Kolinaa kaapilla

Puutalobaby

Keitiön kaapilta kuului kolinaa.

Silva oli leikkinyt koko aamun sellaisella muovisella pastaläviköllä ja salaattiottimilla. Ja sitten - juuri hetkeä ennen päikkäriaikaa, kun huomioni oli suuntautunut (kröhöm) jonnekin muualle: keitiöstä kuului pahaenteinen KLONK KLONK KLONK.

Säntäsin katsomaan. Veitsiä? Lasiastioita? Jotain terävää, vaarallista tai rikkoontuvaa?

Ehei. Tirppa se siellä oli kiltisti laittanut pastalävikön takaisin omalle paikalleen leikin päätteeksi.

Voi kultapieni.

*******

En tiedä, ennustiko joku meille kasvavan hirmuisen hirmuvaltiaan tai kurittoman hurjimuksen, kun viime keväänä kirjoitin, että "EI EI EI":t eivät meillä raikaa. Jos ennusti, niin ennusti väärin. Ainakin toistaiseksi. Lempeästi sanottu "anna olla" ja perään annettu selitys näyttävät tehoavan edelleen aivan erinomaisen hyvin.

Kaikenlaisia ennustajia on ollut lähipiirissäkin. Esimerkiksi toissa kesänä:
"Ensi kesänä ette kyllä varmasti voi pitää ulkona kukkia tuolla tavalla maassa ruukuissa. 1-vuotias kyllä repii alas nuo kaikki."

Ai?

No, kukat silti laitettiin. Ja kun tirppa niitä kiinnostuneena meni katsomaan, kerrottiin:
"Ne ovat kukkia. Niitä haistellaan. Niihin ei voi koskea, mutta niitä haistellaan. Katso, näin!"
...ja sitten yhdessä nuuhkuteltiin nenällä.

Aina, kun tirppa nykyisin näkee kukkia - vaikkapa kirjan kuvissa - hän niiskuttaa nenällään.
"Kyllä, ne on kukkia, niitä haistellaan"

*******

Tajusimme juuri muutama viikko sitten, että puutalo ei ole ollenkaan napero-proof. Meillä on esimerkiksi kirjaston kaapin alimmalla hyllyllä kaikenmaailman maalit ja poranterät, ja kylpyhuoneen (avoimella!) alahyllyllä pesuaineet rivissä. Jaiks. Mutta niitä ei ole ollut vain mitään tarvetta siirtää muualle.

No, kyllä ne pesuaineet kuitenkin nyt nostettiin alahyllyltä saunan lauteille. Ihan kaiken varalta.

Keittiön kaapit ovat kuitenkin edelleen siinä järjestyksessä kuin ennen lastakin. Tämä lasikulhoja sisältävä alakaappi on Silvan mielestä erityisen kiinnostava:

Ja minkäs tavaran Silva näistä aina valitsee? Ja sana "aina" siis ihan oikeasti merkityksessä joka ikinen kerta.

No tämän!

Vautsi, mikä mahtava metallinen salaattikulhonjalusta! Riemu sen bongaamisesta on aina (ja sana "aina" edelleen merkityksessä joka ikinen kerta) rajaton:

Mahtava esine! Sillä voi tehdä vaikka mitä! Sen kanssa voi vaikka... ....no: jumpata!

Tämä jumppaliike on opittu isiltä.
 

Nojoo. Tavallaan tekisi mieli ihan miniminiaavistuksen verran röyhistää rintaa ja ajatella hiljaa (jos ei nyt ihan tähän kirjoittaa), että ehkä näissä ihan ensimmäisissä naperonkasvatusvalinnoissa on sentään tehty jotain oikein. Kai nyt vanhempien toiminnasta tässä (pian) 1,5 vuoden iässä näkyy edes pienenpienenpieni vaikutus. Pienenpienenpienenpieni, edes? Mutta sitten kuitenkin: tuskinpa sentään. Luultavasti tirpalla on alun perinkin sellainen temperamentti, että neuvottelemalla ja keskustelemalla annettu ohjeistus hänen kanssaan vain toimii.

Ehkä jos Silva saa joskus sisaruksia, seuraava mukelo onkin sitten sellainen huimapäinen täystuho, joka pistää tantereen tasaiseksi ja järjestyksen uusiksi. Me oltaisiin varmasti aivan ällistyneitä.

Ja se olisi meille varmasti ihan oikein.

Share

Kommentit

Raleigh (Ei varmistettu)

Mä olen vähän kade. Tai oikeastaan aika paljon. Ei:t raikaa ja silti tuhoa syntyy. Kaikki, siis ihan kaikki, joka ikinen tavara hyllystä/laatikosta/kaapista lattialle. Ja enää ei auta edes ylös nostaminen, kun terminaattori on oppinut työntämään keittiöjakkaraa sinne mihin ei muuten yletä. Ei hetkeäkään rauhaa. Osaa toki myös laittaa tavaroita takaisin hyllyyn, mutta se nyt vaan ei ole yhtä kivaa...

Kristaliina
Puutalobaby

Tää on kyllä varmasti pitkälti naperon temperamenttikysymys. Silva puolestaan on selvästi tuollainen katselija (avaa kyllä kaapinoven, mutta ei ota mitään ennen kuin näytetään, että minkä voi ottaa) ja järjestelijä: esimerkiksi äidin meikkipussin purkaminen ja sitten huolellinen takaisinpakkaaminen (sitten pussi takaisin äidin käsilaukkuun, laukku kiinni jne) on tirpalle suurinta huvia.

Ei ole kyllä minulta tuota perinyt :)

Cpop

Miekin oon kade koska meilläkään ei auta välillä eit, eikä neuvottelut, kun napero päättää jotain tehdä jotain. Toisaalta taas lapsi osaa olla todella kiltti ja jos kädessä on jotain jotai ei saa ottaa niin usein sen saa vaan kohteliaasti pyytämällä pois tai kun antaa "vastuun" toiselle vanhemmalle sanomalla "Vie isille se" niin nappula töpöttää "isi, isi, isi" hokien isän luokse ja ojentaa&muistaa sanoa yleensä "tiitti" tai "kiitti" : D Samoin sitten on turha odottaa tottelemista kun kieltää/neuvottelee ettei kaappia saa avata tai vaatteita tyhjentää kaapista lattialle, MUTTA lapsi kiltisti laittaa vaatteet takaisin kun pyytää & joskus jopa pyytämättä! Nää on näitä vanhemmuuden riemuvoittoja!

Kristaliina
Puutalobaby

Just näin! Meillä kanssa saadaan ei-toivottu esine kädestä pois tuollaisella; me kutsutaan sitä ole hyvä - kiitos -leikiksi. Ja sitten tietysti kovasti kehutaan ja taputetaan, kun tirppa osaa. Samoin "laita se takaisin" -pyyntö on nykyään kova juttu, tirppa on innoissaan, kun osaa ja sitten taas kehutaan.

Hih meillä siis monesti just pienillä oveluuksilla ja kikkailuilla saa "kriisitilanteet" ratkaistua ilman "ei":tä tai äänen korottamista - ja vieläpä niin, että lapsi on innoissaan omista taidoistaan. Tänään just nätisti autettiin leikkipuiston tätiä kantamalla kaikki lelut hiekkalaatikolta pois koppaan, kun puisto meni kiinni. Voi sitä Silvan ylpeyttä. Eikä huomannut yhtään, että lelut itse asiassa siinä samalla otettiin häneltä pois :)

MM
Maijan matkassa

Hih! Kahden lapsen kokemuksella sanoisin, että osuit loppuanalyyseissasi naulan kantaan: luontaiselta tuntuvat kasvatustapanne ovat osuneet yksiin Silvan temperamentin kanssa ja kaikki sujuu kuin tanssi. Meilläkin meni ja menee edelleen yhtä hyvin esikoisen kanssa. Hänen ulottuvillaan kaapeissa on esim. paljon lasitavaraa ja herkkuja, mutta ne saavat olla täysin rauhassa, koska olen selittänyt hänelle, että ne ovat äidin. Myös kukat ovat saaneet olla pihalla ruukuissaan. Lisäksi hän on ruokapöydässä antanut astioiden ja ruokien olla enimmäkseen pöydällä, koska hänelle on nätisti mutta määrätietoisesti alusta asti sanottu, ettei niitä saa heitellä. Aina. Ihan aina. Terävät esineet ja pesuaineet raivattiin meilläkin kaiken varalta jossain vaiheessa hänen ulottumattomiinsa.

Mutta sen nuoremman kanssa kaikki tuntuu menevän toisin. Hän ei kunnioita äidin kaappeja, hän ei anna kukkien olla rauhassa, hän mättää pöydästä kaiken mahdollisen lattialle. Aina. Ihan aina. Vaikka tekisin mitä. Olen aivan ällistynyt ja tämä on minulle varmasti aivan oikein. Ehdin nimittäin jo esikoisen kanssa onnitella itseäni hyvästä kasvatustyöstä. Pah.

Kristaliina
Puutalobaby

Just näin. Ja tosiaan se "ei-ei":ttömyys tuntui meistä just luontaiselta ratkaisulta - sitä ei siis luettu mistään kasvatusoppaasta (joita edelleenkään en ole lukenut yhtäkään). Todennäköisesti siis siinä vain jotenkin vanhempien vaisto oman lapsen temperamenttiin toteutui.

Vaikka löytyy toki tirpalta omaa tahtoakin. Välillä aika... raikuvasti :)

Temperamenttierot ovat kyllä jo hyvin tämänikäisissä näkyvillä. Esimerkiksi sosiaalisesti Silva on hurjan hymyilevä ja reipas, mutta silti pysyy mieluiten äidin lähettyvillä ja on selvästi varovaisempi, kuin moni muu samanikäinen. Hih näkihän sen heti silloin alkuunkin, kun esim. pottaharjoittelun alussa 8 kk iässä Silva piti tukevasti molemmilla käsillään potan reunoista kiinni :) Ettei vaan tipahda :)

M-M

Mulla tuli tuosta kukkien haistelusta mieleen :)

Millan kanssa kerran luettiin kuvakirjaa, AINA kun sivulla oli aurinko, sitä osoitettiin ja sitten naama kirjaan, HAAM. Minä ihmettelin Millalle, että miksi sie aina syöt sen aurinkon. Sitten välähti, silloin kun mummu hoisi Millaa ja antoi/antaa D-vitamiinin, osoitti mummu pullosta auringon ja antoi aurinkoa pullosta Millalle :D

Kristaliina
Puutalobaby

Voi ihana <3 <3 <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu, lapsissa on eroa enemmän kuin vanhemmissa. :) Meilläkin kaksi lasta, esikoinen kiipeili keittiön yläkaapeilla ennen kuin osasi kävelläkään, hakkasi keittiövälineillä ikkunoita hajalle silmän välttäessä ja yritti hypätä neljännen kerroksen ikkunasta useamman kerran. Kukkamullat oli lattialla päivittäin. Kuopukselta ei ole nostettu mitään korkeammalle, ei edes niitä pesuaineita. Mistään pistorasioiden tukkimisesta puhumattakaan.

Kristaliina
Puutalobaby

Jännä huomata myös se, että se ei ole aina niin, että esikoinen on rauhallisempi kuin kuopus (näin on usein nimittäin meidän ystäväpiirissä) vaan asetelma voi olla just ihan näin toisin päin.

Joel muuten aina painottaa, että tutkimusten mukaan vanhempien "kasvatuksellisilla" valinnoilla ei loppujen lopuksi juurikaan ole merkitystä sen kannalta, millainen ihminen lapsesta kasvaa. Vain todella huonolla vanhemmuudella (täydellä laiminlyönnillä) on ilmeisesti merkitystä; muutoin yksittäisten valintojen merkitystä "lopputulokseen" ei ole kuulemma pystytty millään tavalla todistamaan.

Mun korvaan tuo kuulostaa aika rajulta, jotenkin haluaisin ajatella, että on tällä kaikella merkitystä, on tällä kaikella merkitystä :) Mutta tuolla Joelilla onkin tuollainen karuntieteellinen maailmankuva muutenkin :)

Miitu (Ei varmistettu)

Joo, näinpä se suures mittakaavas (tieteellises mieles) näyttäis menevän, mut ei sitä tulosta maailmalla vahvasti rummuteta. Sattuneesta syystä. Mut voiha sitä lohduttautua sillä, että (tilasto)tieteellinen tutkimus keskiarvoistaa aina. Poikkeuksia löytyy siis puoleen jos toiseen. Tässä tapauksessa varsinki vuorovaikutuksella on suuri merkitys.

Toveri (Ei varmistettu)

Niin, sehän menee kai silleesti, että yksilön kohdalla ei voida ennustaa, että mikä toiminta johtaa minkäkinlaiseen lopputulokseen, vaikka tiede ja todennäköisyydet sanoisi mitä. Siksi tiede toimii tässä huonommin kuin maalaisjärki. Ja onhan se lohdullistakin. "Huonommat" lähtökohdat eivät suoraan ennusta huonompaa tulevaisuutta. Elämässä on niin loputon määrä muuttujia, ettei niitä tiede (lue: ihmiset) voi kaikkia hallita. Ja hyvä näin, sanon minä.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meillä on välillä aika meneväinen lapsi, joka puuhasteli koko kesän paljon parvekkeella repimättä yhtään kukkaa. (Tai no, yhden, nähtyään minun nyppivän kuolleita kukkia pois, mutta siitäkin selvittiin selittämällä) Isältään perinyt vauhdin ja hyppimis- ja kiipeilyinnon, ja minulta tietynlaisen harkitsevaisuuden. :)

Tuohon edellisen kommentin vastaukseen jatkan, että mä ajattelen niin, että ne vanhemman "kasvatusmetodit" vaikuttaa ennenkaikkea siihen, millaista yhteiselo lapsen ja vanhemman kanssa on. Lapselle pitää pitää tietyt rajat jotta sen kanssa on mahdollista asua samassa asunnossa, samoin kuin sille pitää antaa vapautta jotta omat hermot ei mene täysin. Halaamalla paljon saat myös vastahaleja paljon. jne. (Tietysti olettaen että perusasiat, kuten ravinto, uni, turvallisuus ym. on kunnossa!) Ymmärsiköhän kukaan? :D

Kristaliina
Puutalobaby

Ymmärsi! Kuulostaisi minun korvaani hyvin loogiselta. Ja tavallaan myös aika lohduttavalta tuota kylmänkalseustieteellisyyttä vasten: vaikka sitten kolmekymppisenä nämä tyypit ovat mitä ovat, riippumatta siitä, ollaanko me sanottu "ei" vai "anna olla" (hölmö yksittäinen esimerkki, mutta toivottavasti pointti välittyy), vanhempien tietyt tekemiset kuitenkin osaltaan vaikuttavat siihen, millaista yhteiselämä on nyt. Ja sehän on tärkeää.

Tämän näkemyksen allekirjoittan mielelläni. Mulle itselleni vaan ois vähän liian rajua ajatella, että millään ei loppujen lopuksi olisi juuri mitään merkitystä... Hui.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Niin ja lisään vielä elämänarvot ja käytöstavat, uskon että lapsuuskodin esimerkki vaikuttaa näihin ainakin jonkin verran, vaikka tempperamentti olisikin synnynnäistä :)

Kukkavarvas (Ei varmistettu) http://uusioperheenkuviot.blogspot.fi/

MITEN teillä on noin siistissä järjestyksessä keittiönkaapit? :D

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihihihi mä kerron salaisuuden: koska niitä ei kukaan käytä! :D

Nojoo, perus-astiakaapistoa kyllä käyttää, mutta esimerkiksi tällä kaapilla käydään ehkä kerran puolessa vuodessa :)

Kristaliina
Puutalobaby

Aaaa joo ja toinenkin salaisuus: mä hankkiuduin viime kesänä eroon kaikista ylimääräisistä/parittomista astioista FB:n kierrätyssivustolla :) Ihanaa, tilaa kaappeihin! Vielä pitäis tehdä ruokailuvälineiden kanssa sama - meillä taitaa olla esimerkiksi viidet salaattiottimet...

Tessa / eijaksakirjautua (Ei varmistettu)

Me voidaan ottaa teiltä yhdet salaattiottimet!! Kain rikkoi edelliset - ai mikä täystuho...?

Kristaliina
Puutalobaby

Hihi miten salaattiottimet edes voi saada rikki? Mä meinasin ehdottaa teille sellaisia Italiasta tuotuja ottimia, jossa on kahvat käsintehtyä keramiikkaa - mutta tarkemmin ajatellen en taida ehdottaakaan :)

HelloAochi

Kaiken saa kuule rikki kun tarpeeksi yrittää ;) Aijai, kuulostavat kyllä ihanilta nuo!!! Jos mä otan ne ja laitan yläkaappiin? (eiköhän se kohta kiipeä jo sinnekin...)

Per*****he-elämää

Hiukan kade ilmoittautuu myös \o

Meillä asuu tulisielu, jolle saa sitä ei:tä hokea koko ajan ja melkein jokaisen ein jälkeen neito heittäytyy lattialle (tai asfaltille) raivoamaan. Ja se heittäytyminen on niin tunteikas, että pää pitää vanhemman ottaa kiinni, koska muuten se iskeytyy turhan kovaa alustalle.

 

Naperoproof ei ole meidänkään puutalo. Eilen tehtiin pikauudistuksia kun neito oli kiivennyt jo mummolan matkasängystä pois. Nyt on turvaportit nostettu ja neidin huoneen "ikkuna" aukko (eli entisten omistajien fiksu idea laittaa aukko huoneesta suoraan portaisiin) naulattu kiinni. Veitset pitäisi varmaan nostaa myös korkeammalle...

Mieluiten rakentaisin pehmustetun pyöreän huoneen, mutta mies ei suostu. 

Kristaliina
Puutalobaby

Hihi, pyöreä pehmustettu lastenhuone :)

On meilläkin tietysti esim. portti portaiden yläpäässä, mutta portaiden alapäähän sellaista ei ole toistaiseksi tarvinnut vielä laittaa. Veitsien ylemmäs nostaminen voisi (ihan kaiken varalta) olla järkevää tehdä täälläkin - koska vaikka mitään kiinnostusta niihin ei ole vielä ollutkaan haivaittavissa, ne on vähän sellaisia "kerrasta iso vahinko" -juttuja, jos jotain sattuu... Hui.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Ihana Silva!

Meidän räiskyvätemperamenttisen taaperon kanssa ei toimi tuo lempeä, johdonmukainen selittäminen, vaikka se tuntuisi mun järkeen kaikkein parhaimmalta kasvatustavalta. Ein hokeminen ei toimi myöskään - lapsi täytyy vain käydä aina hakemassa pois pahanteosta / muuten kielletystä toiminnasta, ei se sitä muuten lopeta. Se vain irvistää ilkikurisesti ja rämisyttää lämpöpatteria kahta tarmokkaammin leluvasaralla.

Tajusin muuten tässä kommenttia kirjoittaessani, että kylässä lapsi kyllä tottelee paljon paremmin. Esimerkiksi nyt viikonloppuna, kun oltiin yökylässä mun siskon luona, lapsi totteli muistaakseni jokaista ei-sanaa (ja taputti käsiään yhteen omasta tottelevaisuudestaan ylpeänä). Ja kotonakin on yksi asia, joka on lapselle toistaiseksi "pyhä": se uskoo jostain syystä tosi, tosi kiltisti, että kun äiti avaa uuninluukkua, täytyy pysytellä kaukana turvassa.

Toivon, että kun vuorovaikutus tässä vähitellen lisääntyy niin päästään enemmän ja enemmän yhteisymmärrykseen keskustellen ja selittäen, eikä siten, että lapsi täytyy käydä nappaamassa pois kielletyistä puuhista. On sen tietyissä temperamenttipiirteissä nyt jo huomattavissa jonkinasteista lieventymistä: aiemmin, jos yksikin pieni asia on mennyt pieleen esimerkiksi purkkien pinoamisessa niin se on paiskonut raivoissaan kaikki menemään ja repinyt omia hiuksiaan vimmoissaan, mutta viime aikoina se on jaksanut kerta kerralta yrittää sinnikkäämmin :)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, kyllä meilläkin on huomattu esim. ruoan heittelyn kanssa juuri tuota, että jos toruu, tulee vain vinkeä virnistys vastaukseksi. Sellainen "nääh, et sä mulle oikeasti vihainen ole" -tyyppinen. Niinpä sen suhteen on otettu tekniikaksi vain totaalinen huomiotta jättäminen; ei ilmekään värähdä, vaikka ruokaa lennähtää lattialle. Sen toimivuudesta en osaa kyllä vielä sanoa, mutta eipähään ainakaan innostu lisää :)

Meillä käytetään myös paljon tuota huomion toisaalle suuntaamista - yhdistettynä samanaikaisesti siihen perusteluun; tuplatekniikka :) Ehkä tosiaan keskustelu/ymmärryskyvyn kehittyessä edelleen voi sitten alkaa vähentää hämäämistä; mutta meilläkin se on tosiaan vielä täydessä käytössä :)

hannah79 (Ei varmistettu)

Meilläkään lapset eivät ole mitään heitelleet tai rikkoneet. Tutkineet ovat ja on annettu tutkia ja yhdessä sitten laitettu takaisin paikoilleen tavaroita. Myrkyllisiäkin huonekasveja on ollut koko ajan saatavilla mutta rauhassa ovat parin ekan kerran koskettelun jälkeen saaneet olla. Esikoinen on rohkeampi, kuopus harkitsee enemmän ennenkuin tekee. Liikkuvaisia molemmat ovat olleet pienestä asti, mutta tietävät varsin hyvin fyysiset rajansa. Mutta silti on tilanteita, joissa en neuvottele ja perustele loputtomasti, pelkkä "ei" saa riittää. Isompien kanssa nämä ovat enemmän sellaisia saanko mennä tai saanko tehdä -juttuja. Samaa asiaa on turha joka kerta perustella ja joistain asioista aikuiset päättävät itsevaltiaasti.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, luultavasti tuosta olen (toki näin etukäteen on vaikea arvioida) samalla linjalla, että isomman lapsen kanssa tuskin itsekään perustelisin samaa asiaa joka päivä. Sen sijaan voi todeta, että "tästähän me ollaan jo puhuttu, muistatko miksi näin on" jne.

Ja itse asiassa samoin myös tuosta, että tietysti aikuiset päättävät jotkut asiat, aika monetkin asiat :) Mutta itse haluaisin aina jaksaa (tätäkään on vaikea etukäteen tietää, että onnistuuko se) kertoa ne perusteet, että miksi ei tai miksi joo. Että ei ikinä pääsisi suusta sitä "koska äiti käskee" :) Haluaisin, että tirppa ihan pienestä asti oppii, että asioiden takana on perusteet ja syyt - että ei ole vain ei/joo. Vähän sellaista "maailmankatsomuksellista kasvatusta" siis :)

Tuollaista asioiden jatkuvaa perustelua meillä tehdään ihan rutiininomaisesti jo nyt ja toivon kovasti, että jaksan jatkaa sitä jatkossakin - ajattelen, että kun se on rutiininomainen tapa, niin ehkä se ei tunnu työläältä (toivottavasti) jatkossakaan...

Vau mikä vauva!

(Yhden pienen lapsen äitinä näin ei varmaan saa sanoo, mut sanon silti!)

Mua välillä vähän ärsyttää se, miten tottelevaiset lapset kuitataan sillä, että "niiden luonne on rauhallinen" tai muulla vastaavalla kasvatuksen (ja esim kätyöstapojen opettamisen) poissulkevalla kommentilla. En tarkota tässä nyt Kristaliinaa tai omaakaan muksuani, vaan asiaa yleisesti. En millään suostu uskoon, että jokaisessa lapsessa (ihmisessä) on muka niiiiin vahva sisäänrakennettu totteleminen tai tottelemattomuus, ettei sitä pysty muokkaan. TOTTAKAI on tempperamenttieroja ja valtavasti eroja luonteissa muutenkin, en sano sitä. Mut ikävän usein on ihan lähipiiristäkin todennut, että jotenkin sattumalta keskustelevien ja johdonmukasten vanhempien lapset on niitä jotka on sopeutuvaisia ja tottelee ja on kuuliaisia, ja "älä, älä, älä, älä, älä, älä, no huoh okei ota sit" -vanhempien lapsilla sattuu oleen "niin kiivas tempperamentti että kiellot ei vaan tehoo". Hmm.

Ja kyllä, toki jokaisen tuttavapiirissäkin on lapsia, jotka jo ekasta kerrasta käyttäytyy just niinkun toivotaan ja niitä joita saa opastaa miljoonaan kertaan, joten huomhuomhuom edellä oleva on raaka yleistys. Mut silti musta on voitava sanoo, että OBJEKTIIVISESTI katottuna toiset on parempia kasvattajia kun toiset ja sillä on seurauksia. Ja nyt haluan vielä oikeesti korostaa, etten tarkota yhtäkään esim tässä ketjussa olevaa yksittäistapausta tai henkilökohtasesti ketään muutenkaan, vaan edelleen, täysin yleisesti. Toki tää on kirvottava aihe, mut ihmisillä on niin paljon erilaisia kykyjä ja taitoja mitä erilaisimpiin juttuihin muutenkin, niin miks ihmisten kanssa oleminen ja nuoren ihmisen opastaminen, kaikenlaisen taidon ja olemisen eteenpäin välittäminen, olis yks niistä (ja jaksamisen, ehtimisen, elämäntilanteen, vaivannäön ym myötä vaihdella jopa kunkin oman lapsen kohdalla). Se tietysti on sitten taas jo toisen keskustelun aihe, että nimenomaan minkälainen kasvatustyö on kunkin mielestä parasta.

Ja vielä kerran sanon tän koskevan ihmisiä yleisesti, enemmän jopa ääripäitä kun jokaista perhettä ja lasta sellasenaan.

Meninks mää jo vähän ohi aiheesta...

Vau mikä vauva!

"Toki tää on kirvottava aihe, mut ihmisillä on niin paljon erilaisia kykyjä ja taitoja mitä erilaisimpiin juttuihin muutenkin, niin miks ihmisten kanssa oleminen ja nuoren ihmisen opastaminen, kaikenlaisen taidon ja olemisen eteenpäin välittäminen, olis yks niistä"

"niin miks -- ei olis yks niistä", tietysti :)

+ pari muuta kirjotusvirhettä...

Kristaliina
Puutalobaby

Ihan hurjan hyvä (vaikkakin varmasti mielipiteitä herättävä) kommentti!

Mulla itsellä varovaisuutta aiheuttaa just se, että kun on kokemusta vain tästä yhdestä - joka on lempeä luonteeltaan. Jotenkin sitä pelkää röyhistellä rintaa, kun temperamantin/kasvatuksen vaikutusta ei voi kuitenkaan tietää; ja aina voi tosiaan käydä niin, että mahdollisen seuraavan kanssa on aivan valmis muuttamaan mielensä :) Mutta joo, voihan sitä vaikka vähän (hysssh) salaa ajatella, että ehkä ois kuitenkin jotain pienenpientä mukamas tehnytkin oikein - vaikka vaan saadakseen itse siitä hyvän mielen :)

Niin ja tietysti: aina on kaikenlaisia ääripäitä. Pakko myöntää, että joskus mulla tekee ihan pahaa nähdä esimerkiksi ratikassa lapselleen raivoava äiti, jonka kiukku vs. lapsen "huono käytös" ei ole ollenkaan samassa mittakaavassa. Mun mielestä esimerkiksi on ihan ok, jos lapsi sporassa kiljahtelee innosta tai vähän huutelee jotain - sehän on lapsi kuitenkin. Enemmän häiritsee, jos siinä vieressä äiti raivoaa, että "NYT HILJAA, MÄ EN IKINÄ LÄHDE SUN KANSSA MIHINKÄÄN, KUN SÄ ET OSAA KÄYTTÄYTYÄ!" jne. Tämä siis ihan aito esimerkki, ja nimenomaan esimerkkinä eräästä ääripäästä, jossa se "kasvatus" ei mun mielestä mene ihan kohdilleen...

Melina G

Oon samaa mieltä - tosin kanssamatkustaja ei voi tietää, onko kyseinen äiti valvonut viimeiset viisi yötä putkeen ja on ihan loppu. Kokemuksesta voin sanoa, että uupuneena sitä kyllä räyhää vähän liian herkästi. 

Kristaliina
Puutalobaby

Totta, ja tän kanssamatkustajan arvion mukaan taustalla tosiaan oli jotain muutakin kuin sen hetken tapahtumat... Mutta silti; mun mielestä vaan aivan hurjan kurjaa, jos se kohdistuu lapseen, yhyy. Mutta siinäpä varmasti vanhemmuuden haastetta kerrakseen eikä täydelliseen suoritukseen sillä saralla kykene varmaan kukaan...

Kyllä noissa lapsissa on vaan niin luonne-eroja. Vauvaharrastuksissa huomaa kyllä, että tuo meidän poika on aikamoinen vilpertti. Viime viikolla alkoi vauvajumppa, niin jotkut vauvat ne vaan siellä pysyi äidin lähellä koko ajan ja meidän termiitti konttas innoissaan ympäri salia maistelemassa muiden leluja ja kenkiä ja lähti kiipeämään portaisiin ja nousi puolapuita vasten ja kaikkea muuta. Ajattelin, että saadaan varmaan porttikielto sinne :D

Niin kuin on lapsilla noita temperamenttieroja, niin on myös vanhemmilla. Ihan niin kuin jo samassa perheessä. Esimerkiksi mun mieheni kielsi meidän poikaa tyhjentämästä muovikippolaatikkoa ja mä vaan totesin sille, että se tekee joka päivä tota, ei se ole yhtään kiellettyä. Tai pastakauhan syöminen tai lattian paukuttaminen kaulimella tai jotain muuta vastaavaa. Ja miehen on tosi vaikea sietää sitä jos lapsi ottaa ilmakylpyjä ja pissaa lattialle. Mun mielestä siinä ei oo mitään kauheeta, sitten vaan pyyhitään pissat pois.

Kristaliina
Puutalobaby

Niinpä - jos on aikuisten luonteissa eroja niin miksei sitten lastenkin :)

Hih kuulostaa hauskalta termiittimenolta tuolla jumpassa - mä sanoisin, että antaa mennä vaan! :D Mä yritän kyllä Silvaa ihan jopa rohkaista vapaasti vipeltämään myös tuollaisissa tilanteissa (supatan sille muskarissakin, että "mee vaan testaamaan sitä rumpua, mee vaan!"), kun ollaan just harrastamassa lapsen ehdoilla. Nehän ne on just niitä tilanteita, minkä pitäis olla lapsen kannalta mahdollisimman kivaa - hih ja mä ajattelen, että jos lelujen maistelu on kivempaa kuin jumppailu/musisointi, niin siitä vaan; kyllä siitä musiikista/jumpasta jotain kuitenkin "mukaan tarttuu". Pääasia, että lapsella on kivaa (tavalla tai toisella), kun kerran kivaa harrastusta halutaan :)

Tuisku (Ei varmistettu)

Huoh, juuri tänään taapero jumpassa mietin että huh! Muut istuu piirissä, meidän termiitti viilettää ympäri salia ja tutkii joka roskan. Maailman ihanin lapsi, mutta mietin miten helppoa olis jos hän ei olis niin kiinnostunut IHAN kaikesta. Ja mietin olenko huono äiti kun en saa häntä istumaan piirissä kahta minuuttia. Mutta kun pitää tutkia. Ja liikkuvainen ja kaikesta kiinnostunut hän on ollut syntymästä asti. Koulussa työskentelevänä mietin jo miten huonosti koulu ja tällainen lapsi kohtaavat!

Kristaliina
Puutalobaby

Liikkuvaisuus ja kiinnostuneisuus kuulostaa kyllä mun korvaan hurjan hyviltä luonteenpiirteiltä! Toivottavasti ne siihen kouluikään mennessä jotenkin kanavoituvat oikein ja löytyy sitä tarvittavaa keskittymiskykyäkin. Mutta onhan niitä taitoja vielä vuosikausia aikaa harjoitella! :)

phocahispida

Hihih, Kuutillakin on joitain ihan ihmeellisiä suosikkiesineitä kuten nyt vaikka kenkälusikka.

Mutta on lasten suhtautumisessa kieltoihin ja ohjeistuksiin isoja eroja.

Kyllä Kuuttikin uskoo välillä kun nätisti kehottaa jättämään jonkin asian rauhaan ja suuntaamaan huomionsa johonkin sallittuuj puuhaan, mutta tälle tulee silminnähden paha mieli aina kun jonkikn tekeminen estetään.

Ja välillä saadaan aikaan sitten kunnon raivokohtaus, kun pitäisi esim. mennä sisään.

Vai saako Silva useinkin tällaisia hepuleita?

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/09/06/paivakotiarkeen-sopeutumista-ja-eraan-raivarin-anatomiaa/

Mun on jotenkin tosi vaikea kuvitella teidän leppoisaa minitirppaa samanlaisen raivon vallassa. :D

Kristaliina
Puutalobaby

Hei - sähän todistit yhtä vastaavantyylistä kiukkua silloin teillä, kun tirppaa väsytti liikaa (tuhma äiti ei laittanut unille ajoissa), piti vaihtaa vaippa ja se kultainen iiiihana nalle otettiin pois :) Graaaaah! Mutta tirpalla ne kiukut taitaa usein liittyä väsymykseen... Aaaa niin ja siihen, jos ei saa katsoa Fröbelin palikoita :D

Mutta onhan se tietysti kurjaa, jos haluaa jotain iiiihanaa (lue: kultainen nalle) ja se otetaan pois/estetään eikä ymmärrä, että miksi äiti miksi. Ehkä siksi tuo huomion siirtäminen johonkin sallittuun asiaan onkin varmaan useissa tapauksissa toimiva tapa niin lapsen kuin vanhemmankin kannalta :)

phocahispida

Mutta se oli enemmän väsymysitkua kuin sellaista ilman kyyneliä karjumista ja nyrkin heristelyä. Väsymyskiukut on ihan ymmärrettäviä mutta ehkä tällä tyypillämme alkaa olla jo esiuhmat käsillä...

Aina vaan jos lapsen huomion saa huijattua muualle niin kyllähän se voittaa sata-nolla sen vääntämisen ja kiukkuamisen!

P.S. Vitsi tuota kirjotusvirheiden määrää kun kommentoi iPadillä...

LauraVierailija (Ei varmistettu)

Tuli tuosta mieleen mun ja pikkuveljeni ero temperamentissa pienenä; mä esim. olin tasan kerran koskenut videoihin ja kun saanut sieltä kasetin tulemaan ulos, ilmeisesti järkyttynyt ihan siis vaan siitä, että se kasetti tuli ulos, niin pahasti, etten toista kertaa ollut mennyt videoita sörkkimään :D Pikkuveljeni niitä sitten iloisesti kävi aina sörkkimässä. Mun isän puolelta mummo otti muo aina mukaan kylään ihan pienenäkin, kun osasin istua paikallani enkä tehnyt tuhojani kun silmä välttää, pikkuveljeäni se ei ottanut samalla tapaa mukaan kun niin paljon enemmän vahdittavaa kuin mussa. Tai mut sai istuttaa lelujen eteen ja onnellisena leikin juuri niillä pitkänkin tovin. Pikkuveljeäni ei. :D

Kristaliina
Puutalobaby

Meillä lapsuuskodissa kans sisko kuulemma leikki pitkät ajat yksin rauhassa nuken kanssa - minä taas olin liikkuvainen elohopea ja aina äidin lahkeessa kiinni :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Meillä on kans melko rauhallinen muksu ja eipä oo tähän päivään mennessä ne "ootapa vaan"-ennustukset pitäneet paikkaansa. Toi  nyt vaan on luonteeltaan rauhallinen, kuten isänsä.

Vaikka kyllä sekin osaa halutessaan (uhmatessaan) ja kyllä meillä joskus EI:t raikaa. Mutta veikkaan, että siinä on taas enemmän kyse äidin tempperamentista (kröhöm), koska jos äitillä säilyy maltti, niin lapsellakin.

Kristaliina
Puutalobaby

"Ootapa vaan" -ennustukset on kyllä parasta; tässä sitä monta asiaa vielä odotellaan :)

Mä meinasin just kirjoittaa yleisenä kommenttina, että jännä että tässä keskustelussa melkein kaikki kirjoittavat elohopeamuksuistaan, jotka eivät lempeitä kehoituksia paljon kuuntele. Tuli jo ihan sellainen olo, että het-ki-nen; ei kai tämä tirppa nyt niin poikkeuksellisen säyseä ole :) Meillä omassa lähipiirissä kun taitaa näitä rauhallisia/keskustelemalla kasvatettuja ihan selvä enemmistö. Mutta kiva; löytyihän täältäkin keskustelusta joku, joka sanoi, että hei meilläkin on rauhallinen lapsi :)

Oiskohan nää vähän sellaisia "ken onni on, se onnen kätkeköön" -juttuja. Tai siis tyyliin, hitsi kukakohan bloggaaja tästä vasta kirjoittikin, että jos ei ole ollut megalomaanisia ongelmia kaiken (nukkuminen, imetys, koliikki jne.) kanssa, niin saa vähän sellaista "et sä sitten voi tietää, millaista se äitiys oikeasti on" -kommenttia. Täh? Koska kaikillehan se on erilaista... Ääää ja nyt en siis tarkoittanut tässä ketjussa vaan ihan yleisesti - ääääh, nyt mä selitin tosi huonosti tän :D

Mutta joo: sanotaan nyt vaikka niin, että ehkä nämä on sellaisia, että näillä ei tee mieli paljon julkisesti kehuskella. Koska sittenhän käy aina tietysti niin, että kun jostain julkisesti kertoo (tyyliin meillä nukutaan hyvin), niin se asia muuttuu vastakkaiseksi (seuraavana yönä ei nukuta sitten yhtään) saman tien :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Ymmärsin pointin. :D Ainakin luulen niin. ;)

Toi on kyllä jännä, että ei pitäs ikinä mennä avaamaan suutaan/kirjoittamaan mitään esim. niistä hyvin nukutuista öistä; saletisti seuraava yö menee päin peetä. :D

Devika Rani (Ei varmistettu) http://bollywoodista.blogspot.fi/

Meidän tyttö alkaa nauramaan, kun sitä yrittää kieltää. Kaikki äänenpainot on käytetty ei-sanassa, huuto mukaan lukien, mikään ei toimi. Oon yrittänyt selittää miksi jotain ei saa tehdä, tyttö katsoo mua sadasosasekunnin ja jatkaa kieletyn asian tekemistä. Vien tytön pois, niin hän painelee jatkamaan keskeneräistä kielletyn asian tekemistä. Joskus huomion harhauttaminen toimii. Huoh. On muuten tullut äitiinsä ja isäänsä itsepäisyydessään. :P

Top 5 kielletyt/kiinnostavimmat asiat: kissanruoka, johdot, kukat, kissanvessa, cd/dvd -telineen purkaminen.

HelloAochi

Tää kuulostaa tutulta :D

Ainoa asia, mikä on toistaiseksi mennyt perille on 'Tauluihin ei saa koskea'. Mikä on tietty näin taiteilijan kotona ihan hyvä sääntö.

Meillä hittinä tällä hetkellä kiipeäminen. Kirjahyllyyn, tiskialtaaseen, parvekkeen kaiteelle, pesukoneen päälle, vieraiden ihmisten pyörien satulaan. Ja heittäminen, esimerkiksi kivien vaaseihin.

Kristaliina
Puutalobaby

Hihii, meilläkin tirppa iloisesti kikattaa "ei"-sanoille - just (niin kuin taisin jo kirjoittaakin) tyyliin "et sä kuitenkaan oikeasti tuota tarkoita". Mutta meillä tosiaan se oikean toimintatapaan ohjaaminen yhdistettynä hämäykseen toimii hyvin :)

Kissanruoka meillä oli se, jolle ekaksi huomasin, että "oho, toi ymmärtää ohjeita" - kun selitin, että "se on kissan ruoka, siihen ei voi mennä, kissa syö siinä". Samoin "kissa syö nyt rauhassa, ei voi mennä häiritsemään". No, ei se tietysti ekalla onnistunut, mutta mun mielestä yllättävän nopeasti kuitenkin.

Johdot olivat kyllä jossain vaiheessa aivan hurjan kiehtovia meilläkin! Sitten ne vaan jotenkin unohtuivat...

Minde (Ei varmistettu) http://abitfunktional.blogspot.com

Voi, mäkin luin tätä kirjoitusta hiukan kaihoten…Meidän poika (1 v 5 kk) on hyvin vilkas, rohkea ja utelias. Tyyppi alkoi kävelemään 8 kk iässä ja sen jälkeen ei ole oikeastaan pysähtynyt…;) Meillä ei-tilanteita on jatkuvasti ja ne pyritään hoitamaan rauhallisesti: useimmiten pyydetään tulemaan pois, ja selitetään miksi ei ja yritetään kiinnittää huomio muualle. Jos ei auta, niin haetaan pois ja otetaan mahdollinen uhmakiukku vastaan. Mutta esimerkiksi nopeaa puuttumista vaativissa tilanteissa aloitetaan napakalla ei:llä, jos en muuten ehdi estää. Joskus toimii, joskus ei. Oma rauhallisuus tuntuu olevan valttia: kun joskus meinaa pinna itsellä palaa, se tuntuu vain yllyttävän toista. Poika ymmärtää hyvin jo selityksiä, mutta usein silti uteliaisuus vie voiton. Turhautuminen on sitten ihan oma lukunsa. Silloin juostaan kielletystä jutusta toiseen ja siihen ei auta kuin tukeva läsnäolo ja yhdessä tekeminen. Jos just silloin mun on ihan pakko saada jotain tehdyksi, niin pojan ja kodin turvallisuuden vuoksi laitan tyypin syöttötuoliin ja mutusteltavaa kouraan, muuten löydän hänet voitonriemuisena hyppimästä keittiön tasolla tai paukuttamassa telkkaria puuvasaralla.

Mä itse uskon ja toivon, että kasvatuksella voi ohjailla temperamenttia ja mun haastava tehtävä on löytää se meidän lapsen temperamentille sopivin tapa. Mut oli sitten metodina tiukka ei tai anna olla -kehotus, ajattelen että johdonmukaisuus ja rauhallisuus on tän ikäsellä kaiken a ja o.

HelloAochi

Varo muuten sitä syöttötuolia, Kain tuli sen kanssa pakettina pöydän kulmaa päin viime viikolla... Sai sen jotenkin keikkumaan niin voimakkaasti, että pam. Nyt on poski violetinkeltainen ja ylihuomenna päiväkodissa kuvaukset, auts.

Minde (Ei varmistettu) http://abitfunktional.blogspot.com

Oho, kiitos vaan tästä vinkistä, taisit just säästää yhden pojan keikkumiskuhmuilta:)

Pages

Kommentoi