Ihana märkäpahvilaatikkopääni (anteeksi että olen ärsyttävä)

Ladataan...
Puutalobaby

Viime yönä klo 3 syöttäessäni Silvaa luin samalla kännykkänetistä lempiäksyilijäni Virpi Salmen bloggauksen kommenttikenttää (jossa olin itsekin aiemmin illalla yrittänyt vitsailla jotain, epäonnistuen surkeasti).

Virhe. Aamuyöllä sängyn pohjalla maatessa, kun Toukolan linnut alkoivat viritellä ääntään, koin yhtä äkkisen kauhun hetken. Orastava, vasta kehittymässä oleva herkkä äitiysidentiteettini sai ison kolauksen: apua, minä olen mahdollisesti ärsyttävä.

Minun pääni ON märkä pahvilaatikko. En ehdi pestä tukkaani viiteen päivään - alussa en ehtinyt edes kammata sitä ja jouduin selvittämään synnytystakkuni saksilla. Olen rehennellyt tisseilläni viimeksi eilen. Kyllä: julkisesti täällä Lilyssä. Ensi kerran tein sen Facebookissa jo heti Kättäriltä päästyäni (muistaakseni statuksella: sori nyt vaan, kun kerron tämän, mutta MULLA ON IHAN VALTAVAT BOSAT! :D) Sain vastaukseksi hauskaa läppää ja paljon tykkäyksiä, enkä voinut kuvitellakaan, että tämä oli jo ensimmäinen varoittava merkki tulevasta ärsyttävyydestäni.

Kaiken lisäksi tämä märkälaatikkopäämäisyys on omasta mielestäni niin outoa, huvittavaa ja ratkiriemukasta, että olen koonnut sen tänne ihan blogiksi asti.

Apua, olen todennäköisesti TODELLA ärsyttävä.

Kello viisi aamuyöllä tein sen, mitä ei koskaan saisi tehdä. Herätin miehen typerällä kysymyksellä.

"Kulta, nukutsä?" (TOTTA KAI SE NUKKUU - kuorsaus kuului)

"Mitä, mitä?!", Joel-parka pomppaa ylös, kun kuvittelee että vauvalla on jotain.

"Ei mitään hätää, Silva nukkuu nätisti, mutta mä en saa unta."

"No mitä, miksi?"

"No kun että oonkohan mä ärsyttävä?"

(hetken tauko)

"Kulta, kello on viisi aamulla ja mulla on huomenna töitä ja mä en nyt pysty käsittelemään tällaista asiaa."



Apua, minä OLEN ärsyttävä.

Mutta minun pääpahvilaatikkoni on ollut 34 vuotta ihan järjestyksessä: täynnä suorittamista ja tärkeitä arkiasioita. (no okei välillä adrenaliinintäyteisiä reissuasioitakin) Enkö nyt saisi olla vapaasti pehmytpäinen tämän hetken? Jos LUPAAN, että vuoden päästä pystyn keskustelemaan muustakin kuin kakkavaipoista. Tai hmm, jos edes lupaan yrittää?

Muun perheen nukkuessa äidillä on tärkeitä ärsyttävyysasioita mietittävänään.

Ymmärrän hyvin, että äitiysjutut saattavat ärsyttää - ja myönnän, että joskus ne ärsyttivät minuakin. Pitkään kuvittelin, että minustakin tulee vapaaehtoisesti lapseton. Itse asiassa siihen asti, kun yli kolmekymppisenä tapasin oikean ihmisen, Joelin, ja yhtä äkkiä ajatukset puutalosta ja siellä asuvasta onnellisesta perheestä alkoivat pompsahdella alitajuntaani.

Exäni ystävät saivat babyboomin vajaa kymmenen vuotta sitten, ja silloin lisääntyminen oli omassa päässäni ehkä kaukaisin mahdollinen ajatus. Muistan hyvin ärsyyntymiseni, kun en voinut (eikä tehnyt edes mieli!) osallistua raskaus- ja vauvakeskusteluihin millään tavalla. Varmasti pyörittelin silmiäni, ehkä sanoin joitain kärkeviä kommenttejakin.

Nyt ne babyboomin ensimmäiset ovat Facebook-kuvien perusteella suloisia, toimeliaita koululaisia. Ja minä pyydän vilpittömästi anteeksi suvaitsemattomuuttani.

Koska sitähän se on: suvaitsemattomuutta. Jos ei ymmärretä toisen elämänvalintoja. Joko lapsettomuutta tai lapsellisuutta. Kaupungissa asumista tai maalaisuutta. Uskontoa tai uskonnottomuutta. Ja niin edelleen. Tuntuu, että kyse on samasta keskustelusta, teema vain muuttuu. "Minua ärsyttää, kun sinä olet erilainen kuin minä".

Alun perin tulin kirjoittamaan tätä tekstiä aamuyöllä. Ajattelin, että saan paremmin unta, kun olen purkanut ajatukseni ulos. Kuulin kuitenkin yläkerrasta vauvan käninää ja palasin takaisin makuuhuoneeseen. Otin kopasta Silvan syliin ja ajattelin, että oih - meillä on tässä ihana äiti-lapsi -hetki käsillä, ei tässä nyt ärsyttävyydet paljon paina.

Silloin Silva oksensi päälleni.

Tätä se on. Äitiys. Äitinä olemisen opetteleminen. Toivottavasti ymmärrätte.

ps. Saanhan olla ihan vapaasti oma ärsyttävä itseni täällä pienessä Puutalobaby-maailmassani? Pliis?

Share
Ladataan...

Kommentit

sanumaria

Tottakai saat olla :) Eikös se ole ihan tutkittuakin, että hormonihöyryissä se äidin pää on kuin märkä pahvilaatikko. Ja sen pitääkin olla. Itseäni vaan usein tuppaa rassaamaan että kun kysyt äiti-ihmiseltä että "mitä sulle kuuluu" niin vastauksena saa kertomuksen jälkikasvun kuulumisista. Kun olisi kiinnostanut sen äiti-ihmisen kuulumiset. Mutta hei, muita saa ärsyttää ja sä saat olla ärsyttävä. Sillai se vaan menee :)

Vierailija (Ei varmistettu)

SAAT OLLA jos teet sen niin ihanalla tavalla kun teet! Kiitos mahtavasta palstasta, luen kaikki sun jutut aina :)

Jossu (Ei varmistettu)

Saat! Eikä mua ainakaan ärsytä, päinvastoin, tosin olenkin äiti-ihminen. Sun palsta on ihan loistava, odotan innolla aina uutta päivitystä. Ja et ole yksin pahvilaatikko pääsi kanssa. Välillä tuntuu että tätäkö tää elämä on, kaikki puhe liikkuu pojan kehityksen ja tekemisten parissa, mistään "aikuisten" asioista ei tiedä eikä osaa enää keskustella. Tosin aika usein esim pienen ihmisen kikattaessa omille touhuilleen tai äidin ilmeille millään muulla ei ole merkitystä. Mulla loppui äitiysloma eilen ja kauhulla ajattelen että miten mä koskaan selviin tästä äitiys-lapsi-koti-kuplasta koskaan takas työelämään, siellä kun pitäis olla hiukset puhtaina, kammattuina ja pitäis pukea päällekin ennen puoltapäivää. Joten me nautitaan pojan kanssa vielä hoitovapaasta ainakin hetki. Enpä olisi minäkään vielä pari vuotta sitten arvannut että lukiessani esim. Silvan selkäkakoista hymyilisin ja toteaisin että joo ihan kun meillä :D

Sandels
Sandels seuraa

<3 <3 <3 Ihanaa kun käsittelit tämän ärsyttävyysasian, minäkin sain mielenrauhan ja päiväni pelastui! :,)

Vierailija (Ei varmistettu)

Sanumaria: ymmärrän oikein hyvin, miksi äidit vastaa Mitä kuuluu-kysymykseen jälkikasvun kuulumisilla. Sillä jos minulta kysyttäisi nyt, että mitäpä MINULLE kuuluu, parahtaisin varmaan itkuun ja valittelisin kyselijälle univelan määrää. Sitä että oma aika tarkoittaa nykyään suihkussa käyntiä. Saan kuunnella alituiseen muiden neuvoja, kuinka minun pitää lapseni kasvattaa, jottei siitä tule (Virpi Salmea lainaten) "tunnevammaista Subutexin käyttäjää". Lapsettomat kaverit ovat hävinneet jonnekin. Kaappi on täynnä ihania vaatteita, joihin en sovi ja jos sovin, ne eivät käy, kun niissä ei voi imettää säädyllisesti. Jalka on kasvanut maagisesti ja entiset kengät puristavat (ihanimmat puristaa eniten). Ja kauheinta kaikesta: vihkisormus ei mene enää sormeen. :D
MUTTA, kun saan puhua ihanasta pienestä prinsessastamme, siitä mitä hän osaa, mitä me päivisin tehdään, kuinka paljon neiti on taas kasvanut, vieläkö ilmavaivat itkettää ja kuinka hienosti neiti antaa vanhempiensa nukkua yöt, vain heräämällä pari kertaa syömään, minä hymyilen puhuessani ja olen kiitollinen siitä, mitä minulla on. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos ihanat! Heh taktisesti oli tietysti järkevämpää esittää tämä "saanko?"-kysymys näin täällä oman blogin rauhassa eikä Punakynän kuumentuneessa mielipideilmastossa :D

Mäkin muuten painoin "tykkäätä" myös Virpin kirjoitukselle :)

Peanut tuossa yllä sen hyvin tiivisti: "Tulee aika, kun mammakin jaksaa taas tanssia!"

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin, ja Vierailija (14.20): Aika osuvasti & koskettavasti perusteltu, miksi äidit saattavat vastata noin...
ps. Mulla on ihan samanlainen vaatekaappi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Et saa olla! ;) No totta kai jos siltä tuntuu! Mitä väliä, jos kaikki eivät tykkää? Meitä on niin moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin. Ei kaikkia voi miellyttää. Se on vain karu tosiasia.

J

Musta on myös kummallista millaisia vaatimuksia äideille asetetaan. Siis hyvänen aika. Se toukkahan on täysin susta riippuvainen. Kai se nyt on suht normaalia että omat kuulumisetkin liittyvät aika tiukasti siihen vauvaan! En vaan tajuu. Painoin kyllä sydän-nappia Viprin kirjoitukselle myös, oli siinä osuvia juttuja. Mutta toisaalta tämä debiili äiti -keskustelu alkaa mennä osin ihan älyttömäksi puolin ja toisin. Millaisista arjen tapahtumista ja sosiaalisista kuvioista tämä keskustelu kumpuaa? Se kiinnostaa mua. Että onko ihmisillä ihan oikeesti lähipiirissään ihmisiä jotka Virpin sanoin konttaavat lattialla aivokuolleina kymmenen vuotta. Jos noin, oon missannut jotain. Itsekin kyllä kirjoitin taannoin vähän äitiyskeskusteluun liittyen

sanumaria

Meni ehkä vähän mun pointti ohi, mutta musta on ollut kiva kuulla mitä sillä äidille itselleen kuuluu. Jos se vaikka sanoo että hitto kun en ehdi ees tukkaa pestä, niin siinä vois vaikka sitten tarjoutua lapsenvahdiksi että äiti saa saunoa. Mutta mistä noita tietää kun sitten saa kuulla sen että onko tullut millaista eritettä mistäkin päin lasta. :)

Kommentoi

Ladataan...