Back to basics

Puutalobaby

Mikä yhdistää reissujutut ja baby-elämän tämänhetkisen kuumimman (purkkiruokasose)perunan eli kiinteiden aloittamisen?

Kyllä, tähän on taas tultu. Pahoittelen.

Kakka.

(Mitä sanoisikaan Freud tästä...? Aikuinen ihminen kokee tarpeelliseksi kirjoittaa toistuvasti julkiseen blogiinsa kakkajuttuja...?)

Pahoittelen siis jälleen syvästi tätä seuraavaa. Terapeuttisuosituksia ei silti kannata antaa, sillä tämän kakkaperheen toinen aikuinen on itsekin tuleva terapeutti :D

*******

Silva-parka, mitenköhän naperomme ikinä oppii sellaisen kakkakorrektin puhetavan...? Sellaisen, jossa mukamas ei olisi mitään merkitystä, millaista tavaraa sieltä pyllystä ulos tulee. Meillä kotona kun kakasta puhutaan avoimen vapautuneesti. Eikä tämä edes ole sellaista "äitiys sekoitti sen pään ja nyt se puhuu pelkistä kakkavaipoista" -syndroomaa. Kyllä: me olimme tällaisia jo ennen vauvaa.

Olimme siis Joelin kanssa tunteneet alle puoli vuotta, kun lähdimme reisssuun. Joel ei ollut koskaan ennen reppureissannut, ja minä jostain kumman syystä kuvittelin, että 1,5 kuukautta Intiassa olisi jollain tasolla hyvä tutustumisidea.

(ja kyllä meillä oli kivaa! mun mielestä. mutta Joel ilmoitti Suomeen palatessaan, että ei enää koskaan poistu kotoaan mihinkään. onneksi muutti myöhemmin mielensä.)

No, ainakin Intiassa reissanneet varmasti ovat samaa mieltä siitä, että kakka siellä on tärkeä. Se ihan olennaisissa määrin määrittää, mitä tulevina päivinä tehdään: Uskalletaanko lähteä paikkoihin, joissa pönttö ei ole juoksuetäisyydellä? Onko tämä perusturistplörinää vai oliko ruoassa jotain vikaa?

Toisaalta terve kakkakausi Delhi-bellyn jälkeen tuntuu aina ihanalta: Olen terve! Olen hyvinvoiva! Olen reipas! Minulla on hyvä kakka!

(joskus ollaan jopa "tuu katsomaan!" -rajalla, mutta sitä ei olla sentään ylitetty)

Niinpä aivan vahingossa jo alussa puheisiimme jäi kakkavapautuneisuus. Ja miksipä ei? Miksi sen pitäisi olla niin suuri tabu? Sehän kertoo kuitenkin jotain ihan olennaista ihmisen hyvinvoinnista.

*******

Erään intialaisella pöntöllä kykkimiskauden yhteydessä päädyimme hieman päivittämään suomalaisia sananlaskuja. Näin:

"Terve kakka terveessä ruumiissa."

"Suo siellä, kakka täällä."

"Parempi pyy pivossa kuin kakka pöksyssä."

"Nyt tässä on kyllä joku kakka haudattuna."

"Ahneella on paskainen loppu."

(tätä ei tarvinnut edes päivittää - oli jo valmiina tällainen)

"Roiskuu, kun kakataan."

"Moni kakka päältä kaunis."

"Kakka porsaan kotiin ajaa."

"Paha saa kakkansa."

"Kakka se on, mikä kannattaa"

"Älä jää tuuleen kakkaamaan."

"Kotiinsa on moni kakannut."

"Tulee se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjää kakkaajasta"

"Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen kakkaa."

 

Kyllä vanha kansa sen tiesi.

*******

Ai miksi täällä on taas näin kakka mielessä? Ehkä arvaattekin: sosekokeilujen myötä Silvan kakkaparka on täysin kadonnut - yhdeksän päivää sitä on jo tässä odoteltu... Pari lupaavaa pierua, mutta ei. Ei ei ei kakkaa.

Kakka, huhuu, tuu jo!

*******

Sain jokin aika sitten ihanan palautteen, jossa sanottiin, että joka päivä on pakko tulla kurkistamaan, mitä puutalobabylandiasta tällä kertaa saa lukea. Mukava kuulla, että jutuissa on onnistuneesti mukana myös yllätyksellisyttä.

Yksi kuitenkin näköjään toistuu. Niin kuin elämässäkin. Kakka.

 

ps. Ei kuvia tässä postauksessa. Mulla kyllä OIS hyvä kuva Joelista intialaisella pöntöllä ja se oli joskus Joelilla Facebook-profiilikuvanakin - mutta se ois ehkä vähän liikaa :D

Share

Kommentit

HelloAochi

Kain kakkasi tänään mustikkakakkaa - sellaista ihan kuningatarhillon näköistä, vaan ei hajuista.

Kristaliina
Puutalobaby

:D

iyyyyh!

Mindeka
Ma-material Girl

:D :D

Kristaliina, oletteko kokeilleet luumusosetta? (Niin, sitä valmista purkkiruokaa!) Toimii meinaa paremmin kuin junan vessa.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, sitäkin testattiin loppuviikosta - ei mitään vaikutusta... Tänään ajattelin just korkata uuden purkin, kun viimeksi annoin sitä niin maltillisesti. Varmaan niin pieni määrä ei vielä vaikuttanut. Pitäkää peukkuja!

Vierailija (Ei varmistettu)

Totaalinen repeäminen!! (siis naurun, ei perseen) XD Oi kyllä voin niin samaistua tähän juttuusi! Kakka ON koko perheen yhteinen ilo ja puheenaihe! Lapsia tai ei! Huojentavaa että muillakin näin! Jos ei kakkaa, ei voi voittaa!
Ja IIISO kiitos ihanasta blogistasi jonka keväisillä yösyötöillä bongasin ja johon jäin niin koukkuun etten usein edes huomannut tyttären lopettaneen aikaa sitten syömistä vaan nukkuneen autuaan onnellisena kainalossa kun äiti vaan luki ja luki.. :)

Kristaliina
Puutalobaby

"Jos ei kakkaa, ei voi voittaa."

Loistava!

Mindeka
Ma-material Girl

No sitten: isosti vaan lusikoimaan!

Täällä pidetään peukkuja, eli odotetaan raporttia myös siitä, kun vihdoin kakan aika koittaa :D

Liisa
Osasin!

Meilläkään luumusose ei tuonut lakon tehnyttä kakkaa takaisin, mutta mustikkasose toi. Ja kuten aiemmin jo kerroin, se toi myös riemastuttavan sinertävän pyllyn. :) Loistava juttu monella tapaa toisin sanoen! Myös maultaan mustikkasose tuntuu muuten olevan Ilon suosikki.

Vaikka en itse tosiaan mikään reppureissaaja olekaan, olen kuitenkin sen verran viettänyt aikaani kehitysmaissa, että tiedän kakan merkityksen. :D Oi niitä ripulin monia lempinimiä ja ravintolasta majapaikkaan suuntautuvien askelten tihenemistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ootko kokeillut kevyttä tuseerausta? Rasvaat oman sormen kunnolla, samoin lapsen peräaukon ja kevyesti pyörittelet sormea siinä aukon sisäpuolella eli laitat sormen pyllyyn. Auttaa aika usein.

Miitu (Ei varmistettu)

Varmaan kannattaa tosiaan kokeilla antaa tuota luumua enemmän kerralla ja säännöllisesti - esim. aina aamulla muutama pieni lusikka. Koko purkkia ei varmaan sentään tarvi. Tai sit päärynäsose on kans hyvä. Luumusoseesta saa (ehkä?) stydimpää, jos keittää ite kuivattuja luumuja pienessä vesitilkassa ja soseuttaa sen (jep, meillä oli ennestään jo se sauvasekoitin ;) ). Jos viljoja tohtii lisätä jo ruokavalioon, niin meillä myös normikaura/-neljänviljanpuuro on nopeuttanu mahan toimintaa, kun siinä on kuitua nin paljon. Vauvapuurolla ei aivan samaa vaikutusta. Puuroa vaan pitää hauduttaa suht kauan, että on riittävän sileää.

Meillä vatsavaivat alkoi kyllä nurinkurisesti helpottaa siinä kohdin, ku siirryttiin kiinteisiin, ku nuo (varsinki erityis-) korvikkeet + rauta jumitti niin mahan. Ennen kiinteisiin siirtymistä duphalac oli pienenä määränä säännöllisesti käytössä parisen kuukautta, että saatiin ne kakat edes noin kerran viikossa (vrt. kiinteiden alettua 1-3 kertaa päivässä).

Kyllä kakkajuttuihin löytyy aina tarinaa - hyvä, että saa tuosta naperosta vähän suotavamman syyn vaan julkipuhumiseen. Eli juu. Kyllä tässä edelleen ollaan elämän tärkeiden ydinasioiden ääressä :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Sait aikaan huutonaurut, ihme ettei vauva herännyt päiväuniltaan :D Meilläkin ollaan aina oltu kakkavapautuneita ja nyt 5 viikkoisen uuden perheenjäsenen myötä kakka on jopa päivän polttavin puheenaihe. Välillä meidän pienellä on kakka jumissa puoli päivää, joka aiheuttaa ns. kakkakäninää ja pää punaisena punnertamista. Se on sitten ihan yläfemmojen heiton paikka kun kakka vihdoin tulee ja pienen (sekä vanhempien) olo helpottaa.
Kerran kaupan kassalla kuulin kakkaturahduksen meidän vaunuista ja ihan spontaanisti sanoin ääneen "JES!" Kassatyttö katsoi hieman hitaasti ilakointiani...

Julia Thurén
Toimitus

Nämä sananlaskut ovat hulvattomia! :D

Meilläkin oli viime keväänä poikaystävän kanssa Intian-matkalla yksi slogan. Se kuului: Kakka kovana Keralasta kotiin.

Poikaystävä onnistui tavoitteessaan. Minä en. Kotimatkalla Delhin lentokentän McDonaldsin kasvishampurilainen (majoneeseineen) laittoi hommat ns. paskaksi.

Mir

Mainiota! Tykkään teistä taas vaan enempi! :)

Kakkaonnea sinne! Täälläkin sitä jo kovasti ollaan usea päivä odoteltu :)

Mir

Hei saako muutes pyytää toivekirjoitusta!? :) Mielenkiinnolla kuulisin teidän perheen kokemukseta siitä miten soseilu ja maitoilu on yhdistetty? Sinä varmaan siis vielä myös jatkat osittaisimetystä soseiden aloitettua? Miten on mennyt, miten maitoa tulee, onko tullut tukoksia tai muita ongelmia kun ei enään sitä maitoa mene niin paljon ja onko miten muutenkin se kaikki lähtenyt luonnistumaan ym..? :)

Kristaliina
Puutalobaby

pikavastaus mir:lle: Luit mun ajatukset! Toi on näillä näkymin mun huomisen aihe - imetys nimittäin on saanut taas uusia haasteulottuvuuksia soseiden myötä... Palataan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos ei luumut yms auta, niin sitten vaan Levolac/Dufalac kehiin. Meillä katosi kakka kanssa kiinteiden myötä. Ja samalla ei sitten ruokakaan maistanut. Jos menee ihan tosi kamalaan jumiin, niin sitten vielä Microlax avuksi (instat apu jota tulee käyttää hyvin harkiten).

Ainiin, ja mustikka voi olla myös se kovettava sose. Samoin puolukka.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä jumiutuneeseen kakkaan auttoi ensin lämmin kylpy, sitten varovainen kuumemittarin pyörittely pyllyssä. Ja kun sitä kakkaa lopulta alkaa tulemaan, niin varoitan, sitä sitten tulee kanssa! Eli kunnon paksu pyyhe tms vauvan alle, kun näitä manöövereitä tehdään.

Hyvä kakka, parempi mieli! :)

Coffee to go

Muhun ei yleensä kakka-pissa-vitsit itse mutta tälle kyllä naureskelen.

Toivottavasti tulee hyvä kakka, ei paha kakka ;)

Nell (Ei varmistettu)

Voi jestas mikä huutonauru iski :'DD Hirnuin niin että ohikulkevat asiakkaat virnuilivat :DD Ihanaa että maailmassa on muitakin vapautuneita kakkavitsailijoita, tämä postaus pitää näyttää kotona :D

Miimöö (Ei varmistettu)

Blogisi on ehdottomasti käytävä tsekkaamassa joka päivä ja voi harmistus, jos ei ole uutta päivitystä tullut. Jatka samaan tyyliin, olet loistava! Kiitos.

Vierailija (Ei varmistettu)

"älä tule paha kakka, tule hyvä kakka!!"

mä en käsitä miten onnistuin itse 1kk reppureissulla Intiassa säästymään täysin kaikilta vatsapöpöiltä. noh, myöhemmillä reissuilla etelä-Amerikkaan se sitten kostautui moninkertaisesti ja kakkajutut tulivat tutuiksi:P

meillä vauvalle auttoi luumusose kuten jo moneen kertaan mainittu. samoin lämmin kylpy ja kevyt vatsan hieronta / jalkajumppa.

J- (Ei varmistettu)

Homemade peräruisku auttaa myös. Täällä kärsittiin samasta vaivasta ja ihan normi lääkeruiskulla lämpimän veden truuttailu ja jalkojen jumppaus auttoi.

Tämän jälkeen luumu ja mustikka ovatkin sitten pysyneet aika hyvin ruokavaliossa. Onneksi tuosta pelkkää-perunaa-vaiheesta päästään pian eteenpäin ja vauvan elimistö tottuu kiinteään :)

Salallaa (Ei varmistettu)

Sitä luumua kannattaa syötää ihan reilusti. Meillä alkoi kanssa olemaan kakattomia päiviä kiinteiden aloituksen myötä ja kyllä mä silloin annoin bonan luumusosetta jos en nyt purkillista niin ainakin puolipurkillista päivässä ja johan tuli kakkaa. Sittemmin olemmekin syöneet luumua ihan päivittäin, pari lusikallista päivässä "jälkkärinä" riittää hyvin ja tarvittaessa reilummin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olette kai jo tutustuneet Kakka-Ukkoon? Se on Pauli Hiirtolahden luoma aivan hillittömän hauska sarjakuvahahmo, josta löytyy yhden albumin verran juttua. Suosittelen lämpimästi kaikille kakan ystäville!

jennilina
auringon noustessa

Kakka on ystävämme :) Hulvattomia olivat kyllä sananlaskut! Meillä täällä Mombasassa vannotaan kovasti papaijan nimeen noissa vauvan ummetuksissa, auttaa kuulema varmasti. Itse olen vain oma tekemääni luumusosetta (kaupassa ei juuri pilttejä ole ja jos onkin niin niiden hinta on aivan liian korkea) antanut muutaman lusikallisen päivässä sekä juottanut keitettyä vettä, on toiminut myös. 

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ihana kakka! Luulen, että tämä naurattaa sinuakin: http://www.lily.fi/juttu/joka-vanhoja-muistaa-sita-kakalla-silmaan

tilkkutäkki

Niin miten moni on jo kertonut, niin meilläkin on luumusose auttanut. Laitettaan sitä pari lusikkalista aamu ja ilta puuroon ja jos on pari päivä ummetusta, niin lisättään päivän ruokavalioon ainakin purkillinen luumusosetta. Lisäksi olen käyttänyt luumuvetta, eli liottanut kuivattuja luumuja keitettussa vedessä ja antanut sitä pojalle juomaksi. Lisäksi olen käyttänyt ns. kakkajumppaa, sen varmaan jokainen kehittää itse tuntien omaa lasta. Kerran ollaan saatu kakat pottaankin kun tuntui, että muksun on helpompi ponnistaa istualtaan kuin makuulla.

Pitää siihen jakaa uusin kakkakokemukseni. Olin aloittamassa kommentointia tähän kun Artur (2v10kk) tuli leluhaarukkansa kanssa höpöttäen kakka, kakka. Känellä oli kakkaa haarukassa. Hän kulkee päivisin paljaalla pyllyllä opettellaakseen kuivaksi, kun hänen mielestä vaippa ja pikkuhousut ovat sama asia, eli pissaa housuun. No niin hän oli kakannut kunnon kasan keittiön lattialle ja kilttinä poikana hän koitti siivota sitä pottaan. Siinä kun siivoin keittiön lattiaa, potta vieressäni poika meni pissamaan työhuoneen lattialle, Jossa oli myös Andres (7 kk) joka on just oppinut ryömimään. Onneksi kerkesin sen siivomaan kun Andres olisi päässyt siihen käsiksi. Jään odottamaan seuraavia postauksiasi. On niin äärwttömän koukuttava blogi.

silmukansaalistaja (Ei varmistettu) http://silmukansaalistus.blogspot.fi/

En nyt ehtinyt lukea muiden kommentteja, että oletko saanut jo vastauksen tuohon kakkaamisongelmaan. Meillä oli samankaltaisia ongelmia tuon pojan kanssa, lähinnä siitä syystä että oli pullolapsi ja korvike oli hänen mahalleen oikea vihollinen. Kaupan vauvan luumusoseista ei ollut apua. Sen sijaan kuivatuista luumuista tehty sose oli ratkaisu meillä :) Keität luumut tilkassa vettä pehmeäksi ja soseutat :) ja vielä pitää sanoa että sinulla on ihana blogi, kakkoineen kaikkineen :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ei uutisia kakkarintamalta :)

Mutta iso kiitos vinkeistänne! Luumusosetta on täällä taas tankattu, vähän reippaammin kuin eilen - mutta vielä ei mitään... "Mekaanista" avustamista ei olla vielä kokeiltu, kun jotenkin se tuntuu niin rajulta. Ja kun Silva ei vielä ainakaan tunnu tuosta kakattomuudesta kovin paljon kärsivän. Välillä kitisee kyllä, mutta kunnon pierut taas helpottavat :D Perjantaina on neuvola, täytyy varmaan kysyä sieltä apuja, jos siihen mennessä ei ole tullut (silloin jo 12 päivää, hui). No mutta jossain sanottiin, että 10 päivän taukokin on ihan normaalia, joten odotellaan odotellaan rauhassa... Kai :)

Kakka-Ukko? :D Täytyy ehdottomasti tutustua :)

Kiitos myös kaikista kakkakannustuksista, hih!

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mustikka yleensä kovettaa vatsaa, en kokeilisi. Eikä banaania, vaikka esim mieheni sanoo että banaani paskottaa. Kahden ummetuslapsen äitinä sanoisin, että hellä lääke on itse kuivatuista luumuista keitetty sose (kuten joku muukin mainitsi, kaupan sose ei toimi, koska luumun määrä siinä on suht vähäinen ja mukana on ties mitä tärkkelystä soseen kiinteyttämiseksi). Samoin korviketta välttäisin samasta syystä. Päärynä voi auttaa ja yleensä maistuu hyvin vauvalle (tässäkin ihan oikea päärynä jota raavit lusikalla eikä se kaupan sose).

Ihan aitoon ummetusvaivaan, joka jatkuu kuukausia, ei usein auta Levolacit eikä Duphalacit tai vähintään annos täytyy kaksinkertaistaa. Alle kaksivuotiaalle nihkeästi lääkärit kirjoittavat reseptejäkään eikä teidän kohdalla tietenkään tarvitse näin pitkälle vielä miettiä kun kyseessä lienee vain kiinteiden aloituksen aiheuttama kakkajumi. Meillä auttoi lopulta Movicol-Junior (ihan vinkkinä jos täällä joku kärsii pitkittyneestä ummetuksesta) ja kuten pakkausselosteessa luvattiin, annosta sai alkaa pienentää hiljalleen ja maha toimi silti. Liekö lapsen kasvulla ja liikunnan lisääntymisellä 2,5 vuoden jälkeen ollut vaikutusta, mutta vasta silloin 6kk iässä alkaneesta vaivasta lopulta päästiin.

Anni G
Live a Little

Kiitos tasta kirjoituksesta, kuulosti jotenkin niin tutulta nuo sananlaskut, ovat pyorineet omassakin paassa vuosien varrella :D

Miitu (Ei varmistettu)

En tiedä, kuinka paljon tätä ketjua enää luetaan, mutta tulipahan tuosta vapautuneisuudesta/ei-vapautuneisuudesta ja sen sisäsyntyisyydestä tänään taas esimerkki, kun neitiyksvee meni verhon taa kakalle. Eikä oo ainoa lapsi, joka tekee niin, eikä varmasti olla ainakaan tietoisesti tehty kakalla käyntiä hävettäväksi - ellei oven sulkeminen välissä (kun siellä pytyllä on ihan kiva käydä aika ajoin ilman, että polviin nojataan) ole sitten ollut viesti siitä. Tuon piiloutumisen, ja myöhemmin aiheesta vaikenemisen, täytyy siis jollakin tasolla olla myös sisäsyntyistä. Luulen. Vai mitä ootte mieltä/tiedätte?

Kristaliina
Puutalobaby

Rekisteröityneet (ja mä!) saavat ilmoituksen uusista kommenteista näissä vanhoissakin ketjuissa - siis siinä tapauksessa, että ovat itse kommentoineet jo jotain. Joten kyllä näissä vähän vanhemmissakin voi vielä hyvin keskustella :)

Joo, toi on tuttu ilmiö, esim. siskon poika menee kuulemma usein sohvan taakse ähistelemään. Voiskohan se liittyä jotenkin sellaiseen alkukantaiseen juttuun, että nisäkäs ei haluaisi liata pesäänsä...? Tästä esim. SiniJnsn kirjoitti keskustelussa jokin aikaa sitten...

Ja eikö Freudilla ollut paljon näitä kakkateorioita...? Hih paitsi että Freudilla se taisi mennä jopa jotenkin niin, että postimerkkien keräilykin on oikeasti sitä, että ihminen haluaisi oikeasti leikkiä ulosteellaan :D Tai jotain. Että ehkä ne teoriat voi jättää omaan arvoonsa :D

 

ps. Ja JEEEEE! Kakka palasi Toukolaan 15 päivän jälkeen! Keinovalikoimaan kuului mm. luumusosetta, Levolacia, kuumemittarikikkoja, lämpimässä vedessä lillumista, masuhierontaa, kakkajumppaa, akupunktiopisteiden hierontaa (Joelin pyöritellessä silmiään), mallasuutetta, ja mitäköhän vielä... Äiti taisi ponnistella ainakin yhtä paljon kuin vauva :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Nauroin ääneen... Noi sananlaskut oli hulvattomia. Mekin ollaan miehen kanssa reissattu mm. Intiassa ja parasiittihan sieltä tuli mukaan. Oli meinaan häämatkan huipennus kun kiikutettiin kakkanäytteitä tutkittavaksi kuoppaisella tiellä pohjois-Intiassa vatsasta kiinni pitäen. Huh. Ja tämä huumori siis todellakin osui ja uppos.
PS. meillä myös typy oli kakkaamatta melkein kaksi viikkoakin kerrallaan monen kuukauden ajan (täysimetyksellä). mallasuute, jota neuvolalääkäri neuvoi antamaan sekoitettuna maitoon, lopetti lapsen juuri opitun pullosta juomisen taidon heti kerrasta. Siihen menikin sitten vaan 5 kk kun suostui seuraavan kerran pullosta juomaan. Että näin. Luumu toimi meilläkin!

Iceblue (Ei varmistettu)

Sananlaskut parhautta, harvoin nauran ääneen millekään :D Ja niinhän se on, että kakka päivässä pitää lääkärin loitolla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan huippua;) Maitohappotipat voivat myös auttaa vatsan toimintaan. Mutu-tuntumalla tuntuvat lisäävän täysimetykselläkin olevan kakkamääriä.
Sairaalassa aikuisten ihmisten elämä pyörii vaan vatsantoiminnan ympärillä, ihan pöljää. Mutta kun esikoinen ummetti kaksi viikkoa, niin kyllä se oli sitä yhtä ja samaa omassakin mielessä;) Suoliston toiminta on kyllä niin elintärkeää monessakin mielessä!

Zennie (Ei varmistettu)

Pakko kommentoida, vaikka onkin jo vanha kirjoitus :) Imetin tuossa tekstiä lueskellessa ja sain paheksuvia katseita mini-ihmiseltä, kun repeilin nauramaan sanontojen kohdalla :D Ja kommentteja lueskellessa kuuntelin iloisena mini-ihmisen kakkatoimenpidettä :) Iloisuus vaihtui hetkeksi hysterian puolelle (niin naurun kuin toiminnankin puolesta), kun tunsin jotain kosteahkoa jalallani :D Voisi melkein sanoa, että "kakka osuu omaan nilkkaan" (kirjaimellisesti!!!) :D :D :D

P.S. Olet muuten saanut musta vakiolukijan tässä kesän aikana :D Mennään vasta tässä kohtaa, mutta kun noita imetyskertoja on useampi päivässä, niin edetään aika vauhdilla :D Ihan parhautta!!!!

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi toivottavasti oli edes moni kakka päältä kaunis :D :D :D

...ja kiva, että olet löytänyt tänne tontille - kakkahuumoria ja muitakin pyrskähdyksiä tulee varmasti eteen vielä luku-urakassasi myöhemminkin :)

Kommentoi