Matkamuistoja 4: Vapaaehtoistyöhön Intiaan

Puutalobaby

Oh siitä on jo piiiitkä aika, kun lupailin kirjoittaa lisää matkamuistoja, ja erityisesti vapaaehtoistyöstä Intiassa. Nooh, toisaalta on siitä työskentelyjaksostakin jo niin monta vuotta, että ei kai tässä parin kuukauden viivästys enää mitään... :)

No mutta eilen siitä tuli uusi toive, joten päätin ruveta hommiin! Tässä postaussarjan osista ensimmäinen.

*******

Lähtöni taustalla eivät varsinaisesti olleet kovin ylevät syyt.

Halusin pitkään reissuun, vähintään puoleksi vuodeksi, ja tarkoitus oli lähteä ihan tavalliselle reppureissulle yhdessä silloisen avomieheni kanssa. Minä olin jo päättänyt, että en ota enää seuraavaa määräaikaistyöpätkää vastaan vaan pidän breikin, ja exällä oli tarkoitus pyytää töistä puolen vuoden virkavapaa. Hän vain "odotti sopivaa hetkeä" - jota ei koskaan tullut.

Minä halusin maailmalle, joten jostain mieleni sopukoista keksin tuon vapaaehtoistyön. Alkuun se oli vain uhkaus exää kohtaan: "jos et tule mukaan, niin minähän j*mankauta lähden yksin".

No, eihän se tullut mukaan, ei siihen uhkailukaan auttanut. Ja kohta huomasin olevani Kepan valmennuksissa ja lentolippuja varaamassa.... Apua. Vielä kävellessäni toisen tulevan vapaaehtoistyöläisen kanssa ympäri Helsinkiä lentolippuvaihtoehtoja vertailemassa (täh? miks me ei vaan katsottu netistä?) kuvittelin, että "no en mä sinne nyt OIKEASTI lähde".

No, lähdin silti.

Bussi rämistelee läpi kylänraitin.

*******

Vapaaehtoistyöpaikkani löytyi Kepan (kehitystyön palvelukeskus ) etelän vapaaehtoistyöohjelman (Etvo) kautta. Suosittelen. Kepa valitsee järjestöt, lähtövalmentaa vapaaehtoiset ja toimii muutenkin "tukena ja turvana" lähtijöille. Haku vapaaehtoisohjelmaan järjestetään aina syksyisin, ja lähtijöiden minimi-ikärajana on 22 vuotta - yläikärajaa ei ole.

Mitä tässä tapahtuu? En tiedä. Intiassa tottuu yllättävän nopeasti siihen, että jostain pöllähtää yhtä äkkiä eteen mieletön action, jonka syy ja alkuperä jäävät ikuisesti mysteereiksi.

 

Vapaaehtoistyöohjelmaan täytyy tosiaan hakea - ja mikään suora läpihuutojuttu tuo hakuprosessi ei ole. Oma päällimmäinen tuntumani oli, että hakuprosessissa haluttiin karsia hakijoilta "turhat luulot pois". Ja ihan järkevää niin.

Vapaaehtoistyöläinen ei voi muuttaa maailmaa - sinne on ihan turha lähteä maailmaa parantamaan. Jos vapaaehtoinen lähtee kirkkain silmin idealistina muulle maailmalle opettamaan, että miten asioiden pitäisi olla... No, tulee pettymään karvaasti.

Sen sijaan vapaaehtoistyö voi avartaa työskentelijän itsensä maailmankuvaa rutkasti. Ehkä palatessaan Suomeen hän ajattelee jostain asiasta eri tavalla kuin ennen. Ehkä tekee jotkut asiat eri tavalla kuin ennen. Ja ihan kaikkein onnekkaimmassa tapauksessa hän on voinut tuottaa myös järjestölleen ihan pienen-pienen-pienen hyödyn: kirjoittanut yhden olennaisen sähköpostin tai laatinut pienen raportin. Tai teipannut paperin seinään.

(lisää omista työtehtävistäni seuraavassa postauksessa)

Parhaimmillaan se on molemminpuolista oppimista.

Vellakulamin "kauppa".

*******

Hain vapaaehtoistyöpaikkaa ensisijaisesti Thaimaasta, mielellään jostain mukavasta ja idyllisestä pikkukylästä. Ha. Minut sijoitettiin hektiseen Intiaan.

Alkuperäinen järjestöni olisi ollut lastenkoti Cuddaloren slummista Tamil Nadun rannikolta - mutta tsunami. Niinpä hätäriratkaisuna lyöttäydyin toisen suomalaisen vapaaehtoisen seuraan ja menin kuokkimaan (en kirjaimellisesti) hänen järjestölleen pieneen maaseutukylään.

Myöhemmin olisin päässyt "omalle" järjestölleni, mutta pakko myöntää, että pupu meni pöksyyn: en halunnut enää uutta sopeutumisshokkia ja uusia ihmisiä ja vierasta ympäristöä, vaan pyysin lupaa jäädä ensimmäiseen kohteeseeni. Sain jäädä. Huh.

Kävin kuitenkin useamman kerran Cuddaloren lapsia tervehtimässä, ja (salaa ja täysin Kepan ohjeiden vastaisesti - sori!) keräsin järjestölle myös lahjoituksia omilta sukulaisiltani. Lahjoitimme lastenkodin lapsille kengät, kynät ja koulureput sekä lastenkodille valtavat määrät saippuaa, shampoota ja muita hygieniatarvikkeita.

Niisk. Mitäköhän näille lapsille kuuluu nyt...?

Share

Kommentit

What else is there?

Olipas mielenkiintoinen juttu, kumpa olisi mahdollisuus joskus lähteä.... Näkyikö isompien järjestöjen työ tuolla paikassa miten hyvin? Olen itse töissä UNICEFilla niin kiinnostaa vaan tietää. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Todellakin suosittelen lähtemään! On aivan ainutkertainen kokemus elämässä, kun pystyy ns. elämään arkea aivan erilaisessa ympäristössä kuin länsimaissa. Avaa toista kulttuuria ihan eri tavalla kuin ns. tavalliset reppureissut - jotka nekin on tietty aivan huippuja, mutta vähän eri tavalla :)

Järjestö teki yhteistyötä joidenkin eurooppalaisten pienten järjestöjen kanssa, mutta mitään ns. isojen järjestöjen työtä juuri tuossa maailmankolkassa ei näkynyt. Mun sielläoloaikaan siellä tehtiin myös paljon tsunamiavustustyötä - käsittääkseni noissa tapauksissa usein "isot" toimittivat tukea näille ruohonjuuritason järjestöille, jotka puolestaan hoisivat käytännön. Ainakin "meidän" järjestöltä oltiin tsunamialueella vettä jakamassa ym., mutta noihin tilaisuuksiin meidän länkkäreiden valkoisine naamoinemme ei ollut soveliasta mennä. (koko ajan kun tuossa pyrittiin välttämään sitä vaikutelmaa, että rikkaat eurooppalaiset tulevat tänne rahapussiaan heiluttelemaan - pikemminkin siis tehtiin niin, että tuettiin paikallisia järjestöjä siinä, että pystyvät paremmin hoitamaan työtään "omiensa" parissa)

Mutta varmaan jollain toisella kolkalla näkyy varmaan isompien työkin ihan eri tavalla!

Kirjoitan vielä tästä aiheesta ainakin yhden postauksen arjesta järjestöllä ja kolmannen postauksen "yleiskokemuksista" vapaaehtoistyöstä. Lähiaikoina siis toivottavasti tulossa lisää! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

"Jos vapaaehtoinen lähtee kirkkain silmin idealistina muulle maailmalle opettamaan, että miten asioiden pitäisi olla... No, tulee pettymään karvaasti."

Niin ja kyllähän mikä tahansa ammattimainen kehitysyhteistyöjärjestö tuon jo opettaa naivimmallekkin matkaan lähtevälle vapaaehtoiselle. Ja niin kuuluukin. Emmehän me länsimaalaiset ole ketään siellä opettamaan kuinka asioiden pitäisi olla. Sellaisella me-muut asenteella on turha lähteä matkaan.

Kristaliina
Puutalobaby

Juuri näin!

Devika Rani (Ei varmistettu) http://bollywoodista.blogspot.fi/

Mielenkiintoista luettavaa. :)

Kommentoi