Munasoluja pakastimessa?

Puutalobaby

Tänä aamuna heräsin flunssaisena sateiseen aamuun, peruutin tekstarilla Vaihtoringin vaihtaritapaamisen (koska heräsin flunssaisena), kaadoin kuppiin pikakahvia, järsin aamupalaksi jäisiä raakoja pakasteperunoita (koska leipä oli loppu enkä keksinyt muutakaan) ja naputtelin googleen sanat "munasolujen pakastaminen".

*******

Meinasin kirjoitaa tähän, että minä olen aika hyvin säästynyt kaikilta ärsytäviltä "no koskas toinen" -kyselyiltä. Sitten tajusin, että het-ki-nen: itse asiassa olenhan minä viime aikoina ollut osallisena vaikka kuinka monessa tällaisessa keskustelussa.

Mutta keskustelun aloittaja olen vaan tainnut olla minä itse.

Faktat pöytään:

  • me halutaan toinen lapsi
  • mä olen kolkytkuus

Että siinäpä lähtötilanne kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Olen pyöritellyt asiaa mielessäni, ja varmasti ärsyttävyyteen asti mennyt kyselemään kaikilta kahden pienen lapsen vanhemmilta, että hei mikäs heidän ikäeronsa on? miten teillä menee? suosittelisitteko?

Hyvin kuulemma menee, ja ensimmäiset vuodet ovat kyllä raskaita - mutta ratkaisu tuntuu kuulemma oikealta: pian heistä on seuraa toisilleen, sisaruksen kanssa on hyvä kasvaa ja niin edelleen.

Olen niin pöhkö, että ajattelin asiaa jopa työteknisesti: nyt, kun olen joka tapauksessa kertonut olevani vuoden vielä kotona... Mitä jos vaan pyöräytetäisiin toinen lapsi tässä saman tien alta pois, palaisin töihin sovitusti vuoden päästä (mutta nyt siis kahden lapsen äitinä) ja Joel jäisi vuorostaan kotiin hoitamaan heitä molempia.

Heko. Heko. Okei ei sitten.

Mutta niin:
Monien pähkäilyjen jälkeen olen tässä vaiheessa jo aivan varma siitä, että vielä ei ole sopiva aika meille. Emme ole vielä valmiita. Haluamme antaa Silvalle vielä muutaman vuoden ajan sataprosenttisen huomiomme - uuden lapsen myötä tuntisin luultavasti kroonista huomionantokykypulaa heitä molempia kohtaan. Enkä haluaisi alkaa sisaruksentekohommiin vain siksi, että aika saattaa loppua kesken. Pitäähän sen tuntua jotenkin... oikealta.

Vaikka moni siitä kyllä selviää ja sitä jopa lämpimästi suosittelee, mutta... no, niin kuin sanoin: vielä ei ole sopiva aika meille. Toivoisin, että Silva olisi noin 4-5-vuotias, kun pikkusisarus saapuisi maailmaan.

Mutta sehän siinä on; kun ei näitä voi aina niin suunnitella. Ja neljän vuoden kuluttua olen neljäkymmentä.
(vaikka sitä ei tietystikään kukaan uskoisi, kun olen vaan näin äää-äääärimmäisen nuorenasäilyneenhehkeä kröhöm he he)
 

*******

Takaisin siihen google-hakuun.

En tiedä, oliko Joel tosissaan (luultavasti oli), kun heitti, että "no hei ainahan me voidaan pakastaa sun munasoluja".

Voidaanko? Siksi google-haku.

No ainakaan tämä MeNaisen juttu ei vielä saa minua säntäämään kotipakastimelleni - hommaa kun on Suomessa tämän mukaan tehty lähinnä ennen syöpähoitojen aloittamista.

*******

Mutta olen kyllä ihan tosissani: jos tuollainen (realistinen) mahdollisuus olisi, niin todennäköisesti tarttuisimme siihen. Ööö ja jos se ei maksaisi kymmentä tuhatta euroa. 

Maksanhan isoja vakuutusmaksujakin. Tämä olisi tärkeä vakuuus: jos (sitten kun olemme valmiita) luomu ei enää onnistuisikaan, olisi olemassa jonkinlainen plan b.

Mitä mieltä olette: 
olisitteko valmiita pakastamaan munasolujanne, jos siihen olisi tarjolla realistinen mahdollisuus?

Share

Kommentit

Varattu nimimerkki (Ei varmistettu)

En olisi, mutta kysy uudestaan neljän vuoden kuluttua, kun olen edelleen parisuhteeton ja 32-v. Ja enpä olisi sinua uskonut i-ki-nä 36-vuotiaaksi :). Ehkä se luonto hoitaa homman, mielestäni olisitte ideaalit adoptio- tai sijaisvanhemmiksi jos biologinen ei tärppää enää siinä vaiheessa kun olette siihen valmiit. Elämä kantaa, eikä sitä voi liikaa ohjata < 3.

ps. tykkään tästä blogista tosi paljon, olet ihanan avoin ja kiva!

Kristaliina
Puutalobaby

Elämä kantaa - siinä olen samaa mieltä! Ja kiitos kivasta palautteesta :)

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Tää on kyllä yhtä pähkäilyä, että toinen ja kolmas, vai kuinka monta ja milloin?

Adoptiosta kuitenkin sen verran, että nykyään usealla maalla on adoptiolaissa ikärajoitus ja adoptiojonot on aika pitkät.  Eli siis laissa on rajoitettu kuinka iso saa vanhemman ja lapsen välinen ikäero olla. Muistaakseni joissain maissa oli ainakin tuo 40 sellainen maaginen raja. Silloin ei enää ihan pientä vauvaa voi adoptoida. Mutta ei siis kaikissa maissa.

Vielä sellainen toteamus, että myös lapsettomuudesta kärsiviä ja lapsen haluavia on paljon ja he ovat noissa adopitojonoissa pitkiä aikoja odottamassa sitä omaa, kun samaan aikaan adoptiokiintiöitä pienennetään. Soisin heille ensin mahdollisuuden adoptiolapseen ja pakastuttaisin meillä noita munia jotka voidaan se lapsi vielä biologisesti saada.

Onnea siis munien pakastamiseen, loistava idea :D!

Varattu nimimerkki (Ei varmistettu)

Ja anteeksi tuo oletus että olisitte ideaalit ei-biologisen lapsen kasvattajat, pelkkää mutua tämän blogin pohjalta vain tottakai :).

Emmi Nuorgam (en kirjautunut) (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/mun-elama-milloin-siita-tuli-nain-ihana

(en pääse kirjautumaan, joten ollaan nyt vaikka sitten vierailija)

Totta kai pakastaisin! Luovuttaisin myös munasoluja, jos mun sukurasitteet ei olisi niin suuria. En ole lukenut tota MeNaisten juttua, eli katsotaan josko se saa mun pään kääntymään, mutta en ymmärrä mitä pahaa siinä olisi, että lapsi tulee maailmaan sitten kun se tuntuu vanhemmista hyvältä. Lapsihaaveita kun voi puhtaan itsekkyyden lisäksi lykätä vaikka sairastaminen, pitkäaikaistyöttömyys, masentuminen, puolison menehtyminen jne.
Ja siis ihan parhauttahan olisi, jos sen pakastetun munasolun voisi sitten lahjoittaa tarvitsevalle, jos ei itse koskaan käyttäisikään.

Kristaliina
Puutalobaby

Tuo MeNaisten juttu on hyvä ja kiva - ainoa siinä vaan se, että sen mukaan hommaa ei vielä tehdä Suomessa, vaikka monissa muissa maissa tehdäänkin. Mä olin itse asiassa aika yllättynyt; kuvittelin että tämä olisi aika yleistä jo meilläkin.

Tosi hyvä pointti tuo lahjoittaminen, jos itse ei sitä käyttäisikään!

Kanelibasilika

Hih, pieni Ilo pakastimeen <3

Kristaliina
Puutalobaby

"Joo, on meillä toinenkin lapsi" (kaivaa pakastinta)
"Tässä on Silvan pikkuveli Ilo" (näyttää Ikean pakastinrasiaa)

Mä nii-iii-iiin tekisin noin! :D

Kanelibasilika

Miten niin vakava aihe ;D

Kristaliina
Puutalobaby

tsihihihi!

Pystyin näkemään itsenikin tuossa tilanteessa. Mä myös nii-iii-iiin tekisin noin! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

En kyllä lähtisi pakastamaan solujani siksi, että voisin saada lapsen siinä iässä, kun sen ei enää biologisesti pitäisi olla mahdollista. Siihen on syynsä, että adoptioissakin lapsen ja vanhemman ikäero saa olla maksimissaan jotain tiettyä, olisko n. 40 v. Naisen fysiikkaa ei myöskään ole tehty synnyttämään minkä ikäisenä tahansa, keskimäärin mitä vanhempana synnyttää, sitä huonommin siitä palautuu. Siis keskimäärin. Ja vaikka miten nyt olisin nuorekas, miettisin kyllä myös olenko sitä 15 vuoden päästä, kun lapsi on teini-iässä. Tai jos vielä 5 vuotta lykkäisiin niin entäpä 20 vuoden päästä? Itseäni myös sinänsä hirvittää kasvava downin riski, koska aborttia tuskin lähtisin tekemään. En usko, että jaksaisin vanhana vanhempana hoitaa erityislasta kovin pitkään kotona ja kyllä, toivoisin joskus myös voivani vielä nauttia elämästä ilman lapsia heidän muutettuuaan omilleen. Tarkoittamatta siis ettenkö nauttisi elämästä näinkin, mutta aikansa kutakin.

FFFifi
Fitness Führer

Samaa mieltä vierailijan kanssa. En pysty sanomaan, että 100varmasti en halua enempää lapsia, mutta ainakaan nyt ei ole niiden aika. Jos se aika tulee myöhemmin, niin se tulee kroppani asettamissa rajoissa, koska niihin on syynsä.

Kristaliina
Puutalobaby

Hyviä perusteluita! Nämä on tosiaan niin henkilökohtaisia tuntemuksia ja mielipiteitä, että vaikka päätyisi omassa päässään vastakkaiseenkin "lopputulemaan", on ainakin itselläni myös tällaiset toisenlaiset näkökulmat hyvin helppo ymmärtää.

Raks (Ei varmistettu)

En kyllä usko, että olisit 36 v! Ajattelin, että olet himpun päälle 30, ehkä 32 ;) Mutta oon sitä mieltä, että en pakastaisi munasoluja, se ei vaan tunnu oikeelta.
Jotenkin luotan, että voisitte saada toisen luomustikin, kun olet ensimmäisenkin kohtuu vanhana saanut luomusti :) Mulla äiti oli peräti 40 kun ensimmäisen sai, joten ei se mahdotonta ole. Tietty melkein 10 v nuorempana vaikkakin lapsettomana on hieman eri tilanne sanoa, vaikka onkin täälläkin havaittavissa ajoittain pientä ikäpanikointia juuri lastensaannin osalta ;) paitsi nyt tekstisi vähän rauhoitti, ehkä minäkin vielä kerkeän vaikka menisi vuosi jos toinenkin. Vauvakuume vaan on taas asia erikseen... :D
Ihania kesäpäiviä!

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos! :)

Jos nyt oikein muistan, se taitaa mennäkin jotenkin niin, että on todenäköisempää saada toinenkin suht helpolla, jos ensimmäinenkin tulee helposti. Näin ainakin toivon ja mukavampi ajatella nyt niin, eikä hermoilla :)

Ja joo, ehdit varmasti!

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Irish Timesissa oli eilen ainakin hieman huojentava kolumni aihetta sivuten: http://www.irishtimes.com/life-and-style/people/whoops-forgot-to-have-a-...

Katie
Aika kypsä äidiksi

Kas. Mullekin tuli yllätyksenä, että Suomessa ei vielä voi pakastaa munasolujaan, kun kerran se on täällä jo aika arkipäivää ja muutaman suomalaisen kaverinkin kanssa olen siitä jutellut. 

Hinnoista: en usko, että Suomessa muniksien keräys, tallennus, hedelmöittäminen ja istutus tulisi välttämättä maksamaan ihan kymppitonnia, sillä hedelmöityshoitojen hinnat näyttävät olevan Suomessa halvemmat kuin Lontoossa. Mutta tonneista kyllä varmasti puhutaan. 

Ja vielä lahjoituksesta: ajatuksena arvokas, mutta kannattaa pitää mielessä, että yleensä lahjoitusmunasoluiksi kelpuutetaan vain alle 35-vuotiailta kerättyjä soluja. Tutkimukseen "ylimääräisiä" muniksia voi toki lahjoittaa vanhempanakin.

Arvata saattaa, että kannatan kyllä ajatusta lämpimästi. Jos olisin itsekin kolmevitosena arvannut, että lapsensaamisessa kestäisi vielä viisi vuotta, olisin varmasti ottanut edes hitusen tuoreempia muniksia talteen jo silloin. Meillä kun ensimmäiset kaksi IVF-kierrosta menivät  suureksi osaksi puihin juuri vähäisen munasolusaaliin takia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo tonneista varmaan puhutaan, jos Suomessa tehtäisiin munasolujen keräys, pakastus, hedelmöittäminen ja siirto. Ainakin jos hedelmöityshoitoihin vertaa täällä. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka munikset olisikin säilötty pakkaseen "nuorena", ei läheskään jokaisesta alkionsiirrosta ala raskautta - ja todennäköisyys huononee mitä vanhemmasta naisesta on kyse. Usein alkionsiirtoja tarvitaan monia, jotta tärppää.

Kristaliina
Puutalobaby

Buhuhuu, mun munasolut ei enää kelpaa edes lahjaksi :) Ne on ihan hyvät vielä kuulkaas! :)

Joo, ja mulla oli siis nyt lähteenä vain tuo MeNaisten-juttu, eli ei kovin tieteellinen vankka pohja - mutta sen mukaan tuo olisi vielä harvinaista... Jossain toisessa google-tuloksessa mainittiin ruotsalaisnaisten "pakastusbuumista" - mikä tarkoitti sitten noin 10-15 tapausta :)

Just tämä sun viimeinen kappale on se, mitä mäkin ajattelen... Ajattelenko viiden vuoden päästä, että "miks mä en silloin"... Se on jotenkin aika pelottava ajatus. Teillä onneksi kaikki meni sitten parhain päin! <3

Ksenia (Ei varmistettu)

Itse tein saman haun muutama viikko sitten. Tein myös haun sterilointi. Vauva haaveet ei tunnu ollenkaan ajankohtaisilta vaikka olen jo 32. Ehkäisyasioiden miettiminen ahdistaa jatkuvasti. Jos maailma ja mielipiteet oisivat menneet vähän pidemmälle, tekisin sterilisaation ja pakastaisin munia siltä varalta jos 45 vuotiaana alkaa perheen perustaminen kiinnostamaan...

Kristaliina
Puutalobaby

Tiede tosiaan mahdollistaa tämän - ehkä tulevaisuudessa se on myös yleisempää (ja halvempaa). Ja toisaalta piteneehän ihmisen elinikäkin koko ajan, joten jatkossa 50-60-vuotias odottaja ei itse asiassa olekaan välttämättä niin utopiaa kuin miltä se nyt tuntuu :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on kyllä pohdituttava asia. Itse en välttämättä lähtis, mutta lähinnä sen takia että oma äitini on synnyttänyt terveen ja ihanan pikkusiskoni vielä 44-vuotiaana, ja lisäksi se ei olisi katastrofi vaikka toista lasta ei tulisikaan, toki surisin sitä luultavasti. Ajatuksena tuntuu kyllä siltä, että lapsen kannalta on parempi jos hän saa syntyä silloin, kun perheessä on hyvä tilanne lapsen tulla ja siihen ollaan valmiita. Toisaalta jos munasolujen pakastamisen yleistyminen veisi siihen, että lapsen saania lykättäisiin 50-60 -vuotiaiksi, niin en ole varma olisiko siinä enää järkeä.. Ja mielestäni toimenpiteistä aiheutuvat kulut pitäisi jokaisen kustantaa itse.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, tässä on monta hyvää pointtia.

Meilläkin on molempien perheissä saatu lapsia (kröhöm) hieman kypsemmässä iässä ja myös Silva sai alkunsa mallia naps vaan. Eli ehkä voisi luottaa luomutapaan - mutta sitten on tosi paljon niitä tarinoita, joissa jälkikäteen harmittaa, kun aika on jo mennytkin umpeen.

Ja sitten on tosiaan tuo lapsen saamisen lykkääminen 50-60-vuotiaaksi asti, mikä tuntuu tosiaan aika vieraalta ajatukselta. Mutta niin kuin tuossa toisessa kommentissakin kirjoitin: jos ihmisen eliniän odote koko ajan pitenee (ja ihmiset ovat myös terveempiä), ehkä se ei sitten jossain vaiheessa maailmaa olekaan enää niin kummallista :) En tiedä, pelkkää spekulaatiota :)

Ja samaa mieltä: jos näin "itsekkäistä" syistä pakastushommiin ryhtyisi, minunkin oikeustajuni mukaan jokainen kyllä sitten maksaisi kustannuksensa ihan itse :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ihanan asiallisena alkanut keskustelu näinkin ristiriitaisesta aiheesta - hyvä me! Vastailen tarkemmin kommentteihin, kun olen "oikealla koneella" :)

Mindeka
Ma-material Girl

Me ollaa Kristaliina pähkäilty aivan samaa asiaa, vaikkei olla munasolujen pakastamiseen asti vielä keskusteluissa päädyttykään ;) Me halutaan myös toinen lapsi, mieluiten vasta vuosien päästä, joten alkaa ikä kolkuttelemaan vastaan täälläkin. Tai siis, eihän sitä ikinä voi tietää, minkä ikäisenä voi vielä saada lasta, mutta uskaltaako ottaa riski ja odottaa? -Se on se meidän kysymyksemme tässä asiassa.

Ihan varmana pakastaisin munasoluni nyt, jos sillä saisin mielenrauhan tässä asiassa.

Kristaliina
Puutalobaby

"Uskaltaako ottaa riski ja odottaa" - tuo on just se meidänkin keskeisin ajatus tässä kysymyksessä... Niin ja muuten: varmasti se on yhtä iso (ja varmaan isompikin) kysymys myös monen eka lasta miettivän päästä.

Noooh, elämä on riski :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kun on sivusta seurannut kaverien lapsettomuushoitoja, en kyllä lähtisi vapaaehtoisesti siihen mukaan vain sen takia, että joskus nelikymppisenä olisi se oikeampi aika toiselle lapselle. Niin monet itkut on itketty, kun siirrot ei ole onnistuneetkaan! Jos toista lasta yhtään ajattelette ja elämäntilanteenne ei ole ylivoimainen, niin ei kun ehkäisy pois ja menetelmä Tulee jos on tullakseen -käyttöön. Lapsi ei välttämättä ala tulla ekasta kuukautiskierrosta! Hedelmällisyys laskee koko ajan, joten kovin kauaa ei kannata asiaa hautoa. Iän tuomat riskit ovat todennäköisyyksiä, mutta järkevä ihminen ottaa ne huomioon. Tuo halu antaa aikaa yhdelle lapselle on kaunis ajatus, mutta kun näkee, miten sisarukset nauttivat toisistaan, ymmärtää sen rakkauden määrän, mistä esikoiset jäävät paitsi jopa useita vuosia!

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä kaksi ekaa tuli nimenomaan ekasta kierrosta. Kolmanteen sain suostutella miestä pitkään. Vuosi nyt yritetty, takana kohdunulkoinen raskaus ja peruskeskenmeno. En edelleenkään pakastaisi munasoluja, mutta en kyllä turhaan odottelisikaan kun ikää on 35 tai yli. Ekat lapset sain alle kolmekymppisenä.

Kristaliina
Puutalobaby

Tshih "tulee jos on tullakseen" ajatuksessa on meidän perheessä vaan vähän sellainen historia, että... ...no Silva sai alkunsa tasan 2 viikkoa siitä, kun ensimmäisen kerran ohimenevästi tuo ajatus ilmoille muotoiltiin :)

Blue Peony (Ei varmistettu)

Ajatus munasolujen pakastamisesta voi tuntua hyvältä plan b:ltä, mutta kannattaa tosiaan pitää mielessä se, että alkionsiirto ei ole mikään "varma" tapa saada lapsi. Lisäksi siihen samoin kuin munasolujen keräämiseen liittyvät hormonihoidot ja toimenpiteet voivat olla hyvin rankkoja sekä henkisesti että fyysisesti. Kokemusta on :-(.

Perhesuunnittelu on tosiaan jokaisen oma asia ja sisarussuhteen muodostuminen monimutkainen yhtälö, mutta oma kokemukseni on, että jos ikäero on pitkä (ja lapsena neljä, viisi vuotta on pitkä aika), lapsilla on väistämättä varsin vähän yhteistä ainakin alkuvuosina. Kehitysvaiheet ovat nopeita ja muutama vuosi merkitä suurta kuilua. Oma sisarukseni oli vaipoissa, kun itse olin jo koulussa, eli emme leikkineet yhdessä ja vielä nyt aikuisenakin se tuntuu, ettei meillä oikeastaan ollut jaettua lapsuutta :-(.

Kannattaa miettiä myös omaa jaksamistaan. Se ihan pienen lapsen kanssa käytävä rumba voi ottaa omille fyysisille voimille muutaman vuoden päästä jo paljon rankemmin. Minulla on nelikymppisinä iltatähden tehneitä tuttuja, ja he ovat sanoneet, että valvominen sun muu tuntuvat nyt rankemmilta kuin nuorempina. Toki tämä on yksilöllistä ja jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Kristaliina
Puutalobaby

Totta varmasti tämä hormonihoitojen rankkuuspuoli - että ei se ole vaan niin, että "napataan tosta vaan pakkaseen". Pöh, miehillä tämäkin on helpompaa.

Jaksaminen on ollut itselläkin mielessä. Mutta oikeastaan siitä näkökulmasta, että tähän perään toisen lapsen saaminen saattaisi olla oman jaksamisen kannalta vaikeaa. Sen olisin muuten ehkä voinutkin sanoa heti tuohon alkuperäiseen tekstiin - eli että se "huomio Silvalle" jne jne. ei missään nimessä ole ainoa syy, sen vain tulin siihen kirjoittaneeksi :) Mutta joo, eli että ajattelen, että olisi hyvä vähän "tasaannuttaa" tätä lapsiperhe-elämää ennen kuin olisi toisen vuoro. Ja vaikka väliin nukkua ne yhdet kokonaiset yöunetkin :)

Rouva H. (Ei varmistettu)

Tuosta jakamattomasta huomiosta Silvalle on pakko kommentoida.. Näin kaksosten äitinä on ollut pakko alusta asti jakaa huomio ja oikeastaan kaikki mitä on. En usko, että lapseni siitä suuremmin kärsivät, vaikka joskus saattaa kiukuttaa kun kaveri on just sen vanhemman sylissä, johon itse haluaisi.. Ja täytyy vaan ajatella, että tilanne on nyt tämä, eikä muuksi muutu. Eli tuskin Silva nyt siitä olisi pidemmän päälle kärsimässä, vaikka pikkusisarus putkahtaisi tänään. Kaverin perheessä 4v veti välillä aikamoisia kilareita, kun vauva sai äidin huomiota. Oli tietty jo tottunut olemaan "ainoa lapsi". Mutta siis perhekohtaista ja niillä mennään mitä on :)

Kristaliina
Puutalobaby

Kaksoset olisikin näppärä ratkaisu tuohon sisaruskysymykseen - olisi ratkaissut sen ainakin muutamaksi vuodeksi jos ei lopullisesti :) Mua on muutenkin jotenkin aina kiehtonut kaksosuus, veikkaan että kaksosilla on (ehkä?) aivan erilainen läheisyys toiseensa kuin kenelläkään muulla ihmisellä kehenkään muuhun ihmiseen tässä maailmassa... <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Saako kysyä ihan puhtaasta mielenkiinnosta, että onko sulla sisaruksia ja jos on niin millä ikäerolla? Itse en pakastaisi,sillä toivoisin toista vaikka samantien :) Esikoinen on nyt puolitoista (minä 30v) ja mulla on en ennemmin sellainen fiilis, että "ollaan myöhässä" kakkosen kanssa. Ekaa ehdittiin toivoa vuosi ja toivon niin kovasti ettei kakkosta tarvitsisi niin kauaa odottaa :)

Kristaliina
Puutalobaby

Mulla on isosisko, joka on minua 9 vuotta vanhempi, ja Joelin lapsuudenperheessä on neljä lasta 4-6 vuoden ikäeroilla. Varmaan just omat kokemukset vaikuttaa - olen jutellut useamman ystävän kanssa, jolla on lyhyt ikäero sisarustensa kanssa ja hekin haluavat lapsensa lyhyillä ikäeroilla :)

Toivottavasti ei tarvitse odottaa vuotta, pidän teille peukkuja! <3

Sitruunalehto

Hmmm... ristiriitainen aihe tosiaankin. Itse olen saanut hoidoilla molemmat raskauteni alulle joten peukutan kaiken länsimaisen (ja miksei muidenkin maiden) lääketieteen puolesta. Raskautuminen ja lapsen saaminen ei missään nimessä ole kenellekään itsestäänselvyys mutta pitäisikö sen olla "jokamiehenoikeus". Niin...enpä ala tuota ruotimaan sen tarkemmin. Jokaisella on omat motiivinsa, historiansa, syynsä ja perusteensa. Kun en itsekään kerran ilman apua kyennyt raskautumaan olisiko minunkin pitänyt sitten vain alistua kohtalooni. Noh, jokatapauksessa on hienoa, että nykyään on mahdollista valita. Suomessa ollaan kuitenkin vielä hyvin supeassa valikoimassa siihen verrattuna mitä muualla on tarjolla. Munasolujen pakastus, kohdun vuokraus...

Mitä ikäeroon tulee, meillä lasten ikäeroksi tulee 2v8kk. Mielellään sitä soisi huomiota yksinoikeudella esikoiselleen pidempäänkin mutta halusin että he viihtyisivät yhdessä sitten isompina. Ettei toinen olisi aina "liian pieni" yhteisiin leikkeihin tai rientoihin. Voihan tietty olla ettei persoonallisuudet natsaa sen puolesta lainkaan ja sukupuolikin saattaa olla eri jolloin leikit ja kiinnostuksen kohteet myös. Mutta suurin syy pieneen (monilla paljon pienempi) ikäeroon oli se, että tiesin kokemuksesta miten kauan raskauden alkamiseen voi kulua aikaa. Jos alkaisi ollenkaan. Joten toista raskautta aloitimme yrittämään jo heti esikoisen täytettyä vuoden. Myös se, että olen 35 vaikutti asiaan: itseni tuntien en jaksaisi enää yhtään vanhempana yösyöttöjä, valvomisia, uhmäikiä, teini-ikiä...

Marsublog

"sukupuolikin saattaa olla eri jolloin leikit ja kiinnostuksen kohteet myös"

 

Kiinnostuksen kohteilla ja leikeillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

biologi (Ei varmistettu)

Taitaa olla kuitenkin. Vaikka miten sukupuolineutraalisti kasvatettaisiin niin hormonit kyllä ohjaavat kehitystä ja kiinnostuksenkohteita. Asia ei ole mustavalkoinen, mutta ei pelkkää harmaatakaan.

Sitruunalehto

No joo, huomasin itsekin kun olin jo ehtinyt postata tuon kirjoituksen että ei tullut tekstille ihan niinkuin olin päässäni ajatellut :). Ei ole tosiaan sukupuolesta kiinni.

 

Sitruunalehto

Siis yksinomaan.

 

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Pari pikaista kommenttia aiheeseen härdellipäivän keskeltä:

Ensinnäkin: Oikeasti biologinen hätä tuskin on mikään aivan hirveä. Linkin takaa löytyy pidempi juttu aiheesta, jota yhdessä ylläolevassa kommentissa sivuttiin.
http://m.theatlantic.com/magazine/archive/2013/07/how-long-can-you-wait-...

Toisekseen: Lasten "hankintaväli" on jokaiselle perheelle syvästi henkilökohtainen asia, enkä missään tapauksessa halua sanoa aiheesta mitään normatiivista, mutta jatkan Kristaliinan spekulaatiota siltä osin kuin se koskettaa myös itseäni henkilökohtaisesti.

Minun nähdäkseni tuossa on vastakkain kaksi asiaa: halu antaa lapselle sellainen lapsuus, jota pitää itse ihanteellisena ja toisaalta halu saada joskus lisää lapsia. Ensimmäinen halu koskee lapsen etua ja toinen halu taas on ensisijaisesti vanhemman näkökulmasta tärkeä.

Näen itsekin vähän isomman ikäeron lapsen kannalta parhaana (tästähän voi joku olla toki eri mieltä) - myös tutkimukset osoittavat, että hieman suuremmalla ikäerolla on tiettyjä hyötyjä lapsen kehitykselle. Itse en välttämättä painottaisi niinkään kognitiiviseen kehitykseen liittyviä syitä - tarkoituksemme ei ole leipoa lapsesta mitään uutta Einsteinia - vaan pikemminkin lapsen itsetunnon ja persoonan kehitykseen liittyviä syitä. Henkilökohtaisesti siis näen, että hieman isompi ikäero antaa lapselle enemmän tilaa kehittyä rauhassa omaksi itsekseen ympäristössä, jossa häntä ehditään kuulla. Meidän perheessämme tämä on ainakin tällä hetkellä ihan erityisen iso tekijä siinäkin mielessä, että vanhemmat ovat (ainakin siis juuri nyt) sen verran kiireisiä, että ajan riittävyys on ihan konkreettinen kysymys. Jos lapsia olisi kaksi, huoli ajan riittävyydestä ei koskisi myöskään vain esikoista, vaan myös kuopuksen oikeutta aikaansa olla riittävästi huomioitu vauva. Jossakin toisessa perheessä toki aikaa voi olla käytettävissä enemmän, ja silloin myös nämä pohdinnat näyttäytyvät erilaisina.

Tämän esikoislapsen "oman tilan" kanssa vastakkain on sitten vanhempien toive saada toinenkin lapsi. En usko, että muutaman vuoden odottelu tekee asiassa mitään loputtoman ratkaisevaa muutosta, eli todennäköisyys uuteen raskauteen ei sentään tipahda nollaan - kyseessä onkin siis jonkinlainen toisen lapsen saamisen todennäköisyyden lasku. Henkilökohtaisesti olen valmis ottamaan tämän riskin, koska edelleen painotan lapsen tämänhetkistä etua enemmän kuin omaa toivettani saada toinenkin lapsi. (En usko, että nykyinen ipana kovasti kärsisi siitä, jos ei saisi sisarusta lainkaan, vaikka sisarukset tottakai ovat monella tapaa suuri rikkaus etenkin sitten, kun omat vanhemmat alkavat jo olla iäkkäitä. Tai kuolleita, jos nyt haluaa heittäytyä vielä vähän enemmän synkille linjoille. Maailma on kuitenkin täynnä onnellisia ainoita lapsia, ja hyvät ystävät voivat todella olla kuin sisaruksia.)

Itse olen siis päätynyt samaan, eli että odotamme koko perheen kannalta parempaa hetkeä mieluummin kuin rupeamme optimoimaan jotakin hedelmällisyyden ajatusta siitä pelosta, että lasta ei sitten myöhemmin kuuluisi. Kai tämän voisi kiteyttää jotenkin niin, että haluan painottaa nyt olemassaolevien ihmisten etua; en mahdollisesti tulevien ihmisten. Toivon kovasti, että valinta ei tarkoita sitä, että toista lasta ei sitten joskus kuulukaan, mutta toisaalta ajattelen niin, että jos toista lasta ei sitten tule, pystyn kyllä elämään sen asian kanssa siksi, että olen tehnyt kuitenkin päätöksen mielestäni parhaasta mahdollisesta syystä: ennen muuta lapsen etua ajatellen. Toki toivon, että toinen lapsi joskus tulee, mutta tällä hetkellä ensimmäinen lapsi on se tärkein.

Ja vielä vastauksena varsinaiseen esitettyyn kysymykseen: En ole koskaan edes ajatellut munasolujen pakastamista, mutta kai sitä voisi harkita, jos toive toisesta lapsesta olisi huikean suuri ja olisin oikeasti huolissani vuosien kulumisesta. Prosessi on sinänsä hyvin rankka, joten ihan pienestä en kyllä siihen lähtisi, vaan ehkä miettisin yhtälöä ensin muista päistä uudelleen.

Kristaliina
Puutalobaby

Vau, kiitos hienosta ja perusteellisesta kommentista! Nuo artikkelin tiedot kyllä tosiaan ovat huojentavia. Ja hyvin pysäyttäviä - voiko tosiaan olla, että koko biologinenkellopanikointi on isoilta osin turhaa? Tuntuu todella suuren kuplan puhkeamiselta, jos (ja kun näyttäisi että) näin toisiaan on - huh kuinka moni länsimaisen yhteiskunnan naisista on tehnyt isoja elämänpäätöksiään tällainen pelko takaraivossaan...

Blue Peony (Ei varmistettu)

Tuo lapsen "oma tila" edellyttää mielestäni sitä, että vanhemmalla on vilpitön halu se antaa... Omille vanhemmilleni toinen lapsi olisi ollut tervetullut jo paljon aikaisemmin kuin tuli, ja minulla on omista ensimmäisistä vuosistani vahvasti edelleen tunne, että en "riittänyt", vaan perheeseen kaivattiin koko ajan jotakin minua enemmän. Keskenmenot seurasivat toisiaan ja muistan äitini lähinnä senaikaisten lapsettomuushoitojen kurimuksessa painiskelleena, syvästi tyytymättömänä naisena. Nämä muistot olivat vahvasti pinnalla, kun aikoinaan päädyin lopettamaan lapsettomuushoidot ja "tyytymään" yhteen lapseen. En halunnut lapselleni tunnetta, että hän ei riitä. Nyt olen ratkaisuuni täysin tyytyväinen ja koen, että se oli juuri oikea. Mutta nämä ovat syvästi henkilökohtaisia asioita; joskus menee toiveiden mukaan, joskus ei. Pääasia, että miten käykin, kokee itse, että elämä on juuri minun itseni näköistä ja minulle sopivaa juuri tällaisena. Toki joskus suren sitä, ettei lapsellani ole sisaruksia eikä serkkujakaan, mutta se ei ole asia, johon olisin voinut itse vaikuttaa. Tiedän, että tein voitavani, enkä halunnut elämästä sellaista, etten olisi ikinä tyytyväinen elämääni, vaan juoksisin aina jonkin saavuttamattoman perässä. Hassua, mutta juuri jokunen päivä sitten mietin, että jos hyvä haltiatar kiikuttaisi vauvan, en olisi mitenkään onneni kukkuloilla ;-).

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehkä saman edun suomisen naiselle voisi jättää sallimatta vaikka lapsen edun vuoksi? Ikäloput vanhemmat eivät liene kenenkään lapsen etu - viitaten tässä siis siihen että äidiksi ryhdyttäisiin vaikka kuusikymppisinä, en Kristan ikään :-)

Kristaliina
Puutalobaby

"Mutta eikös lapsen edun mukaista olisi sitten myös se, että viittäkymppiä lähenteleviltä miehiltä kiellettäisiin lisääntyminen? Ihan yhtälailla ikäloppuja hekin ovat."

> tsihihi totta! Ja vielä perhana menevät ja kuolevat naisia nuorempana ja tekevät lapsistaan isättömiä! (sarjassamme "ai miten niin vakava aihe", part 2)

Kristaliina
Puutalobaby

Hihihi kiitos tarkennuksesta, että viitannut mun ikään :D

(muuten olisin kuitenkin yksin hiljaa miettinyt tätä yön pimeinä tunteina... :) )

Vierailija (Ei varmistettu)

Kappas! Taas tasa-arvo nostetaan korkeimmalle jalustalle. Jos nainen ei voi tulla raskaaksi enää kuusikymppisenä, miksi se pitäisi tasa-arvon nimissä mahdollistaa?
Ei se vähennä kummankaan arvoa, että mies ja nainen eivät biologisesti pysty samoihin asioihin, vaan erilaisina mies ja nainen täydentävät toisiaan. En ymmärrä tasa-arvon ihannoimista sen itsensä takia.

(Eikä miehen isäksi kuusikymppisenä tullessaan, tarvitse olla 9 kuukautta raskaana ja synnyttää. Siinä iässä ei kroppa ehkä enää kestä)

MinEna
Kasvukäyrillä

Meillä ei munasoluja tarvitse pakastaa, kun pakkasessa on viisi kappaletta pieniä sisaruksen alkuja, mutta niiden "käyttämisessä" on omat "haasteensa". Eikä tuo siltikään aina onnistu. Eli ei se pakastuskaan takaisi sitä mahdollisuutta myöhemmin. MUTTA jos niitä pikkuituja ei olisi siellä ja mahdollsiuus pakastamiseen olisi realistinen, niin kyllä minä siihe tarttuisin. Lapsettomuushoitorumbat läpi kahlanneena ajattelen, että siinä ei ole mitään "väärää" millään tavalla, jos antaa tieteen auttaa itseään näinkin isoissa asioissa.

Tässä minun sisaruspohdintoja jonkun ajan takaa: http://www.lily.fi/blogit/kasvukayrilla/haikailua-ja-historian-huminaa

 

Kristaliina
Puutalobaby

Mä olen iloisesti yllättynyt, että tähän keskusteluun ei ainakaan toistaiseksi ole vielä tullut yhtään aggressiivista "kaikkia nyt vain ei ole tarkoitettu saamaan lapsia"-huutelijoita, mitä joskus olen keskusteluissa nähnyt. Jos nyt vaikka omaa pohdintaani siirtämistarkoituksesta voiskin ihan hyvin perustein pitää hieman itsekkäänä, niin sitten on tämä lapsettomuushoitojen "oikea" puoli: se, että joku ihana pieni napero on saanut alkunsa tieteen avustamana <3

"Lapsettomuushoitorumbat läpi kahlanneena ajattelen, että siinä ei ole mitään "väärää" millään tavalla, jos antaa tieteen auttaa itseään näinkin isoissa asioissa."  <3 <3 <3

 

Pages

Kommentoi