Note to self. Sisäistä: meille tulee keskosvauva

Puutalobaby

Kului 36 tuntia Kätilöopistolla ennen kuin aloimme tajuta: meille tulee keskosvauva. Vierailu vauvosastolla avasi silmät. Ja kyynelkanavat.

Toisaalta valmistautumattomuus voi olla myös etu: naapurivuoteen pariskunnalla oli kolme isoa kassia. Muista piikkimatto! Ja kauratyyny, naapurisynnyttäjä muistutti tulevaa isää.

Minä olen hämmennyksestä niin tokkurassa, että minun varusteikseni riittää toistaiseksi tämä tipunkeltainen sairaalapyjama, norsuvaippa ja osaston eroottiset harsopikkuhousut.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tsemppiä!
Kaikki menee hyvin.

nimim.yllärinä Kättärillä synnyttänyt raskausviikolla 34

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos tsemppauksista - ne tulivat perille jo Kätilöopistolle, mutta kännykkänetti ei antanut kirjoittaa tähän kommenttikenttään viestiä...

Kaikki tosiaan meni olosuhteisiin nähden hyvin, ja minivauvamme saapui maailmaan raskausviikolla 34+4. Muutamien keskosuudesta johtuvia vaivoja vauvelilla toki on: keltaisuutta (bilirubiiniarvot) ja väsymyksestä johtuen ruoka menee edelleen osittain letkulla.

Mutta pienokaisemme on kuitenkin esim. koko ajan hengittänyt ihan itse, josta vanhempina tietysti olemme tosi ylpeitä :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoja uutisia! Onnittelut pienestä ihmeestä!

Kaikki kuulostaa niin tutulta. Meidän tyttö vietti viikon sairaalassa ja kotiutui nenäletkun kanssa. Repi sen sitten itse pois jossain vaiheessa.. ;)

Pieni ja pippurinen tyttö saatiin. Puoli vuotta oli tosi itkunen ja vaikea. Jostain luin, että stressinsietokyky ei ole keskosilla paras mahdollinen. Tilanne tasoittuu n. kuuden kuukauden iässä. Näin kävi kyllä meillä tasan kuusi kuukautta -siitä oikeasta lasketusta ajasta!

Tsemppiä ja nauttikaa pienestä nyytistä!

Kristaliina
Puutalobaby

Silvakin yrittää kovasti letkua nyhtää, mutta vielä ei ole onnistunut :) Nyt juuri tänään Kättäriltä soitteli joku kuntoutushoitaja (?) ja antoi ohjeita nenäletkusta vierotukseen - HUI! Jos äidistä ja isästä olisi kiinni, pitäisimme letkun ainakin siihen asti, että Silva lähtee kouluun :) Ainakin tietäisi, että hän saa tarpeeksi ravintoa!

Mekin ollaan mietiskelty, että mikäköhän tulee olemaan tuon tytön temperamentti. Tällä hetkellä kun sitä ei voi vielä oikein nähdä, hän vaan nukkuu ja sen 3 min, kun hän on hereillä, hän viettää tissi suussa :) Pari kunnon ääninäytettä ollaan kuitenkin jo saatu, eli kyllä hänellä ilmeisesti äänijänteet ihan olemassa ovat! Mutta vielä ei voi sanoa, että onko tyttö ns. helppo vai temperamenttinen tapaus.

Missä vaiheessa teidän "pippurisuus" alkoi näkyä? Hieno homma, että silti alkoi tasaantua loppujen lopuksi!

Kiitos tsempeistä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Repesin tuolle letkukommentillesi. Olisihan se aika kätevä jättää niille sijoilleen :)

Nyt en suoraan sanoa muista, milloin pippurisuus alkoi näkyä. Osasin jo sen suuntaista epäillä raskausaikana. Tyttö myllersi mahassa jatkuvasti, etenkin öisin. Olin ihan puhki jo vauvan energiaan raskausvaiheessa ;). Esikoinen potki masussa tosi harvakseltaan. Rauhallisempaa vauvaa tuskin oli kukaan ennen nähnyt! Vieläkin, nyt 6- vuotiaana on kiinnostunut tosi paljon lukemisesta yms.

Mutta tähän neitiin... Oli tosi väsy tietysti ensi viikot. En muista tarkkaan, milloin reipastui. Ja se reipastuminen tarkoitti sitä, että kiljuttiin kurkkusuorana, jos ei jostain tykätty, esim. rattaissa makaaminen tai vaipanvaihto. Hoitopöydällä huudettiin joka krt ensimmäiset puoli vuotta. Neiti todellakin tiesi mistä piti ja mistä ei.
Hymyt, katsekontakti ja puhe taisi tulla myöhässä, johtui varmasti ennenaikaisuudesta. Mutta liikkumisen suhteen on ollut kiire. Käveli tukea vasten n.8kk iässä (no helppoahan se on, kun on pienikokoinen ja jäntevä), kävelemään oppi ennen 1v päivää.

Nyt kun miettii, niin tuntuu että koko ajan on kaikki helpottanut. Puheen myötä varsinkin. Tytsy on nyt melkein 4v - aivan mielettömän ihana tapaus. Todella reipas ja puhelias. Päättäväinen, ahkera. Hauska pelleilijä. Taiteellinen, urheilullinen ja musikaalinen. Todella energinen tapaus! Välillä meitä kolmea hieman hengästyttää, kun emme aina pysy tämän pienimmän perässä.

No huh! Olihan sepustus ;)
Mutta pointtina vaan se, että kaikki menee teilläkin hyvin. Välillä multa meinasi mennä usko, kun pientä rääpälettäni vuosia sitten katsoin.

Voikaa hyvin!

Kristaliina
Puutalobaby

Ihana kuulla, että teillä kaikki on mennyt kuitenkin loppujen lopuksi hyvin - ja kuvauksesi perusteella kuulostaa oikein hurmaavalta tuo teidän tyttö!

Meillä ollaan siis edelleen tuossa väsymysvaiheessa, vaikka bilirubiinien pitäisikin nyt olla normaalilla tasolla. Mutta muutama ääninäyte ja itkun sekaan eksynyt kiljahdus on kyllä jo näyttänyt, että kyllä täältäkin löytyy :)

Meilläkin tyttö oli jo mahassa tosi aktiivinen, loppuajalla potkut näkyivät jopa paksun talvitakin läpi. Nytkin hän vaikuttaa tosi jäntevältä, vaikka pieni onkin - ei siis yhtään heiveröinen vaan pikemminkin sellainen sisukas "pönkijä" :)

Kiitos tsemppauksista!

Krista myös (Ei varmistettu)

"Keskosvauva." Se oli kyllä tosi pelottava ajatus. Mulla viikkoja oli kasassa tasan 33, kun istuutuessa tai ylös noustessa jotain tuntui lirahtavan pöksyihin. Soitin Kättärille, missä vähän hymähdellen sanottiin, että voin tulla näytille, jos se rauhoittaa mieltä. Ei ollut supistuksia eikä paikat olleet viikkoa aikaisemmin olleet yhtään sinne päinkään. Onneksi mentiin, sillä lapsivettähän se oli. "Korkea vedenmeno." Mä luulen, että muuttolaatikon kanssa rappusissa törmäillessäni tuli vähän osumaa. Tai ainakin mä muistan yhden puolittaisen kompastumisen, laatikon jäämisen vatsan ja seinän väliin sekä voimakkaan supistuksen. Lapsivettä siis lorahteli silloin tällöin, mutta merkkiäkään synnytyksen alkamisesta ei ollut.
Niinpä mä pääsin osastolle vahdittavaksi. Sain antibiootteja suoneen 8h välein ja 3 kortisonipiikkiä vuorokauden välein, takapuoleen. Kun tulehdusarvot lähtivät nousuun ab-tipan lopetuksen jälkeen, päätettiin synnytys käynnistää. Silloin viikkoja oli 33+4. Torstaina Cytotec: ei vaikutusta. Perjantaina ballongi: supisteli joo, mut loppui kuin seinään ballongin poistamisen jälkeen. Siinä mä makoilin ja kuuntelin vierussängyn vaihtuvia ja vaikeroivia synnyttäjiä. Oli niiiin tylsää.
Lauantaiaamuna lopulta saliin ja oksitosiinilla homma käyntiin. Sitten mentiinkin vauhdilla. Puoli viideltä sylissä oli 46cm ja 2300g verran maailman suloisinta poikalasta. Lastenosastolla meni 10 päivää, bilit ja syöminen ongelmina. Sinivaloa ja nenämahaletkua tukena elämän ensivaiheet. Ja se kotiutuminen niin pikkuriikkisen kanssa, hui! Ja sen letkun olis kyllä mieluusti pitänyt paikoillaan paljon kauemmin kuin tarvetta oli. Mä kirjasin ekat kuukaudet ylös kaikki syömiset. Huvittavaa nyt lukea niitä "35ml maitoa letkun kautta, yritti imeä rintaa, ei onnistunut" tai "söi rintaa 10min - jee!!!, lisäksi pullosta 80ml". Eli tuskin se ikinä rinnasta mitään sai. Ja nyt Kundilla on ikää karvan verran alle 3v, pituutta lähes metri. Ainoa keskosuudesta(?) muistuttava juttu on myöhässä tullut puhe ja sitäkin on kuunneltu jo pian puoli vuotta, että mennee normivaihtelun piikkiin sekin.

Kommentoi