Bloggaaja pyytää palautetta!

Ladataan...
Puutalobaby

Bloggaaminen Lilyssä on ihanaa!

Puutalobaby-blogi syntyi tilanteessa, jossa olin maannut kipeiden supistusten takia sairauslomalla jo yli neljä viikkoa. Olin katsonut netistä arviolta 82 tuotantokautta the Bachelor/the Bachelorettea ja uudestaan kaikki Täydellisten naisten jaksot ykköskaudesta tähän päivään asti. Edessä oli vielä (näin siis kuvittelin *) kuusi viikkoa kotona makaamista, neljän seinän sisällä.

Hei mutta mäpäs perustan blogin! Siinä pääsen tekemään sitä, mistä niin kovasti tykkään: kirjoittamaan!

Pähkäilin hetken eri "alustoja" ja valitsin Lilyn. Täällä näytti olevan näppärästi sivurakenteet sun muut valmiina, ja hyvällä tsägällä saisin täältä jonkun lukijankin - ehkä viimeisenä mielessäni oli sellainen, että jaksaisin alkaa blogiani jotenkin mainostamaan ja markkinoimaan. Kunhan omaksi iloksi ja silleen.

Kirjoitin ensimmäisen bloggaukseni maaliskuun viimeisenä perjantaina puolilta päivin. Sen jälkeen jumiuduin  lumoutuneena Google Analyticsin reaaliaikaisia käppyröitä tuijottamaan: "kaksi lukijaa, minulla on juuri tällä hetkellä kaksi lukijaa! ...NELJÄ! VAU!!!"

Tällä hetkellä teitä on noin 2000 per päivä. Vau. Käsittämätöntä. Kaksituhatta kertaa vau. Kiitos, kun olette olemassa!

*******

Yksi Lilyn parhaita puolia on tämä keskustelevuus. Tämä blogi olisi täysin erilainen (huonompi), jos vain monologihorisisin yksinäni. Useissa palautteissa on sanottu, että palautteenantaja lukee Puutalobabyä joka ikinen päivä - jokaisen kirjoituksen ja jokaisen kommentin! Eli te, ihanat keskustelijat, olette olennainen osa näiden palautteenantajien blogikokemusta: lukijat haluavat lukea paitsi minun juttujani, myös teidän kommenttejanne!

Seuraa siis jo tämän postauksen toinen kiitos: tämä on teille aktiivisille keskustelijoille: kiitos! <3

*******

Ja sitten seuraa se osuus, josta koen huonoa omatuntoa.

Aikani on totta kai rajallinen - olette ehkä saattaneet huomata, että minulla on tuollainen vauva :D Usein olen pähkäillyt, käynkö Silvan päikkäriajalla kiinni kommenttitulvaan vai postaanko uuden bloggauksen.

Tätä haluaisinkin nyt kysyä teiltä!

Tähän mennessä olen siis kirjoittanut uuden bloggauksen aina silloin, kun joku asia on pälkähtänyt mieleeni. Lähes päivittäin siis, oho. Tämän vuoksi joskus olen keskusteluista aivan auttamattomasti jäljessä.

Asiaa ei välttämättä helpota se, että joissain alkukesän keskusteluissa (etenkin niissä, joita Lily mainostaa Facebookissa) jutellaan aktiivisesti edelleen :)

Olen myös miettinyt keskusteluihin vastaamistekniikkaa. Usein bloggaajat vastaavat henkilökohtaisesti jokaiselle, mikä on minunkin mielestäni tosi kiva juttu - kun olen kommentoinut johonkin blogiin, totta kai tykkään siitä, että kommenttini huomioidaan :)

Usein kommentteja ehtii kuitenkin tulla piiiiitkä liuta ja ikään kuin "tipahdan kelkasta". Ja jos siinä vaiheessa vastaisin kaikille yksityisesti, päätyisin suunnilleen tällaiseen tilanteeseen:

Xxxxx: Hih, niiiiin totta!

Vierailija1: Tästä tuleekin mieleeni, että...

Yyyyyy: Oon samaa mieltä!

Vierailija2: Kiitos kivasta palautteesta....

(ja tämä kertaa 25; Silva ehtii herätä kirjoittaessani useammilta päikkäreiltä ja lopputulos on sillisalaatti (?), jota kukaan ei jaksa lukea...)

Tällaisissa tilanteissa kaikille erikseen vastaaminen ei tunnu vievän keskustelua eteenpäin - siksi olen usein tällöin vastannut yleisemmällä tasolla: jatkanut keskustelua niistä asioista, jotka omaan mieleeni ovat kommenteista sattuneet tulemaan ja bongannut kommenteista suorat kysymykset, joihin olen yrittänyt vastata. Ikään kuin "keskustellen", ei "joka kysymykseen vastaten".

Mitä mieltä olette tällaisesta?

Mielessäni pyörii siis useampiakin kysymyksiä, joihin tosi mielelläni kuulisin teidän mielipiteitänne:

Haluaisitteko mieluummin uusia postauksia (lähes) päivittäin - vai käyttäisinkö aikaani mieluummin enemmän vanhojen juttujen keskusteluissa ja postaisin sitten uusia juttuja vähän harvemmin?

Keskusteluihin liittyen: Oletko koskaan ärsyyntynyt siitä, jos en ole vastannut sinun kommenttiisi henkilökohtaisesti? Saa vastata rehellisesti, klikkaa itsesi tarvittaessa anonyymiksi :) Olenko siis ihan paska keskustelija...?

Ja: mitä mieltä olette tuosta "yleisemmästä" vastaustekniikasta? Omasta mielestäni se on jotenkin keskustelun kannalta hedelmällisempää - mutta ei kai se ole epäkohteliasta...? Onko?

*******

Ai niin, ja se piti vielä sanoa, että vaikka en jokaiseen kommenttiin vastaisikaan, luen aina ja joka ikisen kommentin, myös vanhoista keskusteluista! Ja vastaan myös jokaiselle ainakin omassa mielessäni :)

...koska TE olette tärkeitä! <3

 

 

 

*) ...ja kuinkas sitten kävikään? Ei tullut raskausaikablogia: lapsivedet lorahtivat kaksi päivää ensimmäisen bloggauksen jälkeen. Seuraavien kahden viikon minipostaukset kirjoitinkin Kätilöopiston sängystä Joelin älykännykällä. Kappalevaihtonäppäin ei muuten toiminut. Vesien menon jälkeen tajuttiin, että meille tulee keskosvauva. Ja sitten syntyi Silva.

Ja Puutalobaby-blogi.

Share

Kommentit

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin, ja VIELÄ sellaista, että minusta on oikeastaan luonnostaan tullut aika aktiivinen Puutalobaby-Facebookaajakin. Eli sellaisina päivinä, jolloin en ehdi kirjoittaa kokonaisia bloggauksia, kirjoittelen suht usein statuspäivityksiä kuitenkin Facebookiin.

Eli jos tulee joskus blogihiljaisuuspäivänä "ikävä", kantsii käydä kurkkaamassa siellä Facebookin puolella :)

Ensku (Ei varmistettu)

Uusia postauksia, monta päivässä :) Olen niin ihastunut blogiisi ja janoan aina vaan uusia postauksia. Blogiisi aikoinaan päädyin jotain kautta kun googlailin kaikkea mahdollista vauvan refluksiin liittyvää. Vieläkö muuten Silvalla on refluksivaivoja?
Terveisin vaikeaa refluksitautia sairastavan 10kk ikäisen pojan äiti.

MM
Maijan matkassa

Uusia juttuja mieluummin! Mun päivän kohokohtia on se, kun huomaan uuden postauksen ilmestyneen palstallesi. Ja mun mielestä on ok vastata kerralla ja yleisesti useisiin kommentteihin. En siis ärsyynny täällä enkä muuallakaan siitä, jos kommenttiani ei henkilökohtaisesti huomioida. Ja ymmärrän hyvin senkin, jos et vaikka ehdi kaikkea kommentoimaan. Kun sulla nyt kuitenkin on se vauva. :)

Nappi (Ei varmistettu)

Olet mielestäni just oikeilla jäljillä: on hyvä vastata yleisellä tasolla kommentteihin, jottei mene liikaa aikaa jne. Mieluummin luen lähes joka päivä uuden postauksen, koska itse en vanhoihin keskusteluihin mene uudelleen, ellet nimenomaan viittaa sellaiseen uudessa postauksessa.
Toive: voisitko kirjoittaa Silvan kissasuhteesta ja kissan Silvasuhteesta, onko kissa ollut mustasukkainen tai kaivannut huomiota vauvan tultua. Missä vaiheessa Silva huomasi kissan olemassaolon? Jotain tämäntapaista! Meillä vauva-kissasuhteet ovat vasta kehittymässä alkuvaiheessa, mutta pelkäämääni vauvapelkoa tai muuta negatiivista ei ole esiintynyt!

Vierailija (Ei varmistettu)

Et todellakaan ole paska keskustelija! :) Lukijoita on paljon, ja toivoakseni muutkin kuin allekirjoittanut ymmärtävät, ettei tietenkään kaikille ehdi romaania rustata... Vastaat kuitenkin, ja se on mielestäni pääasia :)

Itse ainakin luen blogiasi juuri siksi, että täältä saa melkeinpä päivittäin lukea mitä teille kuuluu, ja kirjoitustyylisi on kokolailla hulvaton -&gt; se saa ihmiset hyvälle tuulelle!

Älä vain lopeta päivittämistä, pleeeez. :)

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Aina odotan innolla, että tulisi uusi postaus. itse koen että kommentit ovat enemmänkin toteamuksia, jos ymmärrät mitä ajan takaa. Toki jos joku nyt suoriltaan kysyy jotain sehän on eri asia, mutta tuskin kaikkiin kannattaa vastata. 

 

Mieluummin enenmmän postauksia, nehän ovat blogin tarkoitus :) voithan joskus laittaa jonkun "kysy ja minä vastaan" postauksen ja vastailet sen mukaan mitä ehdit ;) :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä tykkään, että päivityksiä tulee usein. Mun mielestä blogistit eivät ole mitään hlökohtaisia neuvonantajia :-)

Tykkään tositosi paljon blogistasi: sen ulkoasusta ja kirjoitustyylistäsi. Mun puolesta saat jatkaa samaan malliin!

Pusut somalle Silvalle &lt;3

-riika

Vierailija (Ei varmistettu)

Itsekin luen mieluummin uusia juttuja, sillä kommentteja luen harvemmin. Mikäli siirtyisit keskustelemaan kommenttikentissä, en tulisi lukemaan juttuja juuri yhtään, sillä itse katson onko päivittynyt ihan vain uusien juttujen kautta. :) Ja koska kommentoin harvoin ja luen kommentteja melkein yhtä harvoin, en koe että minulle pitäisi kommenteissa vastata (tai en ainakaan sitä tajuaisi itse) :)

S-S

Hei me kaikki varmasti täällä ymmärretään, että sulla on se vauva ;)

Älä siis huoli, vastaukset yleisellä tasolla riittävät vallan mainiosti. Varmasti viimeinen, mitä kukaan meistä blogiisi rakastuneista haluaa, on se että otat tästä turhia paineita.

Itse ihailen suunnattomasti aktiivisuuttasi, multa ei kertakaikkiaan onnistuisi. Jos ehkä keksisinkin aiheita blogipostauksiin, niin en todellakaan saisi niistä sinun laillasi mielenkiintoisia, enkä osaisi (edelleen, sinun laillasi) pukea niitä niin ihanasti ja elämänmakuisesti sanoiksi. Kuten M M tuolla sanoikin, uusi blogipostaus sinulta on usein päivän kohokohta (ja joo TIETTY niiden vauvan hymyjen lisäksi)!

Vierailija (Ei varmistettu)

Uusia postauksia useammin, mieluummin kuin keskusteluun osallistumista! Yksi tärkeimmistä syistä, miksi jaksan blogiasi seurata, on se, että päivität sitä niin usein, lähes päivittäin. En millään jaksa lukea blogeja, jotka päivitetään kerran viikossa. Joten jatka siis samaan malliin!

Tipsu (Ei varmistettu)

Mun mielestä tärkeämpää on saada joka päivä (tai niin usein kuin ehdit) uusi blogipostaus! Itse en yleensä jaksa lukea kommentteja tai vain silloin, jos haluan kommentoida myös itse. Ja vaikka olisin kommentoinutkin, niin harvemmin jaksan palata takaisin tarkistamaan, onko joku omaan kommenttiini vastannut. Joten vaikka blogimaailmaa pidetäänkin hyvin vuorovaikutteisena, niin ainakaan omassa tilanteessani se ei ole niin. Pidän siitä, että saan käydä vain lukemassa hauskoja juttuja! :D Tosin muistan kyllä, (kun pidin aktiivisesti omaa blogia) että kommentteja oli aina hauska saada. Silloin tuntui että joku hei oikeasti lukee näitä juttuja! Mutta luota vaan blogin tilastoihin, meitä käy täällä paljon ja aina odotan innolla kaikkea kirjoittamaasi. Tällä hetkellä olet juuri se bloggaaja, jonka postauksista nautin eniten!

Uusia juttuja, kiitos! :) On ihanaa kun kirjoitat niin paljon. Toki ei kannata tästä mitään paineita ottaa että ollaan kaikki näköjään samoilla linojilla, vaan ihan vaan sen mukaan miten juttuja tulee luonnostaan. Mieluummin siis inspiraation tuotoksia kuin "apua, nyt ne taas odottaa että kirjoitan jotain fiksua" -pakkopullaa :)

Ja komppaan vielä Tipsua, olet mulle myös se bloggaaja jonka tekstejä odotan eniten. Monesti luen melko pitkältä listaltani muiden jutut ensin ja säästän parhaan jälkkäriksi :)

M-M

Uusia postauksia päivittäin:) Paras hetki päivässä on uuden jutun lukeminen.
Joko Silva on hampaita tehnyt?

Mandy (Ei varmistettu)

Ehdottomasti enemmän postauksia! Voisiko niille keskustelijoille vastata päivän päätteeksi jotenkin yhteisesti? Vaikka antaa vasta siinä vaiheessa jonkinlaisen yhteisvastauksen (jos se nyt mitenkään on mahdollista)?

Vierailija (Ei varmistettu)

Edellisiin yhtyen: Mieluummin paljon postauksia kommenttien kustannuksilla.
Kiitos kivasta blogista.

miian
Minä ja Elain

Musta kiva lukea sun juttuja. Voithan sitten ottaa noin yleisesti kantaa juttumuodossakin kommentteihin? Ja sit bonusta on jos joskus ehdit vastaamaan yleisiin kommentteihin joskuskin. Toi kommenttien määrä on niin älytön, että palstan kehittämisen kannalta varmaan on järkevintä, että pääasiassa kirjoitat näitä ihania juttuja, joita me sit voidaan ällistellä ja kommentoida :). Sulla on niin mainio kirjoitustyyli!! Iloa päivääsi :)

Enni

Näin on hyvä. Uusia postauksia ja kommentteja ihan sun oman fiiliksen mukaan. Tee niin ku hyvältä tuntuu. Se nimittäin näkyy sun kirjotuksissa, siis se että sä kirjotat tasan siitä mistä haluat tai mikä sun mieltäs askarruttaa ja sillä selvä. Onhan se varmasti ihanaa saada kommentoijanakin huomiota juuri sinulta henk. koht, mutta minäkin samaa mieltä siitä että mielenkiintoisempaa on lueskella sun uusia postauksia. Ne on niin huippuja.Jokaisesta sun postauksesta lähtee ittessäkin jotain liikkeelle, niin ku silleen ajatuksen tasolla :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielestäni keskusteluosuuteen riittää jos haluat vastata yleisesti sinua kiinnostaviin kommentteihin ja kommenteissa esiin nousseisiin asioihin. Luulenpa että vastaamalla jokaiselle kommentoijalle henkilökohtaisesti olisi lopputulos juurikin kuvailemaasi sillisalaattia. Itse luen blogiasi päivittäin ja harvemmin luen keskusteluosuuksia. En lukenut nytkään muiden kommentteja mutta halusinpa kuitenkin tuoda oman näkemykseni julki :) Keskusteluosio on kuitenkin hyvä olla olemassa sillä olen sinunkin blogistasi löytänyt monta lapsiperheen arkea helpottavaa vinkkiä . Eilen viimeksi hyödynsin vinkkiä Oolannin pakasteperunamuusista :) Kiitos kivasta blogista! Pidän tavastasi kirjoittaa ja elämänmyönteisestä asenteestasi. Piristää kivasti tällaisen lähiöäidin päivää kun facebookista huomaa että olet jälleen kirjoittanut uuden jutun luettavaksi. Itsekin pidän kirjoittamisesta ja olen miettinyt useasti miten kivaa olisi pitää blogia mutta kun mietin millaista sisältöä sinne todennäköisesti saisin tuotettua olen päättänyt jättää homman niille jotka sen osaavat :)

Miitu (Ei varmistettu)

Nykytyyli on erinomainen, en kaipaa muutosta :) Mukava, että ehdit välissä vastaamaan kommentteihin, mutta henkilökohtaiseen vastaamiseen ei todellakaan ole tarvetta. Ei sitä puhuen keskustellessakaan kommentoida joka asiaa, vaan kootaan yhteen ja välissä kommentoidaan suoremmin. Ja tuokin on hyvä, että kirjoitat juttuja silloin, kun ne mielen päälle tulevat. Päivität jo nyt niin (ihanan) usein ja jutut ovat erinomaisia ja vaihtelevia, että tarvetta mielestäni enempään ei ole - varsinkaan, jos perhe-elämä alkaisi sitten kärsiä tai tuntuisi, että juttua pitää nyhjätä tyhjästä.

Haven

Uusia postauksia! Piristät päivääni, kun minäkin saan sen kahvikupposen eteeni vauvani nukkuessa päiväunia. Pidän positiivisesta asenteestasi ja siitä, että juttusi ovat juurikin sinun "näköisiä". Aitoa ja hauskaa meininkiä. Kiitos!

Sarppa (Ei varmistettu)

Ei se määrä, vaan laatu. Ei postauksia tarvi julkaista välttämättä päivittäin, ompahan jotain mitä odottaa! :)

Asiallinen keskustelu on aina niin hienoa, ja blogit on aika mainio kanava siihen kun siellä ei ole vara kellään mennä henkilökohtaisuuksiin, ainakaan niin rajusti kuin jossain tietyillä keskustelupalstoilla.

Itse omassa blogissani vastaan kommentteihin aktiivisesti, jatkan keskustelua niin kauan kuin sitä riittää. Joskus se hiipuu kuitenkin. Puhutaan niistä aiheista mitkä puhututtaa, koska niistähän sä olet halunnutkin kirjoittaa.

Palautetta noin muuten, mä tykkään tosi paljon sun suorasanaisesta kirjoitustyylistä, ei mitään turhaa hienostelua ja asioiden kaunistelua. Kakka on kakkaa ja that's it.

PSK (Ei varmistettu)

Onhan tää aika jännä juttu, että jokapäiväisiin rutiineihin kuuluu sähköpostin, lehtien lukemisen ja muiden juttujen lisäksi toiveikas kurkkaus mahdollisesta puutalolaisten uudesta postauksesta, eli keep it coming :)

Liisa
Osasin!

Nykyinen tyyli kelpaa oikein hyvin mullekin. :) Keep up the good boogie!

Elkku
Elkku-Kelkku

Uusia juttuja mieluummin. Keskustelu on just hyvää tuollai yleisellä tasolla, mutta vanhoihin postauksiin ei varmaan kovin moni lukija (kuten on mainittu) jaksa useasti palata.

Haastavaa on tietty, kun Lilyn mainostamiin juttuihin tulee lukioita vielä pitkien aikojen jälkeen ja uudet lukijat (kuten minäkin) selaillaan satunnaisesti vanhojakin juttuja, että päästään kärryille blogiin.

Kirjauduin nyt sit myös tänne käyttäjäksi niin ei tarvii tuntemattomana kommeintoida.

 

Nimim. "Samat valmennukset kärsinyt" ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

uusia postauksia, sie olet minun suosikki bloggaaja, en välitä lukea muiden kommentteja enkä kommentoi muuten kun painamalla sydäntä jos on erityisen kiva kirjoitus :)

SiniJnsn
FarmiFarmi

Uutta putkeen vaan, kai jokainen nyt tajuaa ettei joka ketjua jaksa joka päivä lukea uudelleen läpi...varsinkin jos on semmoinen vauvakin. :) Jos nyt jokin päivänpolttava kysymys jää vastaamati niin kait se ihminen tajuaa sulle laittaa vaikka erikseen meiliä tjms... 

NS (Ei varmistettu) http://noora.blogit.suomela.fi/

Kuten yllä onkin jo mainittu, niin tämäkin uusi lukija kaipailee enemmin uusia kuulumisia, sen mukaan mitä ehdit kirjoittelemaan, eikä niinkään niissä kommenttikentissä aktiivista keskustelemista (ei sillä, ei niissäkään mitään vikaa ole!) :)

Nämä kaksi kommenttia kiteyttävät aikalailla sen mitä minäkin ajattelen:

"Itse ainakin luen blogiasi juuri siksi, että täältä saa melkeinpä päivittäin lukea mitä teille kuuluu, ja kirjoitustyylisi on kokolailla hulvaton -&gt; se saa ihmiset hyvälle tuulelle!" (Vierailija)

"Onhan tää aika jännä juttu, että jokapäiväisiin rutiineihin kuuluu sähköpostin, lehtien lukemisen ja muiden juttujen lisäksi toiveikas kurkkaus mahdollisesta puutalolaisten uudesta postauksesta, eli keep it coming :)" (PSK)

Annami (Ei varmistettu)

Mun mielestä on aina vaikuttanut vähän hassulta kun bloggaaja on vastannut jokaikiseen kommenttiin, siis just tyylillä "Pupsi: Hehhee, oon samaa mieltä!" Ja tätä jatkuu ja jatkuu... Kivaa on että bloggari välillä osallistuu kommenttilootan keskusteluun, mutta välttämättä jokaiseen inahdukseen ei ole pakko vastata, vaikka keskustelua omalla tontilla käydäänkin.

Btw, poikkean blogissasi päivittäin ja ilahdun aina uudesta postauksesta :) Mukavaa syksyä!

Vierailija (Ei varmistettu)

nykyinen tyyli on vallan hyvä! :)
ellei nyt joku kysy varta vasten jotain mihin suora vastaus olisi kiva niin yleisluontoinen vastaaminen on riittävä!
olen huomannutkin että vastailet kommentteihin edes yleisellä tasolla paljon enemmän kuin moni muu bloggaaja!
kiitos siitä&lt;3

edellinenVierailija (Ei varmistettu)

tulipas paljon huutomerkkejä.. no, asia vaati sitä niin kieli-ihmiset antakoon anteeksi :D

louna (Ei varmistettu)

Uusia juttuja on kiva lukea. Tosin olen vasta uusi täällä ja lueskelen vanhempiakin juttujasi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen niiiiin koukussa siun blogiin! Tykkään tästä juuri tällaisena, sinun näköisenä :) Kuten moni muukin on kirjoittanut: uusi postaus on päivän kohokohtia. Itse en juurikaan kommentoi, mutta kaiken luen kuitenkin :) Mukavaa talven odotusta!

Elmi (Ei varmistettu)

Minäkin tykkään blogistasi ja luen sitä lähes päivittäin. Lyhyen pohdiskelun jälkeen sanoisin, että toivosin enemmän uusia blogitekstejä kuin vahvempaa sitoutumista keskuteluihin. Toisaalta voisi olla mielenkiintoista nähdä, miten keskustelut kehittyisivät jos blogitekstien välillä olisi enemmän aikaa.

Niin, ja ehdottomasti ei ole epäkohtelias tuo yleisempi vastaustekniikka!

Kristaliina
Puutalobaby

Oh, aika mieletöntä päästä lukemaan tällaista palautetta - että tämä on tosiaan jonkun lemppariblogi... vautsi. Ja että ilahduttaa päivää, ja päivän kohokohta, ja tekstejä odotetaan, ja... ohhh! Olen tässä hykerrellyt hyvässä mielessä pitkin päivää, kun olen käynyt lueskelemassa näitä - kiitos! <3

Ilmeisesti siis "valittu tie" tuntuu suht kivalta teistäkin; bloggauksia fiiliksen mukaan (ja se fiilis tosiaan tulee mulla lähes päivittäin :) ) ja kommentteja sen mukaan, kun aikaa riittää ja perässä pysyn - hyvä hyvä!

Edelleen saa kuitenkin kertoa rehellisesti siitäkin, jos vastaamattomuuteni johonkin tiettyyn asiaan on joskus nyppinyt... Tai hei: jos jatkossa joskus unohdan vastata vaikka johonkin kysymykseen, niin mua oikeasti saa ihan reippaasti muistuttaakin! Että "hei mä kysyin sulta tässä muutama päivä sitten sitä-ja-sitä, ehtisitkös jossain vaiheessa vastata"... Kun usein mulla vaan ihan rehellisesti unohtuu, jos on ns. tilanne päällä, kun luen kommentteja :)

Ensku: Meillä joo ne refluksivaivat helpottivat ihan hurjasti sen Gavisconin myötä! Teilläkin on varmaan se testattuna? Lääkkeen määrää vähennettiin vähitellen ja joskus 5 kk iässä se pystyttiin jättämään kokonaan pois. Pukluja/oksennuksia tulee kyllä edelleen, mutta taitavat olla suht normaalissa mittakaavassa eivätkä enää aiheuta sellaista korvennusta. Ja niitä kaikkein hurjimpia refluksiin liittyviä juttuja eli hengityskatkoksia on ollut tässä matkan varrella vielä jonkin verran, mutta nekin ovat vähentyneet. Viimeisten viikkojen aikana (voimakas puuhun koputus!) niitä ei ole ollut enää ollenkaan... Huh sentään.

Nappi: Hei kiitos hyvästä aihevinkistä! Onkin ollut ajatuksissa kirjoittaa kissan ja vauvan yhteiselosta, mutta jotenkin se on jäänyt... Tulossa siis lähiaikoina! :)

M-M: Ei hampaita näkyvissä! :) Niitä tässä odotellaankin seuraavaksi, samoin kuin ryömimään lähtöä - molemmat "edistysaskeleet" vielä antavat odotella itseään. Mun siskonpoika muuten taisi saada ensimmäisen hampaansa yksivuotiaana. Sisko oli jo vähän huolissaan, mutta tämä meidän neuvolantäti-eläkeläisäiti totesi vaan, että on tainnut jokaiselle ihmiselle tähän mennessä hampaat tulla ennen kouluikää :D

Hei ja sellainen postaus saattaisikin olla joskus aika hauska (?), että antaisin vapauden esittää mulle kysymyksiä ja vastailisin sitten niihin aina sitä mukaa ja aina, kun ehdin... Hitsi mun mielestä joku ehdotti tätä ideaa, mutta miksi mä en nyt bongaa sitä viestiä näistä kommenteista...? Onko tästä voinut hävitä jotain viestejä vai olenko vaan ihan sokea...? Joka tapauksessa, sellaista vois ehkä joskus kokeilla :)

Kiiiiiiiiiiitos kaikille palautteesta, ihania olette!

 

Kristaliina
Puutalobaby

Löytyihän se ehdottaja - olin siis vain sokea :) ...eli Mamman ehdotushan tuo "kysy minulta" -postaus oli!

Kristaliina
Puutalobaby

Hih ja nyt mä sitten kommentoinkin saman tien kolme kertaa :D

...eli vielä tervetuloa "perhevalmennuskaverille" ihan rekisteröityneenäkin! Muutenkin hei olisipa kiva, jos vieläkin useammat "vakkarit" rekisteröityisivät/ottaisivat vakkarinimimerkin käyttöön - tässä nimittäin yllättävän hyvin virtuaalitutustuu samalla ihmisiin, ja se on tosi kivaa.

Tässäkin ketjussa näkyy paljon teitä ihan "virtuaalituttuja" tyyppejä mm. MM, Papyli, Liisa, Miitu, S-S, M-M (hitsi sori mä sekotin teidät MM:n kanssa jossain vaiheessa ennen kuin aloin miettiä lasten ikäasioista, että het-ki-nen :) ), SiniJnsn, Mamma, Enni, PSK, ketäs vielä... no te virtuaalitutut siis :)

Vierailijatar (Ei varmistettu)

käyn lukemassa blogisi lähes joka ikinen päivä, sillä tykkään sun tyylistä sievistelemättä kuvailla maailmaa, vauva-arkea ja elämää. Seuraan montaa blogia, mutta tästä pidän eniten :)
Koska seuraan blogiasi juuri omien postauksiesi vuoksi, valitsisin mieluiten vaihtoehdon a, eli uusi juttu joka päivä. Mielestäni teksteihin liittyvä keskustelu on myös luontevampaa, mikäli bloggaja vastaa yleisellä kahvipöytäkeskustelutyylillä, eikä yritä väen vängällä kiireesti keksiä vastauksia jokaiseen kommenttiin.

Enni

Juuh täällä on jo paljon "tuttuja" kommentoijiakin :) Hei, mä olen useasti yrittänyt liittää tänne kuvaa onnistumatta. Oisko siihen vinkkejä? ... hmmm... sellasia selkokielisiä "paina sitten siitä napista ja tee näin -ohjetta". Kiitos. Olen pikkasen (Lue TOOODELLA) huono koneiden kanssa. Puutalobabyn osaan avata ja lukea ;)

Sele - Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt on pakko kommentoida. Sain viime viikolla kaveriltani linkin tähän blogiin ja niinhän siinä kävi, että luin samalta istumalta kaikki postaukset. Kaikki. (Nyt sitten tarkkailen lähes joka päivä josko olisi tullut uusia juttuja!) Se oli ihan kuin olisi romaania lukeanut.. Kirjoituksistasi puskee läpi kirjoittamisen keveys. Ja kirjoitustyyli on niin...innostunut ja persoonallinen! Lisäksi aihe oli itselle kiinnostava. Itse ehkä haaveilen puutalosta, en ainakaan myönnä haaveilevani babystä, mutta mies on, ja yhteinen kotikin.

Ennen en ole kommentoinut, joten en ota kantaa kommentointikäyttäytymiseen, mutta ajattelin vain sanoa että huippu blogi! Ei tämä varmaan niin hyvä olisi, jos olisit jonkun käskystä ruvennut kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta.

Aurinkoisia päiviä sinne päin!

Coffee to go

Mä luulen, että pääsyy, miksi sun blogia luetaan, on se tyyli. Kirjoitat ihan loistavalla huumorintajulla henkilökohtaisesta, jokapäiväisestä elämästä. Nää postaukset on aina päivän piristyksiä ja tulevat just sopivasti - bloggaajan inspiksen mukaan.

Kommentteihin mun mielestä riittää että vastaa yleisesti niille ihmisille, jotka ovat keskustelua käyneet. Käy siis itsekin sitä keskustelua, ei välttämättä edes tarvitse henkilökohtaisesti kellekään vastata, ellei ole mitään sanottavaa. Kommenttikeskusteluja on helpompi lukea, kun ei tarvi scrollailla jatkuvasti ylös katsomaan, mitä Vierailija 00:09 sanoi tai mihin vastaat herra X:lle. Minun mielestäni.

Kiitos edelleen loistavasta blogista. Hassuinta on, että luen molempia, Puutalobabya ja Isyyspakkausta, vaikka lapsia en ole suunnitellut - en edes ajatellut niin pitkälle. Silti tuntuu ihanalta seurata teidänkin jokapäiväistä arkea ja saada kuulumisia. 

Senjamaari (Ei varmistettu)

Uusia postauksia kiitos! :) Blogiasi on ihana lukea. Itselläni on myös vauva 3,5kk, joten kaikki aihepiirit ovat kiinnostavia ja lähellä omaa arkeani tällä hetkellä. Myös matkapostaukset ovat olleet mielenkiintoista luettavaa!

Ja mitä kommentointiin tulee: Jokainen lukija varmasti ymmärtää, ettet ehdi kommentoimaan kaikkea. Jo lukeminenkin vie varmasti paljon aikaa. Uskon, että suurin osa lukijoista palaa blogiisi juuri juttujen vuoksi, ei kommentoinnin. Toisaalta keskustelut varmasti antavat sinulle toivomaasi palautetta ja ovat siksi tärkeitä. :) Eli molempi parempi. Sopivassa suhteessa molempia.

Aurinkoista syksyä puutaloonne! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos vielä uusistakin kommenteista!

Enni: Löysitkö sen profiilisivun ja siinä kuvakohdan? (mulla oli muistaakseni oikealla puolella - vaihdoin just vähän aikaa sitten profiilikuvani) Eli siitä muistaakseni Browse-kohdasta valitaan kuva omalta koneelta. Voisko ongelmasi johtua liian isosta kuvasta? Blogiini kuvia laittaessani oon huomannut, että kuvia pitää vähän pienentään, 2 MT on muistaakseni raja. Toivottavasti onnistut!

Vierailijatar, Sele, callette ja Senjamaari -  oi hitsi, miten ihanaa palautetta. Ooooh.... :)

cpop (Ei varmistettu)

Voi eeei! Olet aivan iiiihana, kun ajattelet tämmöisiä. Itse en nyt osaa sanoa asiaan juuta enkä jaata, itse kun en ole mikään nirso(kai?)ja olen aika tottunut siihen ettei kommenttejani tms.noteerata (öö..) ja jos noteerataan niin on melkein bileet pystyssä. Niin ja koska itse olen aivan superlaiska nykyään edes avaamaan konetta(koska jumiudun tuhlaamaan rahani kankaisiin, joista haaveilen tekeväni tytölle vaatteita, joita en koskaan sitten kuitenkaan ehdi tehdä)niin en edes odota vastauksia viesteihini(:

Osaisimpa kirjoitella läheskään yhtä lennokasta tekstiä kuin sinä! Oma blogini kun ärsyttää itseänikin välillä, mutta yritän pelastaa sitä superiakin suloisemmilla kuvilla meidän pikku kaunokaisesta ja milloin mistäkin. Omaksi huviksinihan minä sitä pidän, joten ehkä ei ole niin vaarallista ettei se ole niin hyvä ja/tai hieno, hahah!

(meinasin linkata blogini tuohon kotisivujuttuun, mutta sitten meni ujous pikkareihin ja jäin miettimään että "nokun eihän se ole kotisivu")

Kristaliina
Puutalobaby

Mutta mäpäs noteeraan kaikki kommentit kyllä - ja aina, vaikka en sitä omilla kommentilla sanoiskaan! :) Linkkaa ihmeessä sivusi, mun mielestä on kiva seurailla myös "vakkareiden" kuulumisia!

Kommentoi

Ladataan...