Mekkotyttö mainostaa

Puutalobaby

Ihan ensin mun täytyy näyttää teille tämä kuva:

Kuvatekstin tähän voit keksiä ihan itse.


*******

Okei, asiaan.

Täällä Lilyssä on aika paljon suloisesti pukeutuvia naperoita - ja kuten ehkä olette huomanneet, meidän trikoota-päälle-tirppa ei aina välttämättä lukeudu heidän joukkoonsa. Kaikkien tyylitaaperoiden ykköseksi haluaisin kuitenkin nimetä... ...tadaa... no tietysti Filippa-tyttösen.

Ja nyt mä haluan ihan rehellisesti mainostaa bloggaajakollegaa ja hänen huippuideaansa: tiedättekö jo Kahvia ja unelmia -blogin Nonariinan perustaman Mekkopuun? Jos ette, lainaan Nonariinan bloggauksesta hänen itse kertomansa taustan näin:

"Mietin kuumeisesti koko talven mikä olisi se mun juttu, kun jään hoitovapaalle. Haussa oli siis jokin josta saisi muutaman euron ylimääräistä, ja josta voisi myöhemmin kehitellä vaikka ihan liiketoimintaa itselleen. Sitten mietin, että mitä mä osaan.

1. Ostaa kauniita mekkoja joista saa aina kehuja.
2. Shoppailla netissä ja löytää sieltä parhaat palat.
3. Käyttää tietokonetta.

No, okei osaan mä paljon muutakin, mutta noiden yllä olevien summana päätin pistää pystyyn käytettyjen mekkojen kaupan 0-3 vuotiaille. Mekkopuun. "

(lainaus siis Kahvia ja unelmia -blogista)

*******

Jokin aika sitten kävimme Silvan kanssa leikkitreffeillä Nonariinan & Filipan kotona.
"Haluaisitko vilkaista samalla noita uusia mekkoja", Nonariina kysäisi.

Nooh, ja sitten kävi näin:

Tirppa sai mekon.

*******

Tykkään kyllä ihan älyttömästi tästä ideasta: mekot ovat siis kierrätettyjä, Nonariinan nettimaailmasta täsmäshoppaamia - ja hinnat ovat sellaisia, että niitä raaskii ostaakin. Ei siis mitään 30-50 euroa, vaan... No esimerkiksi tämän ostin hintaan 8,90 e. Joo joo, onhan se vielä Silvalle aivan liian iso, mutta aina on olemassa ensi kesä!

Esitän täten julkisen pyynnön Nonariinalle: vaikka Mekkopuu-kaupastasi tulisikin joskus hitti ja buumi ja legenda ja stara ja vaikka mitä, pliis älä ikinä nosta hintoja! Samalla lupaan pysyä itse asiakkaana jatkossakin.

*******

Ex-trikootyttö vietti siis äidin ja isin kanssa tämän (liian) helteisen päivän Vanhankaupunginkoskella uudessa (eiku: käytetyssä) mekossaan.


Joo, taidan antaa jatkossakin mekoille mahdollisuuden. Pukeudunhan niihin kesäisin itsekin.

Ja onhan tämä nyt aika suloista:

Paljasjalkatirppa.

Share

Kommentit

Kukkavarvas (Ei varmistettu) http://uusioperheenkuviot.blogspot.fi/

Jos nyt oikein hahmotan kohdan niin tuo alkaa olemaan niitä ainoita missä voi olla ja ihmetellä ilman että istuu/astuu kakkaan tai saa pelätä kanadanhanhien hyökkimisiä. Ärsyttää.

Kristaliina
Puutalobaby

Jep. Kierrettiin koko koski ennen kuin löydettiin tuo kohta. Mutta tuossa kakkaa ei ollut yhtään!

Pari viikkoa sitten löydettiin myös siitä Arabianrannasta (siitä nurmikolta siis) vielä täyskakaton kohta. Mutta ehkä sekin on jo mennyttä... Ärsyttäväääääääät paskahanhet. (anteeksi)

 

Kristaliina
Puutalobaby

PS. vasta nyt löysin sun blogiin - jeeee!

Kukkavarvas (Ei varmistettu) http://uusioperheenkuviot.blogspot.fi/

Jeeee kiva kun löysit :) Ne hanhet on ihan hulluja! En nyt mitään lahtausta noin yleisesti liputa mutta joku roti noihin elukoihin oikeasti pitäisi saada koska ne terrorisoi ihan sikana täällä joka vuosi.

Cpop

Mie niin tykkään tämmösistä ideoista ja toteutuksista!

Voi ei, miten ihania mekkoja! Eipä taida vaan poikalapsen päälle sopia :/ no, ehkä hän saa joskus tulevaisuudessa pikkusiskon ja toivottavasti Mekkopuu on silloin vielä pystyssä ja valikoima yhtä ihana kuin nyt!

Mindeka
Ma-material Girl

Tää on ihana idea! Mä jo tuskastelin Nonariinalle, kun ei mulla ole ketään pikkutyttöä, kelle ostaa noita ihanuuksia ;) 

Mammara

Ihana, itse suloisuus!
Ja tuo eka kuva!! :D Loistava tilannekuva!

phocahispida

Heheh, tässä kohtaa yhden poikalapsen äiti tunnustaa että kellarissa on varmuuden vuoksi säilyketölkkien ja sinetöidyn vesitynnyrin lisäksi kahdeksan pienenpientä mekkoa. :DD

PS. En siis oikeasti varustaudu mihinkään maailmanloppuun, mutta kun niitä ei vaan ole voinut jättää kauppaan.

Satsu (Ei varmistettu) http://ruusutorppa.blogspot.fi/

Täälläkin yksi poikalapsen äiti kuolaa. Vaikka taisinpa jo vannoa ennen rakenneultraa, että mekoon mä se puen, vaikka todennäkösesti onkin poika ;).

Tuollaista ideaa sietääkin mainostaa, toivon kanssa siitä tulevan vielä hitti ja varmasti sen suosio tulee ainakin vielä kasvamaan!

MirvaK

Oi oi oi oi... ihania mekkoja. Pitääpä lähteä ostoksille.

One day

Silva on niin supersuloinen mekkoineen ja virkattuine hattuineen! :))

Ääniala (Ei varmistettu) http://www.aaniala.info

Ihana Paljasjalkatirppa :) Ja hyvä idea tuo Mekkopuu. Vielä kun joku laittaisi samanlaisen pystyyn pienille pojillekin. Mekkojen sijaan vaikka housuja :)

Kristaliina
Puutalobaby

Totta, pojille tarvitaan samanlainen! Kuka laittaisi "varjobisneksen" käyntiin - Mindeka? :)

Suklaamuffinssi

Nonariinan mekot löydetty! Ja voi ei...Silvalla on just sellainen ihana mekko, millaisen mäkin olisin meille halunnut! :) Nonariina, vink vink jos luet tämän niin lisää tuollaisia ;) 

Hauska toi eka kuva! :D

Annuskainen (Ei varmistettu)

Ihana paljasjalkatirppa!

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Vitsi mikä ihana kirjoitus ja mekko on kyllä aivan ihana Silvalla! Ehdinkin jo reissun päällä selailemaan vähän kännykällä, mutten päässyt kommentoimaan :D Lupaan yrittää pitää hinnat alhaalla kautta mekon ja kannon!

Kommentoi