempparin valinta tapahtuu ehkä näiden kahden välillä eniten ihan fiilispohjalta.

Mittanauha näiden vertailussa ei ole viuhunut, mutta runkomitoiltaan vaikuttavat aika täsmälleen saman kokoisilta kaikista suunnista:

Vikingien työntökahva menee kuitenkin (jos asennon on laittanut niin) jonkin verran pidemmälle, mikä helpottaa "kippaamista" esimerkiksi katukiveykseltä ylös noustessa. Toisaalta työntökahvan saa Vikingeissä käännettyä alas, joten julkisissa kulkuneuvoissa nämä saa suunnilleen samaan tilaan.

Vain Bugiksissa on heittoaisa, Vikingeissä ei. Toisaalta sitten Vikingeissä on alas taittuva aisa.

Vikingien runko vaikuttaa jotenkin tukevammalta. Bugiksissa rungon kiikkeryys yllätti alkuun, ihan niin kuin olisi ollut jotenkin... ...halpaa. Mutta hyvin tuo Bugistenkin runko on kestänyt, ei valittamista.

Renkaissa on jonkin verran kokoeroja. Vikingien takapyörät ovat matalammat ja leveämmät:

...ja Vikingien etupyörät ovat isommat ja leveämmät:

Erityisesti eturenkaiden kokoerossa meidän käytön kannalta plussat saa Viking: renkaat ovat juuri sen verran isommat, että ne eivät jumitu kadun koloihin. Eron on huomannut ihan käytännössä: jonkun kolon yli minä olen saattanut rullata Vikingeillä yli ihan huomaamatta, mutta perässä Bugisten kanssa tuleva Joelin kyyti on tökännyt. Pakko myöntää, että itse olen viime aikoina valinnut työnnettäväkseni mieluummin Vikingit - tietysti niissä on ollut keveämpi työnnettäväkin matkustajana.

Molemmissa kääntyilevyys ja kepeys on kuitenkin täyden kympin arvoista. Mutta jos Cameleonien "heppoisuus" epäilyttää, suosittelen tsekkaamaan seuraavaksi nuo Vikingit - eli sellainen pieni lisäjämeryys on niissä tarjolla, mutta samoissa pienissä mitoissa.

Kokoamissysteemin (kopan irroitus jne.) näppäryydestä annoin Cameleoneille pientä miinusta silloin pari vuotta sitten, kun Bugisten käyttökokemuksista kirjoitin. Mutta nyt, kun olen parin vuoden käytön ansiosta tottunut Bugis-kasaaja ja Vikingit ovat minulle uutta, tuntuu koppaosan irroitus ja kokoonkasaaminen helpommalta Bugiksissa. Vikingeissä vauvankoppa nostetaan tuosta kuomun kahvasta (musta kahva vihreässä kuomussa - ei näy yläpuolen kuvassa, mutta tuossa alhaalla näkyy). Samaan aikaan pitää toisella kädellä painaa vaunun pohjan pientä nappia ja vetääkin jostain. Itseäni tuo systeemi ähisyttää ja puhisuttaa, mutta just katsoin, miten helposti Joel sen äsken nosti kauppaan lähtiessään - eli luultavasti kyse on vaan oikean tekniikan oppimisesta.

Molemmille isot-isot plussat siitä, että naperon penkkiä voi työntää sekä kasvot eteenpäin että kasvot työntäjään päin. Niin kuin olen kertonut, tämä ominaisuus ratkaisi meidän tuplavaunuvalinnan.

Molemmille plussaa myös värivaihtoehdoista. Bugiksiin valitsimme ruskea-oranssin värityksen, runko on perusvärinen - mustan rungon taisi silloin saada vain all black -malliin. Vikingeissä puolestaan voi valita rungon värin erikseen ja verhoilun perusvärityksen (tosin vain aika tylsistä vaihtoehdoista: musta, harmaa, sininen ja vaalea) erikseen, ja sitten halutessaan ostaa lisänä värillisiä kuomuja. Vikingeihin valitsimme siis mustan rungon, harmaan perusvärin sekä ekstrana vihreän kuomun Seelalle ja punaisen Silvalle.

Bugisten vaunukopan käytöstä on tietysti jo pitkä aika, mutta muistini mukaan tykkäsin enemmän sen vauvakopankantosysteemistä (erillinen kahva). Ööö tai toisaalta se kantokahva meiltä kyllä kerran hajosi (meni takuun piikkiin), joten hmm... Onneksi ei ollut vauva kyydissä. Että toisaalta pisteet Vikingin vauvakopankantosysteemille, jos ei hajoa :)

Vikingien istumaosasta taas tykkään enemmän siitä, että siinä naperon jalkojen väliin tulee "välipuu" (näkyy jonkin verran täällä). Sen ansiosta turvavöitä ei ole välttämätöntä käyttää, ainakaan meidän kiltisti paikoillaan pysyvän tirppasen kanssa. Bugisten istumaosasta ilman turvavöitä voi tipahtaa (huh, kokemusta melkein on), ja sitä paitsi istumaosan turvavyöt Bugiksissa ovat ihan surkean huonot. Vikingiessä ne on paremmat, mutta itse asiassa kaikkein parhaat turvatyöt on olleet niissä Bumbleriden tuplissa.

*******

Tulikohan kaikki, mitä mulla oli mielessä...? Saa kysyä!

Mutta joo - että kummat ovat paremmat...?

Perusominaisuuksien perusteella en oikeasti osaa laittaa näitä paremmuusjärjestykseen. Toisessa on joku puoli hyvää ja toisessa toinen. Kumpikin (meidän käyttöön) hyvin lähellä täydellistä. Mutta... Tätä taisin arvella jo silloin joskus Vikingejä ensi kertaa kokeillessani: jos nyt ostaisin ensimmäiselle lapselle vaunut (ja arvelisin, että toinen olisi tulossa lähaikoina), ostaisin Emmaljungan Vikingit, koska ne saa helposti jatkettua tupliksi. Mutta tämäpä ei tietysti olekaan niin helppo juttu - silloin Bugiksia ostaessa ei tullut mie-leen-kään, että tässä talossa tarvittaisiin vielä tupliakin.

Mutta Vikingeille siis järjettömän iso plussa siitä, että osat yksöis- ja tuplarattaiden kesken ovat yhteensopivat! Eli jos ensimmäistä lasta odottaessa ostaisi yksöis-Vikingit, niistä saisi myöhemmin tuplat pelkästään ostamalla niihin tuplarungon, ja myöhemmin istumaosan, kun vauva kasvaisi vaunukoppa-ajan yli. Ihan älyttömän kätevää. Tätä ominaisuutta ihan ehdottomasti olisi kaivannut Bugiksiinkin! Kun me ostettiin (kalliit) Bugikset, meidän (mun) ykkösajatus oli se, että näillä yksillä sitten pärjätään aina ja ikuisesti - ei matkarattaita, ei mitään ylimääräistä härpäkettä eteiseen. Nooh, tulipa sitten puutaloon toinenkin lapsi ja osoitti, että häh häh hää, eipäs voi vaunuasiaakaan aukottomasti suunnitella. Vauvankokoinen aukko oli.

Vikingeillä tämäkin asia olisi ratkaistu.

Toisaalta koskaan ei voi tietää tulevaa, joten... Nojoo, vaikea valinta. Mutta toivottavasti näistä vertailujutuista on jollekulle hyötyä vaununhankitaviidakossa!

 

PS. Tuplarataskokemuksia Vikingeistä tulossa lähiviikkoina. Kaikki (tai lähes kaikki) vaunukokemuskirjoitukset löytää klikkaamalla sivupalkista tägiä "vaunut".

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Kesäkisan palkinnot saatu valmistajilta
paitsi "henkinen palkinto" -voitto omakätisesti bloggaajalta itseltään

Ha ha ha tän viikon kommenttivalinta oli helppo - mutta hmm mikäli The Casual Geekin empuskaa yhtään virtuaalitiedän, hän ei todennäköisesti to-del-la-kaan halua mitään kahvikapseleita saatikka vaippoja :D Mutta silti haluan nostaa just tämän kommentin, olkoon tämä nyt vaikka sellainen henkinen palkinto nauruntyrskähdyttävästä kuvasta. Empuska nimittäin postasi leikkipuistopostaukseeni kuvan ehkä maailman (kröhöm) edvardmunchmaisimmasta leikkipuistosta, kas näin:

"Ainakin se hymyilee kuin huutaisi kauhusta "LAPSIA!"."

kuvakrediitit empuska - vai joltain muulta lainattu?

Jätän nyt tältä viikolta suosiolla sen vaippapalkintoruudukon laittamatta  - mutta joo hei ja jos sä haluat niitä vaippoja (tai kahvikapseleita), niin totta kai: they are all yours :)

Tshih mielenkiinnolla odotan kommenttiasi tähän :D

 

PS. Muutaman viime viikon palkinnot vielä postittamatta - syytän... ...no: itseäni. Eli älkää syyttäkö postinkantajahenkilöä. Laitan n-y-t osoitetietoja eteenpäin, eli tulossa toivottavasti tällä viikolla on!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Puutalon alakerrassa on ihanan viileä - siinä, missä nyt näillä keleillä plus 26,5 viileäksi laskettakoon.

Yläkerrassa ei.

Seela on heräillyt nyt kaksi viimeistä yötä tunnin välein maitohuikalle. Vaikka ei kelloa vilkaisekaan, tiheyden tunnistaa siitä, kun on imettänyt jo viisi kertaa eikä makuuhuoneeseen vieläkään ulotu edes aamuyön haalea sarastus.

Hyvä niin, eipähän vauva (toivottavasti) ihan läkähdy.

Mutta minun on vaikea aamulla arvioida olenko nukkunut ollenkaan vai pelkästään hyvin vähän.

Tuuletin. Ei auta.

Onneksi heinäkuun helteiden kesäkooma eroaa kuitenkin marraskuun harmaasta räntäsadekoomasta. Siinä, missä marraskuun koomaväsymyksessä maailma tai ainakin sen puolikas romahtaa akuutisti niskaan (parhaassa tapauksessa mukana myös raskauspahoinvointi), heinäkuun kesäkoomassa maataan Kumpulan uimalan varjossa ja jokellellaan iloisesti viime kesän seksihelteiden hedelmän kanssa. Marraskuussa on luultavasti maanantai ja kahvimaito loppu. Heinäkuun lauantain kahvissa on jääpaloja ja vaniljajätskiä.

Kannattaa kuitenkin varoa. Heinäkuukooman raukea onnellisuusväsymys voi pienimmästäkin vastoinkäymisestä äkkiarvaamatta kääntyä ärtyneeksi kiukku-univelkatilaksi, jonka kaikissa sanomisissa suhahtelevat s-kirjainten sijaan terävät ukkossalamat.

Siksi läpsytellään varovaisen pehmeästi kumipohjaisilla varvastossuilla. Käydään kylmässä suihkussa viisi kertaa päivässä. Pidetään aina jäätelö ja kahvikuppi käden ulottuvilla.

Ensi yönä kannetaan perhepedin patja alakertaan.

Share
Ladataan...

Pages