Onni, rakkaus vai lapset?

Ladataan...
Puutalobaby

Työkaverin Facebook-seinälle ilmestyi eilen pieni kysymys, joka olikin ihan älyttömän suuri:

Onni, rakkaus, lapset - mitä valitsisit, jos saisit valita vain kaksi?

Kysymyshän on tietysti ihan teoreettinen - harvoin (onneksi) elämässä joutuu konkreettisesti tällaisten toisensa poissulkevien valintojen eteen. Useimmat kommentoijat vastasivatkin tyyliin "ei voi valita, haluan kaikki". Niinpä! Mutta sehän ei olekaan se kysymyksen pointti. Mitä jos pitäisi valita, ja vain kaksi?

Kävin itse kommetoimassa kysymystä parikin kertaa. Muiden kommetteja kävin lukemassa sitäkin useammin, vielä sängystä käsin kännykkä-Facebookillakin.

Oma vastaukseni tuli tavallaan aika helposti. Ja pienen lapsen äidiltä ehkä aika yllättävästi?

*******

Oma "elämän tarkoitukseni" jo aika nuorelta iältä asti on ollut rakkaus: jotkut haaveilevat jo teini-iässä lapsista, minä ainoastaan suuresta rakkaudesta. En ole koskaan ollut niitä trendikkäitä "sinkkuna on nii-ii-iin siistiä" -ihmisiä. Minulla on ollut sinkkuaikoina enimmäkseen kurjaa. (vaikka tätä ei ehkä itsenäinen nykynainen saisikaan myöntää) Olen aktiivisesti kaivannut... ...HALUNNUT rakkautta elämääni.

Joten tavallaan rakkaus on ollut minulle se onni. Rakkauden myötä tuli lapsi, ja nyt myös lapsi on se onni.

Uskon, että olisin voinut olla onnellinen, vaikka rakkaussuhteessani emme olisi pystyneetkään saamaan lapsia. Niinpä onni ja rakkaus voisivat varmasti asua elämässäni ilman lastakin. Ilman onnea ja rakkautta sen sijaan elämä (omalta kohdaltani) olisi aika kurjaa.

Jotkut ovat onnellisia ilman rakkauttakin. Heille ehkä se onni on se suurin? Minä tällaisena rakkausriippuvaisena nostaisin kuitenkin ykköseksi sen rakkauden (koska siitä tulee minulle onni samassa kimpassa, häh häh hää).

Vastaukseni kysymykseen siis: valitsisin rakkauden ja onnen. Jäisin lapsettomaksi.

*******

Mutta. Vastaus kuitenkin muuttuu täysin, jos ajattelisin, mistä olisin valmis luopumaan.

Rakkaus on minulle ennen kaikkea Joel ja Silva. Rakkaus Joeliin oli olemassa ensin, mutta rakkaus Silvaan on kaikenläpitunkevaa maailmankaikkeinvoimakkainta äidinrakkautta. Rakkautta lapseen, joka on kokonainen pieni ihminen, ja silti minusta vielä pitkään täysin riippuvainen.

Niinpä kaikkein viimeiseksi luopuisin lapsesta. (sori vaan, Joel) Seuraavaksi kovimmin pitäisin kiinni rakkaudesta. Joel, se oot sä.

Onni saisi lähteä. Heippa vaan, onni! Mä pidän noi mun ihmiset kuitenkin.

*******

Mitä sinä valitsisit?

 

Share

Kommentit

SiniJnsn
FarmiFarmi

Minäkin niputan onnen ja rakkauden yhteen, so. ilman rakkautta ei ole onnea. Eikä se nyt tarvitse olla vaan parisuhderakkautta. Voihan rakastaa ystäviään, työtään (?), lemmikkejään, ym. Ellei omassa elämässä olisi ketään tai mitään, jota rakastaa, voisin kuvitella että elämä olisi aika....ONNETONTA. 

Ja tähän asti olenkin siis valinnut onnen ja rakkauden. 

MirvaK

Rakkaus ja lapsi. Ja perusteluna juuri tuo sinun MUTTA...

Kristaliina
Puutalobaby

Huih, jatkopohdintaa lapsen valitseville: mitä jos saisi valita lapsen, mutta silloin pitäisi luopua rakkaudesta ja/tai onnesta? Mitä silloin tekisi?

Uhh, omalta osaltani en osaa vielä vastata tuohon, pitää pohtia ainakin yhden muskarireissun (rakkausonnilapsen kanssa) verran, palataan!

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Juurikin niin, että rakkaus on onni ja lapsi on onni, eli bye bye onnelle sanon minäkin :D Eli Matts ja Milla saavat jäädä myös tänne ei tarvi kummankaan muuttaa :D

pienisisko
Spin off

Ihanaa huomata olevansa vähän tyhmä/yksinkertainen!

Minullahan ei siis ole lapsia, joten kysymykseen on oikeastaan mahdotonta koittaa vastata. Mutta sitä en tajua, että miten nuo kolme on toisistaan erillisiä? Mulle ainakin onni ja rakkaus kuuluu niin käsi käteen että ne on melkeinpä sama asia. On vaikea kuvitella että voisin aidosti rakastaa ja olla samalla onneton. Tai olla onnellinen ilman että olisi elämässä minkäänlaista rakkautta. Toki mullakin on ollu rakkautta/rakkauksia, jotka on ollu jollain tapaa niin mahdottomia ettei niiden kanssa kuulunut yhteen onni. Mutta jälkeenpäin aatellen oon sitä mieltä ettei ne mitään rakkautta ollukkaan.

Minusta onni ja rakkaus (ja varmaan samaan nippuun kuuluva lapsikin) kuuluu niin tiiviisti "onni"-otsikon alle etten voi ymmärtää miten niistä pitäisi voida valita joku. Eikö se oo vähän sama kun kysyisi että jos sun ois pakko elää ilman sydäntä tai aivoja niin kumman antaisit pois?

(mutta kunhan tästä vanhenen ja viisastun, niin ehkä osaan puntaroida asiaa vieläkin fiksummin...hieno kysymys silti!)

Minäkin niputan nuo asiat aika voimakkaasti yhteen joten tuntuu aika hassulta, että pitää valita. Onni ja rakkaus varsinkin on aika sama asia ja toisaalta lapsi uskoakseni (vaikka lapseton olenkin) tuo juuri sitä onnea ja myös rakkautta.

Jatkoin kuitenkin ajatusleikkiä... Mitäs jos olet onnellinen ja elät sen oikean rakkaasi kanssa ja haluaisit kovasti lapsen mutta miehesi ei haluaisikaan lasta vaan pakottaisi valitsemaan? (valitettavaa todellisuutta joissain suhteissa) Valitsisitko onnellisen parisuhteesi vai eroisitko jotta pääsisit etsimään ihmistä (josta et voi olla varma onko sellaista olemassa) saadaksesi lapsen?

Asiasta puheenottaen minusta on ollut kauheaa lukea tapauksista jossa uusperhettä perustettaessa vanhan perheen lapset on annettu huostaan. Kun ne lapset sitten tekee niin eiköhän niiden kuulu olla siellä aika kärjessä? Minusta ainakin. Lapsi on tärkein siinä vaiheessa kun se valinta on jo tehty.  Vai?

Liisa
Osasin!

Kritisoin kysymyksen asettelua. :D Koska onni (jos sillä tässä tarkoitetaan onnellisuutta) tosiaan sisältyy rakkauteen ja lapsiin, sen voi helposti jättää pois erillisenä asiana. Vai tarkoitetaanko onnella tässä "tuuria"? Eli että jos en olisi löytänyt elämäni rakkautta enkä saanut hänen kanssaan lasta, saisin ison lottovoiton? Hmm... ;)

No joo, heräsin liian aikaisin voidakseni ajatella tätä kovin syvällisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Rakkaus ja lapsi tai rakkaus lapseen voi olla myös ilman onnea, esim. näissä kurjissa tapauksissa, joissa lapsi lipuu vanhempien ulottumattomiin sairauden, huumeiden käytön yms. välirikon takia. Kyllähän sitä varmasti rakastaa lasta, vaikka hän olisi kuolemansairas - onnesta en silti siinä tilanteessa puhuisi.

Magenta

Täytyypä kommentoida vähän asian sivusta. Näin nimittäin pari viikkoa sitten kyseisen kysymyksen Makuunissa, jonkun leffan kannessa (vai olisikohan jopa ollut jonkun leffan nimi...?). Ja myönnän samaan syssyyn että itsekin olen kysymystä päässäni pyöritellyt suuntaan jos toiseen, mutta vastaus on vielä harkinnassa :D

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Pakko avata tätä niille, joita on kummastuttanut se, että miksi pitäisi tai saisi valita vain kaksi:

Kysymys on Friends With Kids -elokuvan "tagline" ja ko. leffassa henkilöhahmojen elämä sattuu menemään niin, että jokainen hahmo saa noista kolmesta vain kaksi ja sitten loppuelokuva mietitään, onko mahdollista saada kaikki kolme.

En tiedä, kuinka hyvin tuo kysymys toimii asiayhteydestä erotettuna, koska kyllähän oikeassa elämässä rakkaus ja lapset tekevät useimmat onnelliseksi :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ha haa! Eli alkuperäinen Facebook-kysymyksenasettelija olikin todennäköisesti nähnyt tuon elokuvan ja esitti kysymyksen sen perusteella - mä en ole sitä vielä ehtinyt katsoa, vaikka tarkoituksena on ollut...

Mut hmm, mun päähän tuo kysymys tosiaan istuu ihan hyvin ilman asiayhteyttäkin :) Koska kyllähän sellainen ihminenkin, joka ei koskaan löydä sitä rakkautta (merkityksessä: romanttinen rakkaus) eikä tee lapsia, voi olla onnellinen elämässään - vai? Joku voi olla onnellinen ja hänellä on lapsi, mutta ei (romanttista) rakkautta. Hmm no se ehkä toimii vähän huonosti, että jollain on lapsi ja rakkaus, mutta ei onnellisuutta - tai no voihan niinkin olla, jos on esim. masentunut, perheessä on surua jne.

Mä ajattelin tätä nimenomaan "tyhjältä pöydältä" niin, että jos aluperin ei olisi mitään, mitkä kaksi valitsisi. Tekisikö lapsen, jos ei löytäisi (romanttista) rakkautta. Pysyisikö rakkaudessa (=ihmissuhteessa), jos ei olisi onnellinen mutta olisi lapsia jne.?

Ehkä kysymyksenasettelussa "rakkaus"-sanan tilalla pitäisi olla ihmissuhde tms?

Ja ehkä olen liian väsynyt, kun mun mielestä tää pohdinta voi olla ihan järkevää :D

Alkuperäiseen Facebook-keskusteluun tuli muuten juuri aika hyvä kommentti:
"Huikea kysymys! Toisaalta myös aika luksuskysymys... Jos miettii, kuinka paljon maailmassa on lapsia ja aikuisia, jotka elävät koko ikänsä ilman onnea ja rakkautta, on melko etuoikeutettu, jos pääsee valitsemaan "vain" kaksi."

Kristaliina
Puutalobaby

...eli joo, just noin niin kuin mm. Papyli ja Eeva kirjoittaa, että rakkaus tuo usein onnea, lapsi usein tuo onnea - mutta ei välttämättä. Aika paljon on maailmassa ihmisiä (esim. sodassa, köyhyydessä, mielenterveysongelmat, päihdeongelmat), joilla on lapsia ja rakkaus, mutta ei onnea.

Vaikeaksi tuohon kysymykseen vastaamisen tekee juuri se, että päällisin puolin ja täällä "normihyvinvointielämässämme" nuo asiat liittyvät toisiinsa. Meidän peruselämässämme rakastutaan ja tehdään lapsia ja sitten ollaan onnellisia. Mutta eihän se välttämättä mene niin.

Näin syvissä vesissä täällä tällä kertaa :D

KittyDelicious

Valitsisin onnen ja rakkauden.
Ei tarvinnut kauaa miettiä.
Äitini kysyi viime viikonloppuna hyvän kysymyksen: mitä elämältäsi oikeasti haluat ?
Painin tälläkin hetkellä tyytymättömyyden ja tiensä päässä olevan parisuhteen kanssa.
Vastasin äidilleni: haluan olla onnellinen.
Kyllä, sitä minä haluan. Haluan olla onnellinen itseni kanssa, tyytyväinen asioihin.

Miksen olisi ? Perfektionistin vikaa, itseriittoinen ja entinen anorektikko... soppa on valmis.
Eräs läheinen ihminen kerran sanoi:"Sinua ei tee kukaan ihminen tässä maailmassa onnelliseksi".
Totta...

Siksipä haluan olla onnellinen.
Ja kun olisin onnellinen, haluaisin löytää rakkauden.

Anteeksi sekavasta vastauksesta. :P

Bjuuti (Ei varmistettu)

Mielestäni kysymys ei ole vaikea, se on yksinkertainen kysymys jonka tarkoituksena on laittaa ihmisten yleisesti arvomaailmassaan korkealla arvottamia asioita keskenään tärkeysjärjestykseen. Kysymyksen asettelukin on ovela, kun siinä täytyy valita kolmesta kaksi, jollon tulee mielessään automaattisesti arvottaneeksi kaikki kolme toisiinsa nähden (vs. valitse yksi, jolloin kahden valitsematta jääneen arvoa ei tarvitsisi keskenään verrata).

Sitten vaan miettimään mikä näistä on sinulle se tärkein. Minä ottaisin ehdottomasti rakkauden, eli ystäväni ja mieheni. Lapsia olen myös halunnut aina, joten en usko että voisin ilman niitä olla onnellinen laisinkaan (välillä minusta tuntuu jo näin 18-vuotiaana että haluaisin lapseni jo nyt, vaikka tiedän toki paremmin ja oikeasti aikuisena pystyisin paremmin pitämään hnolta lapsistani ja etenkin olemaan heille parempi kasvattaja, omani kun epäonnistuivat surkeasti). Toisaalta ihmisten käsittämätön onnellisuuden tavoittelu ja "ahnehtiminen" on mielestäni hieman kuvottavaa, itsekästä.

Onnellisuuden ei ole tarkoitus olla pysyvä tila elämässä. Onnellisuus tulee kylään aina välillä ja sitten se taas lähtee pois. Ja niin epävakaata ystävää en ehkä haluaisi, otan mielummin rakkauden ja sen lapsen, onnellisuus ei ole yhtä tärkeää kuin nämä ihmiset elämälleni ovat/tulevat olemaan.

Kristaliina
Puutalobaby

Vautsi, hienoja vastauksia ja perusteluja, mm. KittyDelicious ja Bjuuti!

4. lapsen äiti (Ei varmistettu)

Minä ajattelen, että ONNI=onnellinen (onneton). Eli tärkein olisi onnellisuus.

Jos ei olisi mitään, niin valitsisin onnen ja rakkauden. Ajattelen, että lapset on vaan lainassa, mutta rakkaus (parisuhde) säilyy (toivottavasti!!) läpi elämän.
Jos nyt pitäisi jättää joku pois niin valitsisin onnen ja lapset. Lapsista en voisi luopua, mutta en haluaisi olla onnetonkaan lapsien ja miehen kanssa.

Kristaliina
Puutalobaby

Vink vink, hieno pienisiskon kommentti onnellisuudesta myös palstalla Kuin kaksi marjaa - täällä.

PSK (Ei varmistettu)

Lapseton sinkku ja ONNETON on sitä mieltä, että onni on minulle rakkaus ja lapset. Juuri eilen äidilleni itkin puhelimessa, että mitä jos saankin rakkauden ja lapsen ja olisin siitä huolimatta onneton?!!!

Btw, olen lukenut kesästä asti blogiasi, ja olen täysin koukussa.

Terkuin,

Onnea odottava kolmekymppinen vanhapiika Mansesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos minun pitäisi valita niin valitsisin onnen ja lapset.
Ihminen voi olla onnellinen ilman rakkautta.
Minulla on lapsi ja olen onnellinen.
Itse olen nähnyt niin paljon pahaa perheessäni ja perhesuhteissani että en tiedä kykenenkö koskaan rakastamaan ketään. Toki rakastan lastani, mutta jos puhutaan kumppanista. Tällä hetkellä olen suhteessa, mutta en voi sanoa rakastavani miestä. Hän tietää sen ja on hyväksynyt asian. Kuvailisin tätä tunnetta ehkä enemmänkin riippuvuudeksi. Olen riippuvainen siitä että joku jakaa arkeni kanssani, ilot, surut, vastoinkäymiset. Enkä tiedä onko riippuvainen edes oikea sana kuvaamaan tunnetta. Mutta kuitenkin. Olen sitä mieltä että ihminen voi olla onnellinen ilman rakkautta :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hitsi, miten jännä lukea näitä: samoista pienistä aineksista tulee (hyvin ja järkevin perustein) ihan perilaisia päätelmiä ja valintoja, vastaajan elämäntilanteesta ja kaikesta muustakin riippuen. Mielenkiintoista!

Vaikka jotkut oli eri mieltä, mun mielestä toi edelleen on hyvä kysymys! (just tuolla tavalla, miten Bjuuti eka kappaleessaan kuvailee)

Kiitos hienoista vastauksista!

Kristaliina
Puutalobaby

...ja PSK: tuttu pelko minullekin joskus vuosien-vuosien takaa! ...että mitä jos pää ei enää osaisikaan olla onnellinen. Aina kaipaisi vain jotain muuta... Itselleni se onni kyllä sitten tuli tämän kaiken "perheistymisen" myötä ja ehkä kuluneiden vuosienkin ansiosta - että ei aina ollut niin kärsimätön. Mähän tapasin tuon miehen vasta 31-vuotiaana itsekin.

Kaikkia noita kolmea hyvää sinulle (ja kaikille teille ihanille!) toivottaen! Mä oon oikeasti ihan häkeltynyt noista kaikista hienoista mietinnöistä ja perusteluista <3

Xin (Ei varmistettu)

Itse taas pohdin niin, että voi olla rakkautta ja lapsi, mutta olla silti onneton. Ja se taas ei kuulosta kenenkään kannalta kivalta, sillä vaikkapa perheenäidin onnettomuus heijastaa varmasti koko perheeseen ja varmasti muihinkin ympärillä oleviin. Minulle on siis onni ensimmäinen ja ehdoton, rakkaus hyvää plussaa päälle ja lapsi saa jäädä.

tiia_

Kyllä mä varmastikin ihan ensimmäiseksi valitsisin onnen. Ja palikkaperustelu: onnettomat ajanjaksot mun omassa elämässäni ovat olleet niitä rankimpia. Voi rakastaa ja olla parisuhteessa tai voi olla vaikka iso perhekin ja olla samalla ihan todella onneton. Enkä nyt tarkoita onnella sitä, että voi hitto kun mulla on itsekkäästi aina kivaa. Onneen liitän ylipäätään sen, että on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, että osaa nauttia elämän pienistä iloista. Jos ei sitä kykyä ole, miten ihmeessä sitä jaksaisi eteenpäin? Toiseksi valitsen rakkauden. Jos mulla olisi lapsia, valitsisin varmaankin onnen lisäksi lapsen, ja rakkaus saisi jäädä listalta pois. Mutta tässä elämäntilanteessa, kun lapsia ei ole, valitsen rakkauden. :)

Miitu (Ei varmistettu)

Tämä on kyllä niin aivoparat ylikuumenemaan saava kysymyksen asettelu, etten vieläkään saa tehtyä päätöstä, vaikka sitä olen tässä jo muutaman kerran käynyt maistelemassa. Ja tosiaan hirmuisesti vaikuttaa se, vertaako nykytilanteeseen vai "puhtaaseen pöytään".

Hurjan paljon yhtymäkohtia löytyi monenkin kirjoittajan kanssa. 4. lapsen äidin kanssa olen samalla linjalla (valitettavasti?), että lapsi/lapset ovat vain lainassa, joten niin tärkeä kun tuo jo leikeiltään nukkumaan kellahtanut typykkä tuolla onkin, en "omista" häntä lopun elämää ja tämänhetkinen lyhyt napanuora tulee vielä venymään paljon. Kunhan ei sentään katkeasi.

Eli sen perusteella onni ja rakkaus olisivat valittuina. Toisaalta en tiedä, miten noiden olisi käynyt, jos en lasta olisi pystynyt saamaan (isot riskit taustalla, joten lapsettomuus olisi ollut enemmän minun "syytäni"): miten oma pää olisi sen pettymyksen kestänyt, olisinko vetäytynyt omaan kuoreeni suremaan ja pyrkinyt siten "vapauttamaan" miehen sitoutumisestaan minuun, ja toisaalta olisiko myös miehen rakkaus minuun kantanut yli pettymyksen, ettei omaa lasta saisi siinä tapauksessa. Niin nyt ainakin väitti vielä pari vuotta sitten, kun tuota asiaa kipuilin. Töitä sen asian kohtaaminen olisi kuitenkin ihan pirusti teettänyt.

Toisaalta tuotakin on joutunut miettimään, mitä sitten, jos lapsella onkin vakava sairaus, joka heijastuu kaikkeen muuhun elämään. Rakkautta (ainakin näkyvämää sellaista) saattaisi olla jopa enemmän, mutta onni saattaisi olla enemmän kysymysmerkillä. Näin omien vajavuuksien keskellä tosin väitän, että silloinkin voi olla onnellinen. Termi saa vain uutta sisältöä. Mutta toki akuutissa vaiheessa (tai ehkä pikemminkin sen hellitettyä) tai menetyksen ollessa todellista, onnellisuuden eteen pitää tehdä enemmän töitä. Tai sitten myöntää, että nyt ei ole onnellinen hetki - palataan asiaan myöhemmin.

tiia_ kompatakseni onni on näistä ehkä kuitenkin se ykkönen, vaikka silloin ihan ensimmäisenä, kun tämän kysymyksen näin, olin heivaamassa sen yli laidan. Oma onni tai onnettomuus heijastuu niin vahvasti kaikkeen muuhun elämään, että vaikka minun kohdallani rakkautta on jossain muodossa aina ollut (miten onnellinen olenkaan!) ja nykyisin tuo lapsikin, oma onnettomuus tuntuu vesittävän kaiken sen hyvän, mitä niiden myötä elämässä on/oli. Esimerkiksi noin vuosi sitten tytön lähestyessä puolen vuoden ikää, oma onnellisuus koki hetkellisen notkahduksen. Oma rooli ja identiteetti oli edelleen hieman hakusassa, kun äidin rooliin ja huoleen joutui hyppäämään pari kuukautta etuajassa; tuo aikaisen syntymän jälkeinen shokki alkoi hellittää kunnolla, mutta edelleen tulevaisuudessa oli liikaa kysymysmerkkejä; mahaansa ja pian puhkeamassa olevia hampaita kipuileva lapsi onnistui itkullaan tartuttamaan ikävän olon minuunkin; ja puoli vuotta kotona neljän seinän sisällä infektioita välttämässä alkoi tehdä tehtävänsä. Rakkautta oli siis ympärillä ehkä enemmän kuin koskaan ennen, mutta silti se kaikki näyttäytyi harmaan verhon läpi, kun itsellä oli niin huono olla. Nyt kun oma olo on yleisestikin ottaen onnellinen, voi tuosta rakkaudesta ja lapsesta nauttia huomattavasti enemmän. Näin, vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että tämä nykyinen yli-individualisointi menee oikeasti pahoin yli. Ryhmässä olisi enemmän voimaa. Mutta toisaalta ei se ryhmäkään voi määräänsä pitemmälle auttaa - loppu matka pitää ponnistella itse.

Hmm... Mä oon varmaan kirjottanu nyt jo ainakin yhden luvun johonkin megapaksuun kirjaan, ja päässy vasta siihen, että noista kolmesta valitsisin ainakin onnellisuuden. Ehkä mä armahdan meidät kaikki ja jään pähkäilemään tuota toista valintaa :D

Enni

Kysyin kysymyksen mieheltäni. Hän vastasi sen kummemmin miettimättä sohvan nurkasta "no rakkaus ja lapsi tietenkin, ne on se onni." Niin, nuinhan se taitaa mennä, nyt kun nuo kaikki meillä on <3

Kristaliina
Puutalobaby

Miitu, palaa ihmeessä siihen toiseen valintaankin, kun se prosessoituu päässäsi. Kiinnostavaa kirjaa tulossa. :)

Itsekin mietin tässä tänään tilannetta (useampiakin sellaisia), jolloin mulla on ollut rakkautta, mutta ei niin akuuttia onnellisuutta: esimerkiksi jossain vaiheessa oltiin Joelin kanssa tavattu ja olin rakastunut, mutta toisaalta arki raahusti harmaana: pähkäilin, mitä tekisin työasioiden kanssa, en jaksanut oikein innostua asioista, asuttiin erillään ja silloin kun oleilin Joelin luona, koin huonoa omatuntoa kissan yksinjättämisestä jne jne. Ihan pieniä asioita, mutta arki oli tosiaan enemmän harmaata kuin onnellista - vaikka minulla oli se sama rakkaus (paitsi se äidinrakkaus) kuin nykyisinkin...

Hmm, mäkin heivasin sen onnen pois miettiessäni, että mistä luopuisin. ("tyhjältä pöydältä" tilanteessa siis valitsin onnen ja rakkauden) Mutta tää on tietysti tällaista arvojärjestyksen pähkäilyä: onni on tärkeintä, mutta sitten kun rakkaudelle ja lapselle antaa ajatuksissa oikean ihmisen kasvot, niistä ei voi luopua, ei sitten millään.

Gitla (Ei varmistettu)

Onni ihan ensimmäiseksi. Koska noi kaksi muuta eivät aina tuo onnea.

Menee aika raskaaksi tää, mutta kun lukee kamalia uutisia ihmisistä, jotka on venytetty äärimmilleen ja joilla on henkinen näkökenttä on kuin tunnelissa, ja sitten päädytään hirvittäviin tekoihin, niin pitää olla onnellinen, jotta olisi rahkeita kasvattaa lasta (huh mikä lause!!). No, olen myös sitä mieltä, että onnelliseksi voi oppia. Ja ettei aina tarvitse olla niin onnellinen, kunhan ei ole kovin onneton. Onnellisella tavalla taas voi olla useinkin onneton (kaipaa toista esim. työmatkalta kotiin), mutta ei siis sellaista syvää onnettomuutta kuten esimerkiksi masennuksessa.

Eihän perhe-elämä ole aina onnellista. Rahahuolet, univelka, toisen välinpitämättömyys (näitä on paljon, vaikka kuinka olisi alussa rakastanut) voivat kiristää suhteita ihan järjettömyyksiin asti. Mutta jos ajatellaan, että se rakkaus on onnellista, eikä kaukorakkautta tai mahdotonta rakkautta tai myrskyisää rakkautta, niin kyllähän se on jatkuvan onnen lähde. Mutta jotta se sitä olisi, pitääkö olla riittävän kypsä ihminen, löytänyt jonkin seesteisyyden ja osaa olla onnellinen? Onnellisuus on jossain määrin taitolaji, ja liian usein kuulee jonkun sanovan, että "olisin onnellinen, kunhan minulla olisi rahaa/perhe/talo". Kun ihan oikeasti pitäisi ensin olla onnellinen ilman niitä.

Haluaisin sen lapsen. Nyt olen onnellinen ja minulla on rakkautta (romanttinen rakkaus, siis) ihanan ihmisen kanssa, joka välittää ja jonka kanssa voi keskustella.

Mutta entä, jos en saakaan lasta? Vaikka kuinka yrittäisin, enkä saisi lasta? Sitten minun pitäisi opetella olemaan onnellinen ilman lasta, koska muuten voin katkeroitua, eikä jäljellä olisi kuin rakkaus, jos sitäkään kun riittävän kauan olisin onneton.
Entä, jos menettäisin rakkauden mutta saisin lapsen? Varmasti se riittäisi, vaikka surisinkin menetettyä rakkkautta (rakasta). Jos taas minulla olisi lapsi, en varmasti haluaisi siitä luopua. Rakkaus lapseen on jotain aivan muuta kuin rakkaus toiseen aikuiseen.

Mutta jos lähtökohta on se, ettei lasta vielä ole, niin lapsi ja rakkaus ovat vaakakupissa yhtä painavat ja annan elämän päättää, saanko kaikki kolme.

Ai ei onnea? (Ei varmistettu)

Mutta ilman onnea sinulla olisi rakkaus ja lapset, siis onneton perhe. Tässä sinä oletat, että lapset ja parisuhde toisivat itsessään jo onnen. Mutta jos et valitse onnea, olet tässä tehtäväannossa onneton, ilman onnea.

Sinulle jää siis mies ja lapsi, mutta teillä ei mene hyvin. Olette onnettomia, jokin mättää. Ehkä teillä on ollut sairautta, työttömyyttä, olet masentunut? Lapsi on pahasti sairas? Tulipalo vie omaisuuden?

Monessa perheessä on varmasti juuri tuo tilanne: rakkaus ja lapset, mutta ei onnea. En tiedä, valitsisinko sitäkään.

onni on pakko olla! (Ei varmistettu)

Mä ajattelen niin, että onni on näistä pakollisin! Jos mulla olis mies ja lapsi mutten olisi onnellinen...niin sitä tilannetta en halua ainakaan. Jos taas onni+mies tai onni+lapsi, kaikki olis hyvin - koska olisin kuitenkin onnellinen. ei tässä kysymyksessä saa huijata ottamalla 2 yhden hinnalla!:D

Miitu (Ei varmistettu)

Mä päädyin lopulta siihen nyhveröön lopputulokseen, etten valitsis sitten kuitenkaan noista mitään, vaan otan/ottaisin ne, mitä annetaan. Vaikka sen onnen perään viimeksi kuulutin, niin toisalta luopuisin siitäkin silmänräpäyksessä ja valitsisin rakkauden ja lapset, jos tälle kullanmurulle (tai jollekin tulevalle pienelle) tulis isompia mutkia matkaan. En voi sanoa olleeni onnellinen niiden viikkojen aikana keskoskaapin ääressäkään kuin hetkittäin, mutta silti paikkani oli siellä. Jos ei olisi tarvinut, tilanne olisi ollut vielä paljon murheellisempi - lällyimmässä versiossa olisin ollut itse kipeänä, enkä sen vuoksi oikeutettu vierailemaan osastolla; kammottavimmassa vaihtoehdossa lapsi ei olisi selvinnyt - enkä halua edes oikeastaan miettiä varsinkaan viimeistä vaihtoehtoa.

Minäkin olen tärkeä, mutten niin tärkeä, että oma onnellisuuteni menisi aina ja kaiken yli. Ja silti uskon vakaasti (menee kyllä sitten ohi jo tuosta alkuperäisestä kysymyksestä), että vaikeissakin tilanteissa usein on mahdollista olla myös onnellinen. Onni/onnellisuus käy ehkä kylässä harvemmin tai lyhyempiä aikoja, mutta osaapa siitä sitten nauttiakin eri lailla. Jos uskaltaa...

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulle tämä on aika selkeä, ehkä en ajatellut tarpeeksi tms..!?

Siis jos kyse olisi tilanteesta ennen lasta niin olisin valinnun onnen ja rakkauden, koska lapsi ei ole ollut mikään musthave, mutta toisaalta eipä ole ollut rakkauskaan. Olen kyllä kaivannut omaa rakastettua(ennenkun sellaisen löysin)mutta en koskaan ole kyennyt ajattelemaan etten voisi elää elämääni ilman rakkautta (siis kun puhutaan romanttisesta rakkaudesta, onhan sitäkin erilaista)... Eli toisinsanoen ihan vaan onni olisi ollut tarpeeksi, periaatteessa.

Nyt kun on lapsi ja primitiiviset äidinvaistot sykkii ohimoilla kuin viinanhuuruisen viikonlopun jälkeinen krapula maanantaina, niin valitsisin suoralta kädeltä lapsen ja.... ONNEN. Se rakkaus on yhä minulle semmoinen että se ei ole pakollinen.

En tietenkään halua luopua mistään, se on selvä, mutta jos olisi aivan mahdottoman sataprosenttisen über pakko, niin sitten näin.

Kristaliina
Puutalobaby

Miitu: oh <3

Hih, nää on niin mielettömiä pohdintoja kaikki, että mäkin oon muuttanut mieltä valinnoistani ainakin 35 kertaa :D Tulin kans näiden tuoreiden kommenttien pohjalta sille kannalle, että onni on joo pakko olla. Ja sitten luin taas tuon Miitun uuden perustelun ja ja ja...

Huh onneksi ei oikeasti tarvitse valita! :)

Hei Puutalobabyn Kristaliina. Sinut on mainittu uusimmassa (ja jo kolmannessa!) kirjoituksessani! http://www.lily.fi/blogit/satunnaistettu-elamani/vai-semmosen-sina-loysit-noh-onpa-kiva 

Ja ilmoittaudun samalla lukijakseksi, jo pidemmältä ajalta. Olet varmastikin varsin hauska tapaus!

Kommentoi

Ladataan...