Erään purennan tarina

Puutalobaby

Röntgenkuvat hampaistani olivat valmiina auki tietokoneella, kun astuin hammaslääkärin huoneeseen.
"Et sinä onneksi näytä näin kasvokkain niin pahalta kuin mitä röngenkuvat olisivat ennakolta antaneet olettaa, kun niitä tuossa katselin", hammaslääkäri totesi heti alkuunsa.

Öööh, kiitos?

*******

Tähän mennessä olen kertonut oikomishoidostani vähän niin kuin sivulauseessa. Parissa bloggauksessa on ollut kuvia telaketjuistani (täällä ja täällä), ja keskustelua on käyty kommenteissa ja Instagramissa. Koko tarina on kuitenkin jäänyt kertomatta. Tässä se tulee.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun vihdoinkin sain kaupungilta hammaslääkäriajan Silvaa odottaessani. Tai oikeastaan kaikki lähti tietysti siitä, kun 80-luvun Kuusamon hammaslääkäri ei "raaskinut pilata kauniita hampaita raudoilla" ollessani kouluikäinen. Sain vain sellaiset yöraudat, vaikka olisin ilmeisesti tarvinnut järeämmät raudoitukset jo silloin.

Mutta joo eipä mennä kuitenkaan niin pitkälle. Vaan neuvolaan.

Neuvolasta siis ohjattiin normaaliin käymään hammaslääkärissä raskausaikana, koska raskaus vaikuttaa niin voimakaasti hampaisiin ja niin edelleen. Okei, varasin ajan. Sain sen tasan puolen vuoden päähän (se hoitotakuu ilmeisesti) - aikaan, jolloin Silva itse asiassa oli syntynyt. Jeah, mahtavaa hammaslääkäripalvelua kaupungilta, ajattelin. Mutta menin hammaslääkäriin kuitenkin, pieni keskosvauva auton turvakaukalossa mukana.

Nuori hammaslääkäri oli to-del-la huolellinen. Ja ihana ja ystävällinen ja kaikkea. Tarkastuksen loppuun kysäisin, että mitä mieltä olet tuosta mun purennasta.
"Noooh, onhan se tietysti aika...", hammaslääkäri aloitti.
"Mitä jos varaisin sinulle ajan röntgeniin?"

Siitä eteenpäin asiat rullailivat seuraavan parin vuoden ajan eteenpäin hitaasti, mutta tasaisesti. Sain ajan eteenpäin. Siitä eteenpäin. Ja eteenpäin. Sitten konsultaatioajan oikojalle. Sieltä kirurgiseen sairaalaan. Siellä oikojalle. Olin oikomisjonossa vuoden. Sitten toiselle oikojalle, josta tuli "oma oikojani". Ja leikkauksen tekevälle kirurgille (joka ensitöikseen tiputti mallipääkallon päälaen lattialle, mutta paikkaili salamannopeasti: "sulle ei käy noin"). Oikoja esitti monikymmensivuisen oikomishoitosuunnitelman seminaarissa (?), jossa oikomishoito hyväksyttiin. Riskejä käytiin vielä kerran läpi. Hoitoja käytiin vielä kerran läpi. Oletko varma? Oletko varma? Oletko varma?

Alkuun en ollut ihan varma, lopulta olin.

Päätin lähteä massiiviseen oikomishoitoon, joka huipentuu siihen, että leukani katkaistaan poikki kahdesta kohtaan ja siirretään oikealle paikalleen.

Telaketjut suussa! Kuva eka päivältä.

Ongelma suussani on siis tämä (niin kuin minä olen asian suunnilleen maallikkoymmärtänyt): alaleukani on väärällä kohdalla, ja vuosien kuluessa alahampaat ovat jäytäneet ylähampaiden juuriin vaurioita. Ylähampaat ovat alkaneet kääntyä ja harittaa; muutoksen näkee selvästi jo vaikkapa viiden vuoden takaisia valokuvia katsoessa.

Eikä vaiva tosiaankaan ole (vain) esteettinen. Kärsin päänsäryistä ja ylähampaiden takana olevat ikeneni ovat todella arpiset ja vaurioituneet. Ongelma on sellainen, että vuosien myötä sen ennakoidaan vain vauhdilla pahenevan.

Alkutilanne. 

Siirtyneet hampaat voidaan siirtää raudoilla takaisin - ja se käykin näköjään huimaa vauhtia. Purenta kuitenkin palautuisi nopeasti takaisin harittavaksi, jos hoito jäisi pelkkäään oiontaan. Niinpä täytyy (kirjaimellisesti) pureutua siihen, missä se ongelma oikeasti on. Alaleukaan.

Leuka sahataan (oi kyllä) poikki suun sisäpuolelta päin - mitään arpia ulospäin ei ole luvassa. Ongelmana kuitenkin on, että sahauskohdasta kulkevat juuri hermokanavat. Ne avataan, ja sitä tehdessä, kirurgin sanoja noudatellen: "hermo ottaa aina jonkinlaista hittiä". Vauriot vaihtelevat pienistä... ...suuriin. Pahimmillaan vaurio voi olla jopa lopunelämän hermosärky ja kolmiolääkkeet. Tämä on kuulemma kuitenkin hyvin-hyvin-hyvin harvinaista.

"Vaikka ei se tilastollinen harvinaisuus tietysti siinä vaiheessa lohduta, jos se osuu juuri sinun kohdallesi", eräs hammaslääkäreistä muistutti.

Toimenpide on käsittääkseni koko maan mittakaavassa suht harvinainen, mutta tämän nimenomaisen kirurgisen sairaalan sisällä näitä operaatioita tehdään kuitenkin viikoittain. Ja todella hyvin tuloksin.

Tilanne nyt (tai siis viikko sitten).

Hammasraudat eivät siis vielä ole mitään. Oikaisun jälkeen mars kirurgin pöydälle ja kuukausien toipumiseen ja nestemäiseen ruokintaan. Välillä sitä oikein lävähtää päähän, että mitä hemmettiä sitä nyt onkaan tekemässä. Olen kuitenkin päätökseeni tyytyväinen. Nyt tai ei koskaan. Hemmetti.

Mitä mieltä olette:
Hullua, rohkeaa vai hullunrohkeaa?

 

Share

Kommentit

lauree (Ei varmistettu)

Meidän äidille tehtiin sama leikkaus (sitä edeltävine oikomisineen) ollessani 11v (eli äiti 36). Muistan kuinka äitiä jännitti ja me kaikki häntä tsemppasimme, MUTTA muistan myöskin kuinka meitä pikkuveljen kanssa nauratti kun syötiin samassa pöydässä äidin ryyppiessä pillillä jotain sosekeittoa, joka valui pitkin leukaa... Äitiäkin nauratti samalla, muttei voinut nauraa ja sekös nauratti meitä vielä enemmän. Myöhemmin oon miettinyt, että olipas reilu kerho koolla... No mutta ainakaan siitä ei jäänyt mitään hermovaurioita tai muutakaan. Paraneminen meni hyvin ja äidin koko yleinen ilme jotenkin ryhdistyi kun leuka siirtyi oikealle kohdalleen. Hyvin se sullakin menee! :)

Hullunrohkea!

... (Ei varmistettu)

Kaikkea noita kolmea! Itselläni vinksottaa hampaat aivan sinne ja tänne. Joidenkin mielestä se tuo ulkonäköön jopa jotain omaperäistä mutta itse en kyllä tykkää. En osaa sanoa mikä kohdallani meni pieleen sillä minunkin hampaat kyllä ala-aste aikaan suoriksi oiottiin. Toivottavasti sinulla sujuu hyvin koko telaketju prosessi ja sekä esteettiset ja fyysiset seikat tulevat kuntoon! :)

tonsku (Ei varmistettu)

Juuri saman leikkauksen lokakuussa käyneenä voin sanoa että hyvin sinä pärjäät :) minulla samainen leikkaus onnistui hyvin, vaikka naama oli sen jälkeen aika turvoksissa ja kipeä. Silti paraneminen meni aika nopeasti :) pian näytin jo omalta itseltäni :) vielä toinen puoli on tunnoton, mutta hiljaa sekin paranee :) stemppiä sinulle <3 varsinkin sen leikkauksen jälkeiseen toipumiseen :) sitä tarvitaan sillä et kauheasti voi lasten kanssa leikkiä tai nostaa :) ja ne kun ei ymmärrä että äitiä pitää varoa :) mutta minä selvisin ja tässä ollaan :) niin sinäkin :)

Vau mikä vauva!

Hullua, rohkeaa ja tärkeää! Hammasjututkin taitaa usein olla sellasia, että ne tekee tuhojaan piilossa ikenien ja suun sisällä. Ja sitten kun ne huomaa, ollaan jo pitkällä... ja korjaukset entistä isompia (kamalampia). Nyt sitä ei varmaan mieti, mut jos kuuskymppiseks odottaa että ikenet arpeutuu ja juuret painuu vinoon, niin... no, aina ei voi tietää tuleeko mitään mut jos tulee, niin ennemmin korjaa heti.

(Ite pelkään hammas(lääkärin) kipua niin paljon, että oon hakemassa tarkastusta suunnilleen joka vihlasusta ja haluan, että korjataan heti. Ei enää niitä "vähän sitä kaks vuotta jäyti ja sit siellä oliki juureen asti mädäntyny paise" -juttuja mulle.)

Hammashoitaja (Ei varmistettu)

Rohkeaa, mutta oi niin viisasta. Aika pahan näköistä jälkeä on näkynyt esin. kuusikymppisillä jotka eivät ole hoitaneet purentaa aikanaan kuntoon. Ja siis toimin hoitajana nimenomaan oikojahammaslääkärin ja protetiikkaa tekevän hammaslääkärin kanssa.

mar (Ei varmistettu)

Ystävä kävi pari vuotta sitten saman läpi. Kasvojen ulkonäkökin muuttui huomattavasti paremmaksi ja päänsäryt sun muut ovat historiaa. Hurjannäköistä oli toipuminen, mutta lopputulos ymmärtääkseni kaiken kivun ja säryn arvoista! :)

manteli** (Ei varmistettu)

Itse saman läpikäyneenä (prosessi vielä hieman kesken) tsemppaan ja sanon, ettää päätöksesi on juuri oikea, itse en ole hetkeäkään katunut, että lähdin tähän ruljanssiin. Toimin opetustyössä ja omalle kohdalleni on vajaan parin vuoden aikana osunut kolme aikuista, jolle on tehty sama, joten yllättävän yleisestä toimeniteestä taitaa olla kysymys. Meidänkin pienemmän kaupungin keskussairaalassa leuan siirtoleikkausta tehdään viikottain. Itselleni on jäänyt leikkauksesta hieman alahuuleen tunnottomuutta, johon siihenkin on tottunut, eikä asiaan kiinnitä mitään huomiota, toki sekin saattaa korjaantua vielä (alkuun tunnottomuus oli sitä luokkaa, että vaikka leukaa pitkin valui soseet, ei sitä itse huomannut). Leikkauksesta toipuminen oli itselleni hyvin kivutonta, ja pärjäsin jopa ilman särkylääkkeitä. Yhden viikon aikana luutuva leuka painoi toisen korvan hermoon, jolloin kipu oli sietämätön, mutta sekin meni parissa päivässä ohi. Lääkärini sanoikin, että leuan poikkisahaus tehdään niin siististi, siksikin toipuminen on yllättävän kivuton. Toki naaman turpoamiset, tunnottomuus, kuolaamiset, mustelmat, puheen mongerrus/sössääminen jne. kuuluu leikkauksen jälkeisiin viikkoihin, eikä silloin tehnyt hirveästi mieli ihmisten ilmoille. Sitten kun pääsi ulos, sai tottua melko avoimeen tuijotukseen (ihmisiä tuntui kovasti kiinnostavan suussani olevat kuminauhat, jotka itselläni olivat aika näkyvät. Samoin oikomisrautani olivat alusta lähtien huomattavasti massiivisemmat, niissä olevien kuminauhaväkästen ansiosta). Kaikesta huolimatta, melkein pahinta mielestäni leikkauksen jälkeisessä toipumisessa oli jatkuva nälkä, koko ajan sai olla lappamassa velliä mahaan (toki syynä alkuun oli se, ettei suuta saanut auki ja kaikki velli oli enemmänkin rinnuksilla kuin suussa...). Ja kyllähän se pureskeleminen ja syöminen piti opetella kokonaan uudestaan, sitten kun siihen oikean ruuan syömiseen vihdoin sai luvan.

Tsemppiä siis, mielenkiinnolla seuraan sinun oikomishoitoa. Hyvä siitä tulee :)

ninieni (Ei varmistettu)

Sympatiani manteli! Mullakin oli vuoden ne älyttömät kumilenkit, jotka olin jo onnellisesti ehtinyt blokata ne mielestäni. En ollut tajunnutkaan että pienempiäkin oiontasysteemejä on kuin ne kumilenkkikoukulliset. Tsemppiä loppuprosessiin! :)

ninieni (Ei varmistettu)

Rohkeaa, mutta vaivan arvoista! Mulla oli myös ongelmana, että yläetuhampaiden takana alahampaat ottivat suoraan ikeneen kiinni ja höllensivät ylähampaiden juuria. Tuomiokin on lähes sama: puolitoista vuotta oiontaa, leukaluun pidennysleikkaus ja vielä puoli vuotta oiontaa. Vaihtoehdoiksi annettiin oionta ja leikkaus tai tekarien teettäminen 10 vuoden päästä. Ihan noin perinpohjaista kyselyä ja suunnittelua ei mun kohdalla ollut: sain lähetteen yths:n ihanalta lääkäriltä, oikojan ja kirurgin arvion, jotka selitti homman pääpiirteissään ja kyseli haluanko varmasti aloittaa oionnan, hoitopalaverissa tehdyn hoitosuunnitelman, josta lääkäri soitti ja kertoi (ja kyseli vielä toisen kerran että haluanko varmasti) ja sitten oionta alkoikin toukokuussa (arviointikäynti oli helmikuussa ja hoitosuunnitelma tehtiin maaliskuussa). Hampaat siirtyi hämmentävää vauhtia paikoilleen ja mulla kävi tuuri: vuoden jälkeen oikova hammaslääkäri teki uuden arvion ja lopulta sanoi, että leuan malli (ehem, tai joku) on muuttunut niin paljon oionnassa, ettei leikkausta enää tarvita. Selvisin siis lopulta puolentoista vuoden oionnalla. Tsemppiä kovasti oiontataipaleelle! Kyllä se lopulta kaiken hampaiden kiristelyn arvoista! Ja muista, että alku on oikomisessa pahinta: myöhemmin kojeitten kiristys ei ole kovin ihmeellistä, vaikka alussa kiristämisen jälkeen ei voinut kahteen päivään syödä _mitään_ kiinteää! Kyllä se leikkauskin hyvin menee! Pidän sulle peukkuja sit kun sen aika on! :)

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Ehkä pitäisi itsekin uskaltautua hieman samanlaisen pulman kanssa hammaslääkärille. Minua lohduttaa se, että jonot ovat tosiaankin pitkiä ja prosessi etenee hitaasti. Ehtii tottua ajatukseen. Sen sijaan en osaa tottua siihen ajatukseen, että tämä leuka ja nämä säryt tässä seuraavan viidenkymmenen vuoden ajan. Ugh. Aamen.

manteli** (Ei varmistettu)

Minulla prosessi eteni ninienin tavoin todella nopeasti. Yksi hammaslääkärikäynti yksityisellä (ihan muissa asioissa kuin oikomiseen liittyvässä), ohimennen kysytty kysymys vinosta etuhampaasta, siinä samassa tehtyjä purennan mittailua ja hups, huomaan olevani julkisella puolella oikomislääkärin ja kirurgin pakeilla (muutamia viikkoja välissä). Tästä hammaslääkärikäynnistä siihen, että sain raudat suuhuni meni vajaa puoli vuotta. Siinä välissä muutamia leukapolikäyntejä ja lisäksi kallon ja purennan kuvauksia. Puolitoista vuotta oikomishoitoa, leikkaus ja nyt leikkauksesta on kulunut n. 1,5 vuotta.

Riiraj (Ei varmistettu)

Upean ja fiksun rohkeaa! Sun täytyy kuitenkin vielä aika monta kymmentä vuotta purukaluston kanssa elellä. Varmasti terveyttä ja elämänlaatua parantava päätös.

kukka (Ei varmistettu)

itse olen myös käynyt oikomishoidot läpi aikuisiässä, ja kyllä kannatti! olo on kuin uudella ihmisellä, niin paljon vaikutti olotilaan. Tsemppiä sun prosessille, oot ihailtavan rohkea :)

sku
broken biscuit

Uijui. Koko ikäni hampaiden kanssa kamppailleena toivotan tsemppiä koitoksiin. Hermoja on mullakin suusta katkottu, mutta kaikkeen tottuu :D

Rohkeaa ! Todellakin rohkeaa! Itselleni riitti kolme pilalle mennyttä juurihoitoa, kaksi vuotta kestänyt hermosärky ja purenta-arkuus (siihen lisänä vihlonta sekä kylmästä, että kuumasta). Ikinä-ikinä en itse uskaltaisi mennä tuollaiseen operaatioon, vaikkakin jälkikäteen ajateltuna tuo kahden vuoden piina suussani on unohtunut jo melko hyvin, ja syöminen on taas ihan kivaa :) Tsemppiä, ja rohkeutta !! :)

Yennie (Ei varmistettu)

Kävin siellä 80-90-luvun vaihteessa vuosia AIVAN KAMALALLA hammaslääkärillä oikomishoidoissa. Hammaslääkärin tuolissa koin ihan oikeasti kuolemanpelkoa kun tunsin tukehtuvani kipsimuottien ollessa samaan aikaan sekä ylä- että alahampaissa. Rautojen kanssa räpeltäessä hammaslääkäri joskus käytti kunnolla voimaa ja hups, vähän lipsahti ikeniin. Jne jne, muistan vieläkin elävästi monia kauhunhetkiä siinä tuolissa. Eikä kuulemma ollut mennyt ihan putkeen muutenkaan koko hoito. Lopulta joskus yläasteen aikana sain valita että menenkö leikkaukseen jossa leukaa siirretään vai otetaanko raudat pois nyt heti. Ööö. Nyt. Heti. Sen jälkeen olen seuraillut kuinka hampaat vuosien saatossa ovat siirtyneet vinoon, päänsäryt ilmaantuneet ja vihaan sivupotretteja itsestäni. Katkera vieläkin miten itsetuntoani tallottiin ihan turhaan noina oikomishoitovuosina. Lähipiirissäni on henkilö joka mainostaa kuinka kävi teininä samanlaisen leikkauksen läpi ja miten hyvä oli että niin teki jotta ei ole nykyään ruma... hmm.. Opiskeluaikoina en edes käynyt hammaslääkärillä kun en halunnut enää kunnalliselle. Nykyään maksan mielelläni hyvästä hoidosta yksityisellä. Joskus tulee eteen näitä kertomuksia oikomishoidoista aikuisiällä ja mietin josko sitä itsekkin uskaltaisi. Tuntuu aika ylivoimaiselta ajatukselta. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla tarinaasi ja olen hengessä mukana. Ehkä minäkin vielä joskus...

Tsemppiä! Olet rohkea! :)

lmv (Ei varmistettu)

Ystäväni kävi saman prosessin läpi pari vuotta sitten aikuisiällä ja kaikki sujui hienosti. Oli kuulemma sen arvoista. Esimerkiksi pureminen on kuulemma huomattavasti helpompaa nykyään kun leuka on oikealla paikallaan.

mlja (Ei varmistettu)

Rohkea!

Minulle tehtiin sama operaatio (alaleuan leikkaus ja siirto) kolme kesää sitten, enkä nyt voisi olla tyytyväisempi tuloksiin. Lapsena oikomishoito laiminlyötiin, mikä seurauksena alaleuka jäi liian pieneksi ja hampaat harittivat suuntaan jos toiseen. Nyt on ihanaa, kun vihdoin uskaltaa hymyillä kunnon pepsodenthammashymyä!

Olen hurjan tyytyväinen profiiliini - ja siihen, että päänsäryt ovat kaikonneet. Pari oikomisvuotta ja puolen vuoden toipumisepisodi olivat sen arvoisia. Leikkaus itsessään meni mainiosti ja pääsin sairaalasta kotiin jo parin päivän jälkeen. Inhottavinta oli leikkausta seurannut kuukausi mössöruokineen, mutta nykyään pystyy taas pistelemään poskeen mitä tahansa ruisleivästä porkkanoihin. Pahimmat mustelmat tulivat viisureiden poistosta, mutta kyllä se naama oli turvoksissa puolisen vuotta. Vielä on alaleuassa pieni alue, jonka hermotus on jotenkin rikki, mutta se ei haittaa elämän menoa ollenkaan.
Muuten enää on jäljellä retentiolanka alaetuhampaiden takana, eikä kukaan ulospäin arvaa, että leuassa on jokin verran titaania.

Tsemppiä prosessiin!

 

Hei anteeks jo etukäteen tästä kommentista, mut tuli jotenkin mieleen et kun joudut leikkaukseen ja toipuessa olet vaan nestedieetillä, niin eihän siun ees tartte laihikselle alkaa ku se tulee siinä samalla kun oot nyt niitä "liikakilojas" kauhistellu. :)

kao kao
Kao Kao

Hullu ja  tosi rohkea! Mä uskaltauduin jo hammaslääkärille kesäkuussa, mutta mitään parannusta särkevään hampaaseen ei tullut. Nyt pitäis mennä uudelleen, mut en kertakaikkisesti uskalla..

Mari Johanna se on (Ei varmistettu) http://www.liuskapaivassa.blogspot.fi/

Olen ollut samassa leikkauksessa ja siis aikuisiällä hammasraudoissa. Tosin olin ihan järeässä hammasrautahoidossa myös teininä. Sitten muutaman vuoden tauko ja taas uudet raudat ja leikkaus ja sitten vielä rautojen pitoa jokunen kuukausi. Mitään ongelmia ei ole tullut, paitsi että sain aikanaan sairaalasta mukaani lapun jossa lukee "minulla on metallisia keinoelimiä" eli ne ruuvit leuassa. Lentokoneiden metallinpaljastustarkastuksia varten kuulemmma. Ikinä tuota korttia ei tosin ole kysyttyä eikä ne millin ruuvit missään paljastimissa piippaa.

Leikkaus meni hyvin ja nyt on suorat hampit ja leuka paikoillaan.

Mimimii (Ei varmistettu)

Hei voiko joku vähän valottaa millaiset maksut tuollaisesta operaatiosta tulee kunnallisella tai yksityisellä?

Itselläni ainakin jotain purentavikaa joka paljastui minulle vasta kun täysi-ikäisenä muutin toiseen kuntaan ja hammaslääkärini vaihtui. "Joo sullahan on tää ylipurenta" enkä ollut ikinä aiemmin edes tiennyt mikä se on!

Suurien kustannusten pelossa en ole uskaltanut haaveilla kauniista ja suorasta purukalustosta. En sitten tiedä onko minulla sama tilanne tuon leuan kanssa kuin sinulla Krista.

Iiduliinu (Ei varmistettu)

Heips, minä osaan vastailla. Itseltäni leikattiin Turussa viime kesänä sekä ylä- että alaleuka yhtäaikaa TYKS:ssä.

Julkisella sektorilla le fort 1 (yläleuan irroittaminen ja eteenpäin/taaksepäin/ylöspäin siirtäminen) ja/tai bilateraalinen sagittaalinen split (eli alaleuan halkaisu ja siirto joko eteen tai taaksepäin) maksaa jokaiselta hoitokäynniltä (rautojen kiristys, kontrollikäynnit jne) polikliinisen käyntimaksun (alle 30€ TYKS:ssä) ja itse leikkaus sen jälkeisine sairaalaöineen (4yötä osastolla) 120-140€, jos oikein muistan. Julkisen sektorin hoitoon pääsyyn vaikuttaa kuitenkin se, kuinka paha purentavirhe on. Minulla purentavirhe oli niin suuri, että täytin kaikki hoitotarpeen kriteerit ja pääsin hoitoon. Yksityisellä sektorilla ei käsittääkseni tehdä tämän luokan oikomisia, vaan siellä tehdään vähemmän kirurgiaa vaativia hoitoja. Varaa itsellesi aika hammaslääkäriin, niin hammaslääkäri tekee tarvittaessa lähetteen oikojalle tai ohjaa sinut yksityiselle sektorille, jos et täytä julkisen puolen kriteerejä.

Kristaliina
Puutalobaby

Mitä ihmettä - mihin mun kommentti on kadonnut...? Tietoavaruuteen?

Yritän muistaa naputella vastauksen uudelleen. Mutta samaa suuntaa kirjoittelin Mimimii:n kanssa! Hitsi, pitkä viesti! Unohdinkohan mä painaa tuota lähetys-nappulaa...?

Mimimii (Ei varmistettu)

Hei ja kiitos vastauksesta! Ja laita oma kommenttisi tosi Krista jos sen jaksat vielä kirjoittaa :D
Luulen että itse en pääsisi kunnan puolelle, mutta voisihan sitä aina kysyä!

Vauvasekoitin (Ei varmistettu) http://vauvasekoitin.blogspot.fi/

Huh, kuulostaa rankalta. Rankkana pidän sitä senkin takia, koska minulle tehtiin oikomishoitoa nelisen vuotta teini-iässä ja tiedän siis, millaista se on. Hampaillani oli "liian vähän tilaa" ja vaihtoehtona oli joko muutaman hampaan poisto, joka saattaa vaikuttaa negatiivisesti purentaan tai sitten tuo oikominen. Paljonhan siihen särkyä liittyi, mutta nyt olen useamman vuoden saanut nauttia suorasta hammasrivistöstä. Oli se siis sen arvoista ja varmasti sinäkin sen niin koet, vaikka välillä kipu ja kaikki lannistaakin.

tyttönen (Ei varmistettu)

Surffailin pitkin nettiä ja sattumalta eksyin sun postaukseen aiheesta hammasremontti. Tulin vain kertomaan, että ien paranee todella nopeasti, että suuhun ei välttämättä mitään arpia jääkään! itselläni on juurikin oikomishoidon (raudat) rinnalle lisätty kirurginen toimenpide, joka suoritettiin parisen vuotta sitten. Ien avattiin ja sinne työnnettiin jos jonkinmoista ketjua yms, mutta ei montaakaan viikkoa kestänyt kun kaikki oli ihan fine (viimeisetkin tikkejen rippeet saatu pois). Tsemppiä hurjasti!

Bianca** (Ei varmistettu) http://thebernardandbianca.blogspot.fi

Ihanan rohkeaa! Ja keksin juuri kohdan siihen "ohjeita 10vuotta nuoremmalle itselleni"- haasteeseen.. Typerin virheeni on ollut siirtää hammaslääkärikäyntejä, ne kun vain vakavoituvat ja kallistuvat odottelun myötä :/ Tsemppiä sulle :)

Mimmien äiti (Ei varmistettu)

Rohkeaa, mutta varmasti sen arvoista!

Itse olen myös käynyt kirurgisessa ja hoitosuunnitelma esiteltiin jo minulle (oikomishoito, leuan katkaisu, oikomishoito), mutta siellä seminaarissa tulivatkin tohtorit siihen tulokseen, että minulle riittää vuosittainen hampaiden hionta. Itselläni on ollut ala-asteikäisenä oikomishoitoa kuutisen vuotta ja yläleukaa levitettiin silloin. Toisen raskauden aikana alettiin hammaslääkärissä (yksityisellä) ihmettelemään, miksi ikeneni on kaikki todella paljon vetäytyneet. Ja sen jälkeen purentaa alettiin mittailemaan ja kohta olinkin jo kirurgisessa sairaalassa ensimmäisellä käynnillä. Itse päätin heti, että jos purenta pitää vielä kertaalleen laittaa kuntoon, lähden siihen kaikkeen mukaan, vaikka se aika pelottavalta kuulostikin. Parempi hoitaa suu ja hampaat kuntoon niin säästyy monelta muulta vaivalta. Ja koska oikomishoitoon ei tällä kertaa lähdettykään, on minulla käytössä joka yö purentakisko, enkä voisi elää ilman sitä tai muuten päätä särkisi päivittäin. Lisäksi käyn vuosittain hiomassa hampaitani uuteen korkeuteen tai jotain sellaista.

Olet tehnyt ison päätöksen, mutta uskon sen olevan pitkässä juoksussa kannattava. Tsemppiä, voimia ja pitkää pinnaa kaikkeen tähän operaatioon liittyvään! Kyllä sä selviät!

iituliina (Ei varmistettu)

Mulle tehtiin jokusia vuosia sitten (sopivasti täysi-ikäistyttyäni, että saisi ihan itse maksaa viulut..) suunnilleen samankaltainen suunnitelma oikomisineen ja leukaluun katkaisuineen. Kieltäydyin. Toivottavasti ei kaduta myöhemmin.

Innostuin kun luin oikomishoidostasi.itselläni sama leikkaus edessä:/ jään seuraamaan tilannettasi;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen itse ollut samantyyppisen vaivan vuoksi julkisella puolella potilaana nyt keväästä 2010 alkaen. Ensimmäiset raudat minulle laitettiin lokakuussa 2010 ja hoitosuunnitelmassa oli alunperin myös leikkaus. Leikkaushoidosta kuitenkin luovuttiin, koska hoitotiimi arvioi ongelman korjaantuvan myös Herbstin kojeella. Siinä hampaisiin asennettavalla kojeella saavutettiinkin yhtä hyvä lopputulos kuin leikkauksella ilman sairaslomia ja keittoruokia. Toki olin välillä kipeä pelkästään kojeiden vuoksi, mutta vähällä selvisin leikkaukseen verrattuna. Purenta on korjaantunut ja olen saanut ensimmäistä kertaa elämässäni suoran, kauniin hammasrivistön. Vielä käytän öisin sekä kitalakilevyä että purennanohjainta ja hoitotuloksen pysymistä seurataan säännöllisin väliajoin.

Pointtini taisi olla siis se, että leikkauksellekin on vaihtoehtoja, tai ainakin omassa tapauksessani oli :) Tsemppiä hoitoihin!

Kristaliina
Puutalobaby

Hei täytyypä googlata tuota kojetta, en ole sellaisesta ennen kuullutkaan!

Herbstin koje (Ei varmistettu)

Hei! Kiitos kommentistasi Herbstin kojeen käytöstä. Tytöllämme on kolme päivää sitten laitettu herbstin koje, tällähetkellä ongelmana on syöminen, takahampaat eivät mene yhteen, sivuliike vaikeaa. Tyttö on nyt hiukan masentunut laitteesta, loppuvatkohan kivut viikon sisään? Helpottuuko syöminen?

KiaQ (Ei varmistettu)

Heps, täällä vielä yksi, jolle on tehty samantyyppinen operaatio. Mulla vaan astetta rajumpi, jossa siirrettiin sekä ala- että yläleukaa. Tää tehtiin pari vuotta sitten ja enää muistona on pieni tunnoton kohta leuassa. Tai siis alentunut tunto, ei kokonaan tunnoton. Muutama viikko leikkauksen jälkeen oli kurjaa ja epämukavaa (ei suuremmin kipuja) kuitenkaan, mutta kaiken kesti koska hyödyn ymmärsi. Mulla siis oli selvää, että tulen menettämään etuhampaani ellei leikkausta tehdä. Purentani tuhosi ienkudosta yläetuhampaiden takana. Tekarit muuten eivät ole tuossa tapauksessa vaihtoehto, koska tekarit ei kestä tuollaista purentaa. Jos joku nyt vakavissaan haluaisi omista hampaistaan luopua.

Vertaistukea löytyy sivustolta operaatio.com
Sieltä löytyy myös kuvagalleria ennen-jälkeen leukaleikkauksen ja paljon tietoa + omakohtaisia kokemuksia

Vielä yksi (Ei varmistettu)

Satuin blogiisi ihan sattumalta, kun etsin tietoa uudemmista retentiolangoista. Mutta itselle tehtiin sama hässäkkä 12 vuotta sitten (tuolloin 22-vuotias) ja aivan ehdottomasti sen arvoista! Tuolloin oli käsittääkseni vielä aika uusi operaatio ja minut leikannut kirurgi kävikin aiheesta luennoimassa ulkomaita myöden, mutta nykyään kaiketi aika "rutiinijuttu". Ennen leikkausta päänsäryt olivat sitä luokkaa, että opiskelu ja töiden teko oli ajoittain aika hasardia. Siihen nähden nykyään hieman kutiseva/kihelmöivä ja mm. kylmään ja tärinään edelleen reagoiva vähän hassu hermokohta leuassa ei tunnu missään. Mummoja kolottaa kolealla luita, mua leukaan. Metallilaatatkin poistettiin vielä erikseen, mikä helpotti kylmäreagointia (tekniikka voi olla jo muuttunut). Ainut vain mikä hieman kiristää hermoja on tuo retentiolanka, joka melkoinen mötiskä, kerää jokaisen porkkananpalasen ja jonka kiinnikkeetkin alkaneet kulua. Niitä tänään vähän paikkailtiin ja sain samalla kuulla, että ovat nykyään ihan eri luokkaa kuin yli 10 v. sitten. Te joille laitettu lähiaikoina: onko lanka kuinka paksu ja tuntuuko selvästi? Koetteko haitaksi? Mieleni tekisi vaihdattaa uudempaa teknologiaan.

Kommentoi