Mörköjä häätämässä?

Puutalobaby

"Mutta EI MÖRKÖJÄ OLE OLEMASSA!!!!", huudahti tirppa yhtä äkkiä keskellä kaikuvaa lounasravintolaa niin, että lähimmät taideopiskelijat hyppäsivät puoli metriä ilmaan säikähdyksestä. Havaintonsa tueksi napero levitti kätensä suurieleisesti sivuilleen ja leväytti silmänsä ravintolalautasen kokoisiksi.

"Paitsi se yksi mörkö", Silva lisäsi taas normaalilla puheäänellä.
"Se, joka asuu muumilaaksossa."

Silvan kolmivuotisneuvolassa tuli sivulauseenomaisesti puheeksi (tai minä en siitä puhunut, mutta neuvolantäti mainitsi) tämänikäisen mielikuvitus. Yksi ihan ohimennen tullut lausahdus tuli minulle ikään kuin uutena ahaa-elämyksenä niin, että ajattelin jakaa sen teillekin. Siis tällaista mallia "enpä ollut tullut ajatelleeksikaan, että..."

Se nyt on tietysti tämänikäisen vanhemmalle ihan itsestäänselvää, että lapsen mielikuvitus on tässä iässä mahtavan rikas, ja lapsen on joskus vaikea ymmärtää eroja sadun ja todellisuuden välillä.

Joskus tulee pelkojakin; Silvalla sellainen vaihe oli etenkin tuossa joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Yhtä äkkiä illalla sängysä Silva saattoi alkaa miettiä, että "pelottaa, jos tapahtuu jotain jännää". Välillä naperoa pelotti, että joku kurkistaa ikkunan takaa; vaikka tonttujen kurkisteluista meillä kotona ei puhuttu, niin ehkä tämä ajatus tarttui jostain joululaulusta...? Ruokapöydässä yhtä äkkiä alkoi pelottaa, että auto ajaa ovesta meille sisään. Eräänä päivänä tirppa keksi pelätä jopa Titi-nalle-dvd:llä tanssivaa aurinkoa, koska sillä oli "tiriset silmät".

Niin siis se ahaa-elämys:
Neuvolantäti mainitsi  sellaista "3 vuotta"-brosyyria minulle referoidessaan, että koska kolmivuotias ei vielä ymmärrä eroa totuuden ja mielikuvituksen välillä, mahdollisissa pelkotilanteissa ei kannata sanoa vaikka, että "ei mörköjä ole olemassakaan". Että se ei välttämättä auta lasta.

Eli että tällaisessa tilanteessa kannattaa itsekin lähteä siihen mielikuvitusleikkiin mukaan. Jos lapsi kuvittelee, että sängyn alla on krokotiili, ei siis vastaa, että "no eikä ole". Vaan vaikkapa keksii yhdessä lapsen kanssa oman taikalorun, jolla se krokotiili lähtee pois sieltä sängyn alta.

Ja että vasta joskus 4-5 -vuotiaana lapsi on valmis ymmärtämään, että joku asia on totta ja joku ei.

Meillä tällaisessa krokotiilitilanteessa luultavasti oltaisiin kerrottu, että missä krokotiilit oikeasti asuvat (eivät sängyn alla); ehkäpä katsottu kuvaakin vaikkapa sellaisesta rämejoesta ja krokotiileista siellä. 

Eli aika silleen realistinen lähestymistapa. En olisi tullut ajatelleeksi tuollaista krokotiilinpoistoloitsua.

Enkä ole edes ihan varma, mitä koko asiasta ajattelen. En mä välttämättä haluaisi lapsen alkavan edes ajatella, että siellä voi olla krokotiili. Koska sitähän tuollaisella loitsujutulla tavallaan tullaan sivulauseessa sanoneeksi.

Hmm.

Ehkä voisi tehdä sekä että. Eli että selittää vaikka, että mörköjä on vain saduissa eikä oikeasti - mutta sitten kuitenkin jotenkin loitsuleikittelee mörköä pois yhdessä leikkien.

Hmm.

Tuo pelkojen käsittely leikin avulla sen sijaan tuntuu itselleni tosi luontevalta.

Niin kuin silloin vuodenvaihteessa sen "tirisilmäisen" auringon kanssa - ehdotin, että nytpä hei leikitään aurinkoleikkiä. Laitettiin keltaiset vaateet ja kaivettiin esiin pino keltaisia huiveja. Ja keltaista kasvomaalia tietysti myös. Sitten tanssittiin yhdessä se Titi-nallekappale, josta pelko oli lähtenyt.

Toimi. Pelko jäi siihen.

Myöhemmin Titi-nallen talolla tirppa uskaltautui jopa kurkistamaan siinä ilmansuuntalaulussa näkyneestä isosta ilmansuuntalevystä.

Reipas tyttö.

Share

Kommentit

Riika V.
Koti Kumpulassa

Ihana aurinkotanssi! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Krokotiilistä on tietysti helppo pistää faktaa pöytään ja tarkastaa yhdessä se sängynalusta. Vaikeammaksi menee silloin, kun sitä asiaa ei tosiaan ole, milläs sen osoitat? Jos lapsi kiven kovaan väittää jotain nähneensä ja pelkää sitä. Meillä omat lapset eivät ole koskaan mitään suuremmin pelänneet. Lähiaikoina naapurin 5v:n ollessa meillä leikkimässä on kuitenkin useammin käynyt niin, että lapset tulevat lastenhuoneesta koska tämä kaveri on nähnyt siellä aaveen. Oma lapseni inttää tälle kiven kovaan ettei aaveita ole, mutta minkäs teet kun tämä toinen näki sellaisen?
Meillä lapset ovat siirtyneet tuolloin välillä muualle leikkimään. Jonkin ajan kuluttua asia on yleensä unohtunut ja ovat palanneet lastenhuoneeseen. Minusta 5 (kohta 6) tuntuu aika isolta pelkäämään tällaisia keskellä päivää, mutta en ole keksinyt millä tuota lähtisi purkamaankaan. Olen samaa mieltä siitä, että jos etsimme aavetta huoneesta myöhemmin, tulemme antaneeksi mahdollisuuden sille että sellainen kuitenkin on. Ainoa järkiselitys mikä itse keksin tuolle näkemiselle on mielikuvitus tai valon vaihtelu autojen ajaessa ohi hämärään aikaan tai pilvien peittäessä välillä auringon. Naapurin lapselle nämä eivät kuitenkaan kelpaa koska hän NÄKI.

Kristaliina
Puutalobaby

Totta, onpa vaikea tilanne! Tosi vaikea, etenkin jos toistuu... Mäkin varmaan tuossa tilanteessa ohjaisin vaan leikkihuomion muualle - mutta mitä tosiaan sit seuraavalla kerralla, jos se vaan toistuu uudelleen... Ehkä juttelisin lapsen vanhempien kanssa? Onko kenelläkään muulla antaa mitään konkreettisempaa "pelonpurkamisideaa"...?

Kristaliina
Puutalobaby

Tässä muuten (ei suoraan tähän aavekysymykseen liittyen) pari kivantuntoista linkkiä, jotka osuivat googlehaaviin tätä juttua kirjoittaessani:
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_pelkaa/

ja:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/28/lapsen-pelko-kuinka-aikuisen-tulisi-suhtautua

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä samainen naapurin lapsi tuli myös juoksujalkaa kesällä sisälle lapseni kanssa, "koska ulkona on susi!" Olivat kuulleet jotain ulvontaa keskellä kirkasta kesäpäivää. Sanoin tietysti ettei ole sutta keskellä asuntoaluetta, "mutta kun hän KUULI sen". Ehdottelin kaikkea muuta mikä voisi ulvoa, mutta eipä kelvanneet vaihtoehdot. Aikansa leikkivät sitten sisällä kunnes homma unohtui.

Itselläkin on ollut mielessä että pitää ottaa lapsen vanhempien kanssa nämä pelot puheeksi ja miten niitä heillä kotona käsitellään. Oma lapseni ei onneksi ole tähän lähtenyt mukaan, on ennemmin hämillään kun toinen alkaa yllättäen pelätä olematonta. Uskoisin kuitenkin, että tämäkin menee iän mukana ihan itsekseenkin ohi ilman kummempaa puuttumista. Lapsi ei kuitenkaan ole mitenkään hysteerinen eikä pelkoa ilmene jatkuvasti, joten se ei sinänsä elämää rajoita. Pointtina siis lähinnä että aina niistä faktoista ei ole hyötyä vaan niiden tarjoaminen enemmänkin vain väheksyy lapsen omaa "havaintoa".

Hallitun hysterian Anu (Ei varmistettu) http://hallittuhysteria.blogspot.fi

Minä pelkäsin pienenä poskettomasti että meidän vessassa on hai. Pelko oli niin lamaannuttava että en suostunut menemään yksin vessaan. Reilusti vanhempi isoveli päätti sitten ratkaista ongelman insinöörimäisen käytännöllisellä lähestymistavalla ja kaivoi esiin eläinkirjan, josta piti ensin katsoa minkälaisesta haista on kyse ja sitten vielä mitattiin, että se hai on meidän eteisen maton kokoinen. Tämän jälkeen mitattiin vessanputkistojen koko ja veli ajatteli, että homma on kuosissa. Hai on iso ja putki on pieni eli hai ei voi olla vessassa. Lopputuloksena pelkäsin haita kahta kamalammin kun olin kuvitellut sen sellaiseksi juuri vassanpönttöön sopivaksi ja paljastuikin että hai on eteisen maton kokoinen... Että tosiaan se lapsen mielikuvitus menee välillä hyvin omalaatuisia reittejä.

Niin ja minä myös pelkäsin pienenä mörköä, joka asui kirjahyllyn takana, mutta se ei ollut ongelma kun olin Kunnaksen kirjoita oppinut että möröt tykkäävä rusinoista ja lahjoin sitä rusinoilla.

Oma lapsi on äitiään rationaalisempi pelkääjä ja jännääjä, mutta sen verran näistä omista kokemuksista on jäänyt mieleen, että yritän haastatella lasta peloista mahdollisimman tarkasti jotta pääsen kunnolla kiinni siihen mikä jännittää. Kun usein se pelko ei olekaan juuri se minkä lapsi sanoo vaan kun vähän kaivelee niin aikuisen avulla jännityksenaiheet tulee helpommin sanotetuksi.

Kristaliina
Puutalobaby

Oi ei, mikä haikauhu! <3 Mä pelkäsin (olin vähän isompi silloin), että Olof Palmen murhaaja on meidän takapihan pusikossa piilossa. Pelkäsin ihan oikeasti, mutta mun muistikuvan mukaan tätä ei juuri meillä käsitelty, vähän hymähdettiin vaan höpöhöpöt. Se nyt ei ainakaan auttanut :) Jotenkin samanaikaisesti tiesin, että ei se voi olla - mutta pelkäsin, että mitä jos se sittenkin on.

Pelkäsin myös akuutisti maailmanloppua; siitä oon kirjoittanutkin joskus... Löytäisinköhän ihan linkinkin...

Joo, tuo sun viimeinen kappale kuulostaa just hyvältä; että haastattelee asian aika tarkkaan. Koska se pelko voi tosiaan olla joku sellainen, mistä aikuisen on vaikea saada kiinni. Voih noi pienet <3

Kristaliina
Puutalobaby

Löysin! Maailmanloppukauhusta tän postauksen loppupuolella: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tama-kirja

seasonsofmari
seasons of mari

Hah tässä yhdistyy jotenkin kaks monelle tuttua ja mulle (aikuisena ihmisenä!!!) vieläkin joka uintikerran kauhu: 

"Jotenkin samanaikaisesti tiesin, että ei se voi olla - mutta pelkäsin, että mitä jos se sittenkin on."

Niinpä. Mitä jos ja sitä rataa :D 
Me käytiin Tallinnan laivalla keskiviikkona. Mentiin saunoo ja uimaan sinne laivan saunaosastolle. Allas oli ehkä 5 metriä. Ja tää kuva tuli mieleen, ja mä mietin siellä uidessani allasta päästä toiseen ja vakuuttaessani itelleni, ettei se hai nyt siellä altaassa oikeesti ole, että se on jännä miten aikuisellakin ihmisellä ne pelot voi olla täysin irrationaalisia ja vaikka sen pelon typeryyden ymmärtää, se meinaa silti vetää pois kyvyn hengittää, se saa olon voimattomaks ja sydämen hakkaamaan ja ihmisen ittensä vilkuilemaan, et jos sittenkin. 

Että jepjep. Mari 25v tässä moi. Mua jännittää hait uima-altaissa. 
 

Torey
Näissä neliöissä

Ihana! :D 

Oma hämähäkkipelkoni onkin täällä Suomessa ihan järkevä... Ne kun on täällä niin isoja ja vaarallisia. :D

Helmi K
sivulauseita

Ahahahhahaaaa, en kestä, mulla oli, ja on vähän edelleen, ihan sama!

Helmi K
sivulauseita

Siis tuo hai uima-altaassa :)

(Ei varmistettu)

Apua, mä ehkä kuolen ton kuvan takia!!! Mutta ihana (?) kuulla, että muillakin on tämä hassu pelko. Nykyään pystyn uimaan uimahallissa kun tuijottelen kaikkialle muualle ja hoen jotain loruja. Lapsena mulle kerrottiin just faktaa, että ei ole haita järvissä, ei ole haita uima-altaassa. En tiedä, miksei vakuuttanut. Meressä pystyn nykyään uimaan nopeasti, mutta en ikinä yksin. Koska aina voi olla hai.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä pelkäsin myös lapsena kylpyammeen alla asuvaa mustaa pantteria. Siskoni uskotteli hammaspesulla illalla että ammeen alla on sellainen ja se hyökkää sillä sekunnilla kun liikumme. Minä olin meistä se rohkeampi, joten lopputuloksena sisko seisoi vessassa hievahtamatta. Itse voitin hampaat pestyäni pelkoni ja _juoksin_ ulos vessasta. Sen jälkeen taidettiin kyllä vanhempien kanssa yhdessä tsekata se ammeenalunen :-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Juuri tämä oli se mitä suuressa joulupukki keskustelussa yritin avata. Ei valehtelua, mutta tarua ja totta samaan aikaan. Lapsen ajattelu on niin erilaista ja leikin ja toden raja häilyväinen. Usein ripaus taikaa toimii paremmin kuin kylmä realismi.
Ihania aurinkoja :)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, kaikki leikit ja saduthan on taikaa - tärkeä osa lapsuutta <3

Mä en tietenkään nyt enää yhdistä, että mikä oli tarkalleen se yhteys (hih kun sulla ei ole nimimerkkiäkään), mutta siinä joulupukkihommassahan mun pointti oli se, että mua tökki (ja tökkii edelleen) se, jos sitä kerrotaan lapselle ihan täystotena. Leikkihommana tosiaan asia erikseen; kyllähän meilläkin just vasta virvottiinkin eikä ajateltu, että ne oikeita noitia oli :)

seasonsofmari
seasons of mari

Meillä ollaan toimittu niin (ja varmaan olen tästä jo maininnut tuolla facen puolellakin), että ollaan käännetty ne huonot ja pelottavat asiat jotenkin sympaattisiksi ja vähän ystävällisemmiksi. Että ei möröt (tai kummitukset, varjot, ihan mitkä tahansa) välttämättä pahoja ole vaikka ilkeiltä näyttäiskin, että ne haluu vaan vähän leikkiä, olla kavereita. Ja jos ne tulee keskellä yötä, niin kannattaa kyl vaan sanoa että menee nyt pois ja antaa nukkua, että leikitään sitten aamulla (koska yö on nukkumista varten jne). Samalla on tietty vähän opetettu sitäkin, et ei se ulkonäkö mitään kerro mistään. Joku tosi pelottava voikin olla ihan superkiva (oli asia, esine tai ihminen). Ja sit tietty sitäkin, et vaikka joku ihminen tai kaveri vaikka päiväkodissa olis jotenkin poikkeevampi, erikoisempi ja pelottavampi, sekin on ihan inhimillinen ja sekin haluu ystäviä. Ja vitsin miten ylpee voi tollanen pieni ihminen sit aamulla olla, kun on sanonut ihan itte sille mielikuvitusmörölle että mene pois, leikitään vasta aamulla! :D 

Tuli noista ikkunoista kurkkailuista mieleen, että meilläkin ne pelottaa. Tai ei kai ne ikkunat, mutta se pimeys siellä takana. Ja välillä ikkunoista heijastuvat valot/kuvat (joita pitää sit mennä kattoo, et mistä ne heijastuu, kun tyttö luulee niitä silmiksi yms). Pelottaahan se tuntematon aikuistakin, varmaan hurjasti enemmän pientäkin. Et ehkä se ei ookaan mikään tonttujuttu (koska meilläkin alko tää ikkunoistakurkistaajoku-pelko jo ennen jouluaikaa ihan reippaastikin), vaan ihan "tervettä" tuntemattoman pelkoa. 
Me ollaan käännettyy tää pimeänpelkokin positiivisemmaks, etitty sellasia kauniita ja kiehtovia juttuja siitä. Et pitää olla välillä pimeetä, kun muuten ei vois nähdä tähtiä tai kuuta. Ja sit on tutkittu lepakoita ja pöllöjä ja puhuttu miten niidenki pitää välillä päästä leikkii ja syömään ja kaikkee, et toiset tarvii sitä pimeetä ja pimee on hyvä juttu.

Musta tuntuu et mitä enemmän ainakin mun tytölle käy sillein positiivisesti ja hyväksyvästi läpi näitä, sen enemmän se kelaa et joo, ei se ookaan jännä juttu, vaan tosi tarpeellinen ja niin pitää olla. 

Kristaliina
Puutalobaby

Joo se tais olla samaa aikaa (tuon kurkkimispelon kanssa), kun puhuttiin myös ikkunasta heijastuvista asioista. Titi-nallen konsertissa taisi olka kangastus aavikolla; puhuttiin, että mitä se oikein on ja niin edelleen. Sitten tirppaa vähän pelotti esimerkiksi ikkunan kautta heijastuvat meidän omat lamput; suljettiin valoja ja laitettiin päälle ja opeteltiin, että mitä se heijastus on - ja verrattiin peileihin ja niin edelleen. Sit se oikeastaan menikin ohi aika pian :)

Totta, tuntematon pelottaa usein aikuisiakin - saatikka sitten lapsia! Tuolla MLL:n sivulla just sanottiin, miten pelko on joskus ollut tärkeä osa suojautumista ja hengissäsäilymistä ajatellen, osa itsesäilytysmekanismia. Se oli jotenkin.... ...hyvä ajatus :) Että se on normaalia ja niin pitääkin olla :)

Miitu (Ei varmistettu)

Ei tuosta mun mielestä tarvi puhua menneessä aikamuodossa. Muistelisin jostain lukeneeni havaintopsykologiaan liittyen, että just tietyt muodot helposti havaitaan ensin sen mukaan, miltä pitää suojautua. Esimerkiksi keppi havaitaan käärmeeksi, jos se on kontekstin kannalta relevanttia. Mulla on tästä ihan omakohtainen kokemuskin. En nyt muista, olinko vielä ihan täysi-ikäinen, mutta ainakin lähes, kun olin joskus syksyllä metsässä lenkillä. Olin samaa reittiä kulkenu aiemmin vain hiihtäen, ja kappas kummaa, lammen poikki (suht ison sellaisen) ei noin vain loikittukaan. Lähdin sitten metsän poikki haahuilemaan takaisin merkatulle reitille. Polulla oli ollu tosi valoisaa, joten kun silmät ei ollu vielä tottuneet metsän hämärään, tulkittin ensin kaatuneen puun juurakon karhuksi. Ei siinä nyt onneksi kovin kauan ehtiny mennä, ennenkö huomasin virheeni, mutta kyllä siinä ehti sydän hypätä kurkkuun ja pääs vilistä, mitä sitä pitikään tehdä, jos karhu tulee vastaan.

Mun "lonkkalisäke" heräs uniltaan, mut pakko vielä kommentoida tuota asioista puhumisen merkitystä. Tätä kirjottaessa esikoinen huikkas, että hänelle tuli painajainen. Lopulta selvisi, että tarkottiki painaumaa... No joo, ei suoraan liittyny aiheeseen, mut hiukan huvitti, kun tähän saumaan tuli. Ehkä palaan huikkimaan vielä ihan aiheestakin :)

Salla-Maaria (Ei varmistettu)

Meilläkin on lapsena pelätty mörköjä! En tiedä, kuinka "oikea" tapa tämäkään on, mutta meillä laitettiin makuuhuoneen ikkunalaudalle näkinkenkiä ja simpukoita, koska muumien mörkö halusi niitä. Näin ollen jos mörkö yöllä tulisi, se veisi näkinkengät eikä minua. Samaan aikaan toki selitettiin, ettei mörköjä ole olemassa, mutta itseäni ei kyseinen selitys vakuuttanut.

Huono puoli tässä taktiikassa sitten oli se, että minulla oli isoveli, joka piti pikkusiskonsa säikyttelystä, joten hän oli yhtenä yönä käynyt hakemassa ne näkinkengät siitä ikkunalaudalta. :D Nyt 20 vuotta myöhemmin asialle pystyy jo nauramaan, mutta silloin pelotti aivan saakelisti eikä paljoa naurattanut.

Asikaine
Asikaine

Voi helvetti! Mää jankkaan täällä päivästä toiseen ei oo olemassa kummituksia, ei oo olemassa aaveita...en oo ees aatellu, ettei se ois suotavaa. Pitääkin ehkä tarkistaa vähän tätä mun ..kröhöm.."tekniikkaa" (ei meinaan oo toiminu, vaan harva se ilta aave tai kummitus jännittää toista), vaikka oon aatellu, että jos hellästi vaan kerron, ettei sellaisia oo, niin ei mietityttäisi niin paljon.

Joskus pieni näkee niin selvän kummituksen, että mää pelkään niitä itsekin..

Muumien mörköä en sentään oo kieltäny, vaan sanonu sen olevan ihan kiltti, mutta yksinäinen ja että senkin kanssa pitäisi jonkun leikkiä ja pyytää sitä jätskille. (joku kohta siis meni oikein)

Veer (Ei varmistettu)

En tiedä onko joku tämän jo kommentoinut tähän ketjuun mutta laitanpa kuitenkin! Jossain näin idean että lapsia varten (tai lasten kanssa) oli tehty "mörönkarkotussuihke". Eli vettä suihkepulloon ja asianmukaiset etiketit kylkeen. Sillä sitten suihkautetaan sängyn alle illala niin eipä tuu mörköjä ;D

Asikaine
Asikaine

Pitääkin testata ja muutenkin kehittää erilaisia tapoja päästä noista aaveista, kuin vain kieltää ne;) Kiitos vinkistä!

P (Ei varmistettu)

Just tuossa selän takana 3-v juoksee ja kiljuu "Käärme, käärme!". Mistä lie sai päähänsä, että täällä sisätiloissa käärmeitä olis...

Ja itse edelleen 37-v (no childhood fear I guess) pelkään haita niin luonnonvesissä kuin altaissakin. Nokian kylpylässäkin oli äkkiä uitava ulkoaltaalta sisälle, kun tuli mieleen mahdollinen hai siellä ulkotiloissa. Vaikka mä kuinka tätä asiaa olen järkeillyt, se VOI olla siellä, tai jostain sinne ilmestyä. Jos ei se altaassa valmiina ole, niin voihan olla joku luukku altaassa, josta se yhtäkkiä ilmaantuu...hrrr!

Kristaliina
Puutalobaby

Hih ja Silva just eilen kysyi, että "onko vesikäärmeitä olemassa?". Sit keskusteltiin, missä asuu vesikäärmeet ja missä tavalliset käärmeet ja niin edelleen. Yritin olla näyttämättä omia tuntemuksiani, että "iyyyyyh apua-yäk-hyi-käärmeitä" :D

LeenaK (Ei varmistettu)

Tämähän on iso ongelma vilkasmielikuvituksellisille lapsille (ja heidän perheilleen). Meillä niitä lapsista 2/3. Yksi leikki että lätäkössä on haikaloja ja sai sitten hysteerisen pelkokohtauksen. Ja voi mikä hirveä peikkokammo oli 5-vuotiaana! Ja onnekkaasti lastenhuoneessa on samantapainen kaappi kuin se, mistä Muumit piilosilla- pelissä tulee Mörkö! Voi sitä ongelmaa näillä molemmilla. Aina availtiin ovia 'katso, ei ole mörköä', mutta nuorempintiesi kertoa,mettä se on NÄKYMÄTÖN. Viisivuotiaana kuopus hipsutteli vakavana yläkerrasta ja kuiskasi 'mä kuulin kun näkymätön kotitonttu röyhtäisi'. Aak iik apua! Hiema popkassa pitelemistä. Kotitonttuja ne molemmat pelkäsi aika paljon, vaikka kuinka koitettiin 'ne on kilttejä' ja vaikka mitä. Mutta kylläh
N nämä sitten ajan myötä helpottaa, vaikka meillä ainakin ne on menneet uniin ja sitten on yötkin olleet lecottomia.

Yhdelle aiemmalle kirjoittajalle siis voisin sanoa, että on kyllä ihan normaalia pelätä keskellä päivää vaikka susia. :-( Tai sit meilläkään lapset ei oi ihan normaaleja...

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en ollenkaan huomannut että siinä mitään normaaliutta olisikaan epäilty, missä susista puhuttiin. Pitänee lukea kommentti uudelleen. Jännä miten eri tavoin näitä voi omista lähtökohdistaan kukin tulkita :-)

pelagia
päivät kuin

Minä pienenä olisin kokenut "ei mörköjä ole olemassa"-jutut omien pelkojeni lyttäämisenä. Että mitä sinä olemattomia asioita pelkäät, älä viitsi.

Mun suurin pelko oli, että illalla mörkö tulee postiluukusta ja jää väijymään välioven taakse. Niinpä faija kävi joka ilta tarkistamassa onko mörköjä, minä kurkin kulman takana :D Ei sitä kauaa tarvinnut tehdä, kun olin jo sitä mieltä ettei siellä mitään ole.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä muuten välillä kaipaan noita irrationaalisia pelkoja, mörköjä ja peikkoja. Nyt jo lukeva lapsi on viimeisen vuoden aikana pelännyt Venäjän hyökkäystä, ebolaa ja isistä. Lööppiotsikot saavat aivan uuden merkityksen meidän arjessa.

pelagia
päivät kuin

Joo, ei enää mitään helppoja nakkeja..

Minäkin aloin pelätä mörköjen jälkeen Bosnian ja Kosovon sotia. 

Kristaliina
Puutalobaby

Tämä. Oi tämä. Mulla kans tosiaan se Olof Palmen murhaajapelko tuli tietysti uutisista. Ihan kauhistuttaa tulevaisuudessa, kun lukemaan oppiva lapsi pääsee just lukemaan jotain karseuslööppejä, uhhuh.

Katsotaanko teillä muilla muuten uutisia lasten kuullen? Meillähän siis ei, kun ei katsella muutenkaan telkkaria :) Mutta oon miettinyt, että miten telkkaria käyttävissä perheissä uutisten kanssa tehdään - sensuroidaanko aivan näiltä pienimmiltä lapsilta? Koska aika karua kamaa sieltä tietty tulee...

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei katsota koskaan. Muutenkin lasten aikana telkkarista tulee vain lastenohjelmia tai urheilua, jos siis on edes auki. Yleensä pidetään kiinni. Autossa välillä havahduin kesken uutisten, että nyt on vaihdettava kanavaa. Ennen vanhaan (heh heh, en keksinyt muuta termiä) vanhemmat eivät ehkä samalla lailla osanneet suojella lapsia uutisilta. Kyllä mä muistan aika pienenä jo katsoneeni vanhempieni kanssa. Nyt taas nuo lööpit on todella maalaileva ja osa myös tosi räävittömiä. Myös seiskan kannet ovat herättäneet kysymyksiä. "Miten joku voi saada uudet rinnat?!" on sieltä helpommasta päästä ;)

Noi uutiset onkin muuten sellainen asia, mistä en tahdo valehdella. Niistä on taikuus kaukana. Aika kieli keskellä suuta joutuu kyllä niistä keskustelemaan, ettei perusturvallisuus järky.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on yksi syy miksi en mitenkään erityisesti kannustaisi alle kouluikäistä lukemaan opettelussa. Siis tietenkään sitä ei voi jarrutellakaan, mutta en erityisesti treenaisi ellei lapsi sitä oikein erikseen pyydä. Ympäristö on niin pullollaan lapsen kehitystasolle sopimatonta tekstiä, etten halua lähteä niitä ennen aikojaan selittämään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Totta. Tuo vain oppi ilman opetusta neljän vanhana. On aina ollut kielestä ja kirjaimista kiinnostunut ja nyt eskarilaisena lukee jo pitkiäkin kirjoja itsekseen. Pieniä kyllä ovat me ekaluokkalaisetkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu toki on pieniä 7-vuotiaatkin, mutta käsityskyvyssä on sentään iso ero 4-vuotiaaseen. Suurimpana erona varmaan tuo toden ja tarun erottaminen. Meillä 7vkään ei katso uutisia. Sen ikäinen tuntee hyvin rajansa ja jos telkkarista tulee aikuisten ohjelmien etukäteismainoksia, hän vaihtaa hetkeksi kanavaa tai peittää silmät (näitä kun joskus tulee kun yhdessä katsotaan jotain viihdeohjelmaa vkl iltoina). Tietää siis itsekin mistä potentiaalisesti tulee pahoja unia. Meilläkin kaikilla lapsilla on leikeissä ollut aina todella vilkas mielikuvitus, mutta (kumma kyllä?) eivät ole koskaan pelänneet mielikuvituksensa tuotteita. Mikäköhän senkin eron sitten tuottaa, että toiset kuvittelevat pelottavia ja toiset eivät?

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä nuo lööpit ja muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa vasta nyt eskari-iässä. Varmaan liittyy tuohon käsityskyvyn kasvuun. Pienempänä ei vielä ymmärtänyt lukemansa sisältöä niin hyvin. Sillä tavalla ei siis aikaisin lukemaan oppiminen niinkään aiheuttanut ongelmia.

Miitu (Ei varmistettu)

Vaan kun se lapsi onneton vaatii... Vuoden sain toppuuteltua, mut viimeisen puol vuotta on aktiivisesti vaatinu avustamaan sanojen kirjoittamisessa/lukemisessa. Osaa tätä nykyä kaikki kirjaimet (iso/pieni), kuulee äänteitä muualtakin kuin sanan alusta, tunnistaa liudan tuttuja sanahahmoja ja osaa liu'uttamalla kirjottaa koneella maks kuuden kirjaimen sanoja. Ikää himpun alle neljä vuotta. Onneksi (?) on vielä siinä uskossa, että vasta koulussa opetellaan lukemaan, joten ei varsinaisesti osaa vielä lukea, mut tuskinpa se kovin kaukana enää on.

Ei kyllä tosiaan hirmuisesti innosta, mitä printtimaailmaan siirtyminen tuo tullessaan, kun tuskinpa tuo kiinnostus tekstejä kohtaan tästä ainakaan laantuu. Käsityskyvyn vajavuudesta johtuvien ongelmien lisäksi saa mediakriittisyysopetuksen alottaa täyslaidallisena pirun varhain, kun esim. kaikki median tuottamat jutut uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Tai no okei, kenen tahansa muun tarjoama tieto. Äiti on epäluotettavin lähde.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta :) Onneksi se neljävuotiaan maailmankuva on vielä aika rajoittunut ja lööpit ei silleen vielä kohtaa sitä. Ebola on samanlainen tauti kuin nuha! Toki sieltä uusia sanoja saattaa tarttua, mutta niitä meillä on imetty ihan joka puolelta muutenkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän lasten sängyn alla ei ole koskaan ollut mörköjä, koska kyllähän meidän koira huomaisi, jos olisi! Ei ole sitten tarvinnut enempää aiheesta vääntää, kerrasta ovat uskoneet. Lapset ovat kyllä erittäin vähän mihinkään yliluonnolliseen olleet koskaan kallellaan. Päiväkodin Jeesus-jutuillekin nauravat ihan kippurassa, että mitä höpötystä, vaikka kotoa ei ole tällaista toimintamallia opetettu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en pelkää haita uima-altaassa vaan sitä, että joku "murhaaja" tulee ja nykäisee nilkasta uppeluksiin ja hukuttaa, varsinkin, jos uima-altaassa on sellaisia seinässä olevia lamppuja, jotka on rikki. Ja pelkään, että näen jonkun hukkuneen siellä uima-altaan pohjassa, jos sukellan. Pelkään myös ääniä pimeässä, ja kyseessähän on tietysti murhaaja joka vaanii tilaisuutta. Nämä pelot tulivat teini-iässä, kun katselin iltamyöhällä telkkarista CSItä tms. tai kauhuleffoja. En mielelläni katso niitä vieläkään iltaisin, varsinkaan yksin. Nyt koiran omistajana on täytynyt oppia jotenkin hillitsemään omia pelkoja lenkeillä, ettei koira vaistoa niitä ja ala vauhkoksi. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Uhhh ja mä pelkään käydä esim. kesämökiltä puskapissalla pimeässä! Samoin muutenkin pimeässä metsässä olo yksin olisi sydämenpysäyttävänpelottavaa. Murhaajaraiskaajaa tai jotain vastaavaa pelkään - heh luonnollisesti. Metsissähän ne vaanivat kesämökeiltä pissalla kävijöitä :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Luonnollisesti joo :-)

Partioporukoissa oli yhteen aikaan tapana lähteä pelottelemaan jotain toista metsäretkellä olevaa porukkaa (15 +- ikäisissä, ei lapsia). Muistan siitä vain, että mökiltä huussiin lähtiessä pelkäsin aina eniten sitä kuinka kovasti pelästyn jos joku pelottelee. Ja lopulta meidän retkille ei edes koskaan tullut ketään pelottelemaan. Itse pystyn rationaalisella ajattelulla aika pitkälle hallitsemaan noita pelkojani, mutta kyllä sitä yksin pimeässä metsässä on välillä tullut juoksuaskelia otettua jotta pääsisi nopeammin pois.

sariaaa (Ei varmistettu)

Konkreettinen vinkki: varsinkin nakymattomia morkoja/kummituksia/tontuja vastaan voi pienelle lapselle tehda "moronkarkoitusuutteen". Eli sekoitetaan (vaikka yhdessa) vesipulloon sopivia aineksia (vaikka vetta ja sitruunamehua niin raikastuu sisailma samalla :D ), ja sanotaan lapselle etta kohdatessaan taikasuihkeen nakymaton morko/kummitus/tonttu haviaa puff!-vaan ilmaan. Nain lapsi saa konreettisen keinon taistoonsa nakymatonta pelkoa vastaan. Toiminee paremmin ei-oikeasti-olemassa olevien pelkojen kanssa, mutta saattaisihan tama toimia krokotiilienkin kanssa.

Ja tosiaan en stressaisi siita etta tassa valehdellaan lapselle siita etta kummituksia oikeesti onkin, silla lapsi kasvaa kylla siita uskosta ulos vaikka vanhemmat kuinka itse "uskoisivat" kummituksiin/joulupukkiin :)

morning glory
Morning Glory

Juuri tuota samaa olen minäkin miettinyt, nyt kun kolmevuotiaalle on ruvennut erilaisia pelkoja tulemaan, ettei kannata sanoa että ei niitä pelottavia asioita ole, koska lapsen mielestähän niitä on sanoin mitä sanoin.. mutta en nyt ihan haluaisi lähteä mukaankaan siihen että "karkoitetaan möröt nyt yhdessä pois" jolloin periaatteessa minunkin mielestäni niitä voisi siellä sängyn alla lymytä..

Meillä nyt ainakin toistaiseksi on toiminut se, että möröt, peikot, haamut yms. ei asu meidän maailmassa vaan ne asuu "piirettyjen maailmassa" siis samassa paikassa missä esim. Anniina balleriina ja Dorakin asuu, joten niitä ei voi olla sängyn alla. Tähän tyttö on ollut tyytväinen, ja pelot on pysynyt poissa. 

ps. ihanat auringot :)

Maria87 (Ei varmistettu)

Meidän kesällä kolme vuotta täyttävä poika on myös talven mittaan alkanut pelätä tuulisella ilmalla ulkona olevan susia ja kotona pimeässä huoneessa karhuja ja leijonia. Meillä parhaiten on toiminut juurikin asioiden selittäminen ja poika on ottanut tavaksi hokea "pimeää, ei karhua ei leijonaa. Niinhän äiti?' ja myöntävän vastauksen jälkeen uskaltaa napsauttaa valot päälle :) omassa huoneessa ei onneksi mikään pelota kun on univalo päällä.
Itse muistan lapsena (n. 9-10v) lukeneeni iltalukemisena Neiti Etsivä ja ennen nukahtamista piti sitten kurkata vaatekaapit ja sängyn alusta pommien tai käsikranaattien varalta. Mahtoi olla rentouttavia unia:D

Mulle on ihan älyttömän luontevaa (enkä oo tätä ennen kyllä asiaa edes ajatellu) lähteä aina kaikkiin mielikuvitusleikkeihin mukaan. Esim. tossa päivänä eräänä mulle ilmoitettiin että seinällä on mörkö (ei mitenkään peläten paniikissa, mutta hieman jännittyneenä) ja sitten me yhdessä sanottiin mörölle, että sen pitää nyt mennä omaan kotiin ja sitten oli kaikki taas hyvin. Ja aion kyllä jatkaa samalla linjalla tästä eteenpäinkin :)

Mä oon oikeastaan sitä mieltä, että kyllä ne lapset tietää toden ja sadun eron, mutta joskus ne vaan leikkii niin supertosissaan, että unohtavat sen että ovat leikkimässä. 

pire (Ei varmistettu)

Voi lapset kun ne on hassuja &lt;3 Jännityksellä odotan minkälaisia juttuja oma muksu keksii kun siihen ikään pääsee joskus :S

Muistan pelänneeni lapsena, joskus ehkä 6-7 vuotiaana, että joku saattaa ihan yhtäkkiä tulla ja tappaa. Pelkäsin olla serkuillani yötä, koska pelkäsin että tätini yhtäkkiä vain ampuisi minut. Tuosta noin vaan. Ja muistan yhdenkin pyörälenkin äitini kanssa, että en uskaltanut ajaa oman äitini edellä, koska pelkäsin että minut ammutaan jos käännän selän... Ihan hullua. Muista kuinka toistin itselleni, että ei niin voi käydä, mutta samalla pelkäsin kuitenki. Ei tuota onneksi kauaa kestänyt ja varmaan jonkun elokuvan seurauksena. Ja maailmanloppua pelkäsin minäkin ja pelkään edelleen!

Nuo uutiset on kyllä kinkkinen juttu lapsen kannalta. Muista itse lapsena kuinka uutiset alkoivat kauheasti ahdistaa. En ehkä haluaisi että oma lapsi niitä katsoisi, mutta toisaalta ajattelen että liika "kuplassa kasvaminen" ei tee hyvää sekään.

Seropi (Ei varmistettu)

Meillä on muumipeikon mörkö käsitelty siten, että "äiti ajaa mörön pois" ja toistaiseksi usko äidin voimiin on riittävä. Myös krokotiileistä ja dinosauruksista on keskusteltu, ja kolmivuotiaalle on riittänyt tieto, missä asuvat tai ovat asuneet ja että eivät tule meille. Pimeässä nähdyt lohikäärmeensilmät on puolestaan luokiteltu kiltiksi lohikäärmeeksi, joka kaipaa kavereita. Eli tilanteen mukaan on menty juttuun mukaan.

Itse pelkäsin alle kouluvuotiaana vähän aikaa todella pahasti ilmastonmuutosta, kun olin aikuisten keskusteluista kuullut, että vedenpinta nousee ja monet kaupungit jäävät veden alle. Pelkäsin tulvan tulevan yön aikana ja hukuttavan koko perheen. Siinä oli vanhemmilla jonkin aikaa selittämistä, että asiat eivät voi tapahtua yhdessä yössä, eivätkä ole kyllä tapahtuneet kolmessakymmenessä vuodessakaan!

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Kiitos tästä kirjoituksesta! Aihe on nimittäin meillä hyvin ajankohtainen ja sain tästä hyviä vinkkejä. :)

Vajaa 3-vuotias poikamme sanoo usein iltaisin, että joku koputtaa tai setä on ikkunan takana (omankin mielenrauhan takia on ollut hyvä, että asutaan nyt kerrostalossa melko korkealla). Poika käsittelee ja pohtii pitkään ja perusteellisesti myös saduista ja tv:stä näkemään juttuja. Saammekin olla melko tarkkoja, mitä hänelle luetaan ja näytetään.  Yhdessä sadussa pieni norsu eksyi äidistään ja vaikka kaikki päättyi hyvin, pojalle tuli hetkeksi pelko hylkäämisestä. :/

Cpop

Meidän napero rupesi joskus 2 veenä puhumaan kummituksista.. En tiedä mistä hän sen edes oppi koska meillä ei ole yhtäkään kirjaa jossa olisi kummituksia(taotaokirjassa on vedenhenki, jota joskus katseltiin ei edes luettu, mutta sekin on henki ja sellaisena kutsuttu), en ole koskaan kummituksista puhunut hänelle , eikä sellaisia piirrettyjäkään katsottu, mutta se on jäänyt hänelle tosi vahvasti mieleen. Hän saattaa osoittaa kaappia/vaateröykkiötä/tms. pimeässä ja sanoa että "Iso kummitus. Pelottaa".  Tai joskus hän saattaa osoittaa ihan "tyhjyyteenkin" ja sanoa näin .. ooppa siinä itse sitten hermostumatta, kun omakin mielikuvitus on välillä vähän liiankin vilkas. Toisaalta hän saattaa myös leikkiä itse kummitusta ja kulkee öristen huoneesta toiseen, samalla tavalla kuin leikkisi dinosaurusta tai leijonaa tai vastaavaa...

En vaan tiedä y-h-t-ä-ä-n miten tuohon kummitusasiaan sitten pitäisi suhtautua.. Joskus auttaa se kun ollaan laitettu valot päälle ja katsottu että se olikin vaan joku asia joka pimeässä näyttää erilaiselle, mutta tällaisissa tilanteissa missä osoitetaan "tyhjyyteen" niin.. mitäs sitten! Valot laittaa päälle ja katsellaan yhdessä seiniä !?!? :D

Toisekseen.. miten selität mitä kummitukset on tai missä ne asuu!!!? :D

Pages

Kommentoi