Liikenneturva vastaa, osa 1: turvaistuimista

Ladataan...
Puutalobaby

No täältä näitä sitten tulee!

Saimme kiitosta hyvistä (ja vaikeistakin) kysymystä; ja ylipäänsä siitä, että mietimme tällaisia asioita ja pidämme näitä tärkeinä! Kaikkiin kysymyksiin (kuten jo kysymyksissä arvattiinkin) voi olla vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, mutta Liikenneturvassa painiskeltiin kovasti sen eteen, että kaikkiin kysymyksiin saataisiin jotain konkreettista, joka oikeasti hyödyttäisi kysymyksen antajaa.

(arvonnan voittajat aiemmin tänään täällä)

Me kysyimme - Liikenneturvan turvallisuusasiantuntuja vastaa:

  • Mistä tulee tämä selkämenosuuntaan asetus että 3.v pitäisi istua niin? Eikö se ole epäergonomista istumista jos lapsi on pitkä ja joutuu istua polvet koukussa ja voiko siitä saada jotain sanktioita jos lapsen laittaakin suoraa nenä menosuuntaan?

Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään kuitenkin vähintään 3-vuotiaaksi asti. Jalat koukussa istuminen ei ole turvallisuusriski, eikä lapsi yleensä koe sitä hankalaksi. Istuin vaihdetaan isompaan kun painoraja tulee vastaan tai kun lapsen silmät on yli istuimen ylärajan. Sanktioita ei pienen lapsen kuljettamisesta nenä menosuuntaan saa, mutta korostamme, että selkä menosuuntaan -matkustaminen on turvallisin vaihtoehto pienelle lapselle.

  • Voiko turvavyöistuinta pitää etuistuimella, jossa Airbagia ei saa kytkettyä pois päältä, kun takapenkille ei yksinkertaisesti turvakaukalon ja turvaistuimen lisäksi mahdu!?
  • Meidän nelivuotias matkustaa turvavyöistuimessa takapenkillä, mutta hinkuu kovasti etupenkille. Kahdestaan jonnekin mennessä olisi kiva hänet ottaakin viereen. Meidän autosta ei airbagia saa kytkettyä pois. Voiko turvavyöistuimen tai pelkän istuinkorokkeen laittaa etupenkille, jos on airbag?
  • Kysyisin myös samaa kuin aiempi kommentoija, voiko lapsen (5-vuotta, 110 cm) laittaa auton etupenkille turvavyöistumeen? Meillä sama tilanne kuin edellisellä, kolme lasta, joiden istuimet eivät vain mahdu vierekkäin takapenkille. Ymmärrän, ettei tilanne ole ideaali, mutta minkälaisesta riskistä on kyse? Pitääkö tällöin air bag kytkeä pois? Kuinka aukoton tuo poiskytkeminen on, aiheuttaako esimerkiksi kolaritilanteessa tahaton turvatyynyn aukeaminen (vaikka olisi kytketty pois) yhtä mittavia vaurioita, kuin etupenkille asennetun vauvan kaukalon suhteessa? Todella mielelläni toivoisin vastausta, sillä myyjät lastentarvikeliikkeissä eivät osanneet auttaa tarpeeksi asiantuntevasti, enkä löydä mistään netistäkään aukotonta tietoa.

Neuvoisimme katsomaan auton ohjekirjasta, miten kyseisessä automallissa ohjeistetaan lapsen kuljetus turvatyynypaikalla. Ohjekirja kertoo myös airbagin poiskytkennästä. Turvallisuuden kannalta suositeltavin paikka lapselle on kuitenkin takapenkki. Kun lapsi matkustaa takapenkillä, minimoidaan myös se riski, että turvatyyny poiskytkennästä huolimatta laukeaa mahdollisessa kolaritilanteessa. Turvatyynyn toimintahäiriöt ovat aika harvinaisia, mutta kuitenkin mahdollisia.Etupenkin turvatyynyt on suunniteltu suojaamaan aikuisen mittaista matkustaja. Jos etuistuimella matkustaa lapsi, turvatyyny osuu matkustajaan eri kulmassa kuin sen on tarkoitettu, millä voi aiheuttaa vahinkoja esim. lapsen niskaan.

Suosittelemme, että alle 140 cm pitkät lapset eivät matkusta etuistuimella, jos se on varustettu turvatyynyin.

  • Mistä tietää mikä turvakaukalo on turvallinen ja mikä taas täysi susi? Voiko myyjään luottaa vai mistä tieto varmasti turvallisesta saadaan?

Kaikki Suomen markkinoilla (tai EU-alueella) myytävät turvakaukalot (ja -istuimet) ovat E-hyväksyttyjä,eli ne täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka EU-alueella on säädetty laitteen turvallisuudelle. Se ei luokittele sitä, mikä istuin on turvallisin, vaan kertoo ainoastaan, että vähimmäisvaatimukset täyttyvät. Vapaaehtoiset testit ovat useimmiten tätä tiukempia. Ennen ostopäätöstä kannattaakin tarkistaa, miten kyseinen kaukalo on pärjännyt testeissä. Turvakaukalon turvallisuutta lisää se, että sen sopiminen omaan autoon varmistetaan sovittamalla kaukalo myyjän opastuksella autoon.Isofix-kiinnitys kaukalossakin helpottaa kiinnittämistä ja vähentää väärin kiinnittämisen riskiä. Toki tämä edellyttää sen, että autossa on isofix-kiinnitysjärjestelmä (selviää auton ohjekirjasta tai takapenkkien istuinosan ja selkänojan taitteesta).

  • Läheiseni jälkikasvun isovanhemmat väittävät, että pientä lasta saa tilapäisesti kuljettaa pelkästään turvavyön kanssa. Yritin väittää vastaan, mutta minut tyrmättiin :( Lapsi oli tuolloin noin kaksivuotias, nyt noin kolmevuotias.

Lapsi, joka on alle 135 cm pitkä, tarvitsee autossa matkustaessaan lasten turvaistuimen. Alle 3-vuotiaita lapsia ei saa takseja lukuun ottamatta kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa, johon ei voida kiinnittää lapsen painon mukaan määräytyvää turvalaitetta.Jos ajoneuvoon ei istuinta voida asentaa, voi lain mukaan yli 3-vuotiasta lasta kuljettaa lyhyellä matkalla turvavyössä, muualla kuin etuistuimella, jos kuljetustarve on satunnainen, yhtäkkinen eikä ajoneuvossa ole käytettävissä istuimia. Isovanhempien antamaa kyytiä ei ehken voi pitää lain tarkoittamana satunnaisena kuljetuksena.

  • Mihin saakka (ikä, paino, pituus?) turvaistuin tai koroke on lapsella pakollinen turvavaruste?
  • Mihinkä ikään saakka suositellaan käytettäväksi ns. istuinkoroketta?

Tässä on pituus määrittelevä tekijä. Laki edellyttää, että alle 135 cm pitkät lapset matkustavat painon mukaan määräytyvässä turvaistuimessa. Turvavyöistuin on istuinkoroketta suositeltavampi vaihtoehto. Molemmilla on samat painorajat.

Suosittelemme, että alle 140 cm pitkät lapset eivät matkusta etuistuimella, jos se on varustettu turvatyynyin.

  • Tähän kohtaan ei niin ajankohtainen kysymys, mutta tuleehan se talvikin taas. Eli siis, kun talvella on paljon vaatetta päällä, niin vähentääkö se turvaistuimen tai -kaukalon turvallisuutta, että vöiden ja lapsen välissä on paljon vaatetta, vai onko turvallisempaa laittaa vain joku ohut puku ja turvavyöt kiinni ja esim. viltti sitten lapsen päälle? Monesti olen miettinyt, että saako vyöt varmasti tarpeeksi kireälle kun on paksu toppapuku välissä..

Jos on mahdollista, lapsi matkustaa mieluummin ilman suuria toppauksia istuimessa. Vyöt pitää saada aikalailla napakasti lapsen ympärille. Tällöin kevyempi vaatetus on parempi. Myös auton esi- ja ajonaikaista lämmitystä ajatellen voisi olettaa, että lapsi matkustaa kevyemmissä kerrastoissa mukavammin kuin täydet toppatällingit päällä.

  • Mihin perustuu se, että usein matkailuautoissa ei ole, ainakaan kaikille, turvavöitä? Meidän matkailuautossa ei edes ole nopeutta rajoitettu 80km/h. Auto on rekisteröity 7lle, mutta turvavyöt on vain 4lle.

Ovatkohan kolme turvavyötöntä istuinta asennettu jotenkin muuten kuin kasvot menosuuntaan? Eli kylki tai selkä menosuuntaan. Tällaisille istuimille ei ole turvavyön asennuspakkoa, mutta toki se on suositeltavaa, että vyöt löytyisivät kaikista penkeistä.

Lähtökohtaisesti matkailuautoissa on 80 km/h nopeusrajoitus. Jos rekisteriotteessa ei ole erikseen määritelty ajoneuvokohtaiseksi rajoitukseksi 100 km/h (tällöin ajoneuvossa on oltava myös satasen lätkä), matkailuautolla on 80 km/h rajoitus.

  • Onko palkki-istuin turvallinen pienelle ja jos ei niin miksi sellaisia on ylipäätään myynnissä Suomessa jos ovat kovin huonosta? Meillä selviö, että muksu on niin pitkään selkä menosuuntaan kuin suinkin mahdollista, mutta kaipaan argumentointi-arsenaaliini lisäpotkua :)
  • Muakin kiinnostaa noi palkki-istuimet.. Meillä käytössä sellainen (cybex pallas) ja lapsi on viihtynyt hyvin siinä. Ja myyjäkin sitä silloin ostohetkellä kovasti kehui. Nyt vaan ahdistaa lukea näitä juttuja kun tuntuu että ollaan ostettu tosi huono istuin.. Eli onko nyt tosiaan niin että nämä palkki-istuimet on tosi tosi huonoja vaihtoehtoja?? Ihmetyttää suuresti että jos näin muka on niin minkä ihmeen takia niitä tosiaan saa sitten täällä suomessa myydä?

Kaikki Suomessa myytävät (myös palkki-istuimet) ovat E-hyväksyttyjä, eli ne täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka EU-alueella on säädetty. Turvallisinta pienelle lapselle on matkustaa selkä menosuuntaan. Kun onnettomuuksia tarkastellaan törmäysvoimista käsin, ovat peräkolarit usein törmäysvoimiltaan paljon lievempiä kuin nokkakolarit tai tieltä suistumiset, joissa tarvitaan suurinta suojaa edestäpäin tuleviin voimiin. Nokkakolarin kaltaisessa törmäystilanteessa lapsen niskaan ja päähän kohdistuu kasvot menosuuntaan matkustettaessa yli kolminkertainen voima verrattuna selkä menosuuntaan matkustavaan. Pienen lapsen niska on myös huomattavasti aikuisen niskaa herkempi.

Kiinnityseroista voi huomioida, että valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri.

  • Kysyisin että miten päin istuin olisi paras laittaa tila-auton viimeiselle riville? Meillä on 6-paikkainen tila-auto. 2 edessä, 2 keskellä, ja 2 takana, peräkonttitilaa ei juuri ole ja pystysuora taka"seinä". Meillä kaikki 4 lasta istuvat vielä istuimissa ja penkkien sijoittelu on aika haastavaa. Mietimme pitkään kummin päin laitamme takimmaisen rivin turvaistuimen, koska peräkolaritilanteessa tuntuisi kasvot menosuuntaan paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin selkä menosuuntaan. Lähinnä koska törmäysväli on niin pieni kun ei ole kuin sen istuimen verran turvaväliä kolaritilanteessa. Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa, hirveän vaikea selittää :D Nii ja 2vee on jotain 90cm -> ja isompi noin 110cm. Keskipenkeillä istuu 5vee ja 8kk ikäset. 5vee istuu keskellä siksi että hänellä on turvavyöistuin joka on helppo ottaa pois tieltä kun penkkiä joutuu kallistumaan jotta saa peräpenkille lapset vöihin.

Lähtökohta on aina se, että pienet lapset matkustavat turvallisimmin selkä menosuuntaan. Peräkolareissa törmäysvoimat ovat usein paljon lievemmät kuin tyypillisissä etupään kolareissa (suistumis- ja kohtaamisonnettomuudet). Kuvaamasi kaltaisessa tilassakin turvallisuusvyöhykettä jää enemmän, jos istuin on asennettu selkä menosuuntaan kuin jos se olisi asennettu kasvot menosuuntaan.

  • Kumpi on parempi, neljä vuotta sitten hankittu erittäin vähällä käytöllä ollut silloin parhaat arvosanat testeissä saanut istuin (jonka käyttöhistorian tiedät luotettavasti) vai uusi istuin edullisemmasta hintaluokasta joka on saanut tyydyttävät arviot. Pohtii autottoman perheen äiti ... ja edelleen mietin että miten vanhan turvaistuimen voi kierrättää, siis onko istuin materiaaleiltaan kierrätyskelpoista vai onko ainut vaihtoehto dumpata se kaatopaikalle.
  • Mä haluaisin tietää, kun en ole mikään materiaalitekniikko, että hapertuuko nuo istuimet tosiaan viidessä vuodessa, vai voisimmeko kierrättää vuonna 2011 lapsellemme ostetun turvakaukalon mahdollisesti jo matkalla olevalle pikkusisarukselle?
  • Ja viimeisenä kiinnostaa tuo istuimien kierrätys, eli onko kaatopaikka ainoa vaihtoehto?

Ehjän ja kolarittoman istuimen käyttöikä on maksimissaan noin seitsemän vuotta. Kuvatun kaltainen vanhempi istuin, jonka historia tunnetaan, on siis ihan turvallinen vaihtoehto. Istuinten välillä aprikoidessa kannattaa miettiä, miten kauan istuinta tullaan käyttämään, eli riittääkö esimerkiksi vanhemman istuimen ”jäljellä oleva aika”.

Turvaistuimen kierrätys kannattaa hoitaa viemällä istuin kierrätysasemalle (kaatopaikalle ei taida enää voida viedä tavaraa, vaan ne viedään aina ensin Sortti- tms. asemille).

  • Meidän 2,5v on myös matkustanut selkä menosuuntaan päin koko ikänsä, niinkuin pitääkin. Meillä ei myöskään ole ollut ajatuksena kääntää naamaa menosuuntaan vielä moneen aikaan. Nyt kuitenkin vaihdettiin auto ja turvaistuinta ei meinaa saada asettumaan selkä menosuuntaan. Vaikka miten kiristetään ja asennetaan ja laitetaan niin istuin heiluu sivusuunnassa. Eli jos vaikka ajaisin jyrkästä mutkasta niin istuin heiluisi. Eli on kaikkea muuta kuin turvallinen. Meillä on vielä pari kikkaa kokeiltavana mutta jos ei penkkiä vaan saada kireämmälle ja pysymään paremmin niin kaiken järjen mukaan kasvot menosuuntaan luulisi olevan turvallisempi vaihtoehto? Koska silloin penkki asettuu jykevästi. Vai mitä sanoo Liikenneturvan kaveri. Ja jos on vielä heittää jotain vinkkiä mitä kannattaa kokeilla niin kiitollisena otetaan vastaan! Toki vaihtoehtona on sekin että istuin ei vain käy meidän autoon mutta epäilen sitä syvästi koska kyseessä on ihan yleinen istuinmerkki (Britax) ja auton penkitkin on ihan normaalit.

Ensin kannattaa varmistaa Britaxin auton merkki- ja mallikohtaisesta soveltuvuustaulukosta, että kuuluuko istuimen sopia kyseisen autoon vai ei. Taulukon löydät Britaxin sivuilta.

Kuljetusmuotona selkä menosuuntaan on pienelle lapselle turvallisin vaihtoehto. Se, jos istuin ei pysy penkissä kiinni, ei tietenkään kyllä ole hyvä vaihtoehto. Todennäköisesti istuin ei ole yhteensopiva auton penkkimallin kanssa (eli autoa ei löydy Britaxin soveltuvuustaulukosta). Se onko huonosti kiinnitetty selkä menosuuntaan vai hyvin kiinnitetty naama menosuuntaan -istuin parempi, niin kallistuisin oikein kiinnitetyn puolelle. Vaikka kun tilannetta ei pääse itse näkemään, on vaikea sanoa varmaa ja yksiselitteistä vastausta. Turvallisin vaihtoehto lapselle olisikin sitten hakea sellainen selkä menosuuntaan -istuin, joka sopii kyseiseen automalliin.

  • Turvaistuintamme (Graco) on mahdotonta saada tukevasti takapenkille viisipistevöillä. Tuntuu, että istuin hytkyy ja hölskyy, vyöttämisen oikeaoppisuus on moneen kertaan tarkistettu! Istuin nojaa rautaiseen jalkaan, joka ottaa tuen auton lattiasta. Onko tällainen turvallisuusriski? Pitäisikö istuimen olla just jämptin tiukasti paikallaan? Vai haittaako "hölskyminen"? Ärsyttävää se ainakin on!

Onko varmistettu, että istuin käy käytössä olevaan autoon? Tästä selityksestä tulkitsisin, että istuin ei sovi auton penkkimalliin. Istuin, joka on löysä ja irtonainen ja jota ei saa kunnolla kiinni, on turvallisuusriski. Eli tarkista soveltuvuustaulukosta, käykö istuin autoosi.Istuimen kiinnitysohjeet voivat joskus myös olla epäselvät tai puutteelliset, eli vielä voi myyjän kanssa varmistaa, miten istuin autoon kiinnitetään oikein. Vinkkinä, että suosittelemme, että aina istuinta hankkiessa sovitetaan se ennen ostopäätöstä omaan autoon myyjän opastuksella.

  • Minua kiinnostaisi se, kun jossain vaiheessa sitten tulee vastaan tuo kasvot menosuuntaan kääntäminen, että onko turvallisempaa silloin matkustaa istuimen 5-pistevöissä vai palkki-istuimessa? Vai minkä kokoinen lapsi kannattaa mieluummin laittaa tyrvavyöistuimeen auton omilla vöillä, jotka mahdollisessa kolaritilanteessa antavat hiukan myöden vähentäen retkahdusta?

Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri.Turvallisin vaihtoehto on siis mennä monipistevöissä. Sitten kun lapsi kasvaa ulos (painorajat) monipistevöisestä turvaistuimesta, on aika vaihtaa turvavyöistuimeen (jossa käytössä auton omat turvavyöt).

  • Ostettiin vuosi sitten cybex pallas 2-fix palkki-istuin meidän silloin 1,5-vuotiaalle, kun se oli silloin muistaakseni Autoliiton testeissä turvallisimmaksi istuimeksi noteerattu. Vaikkakin siinä ollaan siis lärvi menosuuntaan ja niin edelleen. Eli sekö on ihan pska istuin? Ja kun sitä nyt periaatteessa kai voisi käyttää vielä vuosikaudet, niin pitääkö nyt rynnätä kauppaan ostamaan selkämenosuuntaanistuin?
  • Ja tässä jatkokysymys koskien Cybex pallas istuimia. Eli istuimen tyytyväinen käyttäjä on just 2v täyttänyt ja pituutta reilu 90 cm. Etupenkillä yli 180cm pituiset vanhemmat, autossa ei ole iso-fix kiinnikettä. Tyyppi huusi kaukalossa matkustaessaan aina jos ei nukkunut. Eli mitä istuinta suositellaan jos palkki-istuin saa tuomion? Kumpaa pitäisi painottaa enempi matkustajien mukavuutta ja sitä hiljaisuutta:) vai selkä menosuuntaan ohjetta?

Vaikka palkki-istuin / kasvot menosuuntaan -istuin pärjää ADACin testissä (Autoliitto julkaisee ADACin testin eli käytännössä ne ovat sama asia), törmäysturvallisuus on vain yksi osa-alue tässä testissä. Muissa osa-alueissa selkä menosuuntaan -istuin ei välttämättä pärjää niin hyvin – se on esimerkiksi hankalampi kiinnittää ja vie enemmän tilaa - eli mukavuustekijät laskevat kokonaisarvosanaa, ja testitulos näyttää huonommalta.

Peräkolarit ovat usein törmäysvoimiltaan paljon lievempiä kuin nokkakolarit tai tieltä suistumiset. Näissä tarvitaan suurinta suojaa edestäpäin tuleviin voimiin. Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy myös paikallaan istuimessa, jos auto pyörii esimerkiksi katon kautta ympäri.

Jos voimia mitataan esimerkiksi nokkakolarin kaltaisessa törmäystilanteessa, lapsen niskaan ja päähän kohdistuu kasvot menosuuntaan matkustettaessa yli kolminkertainen voima verrattuna selkä menosuuntaan matkustavaan.

Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan vähintään kolmivuotiaaksi asti. Eli jos lapsen turvallisuutta ajatellaan, niin silloin lapsi matkustaa selkä menosuuntaan.

  • Meillä maxi-cosi mobi istuin (25kg asti selkä menosuuntaan), ja se kiinnitetään takapenkille turvavyön lisäksi erillisillä vöillä etuistuimen sivuilta lenkiksi muuttuvilla vyökappaleilla. Kestääkö etuistuimen runko tosiaan kolaritilanteen? Kuvitellaan vaikka että autossa on kuski, ja kuskin taakse on kiinnitetty turvaistuin jossa matkustaa 15kg lapsi? Jos näin on, onko tämä etuistuimen lisävyösysteemi isofix -kiinnitykseen verraten yhtä turvallinen?

Lisävyön tarkoituksena on parantaa sivutörmäysturvallisuutta ja sitä, että istuin pysyy paikallaan. Auton oma turvavyökiinnitys pitää istuimen paikallaan tukijalan lisäksi. 25 kiloon asti testattu istuin kestää, kunhan istuin on kunnolla ja oikein kiinnitetty.

  • Meillä on myös Klippan triofix istuin. Päädyttiin siihen, kun kokonaisuudessaan tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Mutta minua on mietityttänyt sen saamat huonohkot arvosanat sivutörmäyssuojasta. Onko sivutörmäyksessä eroa siinä, kummin päin istuin on asennettu?
  • Ja kumpi on vähän isommalla lapsella turvallisempi kysisessä tilanteessa: hyvän arvosanan sivutörmäyssuojasta saanut turvavyöistuin vai hieman heikomman arvosanan saanut turvaistuin?

Yleisesti ottaen istuimen asennussuunnalla ei ole eroa sivutörmäyksessä. Sivutörmäykseen kyllä vaikuttaa se, minkä kokoinen lapsi on ja mikä istuin on käytössä. Esimerkiksi kaukalot suojaavat vauvaa hyvin sivutörmäyksessä.

Kinkkinen kysymys! Tätä voisi purkaa vaikka siitä näkökulmasta, että rajuin (törmäysvoimiltaan suurin) kolari on todennäköisimmin keulakolari. Etupään törmäyksissä monipistevyö on lapselle turvallisin vaihtoehto. Turvavyöistuimen kolmipistevyökiinnitykseenverrattuna turvaistuimen monipistevyökiinnityksen voi ajatella olevan varmempi.

  • Entä onko isofix-kiinnitykselle olemassa joku painoraja? Muistelen jostakin lukeneeni että 18 kg, mutta esim Klippania voi pitää kasvot menosuuntaan 25 kg asti.

Tässä istuimessa on varmasti käytössä lisävyö. Eli suoraan kiinnityksessä on 18 kilon raja, mutta lisävyökiinnityksellä isompi painoraja on ok.

  • Ja ihan ylipäätään kiinnostaisi, että onko missään tietoa, mitkä istuimet olisi turvallisimpia selkä menosuuntaan istuimista (siinä selkä menosuuntaan -asennossa). Että jos haluaisi turvallisimmista turvallisimman niin mikä se olisi :). Kun jos noissa kuluttajatesteissä yleensä selkä menosuuntaan -istuimiakin testataan kasvot menosuuntaan niin eikö missään ole tällaista tietoa :D. Meillä tämä istuimen vaihdos tulee pian eteen, joten kaipais kaiken mahdollisen tiedon istuimen valintaan. Ja sitten toinen juttu on vielä toki se, että parhaista parhaan istuimen täytyisi myös olla tietty sellainen, että siinä vähän pidempimallinenkin lapsi mahtuisi selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään ja toisaalta istuin ei saisi viedä tolkuttoman paljon tilaakaan kun etupenkilläkin on tällaisia pitkänmallisia ihmisiä. Tuleekohan meille vielä mahdoton tehtävä tästä turvaistuimen valinnasta...

Suosittelemme ruotsalaisen plus-testin läpäisseitä istuimia. Plus-testissä testausmenetelmä on rajumpi (eli testissä käytetyt törmäysvoimat ovat suurempia). Testin läpäissyt istuin on siis läpäissyt tiukemman seulan. Plus-testi mittaa myös lapsen päähän ja kaulaan kohdistuvia voimia ja testin ko. alueen raja-arvot ovat niin tiukat, ettei yksikään kasvot menosuuntaan oleva istuin ole sitä läpäissyt. Eli turvallisista istuimista turvallisinta istuinta ostavalle plus-testin tarkistaminen on hyvä ohjenuora.

Istuin vaihdetaan isompaan, kun painoraja tulee vastaan tai kun lapsen silmät ovat istuimen yläreunan tasolla.

  • Kumpi on parempi isommalla lapsella (<3v.) kasvot menosuuntaan palkki vai viispistevyöt? Missä vaiheessa turvavyöistuin on parempi kuin viispistevyö (tai palkii) turvaistuin? Siis missä iässä kannattaa luopua istuimen vöistä ja siirtyä auton omiin vöihin?

Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri. Turvallisin vaihtoehto on siis matkustaa turvaistuimen monipistevöissä niin kauan kuin lapsi mahtuu istuimeen. Sitten kun lapsi kasvaa ulos monipistevöisestä turvaistuimesta, on aika vaihtaa turvavyöistuimeen (jossa käytössä auton omat turvavyöt).

  • Mites vähän vanhempi istuin, huononevatko istuimen ominaisuudet iän myötä (tätä sivuttiinkin jo tuolla ylempänä)? Jos tietää istuimen historian ja siis että sillä ei ole kolaroitu millään tavoin.

Ehjän ja kolarittoman istuimen käyttöikä on maksimissaan noin seitsemän vuotta. Vanhempi istuin, jonka historia tunnetaan, on siis ihan turvallinen vaihtoehto. Uuden ja vanhan istuimen välillä pohtiva voi miettiä, että kuinka kauan istuinta tullaan käyttämään – riittääkö ”vanhan” istuimen käyttöikä.

  • Ajoimme tieltä ulos alkukeväästä. Selvisimme säikähdyksellä ja autostakin kärsi vain pohja (onni on ihan bränikkä vuokra-auto), kukaan ei ole ollut yhteydessä eikä poliisi käskenyt hävittää istuin tuolloin. Pitääkö istuin hävittää aina tälläisen tapahtuman jälkeen?

Kolarin jälkeen istuin suositellaan vaihdettavaksi uuteen. Kannattaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön ja neuvotella heidän kanssaan, yleensä kolarissa ollut istuin korvataan vakuutuksesta.

Muutama turvaistuinkysymys jäi vielä vastaamatta - jos et löytänyt vielä omaasi tästä, niin ole kuulolla alkuviikosta! Samoin pyöräilyyn ja luokassa "muut" sijoittuneet kysymykset vastataan vielä ensi viikolla!

Huh huh! Ihan järjettömän iso kiitos Liikenneturvalle!

Miltäs vaikuttaa - saitteko mielestänne vastauksia, joista on aidosti hyötyä?

 

PS. Mitä mieltä ylipäänsä olette tällaisesta juttutyypistä, jossa yhdessä kysytään jostain asiasta ko. alan asiantuntijalta? Aloin nimittäin heti miettiä, pitäisiköhän jatkossakin tehdä tällaisia yhteistenttaustuokioita eri alojen asiantuntijoille... Mitä mieltä olette?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tästä oli hurjasti hyötyä! Oma lapsi on vielä ensimmäisessä turvaistuimessaan, jonka hankkiminen tuntui suht yksinkertaiselta ja helpolta. Olin kuitenkin pohtinut juuri tuota, että mistä tietää istuimen olevan pieni, jos painoraja ei vielä ole täynnä. Eli tuo silmät yläreunan korkeudella oli uusi ja tärkeä tieto minulle.

Muutenkin tässä vaiheessa , kun lapsi on vielä ihan vauva, on kiva, että sain selville pääpiirteittäin ne asiat, joiden perusteella valitaan istuimet, kun lapsi kasvaa (selkä menosuuntaan ja viispistevyöt, kunnes kasvaa viispisteistuimista ulos ja sen jälkeen turvavyöistuin sinne asti, kun tarvitaan).

Kiitos siis kovasti!

Kristaliina
Puutalobaby

Hei ihan mahtava kuulla, että oli hyödyllistä! Tämähän on ehdottomasti vähän tällaista "information overload" -matskua, kun on näin paaaaaaaaaljon asiaa - mutta ajattelin, että ehkä tän vois jemmata sitten vähän niin kuin tietopankiksi, josko tästä joskus ois apua turvaistuimen valinnassa sit tarpeen tullen jollekulle muullekin :)

Mar-Jatta (Ei varmistettu)

Mulle tuli uutena tietona tuo Britaxin taulukko, mihin automalleihin mikäkin istuin sopii. Kävin tarkistamassa taulukon ja selvisi, että meillä nyt 1,5v käytössä ollut istuin ei ole meidän autoon sopiva!! Lastentarvikekaupasta ostettiin ja kyllä auton merkkikin mainittiin ostotilanteessa. Nyt tekisi mieli soittaa vähän vihaista puhelua kaupan suuntaan. Olisi kyllä kiva tietää epäsopivuuden syy... :/

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho! Onko istuin kuitenkin ollut ihan tukevasti kiinnitettävissä autoonne ettei tullut mieleen epäillä etteikö sopisi? Tosin taitaa kuitenkin olla ostajan vastuulla selata ohjekirjaa edes sen verran, että huomaa tuollaisen taulukon olemassaolon.

Mar-Jatta (Ei varmistettu)

On täysin tukeva, ei liiku yhtään vaikka kuin yrittäisi töniä istuinta... Sen sijaan turvakaukalo, joka Britaxin mukaan passaa, tuntuu epävakaammalta. Tuo taulukko ei muuten ollut ohjekirjassa, vaan erillisenä PDF:nä nettisivuilla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ilmeneekö siitä että ei olisi soveltuva autoonne vai autoanne ei vain löydy koko listasta. Koska niitä istuimia ei myöskään ole ihan kaikkiin autoihin testattu. Esim. Cybexin istuinten ohjeissa taas sanotaan, että jos istuin tuntuu kiinnittyvän hyvin, se luultavimmin on sopiva, vaikka autoa ei löytyisi sopivien luettelosta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en kokenut tästä juuri hyötyä saavani ja vastaukset oli ihan sitä mitä odotinkin. Itse ajattelisin, että jokainen tietää selkä menosuuntaan olevan turvallisin, mutta tosielämän ratkaisut ei aina ole samoja kuin ideaalimaailmassa. Eli enemmän apuja olisi voinut antaa sen huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon valintaan.

Vaikka nokkakolarissa törmäysvoimat ovat suurimmat, pelkässä kaupunkiajossa riski muuntyyppiseen kolariin on isompi, joten itse ainakin valitsisin istuinta eri kriteerein, jos ajotyyppi olisi lähes yksinomaan kaupunkiajoa. Tai auton pyörimiseen useita kertoja ympäri tarvitaan suuri lähtönopeus. Jos tällaista maantieajoa ei ole, ei palkki-istuin ehkä olekaan 5-pistevöitä huonompi vaihtoehto? Tai jos lapsi vallan huutaa/oksentaa selkä menosuuntaan matkatessa ja matkustaa kuitenkin syystä tai toisesta on pakko, on ihan turha toistaa että selkä menosuuntaan on turvallisin. Se voi olla kolarissa turvallisin, mutta kolarin todennäköisyys voi kummasti kasvaa jos huuto on jatkuvaa tai kuskilla on polvet suussa jolloin hallintalaitteiden käsittely vaikeutuu. Ehkä koko kolari olisikin vältettävissä toisenlaisin istumajärjestelyin.

Kristaliina
Puutalobaby

Itse asiassa mä oon huomannut, että jokainen ei tiedä - tosi paljon tästä tiedosta yllättyneitäkin ihmisiä on ollut näissä bloggauksissa! Mutta näin sitä tieto leviää ja toisaalta varmaan hyvä vaan, jos on jollekulle itsestäänselvää asiaa - se tarkoittaa, että tärkeät asiat ovat tiedossa :)

Jokainen tekee tietysti itse sen valinnan siellä turvaistuinkaupassa, mutta tärkeää, että faktat ovat päätöksenteossa tiedossa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä tässä ei nyt tullut niitä faktoja juurikaan. Tietyllä tapaa ideaalitilannne on helppo määritellä, mutta nimenomaan niihin epäideaalisiin kaipaisin itse tukea.

Ymmärrän kyllä, että Suomessa on paljon perheitä, joissa on pakko autoilla pitkät matkat päivittäin säässä kuin säässä ja silloin on tärkeää että turvaistuin on mahdollisimman hyvä. Mutta entäs me helsinkiläiset, jotka emme omista tai tarvitse autoa juurikaan? Kuinka olennaista on yrittää optimoida mahdollisimman hyvä turvaistuin vaihtuviin autoihin (joku tätä kysyikin edellisen postauksen kommenteissa, eli taksia, isovanhempien kyytiä, laina-autoa yms)? Vai saadaanko mahdollisesti paremmat turvallisuusvaikutukset sillä, että ei vaan yksinkertaisesti ajeta silloin kun kuski on väsynyt/sää aivan karsea/lapsella niin huono päivä että se vaan karjuu? Koska osalle nämäkin vaihtoehdot ovat olemassa. Vai voiko liikenneturva edes vastata tälläisiin kysymyksiin virallisesti, koska osa saattaa tulkita sen niin että turvaustuimella ei ole väliä?

Käsitin että aiheesta on tulossa vielä ainakin toinen postaus ja koska aihe on todella tärkeä, niin halusin huudella nämä omat kysymykseni vielä tänne :).

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, on tulossa vielä loput kysymykset! Mäpäs livautan nämä sun kysymykset sinne listan jatkoksi :)

Miitu (Ei varmistettu)

Mulle jäi kans ehkä vähän semmonen maku, että virallisena tahona ei voida vastata ohi ohjekirjan. Sinänsä ymmärränkin sen, mutta eipä vastauksista juuri ole hyötyä, jos tilanne on se, että vaikkapa ne kolme tuolia käyttävää naperoa on autoon tukittava. Samat vastaukset löytyy kyllä googlettamalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jätin tuon ekan kommentin, mutta kyllä mullekin on ollut "aina" selvää se, että lapsen tulisi istua selkä menosuuntaan. Kuitenkin asiantuntijalta saadut ohjeet lohduttavat tällaista untuvikkoäitiä noissa pienemmissä asioissa, jotka tuntuvat tällä hetkellä tärkeiltä (silmät reunan tasalla yms). Unohdin myös mainita sen, että tuli yllätyksenä, että on olemassa virallisia listoja siitä mihin automerkkeihin istuin käy. Näin jälkeenpäin ajatellen homma on lähinnä itsestäänselvä. Eihän kaikki autot ole samanlaisia. Mutta enpä olis varmaan itse ikinä tajunnut ellen sitä olisi jostain lukenut.

Musta siis luotettavaa tietoa ei koskaan ole liikaa, vaikka sisältö olisikin toisaalta itsestäänselvää ja itseään toistavaa. Enkä siis yritä sanoa, että kommenttisi olisi turha tai väärä tai mitään. Heräsi vain ajatuksia. Ja hienoahan se on, että jollekin tässä ei tullut mitään uutta tietoa. Tarkoittaa, että oikeaa tietoa on saatavilla muutenkin :)

Kristaliina
Puutalobaby

Nämä kaksi juttua (silmien taso "mittarina" ja automerkkilistat) olivat muuten mullekin uusia näissä vastauksissa, vaikka aikaisemmin olen ihan live-jutellutkin Liikenneturvan edustajan kanssa!

Ja mä oon samaa mieltä; mäkin pidän tärkeänä tällaisen sitoumuksetonta ja luotettavaa tietoa, kun näköjään (mikä on tosi valitettavaa) aina kaikissa tilanteissa myyjien sanaan ei ilmeisesti voi sataprosenttisesti luottaa. Hehän kuitenkin haluavat myydä. On hyvä, kun joku puolueeton taho sanoo selvästi oman näkemyksensä (oon iloinen, että Liikenneturva on ottanut tällaisen "aktiivisesti tiedottavan linjan") ja jokainen sitten voi tietysti itse tehdä omat valintansa.  Mutta tosiaan just se, että luotettavaa asiantuntijatietoa on saatavilla eikä pelkkää mutu-tuntumaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Osan porukasta on näköjään vaikea uskoa tätä, vaikka asiantuntija toistaa sen sata kertaa. Vähän tällainen "en koe tästä olevan hyötyä, koska en usko asiantuntijoita vaan vänkään itse omilla kriteereilläni vastaan" -kommentti. Selkä menosuuntaan ja sillä selvä, ei voi olla niin vaikeaa.

Oliver (Ei varmistettu)

Kysymys ei ole siitä, etteikö uskoisi asiantuntijaa vaan siitä, että on myös muita kriteerejä kuin turvallisuus. Ihan jokaisella. Joissain tilanteissa selkä menosuuntaan -istuin ei ole paras ratkaisu.

Kristaliina
Puutalobaby

Totta - ja tässä jutussa tosiaan kyse nimenomaan turvallisuudesta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin juuri, jos ainoa kriteeri olisi turvallisuus, minimoisimme liikenteessä kulkemisen, ostaisimme uuden ison mahdollisimman turvallisen auton, kuljettaisimme lasta selkä menosuuntaan vielä yli sen 3-4-v iänkin jne. Vaikka lapset ovat suurimmalle osalle vanhemmista kaikki kaikessa, heidän maksimaalisen turvallisuuden eteen harva silti on valmis tekemään ihan mitä tahansa vaan elämä on kompromisseja ja niiden vähinten huonojen valintojen kanssa elämistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä turvallisuus ole pelkkä "kolariturvallisuus" vaan lähtee jo niistä valinnoista ennen kolaria. Sen sijaan että ensisijaisesta ajattelee missä istuimessa lapseni kestää kolarin parhaiten, voi myös miettiä millä keinoin vältän kolarin parhaiten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niinpä. Tänään just lehdestä luin kun juopunut äiti oli kolaroinut lapsi kyydissä (turvaistuimessa, onneksi). Lapsi loukkaantui, äiti ei...mutta tässä turvallisuusongelma oli ennen kaikkea juopunut aikuinen joka meni auton rattiin, eikä turvaistuimen merkki...

Kristaliina
Puutalobaby

Nää tällaiset kyllä jättää sanattomaksi. Tai no aika monta rumaa sanaa on mielessä. Onneksi oli istuimessa, mutta... <lisää rumat sanat tähän>

Kristaliina
Puutalobaby

Tää satapronsenttisen totta, oon samaa mieltä! Täällä muuten aiempaa autoiluavautumista: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/autoiluavautuminen

Mutta joo turvaistuimen valinta kiinnostaa monia. Liikenneturvaltahan sai kysyä ihan mitä tahansa liikenneturvallisuuteen liittyvää ja iso osa kysymyksistä oli näitä - siksi tähän eka bloggaukseen (myöhemmin tulee ne loput) on laitettu juuri turvaistuinkysymyksiä; se ei tarkoita, että tää tosiaan olisi millään tavalla ainoa liikenneturvallisuuden kannalta tärkeä juttu. Vaan vastauksia siihen, mitä me kaikki kysyimme :)

Nannannaaaa (Ei varmistettu)

Mulla tuli mieleen vielä yksi kysymys! Ehtiiköhän vielä mukaan..
Mitäs sitten tehdään, kun turvaistuimen painoraja (18kg) tulee vastaan (Klippan, selkä menosuuntaan, isofix) ja lapsi mahdollisesti alle 3 vuotta? Pitääkö ostaa uusi istuin (ilman isofixiä), jonka saa kiinnitettyä selkä menosuuntaan? Ilmeisesti kaikissa isofix-istuimissa on painoraja tuo 18kg?

Vierailija (Ei varmistettu)

Isofixien painoraja tosiaankin on 18 kg eikä isommalle massalle tehtyjä selkä menosuuntaan istuimia muutenkaan tuhkatiheässä ole. Jos lapsi painaa yli 18kg, on yleensä aika pitkäkin, eikä välttämättä edes mahdu selkä menosuuntaan enää. Tästä taisi aiemmin ollakin keskustelua, että mikä lopulta ratkaisee, ikä, pituus vai paino, miten lapsen lihaksisto on kehittynyt ja kuinka niska kestää kasvot menosuuntaan matkustamista mahdollisessa onnettomuustilanteessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Noita Klippanin niskatukia kun katson niin kuuluvatko todella olla noin ylhäällä? Alimmaisessa kuvassa näyttää ihan normilta, mutta tuossa ylemmässä missä Silva on yksin, näyttäisi olevan aivan liian ylhäällä. Samoin instassa olleessa kuvassa jossa molemmat lapset nukkuivat, näytti niskatuet olevan niin ylhäällä, että sivutörmäyksessä tuki ei tulisi päätä vasten tasaisesti vaan ei tukisi leuan korkeudesta asti ja silloin pää kääntyisi aika voimakkasti kallelleen.

En tunne ko istuinta, mutta toisen merkin ihan vastaavat istuimet kun meillä on käytössä niin kun vyöt tulevat selkänojasta sen ohjekirjan mukaisen pari senttiä hartialinjan alapuolelta, asentuu niskatuki käytännössä koko pään korkeudelle (jolloin tällaisessa istuimessa ei kyllä voikaan tulla koskaan vastaan sitä tilannetta, että silmät olisivat istuimen reunan tasalla :-) ).

Tossa kuvassa sulla taisikin olla maininta, että vyöt ovat huonosti kiinni. Ihan sama mulla tuli mieleen siitä kuvasta Instassa, missä lapset nukkuivat. Jos oikeasti auto pyörii katon kautta ympäri (missä tilanteessa liikenneturvan asiantuntija piti 5-pistevöitä parempina kuin palkki-istuinta) niin niiden vöiden pitää muuten olla älyttömän tiukalla. Lapsen hartiat ovat niin kapeat, että luiskahtavat varsin helposti vielä olkavyön ali. (Vastaavasti palkki-istuimessakin pysyy auton pyöriessä sitä paremmin, mitä pidempi reisiluu on.)

Kristaliina
Puutalobaby

Vyöt ovat ihan liikkeessä (lapsen kanssa sovittamalla ja sen jälkeen vielä tarkistettukin) oikeisiin kohtiin asennettu; eka kuvassa Silva on vielä nuorempi, siksi tilaa on enemmän.

Ista-nukkumiskuvasta ehkä huomaat, että se on otettu auki olevan takakontin läpi - sekin voi olla turvallisuusriski motarilla :D Eli kuva on otettu parkkipaikalla ja lapsille vyöt taas löystytetty. Kiitos kuitenkin huolenpidosta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Oon vakuutusyhtiössä töissä ja ikävästi tulee niitä tapauksia joissa lapsi on ollut huonosti vöissä kiinni, siksi nuo pistää silmään - ja siksi omat lapsiparkani kiskotaan vöihin armottoman tiukasti ;-) Klippan ei tosiaan ole mulle istuimena tuttu, niskatuen korkeus ei vaan tuon pituisille lapsille näytä ideaalilta. Liekö tämä sitten syynä istuimen suojaavuuden puutteisiin sivutörmäyksessä, en tiedä.

 2015711dongdong

 

coach outlet

michael kors outlet

hollister clothing

jordan 3

jordan concords

toms outlet

timberland earthkeepers

ray ban outlet

polo ralph lauren

replica watches

coach outlet

hollister

christian louboutin

louis vuitton outlet

michael kors

michael kors outlet

fitflops

fitflop footwear

chi flat irons

lebron james shoes 2015

ralph lauren

coach outlet store online

true religion

true religion

gucci shoes

louis vuitton outlet

abercrombie and fitch new york

jordan 11 low

fendi

louis vuitton outlet

lebron james shoes

caoch outlet

jordan 4

dior handbags

louis vuitton uk

ray ban sungalss

cheap jerseys

christian louboutin outlet

pandora charms

insanity workout dvd

coach outlet

abercrombie store

coach outlet

jordan 11s

michael kors outlet online

black timberland boots

longchamp outlet

gucci

copy watches

louis vuitton handbags

p90x workouts

insanity workout

fitflop shoes

michael kors handbags

marc jacobs handbags

coach outlet

michael kors

sac longchamp pas cher

coach outlet

louis vuitton

gucci

louboutin

michael kors outlet

christian louboutin shoes

ray ban sunglasses uk

louis vuitton handbags

abercrombie kids

gucci outlet

chanel bags

louboutin femme

oakley sunglasses

fitflops sale clearance

nhl jerseys

louis vuitton

prescription sunglasses

cheap jordans

cheap ray bans

christian louboutin outlet

louis vuitton

mont blanc pens

coach outlet store online

louis vuitton

michael kors

michael kors

burberry outlet

red christian louboutin

lululemon

michael kors outlet

ed hardy outlet

coach outlet

kevin durant shoes

ray bans

michael kors outlet online

mulberry uk

louis vuitton handbags

oakley sunglasses

michael kors outlet online

louis vuitton handbags

coach factory outlet online

michael kors outlet online

jordan 6 cigar

ralph lauren polo shirts

louis vuitton

coach outlet store online

mont blanc

oakley galsses

coach outlet

hermes

michael kors bag

retro jordans

chanel handbags

jordan 13

louis vuitton

abercrombie

air jordan pas cher

coach outlet

air max 2015

jordan 6

coach

pandora charms

louis vuitton outlet

oakley sunglasses sale

true religion outlet

lebron james shoes

mont blanc pens

coco chanel

toms outlet

abercrombie

christian louboutin outlet

oakley sunglasses wholesale

beats solo

michael kors outlet

burberry outlet

christian louboutin sale

michael kors outlet

abercrombie outlet

kate spade handbags

coach factorty outlet

toms outlet

christian louboutin shoes

adidas shoes

hollister

jordan pas cher homme

michael kors

louis vuitton outlet

replica watches

concords 11

michael kors handbags

michael kors handbags

burberry outlet online

adidas outlet

retro jordans

kate spade outlet

kate spade

abercrombie

kate spade outlet

coach factorty outlet

ray ban uk

chanel handbags

michael kors outlet online

gucci handbags

hollister clothing

cheap jordans

hollister clothing

cheap air max

jordan 11

louis vuitton handbags

cheap nfl jerseys

ray ban sunglass

kobe bryant shoes

adidas outlet store

oakley vault

coach factory outlet

louis vuitton

ed hardy clothing

louis vuitton outlet stores

louis vuitton

michael kors handbags

michael kors handbags

louis vuitton

tods outlet

coach factory outlet

cheap louis vuitton handbags

louboutin pas cher

jordan 11 concord

coach outlet online

oakley sunglass

louis vuitton handbags

tods shoes

polo ralph lauren

michael kors

michael kors outlet

lebron james basketball shoes

jordan 13

michael kors outlet

michael kors

oakley sunglasses

cheap jordans

cheap jordans

fendi bags

hollister kids

ralph lauren sale

burberry scarf

cheap lululemon

chanel handbags

nike air max

michael kors outlet online

ray ban sunglasses

coach factory outlet

abercrombie & fitch

jordan 4s

timberland boots

abercrombie

louis vuitton handbags

ralph lauren

oakley sunglasses

rolex watches outlet

abercrombie and fitch

air jordan 13

louis vuitton handbags

ray ban sunglasses

prada shoes

air jordan 11

jordan 11 low

louis vuitton handbags

michael kors handbags

kobe shoes

www.louisvuitton.com

christian louboutin

polo ralph lauren home

cheap jerseys

coach factory outlet

oakley sunglasses cheap

air max uk

longchamp bags

oakley sunglasses wholesale

michael kors outlet

abercrombie

celine

michael kors handbags

louis vuitton purses

true religion

jordan shoes

christian louboutin

hermes birkin bag

true religion jeans

ray ban glasses

marc jacobs

toms shoes

celine outlet

coach canada outlet

prada uk

coach factory

polo ralph lauren

coach factory outlet online

ray ban outlet

michael kors outlet

prada outlet

polo ralph lauren

coach outlet

nfl jerseys

burberry sale

louis vuitton outlet

louis vuitton outlet

hollister clothing

coach outlet store online

pandora jewelry

hollister

oakley sunglasses wholesale

burberry outlet

ray ban outlet

ray ban sunglasses

oakley sunglasses

cheap jerseys

coach factory outlet

abercrombie & fitch

christian louboutin

chanel uk

hollister co

cheap toms

sac longchamp

coach factory outlet

ralph lauren outlet

prada

hollister outlet

soccer jerseys

ray ban uk

oakley sunglasses

tod's shoes

ralph lauren outlet

jordan 9

celine

michael kors bag

burberry outlet online

michael kors outlet

hollister clothing store

ray ban sungalsses

louis vuitton outlet

michael kors outlet online sale

michael kors outlet

michael kors outlet

jordan 4

jordan 11 gamma blue

tod's shoes

ghd hair straighteners

michael kors outlet

burberry outlet

ray ban sunglasses

gucci outlet

louis vuitton outlet

juicy couture

louis vuitton handbags

fitflops clearance

chi flat iron

coach outlet store online

ray ban sunglasses

jordan 3s

louis vuitton outlet

oakley sunglasses

mont blanc

louis vuitton

celine outlet

nike air max

michael kors outlet online

air max 90

louis vuitton handbags

longchamp handbags

oakley sunglasses outlet

mulberry handbags

yoga pants

michael kors outlet online

burberry outlet online

hollister clothing store

louis vuitton outlet

tory burch outlet

ray bans

cheap jordans

gucci outlet online

nfl jerseys

timberland boots

louis vuitton outlet

chanel outlet

toms shoes

michael kors outlet online

true religion outlet

coach factory outlet

true religion sale

jordan 8s

christian louboutin sale

true religion

abercrombie store

gucci outlet

jordan 11s

louis vuitton

tory burch outlet online

jordan 8

hollister

oakley sunglasses

tory burch sale

true religion outlet

jordan shoes

timberlands

toms outlet

coach outlet stores

ray ban sunglasses

jordan 11 gamma blue

louis vuitton

abercrombie

oakley sunglasses outlet

chanel handbags

ray ban sunglasses outlet

christian louboutin

ray ban glasses

oakley vault

abercrombie fitch

louis vuitton outlet

michael kors

christian louboutin outlet

chanel bags outlet

oakley sunglasses cheap

timberland boots

coach factory outlet

oakley sunglass

christian louboutin sale

gucci outlet

jeremy scott adidas

christian louboutin

cheap soccer shoes

abercrombie

tory burch outlet

cheap toms

true religion jeans

louis vuitton handbags

coach outlet

coach factory outlet online

michael kors purse

beats by dr dre

michael kors outlet

michael kors outlet

chanel bags

ray ban outlet

michael kors outlet online

coach outlet store online

abercrombie

black timberland boots

pandara jewelry

football shoes

jrodan retro

ray ban glasses

longchamp handbags

coach factory outlet online

michael kors handbags

ray bans

christian louboutin shoes

louis vuitton

jordan 11

dai (Ei varmistettu)

20151013xiaodaige
tods shoes,tods shoes sale,tods sale,tods outlet online,tods outlet store,tods factory outlet, http://www.todsshoes.us.com/
vikings jerseys, http://www.minnesotavikingsjersey.us/
fitflop shoes, http://www.fitflop.in.net/
cheap football shirts, http://www.cheapfootballshirt.org.uk/
chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbags-outlet.us.com/
insanity workout, http://www.insanityworkout.us.com/
nobis jacket, http://www.nobis.us.com/
moncler outlet store, http://www.moncleroutletstore.us.com/
canada goose jackets, http://www.canadagoose.us.org/
nike trainers uk, http://www.niketrainers.me.uk/
hollister clothing, http://www.hollisterclothingstore.net/
golden state warriors, http://www.warriorsjersey.com/
cheap nba jerseys, http://www.nbajerseys.us.com/
toms outlet, http://www.toms.us.com/
ralph lauren,polo ralph lauren,ralph lauren outlet,ralph lauren italia,ralph lauren sito ufficiale, http://www.poloralphlaurenoutlet.it/
louis vuitton bags cheap, http://www.louisvuittonbag.us.com/
nike air max 90, http://www.airmax90.us.com/
ray-ban sunglasses, http://www.raybansunglass.com.au/
hollister clothing store, http://www.hollisterclothingstore.net/
san antonio spurs, http://www.sanantoniospursjersey.com/
giuseppe zanotti, http://www.giuseppe-zanotti-outlet.org/
ferragamo outlet, http://www.ferragamo.eu.com/
nike running shoes, http://www.nikefreerunning.org/
dolphins jerseys, http://www.miamidolphinsjersey.com/
ralph lauren polo, http://www.ralphlaurenoutlet.in.net/
eagles jerseys, http://www.philadelphiaeaglesjersey.us/
mlb jerseys, http://www.cheapmlbjerseys.net/
black friday 2015, http://www.blackfriday2015.in.net/
canada goose outelt, http://www.canadagoosecanada.com/
oklahoma city thunder jerseys, http://www.thunderjerseystore.com/
ugg boots, http://www.uggsoutlet.us.org/
christian louboutin outlet, http://www.christianlouboutinonline.us.com/
marc jacobs outlet, http://www.marcjacobs.cc/
chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbagsoutlet.in.net/
swarovski crystal, http://www.swarovski.in.net/
nike shoes, http://www.cheap-nikeshoes.cc/
christian louboutin shoes, http://www.christianlouboutinoutlet.org.uk/
michael kors handbags, http://www.michaelkorsusa.us/
cheap jordan shoes, http://www.cheapjordanshoes.in.net/
louis vuitton,borse louis vuitton,louis vuitton sito ufficiale,louis vuitton outlet, http://www.borselouisvuittonoutlet.it/
adidas outlet, http://www.adidasoutletstore.us.com/
salomon boots, http://www.salomonshoes.us.com/
swarovski crystal, http://www.swarovskicrystals.co.uk/
vans sneakers, http://www.vans-shoes.cc/
cheap soccer jerseys, http://www.cheapsoccerjersey.net/
north face jackets, http://www.thenorthface.me/
ugg outlet online, http://www.uggoutlet.in.net/
air force 1 shoes, http://www.airforce1.us.com/
canada goose outlet, http://www.canadagooseoutlet.com.co/
toms outlet store, http://www.tomsoutlet-stores.com/
prada sneakers, http://www.pradashoes.us/
manchester united jersey, http://www.manchesterunitedonline.com/
marc jacobs, http://www.marcjacobs.cc/
discount ugg boots, http://www.discountuggboots.in.net/
the north face outlet, http://www.thenorthfaces.in.net/
philadelphia eagles jerseys, http://www.philadelphiaeaglesjersey.us/
coach outlet store, http://www.coachoutletstoreonline.in.net/
abercrombie and fitch, http://www.abercrombie-fitch-hollister.es/
ghd uk, http://www.ghdhairstraightenerssale.co.uk/
juicy couture tracksuit, http://www.juicycoutureoutlet.net/
air jordan 4 free shipping, http://www.airjordan4.org/
michael kors outlet online, http://www.michaelkors-outlets.us.com/
tory burch outlet, http://www.toryburchshoesoutlet.com/
abercrombie fitch, http://www.abercrombie-fitch.us.com/
ugg outlet, http://www.uggboots-outlet.co.uk/
nike sneakers, http://www.nikerunningshoes.cc/
mulberry uk, http://mulberryoutlet.outlet-store.co.uk/
cheap ugg boots, http://www.uggbootscheap.eu.com/
louis vuitton handbags outlet, http://www.louisvuittonhandbags.org.uk/
chicago bulls jersey, http://www.chicagobullsjerseys.net/
raiders jerseys, http://www.oaklandraidersjerseys.us/
oakley sunglasses wholesale, http://www.oakleysunglasseswholesale.in.net/
prada outlet store, http://www.pradaoutlet.us/
ravens jerseys, http://www.baltimoreravensjerseys.us/
ed hardy outlet, http://www.edhardy.us.com/
cheap ugg boots, http://www.cheapugg-boots.in.net/
miami heat jersey, http://www.miamiheatjerseys.net/
ugg outlet store, http://www.uggoutletstore.eu.com/
ugg boots, http://www.cheapuggboots.net.co/
new balance, http://www.newbalanceshoes.in.net/
nike roshe run, http://www.nikerosherunshoes.co.uk/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsfactoryoutlet.us.org/
true religion outlet, http://www.truereligionjean.in.net/
los angeles clippers jerseys, http://www.clippersjerseystore.com/
dansko shoes, http://www.dansko-shoes.us/
new balance shoes, http://www.newbalanceshoes.in.net/
basketball shoes,basketball sneakers,lebron james shoes,sports shoes,kobe bryant shoes,kobe sneakers,nike basketball shoes,running shoes,mens sport shoes,nike shoes, http://www.basketballshoes.us.com/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletusa.net/
valentino shoes, http://www.valentinooutlet.us.com/
ugg boots sale, http://www.uggsale.in.net/
nike air foamposite one,foamposite,foamposites,foamposite release 2015,foamposite sneakers,foamposites for sale,foamposite gold, http://www.foampositeshoe.net/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutlet-store.us.com/
lululemon outlet, http://www.yogapants.us.com/
miami heat, http://www.miamiheatjerseys.net/
hermes outlet store, http://www.hermesoutletstore.us.com/
winter jackets, http://www.winterjackets.us.com/
true religion canada, http://www.truereligionjeanscanada.com/
wedding dresses uk, http://www.weddingdressesoutlet.co.uk/
nike running shoes, http://www.nikerunningshoes.cc/
nike foamposite, http://www.foampositeshoe.net/
los angeles clippers, http://www.clippersjerseystore.com/
black friday deals, http://www.blackfridaydeals.us.com/
gucci,borse gucci,gucci sito ufficiale,gucci outlet, http://www.borseguccioutlet.it/
tory burch outlet online, http://www.toryburchoutletonline.in.net/
swarovski outlet, http://www.swarovski-outlet.co.uk/
stuart weitzman outlet, http://www.stuartweitzmanoutlet.us/
michael kors handbags, http://www.cheapmichaelkorshandbag.in.net/
tommy hilfiger, http://www.tommyhilfigers.net/
supra shoes, http://www.suprashoes.us.com/
michael kors outlet online, http://michaelkors.outletonlinestores.us.com/
oakley sunglasses wholesale, http://www.oakley.in.net/
bottega veneta outlet, http://www.bottegaveneta-outlet.net/
ugg boots, http://www.uggaustralia.in.net/
north face outlet, http://www.thenorthfaces.org.uk/
camisetas futbol baratas, http://www.futbol-baratas.com/
the north face outlet, http://www.thenorthfacejacket.us.com/
nike air max 2015, http://www.airmax2015.in.net/
giants jersey, http://www.newyorkgiants.us/
mizuno running shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
cardinals jersey, http://www.arizonacardinalsjersey.us/
moncler outlet, http://www.monclerjacketsuk.co.uk/
hermes birkin bag, http://www.hermesbirkin.org/
cowboys jerseys, http://www.dallascowboysjersey.us/
redskins jerseys, http://www.washingtonredskinsjersey.com/
chicago blackhawks jersey, http://www.chicagoblackhawksjersey.us/
los angeles lakers jerseys, http://www.lakersjerseys.us/
cyber monday deals, http://www.cybermondaydeals.in.net/
saints jerseys, http://www.neworleanssaintsjerseys.us/
michael kors factory online, http://www.michaelkorsfactoryoutletonline.com/
michael kors outlet, http://www.michaelkorshandbags.in.net/
links of london jewellery, http://www.linksoflondons.co.uk/
soccer jerseys wholesale, http://www.soccerjerseys.us.com/
ysl outlet, http://www.ysloutletonline.com/
mizuno shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
asics,asics israel,asics shoes,asics running shoes,asics israel,asics gel,asics running,asics gel nimbus,asics gel kayano, http://www.asicsisrael.com/
calvin klein outlet, http://www.calvinklein.in.net/
babyliss pro, http://www.babyliss.us.com/
barbour jackets, http://www.barbour.us.com/
michael kors handbags outlet, http://www.michaelkorshandbagsoutletstore.us.com/
christian louboutin,louboutin,louboutin outlet,louboutin outlet italia,scarpe louboutin, http://www.scarpelouboutin.it/
barcelona jersey, http://www.barcelonajerseys.net/
rolex watches for sale, http://www.rolexwatches.in.net/
ray ban uk, http://www.raybansunglass.co.uk/
patriots jerseys, http://www.newenglandpatriotsjerseys.us/
herve leger dresses, http://www.herveleger.us.com/
san francisco 49ers jerseys, http://www.sanfrancisco49ersjerseys.us/
replica handbags,replica handbags outlet,cheap handbags,purses and handbags,wholesale replica handbags,replica bags,bags outlet,replica handbags wholesale,cheap purses,discount handbags,handbags sale,wholesale purses,handbags and purses,replica purses, http://www.replicahandbag.us.com/
falcons jersey, http://www.atlantafalconsjersey.us/
louis vuitton outlet store, http://www.louisvuittonoutletstore.name/
steelers jerseys, http://www.pittsburghsteelersjersey.com/
nba jerseys, http://www.nbajerseys.net/
jordan shoes 2015, http://www.jordanshoes.us.com/
mcm backpack, http://www.mcm.in.net/
chelsea jersey, http://www.chelseajerseystore.com/
tods outlet store, http://www.todsoutlet.us.com/
golden state warriors jerseys, http://www.warriorsjersey.com/
nhl jerseys, http://www.nhljerseys.us.com/
woolrich outlet store, http://www.woolrichoutletstore.us.com/
instyler ionic styler, http://www.instylerionicstyler.com/
ray-ban sunglasses, http://www.ray-bansunglasses.eu.com/
coach outlet online, http://www.coachoutletonline.in.net/
chanel outlet store, http://www.chaneloutletstore.us.com/
pittsburgh steelers jersey, http://www.pittsburghsteelersjersey.com/
nike outlet, http://www.nikeoutletstore.us/
nike air huarache, http://www.nikeairhuarache.org.uk/
prada outlet, http://www.pradahandbagsoutlet.co.uk/
michael kors uk, http://www.michaelkorsbags.uk/
hollister shirts, http://www.hollistershirts.co.uk/
oakley,occhiali oakley,oakley italia,oakley occhiali,oakley sunglasses, http://www.occhialioakleyoutlets.it/
indianapolis colts jerseys, http://www.indianapoliscoltsjersey.us/
jordan 13, http://www.airjordan13s.com/
nfl jersey wholesale, http://www.nfljerseys-wholesale.us.com/
mbt shoes outlet, http://www.mbtshoesoutlet.us.com/
converse shoes, http://www.converseshoes.us.com/
longchamp outlet store, http://www.longchampoutlet.name/
beats by dre, http://www.beats-headphones.in.net/
new england patriots jerseys, http://www.newenglandpatriotsjerseys.us/
celine outlet, http://www.celineoutletus.com/
fred perry shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
fred perry polo shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
nike air max 2014, http://www.airmax2014.net/
minnesota vikings jerseys, http://www.minnesotavikingsjersey.us/
mont blanc pens, http://www.montblanc-pens.com.co/
blackhawks jersey, http://www.chicagoblackhawksjersey.us/
parajumpers outlet, http://www.parajumpers.in.net/
north face outlet, http://www.thenorthfaceclearances.us.com/
nike soccer shoes, http://www.nikemercurial.org/
miami dolphins jerseys, http://www.miamidolphinsjersey.com/
insanity, http://www.insanityworkout.us.com/
tods outlet, http://www.todsoutlet.us.com/
ugg outlet uk, http://www.uggoutlet.org.uk/
ralph lauren outlet, http://www.ralphlaurenoutletuk.org.uk/
valentino outlet, http://www.valentinooutlet.us.com/
ferragamo shoes, http://www.ferragamo.eu.com/
celine outlet online, http://www.celineoutletus.com/
mulberry outlet store, http://www.mulberryoutlet.com.co/
north face outlet store, http://www.thenorthfaceoutletstores.org/
hermes outlet, http://www.hermesbags.co.uk/
kobe bryants shoes, http://www.kobeshoes.us/
cyber monday 2015, http://www.cybermonday2015.us.com/
ray-ban sunglasses, http://www.rayban-sunglassess.us.com/
louis vuitton outlet store, http://www.louisvuittonoutlet.in.net/
dallas cowboys jersey, http://www.dallascowboysjersey.us/
hermes belt for sale, http://www.hermesbelts.us/
mac cosmetics, http://www.maccosmetics.in.net/
new york giants jerseys, http://www.newyorkgiants.us/
49ers jersey, http://www.sanfrancisco49ersjerseys.us/
jets jersey, http://www.newyorkjetsjersey.us/
air max shoes, http://www.nikeairmaxshoess.co.uk/
broncos jerseys, http://www.denverbroncos.org/
packers jerseys, http://www.greenbaypackersjersey.us/
oakley sunglasses wholesale, http://www.wholesaleoakleysunglasses.us.com/
polo shirts, http://www.poloralphlaurenshirts.us.com/
chiefs jersey, http://www.kansascitychiefs.us/
winter coats, http://www.wintercoats.us.com/
north face outlet, http://www.northface-outlet.cc/
coach handbags outlet, http://www.coachhandbagsoutletonline.us.com/
lululemon pants, http://www.lululemonoutletstore.in.net/
mlb jerseys, http://www.cheapmlbjerseys.us.com/
lebron shoes, http://www.lebronjames.us.com/
rolex watches, http://www.rolexwatches-uk.co.uk/
tory burch outlet online, http://www.toryburch.in.net/
seahawks jersey, http://www.seattleseahawksjersey.us/
cheap oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasses-outlet.us.com/
lacoste pas cher, http://www.polo-lacoste-shirts.fr/
chanel outlet, http://www.chanelhandbags-outlet.co.uk/
chicago bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
cheap jordans for sale, http://www.cheapjordans.us.org/
michael kors uk, http://www.michaelkorshandbag.co.uk/
cheap uggs, http://www.uggboot.com.co/
oakley outlet store, http://www.oakleyoutlet.in.net/
michael kors uk, http://www.michaelkorsoutlets.uk/
puma shoes, http://www.pumaoutletonline.com/
ysl outlet online, http://www.ysloutletonline.com/
atlanta falcons jersey, http://www.atlantafalconsjersey.us/
rolex watches,rolex watches,swiss watches,watches for men,watches for women,omega watches,replica watches,rolex watches for sale,rolex replica,rolex watch,cartier watches,rolex submariner,fake rolex,rolex replica watches,replica rolex, http://www.replicawatchesforsale.us.com/
cheap jordans, http://www.jordan-shoes.us.com/
san antonio spurs jerseys, http://www.sanantoniospursjersey.com/
ray ban,rayban,occhiali ray ban,ray-ban,ray ban occhiali,ray ban sunglasses, http://www.occhiali-rayban.it/
pandora outlet, http://www.pandorajewelryoutlet.us.com/
michael kors uk outlet, http://www.michaelkorsoutlet.org.uk/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutletonline.in.net/
babyliss, http://www.babyliss.us.com/
michael kors canada, http://www.michaelkorsoutletcanada.in.net/
colts jerseys, http://www.indianapoliscoltsjersey.us/
new york knicks jersey, http://www.newyorkknicksjerseys.com/
louis vuitton outlet online, http://www.louisvuittonus.us.com/
washington redskins jerseys, http://www.washingtonredskinsjersey.com/
ray-ban sunglasses, http://www.ray-bansunglassess.in.net/
lebron shoes, http://www.lebronjamesshoes.in.net/
coach outlet online, http://www.coachoutletstores.com.co/
cleveland cavaliers, http://www.cavaliersjerseys.net/
oakland raiders jerseys, http://www.oaklandraidersjerseys.us/
true religion jeans outlet, http://www.truereligionjeansoutlets.us.com/
tommy hilfiger outlet, http://www.tommyhilfigers.net/
designer handbags,handbags outlet,cheap handbags,purses and handbags,wholesale handbags,designer bags,bags outlet,handbags wholesale,cheap purses,discount handbags,handbags sale,wholesale purses,handbags and purses,designer purses, http://www.designerhandbags.us.com/
wedding dresses, http://www.cheap-weddingdresses.net/
nfl jerseys, http://www.cheapnfljerseys.org/
iphone 6 cases, http://www.iphonecase.name/
denver broncos jerseys, http://www.denverbroncos.org/
snapbacks wholesale, http://www.cheapsnapbacks.us.com/
hollister pas cher, http://www.abercrombie-fitch-hollister.fr/
mac makeup, http://www.maccosmetics.in.net/
tiffany and co, http://www.tiffanyandco.in.net/
louis vuitton outlet, http://www.louisvuitton.in.net/
wellensteyn outlet, http://www.wellensteyn.com.co/
coach outlet online, http://www.coachoutletcanada.com.co/
tiffany and co, http://www.tiffany-outlet.us.com/
air jordan 11 free shipping, http://www.airjordan11.net/
boston celtics jersey, http://www.celticsjersey.com/
new york knicks, http://www.newyorkknicksjerseys.com/
roshe run men, http://www.rosherunshoessale.com/
hollister, http://www.abercrombie-fitch-hollister.es/
nike air max, http://www.nikeairmaxshoes.org.uk/
lacoste shirts, http://www.polo-lacoste-shirts.fr/
beats by dre, http://www.beatsbydrdre-headphones.us.com/
michael kors outlet online, http://michaelkors.outletonlinestores.us.com/
seattle seahawks jerseys, http://www.seattleseahawksjersey.us/
kansas city chiefs jerseys, http://www.kansascitychiefs.us/
ralph lauren outlet, http://www.poloralphlauren.us.org/
moncler jackets, http://www.moncler.us.com/
coach outlet store, http://www.coachoutletonline-store.us.com/
tiffany outlet, http://www.tiffanyjewelleryoutlets.co.uk/
michael kors factory store, http://www.michaelkorsfactory-outlet.us.com/
kobe 9 elite, http://www.kobe9elite.us.com/
karen millen uk, http://www.karenmillendressesoutlets.co.uk/
coach outlet store, http://www.coachoutletus.us/
ugg boots uk, http://www.cheapuggboots.me.uk/
discount oakley sunglasses, http://www.oakleysunglassesdiscount.us.com/
coach outlet, http://www.coach-outlet-store.us.com/
new orleans saints jerseys, http://www.neworleanssaintsjerseys.us/
michael kors wallet sale, http://www.michaelkorswallet.net/
hollister canada, http://www.hollistercanada.com/
salomon shoes, http://www.salomonshoes.us.com/
oklahoma city thunder, http://www.thunderjerseystore.com/
los angeles lakers, http://www.lakersjerseys.us/
iphone cases, http://www.iphonecase.name/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinestores.us.com/
canada goose coats, http://www.canadagoose-coats.us.com/
oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasseswholesale.us.com/
louis vuitton handbags outlet, http://www.louisvuittonhandbag.us/
oakley canada, http://www.oakleysunglassescanada.com/
canada goose outlet, http://www.canada-gooseoutlet.us.com/
arizona cardinals jerseys, http://www.arizonacardinalsjersey.us/
instyler, http://www.instylerionicstyler.com/
pandora, http://www.pandora.eu.com/
kobe shoes, http://www.kobebryantshoes.in.net/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinstore.us.com/
louis vuitton bags, http://www.louisvuittonhandbagsoutlet.co.uk/
cleveland cavaliers jersey, http://www.cavaliersjerseys.net/
real madrid jersey, http://www.realmadridjerseystore.com/
lacoste shirts, http://www.lacostepoloshirts.cc/
ray ban sunglasses online, http://www.raybansunglassesonline.us.com/
true religion outlet, http://www.truereligionjeansoutlet.com/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsfactoryoutlets.in.net/
snow boots, http://www.snowboots.us.com/
chicago bulls, http://www.chicagobullsjerseys.net/
oakley sunglasses, http://www.cheapoakleysunglassess.us.com/
nike air huarache, http://www.nike-airhuarache.co.uk/
nike free, http://www.nikefree5.us/
ralph lauren outlet, http://www.ralphlauren-outletonline.co.uk/
canada goose outelt, http://www.canadagoosejackets.in.net/
ray ban sunglasses outlet, http://www.raybansunglass.us.com/
bottega veneta outlet online, http://www.bottegaveneta-outlet.net/
thomas sabo, http://www.thomassabos.co.uk/
supra footwear, http://www.suprashoes.us.com/
barbour jackets, http://www.barbourjacketsuk.co.uk/
puma outlet, http://www.pumaoutletonline.com/
new york jets jerseys, http://www.newyorkjetsjersey.us/
converse sneakers, http://www.converseshoes.us.com/
bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasses-wholesale.us.com/
nike free run uk, http://www.nikefreerunning.org.uk/
ugg boots clearance,ugg australia,uggs on sale,ugg slippers,uggs boots,uggs outlet,ugg boots,ugg,uggs, http://www.uggbootsclearance.in.net/
baltimore ravens jerseys, http://www.baltimoreravensjerseys.us/
timberland shoes, http://www.timberlandboots.name/
adidas wings shoes, http://www.adidaswings.net/
abercrombie and fitch, http://www.abercrombie-fitch-hollister.fr/
air jordan shoes for sale, http://www.airjordanshoes.us.org/
green bay packers jerseys, http://www.greenbaypackersjersey.us/
cheap nfl jersey, http://www.cheap-nfljersey.us.com/
boston celtics, http://www.celticsjersey.com/
belstaff outlet, http://www.belstaff.us.com/
gucci outlet, http://www.guccihandbags-outlet.co.uk/
longchamp handbags outlet, http://www.longchamphandbag.us.com/
true religion jeans, http://www.truereligionoutletstore.us.com/
ray ban outlet, http://www.raybansunglassesonline.in.net/
canada goose jackets, http://www.canada-goosejackets.us.com/
giuseppe zanotti outlet, http://www.giuseppe-zanotti-outlet.org/
hogan,hogan outlet,scarpe hogan,hogan sito ufficiale,hogan interactive, http://www.scarpehogan-outlet.it/
tods shoes, http://www.todsshoes.us.com/

Vierailija (Ei varmistettu)

http://www.iwanteducation.com Obama states testing alone isn't the answer for enhancing student overall performance. The nations financial opportunities should assistance better K12 training not screening. In their opinion we're attacking the training system which we ought to be attempting to bolster.
http://www.specificschool.com School violence may be identified being an increasing issue facing just about all members associated with school towns. Intervention programs happen to be developed in order to combat this escalating problem, with varying degrees of effectiveness.
http://www.adventurehomeimprovement.com Many do it yourself projects tend to be well inside the reach of all homeowners, because they are quite simple and straightforward to complete. And the house improvement business just keeps growing by gets and range.
http://www.colorfulinteriordesigns.com Changing the color of the room or even adding brand new color to some space is undoubtedly among the easiest methods to update a room. In truth, many expert interior creative designers often make use of color being an inexpensive answer for went out with spaces.
http://www.dothomeinterior.com There tend to be scores associated with curtains as well as drapes to select from. One of the extremely frequent may be the box pleated window curtain or ornament. These window treatments are pre-gathered in to pleats in the pinnacle from the curtain so they always possess a neat, customized look.
http://www.fullhomeimprovement.com With whole television systems and several magazines focused on home enhancement, it's very visible why house renovations tend to be quickly getting the quickest growing pattern in United states. Giant, big-box shops and scaled-down, specialty merchants are advertised all over plus they all have their very own catalogs.
http://www.homeimprovementagent.com Anyone that's considering placing their house available on the market, should consider home enhancement loans to enhance the value from the property. It's not difficult to comprehend, that the tidy as well as well-kept house will market faster when compared to a home that's looking for some maintenance.
http://www.homeimprovementanalysis.com Home Enhancement scenarios possess appreciated excellently through the years. The requirement for balanced do it yourself has covered great degrees of professionalism along the way. As a home owner you have to make particular considerations prior to even starting a house improvement procedure.
http://www.homeimprovementinspiration.com It is a fashionable fact which summer is the greatest season with regard to improving your house. That is really a very typical belief because in that time from the year people don't depend about the weather. There isn't any snow or even constant rainfall falls, it's not cold therefore repairing your house outside isn't difficult.
http://www.homeinteriorbuzz.com Home staging has become vital for anybody selling the residential home today, your property is a useful asset along with a major expense. Sellers should understand quite role which home hosting plays within the selling procedure.
http://www.interiordesignchoice.com Contemporary lights are ever more popular in numerous homes. They include that additional touch in home planning plus they are way past simply providing an operating aspect which traditional lamps i did so.
http://www.primehomeinterior.com Drywall set up and repair is usually undertaken through do-it-yourself do it yourself enthusiasts. While drywall comes with the advantages of being a simple building materials, it continues to be difficult to obtain excellent outcomes without expert equipment as well as experience.
http://www.formalrealestate.com Through two elements, the finest debt of you happen to be his mortgage loan. If he or she can't repay, the bank would toss him beyond his home. Moreover, normal mortgage loan installments are greater than other customer or usecured bank loans.
http://www.realestateangle.com Though quite a bit less quick so that as far-reaching as social networking sites or even as greatly compelling since the commercial advertisements you frequently see through the roadside, postcards happen to be hailed through many because tried-and-tested marketing tools in property marketing.
http://www.realestatebreakout.com What was previously your desire home has become your own nightmare. Through no children to 3 kids, you're running from room as well as your last nerve may be frayed through Jr's hamster that's been out associated with his cage for that past 7 days.
http://www.realestatefront.com Many of you've heard me discuss reducing your odds of a seller indicating "maybe" when you're buying houses directly through homeowners. What we have to understand is the period is our most significant asset.
http://www.realestatehive.com Investing in property is a large decision that needs to be considered very carefully. There are a wide variety kinds associated with homes to get that it may become very confusing.
http://www.realestatekeeper.com Unbeknown to a lot of customers, real estate professionals also run lots of risks just to produce a sale. Many happen to be victimized through scammers who victimize their need to produce a sale and make sure they are lower their own guard as well as before these people know this, they've already been hoodwinked as well as scammed from something.
http://www.realestatemasterpiece.com It's funny exactly how through propaganda we are able to be inflated into performing and thinking stuff that we understand don't help to make any feeling. Here is really a major instance of what What i'm saying is. We all realize that debt is actually bad which it impedes the retirement. Everyone knows that financial debt causes monetary instability.
http://www.realestateservicesidea.com If you're thinking of having into the actual fiercely aggressive world of property, choosing an effective real house school ought to be your very first option. Such institutions provide the necessary instruction and method to polish your own skills within the field.
http://www.realestatesimplify.com National House Buyers Help (NHBA) is really a network which seeks to assist renters turn out to be homeowners. This complex goal is actually worked in the direction of by this particular entire number of top property professionals. It's goals tend to be lofty, but it's quality members make sure they are a actual possibility.
http://www.realestatetrick.com Probably the most crucial stages for making a deal within the real house business may be the home demonstration. There are extremely few customers - or even none whatsoever - who are able to make perform with not having the ability to see the home for on their own in actual life.
http://www.softrealestate.com Certain things can help in your chance to sale a house you personal. This has to be your personal home or a good investment home. The points listed could be the very stuff that may cease your purchase from achieving success, plus the items listed will assist you to in producing the sale a simpler process.
http://www.catsuniversity.com Fortunately, many government bodies are noticed that you realize which pets could be a great tension reliever, and that owners are usually happier and much more relaxed compared to non-pet proprietors. Colleges as well as Universities tend to be therefore getting increasingly pet pleasant.
http://www.dashingpet.com Hunters can be quite picky concerning the pets these people choose. If you have your on the job our seekers guide we provide you with a full run-down of the highest quality and not-so-good choices with regards to actual dog abilities. Now many people might easily like pets which are not because effective statistically, which is fine.
http://www.petexpertises.com Occasionally, it is actually hard for pet owners to very easily entrust their own pets in order to dog item brands, especially when they are simply new in the market. But whether or not it's a manufacturer like Dog Safe, then you will find no uncertainties about security and dependability.
http://www.petfaculty.com Nowadays Pet Travel cover has become usual. Sometimes this becomes all challenging to deal with the pet therefore the Pet Travel cover provides a person the freedom of calming while a weight trip.
http://www.petscourse.com Having pets could be a wonderful encounter but obviously, part of getting wonderful pets is the responsibility of creating them obedient pets too. A dog owner's obligation is huge which includes training these phones become obedient as well as clean too.
http://www.petsinstructor.com Saving lives is essential. And it's obvious that numerous have trained and also have learned how you can save human being lives. But where would you go to understand about preserving your pet's existence? Are there individuals who actually train this? Check out this short article to find the answers in order to those queries!
http://www.petstactic.com Pet locks removal could be a chore, especially for those who have more compared to one fuzzy little friend that has free leadership over your own domain. Many owners fight the actual battle towards hair regularly through comprehensive cleaning of the carpets, furnishings upholstery, mats, and additional pet-friendly places.

lusiana halim (Ei varmistettu) https://m8winbola.com

Kommentoi

Ladataan...