Krääsäheikkous

Puutalobaby

Mä en tiedä, oliko Tiimari joskus 80-luvulla ihan erilainen kuin nykyään - vai onko kyse vain lapsuuden mielikuvista?

Kun Tiimari ilmestyi Kuusamon kylänraitille, se oli pikkutytölle joulu ja syntymäpäivä yhtä aikaa, joka viikko. Joka ikinen lauantai lähdettiin äidin kanssa "shoppailemaan" kylälle (kaupunki se ei silloin vielä tietenkään ollut): käveltiin Kitkantien toista puolta toiseen suuntaan ja toista puolta takaisin. Ja käytiin joka ikisessä kaupassa. Kangas-Siru, Kantola, Seppälä, Info, Riipisen divari ja.... oh, Tiimari!

Jos muistikuvani pitävät paikkansa, Tiimarista löytyi aina joku pieni aarre, jonka äiti minulle osti. Se kuului asiaan. Pieni posliiniesine, tarra-arkki, viuhka, uusi hajupyyhekumi. Lauantai oli kyllä niii-iiin paras päivä. Illalla oli sauna. Katsottiin Muppet-show. Syötiin sipsiä ja dippikastiketta, ja juotiin punaista ja keltaista limua sekoituksena.

Kokemukset nyky-Tiimarista (ennen konkurssiinmenoaan) sen sijaan ovat olleet... ...no: tylsiä. Vai olenko minä muuttunut tylsäksi? Lapsuuden mielikuvissa siellä oli kaikkea. Mutta nykyisin vilkuilen hyllyjä välinpitämättömästi ja lähden sitten pois. "Ooooh!"-efektiä ei synny.

*******

Aika pitkään kuvittelin, että krääsäheikkouteni on nyt sitten varmaan voitettu. Minuahan ei enää tiimarit hetkauta. Mutta sitten... ...jostain määrittelemättömästä syystä astuin Kampissa ensimmäisen kerran krääsäparatiisiin nimeltään Tiger. Eivoiollatotta.

Parin ensimmäisen kerran jälkeen (markasseja, sirkuskuvioisia pyykkipoikia, palapeli, kadunvärjäysliidut...) totesin, että hei ehkä mun ei vaan pitäisi mennä tuonne.

Mutta...

Tänään kiertelin syyslomaa viettävän siskontytön kanssa pitkin kaupunkia, ja Tigeriinhan sitä sitten päädyttiin. Tällä kertaa keskustassa. Tiukka linja: mäenostamitään mäenostamitään mäenostamitään mäenostamitään. Kunnes:

Olisin ehkä vielä pystynyt vastustamaan tätä. Mutta...

Mur!

Okei, omistamme siis nyt kaksi keittiökettua.

Joelia vähän nauratti.

Share

Kommentit

Tiimarin joku entinen johtaja just tilitti Iltalehdessä, että nimenomaan siksi Tiimarilla nyt kävi köpelösti, kun se ei ole enää sellainen sekatavarakauppa, mistä löytyy kaikkea, vaan just jotain askartelukrääsää vaan. Että muistat kyllä oikein, jos tähän ex-johtajaan on uskominen :)

Kristaliina
Puutalobaby

No tämä kyllä näin satunnaiskävijän silmissäkin vaikuttaa ihan hyvältä selitykseltä! Jotenkin siitä vaan viime aikoina puuttui... innostus.

Kanelibasilika
Tupa - Keittiö

Ketulla on torahampaat :D

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, noista hampaista mulle tuli lähinnä mieleen hai :D

Monsteri lauma

Samalaisia muistoja myös minulla on tiimarista tosin 90luvulta.sieltä käytiin ostamassa tarrat ja tietenkin tarra vihkot.koulussa sitten vaihdeltiin tarroja kavereiden kanssa ja tietenkin kiiltokuvia.ihme ja kumma kaikki kiiltokuvat tallessa.ei taida meidän toukka ja tirppa enään koulussa paljon tarroja ja kiiltokuvia vaihdella :-)

Kristaliina
Puutalobaby

Mullakin on ihan valtavat kokoelmat tarroja ja kiiltokuvia!!! Järjestelin niitä teemoittain sellaisiin valokuva-albumeihin, oh! Keräilläänköhän nykyään enää ollenkaan tarroja...? Se oli ihanaa.

Sitten me myös kierrettiin Kuusamossa kaupasta toiseen kysymässä, että "onko teillä tarroja tai lukujärjestyksiä?" Melkein joka kaupassa oli! Mainostarroille oli omat kansionsa :)

Ai ja sitten tehtiin tarroja myös itse! Leikeltiin kuvia lehdistä ja laitettiin kontaktimuoviin, ja taustapaperi takaisin - tadaa, tarra!

Monsteri lauma

Mitä mahtaa nää meijän tulevat koululaiset kerätäkkään tai vaihdella...

Erikseen oli kiiltokuvat aina missä oli hopea tai kulta hilettä,huomenna kaivan ne esiin ja muistelen kyllä noita aikoja.
Itselleni on kansioon matkannut myös -70 luvun kiiltokuvia äiti kautta.ne vasta hienoja onkin.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Oi niitä Tiimarin tarrarullia! Ja ne samettipintaiset oli ihan parhaita.

jermia
Itärajapakolainen

Täällä myös yksi Tiimarista luopunut ja Tigeriin löytänyt :)

Liisa
Osasin!

Mulla on sama "ongelma". Siis että kaupassa ne tavarat tuntuvat hauskoilta tai hienoilta, mutta sitten kotona ne onkin vaan nääh. Sama koskee matkamuistokrääsää. Beetlehemistä ostettu pimeässä loistava jeesus-patsas on ajatuksena vitsikäs, mutta ei se sitten kotona hyllyn reunalla jaksa enää naurattaa.

Muistatteko muuten joskus muinoin, kun Tiimarissa myytiin karkkia?

PSK
Insert Cool Phrase

Ooh, minä ostin aina kultakolikkosuklaata ja huulipunatikkareita!

lmm (Ei varmistettu) http://jonkinsortinblogi.blogspot.fi

Juuri tällaisilla hetkillä mä oon niiiin kateellinen teille, jotka asutte kaupungissa.
Nimim. Lähimpään-tigeriin-reilut-kakssataa-kilsaa.

Möh. Oon niin kade, että tekis mieli vähä mököttää. ;)

Kristaliina
Puutalobaby

Voi möh! :)

TerhiF (Ei varmistettu)

Joo kyllä Tiimari on muuttunut, jo vielä 2000-luvulla, paljonkin.

nimim. Tiimarin ex-työntekijä

Kristaliina
Puutalobaby

Jännä huomata, että oma "näppituntuma" ei välttämättä ollutkaan ihan tuulesta temmattu. Tuollainen fiilis mullakin oli, vaikka tosiaan Tiimarissa aika harvoin tuli loppuvuosina käytyä.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

No mutta, eihän noin hienot ketut ole mitään krääsää vaan tarpeellisia käyttöesineitä!

Kristaliina
Puutalobaby

No niinpä! Kukapa nyt ei keittöönsä paria kettua tarvitsisi! :)

eppunen
Pienen pojan elämää

Ihan älyttömän söpöt! :)

nelliyay
Päivätyönä siesta

Ostin saman täältä Espanjasta! Ihan huippu!

Kristaliina
Puutalobaby

Onks Tigereitä sielläkin?! :) Hih!

Mulle tuo oli ihan uusi ketju ennen kuin tosiaan jotenkin ihan epähuomiossa kurkistin sisään joskus reilu vuosi sitten. Ei ois ehkä pitänyt :)

maaritanneli
Mekkoselma

Mulla just samanlaiset muistot tiimarista Kuusamossa. :)

 

Minä törmäsin tuohon Tigeriin silloin tapaamisesta poistuessani Snadistadista. Olin ihan täpinöissäni. En ollut kuullutkaan kyseisestä puljusta. Ostin sieltä Selmalle pinkin pitsilampunvarjostimen. Ihana!

Piipo79

Menee aiheen viereen, mutta palautit niin osuvasti nuo sekoituslimppareiden juonnit mieleen. Sprite ja kokis meillä päin!

Cpop

En ole ikuna käynyt tigerissä, mutta tiimaria olen rakastanut pienestä asti sen takia kun sieltä sai tarroja ja KIRJEPAPERIA! Siis sellaisia kivoja, eikä mitään valkoisella pohjalla suoraa viivaa.. Ei kyllä nykysin enää oo näkynyt niitä niin paljoa, mut ennen olin ihan hulluna etenkin niihin kirjepaperitarjaouspäiviin jolloin oli settejä 1mk(tai 1e..en muista kummat oli käytössä)ja sitten kauheat tappelut tarjouslaatikolla!!! Ikävä sitä. Jotenkin tiimari on mennyt sellaiseksi pilipalitavara röykkiöksi nyt viime vuosien aikaan, ennen siellä oli jotenkin parempaa tavaraa.. ehkä.. Mutta toisaalta arvostan myös niitä askartelutarvikkeita siellä, koska tällälailla pienemmällä paikkakunnalla tiimari on oikeasti ainoa paikka mistä saa -kaikki- askartelutarvikkeet yhdestä paikasta! Mistähän sitä sitten ettii askartelutarvikkeita ):

Ede@
Kuvia ja mietelauseita...

Just lomalla kävin tiimarissa ja löysin oukkidoukkikarkkeja ja lätkäliigakarkkeja;) lapset tykkäs angry birds muovitaskuista kans. Täällä on kans tiger ja tykkään siittä;) Hei kuusamo isäni ja sukua on siellä ja oon kalastanu kitkajärvellä pienenä tyttönä hih...

sannikkainen (Ei varmistettu)

HERRANJUMALA MITEN IHANA! Just kävin törsäämässä "ylimääräisiä" (syön sitten pelkkää puuroa) rahoja Tigeriin mutta en kyllä bongannut mitään noin söpöä. Tai bongasin, mutta en kettukuvioista. Pitää varmaan uskaltautua Tikruun kolmannen kerran viikon sisään, ah <3

Silli (Ei varmistettu)

Ahah. Kuusamon-keskusta kuulostaasamalta kuin Nastolan keskusta. Paitsi, että ei ollut Infoa, oli Kipa :D Mut Tiimarissa mä oon kyllä edelleenkin asioinut, mutta viimeksi muistaakseni petyin niiden tarravalikoimaan. Kaipasin tytölle pottailun innostamiseeni kivoja tarroja. Mummoni sitten löysi niitä Lidlistä...

CougarWoman
CougarWoman

Ahh, Tiimari ja hajukumit, kiiltokuvat ja kirjepaperi <3 

Pienenä ihan oikeasti oltiin kirjeenvaihdossa parhaan kaverin kanssa - nykyään taitaa mennä kaikki netin kautta? 

Cpop

Mie kirjotan vieläkin kirjeitä<3 8vuotiaana taisin alottaa ja yhtäkään vuotta en ole kirjeettömästi elänyt! Kirjeet on parasta maailmassa.

Lauraliii (Ei varmistettu) http://kellakultasilla.blogspot.com

En ole tainnut kommentoida blogiisi kertaakaan vaikka olen seurannut kirjoitteluasi jo pitkään. Pakko oli nyt vihdoin aukaista sanainen arkkuni ja todeta, että blogisi on ihastuttava. Kirjoitustyylisi ja tavallisuutesi (hyvällä tavalla) saa hymyn huulille joka kerta. Kiitos tästä blogista! :)

mariaelina (Ei varmistettu)

Aivan samat muistikuvat Tiimarista, 1990-luvun alkupuolen Kymenlaaksosta. Tosin minulla se oli kaverin kanssa tehtävä retki. Aina, kun saatiin vähänkin viikkorahaa, niin selattiin Tiimarin kuvastoa ja sitten pyöräiltiin pienen kotikaupunkimme "keskustaan" itse kauppaan. Milloin ostimme tarroja, milloin posliinihahmoja tai marmorikuulia. Markkoja laskettiin tarkkaan :)

Ja todellakin, viime vuosina Tiimari on jotenkin ollut...luovuttaneen oloinen. Harmillista.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Siis mä niin haluun tollasen ja aion heti tänään mennä kattoon, onks meidän Tigerissa tollasia! Ihana!

Terv. eimullamitäänTigerriippuvuuttaoomutta...

Mart (Ei varmistettu)

Minulla on ollut vähän samanlaisia paluu lapsuuteen-kokemuksia Tigeristä! aika paljon on tullut sieltä ostettua lahjoja ja tuliaisia sukulaislapsille. Pakko myös antaa vertaistukihali pahoinvoinnista! itse olen oksentanut viikkokaupalla aamusta iltaan ja viime viikon kera flunssan, eikä ole kyllä herkkua! Toivotaan, että pahoinvoinnit vaihtuvat elämämme kunnossa-fiilikseen (kuten töissä esimies olettaa naisten raskautensa kokevan...).

Merih (Ei varmistettu) http://www.kaunispaiva.net

KYLLÄ! Tiger on ihana! Me käydään siellä useamman kerran kuussa päivittämässä askartelutarvikevalikoimaa, ja katsomassa oisko kivoja uusia leluja tai pelejä tullut valikoimiin. Niin, ja otetaan mukaan pussillinen sipsejä tai banaanilastuja. Tepsu on ihan yhtä haltioissaan kuin minä ja heittelee kimaltavia helmiä ja paljetteja ostoskoriin aina kun mun silmä välttää :)

Kommentoi