Kansakunnan kollektiivinen valhe

Puutalobaby

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on yksi kollektiivinen valhe, jota toistamme vuodesta toiseen, tai: vuosikymmenestä toiseen...?

Suurin osa meistä tietää, että se ei ole totta. Silti siitä puhutaan aivan kuin se olisi totta. Jopa media joka vuosi uutisoi sen: uutistenlukijat puhuvat siitä aivan kuin se olisi yksi fakta muiden joukossa. Katsojat nyökyttelevät. Vaikka melkein kaikki tietävät, että se on ihan täyttä valetta.

"Joulupukki matkaan jo käy."

Jep jep, että terveisiä vaan taas tältä joulutylsimykseltä :)

*******

Silvan ensimmäinen joulupukki jäi eilen näkemättä. Olimme roudanneet itsemme lunta, tuiskua ja päikkärirytmejä uhaten työpaikkani puurojuhlaan - Prismasta varta vasten ostettu tonttulakki mukana ja kaikkea.

Kello kuitenkin raksutti eteenpäin eikä pukkia vielä kuulunut. Iloisesti hälisevässä ihmisjoukossa Silva alkoi vähitellen muuttua ärtyisäksi ja kitiseväksi  (olisikohan vierastuskausi alkamassa...?), posket helottivat jo tummanpunaisina. Katastrofi ei ollut vielä päällä, mutta äidinvaistot kertoivat, että se kuuluisa "hyvän sään aikana" ei kestä enää kovinkaan pitkään. Teimme siis pikataktisen ratkaisun ja päätimme lähteä kohti kotia ennen kuin joulujuhlassa olisi nähty yksi harvinaisen kiukkuinen minitonttu.

Itku tuli autossa, tuttikin oli mennyt hukaan. Iltakin mentiin herkkistunnelmissa äidin sylissä kyhjöttäen.

Se siitä joulupukista sitten tänä vuonna.

******

Meitä molempia Joelin kanssa on mietityttänyt vähän tämä koko joulupukkihomma... Tuntuu vain jotenkin väärältä valehdella lapselle jostain. Erityisen ikävältä siinä tuntuu se hetki, kun lapsi tajuaa, että het-ki-nen: te olette valehdelleet mulle kaikki nämä vuodet, ei sitä joulupukkia olekaan olemassa! Ei tonttuja, ja se hemmetin Korvatunturikin on vaan turistinähtävyys!

Maailma on julma. Äiti ja isikin valehtelee. Yhyy.

Palaan edelleen niihin uutistenlukijoihin. Eikö ole vähän omituista, että "no nyt se joulupukki on lähtenyt matkaansa sieltä Korvatunturilta" on ihan tavallinen uutinen muiden joukossa, ja kuvassa näytetään tekopartaista CocaCola-väreihin pukeutuntta heppua pororeessä...? Ja siis aikuisille tarkoitetussa uutislähetyksessä - ei edes missään lastenohjelmassa.

Ja silti lapsuuden joulusta muistaa sen jännityksen ja ilon. Eihän nyt sitäkään voi alkaa lapselta pilaamaan millään "joulupukkia ei ole olemassa"-realismitietoiskuilla.

Mitäs hemmettiä tämän joulupukkiasian kanssa nyt pitäisikään tehdä...?

*******

Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että itse en olisi varsinaisesti edes koskaan uskonut joulupukin olemassaoloon oikeana ihmisenä/joulutyyppinä. Silti sen odottaminen oli aivan yhtä jännää.

Ehkäpä lasten maailmassa on muutenkin niin paljon erilaisia satuolioita, joista kerrotaan ja joista puhutaan, mutta jotka eivät sitten olekaan totta. On prinsessoja ja noitia ja kaikenmaailman muumeja. Ehkä joulupukki tonttuineen voi ihan luontevasti sijoittua tähän kategoriaan.

Ehkä joulupukista ei tarvitsisikaan kertoa lapselle totena. Vaan että lapsi jotenkin lapsenomaisella tavallaan erottaisi, että tämä on nyt sitten sellaista kivaa satua. Ja koko joulu on  eräänlainen yhteinen roolileikki. Hauska leikki, jossa aikuisetkin leikkivät mukana. Yksi meistä, tai ehkä se naapurin setä, laittaa joulupukin rooliasun päälleen - ja sitten se on se joulupukki. Ihan oikea joulupukki.

Onhan siellä Muumilaakson muumipuvun allakin oikeasti joku ihminen.

Hmm vai onko...? :)

Share

Kommentit

MirvaK

Vaikka olen aikuinen niin tavallaan uskon joulupukkiin, ehkä enemmän silleen että se on sellainen kaikkien yhteinen hahmo. Joulupukki asuu korvatunturilla ja sillä on monta apupukkia. Hitsi kun on vaikea kirjoittaa mitä tarkoitan.

Meillä lapsille kerrotaan että on olemassa joulupukki, mutta ei hän kerkeä kaikkien luona kiertää. Siksi on muitakin joulupukkeja jotka auttavat. Ja meillä lapset ovat nähneet kun lahjoja on ostettu. Autamme silloin joulupukkia. Eli periaatteessa meillä kerrotaan tuosta satuolennosta jännällä tavalla totena, mutta kuitenkin fiktiona.

Kukaan ei varmaankaan tajunnut mitä tarkoitan. :D

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Itsekin olen usein miettinyt tuleeko lapsille oikeasti täysin yllätyksenä, ettei joulupukkia ole olemassa. Itselle se oli lapsena vaan sellainen "ajatusleikki", jossa olimme täysillä mukana. Jo pienenä kuitenkin tiesin, että naapurin setä siellä parran takana on, vaikka emmem sitä vanhemmille kertoneetkaan. Ja aina jännitti ihan hervottomasti.

Muutama joulu sitten noin 4-vuotias kummityttöni meni ovelle pukkia vastaan. Tytön ukki (oma isäni) jolkotteli kadulla keppi kädessään ja oli erittäin hyvin maskeerattu. Ennen kuin pukki ehti avata suutaa, tyttö huusi: Miksi sä ukki siellä olet? :D

Lähiömutsi (Ei varmistettu) http://www.mutsiavautuu.com/

Ollaan pohdittu Lähiöjepen kanssa ihan samaa. Lähdetäänkö tähän hyväntahtoiseen valehteluun vai otetaanko homma leikin kannalta. Kun se joulupukki kuitenkin tällaisen tonttuilusta tykkäilevän perheen luo tulee, oli talossa pukkiin uskovia tai ei.

Tänä jouluna asiaa ei vielä tarvitse päättää, kun Minime ei moisista ymmärrä. Mutta ensi jouluna pitäisi olla toimintasuunitelma valmiina. Hassua tosiaan on, että mäkään en ikinä muista joulupukkiin uskoneeni, vaikka sitä aikuisten toimesta uskoteltiinkin tovi. Ja silti oli jännää. Ja sitä jännyyttä en tahdo lapseltani viedä, joten lähti sitten valehteluun tai leikkiin, homma taitaisi toimia ihan hyvin. Ja saataisiin luotua ne "lapsuusajan joulut".

Tästä(kin!!) on pitänyt omalla tontilla kirjoittaa, mutta jotenkin tonttupuuhat vievät kaiken ajan, ettei ehdi hihhii!

Kristaliina
Puutalobaby

Hei ja mäkin muistan itse asiassa jotenkin jännittäneeni myös sitä, että kukakohan siellä joulupukkina nyt on - onko se eno? onko se naapuri? ei hitsi KUKA tuo nyt on...? Ja silti se oli jotenkin oikea joulupukki.

Samat ajatukset täälläkin: onneksi tätä asiaa ei tarvitse vielä tänä jouluna ratkaista :) Ja aika varma olen, että joulupukki käy sitten jatkossa meilläkin - vaikka sitten roolileikkipukkina. Olihan se kuitenkin aivan maaginen lapsuuden hetki istua joulupukin sylissä, IIK. Ja esittää joulupukille joululauluja!

Oi ja kerran meillä lapsudessa oli pukilla mukana pihalla oikeat porotkin, ja reki. Hitsi se oli hienoa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla oli lapsena aina jotenkin selvää, että se joulupukki on sellainen leikki, jota leikitään yhdessä kaikkien kanssa joka joulu. Näin aion omalle lapsellenikin opettaa: että pukki ei ole todellinen, vaan hahmo, joka on "lähes" todellinen ja sitä leikkiä aina leikitään jouluisin. Ei se mitenkään ainakaan itseltäni vähentänyt sitä jännitystä ja iloa. Olen nähnyt muutaman noita kuusivuotiaita, jotka yhtäkkiä tajuakin ettei se ole totta ja voi että sitä pettymystä.
Tosin tänä vuonna en ole jaksanut koko pukkiasiaa ajatella, kun ei tuo vielä mitään siitä ymmärrä.

Vau mikä vauva!

Mä olin ainakin ihan täysillä mukana joulupukkiuskossa :D mut en silti muista et oisin jotenkin katkeroitunut tai ollut surullinen tai vihanen siitä että vanhemmat on "valehdellu". Ehkä alkuun tuli vähän hölmistys, mut sit se oli jotenkin hieno siirtymäriitti kun kuulu "aikuisiin" tietäen että pukki onkin satujuttu (lapsille), ja sit ihan kehvelinä hihitteli kun joku pienempi usko pukkiin :)

Liv
Päiväuniaika

Minä tai siskokaan ei olla koskaan oikeasti uskottu joulupukkiin. Silti se oli jännää ja ihanaa aikaa. Ei kukaan meille sanonut, ettei joulupukkia ole olemassa. 

Minä kyllä uskon, että lapsi tunnistaa oikean sadusta. Kerrotaan niille tarinoita Tuhkimosta ja Lumikistakin, ja lapsi ymmärtää, ettei ne ole oikeita. Mutta ne kaikki kuuluu lapsen elämään. Tarinat on jees ja tukee sitä kasvua ja mielikuvitusta,- se joulupukkikin. Ja pääsiäispupu. Ja sitä rataa. 

Eikös ne n. kolme vuotiaina rupee erottaa todellisen saduista (sillon alkaa myös muuten valehtelu). Minä en varsinaisesti oikein tajua pointtia, miksi kyseenalaistaa tarinoiden, myyttien tai satujen kertomista lapselle. :) 

Anna Karhubear
Pelkkää valoa

Ihana kirjoitus :) Meidän perhe oli ehkä outo, sillä meille lapsille ei ikinä uskoteltu lahjojen tulevan pukilta. Muistan jo lapsena "tietäneeni", että pukki on satuhahmo muumien ja muiden tapaan. Meillä ei myöskään käynyt joulupukkia, vaan tonttu toi lahjat (ööö... vanhempieni logiikan mukaan tontut ilmeisesti sitten olivat kuitenkin totta!) ja jätti ne oven taakse.  Muistan kuitenkin lapsosen ylimielisyydellä kokeneeni olevani jotenkin enemmän perillä maailmasta kuin ne lapset, jotka vielä kymmenvuotiaana uskoivat pukkiin. Pikkuvanha-Anna!

Liisa
Osasin!

Minäkin olen miettinyt samaa. Melkeinpä olen jo sille puolelle kallistunut, että Ilolle kerrotaan alusta asti suoraan joulupukin olevan satuolento. Jouluisin voidaan sitten leikkiä roolileikkiä jossa pukki tulee, tai voidaan jakaa lahjat muuten vaan. Minusta tuntuu mukavammalta se, että lapsikin jo tietäisi, että lahjat tulevat läheisiltä ihmisiltä jotka haluavat muistaa toisiaan eikä jostain "automaatista". Näin toivoisin, että voitaisiin myös hieman hillitä sitä tavarapuolta, kun olisi helpommin perusteltavissa että ihan kaikkia toiveita ei voi saada. Ei sitten kouluikäisenäkään tulisi sellaista oloa, että "parempia" (kalliimpia) lahjoja saava luokkatoveri olisi jotenkin parempi ja kiltimpi lapsi.

Mutta riistääkö siinä sitten sen lapsuuden ihmeen? Itse kyllä olen uskonut pukkiin täysillä johonkin viisivuotiaaksi asti. Sitten yksi muutamaa vuotta vanhempi kaverini kertoi asian oikean laidan. Muistan jopa vielä, kuinka hän kiristi sivuponnariaan samalla kun kertoi asian. :D Ei se silti mikään valtava järkytys ollut. Ehkä enemmän sellainen "ahaa, vai niin" -tyyppinen reaktio.

S-S

Täällä on pähkitty samaa, onneksi Nipsu on vielä niin pieni ettei hän vielä tänä vuonna pahemmin stressaile joulupukin tulemisesta tai tulemattomuudesta. Ensi vuonna on maalaisjoulun vuoro, joten luulisin että silloin isomummo kyllä tilaa pukin kylään halusimme me sitä tai emme.

Onnistuisikohan sitä jotenkin vetämään homman tulevaisuudessa niin, että lapsellekin muodostuisi joulusta sellainen kokonaisvaltainen hyvän olon fiilis tunnelmineen, ruokineen, koristuksineen ja paketteineen ilman, että se menisi pukinpelkäämiseksi tai kamalan materialistiseksi tavaran vaatimiseksi... 

Lähisuvussa olen muuten joutunut seuraamaan sitä kuinka äiti kieltää lapsiltaan systemaattisesti kaikki tonttujutut, joulupukin ym. asiat jeesusjuttujen varjolla. Minun näkökulmastani siinä on kyse yhden satumaailman kieltämisestä toiseen satumaailman vedoten. Meillä ei tulla koskaan pystyttämään jouluseimeä kotona, lukemaan evankeliumeja pöydässä tai veisaamaan virsiä, mutta voin kyllä mielihyvin laulaa lapsen kanssa mitä tahansa joululauluja radio päättää soittaa. 

Menköön jeesukset, tontut, enkelit ja pukit sitten vaikka iloisen sekaisin ja kaikki yhdessä joulusaduista. Vähän niinkuin Nukkumatti :)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, ja eikös nuo tarinat ja sadut nimenomaan ole jotenkin tosi-tosi hyviä lapsen kehitykselle - että niiden myötä oppii kaikenlaista tunteiden käsittelyä jne.

Tuon kyllä kans muistan, miten jännät isotyttöfiilikset oli, kun pienemmät eivät vielä "joulupukkitotuutta" tajunneet! Teki aina mieli töräyttää (oikea totuuden torvi kun olin) parit valikoidut häh-häh-hää-ei-sitä-oikeesti-oo-totuudet, mutta muistaakseni onnistuin malttamaan mieleni :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Äitini muistelee yhä joka joulu ruokapöydässä, kuinka verisesti minä olinkaan loukkaantunut, kun äiti kertoi minulle ennen ekaluokalle menoa (ettei minua oltaisi kiusattu) ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa. Olin huutanut hysteerisesti "miten te olette voineet valehdella minulle" ja itkenyt huoneessani lohduttomasti. :D Joten säästääkseni oman pikkumieheni moiselta järkytykseltä, me taidamme myös pyrkiä kertomaan joulupukista "sadun kautta" sitten aikanaan, niin, että lapsi ajattelisi että tässä on nyt kiva leikki menossa, missä äiti ja isikin ovat mukana.

Ei se ole vale. Minä ainakin uskon yhä kolmekymppisenä joulupukkiin. :) Toki se usko muuttuu ... tiedän siis että ne pukit tuolla kaupungilla ovat ihan tavallisia ihmisiä - ihan idiootti en ole. Mutta mitä tulee uskon asioihin ja uskomiseen niin kyllä minä uskon joulupukkiin ja aion uskoa loppuunasti ja jakaa tätä uskoa kaikille muillekin lapsille ja lapsenmielisille.

Joulumuori (Ei varmistettu)

Nimimerkki siis ihan siitä, että mies heittää pukkikeikkoja :-) Mutta meillä kotona ei ole pukki koskaan vieraillut eivätkä lapset tiedä isänsä harrastuksesta. Vajaa kaksivuotiaana esikoinen pääsi näkemään oven päälle heitetyn pukinpuvun herättyään yllättäen myöhään illalla. Totesin vaan että äiti vähän auttaa tonttuja kun yhdellä oli päässyt puku likaantumaan. Asiasta ei keskusteltu pidempään, vaikka lapsi oli jo tuolloin puhelias. Seuraavana jouluna nähtiin pukki kyläpaikassa ollessa ja sitä seuraavana, kun tyttö oli vajaat 4v, hän totesi samaisessa kyläpaikassa ykskantaan, että tämä ei kyllä ole se sama joulupukki kuin viimevuonna. Ei vaatinut selityksiä, emmekä me sille tielle lähteneet. Joululahjoja hän on meidän vanhempien apuna tehnyt ja paketoinut aina, eli tietää että ihmiset antavat lahjoja myös toisilleen ja on toki saanut omiakin lahjojaan ihan suoraan kummeilta ym. Kerran tokaisi myös isälleen että "olet joulupukki", vaikkei siis tosiaan koskaan ole isäänsä niissä hynttyissä nähnyt. Tässä syksyllä samainen lapsi, nyt 5v, alkoi pohtia mitkä satuhahmot ovat totta: totesi muumimaailman muumit ihmisiksi, ei uskonut kirjojen satuhahmoihin jne. Lopulta oikeita olivat hänestä vain joulupukki ja enkelit :-) Kuitenkin uskon, että hänkin jo tietää, ettei joulupukkia ihan oikeasti ole - josko sitten on enkeleitäkään.

Silkkitassu

Muistan sen joulun kolmivuotiaana, jolloin kaksi joulupukkia ilmestyi ovelle samana iltana. Sen jälkeen olen leikkinyt vain mukana, et "joo pukki tulee ja iskä on auttamassa pukkia ruokkimalla poroja ulkona ja siksi ei pääse lahjojen jakoon.." :) sadun kautta, isona roolileikkinä, ajattelin oman lapsen kanssa sit joskus asian toteuttaa.. Ainakin itse tykkäsin, vaikka vanhemmat sitä totena yritti minulle tuputtaa.. :)

MM
Maijan matkassa

Hyvä kirjoitus, hyviä kommentteja! Tässä jutussa on niin monta puolta, ettei (kotiäitipäällä) lopulta enää tiedä itsekään, mikä on totta ja mikä tarua ja mitä taruuksia (= taruja vai totuuksia) omille lapsilleen kertoisi. Mutta Tiede-lehdessä kirjoitettiin kuulkaas näin: "Usko pukkiin haihtuu tutkimusten mukaan keskimäärin seitsemän vuoden iässä, kun älyllinen kypsyminen on vahvistanut riittävästi todellisuudentajua, kirjoittaa lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen Duocecim-lehdessä. Vain harva lapsi tuntee tulleensa petetyksi. Kaksi kolmesta on ylpeitä oivalluksestaan, ja heistä joka toinen kokee, että vaikka joulupukki ei ole totta, tarina on hemmetin hyvä." (Tiede 12/2012.)

Vierailija (Ei varmistettu) http://hilmukka.blogspot.com/

Ihan pakko jakaa tämä, mikä sattui tuttavapariskunnalle monia vuosia sitten.

Perheen äiti päätti, että minähän en lapselleni valehtele. Joulupukkia ei ole olemassa ja sillä siisti. Olisikohan lapsi ollut noin 3 vuoden ikäinen ja äiti päätti, että nyt kun poika jotain ymmärtää, niin hän sanoo suoraan, ettei joulupukkia ole olemassa. Poika katsoi äitiään pitkään hiljaa ja tokaisi erittäin loukkaantuneeseen sävyyn: "Älä valehtele!"

Poika ei siis ollut vielä ihan käsittänyt tätä hommaa ja uskon, että tuo vasta olikin järkytys kolmevuotiaalle: äiti valehteli hänelle päin naamaa. Lapsi elää omassa todellisuudessaan ja mielestäni vahempien kuuluu ruokkia ja olla ruokkimatta mielikuvitusta sopivassa suhteessa. :)

PSK
Insert Cool Phrase

Meidän perheessä tontut toimittivat lahjat ja pukkia ei ollut olemassakaan. Nauratti ne lapset, jotka uskoivat partaherraan. Mä en tykkää pukista, mutta siitä huolimatta olen jouluhullu. Jos tästä joskus pariudun ja lisäännyn, odotan inholla keskustelua mieheni kanssa siitä tekeekö pukki visiitin jouluna. Jos multa kysytään, soisin pukin vaipuvan ikuiseen uneen.

Toinen haudutus

Meilläkään ei koskaan käynyt pukkia eikä tonttua eikä uskoteltu, että olisivat tottakaan. Itse vietiin paketit kaapista kuusen alle katsottiin, keneltä ne ovat - jotta niistä osattiin jälkikäteen kiittää. Jonkinlaista ylemmyyttä tunsin suhteessa kavereihin, jotka tosissaan uskoivat joulupukkiin, ja näin jälkikäteen tuntuu ihan fiksulta kasvattaa lapset ymmärtämään, ettei materia taivaasta tipahda.

Satuilu sinänsä on hieno asia. Uskotaanhan sitä lapsena vaikka mitä  mielikuvitusjuttuja, joista sitten vähitellen kasvetaan ulos. Ja mielikuvitus on parempi kuin mihin todellisuus pystyy - mieluummin luen Mauri Kunnaksen tonttusatuja kuin katselen jotain kauppakeskuksen punapukuista partaäijää.

Marsublog

Samaa mieltä, en aio valehdella pukista. Enkä kyllä jumalasta, Jeesuksesta jne. hahmoista myöskään. Leikkiä ja satuilla saa!

Mamma
Mamman Sähkövatkain

itekkään en muista että olisin koskaan joulupukkiin uskonut, siis kun tuttavaperheen Vellu mokasi aina sillä, että kävi paria päivää ennen joulua ja siihen aikaan miehet käyttivät niitä hirveä kuosisia "salihousuja" ja samat oli päällä myös aattona :D äitillekkin tokaisin, että "Tuohan on Vellu, kato nyt samat housut" :D mutta minut vaiennettiin ettei siskoni tajuaisi, vaikka hän oli kyllä huomioinut saman vaikka taisi olla vain 2-3 :D ja sisko tunnisti vaarinkin siitä että kädet näkyi ja hänelle on sellaiset puutöiden patinoimat kädet :D

 

itse olen ajatellut että ainakaan en aijo valehdella että pukki hankkii lahjat, vaan pukki vain tuo ne. Mamma ja pappa ostaa ja hankkii ne + sukulaiset. haluan ainakin kertoa lapselleni keltä lahja on saatu, että hän osaa siitä kiittää ja arvostaa sitä myös.

LeenaK (Ei varmistettu)

Meillä asuu eräs 10-vuotias joka uskoo joulupukkiin. Pikkuveli 5v tuossa syksyllä viritteli keskustelua siitä onko pukkia olemassa niin isosiskon silmät levisi lautasiksi ja perusteluja tuli. Ei me olla kovastikaan tätä uskoa ruokittu, jotkut on vaan kovin herkkäuskoisia. Vanhin muuten meillä myös kysyi 5-vuotiaana, että onkopukkia olemassa, mä huokaisin ja vastasin 'no ei oikeesti'. No eikun poika huusi 'kyllä on' ja taas tuli puoli tuntia perusteluja. Ei kai se sentään enää pukkiin usko, 14-vuotias.

Mäkin olin alunperin päättänyt että ihan suoraan en valehtelemaan ala. Joulupukkisatua on kyllä joka paikka tulvillaan niin helppohan siihen on uskoa. Ei noiita koulussakaan ole siitä joulupukista kiusattu. :)

J.K. Niin ne muumit - yksi kesä meni siinä kun esikoinen ja keskimmäien (sillon 3v) kinastelin viikottain siitä onko muumimaailman muumit oikeita vai pukeutuneita. Huoksis.

Eppuli (Ei varmistettu)

En suosittele uskottelemaan pukin todellisuutta. Muuten on siinä tilanteessa kun minä nyt. Isot lapset 9 ja 11v uskovat pukkiin ja pukilta voi pyytää mitä vaan kun ei ne pukille mitään maksa. En oikeen tiedä onko se oikeaa uskoa vai uskoa joulun tarinaan, mitä olen ihan tarkoituksella ylläpitänyt kaikki nämä vuodet. Erityisesti eron jälkeen se oli itsellekin lohdullista että edes joulu pysyi ennallaan vaikka muuten elämä olikin heittänyt härän pyllyä. Ei meillä pukki joka vuosi ole käynyt, yleensä vaan tonttu jättää paketit kuistille. Silti se jännitys joka kerta on aivan käsin kosketeltava. Kun menivät kouluun tuli pari kommenttia joulukuun alussa ettei se pukki ole olemassakaan, mutta silti kirjoittavat joka vuosi pukille ja odottovat ja jännittävät. Jouluhullu kun olen niin en itse raaski sitä totuutta kertoa. Ehkä nyt isot ottavat uuden roolin aatto-illan kulussa kun meillä on tämä pieni taapero juhlimassa ekaa jouluaan. En aio pienelle ihan yhtä mahtavaa tarinaa sepittää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eiks tää kuuluis taas siihen sarjaan "lapsen tarvitsee oppia myös pettymyksiä"? Eli että jos lapsi tajuaa jossain vaiheessa, että joulupukki ei olekaan totta, niin se on sille myös tarpeellinen kokemus. Sitten myöhemmin, vähän vanhempana. Että kaikki kivat asiat ei aina olekaan totta. Maailma ei ole kiva paikka kaikille ja luonto ei ole aina vehreää ja maailmassa on pahoja ihmisiä.

Mä ainakin koen, että lapselle on ihanaa saada uskoa johonkin sellaiseen kuin joulupukki ja tontut (ja keijukaiset ja hammaspeikot ja pääsiäispuput jne), se on osa joulun taikaa. Eikö lapselta jäisi aika paljon kivaa pois, jos ei olisi sitä ihanaa odotusta, että mitä se joulupukki tuo. Olenko ollut tänä vuonna tarpeeksi kiltti, että tontut on raportoineet, että minulle lahjoja? (ja niiin helpottavaa aikuiselle, kun sitä voi hyödyntää!)

Lapset ei sitä paitsi ole tyhmiä, kyllä ne ymmärtää jo aika pienestä, että tuo on tekoparta ja siellä takana on isi. Tai jotain. Mä ainakin olen arvellut, että meillä pukki saa olla isi.

Viime vuonna, kun lapsi oli vasta 9 kk, meille ei tullut joulupukki. Kävi vaan oven takana tuomassa lahjat ja sitten me jaettiin ne. Nyt se ymmärtää jo, että tonttuja käy ikkunoiden takana ja joulupukki tulee tuomaan lahjoja jouluna. Saa nähdä mitä siitä sitten oikeesti ymmärtää.

Mutta en halua riistää lapselta sitä joulupukkiin uskomisen iloa kertomalla heti pienestä pitäen, että "tiedäthän, että tämä on satua?"!

Dalmi
Arkisokka

Heh, olenkohan jotenkin vajailla kierroksilla käyvä kun en ole edes ajatellut koko asiaa sen kummemmin? Meillä viisivee uskoo joulupukkiin enkä minä edes muista mistä se on koko jutun "keksinyt". Mummilta? Kummilta? Väliäkö tuolla? En muista itse saaneeni mitään raastavaa traumaa siitä ettei pukkia olekkaan olemassa vaikka nappulana niin luulin. Kuvittelin myös että Kiinaan voi kaivautua lapiolla ja että silmät jää kieroon jos niitä pyörittelee tuulisella säällä. Hengissä olen edelleen, vaikka tiedän nykyään noidenkin väittämien todellisen laidan.

kutriina (Ei varmistettu)

Itsekin aina hassusti ajattelen prinsessoja satuhahmoina, joita ei oikeasti ole olemassa :)

vierailija (Ei varmistettu)

Täällä toinen vajaa :) Sain muksut nuorena ja niitä tuli peräkkäin kolme, joten mulla ei edes ollut aikaa miettiä koko asiaa. Itse asiassa nyt kun oikein miettii niin kaikki sadut ja tarinat on just lapsuuden suola.

Tämä blogi on kiva ja sitä tulee silloin tällöin luettua, mutta en voi välttyä ajattelemasta että nykyään monet vanhemmat ovat kauhean tietoisia kaikesta. Asioita mietitään todella perusteellisesti ja arvioidaan tehtyjen ratkaisujen vaikutusta pitkällä tähtäimellä. Tarkoitus on varmaan hyvä, mutta en ihan ymmärrä mihin sillä tähdätään.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi, kutriina, IIK - onko prinsessoja sittenkin oikeasti olemassa...? Hih mä ihan tyylikkäästi listasin ne satuolioiksi :D

Sori, Victoria!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Luulen, että olen aina tiennyt joulupukin saduksi. En ainakaan pysty muistamaan sellaista hetkeä, että olisin yhtäkkiä tajunnut että hei, ei tää oo totta. Ei meillä kyllä pukki käynytkään, se vain jätti lahjat vaatehuoneeseen. Tonttuihin muistan kyllä jossain vaiheessa edes vähän uskoneeni, siihen että ne käyvät noutamassa ikkunalaudalta pukille kirjoitetun lahjatoivelistan. 

Eikä varmasti ole helppoa vanhemmilla tämän asian kanssa arpominen. Kaverini mies ei nimittäin vietä joulua lainkaan, syystä että hänelle on lapsena "valehdeltu" joulupukista ja hän on siitä vieläkin katkera. Ja nyt puhutaan siis (ainakin ikänsä puolesta) aikuisesta, keski-ikäisestä miehestä, jolla on itselläänkin lapsia. Näinkin voi käydä. 

myykkis (Ei varmistettu)

Hei, pakko kertoa: Meillä ei koskaan käynyt joulupukki. Kuulemma isosisarukset oli vierastaneet ekalla kerralla niin paljon, että siitä ajatuksesta luovuttiin samantien, ja tosiaan minun elämäni aikana sellasta ei ole näkynyt. Kaikki joulupukkijutut on ihan ystävälliseen sävyyn kerrottu ihan alusta asti, että no se on semmonen satu. Niinkun kaikki muutkin sadut. Ja että toiset lapset uskoo että se on totta ja niille ei saa kertoa ettei se ole. Ja se pelas meillä tosi hyvin. Lapset on yllättävän järkeviä.

Samalla tavalla meille on sitten kerrottu uskonnoista, ihan pienestä pitäen. Eikä olla menty siitä rikki. Mutta se nyt on sitten taas toinen tarina. :)

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Minä arvotan asian henkilökohtaisesti niin, että lapsen on parasta saada omaan maailmankuvaansa lähtökohtaisesti sellaiset rakennuspalikat, jotka eivät yhtäkkiä haihdu savuna ilmaan. Minusta on siis parasta, että lapselle kerrotaan totena vain asioita, joita vanhempi pitää itsekin totena - mitä ne sitten kenellekin ovat - jotta lapsi voi rakentaa niistä itse sellaisen maailman, johon voi luottaa.

Suuria perusteluja on minusta kaksi. Ensimmäinen perustelu on se, että lapsi rakentaa perusturvallisuuden tunnettaan osin maailmankuvalleen. Ei ole positiivista, jos lapsi saa yhtäkkiä tietää, ettei jokin hänen - mahdollisesti tärkeänä pitämänsä - maailmankuvaan kuuluva elementti olekaan totta. Jos on jostakin syystä kovasti luottanut joulupukkiin, hänen kuvitteellisuutensa voi olla kova paikka (vrt. ylempi esimerkki miehestä, joka ei suostu viettämään joulua). Toisaalla kuulee usein aikuisista, joille on ollut psyykkisesti kova paikka menettää uskonsa jumalaan. Villissä rinnastuksessa on kyse osin samasta asiasta: nimenomaan siitä, että jokin elämän peruskivistä pettää yhtäkkiä alta.

Toinen perustelu on se, että minusta on tärkeää viestittää lapselle, että maailma on ihmeellinen, kiehtova, uskomattoman rikas ja jännittävä paikka ilman todeksi väitettyjä valheitakin. Maailma on täynnä toinen toistaan uskomattomampia asioita, joista voi innostua. Mitä yksi joulupukki voisi ikinä olla sen rinnalla, mitä lähimmästä lätäköstäkin miljoonien vuosien evoluution tuloksena löytyy, tai miten ihmeellisen kaukana tähdet ovat? Tähän liittyy myös se, että saduista, taiteesta ja ihmisen loputtomasta mielikuvituksesta voi nauttia myös ilman, että niitä väitetään tosiasioiksi. Muumilaakso on ihana paikka, vaikkei sinne voi ostaa matkalippua ja Robin Hoodiin saa esiteininä rakastua, vaikkei häntä voisi koskaan tavata. Miksi pitäisi väittää, että voi?

En siis perusta tuota ylläolevaa millekään kiistattomasti tutkitulle evidenssille lapsen kehityksestä, vaan pitkälti omiin käsityksiini. Koen kuitenkin itse hyvin vahvasti, että tuo on se linja, jolla on mahdollista luoda tasapainoisin ja onnellisin maailmankuva, josta on helppoa ammentaa iloa ja turvallisuutta elämään.

Jonayla

Yksi jouluihminen täällä hei! Itselläni sama juttu, en muista koskaan uskoneeni joulupukkiin, silti se odotus oli joka vuosi yhtä jännää, pukki tuli ja jakoi lahjoja, pääsi ehkä sen "sedän" syliin istumaan. Minusta on kuva, kun 3,5-vuotiaana istun pukin sylissä, muistan tämän harmaasti, että halusin mennä, koska tiesin, että se oli vain joku setä, joka uskotteli olevansa "se" joulupukki, kuvassa muut serkut istuu sohvan nurkissa peloissaan ja minä hymyilen pukin sylissä. :D En muista, kertoiko minulle äiti, mummo, isä, että se pukki ei ole oikea, mutta kuuluu jouluun. Olen kuitenkin iloinen, että joku on asian minulle jotenkin valottanut, siksi osasin aina olla innoissani pukin tulosta, ilman pelkoja. Monet lapsethan siis pelkäävätkin hieman tätä tekopartaista miestä.

Oma kummilapseni on nyt 8-vuotias, eikä ole uskonut pukkiin muutamaan vuoteen, eikä hänelle tietääkseni ole mitään tälläistä uskoteltu, silti hän odottaa aina yhtä innokkaasti joulua. Toista on sitten taas mieheni 7-vuotias kummityttö ja hänen veljensä, joille sumeilematta valehdellaan siitä joulupukista. Lapsen usko on niin sumea, että tätä vanhempaa 9-vuotiasta poikaa, joka on oman kummipoikani ikäinen, ovat jotkut koulussa kiusanneet, kun väittää joulupukin olevan oikea. Siis oikeasti?!? Olisikohan vanhempien vihdoin aika kertoa totuus. Olen hieno varaisesti vihjaillut miehelleni jo kolme joulua, että voitaisiinko tenavien paketteihin kirjoittaa muutakin kuin hyvää joulua *****:lle T. Joulupukki. Mieheni ei ole suostunut, pitää kulma olla varovaisia, että "salaisuus" säilyy. Itseäni on alkanut ahdistamaan tuo kuvia, mutta eipä ole minun huoleni. Mietin vain millaisen raivarin tenavat saavat ja miten vanhemmat kertovat tuon ikäisille, että häh, häh, hää, se pukki onkin satuolento. 

Jonayla

Piti vielä lisätä, että useissa perheissähän on tapana, että aikuiset pelottelevat, jos et ole kiltti pukki ei tuo jouluna lahjoja. Voisikohan sitä vaikka sanoa, että ole kiltisti tai äiti ja isä ei osta jouluna lahjoja, jos haluaa käyttää kiristystä ja palkitsemista kasvatuskeinoina. :D

Kristaliina
Puutalobaby

Ooo, mahtavia kommentteja ja kokemuksia! Aika jännä huomata, että siitä joulupukista tosiaan on kodeissa erilaisia versioita ("totuuden" suhteen siis) ja silti lapset muodostavat mielissään erilaisia kokemuksia - ei aina siis aikuisten "metodin" mukaan ollenkaan :)

Arabian osaston kommentissa on niin paljon upeita perusteluita, että melkein tekisi mieli huudahtaa, että "joo kato eiku JUST noin mäkin aattelen" - vaikka todellisuudessa mun äitipääni ei ole kykenevä yhtään noin pitkälle asiaa prosessoimaan :) Mä oon sellaisella "ai niin prinsessoita ON olemassa, jee" -tasolla :D

Ja samaan (melkein) hengenvetoon Dalmille ja Vierailija 15.45:lle, että ei - en usko, että käytte yhtään vajaammalla kuin täälläkään :) (vrt. prinsessamokani) Jos jokin asia on itselle luontevaa, tuskin sitä tulee sitten kovin kelailtuakaan. Jos tuntuu täysin luonnolliselta esimerkiksi jatkaa joulupukkiperinnettä niin kuin itselle on kerrottu, niin sehän on vaan ihan hyvä, että ei sillä sen kummemmin aivokapasiteettiaan rasita :)

Tällaisella "mitä ajattelin tänään" -tyyppisellä palstalla tulee kyllä kirjoitettua paljon erilaisia kelailuja. Ja yhden vauvan kotiäitinähän täällä on hyvä yksinään kelata :) Hih ja näkisittepä NE kelailut, jotka eivät koskaan pääse bloggauksen aiheiksi asti :D

Kippuralla

Mitä se aika on ;) kolmen lapsen kanssa tuntuu että se on siivousta ja ruuanlaittoa, ja lopun aikaa mua nukuttaa ja oksettaa.
Meillä 5&6 ehkä uskoo, ehkä ei. Ei ne osanneet päättää mitä mieltä ovat :)

Realisti (Ei varmistettu)

Meillä muksulle selitetään et Joulupukki on Joulun HENKI. Sehän on vähän niinku totta, Joulupukkihan on vähän niinkun epäkristillinen symboli joulun ajan hengelle ja antamisen ilolle jne.. Olikohan toi nyt paha valhe`ja lapsi kertoo päiväkodissa kaikille et pukkia ei oo olemassa? Uups..

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä ei nyt liity ihan aiheeseen, mutta Arabian osastolle on pakko kommentoida, että varmasti jokaisen uskova on kokenut uskossaan erilaisia vaiheita - välillä uskominen on helpompaa ja välillä hyvin vaikeaa, joku luopuu siitä kokonaan. Lapsen usko muuttuu ja kehittyy aikuisuudessa ja muovautuu jokaisen henkilökohtaiseksi uskoksi. Itse tulen kristillisestä perheestä ja myös lapsemme saavat "kristillisen kasvatuksen". Viisaiden vanhempieni sanoin: emme voi koskaan tietää totuutta, mutta elämä on niin paljon kevyempää ja lohdullisempaa, jos luotamme armoon, jumalaan ja "taivaankotiin". Meidän perheessä on kolme lasta, joista yhden olemme joutuneet laskemaan haudan lepoon, ja meille usko on tuonut käsittämätöntä lohtua ja voimaa hyväksyä tapahtunut.

Halusin vaan kertoa oman kokemukseni, ja sen että myös rohkeus kertoa lapselleen omasta uskostaan ja asioista, joiden totuutta ei voida koskaan tietää, voi olla arvokasta lapselle.

Naks (Ei varmistettu)

Vähän aiheen vierestä, mutta pakko kertoa muistikuva siitä, miten julma paras ystäväni ala-asteella oli pikkuveljelleen: heille tuli riitaa jostain (en enää muista mistä), ja ystäväni huusi pikkuveljelleen: "tiesitsie, ettei Joulupukkia oo olemassa!" Tässä vaiheessa pikkuveli alkoi jo itkeä ja juosta äitinsä luo, mutta ystäväni jatkoi: "eikä Pääsiäispupua!!!"

Vakava paikka se toki ystävän pikkuveljelle oli, mutta ai että mua nauratti. Ja naurattaa vieläkin. :D

Kristaliina
Puutalobaby

Hei ja tästä (Naksin kommentista siis) mulle tuli taas mieleen se, että miksiköhän just joulupukki on meidän perinteistä se, jota esitetään lapsille totena...

Itselleni ainakaan tuo pääsiäispupu ei ollut mitenkään "uskon asia", eikä pääsiäisen noidatkaan, vaikka virpomassa ahkerasti käytiinkin. Mutta ei ollut sellaista, että "nyt ne noidat lentelee, kun on pääsiäinen"... Miksi just joulu?

Vierailija-R (Ei varmistettu)

Meillä ei koskaan nähty joulupukkia, vaan hän kävi aina silloin kun olimme joulusaunassa. Muistelen, että joulupukki oli meillä vain tuollainen hauska tarina, mutta emme siihen oikeasti tosissamme uskoneet. Yhtenä jouluna "joulupukki" sitten kuulemma ehtisikin vierailla luonamme saunan jälkeen. Muistan odottaneeni, että sieltä tulisi joku "oikean" joulupukin näköinen tyyppi, eli iso lihava mies. :D mutta pettymys olikin valtaisa, kun ovelle ilmeistyikin oma tuttu laiha ja lyhyt isoveli, eikä mikään oikean näköinen pukin näyttelijä. Eli jo tuolloin muistan ajatelleeni, että pukkia ei oikeasti ole, mutta jos hän kerran vierailee, niin kyllä hänen pitäisi näyttääkin pukilta eikä isoveljeltä. :P

Ehkä tulevaisuudessa omille lapsilleni ajattelin jotain samanlaista ratkaisua, eli tontuista ja joulupukista voidaan sadunomaisesti jutella, mutta aattona lahjat saavat "ilmestyä" ovelle ilman että kukaan ehtii nähdä pukkia/tonttuja. Siinä on minusta enemmän mukavaa jännitystä/mysteeriä, kuin siinä, että joku vieras tai tuttu tulisi meille näyttelemään pukkia.

Ite ainakin joulu oli pienenä aina tosi taianomaista aikaa. Tykkään kun on kaikki sukulaiset koolla, mutta aikuistenkesken joulut on minusta todella tylsiä.
Toivoisin sukulaislapset kaikki samaan paikkaan jouluksi, koska se lasten tohkeilu joulupukista ym on vaan niin suloista.
Joskus ala-asteella käytiin koputtelemassa veljen kanssa ikkunoihin, niin että pikkusiskot luuli tontun koputtavan.

Olen lastenhoitaja ja ainakin itse höpötin tänäänkin joulupukista ja tontuista lapsille. Maailmassa on niin paljon pahuutta, et miksi kaikki satujutut pitäisi ottaa pois lapsilta vain siksi, että aikuiset eivät "valehtelisi" lapsille.
Satuihin on ihana paeta näin aikuisenakin välillä tätä maailmaa.

terhippa (Ei varmistettu)

Olen pahoillani, en nyt ehtinyt kaikkia kommentteja lukemaan. Hyvää pohdintaa aiheesta, kiitos että otit sen esille :) Tuntuu että itse kyseenalaistaessani tuota kollektiivista valhetta olen ollut kovin outo ja epätoivottu lintu äitiarmeijan keskuudessa. Enkä siis ole koskaan hyökännyt muiden tapaa vastaan vaan kertonut neutraalisti, että meillä lapset on aina tienneet totuuden pukista. Sitten alkaa se kyselytulva... miksi ihmeessä riistätte lapsiltanne sen ihanuuden? Huoh.

En ole itse kärsinyt pukkitraumasta, mutta juuri tuo valehtelu on ollut painavin syy tähän ratkaisuun, koska emme ole muissakaan asioissa tahtoneet valehdella lapsillemme. Ja rehellisesti sanoen inhoan syvästi tätä suomalaista, valitettavan yleistä tapaa NAURAA pukkia pelkäävälle lapselle. Ystäväni on nuorempana kierrellyt osto-joulupukkina ja olemme yhdessä sitä päivitelleet, että on ne vanhemmat hulluja maksaessaan 50 € siitä hyvästä, että joku saa heidän lapsensa itkemään pelosta.

Meillä on mennyt tämä vaihtoehtoinen menettely ihan hyvin ja jos miettii uskaltaisiko toimia toisinkin niin voin suositella. Tai siis omakohtaisesti en näe tässä ongelmaa. Lapsemme tietävät totuuden, mutta silti pukin kohtaaminen kauppakeskuksessa tai joulujuhlassa on jännittävää ja hauskaa. He juttelevat mielellään pukille, kiittävät karkista ja toivottavat hyvää joulua. Jouluisin isi pukeutuu pukiksi ja lahjojen odottaminen, sekä tuo isän mahtava roolisuoritus on jotain äärimmäisen jännittävää. Olemme pyytäneet, etteivät he kertoisi toisille lapsille totuutta asiasta mielipahan välttämiseksi ja lapsemme ovat osanneet pitää mölyt mahassaan yllättävän hyvin. Ei siis ole ollut senkään suhteen koskaan ongelmia. Myös kerhonohjaajia olemme varoittaneet kyselemästä liikoja, ettei vahingossa lipsahtaisi toisten lasten kuullen. Tietysti jokainen tekee sen oman ratkaisunsa, mutta minusta valtavirran vastainen toimintatapa on myös ihan ok :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Omat vanhempani yrittivät alunperin opettaa minulle, että joulupukki on satuolento. En kuitenkaan uskonut heitä - joulupukkejahan näkyi siellä täällä - joten jollain tavalla he sitten lähtivät hommaan mukaan, pukki kävi meillä muutaman vuoden ajan. Pukki kuitenkin toi aina vain yhden lahjan, ei koko lahjavuorta. Siitä pidettiin aina huoli, että tiesin, että ne muut lahjat tulivat tietyiltä ihmisiltä ja niistä tuli myös kiittää näitä ihmisiä. Mielestäni tämä oli hyvä periaate, jota haluaisin itsekin noudattaa, jos joskus saan lapsia.

FromKaren
Ihana Päivä

Ei herranjumala. Lapsi tuskin saa traumoja siitä, ettei pukki ole elossa. Eikö kukaan ole leikkinyt mielikuvitusleikkejä lapsen kanssa? Eiväthän nekään ole totta, mutta ei silti tarvitse toistella parivuotiaalle, ettei NYT OIKEESTI OLLA VIIDAKOSSA. Elämässä voi olla ihmeitä ja myös "pettymykset" kuuluvat elämään - paitsi ehkä täysin suojeltujen lasten ja en ole ihan varma onko sellainenkaan elämä hyväksi. Sitä paitsi en tiedä ketään kelle joulupukin totuuden selviäminen olisi ollut trauma, enemmänkin jännä juttu jonka selvitti itse. 

Arabian osasto (Ei varmistettu)

"Maailmassa on niin paljon pahuutta, et miksi kaikki satujutut pitäisi ottaa pois lapsilta vain siksi, että aikuiset eivät "valehtelisi" lapsille. Satuihin on ihana paeta näin aikuisenakin välillä tätä maailmaa."

Valehtelun ja sadun kertomisen ero on siinä, väittääkö tarinaa todeksi.

Eihän joulupukin paljastaminen satuolennoksi tarkoita sitä, ettei joulupukista saisi puhua ollenkaan; ja vielä vähemmän se tarkoittaa sadun riistämistä lapsen elämästä. Lapsen elämähän voi olla täynnä ihmeellisiä ja ihania satuja ja aivan taianomaisia hetkiä, vaikka lapsi tietäisi, että nyt eläydytään satuun. Ja eläytymisen lapsi todella osaa - satua kuunnellessaan, teatterissa ja leikkiessään...

Kyllähän aikuisetkin nauttivat teatterista, vaikka tietävät, että eivät ne näyttelijät OIKEASTI ole 1500-luvulla eläviä keijukaisia. Ja monet aikuiset pitävät roolipeleistäkin. Miksi lapsi ei voisi nauttia joulusta ja kylässä olevasta joulupukista, vaikka hän tietäisi, että tämä on hauskaa satua ja yhteistä teatteria?

Minusta on jollakin tavalla äärettömän surullista, että monesti nähdään vain kaksi vaihtoehtoa: tieteellisestä näkökulmasta perusteettomiin uskomuksiin nojaava "lohdullinen, kiehtova ja maaginen" maailmankuva (viitaten nyt sekä joulupukkiin että yllä mainittuun uskontoon) ja sitten toisaalta kuivakka ja kaikesta kauniista sadusta riisuttu insinöörimaailmankuva, jossa joulupukkikin on ehdottomasti kielletty.

Eiväthän nuo ole ainoat vaihtoehdot. Maailmankuvansa voi vallan mainiosti perustaa järkeen, logiikkaan ja evidenssiin, ja siitä huolimatta elämänsä voi täyttää kaikella sillä kauniilla ja kiehtovalla, mitä voi ammentaa sekä todellisuuden ihmeellisyydestä että ihmisen keksimistä saduista. Ei satujen tarvitse olla totta tuodakseen iloa ja lohtua. Toki niihin saa uskoa, jos haluaa - en minä ole sitä kieltämässä. Haluan vain sanoa, että valinnanmahdollisuuksia on enemmän kuin illusioihin perustuva uskomusmaailmankuva tai ankean todellisuusfundamentalistinen insinöörikatsomus.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen miettinyt niin, että meillä joulupukista kerrotaan, mutta pukkia ei väitetä ihan oikeaksi, kun sellainen tilanne tulee eteen. Tai mennään tilanteen mukaan. Jos lapsi alkaa kovin fanaattisesti uskoa pukkiin, niin varmaan sitten ennen pitkää pitää vähän raotella toden ja tarun eroa jollain konstilla. Olen ajatellut, että tämä on älyttömän hyvää harjoitusta tulevaan, esim. niihin tilanteisiin, kun koulussa puhutaan jeesuksesta. Siis ajatuksella, että kaikki saa itse valita, mihin itse uskoo. :)

Minulle on kerrottu joulupukkisatua satuna. Sen tiesi olevan satua, mutta tavallista satua jotain sata kertaa jännempää, kun se pukki ilmestyi oikeastikin. Hurjaa! Meille kyllä suurin osa lahjoista tuli sukulaisilta ja oikeilta ihmisiltä, mutta sitten oli jokunen ei antajan nimeä -paketti. Ne sitten saattoivat olla vaikka joulupukilta. Mä tajusin itse, että tämä ei ole ihan täyttä totta tunnistamalla naapurin sedän parran takaa ja olin tosi mielissäni, että olin niin viisas, että olin ymmärtänyt asian. Silti se oli tosi jännää ja ihanaa. :)

millis (Ei varmistettu)

Mulle on käynyt nyt pari kertaa niin, että kommentoidessani nimi on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Edellinen vierailija siis ilmoittautuu nimellä. :)

Hear Hear!

Kuulin joskus sellaisen pointin, joka meni jotenkin niin, että psykologisesti tuollaiset uskomukset ja tarinat voivat olla lapsille ihan hyväksi, koska ne antavat lapsen olla vielä viaton lapsi. Ettei lapselle pitäisikään lyödä heti kättelyssä kovia totuuksia pöytään vaan antaa hänen nauttia siitä, että nämä tarinat ja sadut antavat vähän pehmeää vastapainoa tosimaailmalle.

Samassa yhteydessä sanottiin, että myös aikuisille tekee henkisesti ihan hyvä edes leikkiä mukana.

Kuka tietää, mutta en ole koskaan ainakaan kuullut että kukaan lapsi olisi saanut suurta traumaa kuullessaan joulupukin totuuden. Useimmat varmaan päättelevät sen itse.

Mä sain joskus tästä aiheesta kunnon riidan aikaiseksi ex-poikaystävän kanssa. Tämä exä oli lapsena uskonut joulupukkiin ihan täytenä totuutena noin 8-vuotiaaksi saakka. Kun totuus oli sitten paljastunut, hän oli ollut järkyttynyt pahasti. Silti hän haluaa ehdottomasti jatkaa joulupukin totena esittämistä mahdollisille tuleville lapsilleen. Se on kuulemma ainoa oikea tapa, jota ilman ei ole oikeaa lapsuuden joulua...

Minä taas en ole ikinä tosissani uskonut joulupukkiin. Se on ollut sellainen kiva jouluun kuuluva tarina ja satuhahmo. Olin hoksannut totuuden jo tosi pienenä, kun olimme viettämässä joulua mummun ja pappan luona. Pappa meni käymään autotallissa, ja hetken päästä ovikelloa soittikin epäilyttävästi pappan näköinen pukki. Vanhempani ja isovanhempani eivät yrittäneet enää saada minua ja pikkuveljeäni väkisin uskomaan pukkiin, vaan sitä jatkettiin sellaisena hauskana leikkinä. Joinain jouluina pukkia esitti pappa, joskus naapurin mies, joskus pukki ei tullut ollenkaan. Kaikki joulut oli silti yhtä kivoja.

Muistan myös pienenä ihmetelleeni, että miten voi olla mahdollista, kun kuulin että jotkut lapset oikeasti uskovat pukkiin. Pidin heitä ehkä vähän "tyhmempinä" lapsina... :D Kyllähän lapsikin sen jo huomasi, että esim. kauppakeskuksessa nähty joulupukki oli ihan eri näköinen kuin vaikkapa telkkarissa nähty pukki tai pukiksi pukeutunut naapuri. :P

Jos joskus saan omia lapsia, niin ajattelin toimia vastaavasti kuin vanhempani omassa lapsuudessani. Pukki saa tulla käymään ja kaupassa nähty pukkikin on hauska juttu. Sellainen joulun aikaan olennaisesti kuuluva mukava satu. Joululahjat tulee kuitenkin vanhemmilta ja muilta sukulaisilta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä muistan kuinka mulle selvis totuus perinteisen karusti: olin just rustannu kolme kirjearkillista joulutoiveita, kun neljä vuotta mua vanhempi siskoni otti pikkuvanhan asenteen ja kertoi mulle että sisko hei, et sä voi näin paljoo juttuja toivoa ku äiti ja isi ne oikeesti ostaa. Siinä sitten monttu auki kuuntelin, taisi nimittäin tulla ihan puskista tämä tieto.

Mutta tästä tragediasta huolimatta se leikkimielinen jännäys ja usko joulupukkiin säily ihan teinivuosiin saakka. Nykyään vaikka joulun taianomaisuus onkin hävinnyt, niin pukin tullessa nuoremman väen into tarttuu ja heittäydyn kympillä mukaan. Ja tykkään sepittää näille ei-pukkiin-uskoville pikkusukulaisille tarinaa siitä, kuinka the real joulupukki asuu siellä jossain tunturin uumenissa, ehkä uskon siihen itsekin. :D

Kommentoi