Lasinen lapsuus?

Puutalobaby

Sain juuri blogisähköpostiini Lasinen lapsuus -järjestön julkaiseman uuden ja aika selkäpiitä karmivan videon:

 

 

Juttelin pari päivää sitten äitini kanssa niitä näitä, lapsuusaikojani muistellen. Äitini yhtä äkkiä kysäisi, että millaisena muistan hoitotätini miehen. Hmm. Mietin, mitä sanaa käyttäisin. Etäinen. Mutta ennen kaikkea jotenkin pelottava. Joskus hän tuli autotallista välioven kautta sisään - enimmäkseen muistelen hänen olleen töissä tai siellä autotallissa. Silloin aina lämmin ja iloinen leikkitunnelma jotenkin pysähtyi ja muuttui jähmeäksi. Jotain outoa arvaamattomuutta, pelottavaa.

Äitini kertoi epäilevänsä, että mies ei ruuvannutkaan moottoreita joka päivä siellä autotallissa.

Niin, aika monessa kuusamolaisessa autotallissa ryypättiin. Meilläkin.

*******

Sivusin tätä aihetta myös aikaisemmin. Silloin Silva oli kolmen viikon ikäinen ja kävimme hänen ensimmäisissä bileissään, vappua viettämässä. Kaikki meni hienosti: pistäydyimme bileissä, tapasimme ystäviä, ja juhlavolyymin alkaessa nousta toivotimme juhlijoille hauskat illanjatkot ja vaunuilimme hyvillä mielin kotiin. Ja siis selvin päin, totta kai.

Vanhempien alkoholinkäyttökysymys on tavallaan vähän kaksitahoinen juttu: Tärkeimpänä tietysti haluamme varjella omaa lastamme tuollaisilta videon kännimonstereilta. Mutta toisaalta haluamme myös olla sellaisia vanhempia, jotka reippaasti ottavat vauvansa mukaan juhliin ja tapahtumiin.

Itselleni alkoholi näyttäytyi lapsena "joko tai" -tyyppisenä asiana. Tai siis: se oli pelkästään paha. Kun ryypättiin niin ryypättiin siellä autotallissa ja änkyräkänniin -autotalleista ulos horjahteli sössöttäviä pahanhajuisia ja pelottavia mieshahmoja. En koskaan päässyt näkemään sitä "yksi viinilasillinen illallisen kanssa" tai "yksi saunaolut lauantai-iltana" -aikuismaista alkoholinkäyttöä. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että alkoholin käyttö voi olla myös kivaa.

********

Joel ei juo ollenkaan. Heh, ja aika monesti tämän kertoessani kuulijan kulmakarvat kohoavat, jatkokertomusta odottaen: "onko sillä joku alkoholiongelma...?" Hähää, no jos joku juomattomuutta alkoholiongelmana pitää...

Voi muistan sen viimeisen kerran, kun näin Joelin humalassa, nelisen vuotta sitten: kotibileissä oli maisteltu boolia ja laulettu Singstaria (auts). Muovimukeja oli (mun mielestä) kumottu vasta muutama, kun poikaparalle tuli jo huono olo. Ja kohta minä jo pidin hänen tukkaansa, ettei se uisi vessanpönttöön, kun... yyh. Ja itse olin juonut saman verran ja vasta iloisessa nousuhiprakassa.

Jos alkoholista tulee vain pelkästään paha olo, on varmasti helppo tehdä päätös elää kokonaan sitä ilman.

*********

Tshihi, no itse sen sijaan olen ehtinyt olla elämässäni... hmmm... käsittääkseni ihan kohtuullisen hyvää bileseuraa, hehee. Pilkkuun asti ja jatkoillekin, aamuun asti hik. Mutta seura kai tekee kaltaisekseen: seurustellessa alkoholittoman miehen kanssa omakin bileily väheni, väheni, väheni - ja yhtä äkkiä tajusin esimerkiksi juhlineeni eräätkin Maailman Hauskimmat Juhannushäät ja hikoilleeni tanssilattialla ihan selvin päin. Oli niin hauskaa, että unohdin, että olin selvin päin.

Selvin päin.

*********

Itse olen kyllä silloin tällöin tänäkin kesänä (kyllä: imettäessänikin) sihauttanut siiderin auki kauniina kesäiltana, juhlatilanteessa korkannut Fresitankin. "Voi juoda saunaoluen tai vaikka toisenkin", kuuluu kai lääkäreiden nykymielipide imettäville äideille.

Sillä linjalla ajattelin pysyä jatkossakin - ja ehkä sitä ihan oikeaa humalaakin voi vielä joskus elämässä kokeilla, tosin mielelläni suojatuissa sössötysvapaissa olosuhteissa. :)

*********

Mutta miten taata lapselle terve suhtautuminen alkoholiin? Että äiti voi ottaa lasillisen, mutta joulupukkipäisiä hirviöitä lapsen ei tarvitse nähdä - ei kotona eikä aikuisten juhlissakaan?

Ai niin, onhan tälle kaikelle olemassa se yksi sana, jonka olisin voinut kirjoittaa heti blogin alkuun: kohtuus.

Share

Kommentit

innaS
PuuhaPussi

Hyvä ja ajatuksia herättävä aihe! Sama pyörii varmasti monen vanhemman mielessä, etenkin jos on joutunut omassa lapsuudessaan näkemään liikaa. Itse olen nähnyt aivan tosi liikaa, mutten ole silloin ollut enää ihan pikkuruinen.

Minua nuo kokemukset ovat kasvattaneet ja olen päättänyt tehdä omasta kodistani ja elämästäni aivan toisenlaisen. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli, ja olisin voinut jatkaa valmiiksi viitoitetulla tiellä... Onneksi oli suotu järkeä päähän! Olen myös nähnyt kuinka totaalinen alkoholittomuus ja siitä vaikeneminen voi ajaa "kielletystä kiinnostuneen" nuoren huononkin jamaan.

Mielestäni lapsen on "hyvä" nähdä, että sen yhden viinilasin voi tosiaan nautiskella, mutta jurrikaloja en lapseni lähelle suvaitse.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa selväjärkistä ajatuksenjuoksua niin paljon puhutusta asiasta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Lasinen lapsuus -filmi on tosiaan selkäpiitä karmiva, erittäin tehokas. Samaa aihetta käsitellään myös täällä: www.lastenseurassa.fi. Lasinen lapsuus -filmissä on osuvasti kiteytetty lapsen näkökulma, kuinka pelottavaa on, kun tutun aikuisen käytös muuttuu humalassa tai vaikka vain vähän ottaneena, sitä ei aikuinen aina tule ajatelleeksi.

SiniJnsn
FarmiFarmi

 

Toi video oli kymppi asteella yhdestä kymmeneen, jos puhutaan todennäköisyydestä että Sini tulee näkemään painajaisia ensi yönä skaalalla 1 = ei painajaisia, ja 10 = herääkö ennen kuin laskee alleen. Tosi hyvä video siis. 

Meidänkin kuusamolaisessa autotallissa ryypättiin, salaa. Ei toki aina ryypätty, yhtäkkiä vaan alettiin ryyppäämään (vai ryypättiinkö sittenkin aina, mutta en vaan tajunnut sitä?). Muistan vieläkin, miten *non-specified relative* yhtäkkiä ramppasikin siellä tupakalla, vaikka oli -35 ja pikkueteisessäkin olisi saanut polttaa. Ja miten katse muuttui aina vaan lasittuneemmaksi joka tupakan jälkeen. Ja muistan, miltä tuntui löytää todistusaineisto - puolityhjä kossupullo kumisaappasta. 

Sinne jäi kiva *non-specified relative*, pullon pohjalle. Ei enää tehty aarrekarttoja naapurin lapselle ja omalle sukulaistytölle. Eipä sukulaistyttö tosin kovin mielellään enää tullut sinne lomailemaankaan. Mummolan olkkarin lattialla seistä tökötti yhtäkkiä virtahepo (joka siis ei ollut mummo), josta ei puhuttu. 

Omaksuin itsekin 'eurooppalaiset ju0matavat' vasta ulkomaille muuttaessani. Nykyään on normaalia korkata vaikka ihan keskellä viikkoa ja päivänvalossa. Ei tietenkään tarkoita sitä, että koko pullo pitää huitoa tyhjäksi (salaa autotallissa). Pastaruuan kanssa lasi valkkaria kruunaa aterian. Jos perjantain kunniaksi jotain otetaan (ja meillä otetaan, se on perinne että istutaan ison pöydän ääreen ja puidaan viikon tapahtumat tv kiinni), se ei tarkoita sitä että loppuillasta kaatuillaan ympäriinsä tai heitetään rappuralli verotoimiston ikkunasta sisään (kuten konkurssin partaalla huojuva em. sukulainen teki). 

Ja lauantaisin herätään ilman krapulaa tai epämääräistä kissanp*skan makua suussa, normaaliin aikaan kahdeksan maissa, päivän askareita toimittamaan. 

Eli kohtuus kaikessa. Harmi vaan että (eritoten meillä suomalaisilla) se usein on on/off.  

Kristaliina
Puutalobaby

Uhh, ihan kurkkua kuristaa. Niin karu tosielämän esimerkki, miten alkoholi voi viedä sen huipputyyppi-ykkössuosikkiaikuisen ja muuttaa Ihan Kaiken...

Krapulattomat lauantai- ja sunnuntaiaamut ovat muuten nii-iiin huippuja -viikonlopuissa on niin paljon enemmän aikaa ja energiaa tehdä kaikkea kuin joskus biletysaikoihin, jolloin vasta iltapäivällä klo neljän-viiden aikoihin tilattu pitsalätty sai pääjomotuksen (ja mahdolliset morkkikset, uhh) väistymään...

Okei no nyt vauvaunivelan takia on tietty useimmiten vakikrapulainen olo, mutta ei lasketa sitä tähän :D Siis periaatteessa on enemmän aikaa ja energiaa :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Just tämmönen on musta kummallista. Me ollaan siskon ja monen lapsuudenkaverin kanssa katteltu monet kerrat lapsina, kun meidän vanhemmat joi ja biletti, oli hyvä meininki vaikka tyypit kännissä olikin. Ihan joka ikinen uusi vuosi, joulu, juhannus, vappu, kissan ristiäiset jnejne. Eikä meistä KUKAAN ole koskaan kokenut sitä jotenkin huonona asiana, uhkaavana tai mitään. Meillä oli kivaa keskenämme, leikittiin ja syötiin karkkia, valvottiin pitkään ja naurettiin niiden känniläisten kanssa.
Samaa ollaan puhuttu kaikkien kavereiden kanssa, ei sielä oo mitään huonoja muistoja ym.
Mulle on täysin vieras käsitys tommonen, että "vaan yhden voit ottaa" ihan siinä missä "juominen = överit". Siis kyllä kännissä saa olla (no ite henk. koht. en tykkää siitä sekavasta olosta, mut enivei), mutta ittensä pitää pystyä kontroloimaan.

Ihan järkyttävään holhoomiseen tässä mennään ja voi jumakeuta kun joku ottaa kotona lapsen nähden edes kolme siideriä niin johan soitellaan lastensuojeluun. Hei haloo nyt. Olisko ratkaisu sittenkin _selittää_ niille lapsille, et äiti on nyt vähän hilpeä, että tää on alkoholia ja siitä käy näin (eikä saa juua ennen ko on täysikänen ,- mitä kukaan ei kuitenkaan tottele). Sillein ihan rehellisesti ja niin et ne lapset ymmärtää. Ja samalla muistetaan, et vaikka joku olis kivasti siiderihiprakassa, niin se ei tarkoita ettäkö se oli joku hirviökännikala, joka ei piittaa lapsestaan. Kyllä normaali ihminen silloinkin lapsensa hoitaa.

Vielä sen verran, että tietenki muistetaan vielä, et lapsia on erilaisia ja ennen kaikkea eri ikäsiä. Mulla on 10v ja 11kk. Nuorempi on niin nuori, ettei asioita voi selittää, tarviiko siis moista käytöstä nähdäkään. Sitä paitsi, olis hirveetä jos jotain kävis, enkä voisi viedä häntä vaikka lääkäriin, "koska äiti ny on vähä jurrissa". Sen sijaan 10v ymmärtää jo oikein hienosti jos äiti juo silloin tällöin tai on krapulaisena kotona. Edelleenkin tosin: jonkun on oltava selvin, jos ollaan muualla kuin kotona (kotona tuo osaa toimia ja asutaan lähellä kaikkea).

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä aina kanssa kun olin pieni niin isäni oli aina humalassa. Vaikka hän kävi töissä joka päivä ja teki pitkää päivää, mutta silti aina hän joi. Mieheni isä on ihan samanlainen ja sieltä se kuva on sitten tullut miehelleni että ei se haittaa jos vähän ottaa. Mutta jos se vähäinenkin määrä otetaan joka päivä niin minua se haittaa, koska en halua että omat lapseni joutuvat katsomaan sitä minkä itse koin lapsena. Mieheni mielestä on turhaa valittaa sillä hän ei aio muuttua. Siksipä tein ehkä lasteni ja myöskin oman elämäni kannalta ehkä kaikkein vaikeimman päätöksen ikinä ja päätin muuttaa miehestäni erilleen. Koska tuntuu siltä että hän ei ole enää se sama mies johon joskus rakastuin :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Uhhuh, mikä kommentti edelliseltä Vierailijalta..
En komppaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tarkoitin uhhuh Vierailija 15:23

Vierailija (Ei varmistettu)

Jänskää, että juuri samoja juttuja tässä olen miettinyt tänään ja nimenomaan tuota autotallijuomista... Äsken näin kuinka naapuri, 3 lapsen isä, kantoi taas 24päkin koffia autotalliin. Edellisen kerran näin hänen kantavan saman lastin sinne viikonloppuna. Ja nyt on siis tiistai:(

Samoin muistan, kun kerran eräillä synttäreillä yhden lapsen iskä kehui minulle, ettei hänen vaimonsa arvaakaan että hän lipittelee iltaisin autotallissa moottoripyörää rassaillessaan....

Tuulee tuulee

Vierailija 15:23: tuo ikä-pointti on tossa sunkin tarinassa ehkä se oleellisin - ette varmaankaan olleet esim. kolmevuotiaita kun nämä muistamasi hilpeät vaput ja juhannukset tapahtuivat? Pienelle lapselle turvattomuuden tunne tulee jo siitä, että lasta hoitavan tutun aikuisen käytös muuttuu normaalista poikkeavaksi, vaikka sitten muuttuisi hilpeämpään suuntaan. Jollekin kymmenvuotiaalle nyt pikku nousuhumalan voi jo selittääkin (vaikka senkin ikäisellä mun mielestä kyllä pitäis myös keskellä juhlia aina olla saatavilla aikuinen, joka ei ole edes hiprakassa).

On varmaan totta, että Suomessa ollaan näissä asioissa joskus kohtuuttomankin tiukkoja - esimerkiksi monissa Keski-Euroopan maissa mm. lasten päiväkotien juhlissa on tarjolla lapsille mehua ja vanhemmille olutta, heh. Tiukkapipoisuudelle on kuitenkin mun mielestä ymmärrettävänä syynä se, että Suomessa alkoholinkäytön historia (ja nykytilakaan) ei ole kovin kaunista katseltavaa, ja hirmu monella on oikeasti todella ikäviä lapsuusmuistoja alkoholiin liittyen. Siksi mun ois hyvin vaikea nähdä meidän tonttujuhlissa isejä ja äitejä tuopit kourassa, vaikka se nyt esmes Belgiassa on aivan normaalia. Ehkä tää tästä pikkuhiljaa - juuri Kristaliinan tapaisten ajattelevien kohtuukäyttäjävanhempien myötä. :)

Mir

Kiitos tästä kirjoituksesta ja ihan koko blogistasi.
Aina pitänyt jotain kommentoida mutta jotenkin vain jäänyt..
Olette ihana pikkuperhe. Tykkään susta hirmuisen paljon, vaikutat hyvältä ihmiseltä :)

SiniJnsn
FarmiFarmi

Oiskohan se kupletin juoni sit kuitenkin ihan_vaan_siinä, että ottaa sitä alkoholia vaan_sen_verran, ettei hiprakoitaan/huppeleitaan/kännejään tai vähän väsy oloa/krapulaa/pää pöntössä ja selkä kaarella -oloa tarvi ERIKSEEN SELITTÄÄ lapselle?! Olen itse siis lapseton mutta jo heti kuulostaa oudolta, että alkaisin erikseen selittämään lapselleni, että "äiti ottaa tässä nyt vähän humppamehua, siksi äiti nyt tanssii ympäri olohuonetta ja puhe sammaltaa, mutta älä pelkää, ei äidistä tule eri ihminen eikä äiti ala käyttäytyä väkivaltaisesti"? 

Se, että kymmenvuotias ymmärtää että äiti on kännissä tai krapulassa, ei tarkoita sitä, että hän myös hyväksyy tai pitää siitä?

Itse en ainakaan muista, että olisin koskaan hyppinyt riemusta jos oma äitini jotain otti (siis ollessani lapsi), vaikka tiesinkin että ei se muutu möröksi tai vedä övereitä.  

Mutta tokihan, on 'juoppoja' ja 'Juoppoja'. Siinä vaiheessa kun oma persoonallisuus muuttuu kännissä, pitäisi pistää se korkki lopullisesti kiinni. 

Ja jotta pääsee edellisen toteamaan, täytyy olla kännissä. 

Kohtuus kaikessa. 

Veräjämäen osasto (Ei varmistettu)

Kiva juttu tärkeästä, mielenkiintoisesta - ja vaikeasta - aiheesta.

Omassa lapsuudessani vanhempani eivät käytännössä käyttäneet alkoholia juuri koskaan; he ovat enemmän juuri sitä "yksi lasi joskus pastan kanssa ja vähän likööriä jouluna, ja ravintolassa lähinnä kauhistellaan, miten se kuohuviinilasillinen nyt sitten voikin täällä maksaa noin monta euroa" -sakkia. Silti muistan, että kun isä oli kerran - siis koko lapsuudessani yhden kerran - vähän hiprakassa eräiden juhannusjuhlien jälkeen, se oli minusta ahdistava ja pelottava kokemus. Hän ei todella ollut edes humalassa, mutta jo se vähän sumeneva katse ja jotenkin väärältä kuulostava nauru oli minusta ahdistavaa; ihan kuin isä olisi korvattu jollakulla toisella ihmisellä.

Sitä kokemusta en halua omalle lapselleni, vaikkei minulle tuosta yksittäisestä kokemuksesta mitään traumoja jäänytkään. Itse en halua, että me otamme yhtä tai kahta lasillista enempää lapsen läsnäollessa, ja jommankumman on aina oltava täysin vesiselvä.

Toisaalta en kyllä omalta osaltani osaa lainkaan ajatella, että muiden aikuisten humala olisi uhkaavaa. Lapsuudesta muistan joitakin juhannusjuhlia, jossa sukulaiset tai vanhempien ystävät olivat joskus tukevastikin varsin iloisessa juhlanosteessa. Se oli minusta lähinnä vain huvittavaa. Siinä missä omien vanhempien hiprakka olisi tuntunut vanhemman turvallisuuden häviämiseltä, muiden aikuisten hiprakka vain tuntui hauskalta - tavallaan heidän vakavuutensa ja auktoriteettinsa sulamiselta pois.

Hahmotan sen jotenkin noin: omista vanhemmista tarvitsee turvaa ja "vakavuutta", ja siksi heidän humalansa olisi ahdistavaa. Muiden aikuisten huolenpidosta taas on lapselle lähinnä riesaa :-D (siis jos muut aikuiset ottavat asiakseen valvoa kieltoja tai vahtia muuten), joka mukavasti häviää, kun aikuiset vähän taantuvat ja hilpeytyvät. Eihän muiden aikuisten tarvitse niinkään olla turvallisia - sitä varten on omat vanhemmat - ja onkin vain hauskaa, jos muut aikuiset ovat joskus vähän lapsekkaita ja hassuja.

Tämä asia näyttäytyy varmasti aivan erilaisena, jos on jostakin syystä traumatisoitunut humalaisista ihmisistä tai jos omat vanhemmat eivät ole riittävän turvallisia. Ymmärrän siis syvästi, että autotallijuoppoa pelännyt naapurinlapsi ei pidä humalaisia aikuisia harmittomina ja hassuina, tai että vanhempiensa juomista kammoava lapsi pelkää muitakin humalaisia aikuisia. Luulisin kuitenkin, että turvallisissa oloissa kasvanut lapsi, jonka esimerkki humalaisista aikuisista ovat lähtökohtaisesti iloisina juhlivat aikuiset, pitää perheen ulkopuolisten aikuisten humalaa vain lähinnä hassuna asiana.

Summa summarum: Itse en siis aio kyllä vältellä lapsen kanssa reippaampiakaan juhlia - en osaa ajatella, että lapsesta voisi olla pelottavaa, jos ystäväni kailottavat iloisina juomalauluja, jos olen kuitenkin itse selvänä. Kuulen ja otan opikseni mielelläni, jos jollakulla on tästä erilaisia ajatuksia.

Kristaliina
Puutalobaby

Tästäkin käy jo hyvin ilmi, että alkoholinkäyttöä on nii-ii-iin erilaista.

Heh tuo Vierailija (15.23):n tilannehan olisi aikuisten kannalta ihan "hip hei hurraa": vanhemmat voivat jatkaa biletystä melkein niin kuin ennenkin ja kukaan ei järkyty tai traumatisoidu - mikäs sen parempaa. (kärjistettynä) Itse asiassa minullakin on tuttavia, joiden perheessä alkoholia on käytetty Vierailija (15.23):n kuvaamalla tavalla ja ilmeisesti suht ilman traumoja :) Mutta on myös näitä, joissa alkoholi on aiheuttanut ikäviä asioita ja pelkoja.

Am:in hyvä pointti oli tuo ikä. Ja sitten on varmaan se, että Vierailijan (15.23:n) tapauksessa kyse oli käsittääkseni hauskanpidosta, ei "autotallijuopottelusta", arkijuopottelusta, uhkaavasta juopottelusta jne... Ja jotenkin maagisesti (sen kun tietäisi, että miten) on lapsille silti syntynyt turvallinen olo ja hauskat juhlat - mikäs sen parempaa. Silloin kun tämä onnistuu. En siis mitenkään tuomitse tällaista.

Mutta sitten on näitä toisenlaisiakin tarinoita. Paljon.

Veikkaisinpa, että tosiaan tämä suomalainen alkoholinkäyttötiukkuuspolitiikka johtunee varmaan osittain tuosta meidän on/off-taipumuksesta, johon minäkin viittasin ja josta mm. SiniJnsn kirjoittaa. Että ryypiskellään tosiaan siellä autotallissa luullen, että kukaan ei tajua, käyttäydytään kännissä arvaamattomasti ja lapsen mielestä uhkaavasti jne... Meillä kun (edelleenkin) tämä "viinilasillinen ruuan kanssa" taitaa olla suhteellisen uusi ilmiö. Ja jos on esim. lapsuudessaan joutunut katselemaan uhkaavalta/ikävältä tuntuvaa alkoholinkäyttöä, on mun mielestä ihan täysi oikeus aikuisiällä päättää, että sellaista ei halua enää aikuisiällä nähdä ja kokea...

Mir: oi, kiitos <3

Kristaliina
Puutalobaby

SiniJnsn ja Veräjämäen osasto ehtivät kirjoittaa kommenttinsa sillä aikaa, kun naputtelin omaani :) Molempia komppaan!

Erityisesti tuo Veräjämäen osaston juhannusmuisto kuulosti todella tutulta: meillä kotona äiti ei koskaan juonut alkoholia, ei siis ikinä-ikinä-ikinä. Tuota lukiessani tajusin, että äidin kanssa ollessani minäkään en pelännyt esim. juhannusjuhlivia sukulaisia. Mutta kerran ollessani äidin kanssa jossain Kanarialla, kävimme illanvietossa, jossa äitikin otti muutaman viinilasillisen - varmaan vaan tyyliin kaksi. Yhtä äkkiä koko tilanne alkoi tuntua tosi ahdistavalta ja muistan, miten vihainen olin. Ja äidin "humalan merkkejä" todennäköisesti oli vain punaiset posket - mutta silti: mun "turvallinen aikuinen" yhtä äkkiä tekikin jotain tuollaista eikä ollutkaan enää jotenkin niin turvallinen. Vaikka oikesti varmasti olikin.

Mutta joo, ei tuokaan mulle mitään traumoja aiheuttanut. Tuli vain mieleen esimerkkinä tuosta, että oma vanhempi/omat vanhemmat selvin päin ovat varmasti tärkeä osa siinä, että lapset voivat olla mukana "aikuisten juhlissa" pelkäämättä.

Ja tietysti aina voi (ja pitää) vähän valita, että millaisiin juhliin sitä lasten kanssa kannattaa mennä :)

Tuulee tuulee

Joo, myös Veräjämäen osaston kanssa ehdottomasti samaa mieltä! On tosiaankin ihan eri juttu, onko hiprakassa/humalassa/lärvit oleva aikuinen se oma hoitaja (vanhempi, lastenvahti, mummo, kuka se kellekin ja missäkin tilanteessa on) vai joku sellainen ihminen, jolta lapsi nyt ei muutenkaan hakisi turvaa. Just noin ajattelen tosiaan itsekin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä ja tärkeä aihe, jota olen miettinyt itse lapsettomanakin. Oma alkoholin käyttö on ollut hyvin vähäistä moniin ystäviin nähden ja luulen että iso syy on ollut muistot isästä silloin joskus kun itse oli lapsi. Ja ei, isäni ei todellakaan ole tai ollut alkoholisti eikä ollut juuri koskaan meidän lasten nähden humalassa, mutta ne muutamat kerrat muistan hyvin. Päällimmäiset tunteet olivat Kristaliinankin mainitsevat ärtymys ja suorastaan viha.. Muistan että iskästä tuli hassuttelevampi, mutta että se silti osasikin olla mielestäni vihastuttavaa...

Olen seurannut tuttavaperheen alkoholikäyttäytymistä nyt 2- ja 5-vuotiaiden lasten seurassa, joissain illan istujaisissa niin vanhemmat kuin isovanhemmat ovat olleet kamalassa jurrissa ja lasten puolesta on tuntunut niin pahalta, että viimeistään siitä syystä olen näinä iltoina rajoittanut omaa juomistani, että olisi edes se yksi selväjärkinen läsnä..! Toisaalta olen ajatellut, että ehkä olen vain ylireagoiva kun iskän satunnainenkin juopottelu otti niin koville, eli ehkä se on lapsesta kiinni miten reagoi. Mutta joo, pointti taisi olla se, että humalahakuista juomista en tule antamaan omien lasten läsnäollessa tapahtua.

Miitu (Ei varmistettu)

Mä mietin tätä kyllä ihan omankin napani kautta, että en kovin pitkään viihdy koko ajan enemmän ja enemmän humaltuvien seurassa. Pääsyy on varmaan se, että mulle oma reviiri on melkoisen tärkeä, eli en halua, että randomtyypit tai varsinkaa puolitutut yhtäkkiä horjahtaa päälle, tulee halailemaan (tai yrittää enemmän) tms. Tiettyyn pisteeseen on aivan mukavaa, mutta sitten ku alkaa mennä yli, niin kyllä se oma hauskanpito tuntuu loppuvan siihen.

Oman vanhemman käyttäytymisen osalta on esitetty jo sen verta päteviä pointteja, ettei niistä sen enempää. Muiden aikuisten osalta epäilisin lapseni, joka nyt on vasta vuoden, suhtautuvan suht samalla tavalla kuin minäkin terästettynä tuolla epävarmuudella, kun ei edes vielä käsitä, mistä on kyse. Tuon näkee jo välissä kaupassakin, jos jotkut tulevat liian lähelle ja liian fyysisesti (esim. tarttuvat yhtäkkiä jalasta) tekemään tuttavuutta tytön kanssa. Yleensä niin aurinkoinen ja muihin ihmisiin innolla kontaktia ottava lapsi muuttuu sillä sekunnilla epävarman ja jopa hieman ahdistuneen oloiseksi.

raaraa (Ei varmistettu)

Todella hyvä kirjoitus, aina ajankohtainen ja tärkeä.

Minulla on omasta lapsuudesta, noin 10-vuotiaasta alkaen, ikäviä muistoja isäni alkoholinkäytöstä. Muistan erään yön, jona isäni yllättäen muuttui turvallisesta perheenisästä pelottavaksi. Muistan isäni juoneen tuolloin enemmän alkoholia kuin tavallisesti ja kävi väkivaltaiseksi. Tuo muisto jätti kyllä jonkinasteisen trauman mieleeni ja aloin ahdistua alkoholista ylipäätään. Mutta vain jos sitä otti joku perheenjäsen. Muistan pelänneeni ja ahdistuneeni etukäteen viikonlopuista. Ja edelleen ahdistun perjantai -ja lauantai-illoista kun olen kotona, vaikka olen 24-vuotias sillä tiedän isäni juovan silloin alkoholia.

Itse olen nykyään täysin juomatta - ja en koe menettäväni yhtään mitään. Huomaan saavani ilon muista asioista, olen vähän kuin luonnostani tarpeeksi höperö. :)

Alkoholilla on taatusti vaikutuksensa lapsiin, etenkin herkempiin ja enemmän turvattomuutta muutenkin tunteviin. Toivon että aikuiset todella muistaisivat sen kohtuuden, ja osaisivat asettua lapsen asemaan. Ehkäpä sitä alkoholin vaikutusten lapselle tuomaa ahdistusta ei ymmärrä ellei itse lapsena ole vastaavaa kokenut? En tiedä, mutta sen tiedän että en halua tulevaisuuden lasteni ikinä näkevän minua tai aviomiestäni humalassa.

Lähtö.

Voi luoja miten tuttua tekstiä.

Koko lapsuuteni olen ensin joutunut väistelemään niitä humalassa horjuneita pelottavia setiä, isiä ja isin kavereita. Ja nyt sitten - olen vihdoin irrottautumassa väkivaltaisesta alkoholistista, miehestäni. Sinun Joelisi antaa meille muillekin toivoa siitä, että niitä kunnollisiakin miehiä on vielä olemassa.

Joskus kiitän luojaani (jos sellainen on olemassa) siitä, että meillä ei ole lapsia. En halua lapsilleni lasista lapsuutta.

Blogisi on muutenkin ihan mieletön, mutta pidän erityisesti siitä, miten käsittelet kaiken ihanan sisustushöpön keskelläkin vaikeita asioita sellaisina kuin ne ovat, turhia dramatisoimatta, turhia silottelematta.

Kiitos Kristaliina!

 

Metsätähti (Ei varmistettu)

Kiitos kirjoituksesta! Tää "Lasinen lapsuus" on mahtava kampanja ja toivottavasti saa aikaan sen, että ihmiset puuttuvat herkemmin lasten kärsimyksiin.

Toi video kuvastaa aika lailla omia tuntemuksiani lapsena, ja luulisin että sisarusteni samoin. Mä pistin erityisesti merkille painostavan, pelottavan tunnelman ja aikuisen muuttumisen ja erottumisen muista lisäksi sen, miten lapsi reagoi: näennäisesti ei mitenkään. Oli hiljaa, oli vaisu, leikki kotia mukana. Lapsi harvoin huutaa, itkee, temppuilee tai menee kertomaan aikuisille. Päinvastoin, me ainakin valehdeltiin äidin puolesta joka paikkaan minkä ehdittiin.

Toinen juttu videossa on ajatus jäävuoren huipusta. Useimmilla kotona tapahtuu paljon enemmän pahaa, kuin mitä julkisilla paikoilla käy ilmi. Tässä videossa yksi iso kauhuelementti oli se, että jokainen noista meni hirviön kanssa kotiin. Meni nukkumaan tietäen, että omassa kodissa on hirviö. Ja tiesi, mihin hirviö pystyy.

Kasvoin siihen aikaan, jolloin "tiedostavat boheemivanhemmat" raahasivat lapsensa mukaan mielenosoitusten jatkoille. Oltiin yhtä suurta perhettä. Ehkä eniten siinä kollektiivisessa, kotia salonkikelpoisemmassa meiningissä ahdisti ja pelotti, kun joutui vieraiden humalaisten emotionaalisten tai joskus fyysistenkin lähentelyjen uhriksi. Istumaan kännisten miesten syliin. Ne sössöttivät alakouluikäiselle, että "susta tulee vielä oikea sydäntenmurskaaja" tai kuuntelemaan kuinka puolitutut naiset lasittunein katsein ja jähmeä hymy huulillaan valitsevat kertoa alle kymmenvuotiaalle jonka isä elää parisuhteessa, miten: "shun ishä on niin komea..." tai "mulla on niin vaikeeta" tai "nyt tanssitaan!!". Tiesi että on kauheaa ja väärää, mutta vielä vahvemmin tiesin että siitä ei saa puhua, sitä ei saa näyttää, pitää niellä itku ja esittää ja leikkiä, että hauskaa täällä ollaan pitämässä tai jos alahuuli väpättää niin se on vain väsymystä ja ottaa vastaan känniläisten unilaulut. Näin meillä juhlittiin.

Moni muukin kuin promilleraja rikkoutuu, kun lasten kanssa juo. Asiat jotka eivät kuulu lapselle, pelottavat, ahdistavat ja rikkovat, on jotenkin ilmeisesti helpompi antaa itselleen ja muille anteeksi, kun alkoholi on mukana kuviossa.

Itselläni on kokemusta myös rajusta ja aggressiivisesta humalaisesta vanhemmasta. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa riitti, ja tuskaa ja pelkoa ja häpeää. Silti niin paljon siitäkin kiteytyy tähän yhteen videoon, jossa näennäisesti lapselle ei oikein tehdä pahaa. Muistan itse aina miten häpesin ja pelkäsin kadulla äitini käsipuolessa. Miten pahalta tuntui ja miten surin pikkusisarusteni puolesta. Ja miten outo olo tuli, jos joku ulkopuolinen uskalsi paheksua meidän äidin humalatilaa. Toisaalta sattui ja itketti ja oli kurjaa kun äiti raivostui. Toisaalta tuntui jotenkin oikealta (vs valhe, valehtelu mitä sai jatkuvasti kuulla: "äitis on niiiiiiin ihana ihminen, sillä on vähän rankkaa vaan") että joku sanoi ääneen sen minkä me lapset tiedettiin: noin ei sais oikeasti tehdä lapselle. Lapsuus kului sen pelottavan huppupään/joulupukin/zombien käsipuolessa aaveena kulkiessa. Luojan kiitos se on ohi, enkä katso sellaista läpi sormien missään tilanteessa jos jotain havaitsen.
Mulla on nykyään iso perhe. Onneksi alkoholia käytetään vähän ja harvoin. Mun ja mieheni äidit ovat alkoholisteja. Kumpikaan ei oikein vieläkään kykene kantamaan vastuuta teoistaan tai katumaan. Kieltävät ja marttyroivat edelleen. Se on pelottavaa, vaikka kai kuuluu kuvioon.

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos teille (viimeksi mm. Vierailija, Miitu, raaraa, Naomi ja Metsätähti), että kommentoitte! Erityisesti tuo viimeinen Metsätähden omakohtainen ja koskettava teksti sai ihon kananlihalle, kiitos kun kirjoitit sen! Hyvä ja henkilökohtainen esimerkki siitä, miten lapsi voi kokea alkoholinkäytön - silloinkin kun kyse on tuollaisista "boheemivanhempien juhlintakäytöstä".

Huh huh.

Täytyy vaan toistaa tuo aiemminkin kirjoittamani, että jos on itse esim. lapsuudessaan joutunut katselemaan liiallista alkoholinkäyttöä, on mun mielestä täysi oikeus päättää (ja jopa vaatia), että omaan "aikuisperheeseen" tuon aineen käyttö ei kuulu.

Kippuralla (Ei varmistettu)

Me on sovittu että aina toinen on selvänä. Jos tuleekin tilanne että pitää päästä lääkäriin, tai jotain muuta vastaavaa.
Meillä lapsilla on saunaan pillimehut ja miehelle olut, minä en sauno kuin ehkä kerran vuodessa :)
Mun äidillä on ongelmaa, on nyt ekaa kertaa sitten mun pikkuveljem syntymän, 12v sitten, ollut kaksi kuukautta täysin alkotta. Alkoholismi teki musta tavallaan teiniäidin tuolloin 12v sitten, minä olin se joka heräsi vauvan huutoon öisin ennen äitiä. Vanhemmat ei siis asuneet enää silloin yhdessä. Sentään meillä neljällä kaikilla on sama isä.. Mutta aika rankkaa näin jälkikäteen, kun pikkuveli kutsui mua äidiksi välillä.
Onneksi se on ohi ja mun pahin pelkoni on että jostain syystä muutuisin äitini kaltaiseksi :(

Monsteri lauma

Itse olen kahden lapsen äiti,reilu 4v ja 5kk vanhan vauvan äiti.Olen alusta asti ottanut linjan että kaljan voin ottaa lasten nähden YHDEN ja todellakin vain yhden jos kotona ollaan,Kesällä ollaan paljon isolla suku porukalla mökillä,lähimpään sairaalaan matkaa 70km,Sieltä olen ottanut linjauksen että yksi selvä ajokortillinen on oltava porukassa.Tähän asti se olen aina ollut minä.Enkä ota edes sitä yhtä kaljaa sielä kun lapset on mennyt nukkumaan.Olen itse ollut yläaste ikäisenä tilanteessa että serkku tyttö peruuttu kankkunsa kiukaaseen saunassa eikä ollut yhtään selvää kuskia viemään sairaalaan,tai kun isäni liukastu jouluna saunan portailla ambulanssia odotettiin kaksi tuntia.

Haluan varmistaa että hädän hetkellä omilla lapsillani on AINA yksi aikuinen joka  pystyy pahassa tapauksessa sinne sairaalaan lähteä viemään.Ja kyllä ne sukulaiset myös saa sen kyydin sairaalaan.

 

Millimalla8 (Ei varmistettu)

Kauhee tuo video ja pisti todellakin miettimään. Kyllä sitä muistaa omasta lapsuudesta, kun näki humalaisia ihmisiä. Vieläkin pelkään vanhoja humalaisia ukkoja, kun ne sillon pienenä tuli ihan naaman lähelle ja höpötti jotain tosi pelottavasti. onneks noita muistoja ei oo ku pari naapurin ukosta, vanhemoani eivät alkoholia käyttäneet lähes ollenkaan.

Vilma (Ei varmistettu)

Omasta lapsuudestani vanhempien viinahuuruissa, syntyisi romaani joten lyhyestä virsi kaunis: Viina on viisasten juoma! Suomalainen kaikki tai ei mitään kulttuuri on syvältä. Alkon käytön salailu ja jotenkin perimässämme oleva siihen liittyvä aggressiivisuus tekee alkoholista aina pirun.

Auta armias, millaisia katseita saa jos viikolla otat lounas aikaan ruuan kanssa lasin viiniä ;) Se on perjantai pullo ja lauantai- aamun korjaussarja, eikä mikään kevyesti tissuttelu.

Jos lapsi näkee vanhempansa kerran humalassa on se shokki, kun näkee useasti, se on normi. Ja sen kanssa vaan eletään, odottaen oman elämän koittamista.

Vierailija (Ei varmistettu)

En nyt lähdettä löytänyt, mutta muistan lukeneeni jostain päihdehuollon materiaalista, että jo pieni sylivauva ahdistuu humalaisista ihmisistä. Siis erityisesti jos alkoholin vaikutuksen alainen ottaa hänet syliin, tai on hänen hoitajansa/vanhempansa. Kammoavathan eläimetkin humalaisia, koska heidän käytöksensä on täysin arvaamatonta ja liikehdintänsä horjuvaa. Humalan aste ja tyylikin toki vaikuttaa kokemukseen. Pahimmat traumat taitaa tietysti saada vanhemman aggressiivisesta rähinäkännistä, hyväntuulinen tissuttelu taas on huomattavasti helpompi lapsen käsitellä. Ja olen itsekin siis elänyt tuon perussuomalaisen alkoholismi, mielenterveysongelmat ja väkivalta-lapsuuden ja minä ja mieheni olemme molemmat absolutisteja. Siitä olen kovin onnellinen. Käytämme kuitenkin joskus harvoin alkoholittomia viinejä ruoanlaittoon ja esim. jouluna ruokajuomaksi. Näitä _alkoholittomia_ voisi mielestäni tarjota murrosikäisellekin, jos nyt terveempää juomakulttuuria tahtoo hiljalleen aikuistuvalle lapselleen opettaa.

Itse en koskaan vie lapsiani tietoisesti tilanteeseen, jossa he joutuisivat kohtaamaan humaltuneita aikuisia. Mikäli sellaiseen joudun, pyrin poistumaan hyvin nopeasti. Sosiaalipuolen tapausjuttuja kuullessani en voi kuin ihmetellä tätä suomalaista juomakulttuuria vanhempien keskuudessa. Mikäli lapsella ei ole yhtään selväpäistä hoitajaa paikalla (siis kaikki voimakkaassa humalatilassa), on se peruste väliaikaiselle huostaanotolle. Ja minusta on myös erittäin vaarallista, jos ei tosiaan lapsella ole yhtään selväpäistä aikuista paikalla hätätilanteiden varalta. On myös valitettavan tavallista, että lapsiparkeista ja päiväkodeista tullaan hakemaan lasta kännissä. Sitten ihmetellään, miksi ei lasta voi luovuttaa. Ihan kuin olisi täysin normaalia hoitaa lasta tuubassa... Suurin osa taitaa vain hävetä, mutta osa vanhemmista ryhtyy vieläpä rähisemään ja uhkailemaan hoitajia . Tämä tietysti vaan vaikeuttaa tilannetta vanhemman kannalta. -siiri-

Selvä äiti (Ei varmistettu)

Oli pakko jakaa Facebookissa tämä video...poikamme (4kk ikäinen) mummi käyttää alkoholia runsaasti, eikä yhtään ajattele omaakaan lastansa (7v), kuinka pelottava on humalassa, etenkin kun saa vihan puuskia humalassa (pelkään itsekkin häntä humalassa, vaikka olen jo yli 30v!)
Kerran hän kävi poikaamme katsomassa tuhdissa humalassa ja oli pakko antaa poika hänen syliinsä, ettei saa raivonpuuskaa...poikani aavisti pelkoni ja pelkäsi myös niin, ettei tohtinut hengittääkkään kunnolla. Mummi tuli myös kylpyä katsomaan samana päivänä tuhdissa humalassa ja tämän jälkeen poikamme on alannut pelkäämään kylpemistä...

Veräjämäen osasto (Ei varmistettu)

Kuulostaapa "Selvän äidin" tilanne kamalalta. Kovasti voimia tuossa jaksamiseen. :(

Täytyy vähän yrittää tsempata siltä osin, että ymmärrän, että haluatte pitää poikanne isoäitiin mahdollisimman hyvät välit, mutta muista, ettei teidän tarvitse alistua alkoholiongelmaisen ihmisen terroriin. Olen nähnyt sivusta niin monta tarinaa, joissa on pidetty väkisin välejä yllä hankalaan sukulaiseen, että tiedän tuon olevan todennäköisesti täysin kannattamatonta. Luultavimmin lapsi ei tule kiittämään (pelottavan ja ahdistavan) isoäidin läsnäolosta elämässään, vaan hän tulee lähinnä olemaan ahdistunut siitä, että hänen vanhempansa ovat alistuneet tilanteeseen; ainakin siis oman kokemukseni mukaan.

Ensisijainen velvollisuutenne on suojella lastanne. Kertomanne esimerkit osoittavat, että isoäidin alkoholinhuuruisella läsnäololla voi olla pahimmillaan vuosien varrella varsin vahingollinen vaikutus lapseen. Teillä on täysi oikeus linjata, ettei isoäidillä ole koskaan asiaa luoksenne humalassa. Selvänä on tervetullut, humalassa ei ole oikeutta edes soittaa. Raivoaminen ja pahimmillaan välien poikki meneminenkin on pieni hinta siitä, ettei lapsi joudu pelkäämään itselleen läheistä ihmistä. On parempi, että isoäiti pysyy vaikka teini-ikäiseksi tuntemattomana, kuin että elämässä on isoäiti, joka aiheuttaa ristiriitaisia rakkauden, pelon ja turvattomuuden tunteita.

Haluan siis vain sanoa, että älkää missään tapauksessa tunteko syyllisyyttä lapsen isoäidin suuntaan. Hän on aikuinen ihminen - vaikka ehkä sairaskin - ja teillä on vastuu vain lapsestanne, ei hänestä. Jos hän olisi ihan terve ja selvä, hän varmasti itsekin haluaisi, että pohditte ensisijaisesti lapsen etua. (Samasta syystä voisi olla aiheellista tehdä isoäidistä lastensuojeluilmoitus oman 7-vuotiaansa osalta.)

Toivottavasti en nyt tunkeillut liikaa. Halusin vain sanoa tämän, koska olen todella seurannut sivusta liian monta tilannetta, joissa on pidetty velvollisuuden- ja syyllisyydentunnosta väkisin yhteyttä johonkin ihmiseen, joka on lopulta myrkyttänyt olemassaolon ihan kaikilta.

Kommentoi