Mielikuvitus rajana

Ladataan...
Puutalobaby

Pelasin muutama vuosi sitten Joelin kavereiden kanssa ihan hurjan hauskalta kuulostavaa peliä. Toivottavasti muistan idean suunnilleen oikein; siinä jokainen pelaaja sai ensinnäkin salaisen lopputuloskortin (tyyliä "velho syöksyi alas vuoren rinnettä" tai "karitsa löysi emonsa vajan takaa") sekä lisäksi nipun sanakortteja (tyyliin "tie", "aurinko", "kukkula", "perhonen"). Muuta materiaalia pelissä ei sitten ollutkaan, ainoastaan pelaajien mielikuvitus.

Peli eteni niin, että yksi pelaaja alkoi keksiä kuvitteellista tarinaa, ja toiset saivat "ryöstää" tarinan itselleen lyömällä pöytään sanakortin oikeassa kohdassa. Eli tarinankertoja:
"Olipa kerran poika, joka käveli tie..."
"TIE!",
kortti pöytään ja tarinankerrontavuoro vaihtuu.

...ja jokainen yrittää vuorollaan kuljettaa tarinaa siihen suuntaan, että voi käyttää sekä omat sanakorttinsa että loppuhuipennuksena iskeä pöytään tarinaan sopivan lopputuloskorttinsa.

Eli jos omassa lopputuloksessa esiintyy velho, on parasta yrittää saada joku hemmetin noita-akka sinne yhteiseen tarinaan mukaan. Ja jos velho tulee alas vuoren rinteeltä, on pelin tapahtumien parempi sijoittua vuorille eikä savannille.

Huomasitteko: sanoin alussa, että ihan hurjan hauskalta kuulostavaa peliä. Heti ensimmäisellä pelivuorollani nimittäin tajusin, että voi j*mankauta mä olen aivan surkea tässä! Muut pelaajat olivat pelanneet roolipelejä pienen ikänsä - helppohan niiden oli keksiä tarinaan mitä hurjimpia ja kikatushauskimpia käänteitä. Muut olivat elementissään, hihkuivat ja aplodeerasivat toisilleen.

Itse olin omalla vuorollani, että ööö äää ja tota niinku öööö ja sitten siellä varmaan ööö aurinko paistoi...
"AURINKO!", joku kiljui. Ja se siitä mun pelivuorosta.

Enkä ikinä enää pelannut sitä peliä.

*******

Kuvittelutaito. Lapsena se oli ehtymätön, mutta mihin se on aikuiselta kadonnut?

Minäkin mukamas luulin osaavani, ihan oikeasti luulin. Mutta yksi korttipeli roolipeliharrastajien kanssa paljasti karun totuuden. En osaa enää maalailla mielikuvitusmaailmoja, en ainakaan ex tempore -henkisesti.

Tarvitsen vähintään mind mapin ja power pointin sekä viikon aikaa ennen deadlinea.

*******

Taas yksi asia, mitä mä en ennen tirppaa ollut tullut ajatelleeksikaan: mielikuvitusleikkien syntyminen.

Itse asiassa ensimmäistä kertaa hoksasin asian alkukesästä, kun Liisa kertoi kommenteissa naperonsa syömiskuvitteluleikeistä - ja minä sain todeta vastauksena (say after me) perinteisen: niin meilläkin! Syöminen oli (tietääkseni) tirpan ensimmäinen kuvitteluun perustuva leikki, noin yhden vuoden ikäisenä.

Vautsi. Tämä on selvästi aivan uusi taito ihmisenä olemisessa. Että pystyy ajattelemaan asioita, jotka eivät tapahdu juuri siinä tilanteessa. Ennen naperon leikki oli pääasiassa tavaroiden kantelemista ja heiluttelua. Nyt mukana on yhtä äkkiä mielikuvitus.

Seuraavaksi huomasin, että Silva laittoi leikkivaunuihinsa pehmoleluja ja työnsi vaunuja ympäriinsä - ei enää pelkästään kävelyharjoituksena, vaan kyseessä oli aivan oikea leikki, jossa leluja laitettiin ja otettiin pois vaunuista.

Muutama viikko sitten Silva harjaili nalleaan minun oranssilla Tangle Teezerilläni.

Sama nalle pääsi myös istumaan pallon päälle. Ja mopoon. Ja keinuhevoseen. Ja leikkilentskariin.

Äidin ja isin kännykällä leikitään "haloo haloo" -leikkejä. Mutta niin leikitään myös sellaisella keltaisella rullamittanauhalla. Mielikuvitusleikeissähän jollekin esineelle voidaan keksiä kuvitteellinen käyttötarjokoitus, jota sillä ei oikeasti ole. Rullamittanauha onkin leikisti Silvan oma keltainen puhelin. Haloo haloo, bala-bala-bala-bala, haloo haloo!

*******

Tirppa myös rakastaa kirjoja. Usein kun luetaan, luetaan puutalon joka ikinen lastenkirja. Ja niitä kuitenkin on se kolmisenkymmentä... Silva käy hakemassa lastenkirjahyllyltä kirjan kerrallaan, sitten se käydään huolella läpi, osoitellaan jokainen kuva ja äiti/isi saavat luvan kertoa, mitä kuvassa näkyy. Juonellisiin tarinoihin keskittymiskyky ei kuitenkaan vielä riitä.

Mutta isossa kirjahyllyssä on odottamassa myös pitkä rivi kirjoja, jotka ovat olleet minulle lapsuudessa rakkaita. Paljon satuja, tarinoita, kauniita kuvia ja opetuksia. Oma äitini on tuonut niitä Silvan syntymästä alkaen pari kirjaa kerrallaan mukana rinkassaan, kun on matkustanut junalla pohjoisesta tänne.

Muistan niistä kirjoista lähinnä kuvat ja tunnelmat. Mutta odotan aivan hurjan innolla, että pääsen Silvan kanssa niitä lukemaan.

On ihana ajatus antautua uudestaan antautua satujen maailmaan. Peppi Pitkätossu. Olga da Polga ja Vasili Vaski. Venäläisiä kansansatuja. Onneli ja Anneli. Anni Swanin sadut.

Viiden vuoden kuluttua aion haastaa Joelin kaverit uudelleen tuohon samaan korttipeliin. Aion nimittäin nyt todellakin harjaantua näissä velhohommissa.

Operaatio "kuvittelutaitojen uudelleenaktivointi" täten käynnistyköön!

Share

Kommentit

Sillypäänts

Roolipelaajanvaimoa kiinnostaa: mikä oli pelin nimi? :) kuulostaa hauskalta nom-gamer illanistujais peliltä :)

Kristaliina
Puutalobaby

Mulla ei ole mitään muistikuvaa :) Mutta kyselen & palaan!

Tätä pelattiin just silleen illanistujaisissa ja avatun viinipullon kanssa - ja muilla oli hurjan hauskaa :D

Kristaliina
Puutalobaby

Joelilta tuli vastaus välittömästi: peli oli Once upon a Time
http://en.wikipedia.org/wiki/Once_Upon_a_Time_(game)

Silkkitassu

Meiltä löytyy kyseinen peli. :) ihan hauska vaikkei itselläkään tuo mielikuvitus riitä kovin monimutkaisiin juoniin...

Salma

Oi ihanaa, meillä on myös tallella tuo mun vanhat Tammen kultaiset kirjat, juuri tuo Kisu ja minä. Olen lukenut sitä kaksivuotiaalle pojalleni, joka tällä hetkellä haluaa latkia maitonsa kupista kuin kissa... Onneksi noita vanhoja kirjoja ei ole hukattu minnekään!

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, mun äiti toi just viimeksi tuon Kisu ja minä, sekä Pikku äiti ja Kaikkein kultaisin kirja. En ollut näitä edes muistanutkaan, mutta heti kannen näkeminen toi mieleen mielettömät muistot! Etenkin tuo viimeinen oli aivan hurjan rakas - siitä ajattelin kirjoitella joskus ihan erikseen.

Kannattaa olla tällaisesta tavaranjemmaajasuvusta peräisin, itsekään en raaski heittää mitään pois :)

Vau mikä vauva!

Mä oon alkanut jo ihan lukee niitä kirjoja tolle yksivuotiaalle, ehkä kyllä enemmän omaks iloks :D musta on paljon kivempi ja parempi seurata sitä tarinaa kun käännellä sivuja "joo kissa, siinä on puu, tässä lapsi menee nukkumaan" -tyylillä. Tietty lapsen mielenkiinto ja tajuaminen ei mee ihan siinä mukana vielä ja lauseet jää usein kesken kun tyyppi kääntelee sivuja sinne tänne, mut pyrkimys on kova kehittää sitä keskittymistä ja ymmärtämistä. Uskon vakaasti että se satujen oikee lukeminen kehittää kielellistä ilmasua, ja mulle tää onkin ehkä ainoita "tämä kehittää lasta" -juttuja joita toteutan (en oo siis muuten kovin ansiokkaasti laulanut, piirtänyt, akrobatisoinut, värikylvettänyt, syömisopettanut, puhunut kieliä, kuunteluttanut tiettyä musiikkia jnejnejne niitä miljoonaa muuta asiaa jotka myös jollain tavalla kehittää lasta. Eli tapansa, mielenkiintonsa ja "tärkeysjärjestyksensä" tietysti kullakin :)).

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, mä oon ihan ehdottoman samaa mieltä tuon lukemisen ja kielellisen kehittymisen suhteen! Harmi vaan, että meillä ei se "oikea" lukeminen onnistu vielä yhtään :) Tirppa niin vauhdikkaasti "toi! toi! toi!" -osoittelee kuvia ja vaatii nimeämään, että lauseesta ehtii lukea vain kaksi sanaa kerrallaan ennen kuin pitää olla kertomassa, että "joo, kissa siinä, kissa, mau joo kissa sanoo mau". :) Ja sitten vaihtuukin jo sivu :)

Mutta pääasia varmaan tässä vaiheessa, että innostus kirjoihin on syntynyt :) Ja kovasti odotellaan, että meilläkin päästään tarinoinnissa kahta sanaa pidemmälle :)

Tommi (Ei varmistettu) http://informaatiomuotoilu.fi

Once Upon a Time on hyvä peli, mutta pelaajien pitäisi muistaa seuraava sääntö:
"The object of the game is to win; the point of the game is to have fun"
Eli jokaisen pelaajan täytyy pyrkiä viihdyttämään muita pelaajia. Kun tästä tehdään yleisesti lausuttu sääntö, kilpailunhaluisimmatkin on messissä. Silloin nokittelunhalu valjastuu yleisen hauskanpidon tarpeisiin. Pahinkin korttihai ymmärtää, että nyt tehdään esittävää taidetta ja muiden reaktiot on välttämättömiä voiton kannalta.

Kristaliina
Puutalobaby

Hehee, mä olen vaan tunnetusti huono häviäjä - mutta näkisitpä vaan, mä oon vielä huonompi voittaja :D

Esittävä taide on muuten just hyvä ilmaisu tuolle pelille. Ehkä mä pian uskallaudun taas kokeilemaan :)

Aurinkopiirakka

Vähän tuon tapaista peliä leikittiin lapsena sisarusten kanssa. Silloin tosin ei ollut mitään sääntöjä, vaan ensimmäinen aloitti tarinan ja jätti sen jännään kohtaan, josta toisen piti jatkaa. Pitäisikin kokeilla tuota ihan säännöillä, tarinoiden keksiminen on hauskaa :)

Meillä isä oli varsinainen tarinankertoja. Äiti ei kelvannut kuin lukemaan kirjoja mutta isä osasi kertoa kaikki jännimmät iltasadut. Usein saduissa seikkaili tyttö ja poika, joilla sattumalta oli samat nimet kuin minulla ja veljelläni. Aiheet lähtivät muistaakseni liikkeelle lastenhuoneen pimennysverhoista ja ne olivat todella jännittäviä, ikinä kun ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös omat sanoitukset lauluihin oli ihan parhautta.

Nythän sinulla on hyvä aika alkaa harjoittelemaan, kun yleisö ei ole liian vaativa esimerkiksi juonen järjellisyyden kannalta. Siinä vaiheessa, kun koko ajan kysytään miksi jokin tapahtui tai sanottiin, on vaikeampi alkaa tarinoimaan lennosta.

possu (Ei varmistettu)

Meidän pojille luettiin iltasatu vielä kun olivat 11- ja 12- vuotiaita, poikien pyynnöstä. Jatkoivat kyllä lukemista sen jälkeenkin itsenäisesti, täytyy vaan käydä pelastamassa lukemiset sängyistä isojen poikien seasta.

Kristaliina
Puutalobaby

Aivan huippukiva tapa - me halutaan kans ottaa iltasadut tavaksi! Mulla oli kans lapsena aina iltasatu, se oli tärkeä, ja sitten musta tuli kans varsinainen lukutoukka itsestäkin, luin varmaan koko Kuusamon kunnankirjaston nuortenkirjaosaston läpi :)

MM
Maijan matkassa

Niin just! Eikö olekin mahtavaa! Seuraan päivittäin hämmentyneenä ja ilahtuneena, miten kaksivuotiaan mielikuvitusleikit kehittyvät. Ja hänen kanssaan voi jo heittäytyä leikkien maailmaan. (Terveisiä vain leikkihuoneen matolta, joka hetki sitten oli vielä järvi, jossa uitiin vimmatusti. Sen jälkeen tietenkin, kun oltiin ensin kalastettu ja soudeltu veneellä. Uidessa kalat sitten porisivat hellalla ja uinnin jälkeen syötiin herkullista melonilla maustettua soppaa. Tästä on toivottavasti tulossa ihan oma postauksensakin.)

Ja ne kirjat. Oi ne kirjat. Omat vanhat, uudet ostetut ja kirjastosta lainatut. Ihan huippua. Tosin ei meidän kaksivuotiaammekaan jaksa vielä kuunnella koko kirjaa luettuna. Mutta hän rakastaa kirjojen tarinoita, kun ne kertoo lyhennetysti ja omin sanoin. Kun samaa kirjaa sitten on käyty läpi lukuisia kertoja, alkaa hän myös kuunnella luettua tarinaa.

Kristaliina
Puutalobaby

Mä nii-iiin haluan olla myös tuollainen leikkivä äiti, teidän järvileikit kuulostavat niin ihanilta, että ihan tippa tuli linssiin pelkästä ajatuksesta :) Oi ihanaa, ihan parasta elämää.

MM
Maijan matkassa

No juu, en minäkään vielä pääse jakamaan itselleni mitään leikkivän äidin kunniamainintaa. :) Mutta sitä leikkeihin heittäytymistäkin opetellaan...

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Kuulostaa tutulta! Meillä puhelimena toimii ruokakauha ja siihen huudetaan "hajjooo". :) 
Ja pakko vielä todeta, että todella kauniit nukenvaunut. 

Kristaliina
Puutalobaby

Voi ihana, voin ihan kuvitella pienen kauhaan huutelijan :D

Ja kiitos, nukenvaunut saatiin käytettynä ystävältä - mäkin tykkään hurjasti!

Onneli ja Anneli on ihana! Vanhemmille tytöille (8 v ja 6 v.) ollaan jo luettu ja kaupungin teatterissa käytiin myös katsomassa. Voin suositella sekä kirjaa että esitystä kaikille!

Toinen suosikkki on Peppi Pitkätossu. Sitä luetaan uudestaan ja uudestaan.

Saariston lapset on myös meidän suosikkeja.

Nuorimmaisen (1v4kk) kanssa vasta aloitellaan lukemis-harrastusta ja pikku hiljaa alkaa kirjat kiinnostaa. Lempparikirja on tällä hetkellä Veera ja menopelit. Sitä lukiessa neiti päristelee niin että sylki roiskuu!

 

Kristaliina
Puutalobaby

Onneli ja Anneli oli kyllä niin huippu! Menikö se jotenkin niin, että toisen perheessä oli niin paljon lapsia, että ne ei huomannut yhden poissaoloa. Ja toisen vanhemmat oli eronnut, ja molemmat luuli lapsen olevan poissa - ja niin ne pääsivät muuttamaan yhdessä sinne taloon :D Vähän surullistakin tavallaan :) Oh, pitäisipä lukea nuo kirjat itsekin nyt uudestaan.

Ja Peppi oli mun idoli lapsena, mä nii-iin halusin isona Peppi Pitkätossuksi. Ja ehkä musta vähän sellainen tulikin :) (no okei, hyvin vähän, mutta ehkä vähän henkisesti peppi kuitenkin)

Tuota peliä pitää ehdottomasti joskus kokeilla!!

Sanna Haa (Ei varmistettu)

Vastaavaa peliä voi pelata myös vanhoilla postikorteilla, joita tietenkin on säästetty aikojen alusta asti. Eli tarinankerrontavuoro vaihtuu piirissä ja tarinan on liityttäväpiirin keskeltä nostettavaan korttiin... Tarina saattaa alkaa 1-vuotiskortin sammakkohahmoista, kulkea joulupukin kanssa tuntureilla ja päätyä Kokkolan torille. :D

Kristaliina
Puutalobaby

Vau, ihan mahtava idea!!!

Meillä kerätään Silvan saamat synttäri/muut kortit yhteen sellaiseen salkkuun - voi hitsi, kun niitä sitten alkaa siihen kertymään enemmän, niin me niiii-iiiin leikitään perheen kesken tätä peliä!

KIITOS!

Liisa
Osasin!

Ihme, ettei puhelinta ole keksitty jo kivikaudella, sen verran sisäänrakennettua se tuntuu olevan noilla pienihmisillä. Ilolla on kaksi vanhaa kännykkää joihin tulee puheluita aivan toinen toisensa perään. Mutta sen lisäksi puheluita tulee myös kaukosäätimiin, kahvipurkin kanteen, duplo-ukkoon... Vain muutamia mainitakseni. Oudointa tässä on se, että me mieheni kanssa emme ole mitään puheluihmisiä, joten läheskään päivittäistä esimerkkiä ei kotoa tule.

No, leikitään meillä toki muutakin, enimmäkseen edelleen ruuanlaittohommia. Myös oikeaa ruuanlaittoa pitää päästä todistamaan sylistä, mikä nostaa vaikeustasoa reippaasti.

Kristaliina
Puutalobaby

Sama täällä, meillä puhelimet on enimmäkseen netti/tekstari/kamerakäytössä, mutta silti tirppa on keksinyt tuon korvallapuhumisen :D Nooh, kyllä se viuhtoo silleen sormellakin, tähän tyyliin siis:

http://www.youtube.com/watch?v=aXV-yaFmQNk

Tshih ruuanlaittohommia meidän tirppa ei (hih mistäköhän ihmeen syystä) kyllä vielä leiki :D

Kristaliina
Puutalobaby

Jaahas sarjassamme noidutut linkit - uusi yritys embed-koodin kautta:
 

Kristaliina
Puutalobaby

JEAH, toimii!

Liisa
Osasin!

Oudointa tässä onkin, että meilläkin puhelimet (ja tabletit, jolla tätäkin viestiä räpellän) on enemmän "pyyhkimiskäytössä". Silti Ilo ei tee sitä ollenkaan vaan puhuu puhelin korvalla ihan old school.

possu (Ei varmistettu)

Yksi suosikkikirja kaikkien mielestä oli Vaahteramäen Eemeli. Kommellukset on ihan ok, opeteltiin nauramaan omille kämmeille ja tärkein opetus oli, että jos ei ikinä kokeile, ei opikaan mitään. Tosin joskus kyllä äitiä hirvitti, kun sen mukaan puuhailtiin yhtä ja toista...

Vierailija (Ei varmistettu)

Puhelinleikki on jotain tosi perinteistä. Se varmaan on lapsesta hirmu jännää ja käsittämätöntä, että tutun ihmisen ääni voi tulla sieltä luurista. Vaikka toki noita leikkii myös lapset, jotka ei ole ikinä olleet puhelimessa. Oletteko muuten huomanneet, että pikkutyttöjen nukkeleikeissä nykyään usein vaunuja työnnetään toisella kädellä ja toisessa on jatkuvasti puhelin! Kertoo jotain ajastamme (eikä välttämättä imartele äitiä).

Meillä on luettu ihan vauvasta asti. Muistan kun äitini nauroi minulle, että "et kai sinä oikeasti lue kolmekuiselle"?!?! Luin siis vauvakirjoja joissa on lause per sivu heti kun lapsi osasi katsettaan kirjassa pitää. Molemmista lapsista on kasvanut kirjojen kuuntelun mestareita. Isompi vaati 3-vuotiaana lukemaan 100-sivuisen kirjan kerralla loppuun, kun lomalla kerrankin oli aikaa. Iltasatumme kestävät helposti puoli tuntia, koska aina kun lapset pyytävät lukemaan lisää, minä annan periksi, koska tykkään lukea heille. Kaikki iki-ihanat Astrid Lindgrenit, Peukaloisen retket ja Pekka Töpöhännät on luettu, Onneli ja Anneli on menossa kolmatta kertaa, Risto Räppääjiin olen jo itse ihan kyllästynyt... Lasten sanavarastot ovat valtavat ja kertovat itse pitkiä ja mielikuvituksellisia tarinoita. Silti eskarilainenkaan ei vielä itse lue, eikä osoita kummempaa kiinnostusta opetellakaan, koska kuunteleminen on niin mukavaa :-) Suositelkaapa kivaa (pidempää) satulukemista alle kouluikäisille. Kuvia ei kirjoissa tarvitse juuri olla mutta sama kirja saa mielellään kestää useammankin illan.

wislabon (Ei varmistettu)

Meidän päiväkodissa 4-6-vuotiaat lapset on tykänneet tosi paljon Heinätusta ja Vilttitossusta, sarjan jokainen kirja luettu ja pyysivät uudestaan. Luettu on myös Nalle Puh sekä Maija Mehiläinen (joka oli toisinaan vähän julma, sitä sensuroitiin, mutta kirja herätti lapsissa keskustelua luonnon kiertokulusta).

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos vinkeistä! Heinähatut ja Vilttitossutkin on jo luettu. Ella-sarjaa varmaan seuraavaksi aloitellaan vaikka jotenkin ajattelin ensin säästellä sitä samaistumisen vuoksi kouluikään, kun siinä sen ikäisistä kerrotaan. Maija Mehiläisestä tai Nalle Puhista en ole pidempiin kirjoihin törmännytkään, vaan niihin yksittäisiin tarinoihin. Pitääpä katsoa. Tove Janssonin alkuperäiset muumit pidempinä teoksina ei itseeni jotenkin iske (vaikka varmaan pitäisi kun samaistun heihin ulkonäön puolesta), mutta ehkä pitäisi kokeilla mitä lapset tykkää.

PSK
Insert Cool Phrase

Meillä on luettu aina ja paljon. Ja taatusti jatkan omien lasten kanssa, jos niitä minulle suodaan. Onnelista ja Annelista itse aikoinaan opin lukemaan.

Mulla oli myös aikoinaan tapana lukea ex-poikaystävälleni iltasatuja vanhoista satukirjoista!

meri/onnellinenkoti (Ei varmistettu) http://onnellinenkoti.wordpress.com

Mulla oli tapana lapsena keksiä huimia iltasatuja veljelleni, jossa minä ja pikkuveli seikkailtiin pääosissa. Mä sitten itsevarmuutta uhkuen kysyin yksi ilta meidän 2,5-vuotiaalta, haluaisiko se kuulla iltasadun, avasin suuni ja ajattelin että tarinasuoni alkais samantien pulppuilemaan. Mutta samalta öööööltä se munkin tarina monin kohdin kuulosti. Onneks oon päässyt helpolla ja Kapun metsän inspiroima Siili etsii vadelmia -tarina on kelvannut nyt monena iltana. Hyvä on myös meidän mökkilaiturin inspiroima Nälkäinen hauki -tarina. Tätä taitoa todellakin pitää alkaa kehittämään.

Liisa
Osasin!

Hyvää nimipäivää Silvalle!

Kommentoi

Ladataan...