Isi <3 vauva

Puutalobaby

Tommi K kirjoittaa uusimmassa blogimerkinnässään kauniisti isän ja vauvan tuoreesta suhteesta. Jutussa on taas häkellyttävän paljon tuttua - niin kuin Tommin teksteissä muutenkin, olivathan meillä lasketut ajatkin lähes päivälleen samat :)

(tosin Silvahan otti sitten varaslähdön syntymällä 6 viikkoa etuajassa)

Myös meillä isä oli alusta asti luonnonlahjakkuus. Minä olin vauvan kanssa huomattavasti kömpelömpi. Heh, ai kömpelö - ihan säälittävän surkea minä olin. Alussa en uskaltanut nostaa vauvaa ollenkaan, ja myöhemmin nostin sitä puupökkelönä tasan siinä yhdessä asennossa, minkä kätilö oli näyttänyt. Siinä vaiheessa Joel jo sujuvasti pyöritteli vauvaa käsissään asennosta toiseen.

Silloin koin ahaa-elämyksen: tajusin (tai ainakin luulen tajunneeni) yhden syyn sille, miksi joissain perheissä isä voi jäädä alussa ulkopuoliseksi.

Synnytyksen jälkeen olin kaksi päivää pyörätuolissa. Siksi Joel hoisi ensikylvetyksen, ensivaipanvaihdon, ensimmäisten vaatteiden pukemisen... Joel nosti vauvan rinnalleni ja siitä pois. Ja sillä aikaa, kun isi tutustui uuteen tulokkaaseen, rakensi äiti toimivaa suhdetta mintunvihreään rintapumppuun.

Isi ja parin minuutin ikäinen tytär - äiti oli tässä vaiheessa taju kankaalla.

Jo parin päivän jälkeen ero meidän taidoissa oli melkoinen. Ja mitä paremmaksi Joel tuli, sitä surkeammaksi minä itseni tunsin - ja sitä mieluummin ujutin hoitovastuun Joelille. Etenkin kun Kätilöopiston henkilökuntaa oli paikalla. Tuntui nololta olla niin kömpelö. "Isi hoitaa", hoin jatkuvasti - ja kätilöt ihailivat hellästi tytärtään hoivaavaa isää.

Minusta tuli hyvä avustaja: ojensin vaippaa, vaihdoin lakanoita, kotona pesin valtavia määriä pyykkejä. Joel oli onnellinen saadessaan mahdollisimman paljon aikaa vauvan kanssa, koska isyysloman aika on rajallinen ja paluu töihin kummitteli mielessä.

Isi ja tytär ihokontaktilla sinivalohoidossa.

Ehkäpä perinteisesti roolit ovat juuri toisin päin: kun äiti ottaa alussa päähoitovastuun, jää isälle tehokkaan avustajan rooli. Ja mitä sujuvammaksi hoitajaksi äiti tulee, sitä kömpelömmäksi isä itsensä tuntee. Sitä suuremmaksi ero kasvaa. Ehkä tilanne saattaa mennä joskus vieläkin pidemmälle: äiti ajattelee, että "no minä teen nyt tämän, kun ei tuo kuitenkaan osaa". Isä ajattelee, että "no äiti hoitaa tuon, kun en minä kuitekaan osaa".

Ehkä. Ainakin minä tunsin tuon tunteen voimakkaasti - jos olisin ollut se töihin palaava osapuoli, olisin saattanut jättää päähoitovastuun suosiolla toiselle. Siksi, koska olisin ajatellut, että toinen on kuitenkin parempi.

No, en ollut se töihin palaava osapuoli. Niinpä Joelin isyysvapaan (ja yhden ylimääräisen palkattoman vapaaviikon) lähestyessä loppuaan aloin tietoisesti opetella uusia taitoja. Riistin kakkapöksyisen babyn isältään ja sanoin, että minä vaihdan nyt nämä. Pujottelin vauvan ylle niitä vihaamiani päältä vedettäviä bodyja, vaikka pahaa teki. Yritin opetella muitankin kantotapoja kuin sen halonkanto-puupökkelöasennon.

Ja totesin, että kyllä: minähän olen sittenkin kykenevä oppimaan!

Isi ja tytär tänään: isi piirtää, baby nukkuu.

ps. Kävin kampaajalla reilu viikko sitten ja vietin nelisen tuntia sisustuslehtiä selaillen kampaaja-Paulin yrittäessä pelastaa sitä, mitä synnytystakun jälkeen pelastettavissa oli. Isi hoisi sillä aikaa Silvaa kotona.

"Sulla ei ole puhelin soinut kertaakaan", totesi Pauli (tuore isä itsekin).

"Joo, enää ei työjutut paina", vastasin.

"Niin. Tai siis en mä tarkoittanut töitä vaan sitä, että isä ei ole soittanut kertaakaan. Tavallisesti tällaisessa tilanteessa äidin puhelin soi jatkuvasti. Ja äiti sitten neuvoo, että toimi sitten niin-ja-niin."

"Ööö. Ai. Joo, ei oo soinut", vastasin tajuten hitaalla sytytyksellä, mitä Pauli tarkoitti.

Niin. Eipä ollut tullut mieleenkään alkaa Joelia neuvomaan. Sehän on vauvan isä.

Share

Kommentit

3kertaa3

Toi ensipäivien merkitys isälle on niin totta. Meillä esikoinen syntyi sektiolla, joten vanhemmista ensikontakti oli nimenomaan isä. Pari päivää olin sen verran heikossa kunnossa, että kaikki muu hoitaminen kuin imettäminen jäi papán vastuulle. Ja kyllä mies on monta kertaa sanonut, että esikoinen oli heti läheinen, tuttu, kun taas perinteiseen tyyliin syntyneeseen kuopukseen suhteen rakentaminen kesti kauemmin.

Ihania kuvia!

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Mahtava kirjoitus, tämä kannustaa tulevaankin äitiä ajattelemaan samalta kantilta, vaikka teillä tuo taisi tapahtua osaksi olosuheidenkin pakosta. Meidän isällä tulee olemaan 6 viikkoa heti aluksi vastasyntyneen kanssa, joten pitää pitää mielessä, että antaa enemmän hoitovastuuta isälle noihin arvokkaisiin ensiviikkoihin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, olisinkin saattanut tehdä joskus postauksen tästä samasta aiheesta. Tunnistan myös tuon puupökkelöasennon :)

Oli kyllä mahtavaa, että saimme sen perhehuoneen, ja äiti sai meilläkin annettua kaiken vastuun vauvan hoidosta isälle ensimmäisiksi päiviksi. Itse asiassa Rouva vaihtoi vaipan ensimmäistä kertaa vasta, kun palasin töihin.

Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta, mutta suosittelen kyllä kaikkia äitejä tyrkyttämään lasta isälleen niin paljon kuin mahdollista.

Liisa
Osasin!

(Tättärää!) MEILLÄKIN :D

isä sai nopeasti kahdenkeskistä "miesten aikaa" pojan kanssa, kun minut kärrättiin synnytyssalista leikkaussaliin. Toki sain pitää lasta rinnalla syntymän jälkeen hetken, mutta mies hoiti kätilön kanssa mittaamiset, punnitukset ja ekan syötön sekä saatteli vastasyntyneiden osastolle. Uskon, että sillä on suuri merkitys siihen, miten aktiivinen ja taitava vauvanhoitaja miehestä tuli. Mullahan oli ollut etuoikeus olla raskaana ja synnyttää, joten luovutin hyvillä mielin ekat hetket vauvan kanssa miehelle.

Meillä mies muuten oli sen kättärillä  viettämämme viikon ajan erikoishoitovapaalla ja aloitti isyysloman vasta kun kotiuduimme. Tuo erik.hoitovapaa on ilmeisesti joku Kelan tarkimmin varjeltu salaisuus koska kukaan ei ole kuullutkaan siitä. Meille sitä ehdotettiin miehen työpaikalta. Sitä varten tarvittiin lääkärin puoltava lausunto. Lääkäri kirjoitti perusteluksi varhaisen suhteen luomisen keskoseen tms. ja läpi meni. Myöhäistä toki teille, mutta vastaisuuden varalle. En toki toivo teille toista keskosta! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Liisa, ehkä ei ihan niin tarkoin varjeltu salaisuus. Löytyy Kelan sivuilta nimellä erikoishoitoraha. ;-)

Kristaliina
Puutalobaby

Aaaaaaa voi hitsi me ei oltu kuultukaan tuollaisesta erikoishoitorahasta! Ja nyt se tosiaan on liian myöhäistä. Äh. Joel otti kuitenkin yhden ylimääräisen viikon palkatonta vapaata, eli oltiin yhdessä vauvan kanssa ensin viikko laitoksella ja sitten kolme isyysvapaaviikkoa kotosalla - kiitos Joelin työnantajan joustavuuden. ...mutta olis se rahakin kyllä kelvannut! Ääääääääh. Nojoo, parempi olla ajattelematta enempää, niin harmitus unohtuu :)

Ihania miehiä/rouvia muuten meillä kaikilla, ollaan kyllä onnekkaita! :)
 

 

tilkkutäkki

On se kiva kun isä saa heti vastuuta vauvanhoidosta. Itse on ole millään raaskinut antaa vauvaa isälle. melkein on tehnyt mieli katsoa kellosta, että olet jo riittävästi pidellyt vauvaa, annapas nyt takaisin. Syynä saattaa olla siihen että toinen lapseni sairastui 2 viikkoisenä ja oli pelko hänen menettämisestä, nyt en halua luovuttaa uutta vauvaa kenellekään. Silloin vauvan sairastuessa sairaalasta kerrotiin siitä erityishoitorahasta, ei meilläkään ollut siitä tietoa, mutta lääkäri selitti, että sen voi saadaa sairaan lapsen hoitoa varten.

 Onpa teidän vauva muuten kasvanut reilusti :)

 

Miitu (Ei varmistettu)

Kuulostipa tutulta :) Minä olin myös sektion ja hemoglobiinin romahduksen jälkeen sen verta heikkona, että isä otti vastuun vaipanvaihdoista ja kylvetyksistä, kun sen aika tuli. Alkuun tosin hoitajat näyttivät, nostivat kenguruun jne. Mutta tunnistan kyllä hyvin tuon oman epävarmuuden, joka kasvoi sitä mukaa, kun isän otteet varmentuivat. Meillä tilanne keikahti sitten päälaelleen jokin aika isyys- ja kesälomien jälkeen, kun päävastuu jäi minulle, ja etenkin nyt keväällä oli joitain tilanteita, kun mies jännitti jäädä pidemmäksi aikaa ( = päiväksi) tytön kanssa kahden. Onneksi hänelläkin tuo luottamus on alkanut palata.

ps. Olin tuolla vaateosiossa vielä vierailijana (viimeiset/viimeisimmät kommentit), mutta näköjään koukutuin sen verta hyvin viikonlopun aikana, että tästä eteenpäin nimimerkillä :)

riika (Ei varmistettu)

Meillä oli ihan samanlaista esikoisen kanssa: mäkin olin ihan jäykkänä laitoksella ja mies hoiti kaikki paitsi ruokahuollon :-D Todellakin bodyn päänylipujotus oli aivan painajaista ekat kerrat... vitsit miten tulvahtikin mahtavia vauvantuoksuisia muistoja mieleen tämän postauksesi myötä.

Aivan mielettömän suloinen tuo teidän Neiti Vauveliini &lt;3

Kristaliina
Puutalobaby

Lallu: Joo, ihan varmasti jos menettämisen pelko on voimakkaana päällä (niin kuin meilläkin tuossa aiemmassa kirjoituksessani kerroin), ei vauvaa haluaisi päästää hetkeksikään omasta sylistä... Heh, toisaalta juuri siitä samasta syystä meillä annoin alussa mielelläni hoitovastuun isille: ajattelin, että siellä vauva on paremmassa turvassa kuin omissa kömpelöissä käsissäni :) Minulla kun aiempaa vauvakokemusta ei ollut - varmaan eri asia sitten toisen kanssa joskus ehkä mahdollisesti :)

Eikös vaan olekin hienosti kasvanut? <3 Baby on jo tuplannut pienimmän painonsa, ja 2kk-puunnituksessa Silva painoi jo melkein 4700 g. Iso tyttö jo :)

Miitu: Tervetuloa ihan nimen kanssa! :) Meillä myös minulla on nyt myöhemmin alkanut varmuus kasvaa. Ja ihania onnistumisen tunteita kyllä tulee, kun alkaa osata tulkita vauvan tarpeita aina paremmin ja paremmin. Esimerkiksi nälän tunteen taidan minä tunnistaa tällä hetkellä paremmin, kun isi-parka kun joutuu olemaan päivät töissä eikä ole siis niin paljon kuuntelemassa vauvan viestintää...

Riika: Joo, juuri samanlaiset kokemukset! Onneksi sentään ne tissit löytyvät äidiltä, niin jotain hyötyä oli ensimetrejä minustakin :)

Hih, kiitos kehuista, ne aina tuntuvat kivalta - omasta mielestä tyttö on tietysti vähintään maailman suloisin menninkäinen :)

 

Miitu (Ei varmistettu)

Meillä pyritään tasaveroisuuteen niin paljon, kuin oikeastaan miehen työt sen sallivat. Käytännössä kuitenkin ainakin tällä hetkellä (ja ehkä noin viimeiset puoli vuotta) minä oon ollu se ykkönen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta me ollaan tuon typsykän kanssa oltu jatkuvasti yhdessä. Parhaiten näkyy siinä, että lohtua haetaan lähinnä multa ja mun poissa oloon reagoi voimakkaammin. Välissä saa sanoa, että oli jo ärsyttävänki kova eroahdistus (järkyttävä kriisi, jos vessaan hiipi käymään), mutta se nyt kuuluu asiaan ja menee pikkuhiljaa ohi. Isäänsäkin kuitenkin selvästi kaipaa, aamuisin/päivällä on aina hirmuiset innostusvillit, kun mennään isää herättämään ja muutenkin tykkää höpsöttää isän kanssa.

Tää saattaa kuullostaa vähän tökeröltä ja/tai omivalta, jos sanon, että oikeastaan oon aika tyytyväinen tähän meidän tilanteeseen, että minä oon kuitenki se ykkönen. Terveydenhuollon henkilöstö muun muassa on sairaalasta lähtien kyllä muistanu kiitellä isän maasta taivaaseen (ja ihan ansiostakin kyllä), kun on ollu niin osallistuva ja kuten sanottu, luonnonlahjakkuus, joten onneks pääosanesittäjältä kuitenkin heruu ensisijaiset kiitokset tähän suuntaan :) Jotenki se myös hyvittää sen kesken jääneen raskauden, ensimmäiset viikot sairaalassa, suoranaiset imetyskiellot "ei se lapsi jaksa vielä" ja tuen puuttumisen myöhemmin, kun jaksamista olisi jo ollut, mutta 2,5-3 kk lisämaidoilla oli tehnyt tehtävänsä. Meillä siis isäkin on päässyt kokemaan syöttämisen riemut, mutta välttänyt 3 kk pumppaukset, rintaraivarit ja sen tuskailun, milloin todeta, että nyt olen yrittänyt niin paljon kuin mihin voimani riittävät, ja tämä imetys päättyy nyt tähän.Vahvistaa omaa kokemusta siitä, että minä olen tämän lapsen äiti, enkä napannut vain jotain satunnaista lasta teholta mukaani.

Ananas
Ananas ja Kookos

Kuulostaa (taas) tutulta! Minäkin aloitin vauvanhoidon puupökkelöstä, ja Isi oli paljon luontevampi. Isi onkin koko ajan ollut tärkeä ja vähintäänkin tasavertainen äidin kanssa lapsen elämässä.

Joskus on ollut hämmentävää, kun ihmiset kysyvät vauvanhoidosta minulta ihan kuin olisin ainut vanhempi tai vastaisin kaikesta yksin. Esim. "Minkä ikäisenä annoit sosetta?" "Oletko antanut tuttia?" "Minkälaiset vaunut hankit?" Meillä kun nämä kaikki ovat olleet yhteisiä juttuja ja joistain asioista Isi voi olla jopa paremmin perillä kuin minä. 

Kaksosten vanhemmat sanovat yhdeksi kaksosuuden hyväksi puoleksi, että äiti ei pääse omimaan vauvoja, kun isän on pakko osallistua hoitoon. Eli luultavasti näihin tuleviinkin vauvoihin Isi pääsee heti alusta asti luomaan samanlaista hyvää suhdetta kuin esikoisen kanssa. Vaikka eipä siihen tosiaan kaksosia tarvita, että isä voi olla yhtä tärkeä kuin äiti. Hyvä isit!

 

Kristaliina
Puutalobaby

Peanut & Miitu & Ananas: Joo, mä myös olen ehdottomasti sitä mieltä, että isä on (tissejä vaille) tasavertainen hoitaja äidin kanssa. Meillä välillä isä pääsee kyllä syöttämäänkin, jos minä olen jossain poissa - siihen tarkoitukseen olen pumppaillut pakasteeseen maitoeriä minigrip-pusseihin.

Käytännön asiat (isän töihinlähtö) tietysti vaikuttavat siihen, että lapsi monesti alkaa kokea äidin läheisempänä. Mulla ihan sydäntä särkee, kun näen niin selvästi, että Joel haluaisi olla täällä meidän kanssa, mutta töihin on lähdettävä... Iltaisin ja viikonloppuisin yritetään sitten tankata "isiläheisyyttä".

Mutta lapsen kasvaessa varmaan nuo tärkeysasiatkin vaihtelevat - esim. ilmeisesti jossain vaiheessa nämä tytöntylleröt kehittävät "rakkaussuhteen" isäänsä ja silloin isin edessä halutaan sitten varmaan niin-niin-niin olla pikkuprinsessaa :) Ja äiti jää vuorostaan ihan kakkoseksi. Normaalia kasvamista sekin.

Hyvä isit!

Peanut & Ananas: Uijui, jänniä aikoja taitaa olla käsillä teillä molemmilla - ilmoittelettehan "sitku"! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Peanut: Onnea, onnea! Ajattelinkin, että ehkä olet jo tositoimissa, kun susta ei kuulunut mitään... :)

Hui, 30 tuntia! Mulla kesti 14 (ponnistusvaihe 2) tuntia ja olin jo IHAN loppu, huusin vaan että pliiiiiiis auttakaa mua :) Hmm, pitäisikin varmaan tehdä joskus muistelopostaus synnytyksestä - jos sitä nyt uskaltaa muistella :D
...mutta muuten kuulostaa tosi tutulta: meilläkin siis nenämahaletkua, keltaisuutta, 11 päivää sairaalassa jne. Ja meilläkin pelastava mummi :)

Oi olisipa kiva nähdä, millainen poitsu sieltä Jorvista lähti teidän mukaan :) Kuvia, kuvia!

Vielä odotellaan Ananaksen kuulumisia - hänestäkään ei ole tainnut kuulua vähään aikaan mitään... Toivottavasti kaikki hyvin on sielläkin!

Katarina (Ei varmistettu)

Taas niin kuulostaa tutulle :) !

Kommentoi