Naapurin lelut ja keinut

Ladataan...
Puutalobaby

Okei lähdetään nyt siitä, kuinka äititumpelo olin vielä vuosi sitten - vaipan vaihdossakin saattoi kulua helposti parikymmentä minuuttia. Mutta nythän tilanne on tietysti jo ihan eri. Eikö?

Noooooh.

Sanotaan nyt vaikka niin, että vasta pari viikkoa sitten tajusin (erään kierrätyspalstan vaihtoilmoituksesta), että se äitiyspakkauksen kummallinen valkoinen liina onkin joku kestovaipan osa eikä pesurätti. Olemme siis pesseet lastamme reilun vuoden ajan vaipalla.

*******

Ja sitten tulee jatkuvasti vastaan näitä etikettiasioita. Viime aikoina meillä on pähkäilty leikkipihaetikettiä.

Meillähän on siis oma pieni piha. Mutta omaa hiekkalaatikkoa tai keinua ei ainakaan vielä - hiekkalaatikko on suunnitteilla, mutta keinulle ei harmi kyllä taida löytyä sopivaa ripustuspaikkaa.

Kaupungin leikkipuistoja on kaksikin, mutta ne molemmat ovat "lähtemisen" päässä. Matkat sinne kärryissä/repussa istuen ovat kaikki pois Silvan valveillaolon leikkiajasta.

Mutta: tuossa ihan lähietäisyydellä on naapuritaloyhtiön oma pieni leikkipaikka. Siinä ne häämöttävät, ihan meidän syreenipuskien takana - ihanat keinut ja leikkivälineet.

Onko sinne soveliasta mennä leikkimään?

Joel sanoo, että ei missään tapauksessa, sehän on sen taloyhtiön lapsille tarkoitettu. Minä taas olen sillä linjalla, että siinähän saattaisi jopa parhaassa tapauksessa vähän tutustua naapuritaloyhtiön lapsiin - ehkä sieltä löytyy Silvalle lisää uusia kivoja leikkikavereita.

Omat äitikaverit ovat olleet Joelia suvaitsevaisempia: "Nooo, kai niihin voi mennä. Isoilla pihoillahan ei edes tiedä, että missä kukakin asuu..."

En kuitenkaan haluaisi luikkia pihalle salaa tai teeskennellä taloyhtiön asukasta. Ja tuo taloyhtiö on pieni - kyllä siellä todennäköisesti tunnistetaan, että hei tuo ei asu tässä. Olen ajatellutkin ihan reippaasti sanoa, että hei me asutaan tuossa naapuritalossa - ei kai haittaa, jos leikimme vähän aikaa tässä teidän leikkipaikalla...?

Jos siis joku joskus tulisi pihalle yhtä aikaa. Olemme nyt käyneet tuossa (noloillen ja arkoina) pari kertaa leikkimässä, mutta ketään muita ei ole tullut pihalle.

Entä ne lelut? Jos pihalle on jätetty levälleen leluja (ei pelkästään tavallisia hiekkalaatikkoleluja, vaan isompia ja hienompiakin), niin voiko naperon päästää niitä tutkimaan...? Meillä on ollut tietysti omat hiekkaleikkivälineet mukana, mutta eiväthän ne nyt kiinnosta niin paljon kuin kaikki (ooooh!) lumoavat kävelykärryt ja nukenrattaat siinä pihalla.

Joel sanoo, että ei missään tapauksessa voi leikkiä toisten leluilla.

Itse olen sitä mieltä, että Joel ei välttämättä tunne (vielä) lasten leikkietikettiä - ehkäpä tuolla hiekkalaatikkoskenessä ollaan suvaitsevaisempia taloyhtiörajoille kuin aikuisten maailmassa...? En minäkään esimerkiksi grillailemaan naapuritaloyhtiön kesäkeittiölle lähtisi... (paitsi ehkä ihan salaa)

En kuitenkaan haluaisi olla se röyhkeä naapuri, joka pokkkana vaan lampsii tänne ja rohmuaa meidän lelut.

*******

Saako naapuritaloyhtiön leikkipaikalle mennä?

Mielipiteitä? Kokemuksia?

Share

Kommentit

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Pakko kommentoida ennen kuin luen edes koko juttua, koska hirnuminen alkoi jo ekoissa lauseissa. Minä siis googletin ja googletin sitä samaa rättiä eikä mistään löytynyt tietoa että mikä se on :D Oikeesti tuijotin Kelan sivuilla sitä kuvaa mistä se löytyy, eikä missään mainittu juuri kyseistä riepua. Me myös oletettiin että se on joku pesurätti joten Filippaa on myös pesty sillä rätillä....myöhemmin myös äitiyspakkauksen tissisuojilla, koska niidenkään tarkoitus ei auennut ihan riittävän ajoissa.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi ai niillä tissisuojillakin - mahtavaa :D Näitä nuo meidän lapset voivat sitten aikuisena terapiassa käydä läpi :D

Sensei
Puuhevonen

Sama täällä, etsin epätoivoisesti äitiyspakkauksen mukana tulleesta luettelosta että mikä hemmetti se rätti on. Lopulta eräs kaverini kertoi sen käyttötarkoituksen: hänelle se oli selvinnyt kun oli myynyt ne kestovaipat ja ostaja oli osannut kysyä sitä rättiä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä mies käyttää sitä metsurin kypärän alla hikisuojana :) (ei auennut meillekään sitä ennen)

Kristaliina
Puutalobaby

Tshihihihi, ihan paras! :D

Siis tarkoitatteko nyt sitä ImseVimsen vai Myllymuksujen rättiä? ImseVimse on pesuliina, Myllymuksut vaippaimu, musta se oli ihan päivänselvää :D

Kristaliina
Puutalobaby

Joo just noi, ja me otettiin molemmat pesurättikäyttöön - ihmeteltiin vaan, että miksiköhän näitä on kaksi erilaista... :D

Sutsu (Ei varmistettu)

Mä en taas tajuu sitä Imse Vimseä(myllymuksua käytetiin ihan omassa tarkoituksessaan ja ostettiin lisääkin), en ymmärrä miksi pestessä tarvittais sellaista.

S-S

Kröhöm...

meillä kyseistä rättiä käytettiin pitkään "tyynynä", kun tuumimme että se luonnonmatskusta valmistettuna ja pehmoisena ei hiosta kesäkuumalla syntynyttä pikkumiestä. Mielessäkään ei käynyt että se olisi joku vaipan osa! Sanomatta lienee selvää että ei, meillä ei "kestoilla". Edelleenkään.

Assi (Ei varmistettu)

Me ollaan käytetty samaa lappua samaan tarkoitukseen :D Mutta oikeesti, eikö siinä pakkauksessa olisi voinut olla kuvat + selitys mihin niitä käytetään!

Jadeiitti (Ei varmistettu)

Mä oon käyttäny sitä vihreellä kantattua pesulappuna, siksi sitä todella luulin ja ihan pokkana luullut myös et se myllymuksut paksumpi läpyskä on tyyny!! Siis eikö ne olekaan?!

Vierailija (Ei varmistettu)

No kyllä mä ehkä hiukan oudosti katsoisin, jos joku tulisi meidän pihalle (kerrostalo) leikkimään. ;-) Vähän eri asia tietysti, jos asian esittäisi niin, että ollaan tuosta naapurista ja haluttaisiin tutustua uusiin ihmisiin. Pihalla olevista leluista olen sitä mieltä, että niillä saavat kaikki leikkiä, jos ne on sinne pihalle jätetty. Omat tärkeät pallot ja muut kerätään aina varastoon, kun lähdetään sisälle.

Kristaliina
Puutalobaby

Hih piste siis Joelin näkemykselle :)

Ja joo, ihan rationaalisin "aikuisperustein" kun ajattelee, niin totta kai se taloyhtiö on ko. leikkisysteemit maksanut (vaikka onkin vuokra-asuntoja eikä siis suoraan kenenkään yhtiövastikkeesta, mutta silti) eivätkä ne ole siis kaikkien käyttöön tarkoitettuja... Buhuu :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen yllättänyt näistä kommenteista, että taloyhtiön piha on julkista aluetta. Olen jotenkin ajatellut, että se on kuitenkin *meidän* piha, vaikka ei ihan oma olekaan. Mutta en siis tulisi huutamaan :-) vaikka joku meidän pihalle tulisikin - ehkä se vain tuntuisi tosiaan vähän oudolta. Ja omille lapsilleni olen aina sanonut, että ei me voida toisten pihalle mennä leikkimään, jos he ovat nähneet jossain taloyhtiössä kivan leikkipaikan.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, mullekin se tuli tosiaan ihan uutena tietona - mutta hienoa! Eli joo nyt tän keskustelun rohkaisemana rohkeasti vaan jatkossa leikkimään, jos lapset bongaavat kivan leikkipaikan :)

nettaneiti (Ei varmistettu)

Minä kun erehdyin menemään erään taloyhtiön pihalle leikkimään niin sain hirveät huudot että sinne ei ulkopuolisilla ole asiaa. Menin sitten toiseen paikkaan ja siellä ei kukaan valittanut. Joten suosittelen että menet ihan hyvillä mielin sinne leikkimään ja kun sitten tapaat siellä jonkun niin voit ystävällisesti sanoa että olette siinä käyneet leikkimässä kun tässä lähellä ei oikein ole muuta paikkaa, että haittaako jos jatkossakin käytte. Ja muista mainita että olette ihan tuosta naapurista. :)

Ja noista leluista, kyllä minä annan lapseni leikkiä leluilla joita on leikkipuistossa ja hiekkalaatikon lähistöllä. Jos lelut on ollu jossakin vähän kauempaa niin sitten en ole kyllä antanut leikkiä

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, just tuo on ollut mun toimintatapa-ajatus - ja kun tosiaan tuo on ihan vieressä ja tämä on muutenkin vähän sellaista "yhteisöllistä" asuma-aluetta fiilikseltään... Hmm, asia ratkeaa ehkä vasta sitten, kun pääsen eka kertaa juttelemaan pihan asukkaiden kanssa :)

Apua, mutta mä traumatisoituisin ihan hurjasti, jos saisin pihalta jotkut huutomoitteet. Otan ehkä vähän liian helposti itseeni - me ehkä jouduttais muuttamaan tästä pois :D

 

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Lain mukaan taloyhtiöiden leikkipaikat ovat kaikille avoimia. Eli jos paritalo on taloyhtiö ja siinä on yhteinen leikkipaikka, sitä saa käyttää. Eri asia on, miten asukkaat siihen suhtautuvat. Meillä on tuossa vieressä rivari, jonka pihassa on taloyhtiön leikkipaikka - keinut ja hiekkalaatikko. Koko rivarissa ei asu yhtään leikki-ikäistä, ja tässä meidän naapurustossa olevia lapsia käy siinä keinumassa.

Tuo laki on tehnyt sen, että taloyhtiöiden leikkipaikoilla pitää olla turvahiekka-alueet ja yhteiset trampat ovat kiven alla. Taloyhtiö on nimittäin vastuussa siitä, jos jollekin käy leikkipihalla jotain. Siellä ei siis leikitä "vanhempien vastuulla".

Kristaliina
Puutalobaby

Hei tämä on ihan älyttömän hyvä tieto, kiitos! Tän avulla voisin ehkä psyykata itseni menemään tuonne hyvällä omatunnolla - mut sit tietysti ystävällisesti tiedustella muilta käyttäjiltä (jos ei muuten niin muodon vuoksi :) ), että onhan tämä ok...

Kiitos tiedosta!

En kyllä ymmärrä mitä se ketään haittaa jos sinne menette leikkinään :) Tietenkin meitä on moneksi.. Itse en ainakaan jaksaisi meidän taloyhtiön leikkipihalla vahtia asuuko perhe samassa taloyhtiössä vai ei.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mekin pestiin vauvaamme alkuvaiheessa sillä vaipalla, kun luultiin sitä pesuliinaksi :D mutta hyvin se toimi sellaisenakin!

JLK (Ei varmistettu)

Me varmaan mentäisiin niin virallista tietä että kaivettaisiin jostain taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan tms. sähköpostiosoite ja pyydettäisiin ihan virallinen lupa. Sitten jos joku joskus asiasta ämpyilee jotakin niin on todistusaineistoa että "meillä on sen ja sen lupa, ihan kirjallisena". Ja jos vastaus olisi kielteinen niin tunkisin sinne leikkipaikalle silti just tuolleen joltain äidiltä varovasti kyselemällä.

hannah79 (Ei varmistettu)

Rivitalossa asuneena varmaan olisin vähän pitkään katsonut, jos joku ulkopuolinen siinä säännöllisesti olisi käynyt leikkimässä, mutta ei puhettakaan että olisin moisesta mitään sanonut. Ja jos onnistut jonkun kanssa juttelemaan tai tutustumaankin niin sittenhän asia on ok. Kummallista olisi, jos kävisi siinä ja vaikka muita tulisi puistoon ei tekisi mitään tuttavuutta tai lähtisi silloin heti pois. Pienen taaperon rauhallisista leikeistä ei voine ketään häiriintyä. Eri asia ehkä olisi, jos kouluikäiset lapsesi kävisivät siinä keskenään leikkimässä ilman valvontaa.
Leikkipaikoille jätetyillä leluilla saa mielestäni leikkiä. Toki asian voi nähdä myös niin, että jos taloyhtiössä asuukin vain yksi puistoa käyttävä perhe, he ovat laskeneet sen varaan, että leluja eivät muut käytä. Mutta miksi ne leikkimisestä menevät?
Nyt kun asutaan omakotitalossa, pidän vähän kummana sitä, että muiden lapsia voi tulla soittamaan ovikelloa ja kysymään saammeko tulla teidän pihalle leikkimään ilman että kysyvät lapsiani mukaan leikkeihinsä. Toki meillä on hiekkalaatikko, keinut, pihapelejä ja trampoliini, joita kaikilla ei ole. Olen kuitenkin kieltänyt menemästä jos omat lapseni eivät ole leikeissä mukana (usein ovat), koska en halua muiden lapsia vastuulleni ollessani itse sisällä. Onko tästä joku jotain mieltä?

No toi kuulostaa jo vähän oudolta, että lapset haluavat tulla jonkun omakotitalon pihalle leikkimään ilman talon lapsia :D Siinä on mun mielestä jo ero, jos vertaa johonkin taloyhtiöön.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, munkin mielestä omakotitalon pihalle tuleminen (ilman että teidän lapset ovat mukana) on aika kummallista... Ehkä lapset ovat sen itse keksineet (ilman että vanhemmat siitä edes tietävät), jos teidän piha näyttää niin houkuttavalta :)

Mut siinähän on tosiaan tuo vastuukysymys (joka luultavasti menee just noin, että asukas on vastuussa - kun kerran taloyhtiökin on vastuussa niin kuin tuossa linkissä todetaan) - ois aika kurjaa, jos esimerkiksi siinä trampoliinilla jotain sattuisi. Huh ja jos vanhemmat alkaisivatkin syyttää talon omistajia...

Mama (Ei varmistettu)

Jos sun mielestä omakotitalon pihalle meneminen ilman talon lapsia on kummallista, niin miksi ihmeessä taloyhtiön pihalle meneminen olisi sen sallitumpaa? Joku kirjoitti että se on ihan laissa se oikeus, kuitenkin monet taloyhtiöt kieltävät esim. läpikulun kylteillä. Saako niinkään tehdä jos se taloyhtiön alue on kaikille avoin?

Eli tosiaan, katsoisin pahalla jos vieraasta talosta tultaisiin meidän yhtiön pihaan. Tai ehkä teidän tilanteessa lähettäisin lapseni vastavuoroisesti teidän pihalle leikkimään. :D

Kristaliina
Puutalobaby

No mun mielestä se on kyllä aika selvästi ihan eri asia :) En menisi rivaritaloyhtiössäkään kenenkään omalle pihakaistaleelle :)

Mäkin muuten nyt iltalenkillä (kun niihin tuli nyt kiinnitettyä erityisesti huomiota) näin sellaisen taloyhtiön leikkipihan, jossa oli kyltti "yksityisalue". Siinä kävi kyllä selväksi, että sinne ei vierailijoita haluttu :D En tiedä, onko tuollaisten kylttien laittaminen ihan taloyhtiön päätettävissä vai ei. Erikoista tuon tiedon valossa, että se tosiaan on yleistä aluetta. Mutta joo, sellaiselle kieltokylttipihalle en kyllä menisi, tietystikään :) Eikä muuten ollut kukaan muukaan - tuli vähän tyly fiilis jopa :)

Ymmärtääkseni nuo kyltit ovat tosiaan taloyhtiöiden ostettavissa, ja kukin voi sellaisen pihalleen tösäyttää, mutta pelkkään kylttiin vedoten ei voi haastaa käräjille. Jyrkästä sanamuodostaan huolimatta kieltokyltti on lähinnä toive.

Nimim. Leikkii naapuritaloyhtiön hiekkiksellä

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi sehän oiskin - käräjille hiekkalaatikkoleikeistä :D Nooh, tuollaisille "tylyille" pihoille ei tietysti teekään mieli mennä leikkimään. Mieluummin sellaiselle, jossa tuntee itsensä tervetulleeksi :)

Cpop

Kyllä minä ainakin pienenä tyttönä kolusin muidenkin pihat leikkiessäni, mutta me elettiinkin "maalla" ja muutenkin olin aikamoinen riiviö välillä : D Ei meidän naapurit koskaan mitään valittaneet, jos kyseessä oli ihan tavalliset leikit, eikä mitään koiruuksia. Saatoin myös mennä joskus naapureiden ovelle vaan että "moi, mie tulin käymään" ja sitten oleillut heidän luonaan. Vanhuksia tämä ilahdutti, kun omat lapset oli jo kasvaneet ja lapsenlapset kaukana (:

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, meillä kotona kyllä kans leikittiin ihan kaikilla pihoilla - mutta tosiaan "maalla" oli sekin, ja silloin juostiin kavereiden kanssa ilman vanhempia. Silloin ei tullut ajatelleeksikaan, että jonnekin ei olisi saanut mennä :) Ehkä me aikuiset ajatellaan liikaa kaikkia sääntöjä ja pykäliä :)

RuusaH (Ei varmistettu)

Ei ole soveliasta mennä leikkimään oma-aloitteisesti toiseen pihaan ellei joku talon asukkaista kutsu vierailulle. Kukaan ei varmasti vastaa ei kai haittaa -tyyppiseen kysymykseen että kyllä haittaa, vaikka haittaisikin.

Mammara

Ou mai gaad! Mullekkaan ei ikinä selvinnyt mikä se rätti on! :D Nyt tiedän! Tuolla se vessassa on ollut möllöttämässä, kunnes eilen paniikissa käytin sen koirankakkaepisodiin... Nooh, kakka kuin kakka. Ei varmaan kukaan enää haluu sitä kestovaippaansa? Hahahhaaa! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Sivukommenttina mua kummastutti tuo, että puistomatkat ovat pois "valveillaoloajan leikkiajasta". Ei kai lapsen kaikki muukaan valveillaoloaika aina sitä leikkiaikaa ole, vaan mukaan mahtuu monenlaista kauppareissua ja muuta pakollista siirtymää, jotka vaan kuuluvat lapsenkin elämään. Kun itse olen ainoana vanhempana lasten kanssa, tuntuu kovin vieraalta, että lapsen elämään kuuluisi vain ne hänelle mieleiset ja tarpeelliset puuhat kuten uni, leikki ja ruokailut ja muun perheen toiminnalle välttämättömän hoitaisi aina toinen vanhempi ilman lasta.

Liv
Päiväuniaika

Mulla pisti vähän sama silmään,- myös yksinhuoltajana. Toisaalta taas ne siirtymät on usein tosi kivaa puuhaa mun tytön mielestä, enkä siis ees osais ajatella jotain reissuja huonona asiana :) 

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, "valveillaoloajan leikkiajalla" just yritin sanoa (heh ehkä vähän kehnosti, koska molemmat tuohon kiinnititte huomiota), että siitä ajasta, joka valveillaolosta jää jäljelle leikkeihin (kun osa menee tietysti arjen puuhasteluihin). Että tosiaan vielä siitä ei menisi aikaa siirtymisiin.

Mutta tosiaan näin kahden vanhemman (ja vain yhden lapsen) elämässä tietysti voi ihan eri tavalla antaakin sitä leikkiaikaa - ja itse pyrin siihen, että päivästä olisi aina pari tuntia sellaista "pelkkää" leikkimistä ja vipeltämistä. Mutta arjen realiteetit tietysti määrittää, kuinka paljon se on mahdollista.

Itse yritän kuitenkin maksimoida sitä "Silvan aikaa" siksi, että siihen on mahdollisuus - ja näin hoitovapaalla ajattelen, että se on ikään kuin se mun "päätyö". Kotityöt sikseen siis :)

Melina G

Näin kahden pienen lapsen äitinä sanoisin myös, että jos leikkipaikka on hiukan kauempana, sinne on ihan eri lähteminen. Pitää ottaa mukaan vaippoja, juotavaa, välipalaa, vaihtovaatteita jne. Nyt kun harjoitellaan potalla käymistä niin pitäis varmaan raahata se pottakin mukaan. Poika taas teloo itseään sitä vauhtia, että tarvittaisiin desinfiointiainetta ja laastareita kassiin. Lähipihalta sen sijaan voi juosta nopsaan kotiin. 

Siis kyllähän mekin tehdään reissuja hiukan kauemmas, mutta ymmärrän pointin, että yleiselle leikkipaikalle ei ole aina niin kiva lähteä, jos se on kaukana. 

 

Kristaliina
Puutalobaby

Joo totta - ja sitten on niitä tilanteita, että on esim. puoli tuntia aikaa ennen seuraavaa päikkäriaikaa. Siinä ajassa ehtisi hyvin käydä jossain lähellä keinumassa - mutta jos kaupungin leikkipuistoon lähtee, ei ehdi muuta kuin lähtöhässäköidä ja päästä sinne, ja sitten napero onkin jo unessa :D

Mulle ei olis tullu mieleenkään että toisen kerrostalon pihalle ei sais päästää muksua leikkimään. Näin isosiskona solukämpässä asuessani olen ajatellut että kun tässä talossa ei ole leikkipaikkaa, mutta viereisissä opiskelijoille tarkoitetuissa perheasunnoissa on leikkipaikat, niin samahan se on jos täällä kyläilevät lapset menevät leikkimään sinne.

Ikkunasta voi aina vartin välein tarkistaa että onko se vielä siellä hengissä ja jos ei näy (menny pusikkoon piiloon tai toisen ihan vieressä olevan kerrostalon leikkipaikkaa tutkimaan) niin soittaa puhelimella, että ootko vielä hengissä. Sitten vielä sanovat että lasten hoitaminen on rankkaa ;)

phocahispida

Meidän taloyhtiön leikkipaikalta paistaisi kyllä vieras vanhempi lapsensa kanssa heti silmään, kun 30 asunnon taloyhtiössämme on kolme lapsiperhettä. Lähitaloilla on omat leikkipaikkansa, mutta jos tässä lähellä olisi omakotitaloja ihan vieressä ja sieltä omakotitaloasujat haluaisivat laskeutua tänne kerrostalon roskasakin sekaan niin mikäs siinä. Mielestäni voisi ihan asiallisesti kysyä, jos leikkipaikalla on muita, että haittaako asia heitä ja meillä ainakin osaisivat pienessä taloyhtiössä myös ohjata jonkun hallitukseen kuuluvan, kuten keinussa istuvan allekirjoittaneen juttusille. :)

Mielestäni toisten leluilla saa leikkiä, jos ne on jätetty lojumaan, kunhan lelun omistajalla on etuajo-oikeus leluunsa, sitä ei rikota tai viedä mukanaan. Joku kysyy seuraavaksi, että olisiko ok, jos joku vain ottaisi autosi/polkupyöräsi lainaan lupaa kysymättä. Sanotaan näin, että jos joku lainaisi pyörän pumppuani tms. halpaa ja helposti korvattavaa juttua kysymättä, se ei haittaisi ja suurin osa pihaleluista ei maksa kovin montaa kymppiä.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi apua tuota sun linkkaamaa keskustelua :D Ei voi olla oikea - ei vaan voi :D

Liv
Päiväuniaika

Todellakin reippaasti vaan leikkimään, ja just varovasti voi kyselläet haittaako jos joku sinne sattuu samaan aikaan. Ihan älytöntä ettäkö jotakuta haittaisi missä toiset leikkii, jestas ihmiset... 

Meillä juoksee lapset ja aikuiset lasten perässä pitkin pihoja omilta muiden pihoille ihan kyselemättä lupia. Kaikkia tervehditään ja kaikki on tervetulleita kaikkialle,- ihan siitä huolimatta että meillä on ihan vieressä kolme avointa puistoa ja lisäksi iso päiväkodin piha. On vaan ihanaa että on ihmisiä ja muita vanhempia ja lapsia ympärillä. Lapset viihtyy ja aikuiset viihtyy. :) 

Me myös leikitään kenen vaan leluilla, jos ne on levälleen jääneet (no rajansa kaikella, ei toisten pyöriin tai potkulautoihin saa esim. Ilman lupaa koskea, mutta jos hiekkiksellä on vaikka jonkun kaivuri ym) ja mä olen esim todennut ihan turhaksi raahata hiekkaleluja noihin puistoihin tai meidänkään pihaan, kun niissä on aina joltain jääny leluja joilla sit voi leikkiä. Mutta et päteehän näihin leluihinki sit tietty et jos siihen tulee lapsi, joka onkin sen lelun omistaja ja vaikka se antais luvan leikkiä leluillaan, niin muksuille tuntuu olevan tosi tärkeetä et aikuinen välillä muistuttelee omaansa, että "se lapio on sitten Liisan tässä, älä riko/hävitä/syö sitä jne" ja että ne lelut laitetaan paikoilleen niin et muksu löytää ne sitten :) 

Melina G

Olen lukenut näitä kommentteja mielenkiinnolla ja osittain myös hämmästellen. Täällä Sveitsissä kaikki on yksityistä, eikä toisten taloyhtiöiden pihalle ole todellakaan asiaa. Saimme kerran hirveät haukut, kun törkeästi kävimme leikkimässä läheisen kerrostalon leikkipaikalla (jossa siis ei ikinä ole yhtään lasta leikkimässä). Meillä on myös oma leikkipaikka, mutta lapset kaipaavat toisinaan vaihtelua. 

Olin kuvitellut, että Suomessa saa vapaasti käydä taloyhtiöiden, lastentarhojen ja koulujen leikkipaikoilla (jälkimmäisissä siis kun tarha ja koulu ovat kiinni), mutta vaikuttaa siltä, että ihan näin ei olekaan. 

Itseäni vieraat leikkijät eivät kerrostalon tai rivitalon pihalla haittaisi ollenkaan. Sen sijaan omakoti- tai paritalon pihalle ei mielestäni voi mennä kuin talossa asuvien lasten kaverina. 

 

 

Katjuskainen (Ei varmistettu)

Hei, siellä äitiyspakkauksessa oli kaks niitä "rättejä", toinen on oikeastikin pesulappu (luettelossa luki, vannon!) ja toinen on se kestovaipan taittoimu. Valkoinen, se pienepi sinisellä langalla saumattu ohut yksinkertainen on se pesulappu ja se n. 30x30 cm kaksinkertainen beigenvärinen kangasriepu on se taittoimu. Voi sitäkin varmaan yhtä hyvin käyttää pesemiseen, mutta on se mun mielestä siihen hommaan vähän iso :)

Leikkipaikka-koodistosta mäkin olen vähän hukassa. Sanoisin että teidän tapauksessa pihalle ehkä voisi mennä, mutta silti musta tuntuisi oudolta mennä tuohon naapuriyhtiön pihalle kun sekin on semmonen pieni... Että ei taida musta olla tähän apua :D Ehkä just noin ku kirjoititkin että ainakin sitten vaan reippaasti sanoo että on naapurista, voidaanko leikkiä tässä myös, sitten se ainakin on ihan ok!

tämmöinen löytyi (Ei varmistettu)

http://yle.fi/uutiset/keinulaudasta_pitaa_olla_maahan_38_senttimetria/60...
"Taloyhtiöiden piha-alueet ovat yleisiä paikkoja, eikä ketään voi kieltää niille menemästä."

Eräs vakkarilukija (Ei varmistettu)

Kiitos linkistä! Tuli paljon uutta tietoa!

Kristaliina
Puutalobaby

Hei joo tuollahan se sanotaankin - iso kiitos linkistä!

Vierailija (Ei varmistettu)

En lukenut tuota juttua, mutta opiskeluajoilta muistui mieleen, että kerrostalon piha on kuitenkin kotirauhan piirissä. En saa kuvata ja julkaista kuvaa. Tuntuu ristiriitaiselta, jos on tosiaan näin. Saatan muistaa väärinkin.

Meillä lapsi rakastaa nykyään siirtymiä, varsinkin jos ne tehdään pyörällä!

Meidän taloyhtiömme pihassa lelut säilytetään lelulaatikossa, jos ne on yhteiseen käyttöön sallittu. Muihin leluihin ei kosketa ilman lupaa. Ja itsestäni olisi ihan hauska tavata muitakin kuin oman talon asukkaita pihalla :)

Esse (Ei varmistettu)

Joel on niiiin väärässä! :D
Tottakai voitte mennä leikkimään sinne! Mutta on ehkä ihan hyvä sanoa toi "ei kai haittaa että täällä leikimme.." varmuuden vuoksi, hyvin vaikeeta kuvitella että se ketään haittaisi.
Jos lelut ovat hiekkalaatikossa niin kyllä mun mielestä niillä saa leikkiä kaikki.

Solidaarisuutta, solidaarisuuta, peräänkuulutan :) Eiks oo hölmöö kieltää lapsen leikkiminen viereisessä leikkipaikassa koska hän ei asu just siinä taloyhtiössä?

Pages

Kommentoi

Ladataan...