Minimimatkaajien pakkaamisproblematiikkaa

Ladataan...
Puutalobaby

"...mut nythän se tavaramäärä on tietty ihan eri, kun lapsen kanssa lähdetään".

Tätä olen puheissani jauhanut kai siitä asti, kun me se tulevan toukokuun Italian-matka varattiin. Ja koska pakkaamislista on todennäköisesti niii-iii-iiin pitkä, on parempi hyvissä ajoin kiinnittää jääkaapin oveen lappunen, johon voidaan kirjoittaa aina mieleen tulevia asioita.

Nyt se lista näyttää tältä:

Hmm no ei tällä varsinaisesti vielä rinkka täyty.

 

Tämä on varmaan jotenkin sama juttu kuin se, että en vieläkään ole oppinut ymmärtämään, mitä siihen hoitolaukkuun oikein pitäisi pakata. Meillä kun on mukana tavallisesti vain yksi vaippa, ja harso silloin kun satutaan muistamaan - ja sosepurkki ja lusikka napataan silloin, kun tiedetään että ruokailuaika tulee liikkeellä ollessa.

Ja ennen vauvautumistahan me ollaan lähdetty pitkiinkin reissuihin aina käsimatkatavaroihin mahtuvilla (jopa alle 6 kg) pikkurinkoilla.

Oikeasti. Meiltä puuttuu varmaan aivoista joku pakkaajapalanen. Mitä ihmettä on se kaikki "lapsen myötä välttämätön mukaan otettava tavara", mistä aina puhutaan? Ei me vaan keksitä mitään...

Mietitäänpä. Eli tietysti Silvalle:

  • parit vaihtovaatteet
  • pari harsoa
  • pari vaippaa

No ne nyt mahtuvat vaikka Joelin rinkan pikkutaskuun.

Sitten on tietysti pari isompaa tavara-tavaraa:

  • Bugikset (siihen hankitaan se kuljetuskassi)
  • turvakaukalo, koska autoillaan (saatu ilmaiseksi FB-kierrätyssivulta)
  • Stokken kantoreppu (saatiin sellainen testiin "Silva ei viihdy kannettuna" -valitusteni jälkeen, ja ylläri-ylläri selässä kantaminen tuntuukin nyt olevan aika mukavaa)

Bugikset ja turvakaukalo menevät varmaan ruumaan heti lähtöselvityksessä, ja repulla kannetaan Silvaa terminaalissa. Ei siis kovin paha.

Matkasänkyä ei tarvita, koska Silva nukkuu vieressä. Eikä matkasyöttötuolia - onhan siellä monta syliä, istukoon niissä.

Eli ei tästä vielä sitä ihan valtavaa tavaramäärää saa millään. Oltiin jopa kuviteltu, että joudutaan varmaan ostamaan joku matkalaukku (meillä kun ei sellaisia aiemmin ole käytetty), mutta miksi: noille parille harsolleko?

Joo, niin sen täytyy olla: meiltä puuttuu aivoista joku pakkaajapalanen.

*******

Tiedän, että esim. Isyyspakkauksella ja Lähiömutsilla on ollut hyviä vinkkejä lapsen kanssa matkustamiseen. Mutta hmm, uskallankohan mennä lukemaan...? On ehkä ihan hyvä, että pitää tämän "nääh me mitään tarvita" -asenteen - vai onko meitä vastassa ikäviä "miks-meillä-ei-oo-tätä-ja-tätä" -yllätyksiä, mitä luulette...?

Toistaiseksi kuvitellaan, että voidaan sitten edeltävänä iltana heittää pari vaatetta rinkkaan, ja sitten lähdetään reissuun. Eiks se muka vois olla niin helppoa...?

Share

Kommentit

HelloAochi

Kain joutui viime kesänä Kreikassa päivystykseen, kun hyttyset pisti sitä niin pahasti - päästä varpaisiin pistoja, vaikka ketään muuta ei syöty (maukkaita nuo pikkuvauvat). Sen takia suosittelisin matkasänkyä, saa siihen harson päälle.

HelloAochi

Muuten en meinannut itsekään mitään sen kummempaa pakata, muutama vaate ja UV-suojapuku.

eiköhän italiassakin kauppoja ole, joten tuskin kovin pahoja yllätyksiä on tiedossa :) jos toi on teille sopiva tapa, niin menkää tolla, itse pakkaan aina varmuuden vuoksi hirveät määrät tavaraa mukaan, yleensä suurinta osaa ei toki tarvita, mutta mun lomafiilis vaatii varautumisen. 

elppis (Ei varmistettu)

No ei kait siinä kummempaa, mieti mitä tarttette yleensä kotona ja ota ne mukaan. :) Ihanaa matkan odotusta teille!

Kristaliina
Puutalobaby

Hei hyvä pointti tuo hyttyshomma, kiitos vinkistä! Mutta matkasängyn sijaan me taidetaankin ottaa mukaan moskiittoverkko (täytyy googlailla, onko siellä ylipäänsä näin alkukesästä hyttysiä), niin pysyvätpähän vanhemmatkin pistottomina!

(ja päikkäreitä varten Bugisten hyttysverkko)

SannaK (Ei varmistettu)

meilla mukaan lahtee: parit vaihtovaatteet, muutama harso, pari vaippaa (sen verran etta matkasta selviaa, yleensa kaupasta saa ostamalla lisaa ja lentokentaltakin saa yksittain ostettua), jos lapsi on erittain nirso niin ottaisin huomioon sen etta ulkomailla se lasten valmisruoka valikoima ei ole niin hyva kuin suomessa. Esim kun vertaan Belgian (missa asun) ja suomen valikoimia niin suomalaiset lasten ruuat kylla voittavat mennen tullen maussa ja koostumuksessa takalaiset viritykset. Sitten yhtena erittain tarkeana asiana kannattaa mukaan ottaa viihdyketta lentokoneeseen. Paikallaan istuminen ja yksivuotias kun harvoin sopii samaan lauseeseen, joten on kiva kun voi viihdyttaa pienta matkaajaa jotenkin. Meilla parhaiten toimii ipad :p

VierailijaRiina (Ei varmistettu)

mulla rupes soimaan päässä Robinin puuttuva palanen :D

HelloAochi

Verkko toimii varmasti ihan tarpeeksi hyvin - kunhan sen saa jotenkin kiinnitettyä siihen ympärille. Me oltiin viime vuonna siellä päin touko- ja kesäkuun, olettaisin, että Italiassa olisi suurin piirtein samanlaista kuin Kreikassa tuossa hommassa. Kun musta niitä EI EDES OLLUT, mutta ilmeisesti kuitenkin pikkuvauvalle riittävästi. 

SannaK (Ei varmistettu)

hyttyset ovat hieman erilaisia eri maissa. Esimerkiksi mies saa suomessa kaydessa aina hurjat reaktiot hyttysista ja samoin meidan pojat kun mina en saa normaalia pahempia pistoja. Toisaalta taas kun muutin tanne niin sain allergisen reaktion Belgian hyttysista

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei arvaa, Italiassa on paljon ihmisiä ja ne kaikki ihmiset on joskus ollu vauvoja ja taaperoita = Italiassa selviää hengissä, vaikka ei saisikaan joka kuukausi Suomesta lähetystä, joka sisältää kaurahiutaleita tai sosepurkkeja saatika vaippoja :D
En siis todellakaan suosittele Isyyspakkaus-blogistakin löytyvää listaa, siinä on 97% liikaa tavaraa. Italiasta saa ihan samalla tavalla kaikkea lapsenhoitoon liittyvää kuin Suomestakin :) Itse vein 8kk kaksoset Indonesiaan ja otin heille vain pikkurepun tavaroita joita tarvitsin lentomatkan ajalle, koska vaatteetkin ovat halpoja ostaa Aasiassa sitä mukaa kun tarve vaatii. Esim. lapsille tarkoitetut aurinkorasvat ovat usein kohteissa ostettuna miljoonakertaa halvempia kuin täällä Suomessa.
Rennosti vaan löysin rantein, se on vain loma!

S ja J 10kk (Ei varmistettu)

Lääkkeitä, kuumemittari. Me ollaan menossa pian Thaimaahan. Huh!

Anskuliini kai (Ei varmistettu)

Moi Krista! Me on tehty pari pidempää reissua tenavan kanssa. Virossa oltiin reilu viikko (lapsi silloin n. 9 kk) ja heti rokotussuojan ollessa riittävä (1v ja 2vkoa) täräytettiin pariksi viikoksi Aasiaan. Ollaan aina reisattu vähillä varusteilla, ja lapsi ei oo muutanut pakkausfilosofiaamme. Omat kamat tulee mietittyä vielä vähän tarkemmin, kun samaan rinkkaan täytyy mahtua kolmannenkin kamppeet.

Oon pitänyt huolta, että reissuun lähtee mukaan riittävä matka-apteekki, maitohapolliset D-vitamiinit, aurinkolasit, lapselle sopiva aurinkorasva, uv-suojatut uikkarit, vähän vaatteita, kosteuspyyhkeitä, evästä ja tekemistä lennoille, minigrippejä (pelastaa monessa tilanteessa). Melkeinpä kaikkea saa myös kohteesta. Onneksi ei ole nirso lapsi, joten ruokaakaan ei ole tarvinnut roudata. Viimeisimmälle reissulle pakkasin mukaan laktoositonta pillimaitoja (niitä iskukuumenettuja jotka säilyy huoneenlämmössä) - tuli 1,5veen kanssa tarpeeseen. :) Ja pyykinpesuaunetta (nyrkkipyyki on pop!). Niin ja tietysti kantoreppu. Ilman sitä reissuista ei olisi tullut mitään: portaat, kapeat kujat, torit ihmisvilinässä ei oikein rattaiden kanssa innosta. Kantorepun napsauttaa myös näppärästi lapselle turvavyöksi ravintolassa, jos oikeaa syöttötuolia ei oo tarjolla.

Ihanaa reissua! Vanhempien rauhallisuus ja hyvä mieli kantaa pitkälle!

T. 24 lentoa alle 1,5veen kanssa plakkarissa

Marjia

Jos te aiotte vuokrata auton siellä, niin siellä varmaan myös vuokrataan turvakaukaloita. Autovuokraamon nettisivuilla varmasti on informaatiota tästä. 

Jos uskallatte autoilla Italiassa, niin uskallatte mitä vaan, TSEMPPIÄ!!

Vierailija (Ei varmistettu)

No me pakattiin kokonainen lentolaukku 6-kuiselle taannoiselle Espanjan-lomalle. Mukana oli paljon puklailevalle vauvalle iso määrä vaatteita - ei myöskään tiedetty miten muksu pitäisi pukea parinkymmenen asteen lämpöön. Otettiin siis riittävästi vaatteita jotta jokaiseen säätyyppiin ja puklukastumisten kanssakin riittäisi. Vaippoja otettiin myös sen verran, ettei ei heti ekana päivänä tarvinnut mennä kauppaan. Harsoja otettiin monta. Perushoitotarvikkeet lähti myös mukaan: rasvaa atooppiseen ihoon, harja, sinkkivoide, kynsisakset, wipesit, vanulappuja... Ja matka-apteekki mulla myös oli koottuna (Osmosal, kuumemittari, suppoja, kortisonivoide). Vihannessoseet, luumusoseen ja puurot toin Suomesta mukana, koska vauva ei ollut vielä saanut kuin alle 10 ruoka-ainetta, ja tiesin Espanjan vauvanruokavalikoiman olevan suomalaiselle vauvalle aika raju (maustettuja, suolattuja lihapastasekoituksia 3-kuisille). Liikaa kamaa loppujen lopuksi, apteekkia ei tarvittu ja vaatteita oli liikaa, mutta mä en ole huoleton reissaaja vaan kaikkeen varautuja, ja varautuminen toi turvallisuudentunteen.

Te vaikutatte kuitenkin sellaisilta matkaajilta, että pärjäätte TAATUSTI ihan vähäisillä valmisteluilla! Jokainen taaplaa parhaiten omalla tyylillään ;-)

Mindeka
Ma-material Girl

Lääkkeet lapselle ja maitohappobakteereita (jos tarvitsette) aikuisille.

Ehkä muutamat vaihtovaatteet lapselle, koska jos lennolla/ lentokentällä tapahtuu selkäkakka tmv. (hyvällä tuurilla, odotettavissa oleva)  vahinko, niin ei niitä ihan heti pääse pyykkäämään ;)

UV-puku ja aurinkohattu lapselle, sekä ehkä parit ruoat ja maidot, jolla nyt pääsee akan vuorokauden läpi, jos lento vaikka myöhästyy tai jotain muuta odottamatonta tapahtuu.

Matkasängyn poisjättäminen helpottaa ihan älyttömästi. Mä olin ihan fiiliksissä, kun oltiin mummillani alkuvuodesta käymässä, ilman matkasänkyä. Helpottaahan se nyt ihan älyttömästi, jos yksi 5-10kg (no, painava kuitenkin) kapsäkki jää pois listalta.

Ihanaa matkaaa, hyvin te vedätte anyway!

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin no, eiköhän sieltä Italiastakin kaikenlaista löydy kaupasta. Itse ottaisin myös jonkinlaisen miniapteekin mukaan ja ehdottomasti aurinkolasit lapselle. Lisäksi jonkun uv-uikkarin ehkä. Ja aurinkorasvaa, pienelle lapselle sopivaa. Kesähattukin on varmaan heti tarpeen. Ja lentomatkalle viihdykettä, rusinoita ja kirjoja vähintään :-) Itse pakkaan aina liikaa, mutta toisaalta mua ahdistaisi sellainen "kaikkeahan sieltä saa ostettua halvalla" ajattelukin, en halua lähteä metsästämään esim. vaatteita väkisin siksi että mukaan otetut on jo likaisia. Ruokien mukaan ottaminen riippuu varmaan ihan lapsesta, jos se on tottunut syömään ainoastaan suomalaisia purkkiruokia niin ulkomaiset voi olla eksoottisen makuisia. Jos lapselle kuitenkin kelpaa edes joku muukin ruoka niin sitten ei liene ongelmaa. Mun mielestä lomalla kun ollaan niin eläköön sitten vaikka ranskalaisilla, kunhan jotain syö ja juo....

Vierailija (Ei varmistettu)

Särkylääke ja osmosalin pakkaan ite aina mukaan. Ekana yönä reissussa nousi meidän 1vlle kova kuume ja korvatkin oli pahasti tulehtunu, onneksi oli särkylääke mukana. Lentokoneessa ei meidän lasta lelut voineet vähempää kiinnostaa, eikä oikeastaan koko reissun aikana.. Pakkaan myös mukaan ruokapurkkeja ekoiksi päiviksi niin ei niitä tarvii samantien lähtee metsästää. Muutamat vaihtovaatteet ja vähän pesujauhetta pilttipurkkiin. Ja uv-asu, ite oon aika tarkka mitä aurinkorasvaa laitan lapsille, joten sen otan mukaan suomesta.

Marjia

Tarkoitukseni ei siis ollut pelotella tuosta autoilusta, mutta esim. oma ihana aviomieheni ei ole koskaan Italiassa suostunut rattiin (hän on tosin erittäin varovainen kuski Suomessakin).

Sitä vielä piti noista hyttysistä sanoa, että mä en ole kymmenen vuoden aikana Italian reissuilla tai siellä asuessani kertaakaan törmännyt yhteenkään hyttyseen, missään päin Italiaa.(No, ehkä yhden tai kaksi kotonani vuoristossa.) Onhan siellä toki muita itikoita, mutta ei niistä ole itselleni (tai silloisen siippani pienelle tyttärelle) haittaa ole ollut.

Vauvan valmisruokien suhteen suosittelen paikanpäällä isompia marketteja, koska pienissä kyläkaupoissa on erittäin suppeat valikoimat valmisruokia, esim Carrrefourista tai iperCoopista löytyy varmasti mitä vain.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Jos koneessa on tilaa, niin turvakaukalon saa yleensä ottaa matkustamoon ja lapsi voi matkustaa siinä.

Japanissa yritin muistutella autovuokraamoon lähteneitä turvaistuimesta. No eihän sillä sitten
tehnyt mitään, kun vain kuskilla oli vyöt. Lapsi matkusti siis autossakin kantorepussa...

kateliina (Ei varmistettu)

Te ootte oppinu pärjäämään reissussa! Joten pärjäätte vähemmällä varmasti lapsenkin kanssa. Itsestäni en voi sanoa samaa ja siksipä juuri ihailen kaltaisianne ihmisiä! ;)

HelloAochi

No siis itikoita sit - mä luulin, että ne on yks ja sama asia? Itse en siis tosiaan niitä edes huomannut, vaan ne pirulaiset huomasivat Kainin - mutta ehkäpä Italia on itikaton verrattuna Kreikkaan, olisin olettanut, että ilmaston samankaltaisuden takia itikkakantakin olisi ollut suurin piirtein sama. Olin näköjään väärässä - eli Kristaliina, ei tartte pakata hyttysverkkoakaan!

Meren rannalla

Bugiksissa voi helposti syöttää muksun, istuin pystyasentoon ja aisa taakse. Muistaakseni tää oli siinä hienossa youtube-videossa, jossa esiteltiin kaikki rattaiden mahtavat ominaisuudet. 

Grace (Ei varmistettu)

Minä olen matkustanut lapsen kanssa ihan minimipakaasilla, eikä ikinä ole tullut tunnetta, että jotain puuttuisi matkasta. Italia on hyvin lapsiystävällinen kohde, joten siellä piisaa sylejä ja avunantajia, jos tarvetta tulee (kokeiltu on!). Muutenkin tuntuu, että lapsen ensimmäisistä vuosista selvisi kevyesti ilman niitä ties mitä välttämättömyyksiä, joita kaikki kilpaa luettelivat. Eli rohkeasti vain matkaan sillä omalla tyylillä ;-).

Haven

Itsekin olen lapsettomassa elämässä pakannut vain käsimatkatavaralaukullisen vaatteita mukaan ja juurikin just ennen lähtöä, mutta nyt kun olimme ensimmäistä kertaa lapsen (silloin 10kk) reissussa, niin piti kyllä miettiä yllättävän tarkkaan mitä pakkaa ja miten pakkaa! Vaikeinta tämmöiselle spontaanille reissuun lähtijälle oli hahmottaa se, mitä kannattaa pakata käsimatkatavaroihin ja mitä ei... Lähiömutsilla oli hyviä vinkkejä! Ja joo, kaikkea saa kohteestakin, mutta oli helppoa reissussa kun ei aikaa kulunut tavaroiden hankkimiseen, vaan pystyimme nauttimaan yhdessäolosta. Hyvää matkaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei jatkanpa vielä! Meillä on ollut imetys mukana kuvioissa kaikilla reissuilla - vaikka kaikki muu ruokahuollossa pettäis, niin imetys on ja pysyy. Kuinkahan pitkään tätä voi jatkaa? Aina kun on joku reissu tiedossa...

T. Anskuliini tuosta ylempää

Mindeka
Ma-material Girl

Lapsen kuvallinen henkilökortti tai passi on myös melko tärkeä ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikissa rattaissa voi syöttää! :D
Kokeiltu on! Ei ihan kaikkia mutta monen merkkisiä;)

Piipo79

Juuri hetki sitten noita asioita pohtineena:

-vaippapaketti (kun pakkaa vaunujen kanssa samaan pakettiin ei vie laukusta tilaa tai painokiloja!). Ensitöikseen on ÄRSYTTÄVÄÄ etsiä heti kauppa, että voi ostaa pakollisia tarvikkeita, ja vaipat usein hajustettuja ulkomailla.

- uv-suojapuku ja hellehattu. Muoviset sandaalit tms, jotka voi pestä/kastella jos olette rannalla. Aurinkolaseja ei tarvittu täällä Brasiliassakaan kun pientä ei voi niin suoraan auringossa pitää.

-vaikka vaunuissakin voi syöttää, on istuin aina kivempi. Meillä käytössä taskukokoinen pyyhkimällä puhdistettava kankainen syöttötuoli, minkä voi virittää mihin tahansa tuoliin ja on hyväksi havaittu. Italiassa löytyy varmaan joka paikasta ihan oikeita syöttötuolejakin...

-lelut. Niitä ei sinänsä tarvi mutta jos yhden ottaisin, ottaisin pienen pallon, jota jaksetaan viskoa.

Olin tulossa sanomaan myös kankaisesta syöttötuolista. Sellainen ei paljoa tilaa vie, eikä paina, joten mahtuu kyllä pieniinkin pakaaseihin mukaan, jos tarve on. Meillä on tosi hyvä Sack'n Seat, jota tosin on tähän mennessä käytetty vain lapsettomien perheiden luona kyläillessä. Ravintoloissa Suomessa ja Ruotsissa on aina ollut syöttötuoli saatavilla :)

Liisa
Osasin!

Te olette tottuneet matkaamaan vähillä kamoilla, joten pärjäätte varmasti nytkin. Ja tosiaan, onhan siellä sitten kauppoja jos jotain puuttuu.

Mehän otettiin Japanin-matkalle (Ilo oli silloin 8 kk) ihan kaikki tarpeellinen, eli vaatteiden ja harsojen lisäksi myös piltit ja vaipat. Tähän oli kaksi syytä: ei tiedetty millaiset vauvanruokavalikoimat Japanissa on eikä uskallettu luottaa siihen, että pojalle kelpaisi sikäläiset tarjoilut vaikkei hän kovin kranttu ollutkaan. Asuimme hotelleissa, joten omien kokkailujen tekeminen ei ollut mahdollista. Toiseksi ei haluttu joutua johonkin supermarkettirumbaan heti reissun aluksi, vaan nauttia ihan muista asioista. Olen päätökseemme tyytyväinen, koska vaikka jossain vaiheessa kävimmekin muutamassa sikäläisessä marketissa, en nähnyt vaippoja ja vauvanruokia missään. Epäilemättä olisimme ne tarpeen vaatiessa löytäneet, mutta oli myös kiva säästyä siltä metsästykseltä.

Toisaalta en ihan ymmärrä sitä, miksi isoja matkatavaramääriä aina niin karsastetaan. Eri asia tietysti reppureissuilla jolloin niitä romuja pitää raahata selässä ympäri mantuja, mutta tavallisella turrereissulla jolla ollaan yhdessä tai kahdessa eri majoituspaikassa koko aika ja siirtymätkin usein hoidetaan taksilla/vuokra-autolla/matkatoimiston tai hotellin bussilla, ei ole kauheasti väliä onko mukana yksi vai kaksi matkalaukkua. Tai rinkkaa.

(P.S. Terminaalissa ainakin Helsinki-Vantaalla on sekä lainattavia rattaita että käsimatkatavaran työntämiseen tarkoitettuja kärryjä joissa on lastenistuin. Mutta toki kantorepusta voi olla hyötyä koneessa ja Italian päässä.)

(P.S.2. Ilo on tähän mennessä lentänyt lähes 20 kertaa ja häntäkään ei lennolla hirveästi lelut kiinnosta, ainakaan ne omat tutut. Ota maissinaksuja/muroja/rusinoita tai mitä Silva nyt tykkää napsia, niillä ainakin Ilo pysyy tyytyväisenä. Matkan ratoksi hän myös puree turvaohjetta ja repii lehtitaskusta löytyviä paperitavaroita. Pari vaippaa ja vaihtovaatteet kannattaa tosiaan ottaa käsimatkatavaroihin, ehkä myös sosepurkki ja tietysti juotavaa. Tutti laskua varten.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Heips! Tuli vaan mieleeni muutamista vaihtovaatteista... Aikanaan tytön ollessa 1,8kk lähdimme Kanarialle samalla idealla. Emme olleet huomioineet, että sairastuminen on mahdollista. Eli vajaa viikko yrjö- ja ripulitautia sotkivat sekä suunnitelmamme että vaatteemme. Ja niitä vaatteita olisi kyllä mennyt (vaatekerta/yrjö). En siis halua maalailla piruja seinille, mutta ottakaa useita vaihtovaatteita ainakin tytölle, eivät paina paljon eivätkä vie tilaa... Hauskaa matkaa!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Yksi pointti on myös se, että vaikka lista näyttäisi paperilla lyhyeltä, "muutamasta vaatekerrasta" tulee käytännössä jo ihan hyvän kokoinen pino vaatteita. Plus joku voidepurkki, harsot, vaipat, muutama lelu, aurinkohattu - vaikka tavaramäärä näin kuulostaa ihan minimalistiselta, niin pakatessa niistä kuitenkin tulee kasa tavaraa. Jota ei lapsen kanssa vieraassa bakteerikannassa matkustaessa kannata ihan sinne rinkan pohjakerroksiin pakata, vaan pitää tarpeelliset käden ulottuvilla.

Miksi turvakaukalo? Ettekö pelkää että ruumapojat heittelee sitä miten sattuu? (Mikä vastaisi vissiin lievässä kolarissa olemista, minkä jälkeen kaukalo ei välttämättä olisi luotettava ihan oikeassa kolarissa...)

Me vuokrattiin ulkomailla auto ja etukäteen varattiin siihen alle 1-vuotiaiden turvakaukalo. Ei tullut mieleenkään ottaa Suomesta omaa mukaan juuri siksi että paikan päältä saa, ja ruumaan meni ihan riittävästi rompetta muutenkin :-)

Liisa
Osasin!

Jos muuten asustatte paikan päällä talossa, harkitsisin myös itkuhälärin ottamista. Siltä varalta, jos teidän makkarinne onkin kaukana oleskelutiloista, tai haluat Silvan päikkäreille vähän kauemmas muiden aiheuttamasta hälinästä. Antaa itselleni ainakin paljon mielenrauhaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka! Myös minulta puuttuu pakkausgeeni. Oltiin aikoinaan Italiassa 1,5 vuotiaan kanssa viikko ja mun ja lapsen kamat mahtui pieneen vetolaukkuun käsimatkatavaroina - ja mukana oli myös vaippoja paljon :) Vaippatila vapautui sitten tuliaisille tulomatkalla. Meillä mukelo söi jo tuolloin tavallista ruokaa, mut iltoja varten etsittiin marketista jotain vauvan purkkiruokaa niin sitä ei kyllä löydetty.. Koska meidän muksu söi iltaisin puuroa niin pakattiin mukaan muutamat Elovenan puuropussit. Kaukalo vuokrattiin paikanpäältä niin ja matkarattaat oli kyllä mukana.

Ihanaa reissua! Italiassa on lapsen kanssa mahtavaa kun kaikki olivat niin innoissaan pienestä!

Satu

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaiken varalta, vaikka haluaakin pienemmällä kamalla lähteä liikenteeseen: suosittelen pienen matka-apteekin ottamista mukaan, lasten lääkkeet on ulkomailla usein erilaisia ja niiden löytäminen, jos ei tiedä merkkejä voi olla hankalaa (ja varsinkin jos ei puhu kieltä, niin ohjeiden tulkitseminen on ongelma). Särkylääkkeet, d-vitamiinit, maitohappobakteerit, osmosal (tai mikä se toinen, maukkaampi nyt olikaan, ripulin ja kuivumisen varalta), puhdistusainetta.

Ja koska ei voi koskaan tietää mitä käy, niin niitä varavaatteita kannattaa kyllä ottaa jonkin verran mukaan (just noi vatsataudit ja selkäkakat ym...). Kun se pyykkääminen ei ole siellä kuitenkaan niin helppoa ilman omaa pesukonetta (myös pesuainetta mukaan!). Siksi myös rättejä mukaan muutamia, jos niitä ylipäätään käytetään. Ja lennon pituudesta ja mahdollisista odotusajoista riippuen ainakin yksi varavaatekerta käsimatkatavaroihin. Sinne kannattaa pakata myös jotain viihdykettä, jolla lapsi pysyy paikoillaan (ipad tai älypuhelin, jonka muistissa on lastenohjelmia, ei ole huono ajatus!). Ja sitten myös vesipullo (oletan että Silva juo jo muutakin kuin rintamaitoa?) ja ruokaa lapselle käsimatkatavaroihin, ne saa ottaa koneeseen nykyisenä tiukkana nesteaikanakin.

Myös ruokaa lapselle on hyvä varata ekaksi vuorokaudeksi, ja vaippoja. On nimittäin erittäin tylsää joutua lähtemään saman tien etsimään ihan perusjuttuja. Jos olis menossa vaikka, sanotaanko mummolaan, josta tietää jo valmiiksi, millaiset olot on ja mistä mitäkin saa, niin sit ei tarvii niin varautua. Mutta kun on lähdössä jonnekin, jota ei niin hyvin tunne, niin varautuisin kyllä vähintään vuorokauden kamoilla.

Ja jos löydätte jostain sellaisen kankaisen syöttötuolin, niin se helpottaa kyllä elämää.

Nukkumisesta: jos nukutte hyvin lapsi vieressä (me ei), niin matkasänky ei ole tarpeellinen, mutta tuli vaan mieleen, että tiedättekö varmasti, että hotellin sänky on niin leveä, että siihen mukavasti kolme mahtuu? Joskus on myös kaksi yhden hengen sänkyä. Kannattaa varmistaa. Toisaalta, jos vaunut lähtee mukaan ja käytössä on vielä koppa, niin lapsi nukkuu kyllä siinäkin yöt tarvittaessa, eikö?

Ja lopuksi: ihan kaikkea saa ihan varmasti myös paikan päältä. :)

Hyvää matkaa!

Kristaliina
Puutalobaby

Oooo, kiitos kaikista vinkeistä!

Joo, matka-apteekki on ehdoton meidän matkailussa. Meillä on aina rinkassa mukana itsestäänselvästi 2 pussukkaa: apteekkipussukka (mm. särkylääkkeet, paikkaustarvikkeet, perusvoide, maitohappobakteerit, käsidesi, kuumemittari ym.) ja "MacGyver-pussukka" (mm. sakset, linkkuveitsi, lankaa &neula, hakaneuloja, y3-pyykinpesujauhepussi, jopa lankaa ja pari pyykkipoikaa ym.) Nämä on siis valmiina edelliseltä reissulta eli lähinnä vaan aina varmistetaan lähtiessä, ettei mikään ole mennyt vanhaksi tai loppunut. Ja "aikuisten lääkkeiden" lisäksi Silvalle sinne tulee supot, D-tipat (joissa maitohappobakteeri) ja tuo Osmosal - sitä ei oltaiskaan hoksattu muuten, kiitos vinkistä!

Meillä on sieltä vuokrattu talo ja siellä pitäisi olla esim. pesukone. Jos ei ole, niin sitten pestään vaatteet käsin. Mulla on ollut reissulla tapana päivän päätteeksi huljauttaa päivän vaatteet ja laittaa yöksi kuivumaan - niinpä ei tarvita kuin ihan pari vaatekertaa.

Samoin talossa on 6 makuuhuonetta eli luotetaan siihen, että jossain niistä on meille kolmelle riittävän leveä sänky :) Ja me ollaan aika pieniä ihmisiä :)

Kaukalo ajateltiin ottaa mukaan (eikä vuokrata paikan päältä) myös siksi, että sitä tarvitaan matkalla lentokentälle ja takaisin. Saatiin kuitenkin siis ilmaiseksi kierrätysryhmässtä sellainen kevyt (ja ikivanha) kaukalo eli ei tarvitse ottaa omaa "normikaukaloa" ruumaan kolhiintumaan. Kuskina toimii muuten Silvan ukki, joka on tottunut Italiassa ajelija - katson sitten itse tilanteen mukaan, uskaltaisinko itsekin siellä maaseudulla lyhyitä matkoja ajaa, tyyliin lähikaupunkiin. Joelillahan ei korttia olekaan...

Vaippoja otetaan mukaan parin päivän tarpeiksi, mutta tuo meidän ihmelapsihan nykyisin tekee suurimman osan tarpeistaan pönttöön :) Tavallaan mun mielestä on tosi kiva aktiviteetti (tyyliin toka päivälle) lähteä etsimään jotain isoa paikallista markettia, kun se autokin kerran on :) Iso kiitos Marjia kauppavinkeistä, hyvä kun tietää minkä nimistä kauppaa etsiä!

Kahvinhakukeskeytys - palaan! :)

 

Kristaliina
Puutalobaby

Jatkuu :)

Joo itkuhäläri - ehdoton! Siihenhän tämä meidän koko hieno päikkärirytmi perustuu :) Toivottavasti ulkopäikkärit sujuvat sielläkin.

Syöminen mulla olikin alkuun se koko matkan isoin huolenaihe - lentämistä, nukkumista tms. en ole osannut jännittää. Mutta nyt olen perustellut asiaa itselleni niin, että Silvahan syö sormiruokana tosi mielellään kaikenlaisia hedelmiä, riisiä ja pastaa ja leipää, ja lisäksi vielä imetän edelleen. Hätätilassa varmaan pelkästään näilläkin pärjätään tämä pari viikkoa. Muutama Hipp-purkki lempparilihasoseita otetaan todennäköisesti  mukaan kyllä.

Kaiken kaikkiaan huolehtisin varmasti enemmän, jos lähdettäisiin jonnekin pidemmälle. Mutta tuonne on esim. vain noin 4 tunnin lennot ja koneessa 5 meitä aikuista perheenjäsentä sylittelemässä. Jos olisi pidempi matka, jännittäisin lentoa varmasti enemmän. Samoin aika tarkkaan tiedän, mihin aikaan Silvalle nälkä ja väsy tulee, joten voin ottaa tasan sen verran (nojoo ehkä yhden yli varalta) ruokaa käsimatkatavaraan - tuskin noin lyhyt matka vielä rytmejä sen pahemmin sekaisin saa. Ja onhan siis aina se imetys :)

UV-vaatteista... Itsehän en aiheesta tiedä, mutta aina kun olen sellaisten hankkimisesta maininnut, olen saanut Joelilta isot protestivastustukset - se on sitä mieltä, että se on kusetusta: kaikki vaatteet suojaavat auringolta = ovat uv-vaatteita. En tiedä :) Mutta sellaisia meillä ei joka tapauksessa ole, veikkaanpa että tavallisilla kevyillä puuvillavaatteilla mennään.
(siellähän ei ole kovin lämmin vielä toukokuussa ja lisäksi kivitalo voi olla viileä)

Ai niin ja vielä tuosta pakkaamisesta piti mainita! Meille on siis rinkkareissujen vuoksi kehittynyt tuollainen joku outo "ääääh en halua kantaa yhtään ylimääräistä tavaraa" -tapa. Ehkä se on sellainen tasapainottava vastakohta (minulla) sille, että mulla on kotona aivan valtavasti tavaraa ja rakastan sitä.  :) Minikantamuksilla matkustaminen tuo jonkun sellaisen oudon lisän minulle matkalla muutenkin syntyvään "vapauden illuusioon" - että vautsi miten vähällä mä pärjään :)

Mutta ei se pienillä tavaroilla matkustaminen mikään itseisarvo ole: niin kuin moni sanookin, joillekin paljon pakkaaminen voi varmasti tuoda sellaisen "hyvin valmistautuneen", turvallisen olon. Ja sehän on hyvä, ja varsinkin jos ois pakettimatka tms, niin eihän se roudailukaan silloin varmastni niiiii-iiin vaikeaa ole.

Mutta joo - meille tämä minimipakkaaminen on vaan jotenkin pinttynyt omaksi tavaksi :)

Niin joo leluja...? Hmm ei kai niitä tarvitse roudata.... Annetaan leikkivälineiksi sitten vaikka kauhoja siellä talossa :) Lentokoneeseen voisi kyllä ottaa pari kirjaa viihdykkeeksi - todennäköisesti Silvan suurinta huvitusta lennolla on kuitenkin käytävää edestakaisin kävely :)

HelloAochi

Siis UV-puku uimista varten :D ellei Silva sit halua uida tiikeripaidassaan :D

HelloAochi

Lennolla meillä riitti viihdykkeeksi muut matkustajat ;) 

Kristaliina
Puutalobaby

Uida?! Hui kauhistus :D Tshih joo onhan siellä talossa se uima-allas tosiaan eli todennäköisesti sitä uimistakin on kokeiltava - en ollut koko asiaa edes ajatellut :) Joo, Silvahan ei ole koskaan vielä uiskennellut, saa nähdä onkos se tirpan mielestä kivaa vai kamalaa. Taidetaan kuitenkin jättää uikkarinosto sinne paikan päälle - phuuh en jaksa edes ajatella, että lähtisin uikkarinmetsästyshommiin :)

Sellaisia uimavaippoja oon kyllä nähnyt ihan lähi-Prismassakin, ehkä sellaisen voisi nappaa mukaan! Nyt on kuulunut sellaista, että Toscanassa on poikkeuksellisen viileää - voi olla, ettei ole edes uintikelit vielä :)

Kristaliina
Puutalobaby

PS. mun äiti jaksaa aina kertoa tarinaa minusta ja uikkareista: laitoin aina sellaiset innolla päälleni ja sitten heti veteen mentyäni tuli kamala itku: yyyyyyyh tää on MÄRKÄ!!! Ilmeisesti jonnekin melkein kouluikään saakka. shih me ei olla varsinaisesti mitään vesipetoja meidän perheessä :)

HelloAochi

Niin, toukokuussa saattaa olla vielä aika kylmää, varsinkin, jos on kyseessä uinti-noviisi. Uimavaippoja Kain ei ole koskaan käyttänyt, eli ne ei ole hirveän välttämättömiä - kertaakaan ei ole kakka tullut uidessa ja jos tulee, niin ehkei se ole niin vaarallista, kun ei ole kyseessä julkinen allas. 

Meilläkin on uikkari vielä ostamatta, Kainilla on vaan semmoiset pikkuspeedot :D

HelloAochi

Mut Silva saattaa olla! 

Piipo79

Tuo uv-vaatehomma on varmaan niin kuin Joel on sanonut. Ja me äidit haksahdetaan niihin! Hyvä että pottailu onnistuu teillä noin hyvin! Meillä tuli takapakkia Brasseissa ekan viikon jälkeen. Täältä hankittu halppispotta ei kelvannutkaan yht'äkkiä ollenkaan. Byyh.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, tuota mäkin oon miettinyt, että vieras paikka saattaa kyllä tuoda takapakkia pottailuun... Nyt meillä on hoidettu pisutteluja myös tavallisilla pöntöillä ja se tuntuu myös sujuvan (myös neuvolassa tuli hienosti lavuaariin, kun neuvolantäti pyysi testaamaan :) ), eli niitä pönttöpisuja yritetään harrastaa sitten sielläkin! Katsotaan ja toivotaan parasta :)

Piipo79

Pidetään peukut pystyssä. Minä toivon, että meillä muistuu taas pottailut kun päästään kotiin, vaikka tauko onkin ollut pitkä. Turhauttavaa jos joutuu aloittamaan alusta.

Anskuliini kai (Ei varmistettu)

Hei! Meillä on tenavalle aina mukana särkylääkettä kahdessa muodossa: suppona ja tablettina (olisko pamol f???). Jos jommasta kummasta päästä lentäisi tavaraa, niin särkylääkettä voi antaa sit sieltä toisesta. ;) Niin ja jos lentokoneessa joutuisi lasta läkitsemään niin mieluummin valitsisin vesitilkkaan liotetun tabletin ja lusikan.

Huomenna on paremmin..

Pakko kommentoida tuohon vaatteiden UV-suojaan. Asiasta en tiedetasolla tms mitään tiedä, mutta olen itse tosi vaalea ihonväriltäni ja palan tosi herkästi - Suomenkin olosuhteissa. Etelässä yritänkin aina suojata itseäni etenkin rannalla aurinkorasvan lisäksi vaattein ja uimaan menen vasta auringon alettua laskea. Tässä muutama vuosi sitten tein silloisen avokkini kanssa matkan Afrikan auringon alle ja mennessämme yhtenä päivänä keskipäivällä rannalle (herkin paloaika!), varauduin vahvalla, lapsille tarkoitetulla aurinkorasvalla, lierihatulla ja ohuella, tiheästi kudotulla pitkähihaisella valkoisella puuvillatunikalla. Ja paloin sitten tämän paidan läpi! Missään vaiheessa en ottanut paitaa päältäni pois rannalla ollessamme, mutta silti paloin niin pahasti, että iho nousi selästä rakoille ja paidan alla olleiden tummien bikinien rajasta ihan arvelle. Harva varmaan palaa ihan näin herkästi kuin minä, mutta tämä keissi saisi epäilemään että tavallinen kangas ei täysin blokkaa sitä UV-säteilyä kuitenkaan.

Riikka (Ei varmistettu)

Öö, siis haluat lähteä reissuun mahdollisimman vähällä tavaramäärällä ja ajattelit kuitenkin ottaa mukaan kolme erilaista kantovälinettä? Aivan turhuutta, samoin kuin listasi toinen asia eli ne wipesit. Mihin niitä edes käytetään, vettä tulee kraanasta Italiassakin?

Kristaliina
Puutalobaby

Kolme erilaista kantovälinettä? Sori, nyt mulla ei raksuta :) Eli tuo reppuhan meillä vain on kantovälineenä, ei muuta...

Wipeseja ystävä neuvoi ottamaan mukaan - he olivat huomanneet (Espanjasta kylläkin), että siellä vastaavissa on tosi paljon kemikaaleja. Me siis tarvitaan hellävaraisia wipeseja sen takia, kun Silvalla on atooppinen iho eikä sitä voi pestä kovin usein...

Nestemäinen särkylääke lisätty apteekkilistaan, kiitos vinkistä!

Ja joo, ilmeisesti vaatteidenkin läpi voi tosiaan palaa, jos on palamisherkkä iho ja tosi paahteisessa auringossa - mäkin oon kuullut tuollaisesta! Mutta alkukevään Italian-säissä siitä on tuskin kovaa riskiä :) Etenkin kun Silvalla on aika tumma iho, Joelilta peritty. Joel on siitä onnekas, että sen ei tarvitse käyttää edes suojakertoimia - on palanut elämässään kai vain kerran... no - just Afrikassa hänkin :)

Pages

Kommentoi

Ladataan...