Molempien vanhempien kulta (sisältää Sinkkos-stressin)

Ladataan...
Puutalobaby

Loppukesästä kirjoittamani pohdinta siitä, kuka meidän perheessä saa jäädä kotiin vauvan kanssa, kirvoitti aikoinaan pitkän keskustelun. Siellä oltiin eri mieltä, samaa mieltä ja ihan kaikkea siltä väliltä. Taisipa joku Vierailija ihan rehellisesti vetää sukset nenäänsäkin (ihanan Ilona-ystäväni toteamusta lainaten).

"Symbioosi tulee hyvin näkyviin 6-9kk iässä, jolloin vauva alkaa tiedostaa olevansa erillinen yksilö ensisijaisesta hoitajastaan ja alkaa kokea eroahdistusta", minulle kerrottiin.

Ja: "Lasta ei voi vaatia muodostamaan samanlaista kiintymyssuhdetta molempiin vanhempiinsa, vaan hyvin usein lapsen ja äidin välille syntyy se ensisijainen kiintymyssuhde." Ja tätä rataa. Sanottiin kyllä aika paljon terävämpiäkin lauseita, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Joka tapauksessa: lupasin tuossa keskustelussa, että palaan aiheeseen myöhemmin ja kerron rehellisesti, miten vauvan kiintyminen vanhempiin meidän perheessä on kehittynyt - keskustelussa kun jotkut olivat sitä mieltä, että meidän tasa-arvoisen vanhemmuuden ajatuksemme on "luonnoton" ja jossain vaiheessa äiti tulisi jotenkin "luonnollisesti" lapselle läheisemmäksi.

Silva täyttää ensi viikolla 10 kuukautta, eli ehkäpä se sopiva "myöhemmin"-aika on juuri nyt.

Äiti ja vauva joskus heinäkuussa.

*******

Sinkkos-stressi

Heh, ensin täytyy varmaan kertoa Sinkkos-stressistäni. Keskustelussa nimittäin oli  myös paljon hyviä, perusteltuja kommentteja molempiin suuntiin. Emma30 perusteli minulle Jari Sinkkoseen vedoten näin:

..."päällimmäisenä tarve YHTEEN ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ensimmäisen elinvuoden ajan. Tuo ensisijainen kiintymyksen kohde voi aivan yhtä hyvin olla isä, imetys ei tietysti silloin onnistu, mutta jos ravinto jätetään tässä ulkopuolelle, niin isä voi aivan yhtä hyvin olla se ensisijainen huolenpitäjä siinä missä äitikin.

Oleellista lapsen kannalta on se, että tuo ensisijainen hoitaja ja kiintymyksen kohde, se TURVASATAMA, olisi ensimmäisen vuoden ajan pysyvä, erityisesti sinne noin 10kk asti."

Tämä pysäytti. Sinkkoseen viittaaminen kun kuulostaa tietysti perustellummalta kuin jotkut tuohtuneet "se nyt vaan on LUONNOLLISTA" -huudot. Apua, olemmeko olleet täysin väärillä jäljillä ja tehneet nyt jotain ihan päin p*settä...?

Sattumoisin sama kirja (Lapsen kanssa - hyvinä ja pahoina päivinä) löytyi myös omasta kirjahyllystämme. Selasin sitä kädet täristen kuin piru Raamattua ja kyllä: löytyihän sieltä juurikin tämä ajatus. Kirjaimellisesti näin:

"...vaikka vauvalla on alusta asti hämmästyttävä kykyjen kirjo, se tarvitsee silti yhden erityisihmissuhteen, yhden kiintymyksen kohteen ylitse muiden. Tähän "objektiin" se leimautuu ja kehihttyy syntyvän perusluottamuksen varassa." (Sinkkonen 2009, 23)

 

Apuaaaaah! Ahdistuin. En lukenut kirjaa sen pidemmälle. Tuli Sinkkos-stressi.

"Mitä jos olemme tietämättömyyttämme pilanneet koko hemmetin varhaisen vuorovaikutuksen tarjoamalla kaksi syliä yhden sijaan", märehdin yön pimeinä tunteina. Etenkin kun Silvan ensimmäisten viikkojen aikana isi taisi olla päähoitovastuussa, ja äiti loi toimivaa suhdetta lähinnä rintapumppuun ja pesukoneeseen...

"Katso nyt tuota meidän vauvaa. Näyttääkö se sun mielestä siltä, että sillä olisi turvallisuudentunteessa jotain vikaa...?", Joel lohdutti viitaten hyväntuuliseen ja onnellisen näköiseen pikkunaperoon.

"Mutta mitä jos se on vaan apaattinen?", yritin vielä - Silva kun ei paljon protestoi vaan napottaa tyytyväisenä tutti suussa niin vaunuissa kuin auton turvakaukalossakin.

"Hei kuule katsopa sanakirjasta, mitä apaattinen tarkoittaa. EI OLE", Joel vakuutti.

Silva (4kk) virnistää isin sylistä äidille.



Vähitellen Sinkkos-stressi laantui ja unohtui. Kirja on edelleen lukematta ja todennäköisesti pysyykin niin. Sori, Sinkkonen!

*******

Miten vauvavastuut meillä menevät?

Tästä olen kyllä usein kirjoittanutkin... Mutta kertaan silti :)

Meidän perheen vauvanhoidolliset järjestelyt sujuivat siis niin, että tällä hetkellä minä olen Silvan kanssa kotona (ihanaa!)  - ensin vanhempainvapaalla ja pian hoitovapaalla, ainakin elokuuhun asti. Joel tekee töissä ainakin nyt 3 kk ajan nelipäiväistä viikkoa, eli on aina keskiviikot kotosalla. Tämä nelipäiväisyysjakso ajoitettiin tarkoituksella juuri sille ajalle, kun vierastaminen kai on yleisintä.

Neljänä viikon arkipäivänä minä olen siis päivät kaksistaan Silvan kanssa. Joelin tullessa kotiin minä muutamana iltana kiiruhdan sirkustreeneihin tai tanssitunneille, eli vauva ja isi saavat usein viettää arki-ilta-aikaa keskenään. Myös keskiviikkot ja viikonloput ovat "isi-päiviä"  - tosin usein se menee niin, että oleillaan koko perhe kolmestaan, kun meillä vaan on niin kivaa :)

Minä imetän edelleen öisin ja muutamia kertoja päivässä. Kiinteidensyöttöpuolen hoitaa useimmiten Joel, kun on kotona. Vaippatekniikan kanssa sama: homma on yleensä Joelin iltaisin ja "isi-päivinä". Kylvettäminen on kokonaan isin juttu, vauvaharrastukset taas äidin.

Tämä kaikki on mennyt meiltä ikään kuin automaattisesti näin - varsinaisia "nyt päätetään tehdä näin" -keskusteluita ei siis ole käyty muun kuin työssä/kotonaolojärjestelyiden suhteen.

Isi ja vauva nimiäisten jälkeen.

*******

Tyytyväinen pikkutyyppi

Ja millä tuloksin? No, ei Silva varsinaisesti mitenkään traumatisoituneelta vauvalta vaikuta :) Perustyytyväinen pieni ihana napero. Rauhallinen ja iloinen. Surumielet ovat suht harvinaisia ja menevät nopeasti ohi. Kasvatuksestahan en tietysti mitään tiedä (jep - kun en lukenut sitä Sinkkostakaan), mutta oman arvioni mukaan pikkuyypin perusturvallisuuden tunne on hyvällä tasolla.

Mutta jos olisi pakko nimetä Silvalle tällä hetkellä se ensisijaisempi vanhempi, kyllä se kuitenkin äiti olisi. Mutta isi ei silti ole missään vaiheessa jäänyt mihinkään "kakkosvanhemman" asemaan: kaikkiin päivän puuhiin (imetystä lukuunottamatta) isi on koko ajan kelvannut Silvalle aivan yhtä hyvin kuin äitikin.

Heh, eli ei kovin dramaattista kerrottavaa - aika normaalia, sujuvaa vauva-arkea siis täällä :)

*******

Eli...

ei: En siis ole muuttanut mieltäni: uskon edelleen siihen, että meidän perheessä vanhemmuus voidaan toteuttaa niin, että lapsella on "kaksi ykkösvanhempaa" (vivahde-eroilla, luonnollisesti).

kyllä: Olen kuitenkin kokenut aiheesta Sinkkos-stressiä, mutta...

ei: En silti haluaisi tehdä asiaa toisin.

 

Tämä "mahdollisimman jaettu vanhemmuus" on siis edelleen meidän perheelleemme se oikea tapa. Eikä se siis ole siis mistään kasvatusoppaasta luettu, vaan se on jotain, mikä jossain syvällä meistä itsestämme oikealta tuntuu - ei yleispätevänä sääntönä, vaan juuri meille henkilökohtaisesti.

Lupaan kuitenkin edelleen kertoa rehellisesti, jos muutan mieleni :)

 

 

kuvat: Pentti Sammallahti
Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuullostaa hyvältä! Ei kannata stressata liikoja. Ja kun vauva on suht helppo, niin sehän on ihanaa, että pystyy jakamaan. Minäkin luulin ensimmäisen vauvani kohdalla, että jaamme vastuuta enemmän kuin pystyimmekään. Tämä johtui siitä, että vauva oli erittäin vaativa. (Olet ehkä lukenut temperamenteista? Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen (siitä ei tule stressiä) ;)). Hän roikkui minussa kiinni melkeenpä pari vuotta, isä ei kelvannut juuri mihinkään hommaan, ellen minä ollut kokonaan poissa kotoa. Well, toinen vauvani ei ollutkaan samanlainen, vaan oli ns. helppo vauva. Ja voi että kun on ihanaa, kun vauva (nyt 9 kk) konttaa yhtä iloisena isän luokse kuin äidinkin. Mutta toisaalta: onneksi toimin vaistojeni varassa ja annoin esikoiselleni sitä äitin syliä ja halia ja tissiä ja vaikka mitä viihdytystä niin paljon, että nyt 5-vuotiaana on tasapainoinen tyttö, ja myös isäkin jo kelpaa vallan mainiosti mihin vain.

Tsemppiä kovasti ja nauttikaa!

Kristaliina
Puutalobaby

Juuri näin! Uskon jotenkin juuri tuohon omien vaistojen varassa toimimiseen (hih ja niin äidin kuin isin vaistojen) ja siihen, että vauvan luonne/temperametti määrittää ne "oikeat" toimintatavat paremmin kuin mikään teoria :) Ehkä juuri siksi kaikki teoriat ovat jääneetkin täällä päässä ihan lukematta :D
(hih totuus: en vaan ole jaksanut paneutua mihinkään kasvatuskirjallisuuteen)

Sara-täti (Ei varmistettu)

En ole lukenut Sinkkosta enkä aiempaa keskustelua, mutta luulisin sen olennaisen pointin tällaisissa asiantuntijoiden lausunnoissa olevan, että YKSI RIITTÄÄ JA TARVITAAN - VÄHINTÄÄN. Lapsi tarvitsee ainakin yhden turvallisen, pysyvän ja jatkuvuuden tunnetta tuovan ihmissuhteen - "ainakin", ei "enintään".

Ja jos mä en vielä voikaan vedota omiin keskeneräisiin tutkintoihini sanomisteni tueksi, niin onhan Silvan toinen mummi terveydenhoitaja-kätilö ja toinen psykologian tohtori. Muistaakseni molemmat ovat olleet sitä mieltä, että teidän tasajakoinen vanhemmuus on ihailtavaa ja Silva selkeän onnellinen ja tyytyväinen vauveli. Ei kai siinä kenelläkään pitäisi olla mitään nokan koputtamista.

Sara-täti (Ei varmistettu)

Niin ja onhan se Silvan isikin asiantuntija. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih, Sara <3

Joo, meillä on kyllä ihan huippu lähipiiri, joka todennäköisesti olisi kyllä (tosin hyvin hienovaraisesti) opastanut meidät parempaan suuntaan, jos olisimme lähteneet jotain ihan pöllöyksiä tekemään :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Miks sä oot sit se ensisijaisempi vanhempi jos on pakko valita?? :O
Mä en oo koskaan lukenut tai edes miettiny koko aihetta... (miks pitäs vaivata päätä?) me vaan toimitaan maalaisjärjen ja tilanteiden mukaan. Mä en usko edes tommosiin. Lapsi tarvitsee hoivaa, turvaa ja rakkautta. piste.

T. Äiti -86 ja tytöt

-mimmu- (Ei varmistettu)

Inana virnistys-kuva &lt;3

Meillä oli aikoja jolloin koin tekeväni "kaiken", vaikka todellisuushan tietty oli että tehtiin tasavertaisesti, mutta erijuttuja. Ehkä tuo tunne johtui imettämisestä (isin kanssa tehtiin jaettiin muuten muita hoitohommia)...se vei aikaa ja voimia, jotenkin en kamalasti nauttinut siitä ja se oli ns. hoidetaan se pois alta-homma. Imetin kuitenkin 11kk,joten ylitin itseni, jipii:)

Nykyään kun tyttö on jo 1v 3kk, elämä on helpottunut kaikin puolin ja nautin tästä ajasta enemmän kui vauva-ajasta, vaikka se oli tosi ihanaa...jotenkin nyt tuon taaperon kanssa on helmpompi kommunikoida ja toimia muutenkin. Nautin suunnattomasti kun saan tehdä juttuja tyttöni kanssa yhdessä, tai sitten tietty niinkin että otetaan isi mukaan ja tehdään yhdessä perheenä. Vauva-aikana tunsin useammin itseni huonoksi äidiksi, nykyään en enää mieti sitä juuri lainkaan.

Tänään viimeksi jyryttiin tytön kanssa ulkona (isi töissä), äiti teki lumiukko pikkumyytä ja tyttö temusi lumessa minkä kerkesi...lopputulos oli se että tyttö oli litimärkä (plussan keli),eikä välittänyt mitään pikkumyystä (jota äiti niiiiin kovasti toivoi) ja äiti oli kuitenkin ylpeä aikaansaannoksestaan.
täytyy kai lopetella tämä jaarittelu;) pähkinä kai oli että hienosti pärjäätte ja vielä paremmin tulette pärjäämään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen niin hämmentynyt ajatuksenkulustasi Sinkkosen suhteen, etten tiedä mitä sanoa. Teillä menee hyvin, ja kai tajuatte olevanne etuoikeutettuja, kun pystytte järjestämään elämänne lapsen ympärillä noin. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta tai kykyä, ja usko pois, Sinkkonen tekee töitä niiden kaikken huonoimmassa asemassa olevien lasten kanssa. Että hiukan sitä itsekritiikkinappulaa pienemmälle ja realismilasit päähän, ja sitten lukemaan Sinkkosta. Jarilla on paljon hyviä ja maanläheisiä ajatuksia, joista yksi on, että lapsia ei saa kasvattaa kulloisenkin kasvatusopin mukaisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja siis ette todellakaan ole tehneet mitään väärin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa kun teillä isi on niin paljon mukana ja osallistuu työpäivien jälkeenkin lapsen elämään! Joka perheessä kun tälläistä isiä ei ole.... Niissä perheissä varmaan on ajateltukin, että äidin "kuuluu" olla se ykkösvahnempi ja äidin "kuuluu" hoitaa aamut päivät ja illat, viikonlopuista puhumattakaan... Ai että, onneksi me ollaan naperon kanssa kahdestaan, niin ei tarvi ressata kuka hoitaa mitäkin ja milloinkin (jos kohdalle osuisi mies joka ei siis vapaaehtoisesti osallistu)... Nauttikaa tästä järjestelystä, kuulostaa hyvältä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä uskon, että jo se yksistään, että olet niin paljon pohtinut tätä asiaa ja miettinyt Silvan parasta, kertoo tasapainoisesta ja onnellisesta lapsesta. Kun on myös perheitä, joissa vanhemmille ei juolahda edes mieleen pohtia, mikä olisi vauvan henkisen hyvinvoinnin kannalta parasta. Ehkä Sinkkonenkin kokeneena asiantuntijana viittaa juuri enemmän tällaisiin perheisiin (vaikka kuka tahansa hänen opuksiaan voikin lukea ja ottaa niistä ajatuksia) - ettei lasta palloteltaisi pienestä pitäen eri ihmisten välillä, niin ettei hänellä ole elämässään mitään pysyvää. Kaksi rakastavaa, läsnäolevaa ja toisiaan kunnioittavaa ja toistensa taakkoja jakavaa vanhempaa taas - ei vaan mahdu mun jakeluun, että sillä voisi vahingoittaa lasta muka jotenkin.

Kristaliina
Puutalobaby

Paljon hyviä kommentteja tuli näin nopeasti, mukavaa!

Joo, eli siis tosiaankin tämä koko juttuhan lähti siitä, että kirjoitin loppukesällä vain hoitojärjestelyistä - ja jotenkin siitä ryöpsähti aikamoinen keskustelu käyntiin. Tsekatkaa siis tämän bloggauksen keskustelu, jos ihmettelette että miksi olen ylipäänsä tällaista alkanut pohtimaan. Luultavasti ymmärrätte, etenkin välillä siellä on aikamoista, ja saan aika kovaakin kritiikkiä :)
(ja on paljon myös kannustajia ja samaa mieltä olevia!)

Puheenaihe oli siis alun perin se, että tunsin vähän huonoa omatuntoa kesäloman jälkeen siitä, että minä jään vauvan kanssa kotiin ja isi lähtee takaisin töihin - ja siellä sitten yhtä äkkiä olikin porukkaa kaikenlaista (aiheen vierestä myös) huutelemassa :) Moni argumentoi kantansa tosi hyvin ja siksi se jäi tietysti mieltäni painamaan... Ja silloin lupasin palata aiheeseen, minkä siis nyt tein :)

"Ykkösvanhempaa" en tosiaan minäkään haluaisi valita (tai miettiä), mutta se keskustelu tosiaan kirvoitti tämän :)

"Lapsi tarvitsee hoivaa, turvaa ja rakkautta. piste." (Äiti -86 ja tytöt) > täsmälleen samaa mieltä! Sinkkos-stressi on siis kyllä tässäkin osoitteessa jo unohtunut eikä edes noussut pintaan uudestaan, vaikka itsekin nyt tuon vanhan keskustelun luin :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin ja Vierailijan 13.36 kommenttiin viitaten: nuo Sinkkos-tulkinnat olivat siis lainauksia minulle töräytetyistä asioista (ja tuo yksi alkuperäinen lainaus), joilla ihmiset perustelivat omia mielipiteitään, ja niiden töräytysten pohjalta syntynyt säikähdys silloin syksyllä. Ei ei missään nimessä omia tulkintojani, kun en siis itse ko. tyyppiä ole edes lukenut :)

Siksi se stressi siis silloin syksyllä pääsikin syntymään: mielessäni kun Sinkkonen on tämän aiheen tosi-tosi-asiantuntija ja kun minulle hänen nimellään tuollaisia tulkintoja esitettiin, se tietysti hetkeksi säikähdytti.

Mutta tosiaan loogiselta kuulostaa tuo, että hän tarkoittaa vähintään yhtä aikuista/tilannetta erityisperheistä. Hmm ehkä mä voisin jopa uskaltautua lukemaan tuon kirjan :)

Laurakaisa (Ei varmistettu) http://laurakaisatalo.blogspot.fi/

Tähän Sinkkosstressiin ja kahden vanhemman "tarpeellisuusjärjestykseen" ylipäänsä yksi käytännön arkikokemus: Meillä mies oli työttömänä ja opiskeli pääosin kotoa käsin esikoisen ensimmäisen elinvuoden. Minä menin töihin kun vauva oli 8 kk ja vietin käytännössä kaiken vapaa-ajan töiden jälkeen vauvan kanssa, vähän just tuohon tyyliin mitä teillä mies tekee eli kun olin kotona, olin vetovastuussa vauvan touhuista ja kun olin töissä, vetovastuun otti mies. Lopputulos: Vauva, joka ei erotellut vanhempia ykkös- tai kakkosketjuun vaan oli yhtä tyytyväinen molempien kanssa.

Esikoinen oli 1 v 3kk kun kuopus syntyi. Kun uusi vauva oli muutaman kuukauden ikäinen, lasten isä pääsi tai joutui, ihan katsantokannasta riippuen, töihin toiselle paikkakunnalle, ja oli kotosalla noin yhden arki-illan viikosta ja viikonloput. Lopputulos: vauva, jolle ei todellakaan kelvannut kuin äiti ja esikoinen, joka rupesi myös krantuksi isänsä suhteen. Mies on ollut nyt taas vuodenvaihteesta kotona ja eilen juuri todettiin, että kuopus on viime viikolla ruvennut nukahtamaan myös isän kanssa luottavaisin mielin.

Joo, äidin ja vauvan välillä on varsinkin imetyksen takia symbioosi. Joo, tissi rulettaa. Mutta joo, vauva ei myöskään minun nähdäkseni pysty mitenkään arvioitsemaan sellaisia käsitteitä kuin "äiti", "isä"tai vaikka "naapurin Uolevi". Jos se Uolevi sattuu viettämään vauvan kanssa eniten aikaa niin Uolevista tulee lähi-ihminen, tuttu ja turvallinen. En usko, että tämä sen monimutkaisempaa on :) Olisi tietysti tosi glooriaa väittää, että äitiys on joku maaginen erikoiskyky joka isiltä puuttuu mutta niin fiksuja ja viisaita kuin vauvat ovatkin, minä epäilen että ne arvottavat noita ihmissuhteitaan vain ja ainoastaan sen perusteella, miten paljon aikaa se ihminen vauvan kanssa viettää.

Vierailija (Ei varmistettu) http://ghanainme.blogspot.com

Hei, ja kiitos kivasta blogista!
Asiasta kukkapurkkiin: kirjoitit viimeksi joulukuun alussa pottameiningeistä viikon kokemuksella. Näin kahden kuukauden jälkeen, onko tilanne yhä sama? :)
T. kohta kolmekuisen vaippamupelon äiskä, joka mielellään kuulis lisää niitä kokemuksia

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on Sinkkosen jätetty lukematta (enkä viitsi siihen Keltinkangas-Järviseenkään perehtyä, koska meidän bebe menee alle kolmevuotiaana hoitoon päiväkotiin) ja hyvin on menty. Äiti lähti kotiin ja isä jäi kotiin kun bebe oli 7kk ja bebe oli ollut koko elämänsä äärimmäisen äidissä kiinni oleva. Tulos oli että kahdessa päivässä beben ja isän suhde nousi uudelle tasolle, isä hoiti homman kotiin ja on beben mielestä ihan mahtava tyyppi. Niin ja äitikin on mahtava tyyppi kun tulee kotiin. Ekan kuukauden ajan eteisessä vilkuteltiin iloisena äidin lähtiessä töihin, 8kk tullessa ikää alkoi kaipa eroahdistuksen kausi, sillä aamulähdöt oli parkua (joka toki loppui kun seinään kun oven kiinni suljin) ja kotiintultua mun lahkeessa roikottiin (tosin sama toisin päin myös kun isä lähti jonnekin). Nyt kun bebe näyttää kohta 10kk ollaan taas siinä vaiheessa, että lähdönhetki on ilman parkuja.

Nyt on meillä edessä vuoronvaihto, eli isä palaa töihin ja äiti jää toviksi hoitovapaalle. En kyllä jaksa uskoa että bebemme perusturvallisuutta on horjutettu, iloinen vaapero se on ja isä on sille ihan supertärkeä. Tällä hetkellä en osaa sanoa, että kumpi on ykkösvanhempi. Isä on parempi nukuttamaan päiväunille, isä syöttää suurimman osan aterioista, isän kanssa käydään ulkona. Äidin vastuulla taas on aamuleikit (ennen töihinlähtöä) ja illan leikitykset ja iltapesut. Jos tulee pipi, niin kumpi vaan kelpaa lohduttamaan. Ehkä ennemminkin se menee niin että jos bebe saa valita, niin hänen valinta on että ottaa molemmat, sekä isän että äidin :)

PSK
Insert Cool Phrase

Mä huutelen nyt ihan aiheen vierestä, mutta jösses noi Joelin kädet!! Nam :)

Anskis (Ei varmistettu)

Nyt täytyy kysäistä että ihanko ihan ihan ihan oikeasti sinulle on tullut joku ahdistus kyseisestä aiheesta ihmisten kommenttien takia, vai muuten nyt vaan pohdit tätä, että saisit kirjoittelun aihetta? En ollenkaan mitenkään pahalla tätä sano, ajattelin vaan, kun omaan mieleen ei ole missään vaiheessa tullut (oma poika nyt 5kk) , etteikö isän to-del-la-kin kuuluisi osallistua vauvan hoitoon ihan yhtälailla! Ja jos äiti imettää , isä voi sitten tehdä muita ’vauvanhoidollisia’ juttuja. Ja jos lapsi jossain vaiheessa alkaa suosia jompaakumpaa, esim. tulee eroahdistus äidistä, tai ei myöhemmässä iässä kelpaa kuin jompikumpi auttamaan jos polveen tulee pipi, niin ei kai siinä mitään, sitten mennään sen mukaan. Kaikenmoisia kehitysvaiheitahan lapsilla on. Joskushan on varmaan vaihe, että vaan äiti on paras, joskus taas sitten niin päin että iskä on kaikkein ihanin ja komein ja vahvin ja ties mitä, ja äiti ihan pyllystä :) Sitä mieltä olen, että kaikenmoisten kasvatusteorioiden lukeminen on jotenkin niiiiiin turhaa, jos oikeasti mitään ongelmia ei ole. Ja oikein hyvinhän teilläkin pyyhkii, ei tosiaan kande repii ressii turhasta :)

Elkku
Elkku-Kelkku

Sinkkonen aiheuttaa paljo stressiä tässä maassa ja ei sen "opit" oo pelkästään hyviä. Sinkkosen ajatukset ovat jo ehkä vähä vanhentuneita eikä niihin sovi oikeastaan mitkään tavallisuudesta poikkeavat systeemit (mm. Sateenkaariperheet joissa voikin olla esim kaksi rakastavaa äitiä.) sinkkosen "syytä" lienee myös tässä maassa vallitseva pienet lapset on hoidettava kotona piiiiitkään lisä sressi mikä on myös kansantaloudellisesti aika huonoa.

Tämä kommentti saattaa saattaa jollekin suksia tai palkokasveja sieraimiin, mutta imaiskoon kika mitäkin tahtoo :).

6+6+6 mallilla nämäkin pohdinnat ois helpompia. Lapsi sais olla kotona 1,5 v. Asti ekan vuoden vois hoitaa mutsi (imetykset yms hoituis tällä tyylillä kaikkien sääntöjenkin mukaan) ja sitten sais isi jäädä vielä puoleks vuodeks kotiin. Kulut jakautuis työantajille paremmin ja äidit saataisiin takaisin työelämään (ja veroja maksamaan). Tuo systeemihän mahdollistaisi myös sitten samalla tavlla kotihoidon 3v asti, jotka sitä haluavat, mutta kyllähän 1,5 v. Lapsista suurin osa lienee jo hoitoon sopivia.

Kristaliina
Puutalobaby

PSK: Tsihihi, joo ehtii tuo isikin näköjään joskus käydä omissa harrastuksissaan :D (salille aamukuudelta, uhh...)

Anskis: Ihan-ihan todella :) Se oli siis kuitenkin ohimenevä ahdistus silloin, kun tuo aiempi (osittain rähisevä) keskustelu oli tuoreena päällä. Vaikka ei pitäisi, kyllä tietysti sellaiset tosi-tosi hyökkäävät kommentit saattavat jäädä mieltä painamaan ja väkisinkin sitä alkaa miettiä, että teenkö tosiaan jotain väärin (etenkin jos "vastapuoli" vetoaa johonkin auktoriteettiin niin kuin tässä). Jos olisin ne vaan jostain nettiulottuvuudesta lueskellut, en todennäköisesti olisi paineillut - mutta kun jotkut kritiikit kohdistuivat suoraan minuun, se tietysti pisti nieleskelemään pari kertaa.
(ja nimenoman tuossa alkuvaiheessa, kun olin silloin vielä muutenkin niin epävarma tästä äitinä olosta, ja että osaanko varmasti jne.)

Tarkoitan siis kommentteja tyyliin: "Jos kaiken täytyy olla NIIN tasa-arvoista, miksei miehet sitten synnytä?!? Ehkä siksi koska luonto on LUONUT MIEHEN JA NAISEN erilaisiksi. Miksi me emme voi hyväksyä luonnon järjestelyitä vaan aina vängätään vastaan? Jos naisen mielestä on sortoa hoitaa lapsia niin miksi hel***tissä pitää niitä mukuloita hommata? Miksi nainen ei vaan voi siinä tapauksessa luoda uraansa ja miehistä imagoaan???"

Öööö täh? :) Okei ei pitäisi välittää, tiedän, enkä enää välitäkään :)

MUTTA: enää en siis tätä stressaa, ja tämä kirjoitus syntyi tosiaan siksi, kun olin aiemmassa keskustelussa luvannut palata asiaan, kun Silva on "vierastusikäinen". Olen lykännyt tämän lupauksen täyttöä, mutta tänään päätin vihdoinkin näpytellä tekstin :)

Iik pakko kiiruhtaa postiin, että saan verokortin ajoissa postiin - vastailen lisää myöhemmin! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ps. hih vielä täsmennys: nämä "luonnon järjestys" -huutelijat eivät tietenkään vedonneet Sinkkoseen :)

Vähän hassua kyllä tosiaan viitata näin tuollaiseen ikivanhaan keskusteluun, mutta tosiaan lupasin silloin palata aiheeseen niin nyt sen täytin :)

phocahispida

Kirjoitin kommentin, iPadin selain kaatui kaiketi protestoidakseen ylipitkää kommenttia. Ehkä teen siis oman postauksen aiheesta. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa, että jossain on toinenkin verokortin kanssa viimetingassa :)

Minä aloin aamulla klo 7 selvittelemään tämän vuoden tulojani (ahdistavia ne hoitovapaalaisen 327€:n kuukausitulot!!!) ja kello 9 olin jo verotoimiston ovenrivassa kiinni hakemassa muutosverokorttia Kelaa varten. Iltapäivä menikin sitten koko maakunnan palkalaskijoita läpi soitellessa, ihan vain sitä omaa laskijaani etsien (miksei kukaan kertonut, että se vanha tuttu turvallinen on jäänyt äitiyslomani aikana eläkkeelle?), jotta joku kertoisi mihin osoitteeseen sen verokortin palkkaa varten postitan... Enempänsä ihminen saattoi soitella koko ajan vääriin numeroihin:) Miksi puhelimessani on tallennettuna ainakin 10 palkanlaskijan numeroa, vaikka mulla on vain yksi työpaikka?

Mies lähti reissuun ja lupasi viedä verokortin matkalla postiin. Toivottavasti muistaa, eikä verokortti löydy jostain auton penkin alta kesäkuussa:)

Huh. Ohi on. Ei enää verokorttiahdistusta vuoteen:)
Kiitos Kristaliina ihanasta blogista!

-Mima-

Ella F.
Siperian Ella

Heh,  just kun totesin, että ammattikasvattajana ei paljoa parane muita neuvoa...

Ehkä kannattaa kuitenkin lukea se Sinkkonen, jos se kerran siitä käden ulottuvilta löytyy. Ja sitten jos kiinnostus riittää, vielä selailla jokunen muukin kasvatusalan teos. Ja sitten todeta, että jokainen kirja ja kaikki neuvot ja ideologiat ovat oman aikansa tuote, ne kertovat muustakin kuin hyvästä vanhemmuudesta.

Jos mitään muistan niin eikös se ollut Rousseau, jonka mielestä on ihan ok jos lapsi rikkoo ikkunan, niin kärsiä sitten kylmää ja että ainoastaan maaseudun rauhassa kasvaa hyviä ihmisiä? 

Irralliset lainaukset ja melko kitkerä äänensävy, jota harrastetaan joillain keskustelupalstoillakin, kertovat ehkä enemmän kommentoijan epävarmuudesta kuin asiantuntijuudesta. Eikä siinä mitään, se olettamus että kaikki vanhemmat ovat niin hirvittävän ammattilaisia omassa asiassaan, on minusta aika epärealistinen. Me jokainen teemme virheitä, ihan jokainen. Olisi ehkä rakentavampaa opetella elämään sen kanssa, mutta helpompaa on tietenkin osoitella sormella muiden virheitä, kuin myöntää omiaan. Myönnän sortuvani myös itse tähän =)

Meidän tylleröinen meni päivähoitoon 11kk:n iässä ja olemme kaikki ihan onnellisia ja täyspäisiä. Siitäkin huolimatta, että olen jotain Keltikangas-Järvistä joutunut jopa joskus tenttiikin lukemaan :) 

Ja kyllä mun nyt on pakko tämäkin tässä jakaa, tällä hetkellä ratikkalukemistossani on Kasvattajan brändikirja, joka vähän oudosta nimestään huolimatta on mielenkiintoinen artikkelikokoelma.

Eloise (Ei varmistettu)

Mun aivoon ei oikein mahdu, miksi molemmat vanhemmat pitäisi tasapuolisuuden nimissä saada lapselle ensisijaisiksi merkityksellisiksi toisiksi, vaikka tiettävästi tutkimusten mukaan ihan pienellä lapsella on kyky kiintyä ensisijaiseen hoitajaansa ja sen jälkeen vähän myöhemmin muodostuu myös muita kiintymyskohteita niihin aikuisiin, jotka ovat olleet varhaisessa vaiheessa läsnä. (Olipa pitkä virke, eikä ehkä ihan kielioppisääntöjen mukainen.)

Mun käsityksen mukaan Sinkkonen nimenomaan korostaa, että lapsen kannalta arvokasta on myös vanhempien erilaisuus: äiti ja isä kun näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat erilaiselta ja toimivat eri tavoin. Sitä paitsi hyvään kasvuun lapsi tarvitsee ennakoitavan ympäristön ja vähintään yhden mutta mielellään useamman riittävän hyvän kiintymyssuhteen. Sinkkonenhan nimenomaan kannattaa sitä, että molemmat vanhemmat olisivat läsnä pienen vauvan elämässä. ”Esimerkiksi lapsen syntyessä olisi hyvä, että molemmat vanhemmat voisivat olla muutaman kuukauden kotona yhtä aikaa. Näin kumpikaan vanhemmista ei jäisi ulkopuolelle.” http://www.vihrealanka.fi/teemat/sinkkonen-tuli-kyl%C3%A4%C3%A4n Mun näkemyksen mukaan Sinkkonen on erityisesti poikien ja isien puolestapuhuja. Suosittelen lämpimästä tekstikokoelmaansa Leikkiä vakavilla asioilla!

Jyviä ja ohdakkeita

Lapsi kiintyy kaikkiin niihin aikuisiin, jotka hänen kanssaan asuvat ja elävät. Ei varmasti ole mitään haittaa, vaikka kahden vanhemman lisäksi teillä asuisi pysyvästi isovanhempia, tätejä jne. Eihän sata vuotta sitten kukaan asunut pelkällä ydinperheellä eikä äidit olleet yksin kotona lasten kanssa!

Meillä tuota isi kelpaa - äiti kelpaa venkslausta oli vain esikoisella, ja hänelläkin vasta vähän vanhempana, kun osasi jo puhua ja vaatia tiettyä pyllynpyyhkijää... Ja näitä tilanteita oli tosiaan vain silloin, jos molemmat vanhemmat olivat kotona. Muuten meidän lapset ei ole vierastaneet ollenkaan, paitsi esikoinen kerran amppelitomaattia. Lahkeessa eivät ole roikkuneet eivätkä perään itkeneet, ja kaikki vieraat ovat saaneet tulla höpöttämään lapsille kaikissa kehitysvaiheissa.

Tyytyväisten vauvojen kanssa on joskus hulluja stressejä, juuri tyyliin, onko se kuitenkin apaattinen. Itsekin esikoisen kanssa luin jostain, paljonko vauvan pitäisi itkeä päivässä. Oma vauvani ei itkenyt ollenkaan joka päivä, mistä aloin jo miettiä, että onko se sitten jotenkin kehitysvammainen, kun hymyilee vaan... No ei ollut, vaan kylläinen ja tyytyväinen!

Kuopus on ollut sitten vielä rauhallisempi ja tyytyväisempi tapaus, mutta onneksi itsellä ei ollut enää aikaa moisiin hulluihin ajatuksiin! Olkaa onnellisia Silvasta ja toisistanne!

Kristaliina
Puutalobaby

Hyvää keskustelua edelleen, kiitos kaikille - mä tässä vähän tipahdin taas kelkasta, kun verokortti/postireissun jälkeen kävin vielä tanssitunnillakin :) Kiva kuulla muidenkin hoitojärjestelyistä ja saada vielä kerran mielenvakautta sille asialle, että aika monella eri tavalla voi kasvaa tasapainoisia ja onnellisia naperoita :)

-Mima-: Joo, et todellakaan ole ainoa - siihen voit aina luottaa, että meillä toimitaan oikeastaan asiassa kuin asiassa viime tingassa :D Nooh, ens vuonna ollaan sitten melkein-myöhässä taas :)

EllaF: Oi tee joskus postaus tyyliin "tämän olen oppinut lukiessani tenttiin ja näin sen olen soveltanut/en ole yhtään soveltanut" :) Olisi kiinnostavaa! Hih ja mähän olen siis itse sivuaineena lukenut mediakasvatusta, johon kuului muutamien opintoviikkojen verran kasvatustiedettä - mutta vain jotain suomalaisen koulujärjestelmän historiaa, hemmetti vie! Mikael Agricola. Siinä on mun oppimat asiat kahteen sanaan tiivistettynä, kyllä kannatti :D

Phocahispida: Oi ärsyttävää, kun noin käy - kommenttikentässä mullekin noin käy useammin, kun sentään bloggauksista säilyy tuore varmuuskopio... Mutta linkkaa tähän keskusteluun, jos päädyt kirjoittamaan jotain omalle tontillesi!

Elkku: Heh mun oiskin pitänyt alkaa heittää sitä "sateenkariperhe"-vettä kiukaalle sen alkuperäisen keskustelun yhteydessä. Okei no en olisi uskaltanut, oli siellä jengi tarpeeksi kiihtynyt jo ihan siitäkin, että mä sanoin, että isi tykkää hoitaa vauvaa :D Mutta sen keskustelun ehkä paras anti olikin muuten se, että sen yhteydessä mäkin opin siitä 6+6+6 -mallista outiko:n ansiosta. Se kun saataisiin meillekin!

Ja potta-asioista kyselevälle Vierailijalle: eäääääääääh :D Tulkitse siitä :) Tsihihi eli siis sehän siis toimi oikein mainiosti, lähes täydellisesti, mutta.... Nooooo, toimii se jollain tavalla vieläkin ja sitä edelleen tosi-tosi kovasti suosittelen kokeilemaan, mutta ei me nyt varsinaisesti mitään lopullista kakkavaippavapautusta vielä ole saatu - oon just aikeissa kirjoittaa siitä ihan lähipäivinä lisää! :)

Omenainen

Onpas sinulla ollut ehdottomia mielipiteiden esittäjiä. Varmasti nämä asiat tehdään kuitenkin niin kuin jokainen itse parhaaksi näkee.

p.s. Mistä olet saanut Pentti Sammallahden kuvaamaan? Hän on yksiä suuria idoleitani. Itsekin valokuvausta jonkun verran opiskelleena.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pentti Sammallahti? Kuka? (Anteeksi sivistymättömyyteni ko. alalla) Onneks on Wikipedia :-) Mut olisko Silvan pappa/ukki/faffa/vaari?

Suklaamuffinssi

Mielenkiintoinen keskustelu. Mun oli vaan pakko kommentoida tota Silvan 4kk kuvaa. Herttimaleijaa mikä hyvänmielenkuva! Hymyilin sille pitkään ja oli pakko palata siihen vielä lopuksi uudestaan. Kyllä on veikea ja iloinen kuva! :)

Ella F.
Siperian Ella

Hehee, kiitos Kristaliina hyvästä ideasta, miteköhän siihen sais sellasen vähän vähemmän filosofisen ja jaarittelmattomamman otteen, mä kun oon se sellainen, että opiskelu on mun mielestä mahtavaa..? Voi tulla aika pitkät mietinnät, joita en sun eikä kenenkää muunkaan ole kiinnostavaa saatika sitten järkevää lukea :) Ehkä sellainen "lukeeko opekin tenttiin" vois olla hyvä?

Meidän tylleröinen muuten tykkäs kans noista kuvista ihan hirveesti, etenkin tuosta Silvasta nimiäispuvussaan. Istui tässä koneella mun kanssa ja karjui vauvaa ja kukkaa niin että naapuritkin varmasti ymmärsivät =) Perhoset on siis yleensä kukkia siihen saakka, kunnes oikaisen. Sen jälkeen tulee epäuskoinen tuijotus ja pitkä hiljaisuus.

Millähän nimellä olin viimeks (pitäis ne tunnukset hankkia!) (Ei varmistettu)

Mäkin katsoin, että mitä, Sammallahti kuvaajana, vau! Onks sukulainen? Aika kiva, jos on tuollainen osaaja hovikuvaajana. :)

Joku tuossa yllä kirjoitti, kuinka kaikki kirjat ja neuvot ja ideologiat ovat oman aikansa tuotteita. Totta, mutta ei se tarkoita, etteikö jotkut näkökulmat olisi perustellumpia kuin toiset. Kyllä joistakin asioista löytyy suhteellisen kiistatonta (ei tietenkään ikinä täysin varmaa) tietoa, joka perustuu laajoille tutkimuksille. Siksi esimerkiksi Keltinkangas-Järvinen on musta hyvä. Hän ei mitenkään ideologisesti esitä, että lasta pitäisi hoitaa kotona 3-vuotiaaksi asti, koska se on jotenkin luonnollisesti parempaa. Sen sijaan hän tutkimustuloksiin vedoten kritisioi liian isoja ryhmäkokoja ja pitkiä hoitopäiviä alle 3-vuotiaille! Tämä perustuu siihen, että ihan pienet eivät ole vielä kognitiivisesti tarpeeksi kehittyneitä käsittelemään niin monia ihmisiä yhtä aikaa ja toimimaan isossa ryhmässä. Tämän puolesta puhuu arkijärkikin, jos vaikka seuraa isoa ryhmää ihan pieniä taaperoita, niin kyllä siellä moni lapsi on aika stressaantuneen oloinen. Vielä kun huomoidaan, että joissakin päiväkodeissa hoitajat vaihtuu tiuhaan, tai sijaisia ei saada/oteta tarvittaessa, niin ei se ehkä ole ihanteellisin paikka pikkulapselle.
Tosin, temperamenttierot vaikuttavat tässäkin paljon, jotkut lapset jaksavat isoa ryhmää paljon paremmin.

Tarkoitukseni ei ole arvostella niitä, jotka laittavat lapsensa pienenä päiväkotiin. Heillä on varmasti hyvät syynsä, ja varhainen päivähoito on varmasti hyvä ratkaisu monelle! Kuitenkin yhteiskunnallisesti lastenhoitoratkaisuista tulisi pystyä keskustelemaan, ja myös tutkimustietoa tarvitaan näiden keskustelujen tueksi. Voitaisiinko siis puhua laadukkaamman päivähoidon puolesta? Tiedän, että sellaista on tässä maassa paljon, mutta paljon on myös parannettavaa ja ei niin ihanteellista hoitoa..
Ja lyhyemmät työ- ja hoitopäivät helpommin mahdollisiksi? Tuo Joelin 4 päivän työviikko esimerkiksi kuulostaa loistavalta diililtä.

On harmi, että Keltinkangas-Järvinen ja monet muut asiantuntijanäkökulmat usein kärjistyvät ja vääristyvät mediassa..

likainen parketti (Ei varmistettu)

En usko, että on mitään täydellisen absoluuttista tapaa toimia tai kasvattaa lasta. Kyllä te sen oman lapsen paremmin tunnette kuin Sinkkonen, ja onhan se niinkin, että jokainen lapsi on yksilönsä! Kiitos ihanasta blogista, vaikka en itse samassa tilanteessa tällä hetkellä olekaan, tämä on yksi lempiblogejani. Niin ja sitä vielä, että tajuttoman kauniit kuvat!

Heh, Krista, meillä on suurinpiirtein samanlainen järjestely, eli isä ottaa myös reippaasti vastuuta ja osaa vauvelin hoitoon. Napero on niin tyytyväinen, että mäkin jossain vaiheessa aloin heti peloissani negistelemään, että nyt poika on apaattinen, jotain on pakko olla vialla  :D

Tämä johtui varmaankin siitä, että täällä ilmapiiri lasten kasvatuksen suhteen on mielestäni pitkälti täynnä pelottelua ja ihmeellistä ankaruutta toisia kohtaan. Yritäpä siinä sitten rentoutuneesti olla vanhempi!

Mä jätän Sinkkoset ja Keltikankaat omiin pöhinöihinsä ja yritän toimia pitkälti maalaisjärjen mukaan. Kun joku tulee bessewisseröimään siitä, miten kasvatus pitäisi oikeasti hoitaa, yritän suhteuttaa asiat. Me tarjoamme lapselle rakastavan ympäristön, turvan, leikin ja ruoan. Toista on esimerkiksi jossain kamalissa orpokodeissa ympäri maailman, siellä ne todelliset ongelmat ovat. 

 

 

 

 

Elkku
Elkku-Kelkku

Niin no tuolta mun aiemmasta kommentista jäi vielä se osuus sataankaariperheettömäks, että tuolla 6+6+6 mallillahan sen toisen vanhemman joka jää kotiin tarvii suinkaan olla isi vaan voi se yhtä hyvin olla se toinen äitikin. :D

Mutta mun mielestä tuossa mallissa on loistavaa just se, että se huomio mahtavasti erilaiset perhemallit. Sitä voi soveltaa niin, että pelkkä äiti on kotona ja jatkaa vuoden jälkeen hoitovapaalla, silloinhan se olis aika nykysysteemin kaltainen, mutta sitten se myös mahdollistais loistavasti toisen vanhemman kotiinjäämisen puoleks vuodeks.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin jo melkein kommentoimassa samaa kuin "Millähän nimellä olin viimeks", siis liittyen Keltikangas-Järviseen ja osin Sinkkoseenkin. Mediassa näkemyksensä kärjistyvät, elleivät jopa vääristy. Mielestäni he kohdistaa kritiikkinsä järjestelmään ja päättäjiin, ei yksittäisiin perheisiin tai heidän valintoihinsa. Joten on tosi ikävää, että monet syyllistyy näiden alansa ammattilaisten näkemyksistä ja lausunnoista.

Hannah90 (Ei varmistettu)

Hei onkhan sulla kaksoisolento Kittilässä, tuosta ylimmästä kuvasta tuli nyt mieleen ja olen aikasemminki kattonu samaa asiaa. Lukion filosofian, psykologian ja uskonnonopettaja Terhi. Niin samannäköinen!

Ja ylimmästä kuvasta vielä että siinä näkyy Silvalla ne väsyneet silmät tosi ihanasti :)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, mediassa nuo asiantuntijoiden yksittäiset lausunnot varmasti just kärjistyvät - puhumattakaan sitten sosiaalisessa mediassa :D Ehkä toi menee jotenkin niin, että moni ihminen pyrkii hakemaan "auktoriteettilausunnoista" tukea just sille omalle näkemykselleen. Ja sit sieltä monen sadan sivun joukosta just se lause, josta saa sen kuvan, mitä haluaa antaa... Joissain tapauksissa siis ehkä näin.

Niin joo ja tuo keskusteluhan siellä aiemmin meni riehakkaaksi siinä vaiheessa, kun Lily mainosti sitä bloggausta Facebookista - niistä tulee aina paljon uusia lukijoita, joiden joukossa on siis noita koviakin "hävettää olla nainen!" -huutelijoita. Tuskin ne äänekkäimmät kritisoijat muuten enää linjoilla ovatkaan, ehkä nää meidän kivat ovat vaan jääneet vakkareiksi :D

Kiitos myös kuvakehuista! Vierailija 9:19 arvasi oikein kuvien taustan :)

Hannah90: Kittilässä on paljon mun sukulaisia, mutta lähisuvussa (serkut) ei ketään Terhi-nimisiä - ehkä satunnainen kaksoisolento siis :) Tai jos sukunimi on Vaarala tai Köngäs tai Kouri, niin sit hän on varmaan jotain sukua :)

Devika Rani (Ei varmistettu) http://bollywoodista.blogspot.fi/

Mielenkiintoinen toi sun vanhempi kirjoituksesi siitä kuka saa jäädä kotiin. Teki mieli mennä kommentoimaan, mutta kaikki kommentit ovat viime vuoden puolelta. Olen siis liian myöhässä keskustelemaan aiheesta, harmi!

Lyhykäisesti elelen lapsivuodeaikaa täällä ja moni asia mietityttää ja askarruttaa. On jännä lukea vauvahehkutuksiasi, kun omat tuntemukset ovat lähes päinvastaiset. Oloani hieman helpotti se, että ekat blogitekstisi eivät olleet niin hehkua täynnä. Etenkin apua meidän vauvalla on kakkaa silmässä - juttu osui ja upposi. :D Meidän alle 2kk ikäinen vauva syntyi ennenaikaisena ja oli hoidettavana Kättärillä bilirubiini arvojen takia.

Ehkä tää elo tästä vielä riemuksi muuttuu. Nyt vaan tuntuu että elän "päiväni murmelina" elokuvaa.

Ei kannata stressaantua ihmisten kommenteista. Aina löytyy trolleja ja kukkahattutätejä. :D Teidän hoitojärjestelyt vaikuttaa tosi hyvältä ja toimivalta. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Devika: Täälläkin se "vauvahehkutusaika" taisi käynnistyä vasta siinä kolmen-neljän kuukauden aikoihin - alku oli sumuista ja kaikin puolin uutta/jännittävää/pelottavaa siis täälläkin alussa. Varmuus alkoi olla kasvanut päälle vasta siinä puolen vuoden tienoilla, ja nyt 10 kuukaudessa voi jo nauttia vauvaelämästä ihan täysin siemauksin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - mä taisin olla vaan vähän hitaasti lämpenevää tyyppiä :)

Tietysti se vaikutti, että vauva oli ensimmäinen, mutta minulla itselläni ainakin myös varmasti juuri se, että se tuli etuajassa. Mä oon itse asiassa ollut pitkään aikeissa kirjoittaa siitä, mitet ne "puuttuvat kuusi viikkoa" (eli se, jonka verran vauva syntyi etuajassa) vaikuttivat, kun ei ollutkaan ehtinyt tehdä sitä henkistä valmistautumistyötä ihan loppuun. Tuntuu, että puolen vuoden paikkeilla olin ikään kuin vasta päässyt siitä "yli"... Jännää.

"Päiväni murmelina" -fiilikset on niiiiii-iiin tuttua! Mutta oman kokemukseni mukaan se kyllä sitten alkaa kovasti muuttua, kun vauva alkaa liikkua, seurustella ja ottaa kontaktia.

Kristaliina
Puutalobaby

Ai niin, ja sitä piti vielä sanoa, että kiva kun olet löytänyt mukaan tänne palstalle! :)

Sitruuna (Ei varmistettu)

Mä suosittelen lukemaan Sinkkosta. Tietysti silleen varauksella ja omia aivoja käyttäen, niinkuin kaikkea muutakin. :) Itse en oikein kestä kaikkea kasvatuskirjallisuutta ja eri kasvatustyyleistä kiihkoilua ja se on juuri yksi syy, miksi vähän fanitan Sinkkosta. Mielestäni hän on sellaisen maalaisjärkisen vanhemmuuden ja muuten myös isien puolustaja. Kaikesta ei tietty tarvitse olla samaa mieltä, mutta paljon hyviä ajatuksia hänellä on! Ja mua huvitti tuo sana Sinkkos-stressi, sillä mun mielikuva ko. henkilöstä on se, että juuri puhuu siitä, ettei pitäisi liikaa stressata kaikesta, vaan elää sitä normaalia arkea lapsen kanssa. Mutta lue itse ja päätä sitten mielipiteesi. Nettikeskustelijat siteeraavat välillä kuin piru Raamattua. ;)

Kuten joku muukin jo mainitsi, uskon että asiantuntijat ajavat takaa lähinnä sitä, että VÄHINTÄÄN yksi turvallinen aikuinen on oltava. Ei kai kukaan nyt tosissaan ajattele, että vauva menisi jotenkin rikki, jos sillä on äidin lisäksi myös läsnäoleva ja rakastava isä? :O Mitä ihmettä? "Lapsuuteni trauma - isä oli paljon kotona". Eikö kuulosta vähän naurettavalta? :) Uskon, että jos lapsi jotenkin tarvitsee sen yhden aikuisen jossain vaiheessa erityisesti, hän osaa kyllä sen ilmaista (juuri tuo lahkeessa roikkuminen ja vierastaminen). Jossain artikkelissa (oisko ollut Vauva-lehdessä?) muuten oli juttua siitä, että aikaisemmin korostettiin äidin varhaista vuorovaikutusta, ja sen tärkeyttä, mutta nykyään ajatellaan että ylipäänsä varhainen vuorovaikutus on tärkeää. Oli se sitten, äiti, isä, mummo, kummi tai vaikka perheen lemmikki ja nämä kaikki yhdessä. Lämmittää kahden kissan omistajan mieltä. ;)

Kaikkea hyvää teille! Silva on onnekas, kun hänellä on monta välittävää ihmistä ympärillä!

phocahispida

"Lapsuuteni trauma - isä oli paljon kotona"

Hihihi. Kahden luokanopettajan lapsi. Nehän oli aina ihan liikaa kotona.
Ihmekös olen tällainen!

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoitit varmaan ihan asiaa, mutta meni vähän ohi, koska Penan kuvat &lt;3 ! Luen uudestaan ajatuksella.
Mä en usko mihinkään oppeihin, lapsesta näkee, miten sillä on hyvä, jos uskaltaa luottaa vaistoihinsa. Vähän first world problems, mokomat opit. Meidän(kin) lapsella on hyvä kun on molemmat lähellä, ensin äiti (tisu) vähän lähempänä, sitten isä vähän lähempänä ja nyttemmin molemmat sopivasti töitä lomittaen riittävän paljon lähellä. Mut joustavat duunit ovat etuoikeus, osin valintakin. Ollaan kiitollisia.

Edellinen vierailija (Ei varmistettu)

1.2.13 22:45 oli Inki, nimimerkki tippui johonkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmettelen tuota stressaamista turhista asioista. Blogiasi lukiessa olen monesti miettinyt miten helpolla pääset(tai ainakin annat sellaisen vaikutelman). Miehesi hoitaa lasta jopa enemmän kuin sinä, vaikka on päivät töissä. Ei normi kotiäidillä ole 3 vapaapäivää viikossa.. Ja kerrot, miten saat viikonloppuisin nukkua pitkään, milloin miehesi niin tekee?! Et tee ruokaa,siivoa, menet sieltä mistä aita on matalin.. Kukin tavallaan. Itselläni ei pää kestäisi tuommoista pelkkää oleilua.

Kristaliina
Puutalobaby

Vierailija 10:23: Heh, ei tämä elämä kyllä "pelkkää oleilua" ole millään - jostain syystä hoidettavia asioita kertyy noille päiville ihan röykkiöiksi asti, ja lisäksi olen käynnistelemässä tekemään pieniä töitä hoitovapaan alkaessa lisäansioiden vuoksi... Mutta joo, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ei siinä mitään :) Hih luin nyt kuitenkin ihan varalta kommentin ääneen Joelille ja sain sen reaktion, mitä ajattelinkin - onneksi hän ei näytä olevan sitä mieltä, että vaimo vaan sluibailee, huh, onnkesi :)

Inki: Niin totta!  

Jotenkin mulla jäi ehkä tuolla aiemmin selittämättä, mikä se mun silloisen Sinkkos-stressin sisältö oikein oli - siitä oli niin pitkä aika, että en oikein edes muistanut ennen kuin nyt palailee mieleen pätkittäin :) Se oli varmaan jotenkin sellainen ajatus, että kun vauva on ollut isin sylissä niin paljon (alkuaikoina enemmän kuin minun, kun haluttiin tietysti että Joel saa olla paljon vauvan kanssa sen isäkuukauden aikana), niin olenko minä mennyt siinä nyt sössimään kokonaan sen äiti-lapsi-vuorovaikutussuhteen, sen perusturvallisuuden ja niin edelleen... No, first world problems tosiaan - napero vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä :)

Kristaliina
Puutalobaby

Jäin vielä ihan miettimään tuota Vierailijan uusinta kommenttia - ja sehän on aina (useimmiten) hyvä, että joku pysähdyttää ajattelemaan.

Ensin Joel tuossa naurahti sille "mennä mistä aita on matalin" -sanonnalle, jota arkipuheessa tietty paljon käytetään (minäkin käytän). Että "totta kai jos jossain eteen tulisi aita, niin siitä kiipeäisi yli siitä matalimmasta kohdasta - sehän on vaan perusfiksuutta. Kuka ihme nyt sitä jostain korkeammasta kohdasta lähtisi kiipeämään".

No joo, se on vain yleinen sanonta, mutta se kertoo jotain meidän perinteisen yhteiskunnan ihanteista, jossa "yleinen raataminen" on jotenkin hyve ja kaikki elämän helpottaminen tuomitaan jotenkin laiskotteluksi.

Minulla on elämään (arkeen ja työhön) tasa-arvoinen kumppani, ja olen siitä niii-iiin onnellinen! Vastuiden jako tapahtuu siis molempiin suuntiin: ennen äitiyttä esim. minä olin se enemmän tienaava (Joel opiskeli) ja jossain vaiheessa taas minä palaan töihin, jotta Joel saa opiskella loppuun.

"Ei normi-kotiäidillä ole 3 vapaapäivää viikossa" - se on varmasti totta! Mutta saanhan minä hitsi vie olla iloinen ja onnellinen siitä, että me ollaan saatu järjestettyä elämä niin, että minulla on! Eihän minun sitä tarvitse puolustella, sehän on hyvä asia. Myös Joelilla on 3 kotipäivää viikossa, ei normi-työläisellä ole kuin kaksi. Sekin on itse niin järjestelty miettimällä ne meidän elämän prioriteetit - ja ollaan onnellisia ja onnekkaita, kun ollaan pystytty tekemään niin!

Olen myös erittäin onnellinen siitä, että olen onnistunut opettelemaan entisestä "suorittajaminästäni" ulos (siitä olen ajatellut joskus blogatakin, ehkä tämän innoittamana jo tässä ihan pian) ja ottamaan rennosti. Kiipeämään onnellisesti yli siitä matalasta kohdasta, tyytyväisenä omaan fiksuun valintaan ja huonoa omatuntoa tuntematta :)

(ja tämä ei siis enää suoranaisesti liity tuohon Vierailijan kommenttiin vaan tuli yleisemmin mieleen elämästä...)

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Kiinnostavaa keskustelua, joka osoittaa minusta monen muun asian ohella mainiosti sen, miten vaikeaa yhden alan tuloksia koskevasta tutkimuksesta on vetää johtopäätöksiä elämän suurten ratkaisujen kokonaisvaltaisten hyötyjen punnitsemiseen. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka esimerkiksi Jari Sinkkonen tai Liisa Keltinkangas-Järvinen voisivat osoittaa jonkin yksittäisen kysymyksen - vaikka nyt äidin ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ensisijaisuuden - merkityksen, tästä ei vielä voi päätellä, että äidin tulisi olla lapsen kanssa koko ajan tai että äidin tulisi hoitaa lasta kotona kolme vuotta. Elämässä kun on paljon muitakin liikkuvia osia kuin vain äidin ja lapsen välinen kiintymyssuhde.

Perheiden on pakko harkita esimerkiksi isän ja lapsen välisen suhteen lujittumista (myös isän tunteiden osalta), äidin työmarkkina-asemaa, perheen taloudellista tilannetta, äidin ja isän kokemuksia omasta jaksamisestaan ja tasa-arvostaan, ja miksei vaikkapa myös yhteiskunnallisen tasa-arvotilanteen kehitystä yksittäisten perheiden ratkaisujen kautta. Kun kaikki nämä asiat asetetaan vaakakuppiin jonkin kiintymyssuhdeteoreettisen olettamuksen kanssa, voikin käydä niin, että perhe huomaa lapsen kokonaisvaltaisen edun vaativan äidin ja lapsen välisen suhteen yksioikoisesta pönkittämisestä luopumista, koska se heikentäisi niin paljon muita lapselle pitkällä tähtäimellä tärkeitä asioita.

(En tosin ole ihan varma noiden kiintymyssuhdeteorioiden vedenpitävyydestä juuri tuon Yhden Ensisijaisen Aikuisen merkityksen osalta, mutta en ole alan asiantuntija, joten en ota asiaan kantaa. Pointtini on kuitenkin se, että elämässä ei voi optimoida kaikkea. Siksi on etsittävä lapsen kannalta parhaita kompromisseja, ja usein perheen pysyminen sosiaalisesti ja psyykkisesti kasassa ja leivänsyrjässä kiinni on lapselle huomattavasti tärkeämpää kuin äidin jatkuva läsnäolo ensimmäisten ikävuosien ajan.)

Pakko myös huomauttaa, että "Vierailija 3.2.2013 10:23" onnistui tiivistämään lyhyessä viestissään ällistyttävällä tarkkuudella kaiken sen kateudensekaisen katkeruuden, joka liittyy ikävästi suomalaiseen - ja monen muun maalaiseen - äitien keskinäisen viestinnän kulttuuriin. Koska hän on joutunut raatamaan yksin ja vailla iloa, kaikkien muiden pitäisi; muuten he ovat moraalisesti arveluttavia laiskamatoja. Loppukaneettina kirjoittaja vielä marttyyrimaisesti toteaa, että kukin toki voi toimia tavallaan - vaikka toisten tapa luonnollisesti onkin parempi kuin toisten - mutta hän on ainakin sen verran moraalisesti ylivertainen yksilö, ettei hän millään edes kestäisi olla moinen vetelä aliäiti. :-D

Koskakohan tästä keskustelun perinteestä päästään irti?

Pages

Kommentoi

Ladataan...