Onko uhmaikää olemassa? (vol. 2)

Puutalobaby

On.

Pohdintaa samasta aiheesta aiemmin täällä.

 

 

Kuva: Malin Alfvén & Kristina Hofsten: Uhmakirja

Share

Kommentit

Karuselli

Tietenkin uhmaikä on olemassa. Kuten on murrosikäkin.

Karuselli

Ja tärkeitä kasvun vaiheita kumpainenkin. Sekä lapsille/nuorille että vanhemmille.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo se mun reilun vuoden takainen kysymyksenpohdinta oli tarkemmin, että "onko "uhmaikä" todellinen kehitysvaihe, jossa lapsen käytös on kiukuttelevaa ja riidanhaluista, vai onko kyseessä väärinymmärretyksi tulemisesta johtuva turhautuminen?"

Tähän liittyen oon oikeastikin kirjoittamassa pidempääkin pohdintaa - en vaan malttanut olla heittämättä läppänä näitä tällaisia päällimmäisiä tunnelmia ensin :D

Karuselli

Joo, muistankin se pohdinnan. Kyllä se taitaa ihan oikea ja todellinen kehitysvaihe olla. Ei tosin tietenkään tule kaikille lapsille samanlaisena/samanikäisenä. Mutta pääasia että tulee.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jo silloin vuosi sitten kommentoijat taisivat viitata myös vanhempiin lapsiin (koska yhdellä uhmallahan ei selviä), joilla uhmaikä mitä suurimmissa määrin on "tahallista" riidanhaluisuutta eikä siinä ole vähääkään väärinymmärrystä joukossa. Odotan innolla tuota pidempää pohdintaasi - mitä ilmeisimmin kokemuskenttäsi aiheesta on vuodessa laajentunut. (Aiemmin en voinut välttää tuntemusta että kokemuksesi pohjautui selkeästi vain omaan lapseesi, jonka kehitys ei ehkä mennyt tässä asiassa ihan enemmistön mukaisesti suhteessa ikään).

Oletan muuten että nyt puhutaan Silvan uhmasta. Toisaalta oma kuopus on Seelaa kuukautta vanhempi, ja hänkin osaa jo vetää sellaisia harmituskilareita, että heittäytyy lattialle karjumaan, jos monesti ohjataan pois kielletystä toiminnasta. Siinä ei tietenkään ole mitään "tahallista" vaan tunne vie pientä miestä 6-0. Mutta siihenkään ei neuvottelu auta, kun lapsi ei vielä sillä tasolla ole. Toki muuten voi lohdutella ja ohjata muihin puuhiin. Väärinymmärrystä en näe tässäkään, vaan voimakkaan oman tahdon joka on ristiriidassa vanhempien asettamien rajojen kanssa.

Kristaliina
Puutalobaby

Joo ja se aiempihan nimenomaan oli ikään kuin ennakkopohdintaa aiheesta ilman omaa kokemusta, sitä siellä tekstissäkin yritin useampaan otteeseen tuoda ilmi :) Silloin taisin luvata jatkoa sitten, kun omia kokemuksia on karttunut - no, nyt on :) Ja nytkin siis vain kokemusta ihan yhdestä nimenomaisesta tyypistä, eli Silvasta just puhun - hih Seela puolestaan nykyisin on mitä aurinkoisin tyyppi. Sarjassamme "maailman pitää pysyä tasapainossa" :D

Kirjoitus on työn alla siis! :)

paulahelena
ALUAP

Murrosiästä aina puhutaan tärkeenä vanhemmistairtautumisvaiheena mutta mulla ei kyllä oo ollu ikinä mitään murrosiäks tunnistettavaa. Vanhempien mukaan ei ollu uhmaikääkään, mutta aika kullannee muistot sen suhteen...

Pojalla sen sijaan uhma nostaa kovasti päätään, vaikka toistaiseksi höpökiukuista onkin päästy nopsaan eroon kuuntelemalla, neuvottelemalla ja suuntaamalla huomiota muuhun.

Karuselli

Tietyissä tilanteissa ja tietynlaisten lasten kanssa uhmavaiheesta voikin selvitä noin, jos vaan tuollaiselle toiminnalle on aikaa. Näin oli asiat mm. meidän sävyisän esikoisen kanssa aikoinaan, kun hän oli pieni. Tai itse asiassa voisi jopa sanoa, ettei hänellä edes ollut mitään 2-3-vuotiaan uhmaa havaittavissa. Pystyttiin menemään niin lapsentahtisesti ja hän oli niin sopeutuvainen pakkaus.

Se rajumpi uhma tulikin sitten eskarilaisena. Ja siihen ei enää auttaneet kuuntemiset, neuvottelut ja huomion suuntaamiset ihan samalla tavalla, hehheh. ;-) Mutta ei olis kyllä pystynytkään enää aivan vastaavaan alituiseen lapsen huomioimiseen, kun oli jo toinenkin tenava siinä pyörimässä ja arki muutenkin hieman kiireisempää.

Noille kahdelle nuoremmalle on tullut ihan klassiset 2-3-vuotiaan uhmat. Ei ollut kiinni erinomaisista kasvattajista tämä(kään) homma. :-)

paulahelena
ALUAP

Joo uskoisin että meidän voimakastahtoinen epeli kyllä nostattaa ton uhman ihan uusiin lukemiin, kun saa sen pari vuotta mittariin :D

Murrosikä on mulle isompi mysteeri, en muista oikein kunnon murrosikäistä kohdanneeni omassa tuttavapiirissä ikinä.

Torey
Näissä neliöissä

Mullakaan ei tullut koskaan kunnollista murrosiän "kilarikiehumis"-vaihetta. Iskeekö se meihin sitten jonain kauheena neljänkympinkriisinä? :D

paulahelena
ALUAP

Hahah, sitä odotellessa! :D

Karuselli

Ihmiset ja niiden temperamentit on tosi erilaisia. Isojen ja pienten. Ja noi vaiheetkin tulee tosi erilaisina. Joskus myös yllättävinä... Sekä esikoiseni että minä ollaan suht tasaisia tyyppejä perusluonteeltamme, mutta näköjään kumpikin saamme kokea melko räiskyvän murrosiän. :-)

Ja sitten vielä sekin, että toisilla ne mahdolliset tunnekuohut kääntyykin erilaisin tavoin sisäänpäin (huonoimmassa tapauksessa esim. voimakkaat pelot tai teinillä masennus/itseinho). Kaikki eivät saa kovaäänisiä kilareita. Myös tuota sisäänpäin  kääntyvää tunnemylläkkää pitäisi vanhempien kuitenkin osata tulkita.

Ande-vierailija (Ei varmistettu)

Muistellen viime vuotista kirjoitusta mietin että kannattaako tätä juttua edes avata. Onneksi avasin, tämmöistä sympatiaa ja vertaistukea kaipasinkin :)

Riika V.
Koti Kumpulassa

Joo, eiköhän se kaikille lapsille jonkinasteisena tuu. ;) Tsemppiä ja pitkää pinnaa!

Maininki (Ei varmistettu)

Minäkin muistan sen vuoden takaisen kirjoituksen ja oman silmien pyöritykseni :). Me ollaan muuten huomattu meidän kaksilapsisessa perheessä, että kiukuttelut tulevat kuin lasten yhteisestä sopimuksesta aina vuorotellen. Yleensä se on pikkuveljen alaa mutta sitten seesteisimpinä päivinä kiukuttelee vuorostaan sisko. Maailman on pysyttävä tasapainossa.

Kommentoi