Näin Madonnan ja juoksin kotiin

Puutalobaby

Puhelin soi eilen iltapäivällä: "Hei tää saattaa olla ihan tyhmä kysymys, mutta lähdettäiskö tänään katsomaan Madonnaa - huuto.netistä saa vielä lippuja...?"

Joo! Totta kai! Koska haluan edelleen pystyä tekemään ex-tempore-päätöksiä. Koska juuri tällaisia tilanteita varten olen pumpannut puoli pakastimellista maitoa odottamaan. Koska Joel sanoo, että "totta kai menet, tämä on hyvä tilaisuus opetella menemään taas sun omiakin menoja ilman vauvaa". Ai niin, ja tietysti koska haluan.

Jee, kivaa, aurinko paistaa ja huuto.netin lippudiilaus (55e) onnistuu ongelmitta!

Mutta yhdeksältä alan jo vilkuilla kelloa. Suostuukohan Silva ottamaan maitoa pullosta? Kotoa tulee tekstiviesti: "Kaikki hyvin, NYT PIDÄ HAUSKAA!". Joo joo joo.

Kymmeneltä keikka ei ole vieläkään alkanut. Voi paskan paskan paska, mua alkaa jo väsyttää ja haluan kotiin. Kyllä, haluan kotiin. En onnistu haukottelemaan salaa, ystävää naurattaa: "Sinähän olit ennen se, joka jaksoi aina niin pitkään, että poke tuli muistuttelemaan, että pilkku on tullut jo ajat sitten ja tämäkin herrasväki saisi lähteä ihan sinne kotiin päin." Mihin se Krista on hävinnyt? Synnytyslaitokselle?

Keikka alkaa. Kuinkakohan pitkä tämä on? Mitenköhän pääsen kotiin tämän jälkeen? Sporat eivät taida enää kulkea. "Tuun taksilla tän jälkeen", viestitän kotiin. "PIDÄ NYT HAUSKAA, täällä kaikki hyvin. Silva nukkuu ja laitan nyt puhelimen äänettömälle", Joel vastaa.

ÄÄNETTÖMÄLLE? Apua, olen siis nyt yksin täällä maailmalla.

No nyt se alkaa. Biisit vaihtuvat, samoin tunnelmat ja lavasteet. Minä yritän päästä kännykällä nettiin selamaan Reittiopasta. Äh ei toimi, voi paskan paskan paska.

Keikan jälkeen puolilta öin hyvästelen ystäväni (fillarilla! miksi en tajunnut lähteä fillarilla?!), olipa kivaa, hyvä keikka, jee jee ja silleen. Ja suuntaan kiivain askelin  kohti Mannerheimintietä. Kotiin!

Paitsi että edessäni on tuhansia muitakin kotiin haluavia ihmisiä. Aaaaaaa!

Taksitolpalla on kahden korttelin jono. Olen valmis tekemään järjettömiä ratkaisuja. Hei mitä jos hyppään kymppisporaan ja tilaan taksin Huopalahden päättärille? Tai bussi! Tuolla menee bussi, päättärinä Reuna. Ei taida mennä kotiin Toukolaan.

Tekee mieli alkaa kirkua. "Päästäkää mut kotiin, mulla on kotona vauva! Tajuutteko vauva!  VAUVA!" Vauva, joka nukkuu tyytyväisenä isin vieressä, mutta sitä ei tietystikään tarvitse sanoa.

Tunne voittaa järjen puolisen kilometriä ennen kotia, kävely-ratikka-kävely-bussi -seikkailun jälkeen. Ensin yksi juoksuaskel, sitten toinen. Lopulta juoksen sydän kurkussa hiekkateitä läpi pimeän Toukolan. Puutarhapalstat, leikkipuisto, pimeät pusikot, naapureiden pihat - kotiin!

Ja siellä ne tietysti nukkuvat, lämpiminä ja tuhisevina. "Miksi olet noin hengästynyt?", uninen Joel ihmettelee. Mmmmh. En kehtaa myöntää, että juoksin. "Oliko kivaa?" Mmmmh.

Peiton alla on lämmintä. Hyvinhän se meni. Pisteet minulle, kun edes yritin.

Sori Madonna, kai sä olit ihan hyvä.

Share

Kommentit

Liisa
Osasin!

:) Ihana tarina! Voin NIIN samaistua. Onneksi mulla ei ole mitään bile-ellun menneisyyttä mistä pitää kiinni niin saan olla ihan rauhassa pylly homeessa vauvan kanssa kotona! :D

Enni

Samat kokemukset täälläkin sillä erotuksella että kävin kampaajalla :) Kampaajantuolissa istuessani mietin vain, että eikö se vois leikata nopeampaa ja väri päässäni mietin, että voisin kait mä pestä sen pois kotonakin. Kotimatkalla ajoin tuhatta ja sataa samalla miettien, että ei voi kaahata koska lapsi tarvitsee äidin... Mietin myös, että riittääköhän poliisille selitykseksi ylinopeudesta että mulla on kotona vauva, pieni vauva. Mukavahan tuo oli käydä, mutta vielä mukavempi oli tulla kotiin. Lämpimän, tuhisevan nyytin viereen.

Vierailija (Ei varmistettu)

haha, mun ensimmäinen keikallakäynti äidiksi tulon jälkeen oli aika samanlainen. vaikka kyseessä oli IHANA lempibändi, niin jotenkin se humalainen porukka, hikinen toisiinsapakkautuminen ja muu asiaankuuluva, jotka aiemmin sai mut vaan isommalle bilefiilikselle, oli sillä kertaa niin hirveää että ensimmäisen biisin jälkeen odotin, koska pääsee kotiin. :D kai se oli niin shokkia pitkän ajan jälkeen, sillä nykyään menee ihan niin kuin ennenkin raskautta, kyllä se sinullekin vielä palautuu ;) se pitää kai vaan opetella uudestaan.... :D ja nimenomaan opetella se oman ajan tekeminen, omassa päässään kaiken muun lisäksi!

(Ei varmistettu)

Ihanasti kuvailit sitä fiilistä, kun on ekaa kertaa pidemmän aikaa pois lapsen luota <3 Mikä onkaan ihanampaa kuin kömpiä lapsen ja miehen lämmittämään sänkyyn! Sitä tuhinaa ja unentuoksua <3

Uusi lukija (Ei varmistettu)

Precis sama kokemus reilu vuosi takaperin. Kyseessä tosin oli Foo Fighters mutta oli kiirekiirekiire kotiin 3kk pienen luokse:)

Sofia_ (Ei varmistettu)

Täsmälleen samanlaiset fiilikset Flowssa ;-)

Landetar (Ei varmistettu)

Jep! Tutulta kuulostaa :D Mutta voihan tuotakin jo seikkailuksi kutsua!

Head House

ihanasti kirjoitettu ja suloinen stoori! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei!
Ahmin upean blogisi alusta loppuun tänään melkein yhdeltä istumalta ja halusin kiittää sinua siitä :) Oli ihanaa lukea tekstiäsi ja eläytyä kokemaasi, varsinkin kun tuo kaikki on sellaista mitä en itse tule koskaan kokemaan.
Olen 40-v, en ole koskaan kokenut vauvakuumetta ja olen ollut viimeiset 10 v vakavasti sairas (näitä geenejä ei voi pistää eteenpäin..).
Oli vaihtelua pistäytyä sinun maailmassasi, jokaisen ei tarvitse kulkea samaa polkua voidakseen kuitenkin nauttia elämän suurista ihmeistä, ja suurin ihme on elämän jatkuminen :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Pia

Angela (Ei varmistettu)

Tutulta kuulostaa. Itsehän juoksin viikko sitten Bon Iverin keikalta kotiin. Ja vieläpä kesken keikan aika alkuillasta (puolen kymmenen aikaan), kun lapsenvahti ei saanut (vajaa nelikuisen) vauvan itkua loppumaan. 20 minuuttia siihen kipittelyyn meni (ballerinoilla juoksee aika paljon lujempaa kuin koroilla, ja bonuksena vielä se, että tuli sitten samalla korkattua vuoden kestänyt lenkkitaukokin ;) ), ja vauva nukahti rinnalle lähes heti. Ei edes harmittanut jättää keikkaa kesken, kun jotain niin käsittämättömän rakasta ja kovasti minua kaipaavaa odotti kotona. Eniten harmitti se, että oli edes lähtenyt mihinkään. Mitäkö opin? Äiti on nyt käynyt ekaa kertaa sitten lapsen syntymän "omilla menoilla", mutta en todellakaan tuntenut sellaista villiä vapauden tunnetta. Keikalle ehtii sitten, kun vauva on vähän vanhempi. Jos keikastakin nauttisi eri lailla sitten. Nyt nautin vain tuosta pienestä ihmisestä, hän kun sattuu olemaan parasta minun maailmassani tällä hetkellä.

Ninnumaaria (Ei varmistettu)

Moi, oli taas pakko tulla sanomaan, että tää blogi on parhautta. Ei mulla muuta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

hei, tämä oli ihana kirjoitus!

Noinhan se usein menee, että vaikka kuinka ajattelisi että menen sitten ja lapsi on hyvässä hoidossa, niin ihan pientä vauvaa ei vaan millään raaskisi jättää ja ajatukset on vauvan luona.

Kuulin juuri äitiyslomalla olevasta kollegastani, että hän on lähdössä neljän päivän ulkomaanmatkalle. Hänen vauvansa on vasta muutaman kuukauden vanha. En tuomitse ketään, jokainen tekee omat valinnat mutta itse en vaan olisi ikinä pystynyt jättämään vauvaa noin kauaksi aikaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan ihana juttu! Ei se Madonna tainnut kuitenkaan kovin kaksinen olla? ;)

-Lina

femmeboost.blogspot.fi

FromKaren
Ihana Päivä

Hauska kirjoitus, joka jäi mietityttämään. Ymmärrän tietysti, että teidän kohdallanne on esikoistytöistä ja vieläpä hyvin pienestä sellaisesta. Mutta oma äitini harmitteli kerran, kuinka omat ystävät "vähän niinkuin jäivät" kun lapset syntyivät. Enää ei ehditty nähdä, oli kiva olla kotona oman perheen kanssa jne...Pikkuhiljaa yhteyttä pidettiin muutaman kerran kuussa, sitten kuussa, hups nyt meni puoli vuotta ja lopulta pakolliset joulukortitkin jäivät lähettämättä eikä yhteyttä pidetty edes sen vertaa. Hän toivoi, että minun/meidän sukupolvemme jaksaisi pitää huolta myös ystävistä, sillä nekin ovat suhteita jotka eivät pysy yllä ilman aikaa. Muuten käy niin, että lasten lentäessä pesästä huomaa, ettei ympärillä olekaan sitä aiemmin tuttua ihanaa ystäväpiiriä. 

Noh, ei ehkä ihan liity Madonna-kokemukseesi, mutta toivoisin että suurempi osa vanhemmiksi tulevista muistaisi pitää yhteyttä ystäviinsä. Edes joskus ja edes itsensä takia :)

Kommentoi