"Katso, lapseni sottaa ruokaa naamaansa"

Ladataan...
Puutalobaby

Oma facebook-status 12.3. klo 15.05:

"Sormiruokailtiin just Silvan kaa puokkiin bansku, päärynä ja avocado. Siinä vaiheessa, kun ne... ...äh, tää on liian roisi statukseksi. Sori."



oma kommentti statukseen klo 15.12:

"okei soitin just Joelille kesken palaverin ja kerroin jutun loppuun. Pakkohan nää päivän kohokohdat on johonkin purkaa."

oma jatkokommetti klo 15:17:

"ja jos joku rakas lapseton ystävä ei tiedä, mitä on sormiruokailu: ensin se hieroo ruoat naamaansa ja sitten tunkee sormet kurkkuun ja oksentaa. Jea."

ystävän kommentti klo 15:24:

"Kerroit sit kuitenkin :D Kiitos tästä :D t. se lapseton ystävä"

oma kommentti klo 15.24:

"Olkaa hyvä. En malttanut."

*******

Pakko myöntää: kun olin lapseton, ihmettelin joidenkin ystävien suunnatonta intoa postata Facebookiiin newsfeedin täydeltä kuvia omasta naperosta milloin minkäkin ällösoseen peitossa.

"Ooooo, onpa suloista, sehän on hieronut ne ruoat päällensä!"

Ei, vaan ällöttävää.

Siksi yllätyin itsekin, kun selasin viime aikojen kuvia Joelin kännykältä ja omalta kameraltani: Silva syö banaania, Silva syö avocadoa, Silva syö sosetta, Silva syö puuroa. Silva syö jotainepämääräistäsotkua. Hmmm.

Ja siis öö tietty toinen toistaan hurmaavampia kuvia, luonnollisesti.

Ohopsan. Tässä on nyt joku selvä ristiriita.

Pähkäilin omaa nykyasennoitumista ruokakuviin ja kyllä: en vieläkään pääse mihinkään erityishurmioon toisten lasten ruokailukuvia katsellessani. Joo-o, on kovasti sotkua joo. Kyllä kyllä - näyttääpä tuo punajuuri kovasti vereltä. Jooo-o, ai tuota tekee mustikka pöytäliinalle. Välillä jopa hymähdyttää, enää ei sentään ällötä.

Mutta oman lapsen ruokailusotkut - oi, miten hienosti se jo osaa!

*******

Ta-daa, näin on taas löytynyt yksi vanhemmuushöyryjen tuottama sokeuspiste siihen kakkavaippakeskusteluiden rinnalle: "katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!"

Hih ja se sokeus tarkoittaa tässä juuri sitä, miten sitä voikaan muuttua näin sosiaalisesti sokeaksi, että ei välttämättä itse ollenkaan tajua, että okei muita ihmisiä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tämä meidän kakkavaippoihin tai ruokalappuihin piirtyvä sotkutaide kuin meitä itseämme :)

Tämä ilmiö voi johtua osittain siitä, että tuossa ruokapöydän äärellä tulee istuttua tässä naperovaiheessa suht pitkiä aikoja. Ja jos sille sotkulle ei oppisi nauramaan, sille saattaisi oppia itkemään.

Eli ei kai tässä muuta voi kuin:

"Katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!"

Eräänä päivänä katsoin välipalan aikana hetken aikaa muualle ja...

(kyllä: tuo möykky tuolla tukassa on banaania)

No, koska sotku oli jo tehty, kokeilkoon nyt sitten vaan lisää:

Vautsi tällä voi maalata!

(miksi turhaan lähteä kotoa kauemmas värikylpyyn)

Kyllä mä osaan lusikallakin!

...vaikka helpointa tämä syöminen on näin.

Ja kun isi tuli muutaman minuutin kuluttua töistä kotiin, oli vastassa tällainen näky:

(kuva Joelin kännykältä)

Heippa, isi!

 

Gallup-kysymys: hauskaa vai ällöttävää? :)

Hmm omasta mielestäni ehkä sekä että.

No okei - nyt pääsin revittelemään sydämeni kyllyydestä näillä sotkukuvilla (pahoitteluni), ja jatkossa taas yritän niitä vähän rajoittaa... Ehkä.

Ja pakko vielä hehkuttaa tuota ruokailualustaa: on se hyvä!

Share

Kommentit

ekoemo
ekoemo

No täällä ainakin nauratti ihan ääneen! Ekan kuvan kohdalla ajattelin vielä, että "no joo, perusmeininkiä". Mutta tässä oli loistava draaman kaari kun sotku vaan lisääntyi kuva kuvalta ja loppuhuipennuksena lapsen riemukas ilme :D Eläköön kotivärikylvyt!

Tommi K
Isyyspakkaus

Huoh... Ei oikeastaan kumpaakaan vaan niin akuuttia itsellekin että tekee mieli päästää syvä huokaus. Välillä tämä ruokaileminen on niin sietämätöntä pelleilyä että tekisi mieli huutaa. 

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, sillä poikkeuksella että ruokailu sisältää vielä useammin itkua kuin naurua. 

Ihana Silva :D Silvalla ainaki näyttää olevan hauskaa.

Liisa
Osasin!

Hitsi, minua on kyllä aina naurattaneet myös ne muiden omista lapsistaan ottamat ruokasotkukuvat. (Ja vähän vanhemmista lapsista otetut kynäsotkut.) Omista arkistoistakin löytyy nyt sitten lukuisia otoksia joissa kakaralla on milloin mikäkin mustikka- tai kauranaamio kasvoillaan. Yhtään en ole kyllä vielä julkaissut. :) Eli hauskaa on!

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin eli lisätäänpä kolmas tunneulottuvuus tuohon gallupiin, eli epätoivo :D

Meillä tuo syöminen on onneksi Silvan mielestä niin huisin kivaa, että tuohon epätoivoaspektiin ei olla vielä täällä päässä päädytty. Mutta kyllä siitä ruoasta noin 90 % menee jonnekin ihan muualle kuin suuhun - uutuutena täällä siis ruoan heittely :)

Toinen lapseton (Ei varmistettu)

Parasta ehkä oli, että itsekään en täysin tiennyt mitä kaikkea tuo sormiruokailu on ja päädyin sitten lukemaan juttusi näin lounasta syödessä - virhe. :D

Mari T. (Ei varmistettu)

Hah! Tekispä mieli lisätä tähän meidän poitsun kuva ajalta jolloin hänellä oli vielä suht pitkä kihara vauvatukka, johon oli hierottu lautasellinen puuroa... =)

Kristaliina
Puutalobaby

Hehee, just meinasin ihmetellä, että eikö tuo todellakaan ole kenenkään mielestä ällöttävää - ja löytyihän teitäkin, en sentään ihan väärässä ollut ällötysarvioinnissani!

(ja syvä anteeksipyytöni teille - pääsitte juuri (täysin tahtomattanne) ällötysteorian oikeaksitodistajiksi :D )

eppunen

...ja minä kun tein postauksen siitä, kun lapsen naama EI mennyt sotkuun. 

Silva on kyllä suloinen sotkuisenakin! :) 

somewhere
little stories

Tavallisesti en sotkukuvista sen kummemmin perusta, mutta Silvan versio hurmasi - ja nauratti. Eikä vähiten tuo hiuksiin päätynyt banaaninpala. Ihana :D

jjonaa

Niin tutun näköistä että en tiedä miten tässä pitäisi olla.  :)

Meillä syötiin hetki hienosti, lusikalla joka meni myös sinne suuhun. Nykyään syöminen on "laitanpa tähän vähän maitoa, tungempa käteni tänne jogurttiin, kaadampa ne pöydälle, oho äiti sano ei, no jos heitän tän lautasen lattialle" 

... hellyyttävää, ihanaa, ällöttävää, pitää vissii itekki väsätä tämmönen postaus muita ilahduttamaan, tää ainakin ilahdutti meikäläistä, nyt tiiän ettei olla ainuita jotka näin ajattelee :D

Ja meille vois kanssa muuttaa tuo ruokailualusta! ihan pakko!!

Tanuki (Ei varmistettu)

Kyllä se on suloista ja hieman huvittavaakin.
Omakin päälle vuoden ikäinen poika on erittäin suloinen sotkiessaan, kunnes tulee se huokaisu, että millaisen siivon sai siivottavaksi.

Oletteko kokeilleet vielä sormiväreillä taiteilua? Ne vasta sotkua tuovatkin, mutta siivoaminen on ihanaa, kun puhutaan vesiliukoisista väreistä :)

Mulla tunteet ruokapöydässä vaihtelee hauskan ja epätoivoisen välillä. Kun on itse hyvin nukkunut yön ja neiti suostuu jotain syömään, niin silloin sotkeminenkin on hauskaa ja sallittua. Epätoivo valtaa silloin kun kaikki tarjottu ruoka lentää lattialle tai lusikkaruoka pulautetaan samantien ulos. Sitten vaan siivotaan sotkuja vaikka mitään ei olla syötykään...

Valokuvia näistä "katastrofisyömisistä" on aivan ihana katsoa jälkikäteen. Lapsetkin (5 v. ja 7 v.) tykkää katsoa miltä sitä näytti kun iltapuurolautanen päättyi päähän tai miten mustikassa sitä olikaan kun vaippasillaan marjoja syötiin.

Ihanaa kun saitte Silvasta ikuistettua nuo hienot ruokailuhetket! Hauskaa näyttää neidillä olleen!

 

Raks (Ei varmistettu)

On tuo minustakin vähän ällöä ja ite mietin vaan, että mitenhän hyvin tuo nyt sitten lähtee pois... :D Ja en kyllä oo kovin siivousfriikki, ainakaan enää...Aiemmin kyllä saatoin yhden tuttavalapsiperheen luona rapsutella syöttötuolista tahmoja pois kynnellä ´ihan siinä ohimennen´ juttelun lomassa... :D
Siinä mielessä sietäisin omankin lapsen sotkemista, kun tietäisin että se lapsi oppii siinä esim otteita ja koordinaatiota.
Ehkä niinkin ymmärrän ruokasotkujen kuvaamisen, mutta en todellakaan sitte niitä kakka yms...etenkään jos niitä sitte jossain fb.ssä jaetaan :O

Meillä muuten tämä toiminut hyvänä pöydän suojana: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30129964/

 

 

Minähän se täällä (Ei varmistettu)

Tunnustan. Olen se siisti äiti ;) En anna lapselle (nyt 1 v 2vkoa) kuppia eteen, koska se lentäisi kaaressa lattialle, lusikka pysyy suussa, mutta nokkamuki osaa myös levitoida. Maitoa ei lapsi halua oikein juoda, vaan haluaa kaataa lattialle iloisena. En anna... Pyyhin kasvot ja kädet ruokailun edetessä, en anna sotkea. Tämä pirpana on jo toinen, ekan kanssa oli ihan samanlaista ja osaa nykyään ilmeisesti itsenäisesti syödä (on jo koululainen :D). Sotkeminen eli siis handsfree-ruokailu voisi olla ajoittain ihan ok, mutta kattellaan ny. Meillä myös sormiruokaillaan, mutta miekkonen sitten lopettaa halutessaan ruokailunsa alkamalla viskoa ruokaa lattialle. Silloin loppuu ja siivotaan. Mut hyvin menee meillä näin.

Ai niin! Tekisitkö semmoisen sun tylisen humoristisen sisustuspostauksen, kun olen niiiiin täynnä välillä noita täydellisiä valkoisia design-koti-blogeja.Siellähän se sotku taitaa olla pari skumppapulloa lavuaarissa ja lapsen mustavalkoinen uniikki puulelu poikittain designvintagesohvapöydän takana. Noin niinkuin kärjistäen... Mua alkoi enemmänkin kiinnostaa nuo pitsalaatikot ja pullokassit:) Sori, mut mua vaan hymyilytti nähdä arjen jälkiä... Meillä lelut valtaavat olohuoneen, kunnes iltaisin ne kerätään laatikkoon. Ainakin öisin tää koti on siisti!!

Mindeka
Ma-material Girl

Hauskaa!!!!!!!!!!!!!!

hannah79 (Ei varmistettu)

Minussa lapsen sotkeminen ei herätä sen kummempia tunteita, mutta väkisin vähän ihmettelen mikä viesti lapselle halutaan antaa, kun tahalliseen sottaamiseen ei puututa? Jos lapsi heittelee ruokaa lattialle ja vanhempi vain kerää tyynenä ruuat takaisin pöytään/roskiin ja ehkä sanoo tehottoman ein niin mitä hän haluaa lapsen tästä ymmärtävän? Mihin ikään asti tällainen käytös on sallittua ja miten siitä opetellaan pois?

Meilläkin aikoinaan sotkua syntyi sormiruokaillessa. Kaikki ruuat, kuten puurot, kiisselit ja soseet eivät kuitenkaan olleet käsin syötäviä. Lusikka pysyi kädessä hitusen alle vuoden ikäisestä eksyen tietysti välillä muuallekin kuin suuhun. Mutta siinä vaiheessa, kun ruokaa alettiin tahallisesti heitellä/tiputtaa/levittää pöytään tai vaatteisin, lusikan tehtävä oli lapata maitoa lautaselle ja ruokaa lasiin tai haarukka toimi kampana, oli ruokailu ehdottomasti ohi. Muksu pois tuolista ja pesulle. Viesti oli, että saat syödä ja opetella, mutta ruoka ei ole leikkimistä varten. Meni perille aika kivasti jo varsin pienenä. Fysiikan lakeja ja sormituntumaa erilaisiin materiaaleihin harjoiteltiin meillä muualla kuin ruokapöydässä. Sormiväreillä sai sotata itseään ja maalailla ihan vapaasti - kylppärissä.

Vierailija (Ei varmistettu)

musta tää on ihana :D nauroin ihan ääneen tolle vikalle kuvalle :D

oma tyttö on nyt reilu 5kk ja tässä on nyt vajaa kk harjoiteltu soseiden syömistä.. minä siis syötän ja Ninna availee suutaan :) vielä ollaan pahimmilta(tai parhaimmilta) sotkuilta säästytty, mutta nyt on täytynyt alkaa antaa tytölle oma lusikka käteen (muuten menee ihan pelleilyksi, kun vedetään ruokalappu naamalle juuri kun äiti on laittamassa lusikallista suuhun) ja sillähän on kiva kaivaa suuhun jo laitetut soseet pois sieltä :D :D

kiitos taas ihanasta postauksesta ja kyllä tuo teidän Silva on vaan niiiiiin valloittava tapaus <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä 1-vee osasi jo syödä kohtuu siististi lusikalla ja haarukalla, kun oli saanut itsenäisesti treenata.

Pääsee vaan niiiiiin paljon helpommalla, kun antaa alusta asti tenavan syödä itse, ja ruokailum lopuksi kantaa vain naperon syöttötuolin kanssa suihkuun.

t. Laiska mutsi ja 1,5-vee suursyömäri

mamma-to-be (Ei varmistettu)

Mammat nyt vain on vähän hassuja. Kerran ystäväni esitteli minulle kuvia vastasyntyneestä vauvastaan huokaillen oman naperonsa ylivoimaista suloisuutta. Oman vauvan ylistämisen ohessa häntä nauratti, miten toisten lapset ei herätä mitään ihastusreaktioita hänessä, mutta ai että - kato nyt tätä meijän pikkuista, kun sillä on niin sievä nenä! Mitäpä minä siihen muuta kuin "no voi että, no onpa, ohhoh, onpas se..." samalla kelloa vilkuillen ja miettien pakokeinoa tilanteesta. Toisaalta minua myös huvitti tilanteen absurdius, jota vauvastaan lumoutunut ystäväni ei tajunnut ollenkaan. Noh, minusta tulee kuitenkin samanlainen, joten älkää ymmärtäkö tätä arvosteluna, vaan huvittuneena huomiona! :)

Satu (Ei varmistettu)

Tämä oli loistava- minä ainakin nauroin ääneen :D huvittavina tässä varmaan on se, että ennen lasta mun reaktio ois todennäköisesti ollut sama kuin esim. Anna-Reetalla tuolla ylempänä :) ja joo, pakko myöntää ettei ehkä naurattais yhtä paljon jos tilanteessa ois oma kullanmuru..

Ps. kiitos loistavasta blogista! :)

Atina (Ei varmistettu)

Ai että :D Ihana Silva tossa vimpassa kuvassa :'D

Enni

Ihanaa, ihan parasta. Nauroin ääneen ja melkein menin herättämään oman nuppuni päikkäreiltä, että päästää sotk.. eiku siis syömään. Just tuolla tavoin (luullakseni) lapset oppii, kokoilemalla ja tutkimalla. Siinähän sitä oppii elämästä, kun hierasee banaanin hiuksiin ja katsoo kun kiisselit valuu pitkin tuolia. Mutta on siinä se toinenkin puoli... joskus on suunnitellut lähtevänsä jonnekin (=KIIRE) ja pikkunen päättää haluata itse syödä... loput arvaattekin. Että puolensa ja puolensa, mutta kuvat Silvasta olivat kerrassaan ihastuttavia.

Liv
Päiväuniaika

Ei ällöä eikä hauskaa. Ei ruoalla leikitä. Saa sitä kokeilla ja ihmetellä (noin niin kuin lapsena tottakai, haluuhan ne kokeilla ja kattoa), mutta sillä ei ruveta leikkii. :/ 

Oikeesti, sotkua tulee vaikka ite yrittäis sivussa vähän siivota. En oo koskaan jaksanut ymmärtää, miksi joku varta vasten antaa lapsensa sitten vielä leikkiä se ruoka ympäriinsä. Ja missä vaiheessa sitten käännetään kelkka, et yhtäkkiä sillä ruoalla ei saakaan leikkiä? 

Vierailija (Ei varmistettu)

Lapsi on suloinen, mutta sotkeminen ällöä. Tykkään puhtaista lapsista, varsinkin toisten saisi olla siistejä (ei kuolaa, räkää, muita eritteitä eikä ruokasotkuja)!

HelloAochi

Livin kanssa samaa mieltä. Toki sitä sotkua tulee harjoitteluvaiheessa (Ikean puurokuva todisteena), mutta kun syöminen loppuu ja varsinainen sotkeminen alkaa, sanotaan meillä kiitos ja noustaan pöydästä. Koska ruoalla ei leikitä.

Mitä nyt sotkukuviin tulee, niin ne on hauskoja ja ällöjä samaan aikaan!

Vau mikä vauva!

Musta on toisaalta vaikee ymmärtää, miks kiisseli on herkullisen näköstä lautasella, sotkusta pöydällä ja ällöttävää iholla. Kyllä musta "ällöttävä" on jotain ihan muuta kun ruoka... enkä mä sinänsä kammottavana pidä että siitä otetaan/näytetään kuvia, ehkä eri asia ois sit ne "haha kato kuinka hauskan näkönen pökäle, onpa hieno väri tullut esiin kun se on noin liiskaantunut, hehe otetaan kuvia ja näytetään tutuille" -vaippakuvat.

Mut ite oon huomannut olevani enemmän siisteyden puolella, ihan siks että siivoominen on ärsyttävää ja muhjuuntunut ruoka ei usein lähde ihosta/hiuksista/tavaroista/lattiasta ihan vaan talouspaperilla pyyhkäsemällä. Tyttö saa pitää ite lusikkaa ja vähän avustettuna ottaa sillä ruokaa ja laittaa suuhun, mut muuten pidän kipon ja lusikan vaan omalla ulottuvuudella. Vielä ei niin hirveesti oo tahallista pelleilyä tai ärsytystä, mut nytkin kyllä jo aika nopsaan kun ruokaa aletaan päristää ulos tai hirveesti mössään muuten, niin syöminen alkaa olla siltä kertaa ohi.

Tottakai sotkua tulee, ei multa mitään raivaria lähe kun sosetta lätsähtää lattialle, vauva huitasee ruuat lusikasta syliin tai jos vauva laittaa nyrkin ruokaa täynnä olevaan suuhun ja sen jälkeen hierasee naamaa. En vaan tiiä, miks just sillä ruualla ois tarkotuksenmukasta läträtä, luulen että löytyy paljon muitakin juttuja joiden avulla laps oppii koordinaatioo, yhteistoimintaa ym. Ja sellasia joilla se tosiaan on luvallista sit myöhemminkin.

Oho, tulipa siitä vaikka aattelin ettei mulla ees oo mielipidettä :D jotenkin näihin einiinvakaviin tulee aina kirjotettua eniten :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hyvähyvä, mielipiteitä!

Meillä ruokaan saa tutustua ja sitä kokeilla vaikka joskus sorminkin, eli me ollaan omissa toimissamme samoilla linjoilla mm. Ennin kanssa. Sotkuja pyritään kyllä minimoimaan opastamisella ja neuvomisella: "Kulta, laita se omaan suuhun - noin, hyvä, omaan suuhun, hyvä kulta!" mutta sen sijaan ei vedetä sellaista käsky-ei-tähän-loppuu-syöminen -linjaa, vaikka sitä lentäisi lattiallekin. Antaa mennä vaan, rapatessa roiskuu. Pikemminkin ollaan huomioimatta huonoa käytöstä ja kehutaan silloin, kun menee oikein.

Mutta nämähän on taas sarjassamme just sellaisia kysymyksiä, että kukin tavallaan - tuskin yhtä oikeaa tapaa ruokakasvatukseen on :)

Tsihihi ja siis joka kerta ei vedetä tietenkään noin ranttaliksi kuin tässä :) Tuossa siis Silva ehti jo napata tuon kupin ja minä ajattelin, että katsotaan nyt sitten, mitä tapahtuu jos napero saa ihan vapaat kädet :)

Sotkut on muuten (mun mielestä) yllättävän helposti siivottavissa. Tuo harso ruokalappuna peittää hyvin. Oikeastaan ainoastaan hihat (jos eivät pysy ylöskäärittyinä) saattavat sotkeutua, ja paidanhan voi vaihtaa. Ruoka-alunen pyyhkiytyy yhdellä pyykäisyllä eivätkä sotkut mene pöydälle. Syöttötuoli nyt tietysti on ryönässä, samoin lattia, mutta pyyhkimällä nekin helposti puhdistuvat. Rikkaimurikin just hankittiin :)

 

ekoemo
ekoemo

Joo hmm.. Oma kommentti ja mielipide saattaa muuttua sitten kun on oma sotkija ruokapöydässä. Voi olla, että kokeiluille pistetään joku raja tai niitä jatketaan sormivärien kanssa. Mutta edelleen,jos kysymys on "hauskaa vai ällöttävää" niin mun mielestä ehdottomasti hauskaa :D

hunajaluu

306389_10152018050531542_580822785_n.jpg

Eli meillä ollaan rennosti sotkukoulukuntaa. Oon ajatellut, että kun ei vauva kuitenkaan osaa olla siisti, niin tutustukoon omalla tavallaan ruokaan sitten. Kun ei stressata ruokatahroista, on ruokailu mukavempi hetki. Meillä kun muutoinkin rakastetaan ruokaa, kokataan antaumuksella ja istutaan mieluusti pitkään yhdessä pöydän ääressä. Ah, pyhä ja ihana ruoka.

Tässä muutama päivä sitten tyttö (10,5 kk) yllätti mut syömällä erittäin siististi omin käsin lautasensa tyhjäksi. Ja niin hän on nyt joka päivä siitä lähtien tehnyt lounaalla ja päivällisellä. Täytyy vain pitää huoli, että ruoan koostumus on nyrkissä pysyvää! Luotan, että tuo taito siirtyy lusikan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. 

Mut on vaan niin upeata katsella, kuinka oma pikkuinen oppi yhtäkkiä syömään ihan itte. Luulen, että sotkujen sallimisella ja kärsivällisyydellä sen suhteen, että vauva tutkii ja hutkii omin käsin ruokaansa, liisteröi sillä pöydän pinnan ynnä mitä muuta mukavaa keksiikään, oli osuutensa asiaan. Sitten vain yhtäkkiä ilmestyi tuo momentum, jolloin hän sai ahaa-elämyksen alkaa lappaa ruokaa suuhunsa.

 

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin ja perustekniikkana meilläkin on siis edelleen se, että kulho ja lusikka ovat äidin/isin/mummin kädessä ja Silvalla itsellä on siinä samalla sormiruokaa (leipää/kurkku/tms) ja tuollainen muki. Silva itse hoitelee siis sormin syötävät ja juomiset, ja aikuinen ohjaa enimmäkseen lusikkahommat.

Lusikkaharjoitteluja ollaan kuitenkin silloin tällöin tehty, ja aika hienosti se jo sujuukin. Silloinkin kulho on kyllä mieluiten aikuisen hallussa :)

Kristaliina
Puutalobaby

hunajaluu: hyvä testi tuo sun kuva samalla - kyllä, on toi mun mielestä hauskaa :D Ihan vähän ehkä ällöttävääkin, mutta hauskaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ääk mä en vaan pysty, en pysty en... Mä en kertakaikkiaan siedä tollaista sotkemista (vaikka haluaisinkin) huh mun on pakko ruokkia ite toosi kauan ettei tuu ylimääräistä sotkua. Tiedän että ne oppis syömään ite nopeammin jos antaisin harjotella aikaisemmin muttta..
Ei vaan jaksa siivota koko keittiötä 4 kertaa päivässä ja vaihtaa vaatteet samaan tahtiin :P

Hei muuten, milloin pitää alkaa antaa juotavaa ruokailun yhtydssä?? Vettäkö Silva juo?

T. Yks pedantti äiti

Piipo79

En puutu nyt ruokailuun, jonka vuoksi luuttuan lattiat 5 kertaa päivässä, mutta tuo oman lapsen hehkutus ja kuvat - oon huomannu et pitää oikein keskittyä et huomais jotain muutakin facebook-kommenttien arvoista ympärillään!

Liv
Päiväuniaika

Tarkoitin kyllä sitä, että sotku on ihan jees, ruoalla leikkiminen ei. Esim. Tuo hunajaluun kuva on ihan arkipäivää pienen lapsen kanssa. Sotkua tulee, se on ihan ok. Lautasen nostelu, ruoan sotkeminen hiuksiin, sen heittely, hakkaaminen tai tiputtaminen ei ole jees. Siis että johdonmukaisuutta, sekaisinhan se lapsi menee jos sillon saa leikkiä ruoalla kun äitille sopii ja seuraavana päivänä taas ei kun äiti ei nyt jaksais siivota. Tai että kotona saa kaataa puurolautasen, mutta ravintolassa se ei ookaan sallittua. 

 

Mut siis niin. Sotkua tulee jos meinaa antaa lapsen kehittyä ja kokeilla, eikä meilläkään tiukkapipoja aiheen kanssa olla, mut ruoalla ei vaan leikitä. 

hunajaluu

Joo, ei meilläkään lautasia saa heitellä. :)

HelloAochi

Edelleen Livin kanssa samaa mieltä. Kyllä sen huomaa, kun lapsella ei ole enää nälkä/minkäänlaista yritystä syödä kunnolla ja sen sijaan heitellään rusinoita maitokuppiin tai puuroa lattialle. Silloin on selkeästi ruokailu ohi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä luulin että toi banaaninpala on söpö sydänpinni <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Nauratti! Kiitos päivän piristyksestä :) Ei se sotku niin vakavaa ole, eikä ole liian myöhäistä opettaa, ettei ruualla leikitä, kun lapsi on hieman isompi ja sillä on hieman enemmän älliä päässä... :)

Kristaliina
Puutalobaby

Piipo79: hih mullakin on ollut oman henkilökohtaisen Facebookin puolella viime aikoina vähän hiljaista (olen purkanut vauvautumista mieluummin tänne blogiin) - nooh, muutaman kerran olen keksinyt jotain sanottavaa kissasta :D

yks pedantti äiti: Silva alkoi juoda vettä ruoan kanssa aika lailla samaan aikaan, kun aloitettiin soseet. Ensin ei annettu vettä (kun ajateltiin että imetän kuitenkin vielä), mutta sitten tuli mukava kahden viikon ummetus (jeah - kakka-aiheessa ollaan :D ) ja silloin Terveyspalveluiden neuvontanumerosta sanottiin, että kannattaa juottaa vettä ruoan yhteydessä. Siitä lähtien on annettu vettä, ensin "hörpyttämällä" ja nyt muutaman viikon ajan tuollaisesta venttiilimukista, kun Silva selvästi haluaa juoda jo itse :)

Tanuki: ei olla vielä kokeiltu sormivärjeä - mutta hei sehän vois olla kivaa ja nyt vois olla jo niiden aika... Kiitos vinkistä, täytyykin lähteä sormivärikaupoille! Onkohan niitä jotain suht myrkyttömiä, kun suuhunhan sitä varmaan kyllä menee...?

Minähän se täällä: Joo, tekisin! :) Eli kiitos vinkistä! Hih mä kans tätä bloggausta tehdessä katselin noita Kotipizza-laatikoita tuon eka kuvan taustalla sillä silmällä, että pitäisköhän tehdä tuolle meidän kierrätyskaaokselle jotain... No mutta itse asiassa ne on nyt kaikki viety (yksivuotissynttäreitä varten) - wohoo, rasti seinään! :D
Arkirealismikuvia muuten löytyy aiemmasta postauksestakin täältä :)

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi itseliimautuva banaanipinni :)

Lilith (Ei varmistettu)

Mun mielestä ei mitenkään ällöä, mutta ei kyllä yhtään kiinnostavaakaan. Välillä joudun blokkaamaan sosiaalisessa mediassa innokkaimpien ystävien lapsihehkutteluja, kun ei vaan jaksa. Ja ehkä sitä jatkuvaa kuvien ja statusten lähettämistäkin ärsyttävämpää on se kommenttien mammakuoro sydämineen ja mielistelyineen: "ihanasöpösuloinenoihvoih <3" ja "meillä sotketaan ja kakataan vaippaan" (koko perhekö?) ja "nyt meillä norovirus ja flunssa ja pieni murunen itki/yski/kakkasi/valvoi/whatnot koko yön". Puuh.
Moniakaan ei nimittäin varsinaisesti kiinnosta mitä Mari-Mielikki tai Esko-Anselmi on tänään tehnyt ja minkälaista kakkaa tai sosetta on käsitelty. Asia saattaisi olla toisin, jos olisin äiti (paitsi että paljon pitäisi silloin pääkopassa pehmentyä). Tähän ikään menessä, kun se äidiksi tuleminenkaan ei ole mitenkään itsestään selvää. Ja en siis ole asiasta katkera, vaan jos jälkikasvua tulee niin sitten tulee, jos ei, niin maailmani ei romahda.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä ei ole lapsia syötetty 1-vuotispäivän jälkeen lusikallistakaan, ja samaten ovat siirtyneet 1-vuotiaina juomaan lasista/nokattomasta mukista. Ruoalla ei ole saanut leikkiä, mikä on minusta ihan eri asia kuin se, että itse opettelee syömään. Meillä on lapset aina päästetty ruokapöydästä pois (kiitoksen sanottuaan), kun he ovat olleet valmiita, vaikka aikuiset olisivat vielä jatkaneet. Usein näkee, että lapsella menee ruoan kanssa leikkimiseksi, jos pitää väkisin päivystää pöydässä liian kauan. Ja jos ruokailu alkaa pelleilystä, ei varmaan ollut vielä tarpeeksi nälkä.

Itse olen sen verran tiukan kasvatuksen saanut, että en pysty katsomaan, jos syömäkelpoisella, kaupasta rahalla ostetulla ruoalla pelleillään. Tekee pahaa ja tulee aiemmat, nälässäkin eläneet sukupolvet mieleen.

Juomaa kannattaa ruveta tarjoamaan aterioilla siinä vaiheessa, kun imetykset vähenevät. Ja mitenkäs siihen tavalliseen maitoonkaan muuten totutellaan kuin juomalla? Ei meillä ainakaan leikkimällä! :)

Vau mikä vauva!

Näissäkin kommenteissa huomaa, miten ihmiset jo ymmärtääkin asian eri tavalla :) mä sanon sotkemiselle ei, hunajaluun kuvan tilanne on musta silti ihan normi syöttötilanne, ja hän taas sanoo että sotkee saa :)

Eli edelleen, ei musta se että ruualla ei sotketa/leikitä/muussata vaatteisiin kokonaista banaania tarkota sitä että ruokaa ei ois hippustakaan muualla kun lautasella ja suussa. Lapsi saa puristella nyrkissään puuroo, mutta isoimmat klöntit yritän pyyhkiä pois ennenkun se hierotaan hiuksiin. Lapsi saa ottaa suustaan palasen ja katsella sitä käsissään, mutta ei noukkia palasia lautaselta ja tiputella kaikkee lattialle. Lapsi saa taputella kädellään pöydälle tippunutta kiisselilusikallista, mutta ei levitellä siihen koko kaatunutta lautasellista. "Ruokatahra" on eri asia kun tarkotuksella tehty sotku :)

Enkä mä usko että lapsi koko loppuelämänsä vaan sotkis ruokaa ja heittelis sitä ympäriinsä vaikka niin saiskin lapsena tehä (vrt perhepeti jonka jälkeenhän laps ei koskaan opi nukkuun yksin...), mut mulle on kokonaisuutena helpompi kun heti alkuun on kaikille selvää että lautasten kippailu ei oo hauskaa – ei kotona, ei kylässä, ei rauhassa eikä kiireessä. Varsinkin jos menee tyyliin siihen että laps ei edes suostu syömään jos ei ite saa samalla läträtä, ja homma menee entistä hankalammaks kun jossain tilanteesssa sit yrittääkin vaan ite siististi syöttää.

Nonariina
Kahvia ja unelmia

On se hauskaa, vaikka meilläkin noihin ruokailuihin liittyy epätoivon hetkiä. Mä oon niin varmasti menettänyt uskottavuuteni some:ssa Filippa tanssii-syö-nauraa-nukkuu-istuupallomeressä-kuvien takia. Mut ei voi mitään, ehkä ne joku päivä vielä tajuu :D.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä myös Livin ja viimeisimmän vierailijan kanssa samoilla linjoilla edelleen jos en itseäni kyllin samanhenkisesti aiemmin ilmaissutkaan. Sotkua syntyy opetellessa leikkimättäkin ja on ok, mutta itsetarkoitus pöydässä ei ole se leikkiminen ja sotkeminen (vaikka sitä sitten tutkiminen ja kokeileminen nimillä joku kutsuisikin). Kuten joku muukin kirjoitti, vuoden iästä eteenpäin lapset ovat syöneet itse lusikalla sormiavusteisesti ja juoneet lasista (parempi kuin muovimuki, koska on raskaampana helpommin koordinoitavissa). Toki vahinkoja sattuu, mukeja kaatuu ja pyykkiä pestään meillä ruokailujen takia edelleenkin satunnaisesti. Ummetuslapsia kun olivat niin vesinokkamuki otettiin käyttöön kiinteitä aloiteltaessa 6+kk iässä. Siitä lasiin siirtyminen kävi kommelluksitta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tekeekö koskaan Krista mieli vastata näihin kommentteihin, että "kiitos neuvoistanne, vaikka niitä en kysynytkään..."? :)

phocahispida

Edelliselle vierailijalle: Suomessa on sellainen hyväntahtoisen (?) neuvomisen kulttuuri, joka näkyy niin "tosielämässä" kuin blogeissakin. En tiedä, miten siihen tulisi suhtautua, muiden kommenttibokseissa tai omassa.

Todettakoon, että ihailen usein Puutalon rentoa meininkiä, mutta takakireänä vanhempana olin juuri saanut oman paasaukseni lapsen ruokakoulusta valmiiksi kun tämä ihastuttava sosevirnistelijä iski. :D 

Mahtuuhan maailmaan ruokapuhetta:
http://www.lily.fi/juttu/vauva-syo-itse-eroon-karmeasta-sotkusta

Pages

Kommentoi

Ladataan...