Häiritseekö julki-imetys? Katso muualle.

Ladataan...
Puutalobaby

Luultavasti elän kuplassa.

Olen imettänyt elämässäni näitä tyttöjä nyt yhteensä noin kahden ja puolen vuoden ajan. Olen imettänyt kaupassa, ravintolassa, vaatekaupan pukukopissa ja vaatekaupan pukukopin jonossa. Olen imettänyt puistossa ja pihalla, ratikassa ja bussissa. Kauppakeskuksen penkillä, elokuvateatterin aulassa ja tanssiesityksen takahuoneessa. Olen jopa imettänyt (yksi) siiderituoppi pöydällä.

Eikä koskaan kukaan ole katsonut minua paheksuen. Jos joku on katsonut, se on ollut ohimenevä hyväksyvä vilkaisu.

Ilmeisesti näin ei kuitenkaan aina ole.

Ensimmäinen julki-imetykseni ikinä, sylissä keskosvauva.

Onneksi niille, jotka eivät voi tai halua imettää, on olemassa ihan hyvät korvikeratkaisut. Äidinmaito on kuitenkin parasta ravintoa vauvalle, ja Suomessa täysimetystä suositellaan puolivuotiaaksi asti. Osittaista imetystä meillä suositellaan 12 kk ikään asti ja WHO suosittelee sitä 2-vuotiaaksi asti. (THL:n imetyssuositukset täällä)

Paria vuotta ennen omien lasten saamista olin ystävän ja hänen vauvansa kanssa keskustan kahvilassa. Vauva alkoi hermostua. Ystävä vilkaisi ympärilleen ja totesi:
"Mä imetän tässä."

Silmäni olivat luultavasti lautasen kokoiset. Aiotsä imettää TÄSSÄ?!? Silloisen yli 30 ikävuoteni aikana en ollut tullut ajatelleeksikaan, että vauvaa voi imettää tuosta noin vain kahvilan pöydässä. Hyvä, että en tipahtanut tuoliltani. Ystävä raotti imetyspaidan luukkua, juttu jatkui, vauva alkoi syödä. Oho. Siis MILLAINEN paita sulla oikein on päällä - ei hitsi miten sä TON teit?

"Mun täytyy kyllä vaihtaa vaippakin", ystävä totesi imetyksen jälkeen.
"Et kai sä aio SITÄKIN tehdä TÄSSÄ", minä parahdin.

Ystävä katsoi minua kuin vähä-älyistä.
"No EN. Täällä on vessa sitä varten"

Siis kuinka idiootti silloin olinkaan? Anteeksipyyntö ystävälle - nykyisin naurattaa. Mutta en vain koskaan ennen ollut nähnyt kahvilassa imettävää äitiä, vaikka kahviloissa olin luuhannut pienen ikäni.

Ympärillämme imetetään koko ajan. Mutta useimmiten emme vain huomaa sitä. Imetyspaitojen ja -liivien ansiosta homma hoituu usein vilautuksetta - vaikka tietysti jos häikäilemättä tuijottamaan jää, saattaa nähdä hyvällä tsägällä vilauksen maitoista nänninpäätä.

Aika harva jää.

Pikkusiskon ensimmäinen julkiruokailu. Miespuolinen tarjoilija keräsi tyhjät lautasetkin pois imetyksen aikana ja vaikka seisoi siinä vieressä, ei todennäköisesti tajunnut, että yksi ruokailija aterioi vielä.


Miksi sitten jostain näin huomaamattomasta jutusta on tärkeä puhua?

Koska näitä kohuja näköjään vielä syntyy.

Koska moni tuore äiti (minäkin tuon ensimmäisen kuvan ottamisen aikaan) on alussa imetyksestään epävarma: uskallanko lähteä kodin ulkopuolelle vauvan kanssa? Mitä jos se alkaa itkeä? Löydänkö soveliaan paikan imettää? Voiko näin tehdä? Mitä, jos joku paheksuu?

Koska esimerkiksi synnytyksen jälkeistä masennusta on, eikä siihen varmasti auta ainakaan yksin kotiin linnoittautuminen.

Koska tämän kaiken vuoksi julki-imetysasenteet ovat ihan oikeasti yhteiskunnallisestikin olennaisia.

Tuomitsevat julki-imetysasenteet rajaavat äitejä yhteiskunnan ulkopuolelle. Kotiin. Hehe jopa kellariin; aika hurjaa, että joku ihan tosiaankin heittää tänä päivänä ilmoille "pysykää siellä kellarissa roikkuvine hinkkeinenne" -kommentin (keskustelussa täällä).

Vaikka meidän - ja etenkin meidän kanssaäitien - pitäisi tukea ja kannustaa toisiamme. "Lähde ulos kotiovesta, aurinko paistaa! Tapaa muita ihmisiä, älä jää yksin!" Johtuneeko näistä nettikeskusteluympäristöistä, mutta yllättäen usein nämä julki-imetystä kritisoivat ovat naisia. Mitä ihmettä? Eikö meiltä tosiaankaan löydy ymmärrystä ja empaattista ääntä toinen toisellemme?

Tuorein imetyskuva - päikkärinalusvälipalaa syömässä 1-vuotias.

Se on vain vauva. Pieni ihminen. Se syö.

Se on vain rinta. Sieltä tulee maitoa. Se on parasta ravintoa sille vauvalle.

Jos julki-imetys häritsee sinua, katso muualle.

Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Aamen!

Mä olen niin pitkään yrittänyt saada aikaiseksi järkevää imetysaiheista postausta, mutta en vain kykene, kun koko homma meinaa karata käsistä, kun mulla olisi asiaa aiheeseen liittyen vaikka kuinka! Tämä ei sinänsä liity julki-imettämiseen, mutta kun kävin jokin aika sitten tutkimassa keskustelupalstojen antimia imetykseen liittyen niin heti ekassa keskustelussa tuomittiin epäkypsiksi henkisiksi teineiksi (ja jopa ihmisperseiksi!!!) ne, jotka eivät syystä tai toisesta halunneet imettää tai ylipäänsä vielä raskausvaiheessa kehtasivat epäröidä koko asiaa ja sitten taas imetystä ihan asiallisestikin (muistaakseni) puoltaneet saivat kuulla olevansa riipputissisiä vanhoja lehmiä.

On se vaan niin outoa, että rintojen alkuperäinen tarkoitus tuppaa koko ajan unohtumaan ja luullaan, että ne ovat olemassa vain ulkonäöllisistä seikoista johtuen ja ennen kaikkea miehiä miellyttämään luotu. AARGH.

Torey

Mun mielestä on ihan sama saako lapsi rintamaitoa vai kasvaako täysin korvikkeella. Meidän tytöt on kumpikin saanut kumpaakin. 

Mun puolestani jokainen saa imettää missä tykkää, itse teen sen mieluiten rauhassa kotona tai ystävän sohvannurkassa, enkä kahvilassa. Ei mua kyllä haittaa edes samassa kahvilapöydässä imettävä ystäväkään. 

Kun vaan kaikkien annettaisiin kasvattaa ja ruokkia lapsensa itselleen miellyttävimmällä tavalla. Tapahtuu se sitten tissillä kahvilassa tai tuttipullolla kotona. Kunhan lapsi kasvaa!

Neuvolatätimme sanoin "teet niin kuin sinusta tuntuu hyvältä". :)

Lennu_ (Ei varmistettu)

Itsehän siis lopetin imettämisen kokonaan kun poika oli n. 5-kuinen, sillä pikkuherra itse päätti, että nyt riittää. Sitä ennen imetettiin kyllä sekä hoitohuoneissa, autossa kuin vieraisillakin. Meillä asia ei vaan mennyt ihan yhtä huomaamattomasti, kun harrastuksena oli satunnaiset rintaraivarit :D Mutta liikkeelle päästiin :)

Mutta se miksi tulin kommentoimaan. Pitää kertoa yksi tarina. Poika oli jo jotain 7 ja 9 kk välillä, kun istuimme pojan kanssa kahdestaan ravintolassa. Poika söi ensin oman ruokansa lusikalla syötettynä, välissä minä pyrin syömään, jotta ehtisin saada lämmintäkin ruokaa. Selkäni takana istui (keski-iän ylittänyt) pariskunta, josta mielikuvat syntyivät vain kuuleman perusteella. Nainen kuulosti tällaiselta "kukkahattutädiltä", jonka suu kävi koko ajan (siis syömisestä huolimatta) ja äänensävy varsin nalkuttava - "Aiotko sä vaan lukea sitä lehteä kokoruokailun ajan? Miten tämäkin on tarjoiltu tällä tavalla, miten tämä pitäisi muka syödä? Kuulitko kun Eki kertoi siitä lehdenjakajasta? Miten tuollaista voi olla?" ja niin edelleen, oikeastaan tauotta. Noh, minä naureskelin, että tainnut rouvan mies oppia jo sulkemaan korvansa, kun ei ääntä juuri kuulunut. Olimme jo ruokailun loppupuolella, kun poika alkoi hermostu. Sanoin ihan normaaliin tapaan lauseen "Odota rakas ihan hetki, äiti antaa maitoa ihan kohta." Takana oleva pöytäkunta hiljeni haudanvakavaksi sekunnin murto-osassa. Tunsin vain kuinka katse porautu mun niskaan. Kun lopulta kaivoin hoitolaukusta pullon (enkä rintaa paidasta) alkoi juttu jälleen rullata ja nalkuttaminen miehelle jatkui. Olisi ollut näkemisen arvoinen kyllä rouvan naama, jos olisinkin alkanut imettämään siinä (vaikkei se heidän pöytäänsä olisi edes näkynyt) - ois varmaan pitänyt ottaa juomaan siitä tuttipullostakin syliin ihan provosoinnin vuoksi :D

Cpop

Voisimpa painaa tuota sydäntä tuolta ylhäältä ainakin sata kertaa!

Minua muuten häiritsee se että miehet kulkee persaus vilkkuen pitkin julkisia paikkoja ja jopa ravintoloissa, mutta minä olen sen verran hyvätapainen ihminen että tuijottamisen ja mielensäpahoittamisen sijaan minä katson muualle!!! Ja voin jopa sanoa, että paljon vähemmän vie aikaa ja energiaa tällä tyylillä, kun jos jäisin asiasta nipottamaan.

viv (Ei varmistettu)

Jos katsoisit tilannetta kokonana ulkopuolisena, olisiko "sinulla" mielestäsi velvollisuus kuuliaisesti katsella muualle vai oisko kohtuullista ja hyvätapaista että miehet nostaisivat housut puolitangosta oikealle paikalleen? Ilman nipotuksia, ihan vain hyvien tapojen vuoksi?

Anomuumi (Ei varmistettu)

Ensimmäinen ja viimeinen kommenttini mihinkään imetyskeskusteluun ikinä, toivottavasti (ellei tästä nyt synny jotain hedelmällistä jatkokeskustelua sitten). Ensin disclaimerit:

En paheksu julki-imettämistä (mikä toi sana edes on?! Imettämistä muualla kuin yksityistiloissa), ja tein sitä itsekin sen ollessa ajankohtainen. Mutta tunnistan yhden tunteen, mikä nimenomaan toisen henkilön imettäessä saattaa herätä, ja se on tietty ulkopuolisuudentunteesta nouseva vaivaantuneisuus. Joillakin äideillä jä vauvoilla se imetys on niin tärkeä bondaustapa (verrattuna taas toisiin, joille se on kaikista muista ulottuvuuksista riisuttua ruokintaa), että ne menevät keskenään sellaseen sinänsä hienoon ja kauniiseen kuplaan, jolloin muut (esim. se ihminen, jota se äiti on sinne kahvilaan tullut tapaamaan) jäävät ulkopuolelle. Sitten sitä ei tiedä, minne katsoisi, kun ei toisaalta halua tunkeutua sen yhteyden väliin mutta ei nyt koe sitä utuisesti ikkunasta ulos tuijotteluakaan omakseen, varsinkin jos se kestää pitkään. Toisaalta juttuakaan on mahdoton jatkaa muina miehinä, jos toinen nauttii täysillä eikä enää kuule eikä näe muuta kuin sen sinänsä suloisen vauvan. Toisenlainen vaivaannus saattaa tulla, jos äiti rohkeasti imettää, vaikka olis vaikeaa (siis se tilanne, kun vauva hermostuu ja äiti hermostuu ja homma ei ala sujua). Kun et voi auttaa mitenkään mutta et olla auttamattakaan, ja sitten joudut vaan katsomaan vierestä kun on tukalaa.

Loppukaneetti: toivon ja kannustan kaikkia imettämään rohkeasti, mutta siitä huolimatta saatan joissain imetystilanteissa vaivaantua. Ja se mulle suotakoon.

Anomuumi (Ei varmistettu)

Tarkennan nyt vielä, jos ei se tuosta viestistä tule selväksi, että vaivaantuneisuus ei riipu siitä, mitä näkyy ja minne. Se on kiinni yksinomaan tunnetason asioista.

Cpop

Ainiin, unohdin sanoa sen, kuinka kadehdin joka ikistä äitiä joka on pystynyt imettämään julkisesti! Miä sitä koetin muutaman kerran, mutta napero veti vauvana pienestäkin imtetyksen aikaisesta hälystä sellaiset kilarit, että ei tullut kesää. Siitä jäi vielä niin pahat traumat itselle ettei myöhemmin taaperoiässäkään tehnyt mieli imettää julkisesti... Plus myös siitä syystä että taaperoimetys on toinen tabu joka aiheuttaa ihmisissä aivan järjettömiä tunnevyöryjä. Minä imetin lastani satunnaisesti melkein kolmevuotiaaksi, KAUHEAAA!

Vierailija (Ei varmistettu)

Aamen. Itse olen myös syöttänyt kolmea lastamme melkolailla missä vain. Ainoa kutakuinkin karttamani paikka on wc - en itsekään haluaisi syödä siellä. Ylenkatson siis paikkoja, joissa inva-wc on yhdistetty lastenhoitohuone. Käytäntö on mielestäni surkea myös invalideja ajatellen: odotat pääsyä vessaan ja joku onneton istuu siellä syömässä! Tässä en siis syytä ko. tilaa lastenhoitohuoneena käyttäviä jos sinne on vartavasten tuoli laitettu, vaan tilan ylläpitäjiä huonosta harkinnasta. Ymmärrän täysin etteivät kaikki syystä tai toisesta halua julki-imettää (julki- on tässä mielestäni huono etuliite, koska aika piilossa se tapahtuu), itse en yli puolivuotiasta voinut enää missä vaan syöttää, kun lapsen huomio oli jatkuvasti muualla kuin syömisessä (ja silloin se todellakin oli julkista). Toisaalta tuolloin vähän rauhallisempi paikka oli helposti yleensä löydettävissä ja lähempänä vuoden ikää lapsen nälkää voi helposti jo jollain muullakin keinolla lykätä eikä maitoa tule sellaista määrää että äitiäkään juuri sillä sekunnilla hirveästi ahdistaisi ja maidot valuisi valtoimenaan.
Vaikka pidän itseäni varsin imetysmyönteisenä, en välttämättä ymmärrä ison lapsen julkista imetystä silloin kun se tapahtuu niin, että lapsi suunnilleen repii äidiltä vaatteet päältä, imaisee paristi, hilpaisee leikkimään ja palaa taas tovin päästä huikille. Ymmärrän mitä lapsi tällä hakee, mutta en aikuisen ratkaisua vastata tähän tarpeeseen imetyksellä. Koska tässähän ei enää kyseessä ole pieni ihminen ruokailemassa.

Kristaliina
Puutalobaby

Mä oon kerran (ehkä useamminkin, mutta tän kerran muistan) imettänyt veskissä. Oltiin lähdetty kaupungille ex tempore (kyllä: myös kahden lapsen kanssa voi tehdä niin) ja päädyttiin tilanteeseen, jossa oltiin lauantai-iltana ravintolassa ja mulla päällä kesämekko, jossa korrekti imetys suunnilleen mahdotonta. Seela oli silloin ehkä kuukauden eli aika kevyt - ja hetken tilanetta pähkäiltyäni päädyin menemään invavessaan, jossa imetin seisten. Ympäristö oli liian likainen siihen, että olisin esim. pöntön päälle halunnut mennä istumaan. Se oli kyllä varmasti ikävin imetyskerta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Juurikin isommalle se on läheisyyttä ja turvaa, ravitsemuksellinen merkitys pienenee koko ajan. Ja juuri siksi itse näkisin, että isommalle lapselle sitä läheisyyttä ja turvaa voi julkisilla paikoilla antaa muutenkin (siis kaikin mokomin imettäenkin, jos lapsi siihen rauhoittuu ja homma hoituu "siististi" mutta aika usein näiden isompien kanssa olen nähnyt jotain muuta eikä tilanne ole välttämättä ollut enää kanssaihmisiä huomioiva). Siitä turvan haustahan tuossa usein vieraammassa ympäristössä onkin kyse: lapsi erkanee hetkeksi kauemmas äidistä vieraampaan ympäristöön ja ehkä vieraiden ihmisten joukkoon (esim puistossa) ja käy siitä sitten "rohkaisuryypyllä". Kotona samanlaista tissillä hyppäämistä ei varmaan edes ole, mutta juuri siksi lapsen voisi varmaan totuttaa hakemaan turvansa kodin ulkopuolellakin hiljalleen muilla tavoin. Puolestani äidit imettäkööt lapsiaan vaikka esikouluun, mutta valitettavan usein taaperoimettäjissä olen nähnyt näitä, jotka oikeastaan näyttävät jarruttelevan lapsen itseilmaisua ja tunteiden käsittelyä lykkäämällä tilanteessa kuin tilanteessa tissin suuhun. Silloin tulee väkisinkin mieleen ettei imetys enää ole lapsen etu.

Kristaliina
Puutalobaby

Just näin!

Oh ja tuo sun viimeinen lause - toi on tavallaan se syy (tai yksi niistä), miksi tästä taas kerran halusin kirjoittaa. Tsempiksi tuleville imettäjille! Vaikka alkuun homma julkisella paikalla saattaa jännittää (tai mua ainakin jännitti), suurin osa ihmisistä on imettämiseen hyvin-hyvin suvaitseva tai neutraali. Tai siis oikestaan: suurin osa tuskin huomaa, että tässä nyt imetetään :)

pelagia
päivät kuin

Monesti tuntuu, että nää julki-imetysvastaisuuskiihkoilijat eivät ole koskaan kyseistä toimitusta edes nähneet. Se, että joku riisuisi kokonaan paidan pois ja heiluttelisi paljasta rintaa keskellä kahvilaa ei vaan kuulosta kovin uskottavalta. 

Itse olen imettänyt kaikkialla, minne olen lapseni kanssa mennyt, ja väitän että ei sitä ole huomannut juuri kukaan. Varsinkin jos tyyppi on kantorepussa, silloin ei kyllä kukaan tajua yhtään mitään. Harsoja en käytä, ihan vaan koska sehän kertoo kaikille, että hei täällä imetään tissiä.

Mun mielestå paikoissa, joihin voi mennä vauvan kanssa, voi myös imettää. Ja tosiaan, jos häiritsee, katso muualle!

Kristaliina
Puutalobaby

Myöskään minä en ole näitä paidattomia "huutoimettäjiä" koskaan nähnyt - mutta toki uskon, kun joku kertoo sellaisen kohdanneensa, meitähän on moneksi :) Mutta olen aika varma, että kyse on marginaalisesta ilmiöstä; harmillisen usein se näihin imetyskeskusteluihin kuitenkin nousee esimerkiksi imettävästä äidistä. Suurin osa pyrkii kuitenkin hoitamaan asian mahdollisimman vähäisellä hälyllä - onhan se lapsenkin etu saada ruokarauhansa :)

sanumaria

Niin siis mää uskon että sen "kohun" saa aikaan juuuri se marginaalinen huutoimettäjä. Ei se tavan tyyppi, joita suurin osa on. Ja siksi se nousee aina näihin keskusteluihin mukaan, kun niitä ihan oikeasti on, ja yllättäen sellanen jää mieleen kun kohtaa :)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo siis tietty; huono käytös on huonoa käytössä ihan kaikenlaisissa tilanteissa :)

pelagia
päivät kuin

Joo, olen samaa mieltä. Pointti mulla oli, että on ihan typerää yhden "tissit tiskiin"- imettäjän nähtyään kuvitella, että imetys on aina tuollaista ja sen takia sitten vastustaa julkisilla paikoilla imetystä. 

sanumaria

Juurikin. Mun pointti ehkä oli että sellaiset normaalit tyypit jotka imettää julkisilla paikoilla joskus turhaan kuvittelee että se vastustus koskee niinkon sellasta toimintaa.

Kvvh (Ei varmistettu)

Joo nykyään on normaalimpaa esimerkiksi katsoa telkkarista kun sinkut menee alasti saarelle tapaamaan toisiaan, tai muuten vaan mediassa joka toinen päivä on joku miss suomi vuodelta keppi ja käpy näyttämässä uutta rintavarustustaan tai vaikka 40 kappaletta oransseja lihaksikkaita naisihmisiä narubikineissä keimailemassa ihmisten edessä. Tämä kaikki on normaalia, mutta imetys on luonnotonta ja yhden tissin näkeminen satunnaisesti on traumaattinen kokemus.

Kristaliina
Puutalobaby

No niinpä. Ja sit, kun ajattelee, että miksiköhän ne tissit on meillä nisäkkäillä edes olemassa... :) Tosi traumaattista joo! :)

Punajuuri (Ei varmistettu)

Onhan minunkin pakko osallistua yhdellä kommentilla tähän keskusteluun. Esikoisen ollessa vauva asuimme Oslossa. Minulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että imetys esim. kahvilassa voisi olla "kiellettyä". Kaikkihan imettivät missä ikinä sattuivat olemaan vauvan kanssa. Vasta nyt Suomessa, toisen lapsen kanssa olen edes joutunut ajattelemaan, että imetys ei aina ole julkisilla paikoilla suotavaa (vaikka minä kyllä imetän silloin kun vauva haluaa maitoa). Täällä asiasta keskustellaan ihan eri tavalla, ja asia on ladattu...

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä juuri tulin Oslossa kahvilasta kotiin, jossa seuralaiseni imetti ja oma naperoni söi pullosta (imetys valitettavasti epäonnistui ja lapsi on kokonaan pulloruokinnassa). Kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Pulloruokinnasta saattaa saada ikävää kommenttia samaan tapaan kuin Suomessakin, mutta imettäminen oman kodin seinien ulkopuolella on ihan neutraali asia. Hauskaa, että tämä on muidenkin (ex)oslolaisten kokemus :)

sariaaa (Ei varmistettu)

Ma synnytin ensimmaisen lapseni Kanadassa, ja sen ollessa n. 3kk ikainen lennettiin ipanan kanssa kahdestaan jouluksi Suomeen. Jannitin vahan miten pitka lento menee kahdestaan pienen vauvan kanssa, ja heti paastyani istumaan koneeseen sanoin vieressaistuvalle pukumiehelle etta anteeksi kamalasti nyt jo etukateen, mutta ma tulen varmasti imettamaan ison osan lennosta. Pukumies naurahti ja vastasi "ei mitaan hataa, mina olen norjasta ja siella kaikki imettaa koko ajan joka paikassa" :D. Mitaan muuta en siita lennosta muista, mutta tuosta tuli silloin tosi hyva mieli.

Kristaliina
Puutalobaby

Oi, miten kiva kokemus! Tämäkin sun kommentti isosti alleviivattuna kaikille jännittäville tuleville imettäjille: kyllä, ihmiset osaavat olla noin ihania ja ymmärtäväisiä!

kao kao
Kao Kao

Mä koetin ton alkuperäisen jutun luettuani muistella, että missä olisin viimeksi kiinnittänyt huomiota siihen, että joku imettää.. Totesin että en edes tiedä. Aika huomaamatonta se toiminta siis on :) 

Ilana

Ihan sama. Itse asiassa en nyt heti pysty muistamaan yhtään tapausta, jossa olisin huomannut äidin imettävän, ellei kyseessä ole ollut omassa seurassani ollut tyyppi.

Emmanna (Ei varmistettu)

Kiitos tästä aiheesta! Mielestäni imetyskestustelussa unohdetaan aina se olennainen, eli se että vastasyntynyt vauva ei kykene odottamaan ruokaa. Julki-imetys nähdään äidin haluna kaivaa tissi esiin, vaikka tarve tähän on yleensä sillä vauvalla. Vessa ei minunkaan mielestä ole mikään ruokailutila.

Vierailija (Ei varmistettu)

Luulen ettei ongelma edes oikeasti ole imetys vaan se tissi. Apua tissejä! Niitä ei saa näyttää some:ssa, uimarannoilla, ne eivät mielellään saa kuultaa ohuen juhlamekon alta ja ne kannattaa kätkeä mielellään verhota rintsikoilla kaikkialla paitsi kotona. Rinnat on seksualisoitu ja siten imetys seksualisoituu niin ettei kyse ole pelkästään äidin ja lapsen luonnollisesta kanssakäymisestä vaan jostain paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että tissit ja imetys osaksi jokapäiväistä elämää! Tämä asia taitaa vaan vielä vaatia pari kohua ja vääntöä.

Kristaliina
Puutalobaby

Kyllä - ja tällaisia keskusteluita. Me kaikki voimme tehdä osamme imetyksen "normalisointiin"!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä ajattelen ihan samalla tavalla ja tätä yritän aina sanoakin julki-imetyskeskustelun yhteydessä. Valitettavasti minäkin olen kasvanut kulttuurissa, jossa ne julkiset naisen rinnat oikeasti aiheuttavat syvää vaivaantumisen tunnetta, koska ne on esitelty meille seksuaalisina välineinä. Se nyt on vain se konteksti, mikä tämän keskustelun yhteydessä kannattaa sisäistää. Imetyspaita ja näkösuoja helpottavat oloani jo huomattavasti, mutta aina nämä näkemykseni otetaan niin, että minä vastustaisin julki-imetystä. En vastusta, vaan olen kulttuurini ja yhteiskuntani tällaiseksi muovaama ja toivoisin kunnioitusta siihen myös muilta. Toki ajatusmaailmaansa voi muuttaa myös aikuisiällä, mutta se on pitkä prosessi. Jos rinnat esiteltäisiin meille kulttuurisesti eri tavalla (ei-seksualisoiden), ei tässäkään asiassa tapahtuisi varmasti mitään vaivaantumista!

Liisa
Osasin!

Ongelma näissä keskusteluissa on juuri Pelagian sivuama näkemysero:

Julkisella paikalla imettävän näkökulma: Raotan imetyspaitaa tai muita vaatteita sen verran, että saan nännin vilautettua vauvan suuhun. Peitän ehkä yläkroppani vielä harsolla tai käännyn hieman selin suuriin väkijoukkoihin.

Kritisoijan näkökulma: Imettävä äiti riisuu paitansa, huutaa kovaäänisesti "Nyt minä imetän!" ja nousee ravintolan pöydälle tekemään tisseillä helikopteria niin että maito suihkuaa.

Yritä siinä sitten keskustella rakentavasti.

sanumaria

Siinä se onkin. Suurin osa julkisella paikalla imettävistä menee tohon kategoriaan "Julkisella paikalla imettävän näkökulma", ja siinä ei ole yhtään mitään ongelmaa mitenkään päin kenellekään. Mutta sitten on ne tyypit, jotka kärjistäen hoitavat asian jälkimmäisellä tavalla. Ja siis ihan oikeasti, olen nähnyt. Mua ei kamalasti kiinnosta katella kenenkään tissejä kun oon kahvilassa tai syömässä, joten olen kovin iloinen jos imetys hoidetaan niinkun normaalisti. Eikä sillai miten oon päässyt todistamaan, molemmat tissit paljaana ja asiasta valtavaa numeroa tehden. Aattelisin että se vauva olis saanut varmaan syötyä vaikka äitinsä olisikin melskannut vähemmän.

En oo vaatimassa ketään mihinkään koppiin imettämään tai jäämään kotiin. Mutta pyytäisin ottamaan huomioon muut ihmiset, vaikka niinkun tässä tän postauksen kuvissa on tehty. Tuolla aiemmin joku puhui vaivaantumisesta, ja allekirjoitan kommentin täysin. Kyse ei oo tisseistä, vaan mun tunteesta. 

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole itse koskaan törmännyt missään tällaisiin "melskaajiin", mutta voin kuvitella että se ärsyttää. Itseäni ärsyttää myös se että miehet on kesällä ilman paitaa terassilla. Toisaalta taas ymmärrän näitä "aktivisti"- imettäjiä. Niin kauan kun se että nainen imettää lastaan saa aikaan kohun ja joku iltapäivälehti repii otsikoita siitä otsikoita, niin jonkun pitää tästä asiasta tehdä vähän numeroa. En usko että kukaan haluaa muuta kuin syöttää lastaan koska sillä sattuu sillä hetkellä olemaan nälkä?

sanumaria

Toisaalta jos se aktivisti saa aikaan kohun, ja ne normaalit tyypit ei, niin pistää se vähän miettimään että oliskohan kuitenkin ratkaisu se, että otetaan taas vaan muutkin ihmiset huomioon. Kun eihän se tarkoita että äidin pitäs lähikylän kauimmaiseen huussiin lähtee imettämään, vaan että hoitaa asian ilman mitään turhaa melskaamista asiasta. Hoitaa vaan niinko pitää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Huonosti käyttäytyvät ihmiset on huonosti käyttäytyviä joo, mutta tässähän ei ollut kyse siitä vaan ihan asiallisesta imetyksestä jossa on otettu muut huomioon. Mutta jos se asian hoitaminen vaikkakin miten asiallisesti saa aikaan kohun. En näe mitään syytä miksi joku melskaa vaan melskaamisen ilosta jos mitään ongelmaa ei ole.

HAA (Ei varmistettu)

Ei kai kukaan vastusta imettämistä itsessään, vaan nimenomaan sitä JULKI-imettämistä. Sitä kun rouva repäisee paidan ylös ja maha ja tissit paljaana imettää. Ja niitä on, olen törmännyt. Aina kun joku ei osaa käyttäytyä nätisti, se kielletään. Asiassa kuin asiassa.

haha (Ei varmistettu)

Ei sitä julki-imettämisestä tosiaan siis kielletty ole vaikka ehkä osa haluaisi sen kieltää.
Mitähän siitä tulisi jos "aina kun joku ei osaa käyttäytyä nätisti" se kyseinen asia kiellettäisi, paljon ei jäisi sallittuja asioita :D. Kuulostaa ihan Suomelta tosin!

viv (Ei varmistettu)

Ai gamala, hervoton mielikuva toi helikopterihomma! xD Nyt joku imetysaktivistisakki taatusti nappaa taatusti ideasta kiinni flashmobbaa helikoptereina jossain julkisella paikalla ihan lähiaikoina! :x :'D

Liisa
Osasin!

Ou nou, loinko hirviön? :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kun sanot "parasta ravintoa" annat mielikuvan siitä, että korvikkeella kasvavat lapset saa jotain sekundaa. Rintamaito ei ole kuitenkaan automaattisesti sitä parasta ravintoa. En voi myöskään yhtyä mielipiteeseesi siitä että voi katsoa muualle. Mites toi kun selaa instagramia ja vähän väliä poppaa silmille imetyskuva? Ei niille ole mitään suodatinta keksitty. Tuntuu kuin se kuvien ottaminen ja kaikille näyttäminen on muodostunut trendiksi. Tuon lisäksi mammat lisää profiiliinsa, että on imettäjä yms. Nykyajan ylpeilynaihe?

Papris
Odotusta ja opiskelua

Anteeks mutta.. Mites toi instagram?! :D Ymmärrän, että some alkaa olla jo ihan tähän tosielämään verrattava elinympäristö, mutta kai kuitenkin sen käyttö ja siellä ihmisten seuraaminen on kuitenkin vielä ihmisen itsensä vastuulla? Siellä kai niistä imettävistä äideistä helpommin pääsee eroon kuin jossain kahvilassa. Voi äkkiä selata sen tissikuvan ohi ja vetää syvään henkeä. Tai ehkä lakata sitten kokonaan seuraamasta niitä ihmisiä, joiden imetyskuvat häiritsee?

Vierailija (Ei varmistettu)

Et vastannut yhteenkään esittämääni kysymykseen. Miksi esitellä muille imetyskuviaan?

Papris
Odotusta ja opiskelua

Et esittänyt tuota kysymystä kommentissa, vaan kysyit että mites toi instagram ja imetyskuvat siellä, kun ärsyttää - itse olen sitä mieltä, että vastuu siitä, mitä somessa tekee ja näkee ja seuraa kuuluu aikuiselle ihmiselle itselleen. 

Siihen miksi ihmiset esittelevät imetyskuviaan siellä en osaa muiden puolesta vastata. Mutta en usko, että tarkoitus on ainakaan tahallaan ärsyttää tai jollain tapaa osoittaa olevansa parempi kuin muut voidessaan imettää. Ehkä tarkoitus on vain jakaa kuva söpöstä lapsestaan söpösti ruokailemassa? Kun aika usein äitinä unohtaa, että ei ne omat lapset ja niiden toiminta ole välttämättä muiden mielestä aina niiiin suloista ja ihmeellistä kuin itsestä.. :D

Någon Annan (Ei varmistettu)

Esitän vastakysymyksen: miksi ei? En ole Instagramissa tai missään muussakaan sosiaalisen median palvelussa, mutta en kyllä yhtäkkiä keksi, miksi siellä ei saisi olla imetyskuvia. Oon jonkin verran selaillut joidenkin bloggaajien instagrameja, ja olen todennut, että niissä jaetaan kaikenlaista: on ruokakuvaa, selfieitä salilta, halikuvia kumppanin kanssa, poseerausta ystävien ja skumppalasien kanssa - no varmaan tiedätte. Miksi imetys pitäisi rajata kuva-aiheiden ulkopuolelle?

Samaan hengenvetoon kiitän Kristaa postauksesta ja totean olevani samaa mieltä jokaisesta kohdasta. Mä oon elänyt samassa kuplassa, kukaan ei ole koskaan paheksunut mun imetystä enkä toisaalta ole koskaan nähnyt show-imetystä. (Uskon sen olevan sen verran harvinaista, että ihmettelen, miksi sellainen ääritapaus pitää aina nostaa julki-imetyskeskustelussa keskiöön.)

Kristaliina
Puutalobaby

Syitä on varmasti niin monta kuin kuvanjulkaisijaakin, mutta esimerkiksi:

- ottaaksen kantaa imetyksen tärkeyteen (kuten tässä julkaistut kuvat)
- jakaakseen olennaisen kauniin hetken vauvaelosta (kuten muutkin kuvat vauvasta)
- hormonirakkaushuurussa, jossa vauvan puklukin näyttää maailman kauneimmalta
- ylpeydestä siihen, että imetys onnistuu
- jokin muu viesti, kuten "oon istunut tässä koko päivän"/"mulla on uusi imetyspaita"/jne. jne. tapauskohtaisesti

Lupiini (Ei varmistettu) http://lupiini.blogspot.fi

Mä voin vastata. Imetyskuvat Instagramissa ovat kannanotto juuri siihen, että monet kaupalliset kuvapalvelut ovat määritelleet imetyksen "obsceneksi" eli rivoksi. Nyttemmin näistä määrittelyistä on luovuttu.
Minusta on ihanaa katsoa muiden imetyskuvia, tulee hyvä mieli, kun vauva tai taapero saa parasta mahdollista ravintoa ja läheisyyttä samaan aikaan. Jos sinua, vierailija (kandeisi muuten varmaan keksiä joku nikki kun täällä Puutalobabyssa on aika paljon kommentoijia :)) häiritsee Instan imetyskuvat, älä ihmeessä katso niitä. Helppoa ku heinänteko!

Ja siihen, onko äidinmaito lapselle parempaa ravintoa kuin korvike. No on, se on vaan ihan täysin kiistämätön fakta josta on aivan turha väitellä. Eri asia tietysti on tilanne, aina imetys ei syystä taikka toisesta onnistu ja silloin olisi parasta, ettei äiti siitä tuntisi syyllisyyttä, ja purkaisi imetyspettymystään itseen tai muihin kohdistuvalla aggressiolla tai kaunalla. Imetysvalistuksessa olisi ehdottomasti tärkeää ottaa huomioon myös se, että imetys on aina kokonaisuus ja joskus korvikeruokinta on parempi vaihtoehto.

Mua kyllä vähän ärsyttää, että kaikkiin imetystä koskeviin kirjoituksiin pitäis loppuun kirjoittaa "mutta kyllä korvikettakin antava äiti on ihan yhtä hyvä" jne. Ei tässä jutussa haukuta lapsiaan korvikkeella ruokkivia äitejä.

Ja jos otat asioista selvää, niin saat selville, että äidinmaito on lähtökohtaisesti lapselle parasta mahdollista ravintoa. Enkä tässä nyt hauku sinua tai ketään muutakaan.

Kristaliina
Puutalobaby

Just näin. Ja lisäksi vieläpä tuonne vähän niin kuin oli sisään leivottu tuo tuollainen korvikedisclaimer :)

viv (Ei varmistettu)

Musta korvike-disclaimer on tosi hyvä juttu. Ilman sitä saattaa jäädä käsitys että kirjoittaja pitää korvikkeella lapsiaann ruokkivia vanhempia itseään huonompina tms, ja ilman disclaimeria korvikkeilla lapsiaan ruokkivat tulee helposti suljettua ulos koko keskustelusta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon tietyllä tavalla kateellinen säädyllisesti imettämään kykeneville. Siis mun (vajaa 4kk) imetyskokemuksella en oppinut tekemään sitä ikinä huomaamattomasti (ja silleen että oma olo olisi ollut mukava). Tissit mallia jäätävän isot ja vauva joka mieluiten söi makuullaan imetettynä noin 1-2h kerrallaan (enkä koskaan oppinut mulle sopivaa imetysasentoa istuen). Imetysvaatteita oli montaa sorttia, mutta kyllä se koko jäätävä tissi sieltä halusi ulos pullahtaa ja mun näppäryys ei riittänyt karjuvan vauva ja tissin lisäksi asettelemaan harsoja. Niinpä mun elämä imetyksen aikana rajoittui aika tarkkaan kotipiiriin (ja kavereiden koteihin), kun se oli niin pirhanan haastavaa. Elämä helpottui lopulta kun vauva alkoi kieltäytyä rinnasta (ja hyvä niin, koska tietämättömäiä olimme hänen allergiastaan joka aiheutti refluksia ja pulauttelua...korvikkeella yllättäen vauva voi paremmin) ja siirryttiin pullonpyörittäjiksi. Ja mun näkökulmasta vauvatapahtumissa (leikkipuistoissa jne) saa lähinnä selitellä jos/kun vauva syö pullosta (ellei tyyliin ole kaksoset), se imetys on kyllä aika normi...(joo ja tästä on jo kolme vuotta, mutta kyllä se imetysaika vieläkin hieman kaihertaa epäonnistumisena).

Pages

Kommentoi

Ladataan...