Ladataan...
Puutalobaby

Kyllä, mä olin siellä!

Ihan todistettavasti:

Kuva: Heidi Pylkkönen

Viimeksi niiden keikalla ollessani (Virgin Oilissa vuonna... öööh... enedestiedä, 2008?) Mikko von Hertzen lauloi hikisenä ilman paitaa.

Nyt Mikko von Hertzenillä oli paita ja valkoinen bleiseri.

Itse asiassa... nyt kun tarkemmin mietin ja googlasin kuvia. Hmm ei se ehkä soittanut silloinkaan ilman paitaa.

Todennäköisesti mä vaan kuvittelin sen ilman paitaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Väsynyttä huomenta.

Eihän tästä tule hemmetti vie yhtään mitään - tää yks tyyppi...

Sen nukkuminen on jotain ihan kamalaa. Pahimpia ovat nukkumaanmenot. Ihan älytön, monta tuntia kestävä show. Pyörii, pyörii, kääntyilee. Pitää käydä pissalla - noin kolmekymmentä kertaa. Nälkäkin yhtä äkkiä muka on, vaikka just äsken söi iltapalan. Pyörii, pyörii. Useimmiten nukahtaminen kestää kolmisen tuntia, mutta on se välillä hereillä jonnekin aamukolmeen astikin.

Välillä se myös kesken yön herätessä ei saa enää unta. Saattaa istuapönöttää vaan siinä sängyllä, kun muut nukkuvat.

Kyllähän se jo häiritsee muutakin perhettä, vaikka muut kyllä (kop kop puuta) nykyisin nukkuvat aika hyvin.

Niin ja sit, kun on aamulla heräämisen aika. Sit se kyllä nukkuisi. Ärsyttävää.

Päikkäreitäkään se ei nykyisin nuku. Kitisee kyllä väsymystään pitkin päivää.

*******

Joo. Kyllä tässä alkaa olla jo jonkinlaisen unikoulun aika. Ei tuon ikäisen enää tarvitse syödä öisin.

Kyllä se varmasti muutaman yön ajan aika paljon itkee ja kitisee, mutta kyllä se sen varmasti kestää.

Onhan se jo kohta kolmekymmentäkahdeksan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Ensimäistä kertaa Puutalobabyn historiassa *)  - runo, olkaa hyvä:
(kiitos, Ladyinblack linkkauksesta eilen)

*) haha ja heti perään tajusin, että ei muuten pidä paikkansa; aiemmin mm. Joelin runoutta täällä.

 

Pablo Neruda: Oodi esineille

Rakastan esineitä, hullu,
hullun lailla,
pidän hohtimista,
saksista,
jumaloin kuppeja,
metallirenkaita,
kulhoja,
puhumattakaan tietenkään
hatuista.
Rakastan kaikkia esineitä, en vain kaikkein suurimpia
vaan
ihan
loput
toman
pieniäkin,
sormustinta,
kannuksia,
lautasia,
vaaseja.

Voi minun päiviäni,
kaunis
on planeettamme
täynnä
piippuja
joita käsi
kuljettaa
sauhupilvessä,
avaimia,
suolakuppeja,
loppujen lopuksi
kaikkea mitä ihmisen käsi
on muovannut, kaikenlaista kamaa,
käppyräisiä kenkiä,
kangasta,
kultaa
joka syntyy uudelleen
veren vuotamatta,
silmälaseja,
nauloja, luutia,
kelloja, nastoja,
kolikoita, pehmeää
pehmeämpiä tuoleja.

Voi millaisen määrän
puhtaita esineitä
on ihmien
valmistanut
villasta,
puusta,
lasista,
nyöreistä,
ihmeellisiä pöytiä,
laivoja, porraspuita.

Rakastan
kaikkia
esineitä,
en siksi
että ne leiskuisivat
tulta
tai tuoksuisivat
vaan siksi
että en minä tiedä,
siksi
että tämä esinemerki on sinun,
että se on minun,
kaikki saappaat,
pyörät,
pienet
unohdetut
aarteet,
viuhkat joiden laskoksiin
rakkaus hautasi
hassutuksensa,
pikarit, veitset,
sakset,
kaikkien niiden kahvoissa,
niiden ääriviivoissa
on joidenkin sormien
jäljet,
muisto jostain kaukaisesta
kadonneesta
kädestä
siellä missä unohdus on syvin.

Kuljen pitkin taloja,
katuja,
hissejä,
koskettelen esineitä,
näen tavaroita
joita salaa himoitsen:
yhtä koska se kilahtelee,
toista koska
sen pehmeys
on kuin lantion pehmeys,
joillain on syvän veden väri,
jokin on tuuhea kuin sametti.

Oi esineiden
pidättelemätön virta,
ei pidä paikkaansa
että minä olisin rakastanut
vain kaloja
tai metsän ja niityn kasveja,
en minä rakastanut
vain sitä
mikä hyppää, kohoaa, pysyy elossa, hengittää.
Se ei ole totta:
monet esineet
kertoivat minulle kaiken.
Eivät ne vain hipaisseet minua
tai minun käteni niitä,
vaan ne säestivät minun olemassaoloani
sillä tavoin
että ne olivat minun myötäni olemassa,
ja niin olevaisia ne olivat minulle
että ne puolittain elivät minun mukanani
ja kuolevat minun mukanani puolittaisen kuoleman.

Andien mainingit 1959
Suom. Pentti Saaritsa

 

(lähde netistä: http://www.honeyacid.net/kampela/Tekstit/poetry/neruda_-_oodi_esineille.txt)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Ekopaasto

Maanantain... (kröhöm) ...etsintäbloggauksen yhteydessä pari lukijaa ihmetteli vähän tyyliin (ei näillä sanoin), että miten voi olla sama tyyppi, joka ähkiipuhkii, että ei haluaisi hankkia ylimääräistä kamaa. Ja samanaikaisesti kuvista näkee kyllä, että sitä kamaa on sen verran, että on sitä kuulkaas ainakin jossain vaiheessa ostettu.

Selityshän on tietysti yksinkertainen.

Olen ollut aikuisikäinen, omilla rahoillani elävä ja omia hankintoja tekevä kuluttaja jo... (laskee) ...jo kohta 19 vuotta. Yhdeksäntoista vuotta. Siihen mahtuu kaikenlaista.

Näiden vuosien aikana olen ollut soluasunnossa asuva ja opintotuella pihistelevä opiskelija, joka söi pelkkää halvinta makaronia ja pölli ketsupit ja vessapaperit (sori) Helsinginkadun Hesburgerista. Olen ollut "double income no kids" -elämää viettävä uraihminen, joka osti kerralla viidet kengät hintalappuun vilkaisematta. Olen ollut säästöjeni varassa Intiaan lähtenyt vapaaehtoistyöntekijä. Olen ollut uudestaan nollapisteeseen aikuiselämänsä buutannut citysinkku, jonka asuntolainan määrästä verotoimiston virkailija huokaisi "herrajestas". Olen säästänyt rahaa, käyttänyt rahaa, tehnyt töitä, opiskellut, kuluttanut, ostanut, pihistellyt, kerskakuluttanut, köyhäillyt - ja uusimpana tietysti lapsiperheellistynyt.

Olen elävä esimerkki siitä, että ihmisen kuluttamisen tavat eivät ole vakio. Ne muuttuvat.

Ja juuri nyt minulla on ähky.

Ihan kirjaimellisesti sama juttu: kun syö vaikka kuinka hyvää ruokaa, mutta jos sitä on liikaa... Tulee olo, että uhh pliis ei enää tai oksennan.

Tilanteeseen vaikuttaa tietysti isosti myös se, että puutalossa ei ole yhtään käyttökelpoista varastoa - ullakkoa ei ole, ja kellarissa on maalattia. Ihan kaikki tavaramme ovat siis tässä. Kaapeissa ja vaatehuoneessa. Ei ole paikkaa, minne sysätä pois.

Tässä on astiakaappimme.

Omasta mielestäni se on ihana.

Aika kuluu niin nopeasti - tuntuu, että se oli eilen, mutta se oli toissa kesänä. Silloin tein kierrätysoperaation keittiön kaapeillemme. Laitoin kaikki yksittäiset astiat puoli-ilmaiseksi kiertoon paikalliseen kierrätysryhmään. Ja ne menivät heti: ajankohta oli just sopiva kesämökkiläisille. Ja oh; itse saimme kaappeihin tilaa! Nyt astioita tuntuu olevan juuri sopiva määrä.

Olen tunnearvoihminen. Ja keräilijäluonne, myönnän avoimesti. Nautin esineistä, joihin minulla on tunneside. Jotka merkitsevät jotain.

Mutta samanaikaisesti on myös paljon tavaroita, jotka eivät merkitse mitään. Ne on syystä tai toisesta silti hankittu (tai saatu lahjaksi) eikä niihin ole latautunut mitään... ...tunnetta. Niiden eteenpäinlaittaminen on ollut minulla akuuttina toiveena jo tänne puutaloon muuttamisesta asti. Ainoana esteenä on ollut se isoin, josta on se ikuinen pula: aika.

Nyt olen käynnistelemässä juuri uutta, toissa kesää vastaavaa ylimääräisentavaranpoisto-operaatiota.

Luuliko joku muuten, että se maanantain eka kuvan kaappi oikeasti näyttää aina siltä? Se oli siis tietysti silloin, kun olin (etsimistekniikkani mukaisesti) leväyttänyt kaikki lattialle. Normaalitilassa kaapin sisältö näyttää tältä.

Ja tältä:

Hähää - järkytinkö? Meillä on myös järjestyksessä olevia kaappeja, joissa on jopa ylimääräistä tilaa. Heh tiedoksi siis vaan niille, jotka ovat sotkujamme avoimesti paheksuneet :D


Tavarasta luopuminen käy minulta kuitenkin hitaasti. Monet suosivat helppoa ja nopeaa kierrätyslaatikkoon dumppaamista, mutta minulla on joku hassu henkilokohtainen ongelma tämän asian suhteen... Vaikka tiedän, että se ei millään tavalla ole roskiin heittämistä, niin silti... ...se vaan jotenkin alitajuisesti karmii minua - ikään kuin olisin hylkäämässä jotain jonnekin. Kylmästi ja tunteetta. Dump dump dump; "olit minulle joskus tärkeä mutta nyt en tarvitse sinua HYVÄSTI".

Eijeijeijeijiei en pysty. Ikään kuin tavaralla olisi tunteet.

Tiedän siis hyvin, että tuossa ei ole mitään järkeä.

Mutta minulle siis ihan eri asia on se, että ikään kuin antaa tavaralle uuden elämän.

Esimerkiksi eräs Ikean rahi. Meidän Tikru repi sen ihan riekaleiksi, sitten minä ompelin (surkeasti) siihen uuden päällisen sillä ajatuksella, että se saa ollakin Tikrun raapimapuu. Sitten Tikru raapi senkin riekaleiksi.

Tikrun (niisk) kuoltua Joel sanoi, että nyt tuon riekalekauhistuksen voi varmasti kantaa roskiin. Ei eijeijei! Laitoin kierrätysryhmään ilmoituksen: annetaan tällainen runko sille, joka haluaa täyttää rahin uudestaan ja päällystää sen - ja pian löytyi ottaja! Ja hänellä oli selkeä visio, että millaisen hän rahista aikoo tehdä.

Niiii-iiiin parasta!

Että antaa sen tavaran jollekin ihmiselle käteen ja näkee, miten tämä siitä ilahtuu. Silloin sillä tavaralla on minulle jotenkin... arvoa.

Lasten käyttövaatteet pöydällä: kahdessa ruskeassa korissa Seelan ja kahdessa ruskeassa korissa Silvan vaatteet. Heh eikä niitä ole edes noin paljon - kun vaan ehtisi poimia pieneksijääneet pois...


Harrastin joskus shoppailua ikään kuin terapiakeinona. Minulla oli siitä vakioläppäkin - jos vaikka työkuvioissa joku oli... ...hankala, päätin lähteä töiden jälkeen ostamaan itselleni kengät. Kostoksi. Häh häh hää, siitäs sai; meitsi osti kengät. Tai useammat. Kerran, kun joku pölli minulta (oi kyllä) saappaat, ostin itselleni kolmet. IN YOUR FACE, SUCKER!

Jepjep.

Se toi tyydytystä. Lohdutusta. Ehkä sellaisessa elämäntilanteessa, jossa sitä lohtua en muulla tavalla saanut tai osannut ottaa vastaan.

Nyt kuvio on kääntynyt täysin toisin päin. Olen huomannut, että on aivan yhtä palkitsevaa antaa itselle turha tavara pois sellaiselle, jota se ilahduttaa.

Tai palkitsevampaakin.

Minimalistia minusta ei silti saa millään. En haluakaan. Olen persoonaltani aina runsas. Rakastan värejä ja kaikkea... ...no niinku oranssia ja intialaista - hehe kyllä te tiedätte jo.

Turhaa en kuitenkaan enää tarvitse. Tavaravirta pitäköön nyt jatkossa suuntanaan puutalosta ulospäin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Jee! Nyt tulee aivan loistavia uutisia, joita olen innostakihissen pitänyt sisälläni jo useita kuukausia - aika megasuoritus muuten minulta, että olen pysynyt tästä hiljaa... No, melkein hiljaa, ehkä muutamalle olen saattanut asiasta vähän mainita... Öööö.... No mutta, nyt se on varmaa ja vahvistettua!

Iiik! Jee! Iik! Iik! Toivottaavsti tykkäätte ideasta, eli....

Tervetuloa Puutalobabyn lukijatapaamiseen Titi-nallen talolle Ikaalisiin!!!!!!

Ajatus lähti liikkeelle itse asiassa jo syksyllä - joku lukija heitti kommentin, että hei kuule järjestäpäs jotain kivaa lukijatreffiä tähän syksyä piristämään. Hei joo, hyvä idea! Se SnadiStadi-hommahan oli silloin kerran ihan huippuhauska juttu.

Ajattelin jo silloin SnadiStadin jälkeen, että seuraavat lukijatreffit voisivat sitten olla jossain muualla kuin Helsingissä. Nyt sitten aloin miettiä, että missä... Ja itse asiassa juuri vähän aikaisemmin olin kuullut (myöskin täällä blogissa; kiitos siis teille) tirpan Titi-nalleinnosta kerrottuani, että nalleperheelläkin on oma kotitalo olemassa! Hmm nallet ovat Silvan ylivoimainen ykkösfanituskohde JA sijaintikin aika sopiva - Tampereen lähellä Ikaalisissa. JA siinä on vieressä kylpylä, jossa voisi yöpyä JA siellä on kylpylässä lastenaltaitakin JA ja ja ja...

Uuuuuuu hei vähänks ois kivaa!

Heitin sitten oikeastaan saman tien meiliä Titi-nallen tyypeille - ja sieltä tuli välittömästi aivan huippuinnostunut vastaanotto! Että idea on heidänkin mielestään huippuhyvä (niin kuin onkin!!!!), tervetuloa tutustumaan, suunnitellaan yhdessä kiva juttu ja niin edelleen! Ja sillä tiellä tässä nyt sitten ollaan!!!

Aika monta huutomerkkiä :D

Noooh, suunnittelu tietysti hieman venyi; ensin nallet olivat joulukiertueella, sitten me Espanjassa ja nyt nalleilla on kohta alkamassa uusi kevätkiertue. Halusin myös käydä etukäteen tsekkaamassa talon ja kylpylän - että ovathan ne varmasti niin kivoja paikkoja, että haluan kutsua teidät treffeille sinne. Ja olivat ne - ihan ehdottomasti! Ja sopiva viikonloppu meille löytyi kuitenkin heti kiertueen jälkeen toukokuun loppupuolella: pe-su 22.-24.5.

Luvassa on.... oooo.... (tässä vaiheessa voit kuvitella mut hyppimään täällä innosta) ....vähän kaikkea, mitä nyt itse keksitään ja halutaan! Ainakin nalletreffejä - ja nallet myös tietysti yksityisesti meitä tapaavat ja meidän kanssa leikkivät! Nalletaloon tutustumista, kylpylätreffejä - hmmm ehkä jotain hevosajelua, ilmapalloja, uuu uuu uuu niin ja ehkäpä vaikka nalledisko!

Ai niin, ja teemakin mulla on suunniteltuna: synttärit! Ne voisivat olla samalla blogin 3-vuotissynttärit, Silvan 3-vuotissynttärit, Seelan 1-vuotissynttärit ja Tiri-vauvanallen 3-vuotissynttärit - yhteensä sopivasti 10 vuotta siis! 

Toiveitakin saa esittää! Siellä olisi esimerksi kauneuden ja hyvinvoinnin palveluita saatavilla - kiinnostaisiko tarjolle jotain sellaisia paketteja? Hehe isit nalletaloon lasten kanssa ja äidit hierontaan? Lastenhoitopalveluakin mietittiin - jos vaikka haluaa mennä aikuisten kesken (parisuhdeaikaa? kumppanin kanssa porealtaaseen tai dinnerille?) kerrankin rauhassa pariksi tunniksi vaikka syömään (tai siiderille). Katsoin, että siellä on aivan loistava leikkihuone, johon voitaisiin ehkä järkätä osaavan lastenhoitajan "päivystys"...

Uuuuuu eli kaikenlaista! Täytyy siis hihkua (jos ei käynyt selväksi), että oon tästä tosi-tosi innoissani! Päästään tapaamaan toisiamme livenä ja viettämään aikaa yhdessä! Meille on siis privaattitilaa varattu ihan vaikka vaan sellaiseenkin, että juodaan yhdessä kahvia ja hengaillaan, kun lapset nukkuvat ulkona päiväunia :)

Siellä kylpylässä voi siis yöpyä - saamme pian kylpylästä "pakettitarjouksia" siitä. Tai lähellä asuvat ovat tietty myös tervetulleita ihan päiväreissullekin, ihan miten parhaaksi teidän perheelle katsotte. Tilaa on rajallisen verran (riippuu tietty myös siitä, paljonko huoneita on vapaana), eli kannattaa olla aika nopeana sitten, kun pakettihinnat varmistuvat! Hihkaisen täällä sitten, kun kannattaa alkaa varata omaa huonetta (saadaan siis toivottavasti edullisempi pakettihinta kuin perusyöpyjille) ja että miten se käytäntö sitten hoidetaan - minne ilmoittaudutaan ja niin edelleen.

Mutta näin ennakkoon siis nyt päivämäärä: pe-su 22.-24. toukokuuta.

Merkkaa ihmeessä siis jo kalenteriin! Jeeeeeeeee! Miltäs kuulostaa? :)

IIIIIIIIII mä toivon niiiii-iiiin kovasti, että tykkäätte ideasta - TOUKOKUUSSA TAVATAAN!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puutalobaby

Lupasin Ei beigeä -blogin Tanjalle (ja ennen kaikkea heidän tuoreelle tulokkaalleen) meidän Stokke Stepsin uudenmallisen, (ja oranssin!) vauvanvaltaistuimen. "Hei mä aattelin, että kuka tykkää oranssista ja SINÄ tulit mieleen - juu juu, mä kuule voin lähettää sinne Lappiin - ei tietenkään tarvi maksaa mitään, kun mekin se blogin kautta saatiin - se on niii-iiiin huippu, ihan paras kapine, sä niiiii-iiiiin tykkäät siitä" ja niin edelleen.

No niin. Kuviohan on tuttu (ihan vastaava case mm. täällä). Eli seuraavaksi se pitäisi sitten löytää.

Sitteriä on tietysti vaikea vaikeahko hukata. Mutta se sellainen siihen kuuluva vauvanpehmustetuki. Missä se on? Graaaaaah!

No ei auta muuta kuin alkaa etsiä.

Ei löytynyt ensimmäisestä mahdollisesta paikasta, kirjaston kaapista:

Eikä toisestakaan kaapista:

Ei löytynyt sohvan takaa:

Ei eteisen peilikaapista:

Ei talonvahdin siivoamasta keittiön kaapista:

Eikä edes lelulaatikon pohjalta:

"Voisko ne olla sullottu johonkin kassiin, jossa ois muitakin käyttämättömäksi jääneitä lastentavarota?", Joel ehdotti.
"Se oot kuule sä, joka sellaista kasseihinpiiloonsullomista harrastaa. en sullo kasseihin. Että jos sä sille tielle haluat lähteä, niin ihan vapaasti saat kuule tutkailla omaa toimintaasi", minä puhisin.

Huokaus. No sitten yläkertaan.

Ei löytynyt lakanapyykkipinon alta:

Eikä makkarin toisesta rojutavaransäilytyskulmasta:
(huomaa järjestelmällisesti säilytetty alkuperäislaatikko; ei löytynyt sieltäkään)

Ei vaatehuoneesta mistään, eikä edes puolipuhtaiden pyykkien pinon alta:

Eivät muuten ole enää puolipuhtaita nyt, kun ne tuohon lattialle leväytin.

Sen sijaan löytyi:

Thaimaasta Seelalle ostetuista (jo todennäköisesti pieneksi jääneistä) töppösistä se hukassa ollut pari:

Silvalle vauvalahjaksi saatujen töppösten se hukassa ollut kappale - nyt Seelalle pieneksi jääneenä, toki:

Stokken toisen vauvankaukalon leikkikaari - se, jota epätoivoetsin Lilou´s Crushin Hertalle joskus viime kesänä:

Nonariinalle eteenpäinmyymäni rintapumpun alkuperäislaatikko ja pari varaventtiiliä - ja hei tossa lapussa näkyy se alkuperäinen hintakin, jota silloin pähkäiltiin:

Sekä bonarina asia, jota ei olla (vielä) etsitty: keinuhevosen vauvankaari. Jee, Seela pääsee keinumaan:

Huomaa, kuinka järjestelmällisiä me oikeasti ollaan: ruuvitkin kiinnitetty teipillä mukaan.

"Mä alan nyt tässä taipumaan sille kannalle, että tän täytyy olla sun syy!", mä vitsailin reilun tunnin aktiivisen etsimisen mylläämisen jälkeen.

"Mä oon pahoillani - mä oon tällainen sulloja. Mä en yhtään tiedä, mihin mä olisin voinut sen laittaa", Joel alkoi jo uupua.
"Hei oikeasti - mä oon ainakin yhtä paha", mä lohdutin - tuo vitsipuhina on siis juuri sitä: vitsiä.

"Näin me kato ansaitaan toisemme", Joel hempeili tavararöykkiön keskeltä.
"Ja onneksi kukaan muu ei joudu meitä sietämään", minä jatkoin.

"Paitsi meidän lapset."
"Niin ja ne, joille me luvataan antaa kamaa, mutta ei löydetäkään sitä."

Hups. Sori.

Share
Ladataan...

Pages