Enemmän musiikkia, vähemmän... ...biisejä?

Ladataan...
Puutalobaby

Oon tainnut joskus kertoakin, että mulla on ollut tapana kuunnella autossa Radio Rokkiurp... Rockia. (meinasi tulla Joelin antama nimitys) Ei siksi, että mä erityisesti tykkäisin siellä soitetuista biiseistä; suurin osa sieltä tulevasta uudesta musiikista on aika... eijeijei. Mutta Radio Rockia kuunnellessa on aina olemassa sellainen sisäänrakennettu minimaalinen mahdollisuus, että juuri seuraavaksi tulee vaikkapa Red Hot Chili Peppers tai Von Hertzen Brothers. Ja sitten, kun tulee... ooooo. Nyt tuli hyvä biisi, ihanaa. Jee mahtavaa; niiii-iiiin hyvä fiilis! Tän takia kannattikin kuunnella taas puoli vuotta pask... oho eiku?

Nooh. Radio Rockin kuuntelu (lapset kyydissä) loppui kuitenkin kuin seinään sinä kauniina päivänä, kun aukaisin (tirppa kyydissä) autoradion sillä samalla hetkellä, kun Jone Nikula päätti todeta:
"...niin enimmäkseenhän siellä lukee, että v*un h*mo vedä ittes h*rteen."

Graah! Nopea ranneliike radionappulalle, mutta Jone-perhana oli minua nopeampi.

"Mitä setä sanoi?", tirppa kysyi silmät pyöreinä.

Ööööh.

Eli sitten etsimään korvaavaa kanavaa. Joo joo, on olemassa kaikki Radio Helsingit sun muut. Mutta jotenkin mulla on niistä sellainen ennakkokäsitys, että mä oon niille liian juntti ja liian vähän hipster. En tunne omakseni.

Mitäs täällä radiossa on automaattisesti ohjelmoituna? Kiekko? EI! Radio Suomi? No ei. Metro Helsinki? Täh. Loop? Hei mikäköhän tää on, kokeillaan.

Alkuun vaikutti aika hyvältä. Hei täähän on tällaista ihan zumbamusiikkia!

Parin automatkan jälkeen totuus kuitenkin paljastui. Jos olette yhtään kuunnelleet tuota, niin ehkä tiedätte, mitä tarkoitan. Nimittäin tätä:

...ja tätä:

Tätä:

Tää jopa pari eka kertaa huvitti:
(viidennelläkymmenennelläkahdeksannella kerralla enää ei)

...mutta j*mankauta ei sitten tyyliin mitään muuta.

Ai joo paitsi että tulee sieltä vielä joku tecknourp...biittibiisi, joka menee silleen: tyd-dyt-ty-dydy-ty-dyt-dyy. Hmm tai ehkä tydyt-dy-ty-dyt-dyy. Nokyltetiiätte,

Joel tuli yhtenä päivänä puhisten kuntosalilta: perhanan kuulokkeet olivat jääneet kotiin ja siellä soi aina se kanava, joka soittaa niitä hemmetin paria biisiä.

"Yeah, my mama she told me don't worry about your size. She says, "Boys like a little more booty to hold at night...?", hyräilin.

Jepjep. Sama kanava.

Enemmän musiikkia, vähemmän puhett... biisejä.

Sarjassamme "mitä ajattelin tänään". Tätä. Ja päiväunia.

Share

Kommentit

Juudit
Ihmisen kokoinen

Mulle Radio Helsinki on mennyt ihan täydestä, kuuntelen nettiradiota täällä Joensuussa kun muistan. Hipsteriyteni on kiistanalaista :) Ja sitten pitää mainita bassoradion Seitsemäs päivä, joka soittaa joka toinen sunnuntai "ylösnousemismusiikkia". Täällä esimerkkiohjelma. Sellaista sunnuntai-aamua. Ja sitä ennen on ilmeisestikin aina (uusinta) ohjelma nimeltä ipanapa, joka vaikuttaa hyvältä. Never heard, onko joku?

eppunen

Mä kuuntelen suomipoppia, koska se on siedettävin radiokanava mun mielestä. Iskelmä on toiseksi siedettävin. Kuuntelisin cd-levyjä jos autossa toimisi cd-soitin. Tai edes kasettia, jos sekään toimisi... Jos olisi paikka audiopiuhalle, laittaisin ipodin kiinni, mutta se on jo ihan liian uutta hienoa teknologiaa mun autolle. Hiljaisuudessa ei voi ajaa koska se on tylsää.

nansk

Hei, vinkki tähän: verkkokauppa.comista ynnä muista vastaavista saa sellaisia... mikähän sen oikea nimi on? Eniveis, sellainen härpäke, joka hakee vapaan radiokanavan, se lyödään kiinni kännykkään/podiin ja toinen pää autolaturin paikkaan! Sitten haet laitteen valitseman kanavan radiosta ja ta-daa, omat musiikit radioon.

Olipas selkeä selitys. Tietääkö kukaan mikä tän masiinan nimi on? Onko sille sellaista? Joka tapauksessa, mulla on sellainen ja on kyllä hintansa arvoinen. Kannattaa.

Nellis (Ei varmistettu) http://vauvakuumeesta.blogspot.com

Kuulostaa fm-lähettimeltä, eli on sillä nimi. ;) Mies epäili, että esim. verkkokauppa.comista löytyisi.

Radio Rock ja Radio Nostalgia, terveisiä melko kaikkiruokaiselta musiikinkuuntelijalta. Mutta: Nostalgian puolella mainostaa eräs yritys, joka tekee elämästä nautinnollisempaa. Mun mielestä Jone-setä traumatisoi pieniä ihmisiä paljon vähemmän kuin kaalimato.

 

 

suvitus (Ei varmistettu)

Mutta kaalimadon mainoksethan on juuri sillä tavalla nerokkaita, ettei lapsi niitä tajua! Ainakaan pieni lapsi. Ihan hyvin voi sanoa sen olleen lelukaupan mainos (eikä tarvitse edes valehdella ;) )

Cpop

Mut se on vähän noloa jos lapset rupee kaupassa kertaamaan kaalimadon mainosta, niinkun tädilleni kävi : DDD

Aamuruuhka (Ei varmistettu)

Miten ihmeessä seksilelumainokset traumatisoi, varsinkin kun niitä ei mitenkään tajua? :D Ja jos lapsi kysyy mitä mainostetaan, eikö voi ihan rehellisesti kertoa? Tietysti ikäkauden mukaan. Ei lapsi tajua saada traumoja sellaisesta, mihin vanhemmat suhtautuvat terveellä järjellä - katsos kun pikkulapset eivät ole vielä oppineet, että seksi on likaista ja kiellettyä ;) Ja ainahan lapset huutelee ja kyselee kaikkea, en mä siitä nolostuisi vaikka kyselisivätkin kaalimadosta julkisilla paikoilla. Seksuaalisuus on luonnollinen ja positiivinen asia, ja toivottavasti vanhemmat kasvattaisivat lapsensakin ajattelemaan niin :)

Ehkä mä oon sen verran kukkahattutäti, että mainoksille mietittäis aika ja paikka. Omat lapset ei enää oo pieniä ja hoksaavat kyllä mitä mainostetaan. Käy nimittäin enemmän omiin korviin ne mainokset.

Meillä kuunnellaan YleX:ää, lähinnä siksi et en vaan jaksa kuunnella mainoksia, joita muut kanavat suoltaa melkein enemmän kuin itse musiikkia. Plus, että YleX ottaa soittoon myös tuntemattomampia suomalaismuusikoita ja sitä kautta tutustuu uuteen musiikkiin, jota ei valita sen mukaan, mikä myy. Mutta se mainoksettomuus! (..onko tuo sana?) Ah!

Heidi_S (Ei varmistettu)

Mullakin, silloin harvoin kun radiota kuuntelen, valinta on YleX juurikin tuon mainoksettomuuden takia. Ei jaksa, kun joka biisin väliin tulee niitä surkeatakin surkeampia mainoksia. Juontajilla, riippuu tosin vähän kuunteluajasta, on myös hauskoja juttuja. Viime kesänä esim. metsästettiin Suomen surkeinta kesäduunia, jonka voitti joku tuttikoneen käyttäjä :D Ja yllättyisin kyllä todella, jos sieltä tulisi jotain lapsille sopimatonta, vaikkei nyt ihan lapsille suunnattuakaan ole. Itselläkin kirosanat särähtää korvaan niin radiossa kuin telkkarissakin, vaikkei ole edes lapsia.

Kristaliina
Puutalobaby

Radio Rockilla on kans ihan älyttömästi mainoksia. Kerran taisin laskea, että puoli tuntia kestäneen työmatkani aikana ehti tulla vain kolme biisiä, kaikki muu oli mainosta...

Not another GIF Blog

YleX ei kyllä voi kehuskella yhtään laajemmalla soittolistalla. Ainoastaan Uuden musiikin ohjelmissa soi vähänä jotain yllättävää, muuten mennään kuukausi tolkulla niillä samoilla renkutuksilla. Parasta on, että niillä on vielä se Himotuimmat-ohjelma, jossa siis saa laittaa niitä samoja soittolistabiisejä paremmuusjärjestykseen. Surullisinta mun mielestä tää on siksi, että kyseessä on kuitenkin Yle:n kanava, joka vois todellakin soittaa vähän laajemmalla kaavalla musiikkia, eikä soittaa vaan sitä, mitä levy-yhtiöt tarjoaa,

 

Onneksi olen äitiyslomalla, eikä mun tarvi enää kuunnella työpäivän verran radiota jokainen arkipäivä :D

AnniM

Asian ytimessä. Tosin sillä erotuksella, että itse rämppään autoradiossa Voicen, NRJ:n, Suomipopin, Radio Mikkelin ja Ylex:n välillä, kun en ole muita löytänyt. Mutta siis missä, MISSÄ ovat nykyisin ne hyvät biisit häh?! No okei, oma käsitykseni hyvistä biiseistä voi olla joskus hyvinkin kyseenalainen, mutta ei perkele noita tämän hetken listahittejä pysty kuuntelemaan ilman, että tekee mieli pahoinpidellä joku riikinkukko. Ja kun NE TULEE SAMAAN AIKAAN KOLMELTA ERI KANAVALTA AINA JA IKUISESTI AAAAARGH.

Joo, olen siis paininut saman ongelman kanssa ja pahoittelen, että tulin aivo-oksentamaan sen kommenttikenttääsi :D Mutta ihanaa, etten ole ainoa. Vaikka on tuo Stolen dance kyllä ihan jees.

Kristaliina
Puutalobaby

Mä kans periaatteessa tykkään tuosta Stolen dancesta paljonkin. Ja itse asiassa noista ihan kaikista. Mutta graaaah jos saman biisin kuulee sekä matkalla tirpan tanssitunnille että 1,5 tuntia myöhemmin paluumatkalla, niin se on vain liikaa liikaa liikaa liikaa.

Ärsyttävää, kun hyvät biisit menevät ihan pilalle liialla toistolla!

Sama kävi muuten joskus pari vuotta sitten tälle:

kao kao
Kao Kao

iihanaa, koska mä jäin miettimään et mikä sit on sellai musiikkia, jota jaksaa kuunnella koko ajan. Mä nimittäin menin pilaamaan muutaman tosi hyvän biisin soittamalla itsetekemiäni soittolistoja liian usein. Mulle omien listojen hankaluus on se, että niitä pitäis päivittää tosi usein, ettei ne kulu ja mulla ei ole ihan niin laajaa musiikkitietämystä, että sen jakaisin tehdä riittävän usein.. 

Oon ratkaissut tämän kuuntelemalla töissä Voicen purkkapoppia. Taustameluna. Sellaisen vakavastiotettavan kuuntelun suoritan sit kotona :) Ja autossa kuunnellaan vaihtelevasti sitä mitä mies haluaa (sen auto ja se ajaa) ellen mä sit leiki bambia ja hilaa sinne jotain iloisempia veisuja soittavia kanavia välillä. (Bambi-ilme on se "voi-kulta-kun-mä-olen-niin-suloinen-että-kai-sä-kuuntelet-pari-tuntia-tätä-eihevimusiikkia-kun-mä-kerran-nätisti-sua-killitän-näillä-lautasen-kokoisilla-silmilläni-ja-räpsräps).

Sitruunalehto

Asiaa!

Mekotusta

Yle Puhe, Ykkönen tai Classic sen olla pitää. Nimim. henkisesti mummo, joka ei kestä radiopoppia. Kanavan vaihto, kun menee hihhulointiin tai nykypopulaarimusiikkiin. Nostalgia on ihan kiva.

Mekotusta

Pakko vielä lisätä: Kansanradio! Mitä viihdettä. :D

Toinen mummo 36 v (Ei varmistettu)

Mä kuuntelen kanssa Puhetta ja joskus Ykköstä. Puheelta on näppärä kuunnella telkkariohjelmat samalla kun tekee kotitöitä. Harmittaa vaan se uudistus, että kaikki illat on pelkkää urheilua, kun just iltaisin ehtisi kuunnella.

Torey
Näissä neliöissä

Ite oon nyt tässä parina viimesenä vuonna jotenkin tykästynyt yhä enemmän suomalaiseen musiikkiin ja alkanut kuunnella Suomi Popia. 

Joskus menin enemmän aamujuontajien mukaan radiokanavilla, mutta kun ne tuppaa vaihtelemaan "jatkuvasti" niin oon nyt jämähny Suomi poppiin. :D

Muita siedettäviä on Nova!

On yksi ylitse muiden: Auran Aallot. Onkohan niillä nettiradiota? Se on melkeinpä jo itsessään syy muuttaa Turkuun. Hyvin vähän puhetta, hyvin vähän mainoksia (ja ne vähätkin ovat ihanan kotikutoisia paikallisten rengasliikkeiden mainoksia, jotka ovat samanlaisia kuin silloin kun lapsena leikittiin radiota. "hei,hienot renkaat sulla!" "Joo, hankin ne x:stä, siellä on halpaa" "Jee,mäkin menen sinne!", tiedättehän).

eikä ole toista kanavaa, joka uskollisesti soittaisi Nordmania, Crashia, Puff Daddyn I'll be missing You:ta, TLC:n Waterfallsia ja mitä näitä kaikkia onkaan. Tunnen suorastaan nuortuvani kun kuulen musiikkia aikakaudelta, jolloin olin hehkeimmilläni.

On kauheaa ajaa kotiin, kun Auran Aallot lakkaavat soimasta jo Salon kohdalla.

Kristaliina
Puutalobaby

Hihii, mä olin joskus aikoinaan Turussa vuoden kansanopistossa, ja sieltä tehtiin tutustumiskäynti Auran Aaltoihin. Muistan siitä pelkästään sen, että juontajan välispiikki kuului: "Eteenpäin sanoi mummo lumessa." Ajattelin, että OMG radiojuontajaa musta ei ainakaan tule :D

Mulla on muuten vastaava (mutta toisensuuntainen) taajuudenkatoamiskokemus Turun ja Helsingin välillä. Sen talven ajoin sitä väliä, viikonlopuksi aina Helsinkiin. Turkuun päin tullessa yhden tunnelin kohdalla loppui aina Radio City kuulumasta. Se oli aina kova paikka silloin :)

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Minä kykenen kuuntelemaan vain Ylen Ykköstä ja Puhetta, koska en kestä muiden kanavien juontajia. Ainut vaan, että niistä tulee aika paljon asiaohjelmaa ja musiikki on pitkälti klassiseen painottunutta (sinällään ei haittaa, mutta joskus ois kiva kuunnella muutakin musiikkia). Oonkin jo pidempään haaveillut radiokanavasta, jolla olis monipuolisen hyvän musiikin lisäksi juontajat, joita voi kuunnella ilman että aivot pursuaa ulos korvista silkasta vihansekaisesta säälistä ihmiskunnan rappiota kohtaan. Tilauksessa siis mainokseton kanava, jolla on ammattitaitoiset, sivistyneet juontajat ja laaja, hititön musiikkivalikoima. Kuuleeko Houst... Yle?

Vau mikä vauva!

Mä kuuntelen Loopia joskus ihan siks, että sieltä ei tuu niin paljon juontajien kalkatusta. Useimmissa aamu-/iltapäiväohjelmissahan on joku jengi joilla on IHAN SIKAMAISEN HAUSKOJA JUTTUJA HEHHEHHEEEE joita ne keskenään huutaa ja röhöttää. YleX:llä on välillä ihan oikeestikin hauskoja tai asiallisia, mut siellä on parilla tyypillä ärsyttävä ääni.

Kesällä 2013 SuomiPopin Aamulypsy show oli just tämmönen. Juontajat nauraa keskenään jollekin joka on "tosi hauskaa"...

Riika. (Ei varmistettu)

Two words:

Radio Helsinki.

(...ja viikonloppuisin myös radio Suomi laadukkaiden erikoisohjelmien vuoksi. Radio Nostalgia aivan ykkönen mökkiradiona).

Kokeilkaa Yle1:n aamujen pelastusta eli Muistojen bulevardia. Myös saman kanavan tiistai-iltojen  Kaiken maailman musiikkia saattais olla teistä kiinnostava...? Nämä löytyvät myös Areenasta.

Cpop

Miä tykkään kuunnella yleX:ää kun siellä on välillä ihan hauskoja juttujakin ja periaatteessa monipuolista musiikkia (ei oo pelkkää purkkapoppia, eikä pelkkää örinämörinää, joista molemmista tykkään välillä kyllä)... Mutta noh, en enää kuuntele radiota kun EHKÄ keittiössä kokkaillessani ja tämäkin vaan sillon JOS lapsi ei katso siellä miun kanssa koneelta piirrettyjä. Toisekseen meidän radio tai asuinsijainti on sen verran hanurista, että aika harvat kanavat kuuluu. YleX:kin piti hakemalla hakea ja auta armias jos radio vähänkään liikahtaa(tai se hakusysteemi)niin krääääättsss ppsssst blrrrrrrrrrrrrrrr alkaa kuulumaan -.-

Kuuntelin pari viikkoa nrj:tä ja olin ihan semityytyväinen, kunnes se rupes rätisemään enkä löytäny oikeeta taajuutta enää. Nykyään menee kanava kun kanava HETI kiinni jos kuulen sieltä sen yhden kappaleen joka on vaan jotenkin liian misogynistinen/naista alentava/jotain ärsyttävää, etten edes halua tietää sen esittäjää enkä koko kappaleesta mitään enempää. Rasittaa jo se fakta että se on joku "hittibiisi" ja porukka kuuntelee ihan onnessaan kappaletta siitä miten joku mies väkisin aikoo mennä naimisiin tytön kanssa joka kieltäytyy hänen kosimisestaan ja kuulemma nainen on vielä kieltäytyessään jotenkin epäkohtelias! HUOH!!!

marjaraj (Ei varmistettu)

Ihan pakko vastata tähän, koska tiesin heti, mitä kappaletta tarkoitat, koska luulin siitä ihan samaa:) Kappaleen nimi on tosiaan 'Rude' ja esittäjänä on Magic. Ne kuitenkin laulaa siitä, että menee pyytämään tytön kättä isukilta, joka on kieltäytyessään rude and he's gonna marry her anyway. Tyttöpolo on vielä jätetty rauhaan:)

Vähän off-topic, sorry:)

Cpop

Aijaa x,DD Aina oppii uutta! Kiitosta selvennyksestä!

No mut kuuntelu kokemus kuitenki jo pilattu, en taida päästä tän väärinkäsityksestä aiheutuneen ragen yli :D

Tuosta Rude-biisistä minkä mainitsit, niin jos oikeasti kuuntelisit sanat niin huomaisit että siinähän mies on menossa kysymään tyttöystävänsä isältä tyttären kättä, ei siksi että niin kuuluisi tehdä vaan koska se isä on "an old-fashioned man" ja tämä laulaja haluaa tehdä vaikutuksen isukkiin. Isä kuitenkin kieltäytyy (biisin videolla tämäkin selittyy hyvin, tytön vanhemmat suht konservatiivisia ja laulaja pitkätukkahippi) johon mies sitten toteaa että ihan sama, "I'm gonna marry her anyway". Videon lopussa tämä pari sitten menee naimisiin omannäköisissään häissä, välittämättä vanhempien kommenteista, ja morsiankin vaikuttaa hyvin onnelliselta eikä yhtään alistetulta ;)

Sanoit että et halua tietää biisistä mitään, mutta tämä nyt oli vähän tällainen "the more you know"-tilanne, sori :D

Oho, marjaraj olikin jo vastannut! (näin käy kun unohtaa välilehden auki pariksi tunniksi..."

Cpop

Haha! Eikös se niin mee että toisto auttaa oppimaan!

Pari sannaa

Kannattaa antaa Radio Helsingille mahdollisuus! Siellä soi oikeasti hyvää musiikkia. Tai siis, korjaan: siellä voi soida ihan mitä tahansa musiikkia. Oikeasti, IHAN MITÄ TAHANSA, ei lainkaan pelkkää hipstericooleilua. Yhtenäkin päivänä oli aivan ihanaa, kun kamppailin hirveän tiskivuoren kanssa ja koko ajan soi Radio Helsingiltä 60- ja 70-luvun iskelmiä. Ei todellakaan toistu samat biisit, ja siellä myös puhutaan siitä musiikista! 

Oon sen verran maalaisjuntti, etten välillä ymmärrä joidenkin juontajien puheesta ihan kaikkea, mutta suurin osa niistä on musta ollut ihan miellyttäviä. Harvemmin kuulee mitään krapulavitsitasoista "hauskaa läppää" niin kuin monilla nuoria kosiskelevilla kanavilla. Ja asiaakin siellä puhutaan, tässä esimerkki viime aikoina kuullusta: https://www.radiohelsinki.fi/podcast/34586/Tom+Packal%C3%A9n+ja+Maryan+Abdulkarim+kinasivat+rasismista

Silkkitassu

Mä joskus toivon et sais olla enemmän juttua kuin sitä musiikkia. Monesti niissä välispiikeissä on niin hauskaa läppää (no vaikkapa ylex iltapäivä tai suomipop aamu) että sitä kuuntelis mieluummin kuin sit musiikkia. Mutta olen samaa mieltä, jos jokaiselta radiokanavalta soi tunnin välein samat biisit niin kyllä se ärsyttää, vaikka hyvä kappale olisikin.

Sarba (Ei varmistettu)

Eiku laita nyt vaan se radio helsinki, se on oikeesti hyvä, näin sanon vaikken mikään hipsteri ookkaan, mutta musiikin kanssa kyllä tarkka.

tirppa (Ei varmistettu)

Pakko selvittää mitä biisiä tuolla tyd-dyt-ty-dydy-ty-dyt-dyy:llä tarkotat ja ainoo minkä keksin oli tämä: https://www.youtube.com/watch?v=0EWbonj7f18
Onko sama? 8)

Miitu (Ei varmistettu)

Tapasin kuunnella NRJ:iä ennen lasten syntymää. Töihin palattua kanava sitten vaihtui, ku piru vie puolen tunnin työmatkan aikana ei ehtiny kuulla mitään juttua loppuun. Ankaraa mainostusta kyllä siitä, et kohta kuulette jotain tosi mahtavaa, mutta mitään varsinaista huipennusta ei ikinä (jos sellaista ylipäätään oli). Ja sit tosiaan aina samat biisit. Rajansa sillä, kuinka monta kertaa päivässä jaksaa kuunnella "timantit on nikuisia" jne. Tätä nykyä mulla on yleensä Puhe tai jokin oma cd silloin, ku takapenkki ei oo vaatimas Ti-Tiä, Muumia, jotain muuta lasten renkutusta tai Miinaa ja Manua.

jermia
Itärajapakolainen

Suomipoppia kuuntelen aina ja aamulypsy ihan suosikkeja! Ei kuitenkaan missään määrin muksuille sopivaa kuultavaa.

Eena (Ei varmistettu)

YleX! Ei mainoksia, hyviä juontajia ja ihan hyvää musaa (soittolistat, soittolistat..)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Radio Aalto on ihan ok, samoin Auran Aallot, mutta jälkimmäinen taitaa kuulua vain täällä Turun seudulla niin kuin Järkyn kommentissa mainittiinkin.

Tuli ihan kaipuu päästä pitkälle automatkalle kuuntelemaan autoradiota...meillä kun yleensä annetaan periksi esikoisen vaatimuksille ja kuunnellaan kaiken maailman lastenlauluja, joihin oon niiiiiin kyllästynyt.

Isä kuuntelee aina jotain Ylen nostalgista musiikkikanavaa tai puhekanavaa, en muista niiden nimiä, mutta niistä on ihania lapsuus- ja nuoruusmuistoja: isä haki mut aina jostain bileistä tai baarista ja kotimatkalla nuokuin etupenkillä ja oli niin turvallinen olo kuunnella niitä Ylen radiotoimittajien matalia ja rauhallisia ääniä :)

Radio Novaakin kuuntelen silloin tällöin; sehän on sellainen kanava, joka (mun isoveljen sanoja lainatakseni) kuuluu vaikka Lapin erämaassa kunhan nostaa etusormen pystyyn :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä kyllä kuunnellaan aamulypsyä ihan pokkana, vaikka lapset takapenkillä. Eikä meidän yliutelias, kaiken tarkkaan kuunteleva 6v kovin häiritseviä kysymyksiä oo esittäny... radiorock menee kanssa välillä, jonea nyt en kuuntelis muutenkaan, vaikka lapset ei kyydissä oliskaan...

hukka (Ei varmistettu)

Radio Nostalgialla on meininkiä minun mieleen, tosin ei varmaan uppoa kaikkiin yhtä hyvin! Mutta ilahduttavan vähän mainoksia eikä todellakaan mitään alatyylistä kielenkäyttöä. Ja ne biisit (tai siis useimmat niistä), ah! <3

HÖPÖTIN

Miksi mulle tuli vaan sellanen fiilis, että tarttis laittaa joku perheradio pystyyn.. Mainokset sopivia kaiken ikäisille, musiikkia kaikille (lastenlauluista aikuiseen makuun) ja jotain (sopivasti kaksimielisia) satuja, että jaksaa kaikki kuunnella. Ynnä muuta kaikkea koko perheelle sopivaa. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Yle Puhe! Ja Yle Areenasta Cafe Tropical!!

hanko (Ei varmistettu)

Radio Rock meni just tänään banniin, kun soittivat Cheekiä. o.O Tällä hetkellä mennään sit taas jonkun aikaa Radio Cityllä. Kasarihevikään ei tosin oo ihan ykkösvalinta. :DMieluiten kuuntelisin Groove FM:ää, mut se ei oikein kuulu kunnolla työmatkojen aikana.

Duunipaikalla soi tällä hetkellä paha kyllä joku hittiradio, joten All about that bass soi kyllä jatkuvalla repeatilla päässä... Pitää yrittää joskus salavihkaa vaihtaa kanavaa. :D

KhHh (Ei varmistettu)

Koitappa seuraavalla kerralla bassoradiota :)

Kiitos muuten tosta aluskerros postauksesta, nyt on meidän pojalle tilattu talveksi merinovillaa bodyjen ja muiden juttujen muodossa, jotta kelpaa pyöriä myös tämän puutalon kylmillä lattioilla :)

Radio Suomi eli maakuntaradiot. Mutta taidan olla niin paljon vanhempi, että uppoavat. Monta hyvää ohjelmaa (Kadonneen Levyn Metsästäjä, Poppikoulu, Luontoilta, Levylautakunta, Pop Eilen Tänään (vai mikä se kohta lopetettava Hectorin ohjelma onkaan). Kuuntelin aikani paikallisradioita, mutta sitten kypsyin mainoksiin ihan totaalisti ja suppea musiikkitarjonta alkoi myös tökkiä. Radio Suomessa soitetaan musiikkia laajemmalla skaalalla, mutta toki sielläkin tietyt samat pyörivät aika tiuhaan. Luulen kuitenkin, etten enää vaihda kanavaa. 

Jeba
Tuuliajolla

No mä kyllä ihan tykkään Radio Rockista, ku oon vähä tämmöne :D mut nyt oon kuunnellu kotona todella paljon Melodiaa, mistä oikeesti tulee hyvää musiikkia ja Suomipop on myös hyvä! :)

Pages

Kommentoi

Ladataan...