Ensimmäiset potkut

Ladataan...
Puutalobaby

Muistan ikuisesti, miten tunsin Silvan ensimmäiset potkut.

Olimme juuri samana iltana tulleet Hanoihin, raskausviikkoja päällä 19+5. Nukuimme ensimmäistä yötämme Vietnamissa (jouluaattoa edeltävää yötä vuonna 2011) suht kämäisessä hostellissa, jonka käytävillä vilisti rottia

Näin painajaista. Vauvani oli Mr. Potato Head tai jokin muu vastaava peruna (joo kyllä). Ja se löi perunapäätään jonkun pimeän vanhan urheilustadionin puiseen penkkiin. Klonk klonk klonk. Yritin estää sitä, mutta en pystynyt. Klonk klonk klonk!

Heräsin paniikkisäikähtäen: Missä mä olen? Mikä on tämä paikka? Mistä tuo kolina kuuluu? Missä on Joel? Mitä mä teen täällä!?!

Sydän hakkasi rinnasta läpi.

Joel oli mennyt vessaan ja pauke kuului vessan ovesta. Jostain syystä Joel oli katsonut paremmaksi yrittää ryskyttää vinossa olevaa ovea kiinni mieluummin kuin että olisi jättänyt sen ihan kokonaan auki. Mmmh.

Yritin taas rentoutua ja saada sydämen jyskytyksen tasaantumaan. Ei hemmetti miten voi säikähtää näin paljon. Joel tuli nukkumaan.

Kului viitisen minuuttia, tai ehkä kymmenen. Ja sitten: TIUKKA POTKU! Toinen, kolmas!

Herätin Joelin, nyt se potkii - ja potkut olivat heti niin voimakkaita, että myös Joel selvästi tunsi. Ei mitään perhosesiivenhipaisuja, vai mitä hemmettiä siinä neuvolaohjeessa nyt lässytettiinkään. Ehei: kunnon potkuja! Oma maallikkotulkintani oli, että säikähtäessä vereen tulvahtanut adrenaliini antoi jytyä vauvaankin. Täältä pesee!

Seuraavat potkut tuntuivatkin sitten vasta usean päivän kuluttua ja huomasti laimeampina kuin nämä ensimmäiset.

*******

Mahassani on leijona.
 

Eilen illalla (rv 17+2) oltiin menossa nukkumaan, kello oli jo yli kymmenen. Minä ripustin yläkerrassa pyykkejä kuivumaan, Joel puki Silvalle pyjamaa.

"Missä meillä on vauva?", kuulin Joelin kyselevän Silvalta.
"Tuolla!", Silva näytti vaippapakettia.
"Joo, siinä on vauvan kuva. Mutta meidän oma vauva on äidin masussa", Joel selitti.

Menin möhömahoineni kylppäriin.
"Katso, täällä äidin masussa, täällä on meidän oma vauva", näytin.

Silva laittoi kättä mahani päälle, samoin Joel ja niin minä itsekin.

Ja sitten, ihan yllättäen: potku! Hei sehän vastasi - täällä mä olen!

En ollut ollenkaan odottanut potkuja vielä näin aikaisin. Nyt jo? Joel ei ensin tuntenut mitään, mutta itse tunsin ne ihan selvästi. Ei epäilystäkään. Ja pienellä sihtaamisella löytyi oikea kohta, jossa potkut tuntuivat isinkin käteen. Silvakin kovasti tunnusteli.
"Vauva siellä äidin masussa potkii", me kovasti selitimme.
"Vauva, vauva", Silva toisteli.

Mutta ehkä asian oikea ymmärtäminen vaatii tirppanalta vielä jonkin hetken aikaa :)

Share

Kommentit

Raks (Ei varmistettu)

Ooh, hänhän valitsi aivan täydellisen hetken potkulle! Koko perhe koolla <3

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, ihan nappiajoitus, kun juuri häntä sieltä "huhuiltiin" ja tunnusteltiin. Fiksu tyyppi selvästi tulossa! :)

Monsteri lauma

Itku tuli kun muistin esikoisen potkut...ja kuopuksen,mäkin haluun!!!

Mimmiä odottaessa esikoinen huusi aina vatsan läpi vauvalle "älä potki mun äitiä tai mä kiusaan sua kun oot iso" juuri äsken eteisessä olikin menossa kiusaamis episodi kumpi eka ovella :-)

Kristaliina
Puutalobaby

Hihihii ihanaa uhkailua <3

Monsteri lauma

Meillä kun esikoinen oli jo sen lähes neljä kun mimmiä odotin niin yksi kaunis pakkas aamu autossa poika kysyi että äiti söitkö sä sen vauvan kun se on nyt sun mahassa,sanoin että en syönyt.se riitti vastaukseksi.

Katriii (Ei varmistettu)

Äääää, itku tuli täälläkin, ihana perhehetki, kaikki neljä koolla &lt;3 Voiii, mulla on ikävä niitä potkuja! (Vauvakuume!)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih hii, onkos täällä jotain hormoneja ilmassa, kun itkua pukkaa useammalla :)

Monsteri lauma

Alan kyllä epäillä jo omaa tilaani mikä on vikana kun itken nykysin jokatoisen sun postauksen kohdalla.tai ehkä me sun uskolliset lukijat eletään vaan niin sun mukana sun odotuksessa että niitä tunne kuohuja tulee jo meillekkin

riistahurjastelijamamma (Ei varmistettu)

Niin mekin luultiin, ettei kaksvuotias ihan vielä ymmärrä, vaikka kyseleekin, että "kasvaako vauva masussa?"
Sitten tarhan täti näytti ottamiaan valokuvia, jossa tyttö istuu hoidossa jakkaralla nukke masun päällä nukenpeitolla peitettynä, sitten leikissä otetaan peitto pois: "vauva kasvoi tarpeeksi, tuli tyttö, mennään puistoon".
Oho. Että kyllä ne saattaa tajuta. (Ja että se keksi vievänsä sisaruksen puistoon leikkikaveriksi?!? Ei todellakaan olla mainostettu leikkikaveria, vaan pikemminkin kerrottu kavereiden vauvoja esimerkkinä käyttäen, että kun se tulee kotiin niin meidän vauva on ihan pieni ja paljon äidin sylissä niin kuin x-vauva on paljon y-tädin sylissä.)

Ja ihan yhtäkkiä pari iltaa sitten ilmoitti kun haki muovisen jääkarhun kaveriksi suihkuun, että "jääkarhulla kasvaa vauva masussa" vaikka ei juuri oltu vauvasta juteltu muutamaan päivään. Mukavaa, täytyy keväämmällä yrittää muistaa ostaa jääkarhulle pentu!

Tää potkii jo satunnaisesti rv15+. Ei vielä niin, että tytär tajuais, eikä joka päivä ollenkaan. Isäänsä kerran jo huitasi sentään :)

Kristaliina
Puutalobaby

Voi ihanaa, vaikuttaisi että siellä oikeasti tosiaan jo ymmärretään! Meidän täytyy varmaan vielä lueskella tuota meidän "meille syntyy vauva" -kirjaa, ja kasvaahan Silva myös talven aikana, niin eiköhän se vähän selvemmäksi tule vielä tirpallekin :)

Liisa
Osasin!

Oi että, ei kai mulle vauvakuumetta meinaa tulla... Oli niin ihanaa olla raskaana!

Minäkin tunsin ensimmäiset potkut käteen vatsan päälle jouluna, itse asiassa joulupöydässä. Istuin ihan hiljaa käsi vatsalla, uppouduin omaan kuplaani tuntemaan niitä muiden höpistessä ympärillä tietämättä, että (minun) maailmassa tapahtui juuri jotain järisyttävää. Ruuan jälkeen mieskin sai kokeilla, hänellehän ne olivat ensimmäiset potkut. Itse olin siis tuntenut potkuja sisäisesti jo aiemmin (ja melko varhaisilla viikoilla myös niitä hipaisuja).

Kyllä se potkujen tunteminen vaan toi vauvan konkreettisemmaksi myös itselle, vaikka kuinka oli pahoinvoinnit ja muut selkeät oireet alussa. Kirkastui se, että siellä ihan oikeasti on ihminen, henkilö, tulossa!

Kristaliina
Puutalobaby

Toi on ihan totta - ne potkut kyllä antaa tosi hyvin sellaista "hei tuolla oikeasti on joku" -konkretiaa. Ja tietty ultrassa käyminen myös, mutta potkut ovat sellainen sopiva jatkuva muistutus :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä lapsilla on ikäeroa kaksi vuotta. Esikoiselle kerrottiin sisaruksen odotuksesta raskauden puolivälin jälkeen. Hän puhui tuolloin jo useamman sanan lauseita, joten asiasta pystyi keskustelemaankin. Tyttö tuntui hyvin ymmärtävän, pian hänenkin mahassaa oli leikeissä vauva jne. Kovasti korostimme, että vauva on aluksi pieni nyytti josta ei niin ole leikkikaveriksi jne. Esikoinen tuntui hyvin ymmärtävän, jutteli miten hän hoitaa vauvaa ja auttaa äitiä jne. Sitten yllättäen ihan vähän ennen synnytystä kun yhdessä katselimme mahan hytkyntää pitkälläni ollessani, tyttö totesikin "vauva heiluttaa siellä häntää". What!?! Ja taas kovasti selitettiin ettei ole koiranpentu kyseessä. Muista silti ikuisesti esikoisen ilmeen kun hän tuli vauvaa laitokselle katsomaan: siinä oli päällimmäisenä pettymys. Kovasti hän veljeä silitteli, pussaili ja helli, mutta ilmeisesti vasta tuolloin tajuntaan todella iski ettei siitä ole heti leikkikaveriksi - tai että se ei tosiaan ollut koiranpentu. Tästä huolimatta yhteiselo lähti sujumaan hyvin ilman suurempaa mustasukkaisuutta.

Kristaliina
Puutalobaby

Oi miten jotenkin suloista, napero odotti koiranpentua <3 Mutta tosi kiva kuulla, että mustasukkaisuudelta on teillä vältytty. Se onkin sitten omanlaisensa haaste sitten vauvan kotiutumisen jälkeen... Toivotaan, että hyvin menee meilläkin! Ainakin tirpalla tuntuisi olevan "lempeä" perusluonne, joten voisin kuvitella sen lupailevan ihan hyvää...

Vierailija (Ei varmistettu)

No joo, siis ilman suurempaa mustasukkaisuutta. Se taisi välillä jotenkin kuohahtaa lapsessa, kun hän kesken vauvan silittelyn vanhemman silmän hetkeksi välttäessä silittämisen sijaan läpsäisikin tätä. Ja riensi sitten heti perään kertomaan "äiti tule pian, vauva alkoi itkeä". Toisaalta alusta asti kovasti otti kontaktia vauvaan esittelemällä tälle lelujaan ja kirjojaan ja yrittämällä aina saada tämän mukaan majaleikkiin pöydän alle jne.

Mums

Luin otsikon ja luulin että kyse oli työpaikasta irtisanomisesta, eli ihan toisenlaisista potkuista. Hups. Ja hyvä ettei ollutkaan! :-)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih! Sepäs muuten oiskin ollut vielä isompi otsikko - hoitovapaalla kun ei taida saada antaa kenellekään potkuja :) Onneksi :D

Sodapop (Ei varmistettu)

Olen lukenut blogiasi jo keväästä 2012 alkaen, mutta en ole rohjennut kommentoimaan mitään. En kyllä ole ikinä kommetoinut mitään blogia, vaikka muutamia luenkin säännöllisesti. Nyt on kuitenkin pakko :) Blogisi on mahtava, ja odotan aina uusia kirjoituksia! Mutta nämä potkut, niistä kuuleminen antoi itselleni toivoa tulevasta. Minulla siis rv 7 vasta menossa, ja olen siinä mehujäänsyönti/ympäri vuorokautisessa ällötysvaiheessa. Mukana menossa pyörii täälläkin esikoistyttö, aivan ihana tapaus. Haukotukset ja jumitus ovat myös arkipäivää, ja tuntuu että esikoista ei kykene juuri nyt huomioimaan niinkuin normaalisti. Hänellä on viikonloppuna 1v synttärit (ikäeroksi tulossa 1v 7kk), ja kovasti pitäisi leipoa ym. Muttakun blääh. Onneksi ihana mieheni auttaa kaikessa, eikä pahemmin hätkähtänyt, vaikka vedin sunnuntaina ostoskeskuksessa melkoisen yllätykselliset julkiraivarit (ne hormonit, mietin itsekin että mitä mulle oikein tapahtuu...). Mutta nämä potku-uutiset muistuttivat itseäni: En olekaan vain haukotteleva ja yökkäilevä hormonihirvitys, vaan "kaiken takana on vauva"! :) Minullakin esikoisen ekoihin potkuihin liittyy hauskoja muistoja, olimme äitini kanssa Kreetalla löhölomalla, ja kierrellessämme Knossoksen raunioita, äitini yhtäkkiä laittoi huhuillen kätensä pullealle vatsalleni...... ja *POTKIS*. Ihanaa odotuksen jatkoa sinulle, ja nyt kun olen avannut sanaisen arkkuni, niin ehkä uskaltaudun kommentoimaan jatkossakin. Pakko vielä sanoa siitä teidän tulevasta matkasta, voi miten kateellinen olen. Me olemme aiemmin matkailleet myös Thaimaassa ja Malesiassa, ja isäkuukausikin on oven takana, mutta valitettavasti se olisi tarkoitus viettää kotimaan kamaralla, ihan omia opintojani edistäen. Tylsää.

Kristaliina
Puutalobaby

Kiva kuulla, että nämä meidän potkut antoi sulle tuollaisen hyvän muistutuksen. Tuo alkuvaihe kyllä voi olla aika... uhhh. Mä olin ihan ihmisraunio silloin alkuun. Väsymys on jo täällä hellittänyt ja nyt kop kop puuta, mutta tuntuu että ehkä se yökkäily on myös loppumaisillaan.

Mutta joo, nuo potkujen tuntemiset tuovat kyllä tosi hyvän konkreettisen muistutuksen, että hei siellä nyt sellainen yks vauva kasvaa ja kehittyy - uusi perheenjäsen!

Mukavaa, kun avasit sanaisen arkkusi, ja kommentoi ihmeessä jatkossakin. Pidä sama nimimerkki, niin mä muistan sut! :)

Melina G

Lapset ymmärtävät yllättävän paljon. Meidän tyttö oli vasta 8 kk, kun tulin uudelleen raskaaksi, ja kyllä hän ainakin tajusi, että äidin mahassa on vauva. Meillä on myös kovasti leikitty synnyttämistä: nukke tai pehmolelu on paidan alla, ja syntyy sieltä esiin. 

Meidän tyttö sai ekan nukkensa samana päivänä kun vauva tuli kotiin. Näin myös tytöllä oli oma "vauva", ja se helpotti jonkin verran. 

Kristaliina
Puutalobaby

Oi vau, meillä kans varmaan voitais alkaa tuollaisia synnyttämisjuttuja leikkimään - samoin vauvanuken hankinta vois olla hyvä!

Miitu (Ei varmistettu)

Oi ihanat potkut! Mahtava ajoitus kyllä. Ja mikähän tuossa joulussa on? Mäkin tunsin aikanaan ensimmäiset potkut joulunaikaan - viikkoja silloin oli kasassa vasta jotain 11-12 (tiedän, outo), ja tuntui lähinnä siltä, ku hamsteri olis vetäny juoksupyörällä hirveetä vauhtia mahassa. Kädelle potkut tais tuntua joskus rv15-16 tietämissä. Oikeastaan ainut hetki, kun nuo potkut ei ollu niin kivoja, oli noin kahden viikon ajanjakso, ku tyyppi päätti potkia pääsääntöisesti virtsarakon suuntaan.

Kyllä nämä pienet vaan käsittämättömän paljon ymmärtää (sanon sen taas) - vaikka tulkinta voisikin toisinaan olla hieman omalaatuinen :) Me on katottu paljon kuvia ja videoita etenkin sieltä tytön alkuajoilta (myös siltä letkujen peittämältä ajalta), ja hän on hyvin tietoinen jo pitkään siitä, että hän on ollut itse aikoinaan äidin mahassa ja sitten "sarjaalassa" synnyttyään.

EWE

Tosi suloista, että koko perhe pääsi heti tuntemaan niitä ensimmäisiä potkuja :) Eikös se ole niin, että tokassa ja sen jälkeisissä raskauksissa ne ekat potkut tuntee aiemmin kuin ensimmäisessä raskaudessa?

Mä muistan myös meidän pojan ekat potkut, koska mä pelästyin niitä :) Niin voimakkaat ne oli. Raskausviikkoja oli tuolloin 21 tai 22. Olin jo jonkin aikaa odottanut potkuja, mutta silti tilanne pääsi yllättämään. Rakenneultrassa rv 20 poika liikkui aktiivisesti, vilkutteli sekä ojenteli käsiään ja jalkojaan. Eli aika menevä tapaus oli kyseessä. Siitä huolimatta sain kuitenkin vielä odottaa ultran jälkeen niitä ekoja muksautuksia. Tämän jälkeen poika sitten harrastikin ihan riittämiin potkimista ja nyrkkeilyä :)

Niinava
me momma who?

Oih ihanaa! Mahtava ajoitus! :) Itsellä 17+3 tällä hetkellä meneillään joten jänniä hetkiä edellään, voi kun äkkiä itsekin tuntisi jo pikkuisen potkut :) Ihan piristi tämä uutinen, upeaa viikon jatkoa sinne!

Torey
Näissä neliöissä

Ensisynnyttäjänä en meinannut uskoa kun tunsin tyttäremme potkut jo viikolla 16. :) Silloin pienen potkut tunsin itse selvästi, mutta mieheni ei uskaltanut painaa alavatsaani niin että olisi tuntenut potkut joten meni vielä jonkin aikaa ennenkuin pieni potki niin että isukki sai tuntea pitäessään kättä kevyesti vatsalla. :)

Kommentoi

Ladataan...