Kun arki siirtyy Espanjaan

Ladataan...
Puutalobaby

Heh terveiset täältä impulssimatkailijoilta! Lennot on nyt ostettu, Seelan passihakemus jätetty - eli joo joo joo me ihan oikeasti ollaan lähdössä! Tuota pitää hokea välillä itsellekin, kun ei meinaa pää tajuta. Kröhöm koska tämähän kävi nyt aika äkkiä.

Mehän siis haaveiltiin jo joskus joulukuussa Thaimaan-matkasta, siitä kirjoittelinkin (täällä). Kirjoitin myös, että odotan edelleen sellaista sisäistä ääntä, joka sanoo, että nyt varaa ne lennot. Tavallisesti meidän matkallelähdöt ovat tapahtuneet juuri noin - jostain on iskenyt, että nyt.

Jokin hassu impulssi, joka kovalla äänellä kertoo, mitä tehdä.

No maanantai-iltana suihkussa tosiaan se impulssi sitten iski. Mutta se ei sanonutkaan, että Thaimaa.

Vaan: Espanja!

Miksi juuri Espanja, muutama kysyi.

No siis siihenhän on ihan selkeä syy: meidän perhetuttumme omistaa suomalaisten suosimalla aurinkorannikolla asunnon, joka on juuri tällä hetkellä kuukauden ajan tyhjillään. Meitä on jo vuosikausia kutsuttu sinne kylään, mutta aina se on jäänyt sellaiselle "voi kuulostaapa kivalta, joskus joo vois" -tasolle.

Kunnes sitten suihkussa se iski: nyt! Hei mikä meitä täällä räntäsateessa nyt pidättelee, lähdetään sinne!!!

Lyhyemmät lennot, eurooppalaiset olosuhteet, siisti asunto, lastenruokaa kaupoissa.

Espanja! Joo!

Tämä siis selittää budjetinkin: edestakaiset lennot koko perheelle irtosi (Finnairin suorat lennot) yhteensä noin tonnilla, mutta eläminen siellä tulee todennäköisesti jopa halvemmaksi kuin Suomessa. Kokkaillaan omassa keittiössä, tehdään ostokset supermarketista ja liikutaan paikallisbusseilla ja niin edelleen.

Heh eli jos joku luuli meidän lähtevän tälläkin kerralla massiiviselle seikkailumatkalle - juu ei. Jos me seikkailua oltaisiin kaivattu, niin suunta olisi ollut Aasia. Mutta nyt reissun konsepti on ihan eri: siirretään vaan meidän puutalon perusarki kuukaudeksi vähän lämpimämpiin olosuhteisiin.

Heh koska seikkailua tää elämä kahden pienen kanssa nyt on muutenkin; terveisiä vaan eksoottisesta Pasilasta, jossa jonotettiin Seelan passihakemusta jättämässä esimerkiksi sellaisella lopputuloksella, että mä en omista enää puhelinta.

Täytyykin lisätä uuden puhelimen osto tehtävälistalle. Ja vakuutusyhtiöpapereiden täyttö. Toivottavasti kotivakuutus korvaa, jos kännykkä päättää mennä oma-aloitteisesti uimaan.

Ja jos joku näki mut äsken Pasilassa, niin ei: mä en ollut pissannut housuuni. Se oli Silvan falskaava vesimuki, joka oli vuotanut puoli litraa vettä taskuuni. Ja takapuoleeni. Ihmettelinkin hetken, että tuntuupa jotenkin erikoisen kylmältä ja märältä.

Ööö niin mitäs mä olikaan kertomassa...?

Niin: arki siirtyy Espanjaan.

Me aiotaan siis siellä pestä pyykkiä ja nukuttaa lapsia päiväunille vaunuihin ja käydä leikkimässä leikkipuistossa ihan niin kuin Suomessakin arkena tehdään. Mitään kunnianhimoisia lomailusuunnitelmia meillä ei siis ole. Syystä että... ...no vilkaiskaapa vaikka Emmin kokemukset kahden pienen lapsen kanssa lomailusta.

Me todettiin, että ei edes ajatella sitä lomana. Vaan arkena. Eli ihan lapsiperhearkea me mennään sinne elämään.

Mutta ilman räntää ja loskaa.

Toivottavasti.

Neljä päivää lähtöön!

IIIIIIK!

 

PS. Hei pakko jakaa vielä tässä eilen saamani vinkki majoitusvaihtoehdoksi: house sitting! Ihan mahtava idea: majoittua siis jonkun lemmikinomistajan kodissa ja hoitaa samalla taloa & lemmikkejä! Ymmärsinkö oikein, että jopa siis saa ilmaisen majoituksen...? Vau. Täällä: http://www.trustedhousesitters.com/

 

 

 

(kuvat Portugalista muutaman vuoden takaa)

Share

Kommentit

Jenni_Kuperkeikkaseikka

Kuulostaapa ihanalta :) Hyvää reissua koko porukalle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaapa hyvältä idealta, meidän perhe lähtee huomenna:) Tosin todellisuus Espanjassa ei taida ihan vastata todellisuutta, ainakin Granadassa on tänään uhattu lumisateessa, rannalla ei kai niin kylmää. Mutta Espanja on aina Espanja ja aurinkoa ainakin enemmän kuin täällä. Ja tapaksia! Ja Granada on muutenkin <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis mikä? Eli siis noi kuvat ei vastaa todellisuutta:) pää jo lentokoneessa ja pilvissä;)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih just siksi tuossa "ilman räntää" kohdassa on lisäys "toivottavasti" :)

Nooh, aurinkorannikolla on tällä hetkellä kai jotain 15 asteen tuntumaa, hyvällä tsägällä pariakymmentä. Eli välikausivaatteissa lähdetään - farkkua ja pitkähihaista lähinnä. Mutta eipä tarvitse toppapukua kuitenkaan :)

Noi kuvat on heinäkuulta - oli Portugalissa silloin kuuma, huh huh.

Ooooo, ihanaa Granadaa teille!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi kiitos! Ja ensi viikolla alkaa kai jo lämmetä että uskon että parista kymmenestä asteesta saatte nauttia! Eikä se lumi taida maahan jäädä siellä Granadassakaan, eli ei varmaan loskaan päästä! Ja auringossa ainakin lämmin, toppaukset kotiin vaan! Öisin voi olla kyllä kylmä asunnosta riippuen, alcamposta sitten vaan vilttejä lisää. Niin ihana päästä täältä hetkeks pois, tätä talvea on jo ollut ihan riittävästi! Kivaa reissua teillekkin!

Not another GIF Blog

Terveiset Alicanten suunnilta. Täällä on vuoden viilein jakso menossa, tänään ollut noin 12 astetta. Plus nämä espanjalaiset talot on tähän vuoden aikaan ihan jäätävän kylmiä, joten ottakaa paljon lämpimiä vaatteita mukaan.

-K- (Ei varmistettu) https://kuulumisiakataloniasta.wordpress.com/

Heh, täällä Espanjassa on tänään tullut lunta ja kunnolla, mutta vuoristossa. Me asutaan Kataloniassa, mutta emme vuoristossa, joten olemme säästyneet lumelta, mutta vilakka on ollut. Siellä etelämmässä on rannan tasalla aika varmasti räntä-vapaat kelit ja aurinko nyt yleensä aina paistaa, myös täällä :)

Me lomailtiin viime vuonan 2 viikkoa paikassa, jonne oli aika mahdoton ottaa koirat mukaan, joten facen kautta löysimme kotiimme kolme mukavaa naista Suomesta vahtimaan taloa ja elukoita. Luonnollisesti emme veloittaneet heiltä mitään :) Aiomme jatkossa toimia samalla tavalla jos tulee tarvetta.

Hyvää arkea Espanjaan!

Kristaliina
Puutalobaby

Mahtavaa tuo koiranhoitojärjestely!

Auts oispa se aikamoista päätyä Suomen lumipyrystä Espanjan lumipyryyn :) No mutta toivottavasti ei tuolla etelärannikolla sentään!

Henna-Kaisa (Ei varmistettu)

Hyvä päätös :). Teimme saman viime tammikuussa (asuimme koko tammikuun Espanjan Aurinkorannikolla vauvan kanssa) ja kyllä kannatti. Katkaisi talvikärvistelyn tosi kivasti. Siellä oli sellaista +15-astetta, välillä jopa parikymmentä. Ja valoa! Mutta asunnoissa saattaa sisällä olla kylmä, joten villasukat ja ohuet villahaalarit kannattaa pakata matkaan. Eläminen oli helppoa ja edullista, ja hyvistä vihanneksista yms. oli kiva kokata. Jos saa suositella, niin tehkää retki Rondaan. Se on huikea paikka! (+ siellä on erinomainen kasvisravintola, joita on harvassa noilla seuduin). Granada on myös kiva ja Alhambra ehdottomasti näkemisen arvoinen. Upeat ovat myös Nerjan tippukiviluolat.

Kristaliina
Puutalobaby

Oi kiitos vinkeistä! Vaikka enimmäkseen varmaan ollaan aloillamme, niin varmaan sitä muutamia pikkuretkiä kuitenkin tulee tehtyä :)

Just hyvältä kuulostaa tuo sää, toivotaan samanlaista meillekin!

Uraäidin Ruuhkavuodet (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/

Ihanaa - olen niin iloinen teidän puolesta! Vaikka Espanjassa ei tähän aikaan hellettä olekaan, se valon määrä siellä on niin valtava. Ja kun aurinko paistaa, se paistaa kuumasti...
Lähdette sitten muutaman vuoden kuluttua, joku toinen kerta Aasiaan. Perustetaan vaikka sinne yhydessä teltta rannalle, jonne muutetaan asumaan ;) (http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/rakennetaan-rannall... )

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, kyllä se Aasia siellä odottaaa ens vuonnakin :)

Mä muuten oonkin telttaillu siellä, Surinilla. Laguunin rannalla hiekalla, siitä pääsi suoraan snorklailemaan... Oh, se oli ihanaa! Ehkä ens vuonna :)

pikkukalanen (Ei varmistettu)

Paljon kuvia reissusta sitten jooko??? :) Oon niin kateellinen kun en itse pääse lähtemään minnekkään! :D

Kristaliina
Puutalobaby

Toivottavasti! Täytyy yrittää järkkäillä heti akjuun toimivat nettiyhteydet - mutta tarkoitus on siis bloggailla sit sieltä käsin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä ois kans tuo kämppämahdollisuus. Kun jostain repäisisi tonnin ylimääräistä niin me lähdettäisiin kans! Voi voi, kun kesäloma säästöt alkoivat kummasti polttelemaan tilillä. Miehellä ois lomaa, mutta mulla kyllä tentti reilu viikon päästä... Ei tällaisia juttuja saa kirjoittaa, pienen ihmisen elämä menee ihan sekaisin!

Kristaliina
Puutalobaby

Tehkää se! Tehkää se! :) Kesällä on lämmintä Suomessakin :)

Kristaliina
Puutalobaby

Oooooh! Varsin hyvät todellakin!

stev (Ei varmistettu)

Oi,ihanalta kuulostaa..Jos samanlainen tilaisuus ois, niin kyllä mekin varmasti lähdettäisiin elämään arkea hetkeksi muualle. Mukavaa reissua!
Mutta uhh tuohon talonvahtijuttuun..Mä en ikinäikinäikinä jättäisi kenellekkään ventovieraalle lemmikkejäni hoitoon. Talon tai siis asunnon voisin jättää, jos ois pakko mutta koiria -en missään nimessä!

Himatuikku (Ei varmistettu)

Onnea matkaan! Tulee varmaan ihana kuukausi teille! Pääsette oikopäätä karnevaaleille. Yksi vinkki vaikka pienimuotoista bussiretkeilyä varten. Malagasta itään, Costa del Solin vieressä on subtrooppinen tasku eli Costa Tropical. Siellä ilmasto on talvisin vielä parempi kuin aurinkorannikolla ja esim. Malagan seutua joskus vaivaavia kaatosateita&tulvia ei juuri ole. Sieltä löytyy myös pikkukaupunkeja, joissa vielä asuu "alkuasukkaita" eikä lähes pelkästään eurooppalaisia eläkeläisiä. Hintataso on myös selvästi aurinkorannikkoa edullisempi.

Vuoriston suunnalta löytyy mielestäni Andalusian parhaimmat paikat ja tekemiset - viimeksi patikoimme (mukana 2 pientä lasta) vähävetistä joenpohjaa myöten ylöspäin ja vastaan tuli oppaan kanssa ruotsalaisryhmä, joilla oli sekä kalliokiipeilyvermeet että märkäpuku. Oli kuulemma ollut mahtava 6 tunnin kokemus, jonka päätteeksi odotti kenttäkeittiö eli täydellinen gourmet-ateria joenpenkalla. Espanja on paljonpaljon muutakin kuin meri ja rannat.

Kristaliina
Puutalobaby

Oh, nyt tuli matkakuume! Molemmat tekemiset kuulostaa ihan täydellisiltä meille, oh oh oh! Kiitos vinkeistä!

Riika V.
Koti Kumpulassa

Kyllä mä silti sanoisin, että hyvää lomaa! Lomaa täältä Suomen arjesta. :)

Paprika (Ei varmistettu) http://vuodenvihannes2005.blogspot.com

Voi että, oot kauhean ihanan oloinen tuossa kolmannessa kuvassa! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hihi, juuri herännyt :)

elmiina (Ei varmistettu)

Muistakaa lämpimä(hkö)t sisävaatteet! Asutaan tällä hetkellä lämpimässä maassa (Hong Kongissa) ja talvessa (lämpötila 10-20C ulkosalla) yllätti sisätilojen viileys, asuntoja ei oo rakennettu kestämään (vähääkään) kylmyyttä, näin kuulema yleensä myös Välimerellä. Villasukat rockrock :)

elmiina (Ei varmistettu)

Oho, Henna-Kaisa olikin jo tuon vinkin antanut, nyt tuli toistoa 8-)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, tää on hyvä vinkki! Villakerrastot ja villasukat lähtevät mukaan :) Asunto on kuulemma tosi hyvin lämmitetty, mutta ihan varalta silti. Ei ole kiva palella!

Meillähän on näköjään samanlaiset suunnitelmat. :D Itse olen suuntaamassa Costa del Solille huomenna, tosin vain reiluksi viikoksi, mutta kaikki lasketaan kun kaamospaosta on kyse. :) Säätiedotukset on luvanneet 13 astetta ja lämpötila voi kuulema laskea alle kymppiinkin, mutta kunhan aurinko paistaa, ei muulla ole väliä. :)  

Kristaliina
Puutalobaby

Kaikki todellakin näillä Suomi-keleillä lasketaan! Jos ja kun aurinko näkyy, se on jo voitto :) Ihanaa lomaa sinnekin!

Kiitos! Samoin teidän porukalle! Tämän aamun lennolla perämies ystävällisesti informoi, että "Malagassa on parhaillaan nollassa, mutta kyllä se siitä vielä nousee 13 asteeseen". :D Yöt on siis viileitä ja vuorilla on lunta, mutta auringossa ja tuulensuojassa on jo ihanan lämmin. Sellainen perus kevätsää siis. :) 

Dalmikirjautumatta (Ei varmistettu)

Olin jo ihan innoissani tuosta trustedhousesitters.comista mut plääh, rekisteröityminen maksaa yli 15€/kk. En itse ainakaan "uskalla" maksaa tuota summaa siitä että EHKÄ joku valitsisi just meidät housesittereiksi, hakemuksia tulee varmasti aika paljon per haku. Ihana idea kyllä.

Kristaliina
Puutalobaby

Höh ai siinä oli sellainen koira (heh) haudattuna...

Oon vieläkin kateellinen. Mutta oikeastaan tekis mieli enemmän matkia Lähiömutsia ja lähteä lomalle Dubaihin. Täytyy kyllä pysyä niin kauan Suomessa, että toi vauva on saanut rokotukset enkä tiedä onko sittenkään varaa lähteä, mutta aina saa haaveilla :) 

Kommentoi

Ladataan...