Kun kahvi ei riitä

Puutalobaby

Hei, sinä flunssataaperoa hoivaava kanssaäiti. Tai no kuka tahansa muu. Väsyttääkö? Onko päivän kahvikiintiö (örp) vedetty eikä cokiksen kofeiinipitoisuus vakuuta?

Energiajuomat eivät ole enää mitään. Mulla on kaksi sanaa (tai no jos tuo kirjoitetaan tuolleen väliviivalla, niin yksi): club-mate.

Okei, no onhan se pahaa.

Tai siis se oli pahaa silloin, kun sitä eka kertaa maistoin. Mutta nyt makunystyrät ovat kai jotenkin jo tottuneet, ja ihan oikesti olen alkanut tykätä tästä. Niin, ja onhan tuota olemassa myös sellaista cola-mateeta, jos tykkää vähän tavallisemmasta mausta.

Osaankohan mä nyt oikeasti kertoa tuosta ihmejuomasta mitään...? Saa korjata, jos menee ihan väärin. Mutta siis tuo juoma on tehty mate-uutteesta, ja mate puolestaan on sitä etelä-amerikkalaista virkistävää tee-hommaa, jossa on kai kofeiinia. Paljon.

Joel kantoi tätä joskus aikoinaan Kamppiin - muistaakseni kävi aina ostamassa Kalliosta jostain etnisestä kaupasta. Mutta nykyisin tätä saa ainakin tuosta Arabian minipienestä M-kaupasta; musta tuntuu, että mä suunnilleen yksin kannan koko hyllyn pullo pullolta kotiin. Ja kun olen juonut kaikki, hylly pysyy surullisen tyhjänä ennen seuraavan erän saapumista ja joudun olemaan pari kuukautta ilman tuota ihmejuomaa. Ihan hyvää vierotusta sinänsä.

Mutta siis huh että tuo juoma toimii. Tätä pitäis olla mukana äitiyspakkauksessa.

Ainoa miinus on, että ensi yönä ei sitten todellakaan nukuta.

 

 

PS. Sori, ehdin juoda tuon melkein kokonaan ennen kuin tajusin ottaa kuvan.

Share

Kommentit

mate (Ei varmistettu)

club-mate tunnetaan myös hipsterijuomana, berliiniläisten hipsterien sanoitaan "hikoilevan matea", sitä saa myös pullossa klubilla. piristää kummasti;)

Kristaliina
Puutalobaby

oi ei ja apua, mä oon tietämättäni piilohipsteri :D

Kristaliina
Puutalobaby

oishan se pitänyt arvata, tuossa on tuollainen ihan selvä hipsteri tuossa etiketin kuvassakin - ironiset viikset ja kaikkea :D

FFFifi
Fitness Führer

:D

(Mate-teetä, tai siis sitä perusjuomaa, mainostetaan ilmaisulla "erinomaista juhlimisen jälkeen". Että sellainenkin funktio :D)

Kristaliina
Puutalobaby

Höh mä oisin profiloinut tän kohderyhmän ihan väärin - mä ajattelin heti univelkaisia vanhempia :) Juhlimista, voi pöh. Tää elo on pelkkää juhlaa. Eiku juhlan jälkeistä olotilaa. Eiku.

Miitu (Ei varmistettu)

Hoidon aloitus ( = eroahdistus), poskihammas, kaksi flunssaa putkeen. Noin niinku tässä kuussa. Ja töissäkin kuulemma pitäisi käydä. Ei kyllä pahemmin kahvit enää vaikuta.

Kristaliina
Puutalobaby

Au au au. Au. Joo, ei sitä kahviakaan kuitenkaan voi juoda vuorokaudessa kuin rajallisen määrän :)

MirvaK

Pitääpä etsiä tuota.

Kristaliina
Puutalobaby

Suosittelen! Mutta samanaikaisesti varoitan kyllä sen maun "ensipotkua". Mihinköhän mä oikein sitä vertaisin - väkevään simaan? Mä oon tosiaan alkanut tykkäämään siitä, mutta esimerkiksi pari ystävää on sanonut yök sille, mutta nam tuolle cola-versiolle. Sitäkin mulla on muuten nyt jääkaapissa huomiselle, jea!

CougarWoman
CougarWoman

Hmmm, krapulajuomaa? :P

Kristaliina
Puutalobaby

Tshih pelkään kyllä rytmihäiriön vaaraa, jos tuota krapulaan hörppää - on sen verran... virkistävää :) Tai nooh, kai tämä pitkäaikainen univelkakin jo jokun promillen humalaa/krapulaa vastaa, että ehkä se on sama kuin tähän olotilaan. Eli toimii :)

Juu mä join just tuollaisen nyt aivan liian myöhään ja aloin näin iltaysiltä maanisesti treenaamaan omassa olohuoneessa tanssikoreografiaa :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse asiassa Matea suositellaan krapulaan (ainakin Forsmanin teetalossa)!

Ella F.
Siperian Ella

Miltä se maistuu? Mä olen juonut ihan sitä Yerba Matea, siis sitä teeversiota, ja se ei musta ole ihan kamalaa vaikka vähän hmmmmm, no tuota jännältä tuoksuukin. Keksin sen joskus viimeisinä opiskeluvuosinani tosiaan helpotuksena darraan ja huomasin myös gradua öisin edistävän vaikutuksen :)

Nyt oon ollu juomatta, jäi kun raskausaikana yllättäen kun se haju etoi, mutta vois aloittaa taas. Jospa se vähän auttais tässä vähän tökkivässä paluussa arkeen.  

Rynttyliisa (Ei varmistettu) http://rynttyliisa.blogspot.fi/

Vierastan tavallista matea (siis teenä), mut toi on hyvää ja siinä on vielä guaranaakin, tuplapiristys:
http://www.mandragora.fi/mate-iq-50g-p-174.html

marjum
Minä, Marjukka

Nokitan myös omalla unimäärälläni: katsoin kelloa joka tunti ja yhtäjaksoista valvomista 03.30-05.00. Vauvan flunssa ja isommat yöllinen ötökkäpelko oli loistava kombo! Puhuit selvästi suoraan mulle kertoessasi tästä ihmekamasta. Taidan painella ostamaan sitä vaikka taksilla :D

Salma

Hyvä vihje tulevia silmät ristissä -päiviä ajatellen! Nyt täytyy vaan metsästää mesta, josta juomaa saa myös Turusta! Tietääkö kukaan?

Tuulianna

Huuh, en taida uskaltaa kokeilla, kun väsyneenä nautittu mate ihan perinteisen teen muodossa sai sydämen pamppailemaan ja kropan kuplimaan....ja silloin ihan vauva-aikoina mietin, että mikä mahtaakaan olla siirrännäisvaikutus täysimetettyyn vauveliin. Mene ja tiedä näistä, itse en koskaan tuota kahvin piristävää vaikutusta imeväiseen ole huomannut, vaikka kolme vauvelia olenkin täysimettänyt kahvia (tosin maltillisesti) hörien.

Suklaa! (Ei varmistettu)

Pakko vinkata tässä, nimittäin kiva piristys on myös ainakin varustelekassa myynnissä oleva kofeiinisuklaa, Scho-ka-kola, ainakin töissä sitä on kiva natustaa iltapäivällä kun kahvikiintiö alkaa olla täynnä. Ei se ihan fazerin sinistä ole mutta ihan syötävää kuitenkin, saatavilla vaaleampi ja tummempi versio, itse tykkään punaisessa rasiasssa myytävästä tummasta.

Vierailija (Ei varmistettu)

aaah tähän oon Berliinissä tutustunu ja aluksi niin pahaa etten saanut juotua, nyt niin hyvää et himoitsen! Tosi koukuttava juoma.. Tätä saa myös esim Ruohonjuuresta.

_Kat_ (Ei varmistettu)

Olen kai vähän outo, mutta minusta Club-Mate on hyvää!

Kiitos muutenkin kivasta blogista, löysin tämän vasta hiljattain. Blogi erottuu edukseen siinä, että monessa muussa esitellään lähinnä 2000 euron laukkuja, tässä sen sijaan rikkinäisiä sukkia ;) Tykkään siitä, koska omistan vain jälkimmäiset ja se on erittäin ok, koska en muutenkaan ole mikään perfektionisti. Lisäksi saan vinkkejä edessä olevaan lapsiperhe-elämään. Pitääkin muistaa laittaa Mate-juomaa ostoslistalle!!

Amanda1 (Ei varmistettu)

Ööö, en mä ole edes tajunnut, että tossa on kofeiinia! Täällä suuressa maailmassa club-mate -pulloon nimittäin heitetään shotti vodkaa, eli mulle se on tuttu ainoastaan klubeilta, haha :) Ok, onhan toikin ihan sopiva funktio sille...

Teemu Myller (Ei varmistettu)

Tervehdys,

muita kommentteja en ehdi lukea, mutta luin ystävän vinkistä sattumalta blogiviestisi.

M-kauppa Arabiassa oli katkos Maté-juomissa kesällä, koska kyseessä oli ns. selvitystilanne tavarantoimittajan kanssa, jos asian haluaa niin ilmaista. Tästä johtui pitkä katkos, laitoin tavarantoimittajan boikottiin, hyvin sekavien sattumien jälkeen. Asia on kuitenkin ratkottu, ja toimitusviiveet pääasiassa jatkossa johtuvat vain tavarantoimittajasta.

Tuote on erittäin suosittu opiskelijoiden keskuudessa. Viimeksi toimituserä oli 10 ltk eri variantteja, ja nyt pitää tilata uusi erä, n. kolmen viikon päästä ed. tilauksesta. Eli menekki on sellaista vajaa 10 ploa päivässä. Muutkin siis ihan kiitettävästi suosivat tuotetta.

Kylmätilasta on pulaa ja koska kauppa on hankalan mallinen, niin olemme hieman 'lainanneet' ihan toisen tuotesarjan kylmäkaappia Maté-herkuille. Parempi aina niin että juoma on kylmä, koska taitaa olla aika kärpäkkää ilman viilennystä! (Eräs rakennusmiesopiskelija osti perus-Maté'ta viileänä, mutta otti hömpsyt ja jäi pullo kahvimme pöydälle lämpenemään.)

Terkuin,
kauppias Teemu Myller (teemu.myller@m-ketju.fi)

"Mutta siis huh että tuo juoma toimii. Tätä pitäis olla mukana äitiyspakkauksessa."

Oli pakko naurahtaa.

Mjaa (Ei varmistettu)

Internetin ihmemaa osasi kertoa myös, että tuota saisi punnitse&säästästä. Täytyy käydä katsomassa.

Kommentoi