Lastenjuhlavinkit jakoon!

Ladataan...
Puutalobaby

Puutalossa vietetään pian meidän ensimmäisiä lastenjuhlia! Jee!

...ja mitäköhän se sitten oikein tarkoittaa...? Ei mitään käsitystä. Vinkkejä siis otetaan vastaan!

Tulevan sunnuntain lastenjuhlat ovat siis tirppanan myöhästyneet syntymäpäiväjuhlat. Silvan oikeana syntymäpäivänä minä olin ponnistamassa, joten juhlia päätettiin suosiolla siirtää paremmalle ajalle. Joka siis on nyt.

Juhlat on ajateltu pitää täysin lasten ehdoilla. Aikuissukulaiset siis sori: kutsut eivät ole eksyneet postiin. Viime vuoden yksivuotisjuhlat kun olivat kyllä kivat - mukana sekä sukulaisia ja kavereita että lapsia - mutta porukkaa oli talo silloin sen verran täynnä, että harmi kyllä "päähenkilöt" eli lapset uhkasivat jäädä jalkoihin. Aikuisruuhkan keskelle kun on vaikea laittaa yksivuotiaita lattialle leikkimään.

Niinpä päätettiin, että jatkossa kaikki lasten syntymäpäivät meillä ovat vain ja ainoastaan lasten juhlia. Aikuiset voivat nostaa skumppamaljansa halutessaan muissa tilaisuuksissa.

"Kai me nyt silti Fresitaa aikuisille ostetaan...?", minä yritin.
"LASTEN juhlat", Joel sanoi.

Okei, okei.

*******

Mutta mitä? Mitä mitä mitä tapahtuu lastenjuhlilla? Auttakaa! Juhlijat ovat vieläpä vain plus/miinus kaksivuotiaita, joten kovin kummallisia kilpailuja heidän kanssaan ei ehkä vielä voi kuvitella vetävänsä. Riittääkö ohjelmaksi onginta, levyltä tuleva lastenmusiikki ja yksinkertainen sormiruokatarjoilu? 

Onginnan lisäksi olisi tietysti ihan huippua, jos olisi muutakin "ohjelmaa". Mutta mitä? Mietin ensin sellaista kilpailua, jossa iso, paksuun sanomalehtikerrokseen pakattu paketti laitetaan piirissä kiertämään ja musiikki pyörimään, ja pakettia saa aina repiä silloin, kun musiikki pysähtyy. Mutta kaksivuotiaille...? Joel ennusti, että siihen meneessä, kun palkinto paljastuu paketista, joka ikinen kaksivuotias jo itkee. Että ehkä sitten ei.

Mitään supercateringejakaan ei olla aikeissa alkaa järjestää - Prismassa käydään ja ostetaan sieltä tyyliin karjalanpiirakkaa ja hedelmiä. Jätskikakku, sellainen Viennetta tai jotain - täytekakusta kun ei kukaan meidän porukasta oikein tykkää. Bileiden teema on tälläkin kertaa "ei stressiä". Eikä tässä oikeasti mitään ihmeempää ohjelmaa voida järjestääkään, kiitos vauvan en-ole-kakannut-yhdeksään-päivään -viestinnän. Mutta eikö niin, että kun talo on täynnä kaksivuotiaita, ei kukaan tiedä, onko edellisenä päivänä siivottu vai ei...?

...ja Tigeristä kävin ostamassa jo kassillisen oheiskrääsää: ilmapalloja, koristeviirejä ja pikkutavaraa ongintapusseihin. Niin, ja kynttilät siihen jätskikakkuun.

Valmiina juhlaan siis? Vai täysin valmistautumattomana urpona?

*******

Kokeneemmat, kertokaa siis ihmeessä vinkkinne! Miten järjestetään mahdollisimman yksinkertaiset mutta lasten kannalta mahdollisimman kivat juhlat? Onko jotain erityistä, mikä pitää ottaa huomioon?

Share

Kommentit

Elinabeth
Wislabon

2-vuotiaille enemmän on vähemmän: ilmapallojen ihastelu ja heittely sekä yleinen toisista tarttuva riemu on parasta. Ei ne muuta tarvii onnistuneisiin juhliin, eikä muusta vielä oikeen ymmärräkään. Jos päiväkotimaailmaa ajattelen, niin naamiaiset, kisat ym. alkaa olla hauskoja n. 3/4-5-vuotiaiden parissa... onginta varmasti luonnistuu hyvin, mutta sääntöjen oppimista vaativat leikit on haastavia, ja esim. lahjapaketin antaminen/ojentaminen eteenpäin toiselle saattaa aiheuttaa omistamisreantion ja pienen kinan ;D

Vapaa tanssi mukaansa tempaavan musiikin tahdissa ja ilmapallot sekä aikuisten hyvä mieli ja ilo, siinäpä se. Ja siinä te olette varmasti loistavia!

Ja ruoasta: sormiruokailukekkereiden kestosuosikkeja ovat pienillä myös viinirypäleet, kurkkusuikaleet, pienet lihapullat ja nakin pätkät. Ja tietty Muumi-keksit! :)

Mukavia juhlia!

Kristaliina
Puutalobaby

Hyvähyvä - näin mäkin ensin ajattelin, mutta näin bileiden aatonaattona jotenkin iski, että pitäisikö sittenkin olla enemmän jotain ohjelmaa... Mutta joo, ehkä parempi, että ei yritä liikaa vaan menee just ilmapallojen, musiikin ja yleisen fiiliksen voimalla!

Kiitos ruokavinkeistä, otetaan ostoslistalle! :)

Pieni elämä

Mä kans luulen, että noin pienillä ei kannata olla ihan kauheesti ns. ohjattua ohjelmaa, vaan sellasta että lapset saa tietyissä rajoissa puuhailla mitä haluavat.

Ja tohon tarjoilupuoleen mulla on yks vinkki omasta lapsuudesta: Litran jäätelöistä saa helposti tehtyä junan, kun vaan leikkaa yhdestä palasta n. kolmasosan pois ja iskee sen sitten toisen palan päälle veturiksi. Vaunuja voi junaan lisätä vieraiden määrän (ja tarjoiluastian koon) mukaan vaikka kuinka monta, ja jos ostaa kaikki vaunut eri makua, varmasti löytyy jokaiselle sopiva. Koristeeksi vielä pyörät kekseistä tai karkeista ja kakku on valmis!

Mammara

SAIPPUAKUPLAT! :D

Kristaliina
Puutalobaby

Hihihi bingo - arvaa vaan, mitä paljastuu niistä ongintapussukoista :)

PS. Riittääköhän 20 saippuakuplaputkiloa kunnon bileisiin...? :D

Mammara

Haha, mahtavaa! Voiko olla parempaa, kuin onginta, josta saa saippuakuplia - voittamaton yhdistelmä! :D Ehkä 20 riittää. Ellei ihan kreisiks äidy bileet ;)

Mä olen melkein jo suunnitellut ostavani semmosen saippuakuplakoneen. Niin paljon tuo napero rakastaa kuplia! Hihhi! 

phocahispida

Meillä oli Ikeasta Kuutin 2-v juhlissa 14€ hintainen pahvikiska ja siihen myytävää. Sillä lapset jaksoivat leikkiä aika kivasti. Nykyään se ilahduttaa erään vantaalaisen ala-asteen lapsia, mutta jos tilaa olisi, se olisi ollut kiva alusta kauppa-/koti-/kioski- tms. leikeille.

Koju tai vastaava voi elää teeman mukaan popparikojuksi (sirkus) tai ihan miksi vain!

Kuvia täällä:
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/23/kaksivuotiskemut/

phocahispida

Ja tarjoiluista sen verran vielä että yllä ehdotetut sormiruoat:
Hedelmät, juustot, keksit tms. mitä lasten on helppo syödä itse, vapauttavat vanhemmat seurustelemaan keskenään jatkuvan syömisen kanssa säätämisen sijaan. Omissa juhlissa naposteltava-tyyppistä ruokaa olisi voinut olla enemmänkin!

MirvaK

Edelleen 9v. juhlissa kovin sana oli ILMAPALLOT eli eipä noille isommillekaan sen kummempaa tarvi. Keskimmäisen 6v. synttärit olivat hesellä (piti valita paikka josta tarvittaessa itse oltaisi pystytty olemaan poissa - synnyttämässä) ja parasta kuulemma oli kun menivät pihalle puhaltelemaan SAIPPUAKUPLIA. Eskari-ikäiselle ollaan järkätty kaverisynttärit ja lapset osaavat odottaa jo aarteen etsintää, jossa vihje vie aina seuraavan vihjeen luokse ja viimeinen vihje kertoo aarteen (tai vastaavaa).

tiutui (Ei varmistettu)

Kutsu vieraita, siis lapselle seuraa (= juuri niitä plus miinus kaksivuotiaita). Sillon on juhlat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaksivuotiaat on kyllä todella niin pieniä, että kovin montaa vierasta ilman vanhempien turvaa en uskaltaisi kylään ottaa. Mutta edellä mainitut ilmapallot ja saippuakuplat riittävät varmasti ohjelmaksi, onginta on AINA suosittua. Muita leikkejä en näin pienille yrittäisi ollenkaan. Jo lahjan antaminen voi olla haastavaa. Ehkäpä Joel on oikeassa sanomalehtileikin kanssa. Voisiko lahjat laittaa vaikka huovan alle ja ottaa ne sieltä yksi kerrallaan? Silloinkin voi tulla pettymys. Kaksivuotias ei vielä osaa jakaa ja leikitkin on enemmän rinnakkaisleikkejä kuin yhteisleikkejä. Yleinen ilonpito ilmapallojen kanssa on varmasti kiva!

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, siis ehdottomasti vanhemmat mukana vielä! :)

Miitu (Ei varmistettu)

Kokemus muutamista juhlista, viimetteeks nyt oman 3-v-kekkereiltä: naksut oli se suurin hitti... Muuten menisin aika sen pohjalta, mistä nämä muksut muutenki (arjessa) innostuu touhutessaan. Saippuakuplat, tuuliviirit ilmapallot ym. on toki aina lisäkivoja.

rinkeli (Ei varmistettu)

Niinkun moni jo sanoi,ilmapallot,saippuakuplat ja kaikki mikä aiheuttaa yleistä härdelliä, on sopivia 2vuotiaille :) Ja onginta on myös haastavuudeltaan sopiva. Lahjojen jakamisessa tuon ikäsillä voi tulla kinaa, koska eihän ne ymmärrä sitä että miksi niiden pitää antaa tää kiva paketti Silvalle minkä MINÄ toin :)

Ja yksi muistisääntö lastensynttäreille (varsinkin näin pienille): Älä koskaan suunnittele liian tarkkaan, ei se toteudu kuitenkaan :D

Ainiin, uskoisin että jotkut leikkilaulut vois olla aika kova juttu myös, pistä itsesi likoon ja hommaa hassu hattu ja laula vaikka viisi pientä ankkaa hurjasti eläytyen. Taatusti saat fanijoukon :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hitsi mähän alan näistä kaikista jo ihan innostua! "Viisi pieni ankkaa lähti leeeeeeeikkimään!" Hei eihän tämä olekaan mikään "ääääh pitääks siivota" -velvollisuusjuttu, vaan tämähän on superkivaa! Yleistä härdelliä, jee!

rinkeli (Ei varmistettu)

Niin ja tärkeä osa myös: Varaa itsellesi kylmä Fresita päivän päätteeksi ;)

Kristaliina
Puutalobaby

No TÄMÄ on nyt se paras idea!!! :)

Piipo79

Eka kommentti, et onpa mainiota kun järjestät lastenjuhlat lasten ehdoilla. Olen samaa mieltä siitä, et lastenjuhlilla ei aikuisten tarvi nostella maljoja - sitä ehtii muulloinkin. Kakun lisänä jätskipuikot oli meillä hitti. Lisäksi vesimelonia jne. Tuonikäiset ei paljoa tarvitse ohjattua toimintaa, itse asiassa meno äityy todennäköisesti niin villiksi, ettei siinä pysty mitään ihmeempää järjestämäänkään. Teillä kun on piha niin saippuakuplat lienevät hitti jos sää on tällainen! Toinen mistä voisivat olla innoissaan olisi kissanviikset tai jotkut piirrokset naamaan. Meillä on ainakin aivan paloina jos saa viikset ja nenän. Ja Joel osaa vielä piirtää...dinoja jne. Wou.

Kristaliina
Puutalobaby

Kasvomaalaukset! Joo! Ihan mahtava idea! Hei tietääkö joku, mistä sellaisia maaleja saa? Hitsi kun ei ole sitä Tiimaria enää olemassa eikä ehdi lähteä seikkailemaan mihinkään erikoisliikkeisiin...

Piipo79

Öhöm. En tiedä. Mä oon käyttäny omaa putsattua kajalkynää...voiskohan jopa marketista?

Piipo79

Googlasin että Prismasta pitäis löytyä!!

Kristaliina
Puutalobaby

Uuuuu kiitti! Sinne ollaankin huomenna menossa, täytyy katsella!!!

Raissi
RetroPrinsessa

Kasvomaalaus on myös helppo. Tuon ikäiset on vielä mukavan kiitollinen yleisö, ei tarvi kummoista tuherrusta naamaan, niin innoissaan ovat. Vaikka sydän, tähti, kukka tai leppäkerttu poskeen.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo! Tää on ihan superidea, kiitos!

Anniina K. (Ei varmistettu) http://anniinak.wordpress.com/

Vinkki: sydämiä, tähtiä, kissoja ja muuta on kiva maalailla myös kämmenselkään/käsivarsiin. Ei tuu niin isoa jonoa peilin eteen! ;) Ja jos taiteilijaa ei löytyisi, niin vieläkin nopeampi idea ovat siirtokuvatatuoinnit! Ne kelpaavat varmasti myös ala-asteikäisille juhlijoille. Googlella löytyi pikaisesti ainakin pari paikkaa mistä niitä saa tilattua.

Vierailija (Ei varmistettu)

Liikaa makeaa ei kannata, eikä ainakaan suklaata :)
Mutta siis minkä takia fresita ja lastenjuhlat sulkevat toisensa pois? Enkä siis tarkoita että sitä pitäisi juomalla juoda, vaan sitä että tuleehan siitä, tai mistä tahansa kuplivasta, lasillisestakin siis, juhlava olo? Itse en tajua lastenjuhlia jossa aikuisille annetaan mansikkapillimehua. Vai siis liittyykö tämä siihen ettei Joel juo?

Piipo79

Ei kait lapset nyt tarvitse juhlafiilikseen kuplivaa, eivätkä aikuisetkaan ihan joka juhlissa, lasten juhlissa ainakaan? Tekee meille suomalaisille ihan hyvää kilistellä välillä mehuja. Sitä paitsi eihän pillimehu ole ainoa alkoholiton vaihtoehto :-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minkä takia lastenjuhlat ei voi olla perheen juhlat? Siis onhan se nyt vanhemmillekin juhla kun lapsi kasvaa ja on onnellinen.

Kristaliina
Puutalobaby

Hmm, noin kun muotoilet, niin en mäkään tiedä - siis mun mielestä Fresita sopii kaikkeen :D ...ja Fresitaa meillä oli myös Silvan nimiäisissä ja 1-vuotisjuhlissakin...

Ehkä sillä Joelilla oli vähän sellainen "kun antaa pikkusormen" -fiilis, eli että jos ostettaisiin aikuisille Fresitat, seuraavaksi alettais miettiä "no hei pitäiskö tarjota muutakin kuin lihapullia" -ajatuksia ja hups yks kaks meillä olisikin homma pois lapasesta. Nimiäisissäkin tuli stressi (mulle), vaikka ei pitänyt tulla. Joel kun on sellainen yksinkertaisuuden ystävä tällaisissa hommissa...

Kristaliina
Puutalobaby

Joo ja toisaalta niin kuin Piipo sanoo, kun nyt kerran tosiaan lasten ehdoilla nimenomaan lastenjuhlia tehdään, niin ei ne lapset sitä kuplivaa kaipaa :) 

Apua romahtaakohan meidän vierasmäärä nyt, kun kutsutut kuulee, että Fresitaa ei ole tällä kertaa tarjolla :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on ollut skumppaa aina kaikissa juhlissa, siis jo lapsena ja nyt omissa lastenjuhlissa, ja se on varmaan jättänyt sen fiiliksen että silloin on juhlat, kun arkena sitä ei tule juotua. Eikä tietenkään ole pakko, vaan siis usein lastenjuhlissa on just se painotus että LASTENjuhlat, tarkoittaen ettei ole alkoholia lainkaan, enkä vaan ymmärrä että miten ne eivät sovi yhteen, nimenomaan fiksusti käytettynä. Eikö se myös opeta lapsille ja nuorille miten alkoholia kuuluisi käyttää? Että se on yhteinen, ja just ilon juttu.

Vau mikä vauva!

Mä oon myös sitä mieltä, että ei oo mitään järkee sellasessa tyylissä, että lapset ja alkoholi ei ikinäkoskaan saa olla samassa tilassakaan, lapset ei sais ikinä nähdä että aikuinen juo alkoholia. Nimenomaan toisinpäin, lapsen "pitää" nähdä että aikuinen juo yhden lasin viiniä, jotta ymmärtää alkoholin olevan ihan, öö, "normaalia". Siis että on ok juoda yks lasi, siinä ei oo pahaa, sitä ei tarvi piilotella, ja että vaihtoehdot ei oo vaan alkoholikielto tai örvelökänni. (Nää nyt on tosi karaistuja termejä, tietenkään alkoholi ei oo mitään päivittäistä normaalia, eikä tietenkään aikuisen oo pakko juomalla juoda sitä yhtäkään lasia jos ei halua. Mut ymmärtänette pointin.)

Tästä huolimatta itelle ei oo koskaan tullut mieleen, että nimiäisissä/ristiäisissä tai lasten synttäreillä aikuisillekaan sitä olis. Aattelen sen ehkä jotenkin niin, että sillon kun on sen lapsen juhla, niin sillon siellä ei oo mitään siltä kiellettyä, aikuisten juttua. Omissa juhlissa saa maistaa kaikkee mitä tarjotaan :) (okei ei ne ristiäisvauvatkaan kakkua syö, mut ajatus kuitenkin.) En siis tässäkään niin, että lapsen synttäreillä ei voi tarjota alkoholia, kun sit aikuiset on kännissä.

Miitu (Ei varmistettu)

Eikö kenenkään muun (päivä)juhlissa oo aikusille ollu tarjolla kahvia/teetä? Oma kasvuympäristö on vissii ollu sit aika erilainen, kun skumpat ja vastaavat on kuulunu päiväsaikaan vain isompiin juhliin, tyyliin 50siin, yo-juhliin ja häihin.

Luppakorva
VOI ELÄMÄ!

Sama juttu meillä. Lapsuudessani synttäreillä oli aina kahvia aikuisille, ja lapsille mehua tai limua. Kuohuvaa on ollut sitten noissa mainitsemissasi isommissa juhlissa. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta samaa perinnettä on jatkettu sisarusteni ja serkkujeni lasten juhlissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä taas en voi ymmärtää tuota kahvin juomista. Suomi on ihan varmasti ainoa maa maailmassa jossa kahvi on jokin juhlajuoma. Varsinkin jos on kesällä juhlat, lämmin päivä, niin kumpi on kakun kanssa parempi, kuohuviini vai kahvi?

Luppakorva
VOI ELÄMÄ!

Kuohuviini tietty ;)

Toi kahvintarjoamisjuttu on muuten varmaan joku sodanaikainen pinttymä, kun silloin sitä ei ollut saatavilla, niin nyt sitä pitää olla kaikissa juhlapöydissä. Ehkä tästä pikkuhiljaa siirrytään toisenlaiseen tarjoamiskulttuurriin, mutta kyllä nuorempikin ikäpolvi vie kahvikulttuuria eteenpäin. Sitähän on niissä isoissakin juhlissa (häät jne) kakun kanssa. Skumppa on enempi alkumalja, joten samaan juhlaan mahtuu molemmat.

Miitu (Ei varmistettu)

Olen siis iloinen muinaisjäänne :)

Vitsi, tuo aiempi oma kommentti kuulostaa ainakin omaan korvaan moralisoivalta, mitä en alupitäen tarkoittanut (syytän kirjoitusaikaisia olosuhteita). Lähinnä vaan jäin ihmettelemään tuon kahvin puuttumista keskustelusta. Juhlat itsessään voi hyvin olla pitäjiensä (ja heidän läheistensä) näköiset. Meillä kahvin puuttuminen olisi katastrofi, josta kuulisi piiiiitkäääään. Muilla sitten muut jutut.

Salallaa (Ei varmistettu)

Kahvi/Tee/Mehu linjalla on meijänkin juhlat vietetty, kai se on se opittu tapa kun ei omassa lapsuudessa ole kuohuvia tarjottu, niin ei sitä osaa itsekaan lastenjuhliin liittää... Meillä synttäreille myös on vielä kutsutti ihan vain ne lähisukulaiset, serkut, tädit, sedät ja isovanhemmat ja päivänsankari on ollut vallan tyytäväinen kun tupa on ollu täynnä leikkikavereita... Lasten juhlien aika on sitten myöhemmin, kun alkaa olla niitä lapsen omia kavereita...

anna-täti (Ei varmistettu)

Minustakin on tosi kummallista miksi kaikki muut maat tunkevat jotain skumppaa joka paikkaan, vaikka voisivat tarjota kahvia ja teetä! (Vähän outo argumentti kyllä, jos sata muuta hyppää jyrkänteeltä, niin sekö tosiaan tarkoittaa että minunkin pitäisi). Ja vielä kakun kanssa, skumppaa ja kakkua, mikä voisi olla kamalampi yhdistelmä, kun taas kahvi ja kakku on täydellinen makunautinto.

Kumpi on parempaa kysymykseen vastaus on siis, kahvi tietysti. Kaikki eivät tykkää kahvista, siksi itse tapaan tarjota myös teetä ja esim mehua. Kaikki eivät tykkää skumpastakaan, eivät edes alkoholittomana, mitä tarjotaan vaihtoehtona skumppalasilliselle...? Vai onko tärkeämpää että tarjottava on hienoa, kuin että siitä tykätään.

Kristaliina
Puutalobaby

Hehe, ei meilläkään kyllä mitään skumppia juotu vaan kahvia :) Mun ylppäreissä oli jotain kuohuvaa, mutta se taisi olla ainoa - ja sekin siksi, että minä erityisesti vaadin :)

jennim (Ei varmistettu)

Jättikupliksia? Niinku tähän tyyliin http://happyhooligans.ca/homemade-giant-bubbles/ et joku aikuinen tekee?

AnnikaI (Ei varmistettu)

Ilmapallot on meijän muksuilla ollu kaikista tärkeintä synttäreillä. Syötävää oon haalinu aina liikaa ja sitä kautta on tullu aina hirvee ressi, kun niitä on väännetty. Joku ehdotti kasvomaalausta/käteen jtn kuvaa, aivan loistava idea, ainakin toi meidän nuorin (2v) olis aivan tohkeissaan jostain ilmapallon kuvasta poskessa tms.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ilmapallot ja saippuakuplat on täälläkin todettu erittäin toimivaksi ja riittäväksi ohjelmaksi pari vuotiaiden kanssa! :)

Mutta tarjoiluissa on itse todettu naposteltavia, sormiruokia yms. sijaan toimivammaksi "kunnon ruoka". Kaveripiirissä lasten synttärit on usein alkaneet iltapäivästä, päikkäreiden jälkeen ja on ollut loisto konsepti, kun ensin pöydässä on ollut jokin simppeli ruoka ja lapset saa mahan täyteen ennen kakkua ja muita herkkuja. Itse keitettiin iso lohikeitto, sitten oli kakku ja jotain hedelmiä jälkkäriksi. Ystävien luona viimeksi syötiin makaronilaatikkoa ja jätskikakkua päälle. Lapsille nuo maistuu yleensä paremmin kuin suolaiset tarjottavat, valmistus on helppoa ja kukaan ei täytä mahaansa pelkällä makealla. Tämä siis yhtenä ideana ja toimivaksi todettuna vaihtoehtona sormiruokien rinnalle. Kivoja juhlia teille!

paulahelena
ALUAP

mulle tuli mieleen sellanen "pomppulinna" patjoista, tyynyistä, peitoista ja muusta pehmeestä, iso kasa vaan kaikkee ja siel sais vapaasti riehua ja möyriä :)

rinkeli (Ei varmistettu)

Sellanen sirkusjumppatuokio! Eikös teillä oo Krista siellä yläkerrassa tatami? :) Karhukävelyä, kissan notkoselkiä ja jalkaa ylös hännäksi yms :) (ei mulla oo ikävä töihin ei...on tää äitiysloma kivaa on.. :D )

Vierailija (Ei varmistettu)

Pienestä pitäen lienee hyvä harjoitella lahjojen antamista. Antamisen iloa ja toisen muistamistahan sen on tarkoitus olla! :) Tää oli tällainen paasaava "vink vink" :)

vierailija (Ei varmistettu)

moi tää ei liity nyt mitenkää noihin lasten juhliin vaan buggiksiin ku satuin huomaa tälläsen http://www.lily.fi/blogit/alisas-wonderland/bugiksemme-parhaat-lisavarus... toi ois ollut teilleki kyl hyvä vaihtoehto jo ette ois ehtnnyt jo tuplarattaita mennä hankkimaan

Vierailija (Ei varmistettu)

Paitsi että toi ei ois toiminut Kristan tapauksessa ollenkaan, sillä Silva on vuoden nuorempi kuin tuon blogin lapsi JA Silva nukkuukin vielä vaunuissa. Noilla perheillä on ihan eri tarpeet lapsille. :)

vierailija (Ei varmistettu)

mut tohon lasten juhliin et voihan joku aikuista esiintyä hassuttelevan pellenä, leijjona mikä ikinä vaan... tai vaik noilla käsinukeilla joku esitys esim.

Fit this shit!

Ilmapallon kanssa voi pelata lentistä ja sitten voi järjestää jonkun pienen onginnan tapaisen :)

Pages

Kommentoi

Ladataan...