Puutalobaby kaks vee! (ja synttäriarvonta)

Puutalobaby

Hyvää syntymäpäivää meille kaikille!

Puutalobaby-blogi täyttää nimittäin juuri tänään kaksi vuotta - jee jee!

*******

Vuosi sitten, Puutalobabyn yksivuotissynttäreiden yhteydessä tämän blogin syntyvaiheista jo kirjoitinkin. Enkä ehkä ala tässä itseäni toistamaan - niinhän se juuri meni kuin silloin vuosi sittenkin kirjoitin. Paljon on kuitenkin näissä kahdessa vuodessa tapahtunut; niin elämässä kuin bloggaajanakin! Toinen puutalobaby on jo tulossa <3

Puutalobaby-bloginhan perustin hetkeä ennen Silvan syntymää ihan omasta spontaanista "hei oispa kiva" -fiiliksestäni, ja Lilyn valitsin blogipohjaksi ihan sen helppouden vuoksi. Fiilispohjalta.

Jonkin aikaa kirjoiteltuani sain iiiiisoksi yllätyksekseni blogiin "toimitus tykkää" -leiman. Arvatkaas vaan, olinko aika innoissani: minun ihkaoma Puutalobaby oli kaikkien blogien joukosta bongattu - ja lukijathan minua sinne tietysti ehdottivat, eli kiitos! <3 Ja Lilyn uudistuksen myötä viime kesänä pääsin ihan tuonne "Suositellut blogit" -ylävalikkoonkin asti. Ihan niin kuin oikea bloggaaja, wohoo!

Mutta oma motiivini koko hommalle on kuitenkin ihan sama kuin alkuun: tästä bloggaamisesta löysin itselleni oman jutun. Puutalobaby on (kaikkine tärähtäneine kuvineen ja vanhentuneine logoineen) minulle ihan omannäköinen tontti, minun oma maailmani. En voisi kuvitella pitäväni minkään muunlaista blogia. Motivaatio on helppo löytää, kun tekee juuri tasan sitä, mitä itse haluaa :)

Ja uskokaa tai älkää: kertaakaan kahden vuoden aikana ei ole tullut hetkeä, että en olisi keksinyt mitään kirjoitettavaa! Helppohan sitä on lörpötellä, kun omasta elämästa on kuitenkin "materiaalia" tarjolla 24 tunnin ajan vuorokaudesta - ja yksi bloggaus voi syntyä vaikka ihan hassusta ohimenevästä ajatuksesta. Tai viisi sekuntia kestävästä hauskasta keskustelusta tai leikistä niin kuin esimerkiksi eilen.

Niin joo, tämän halusin oikestaan kertoa sen takia, että jos haaveilette blogin perustamisesta ja teillä on siihen jokin idea... ...tehkää seAinakin omalla kohdallani se on ollut ihanaa ja palkitsevaa ja ja ja... Oh. Olen vaan siitä kahden vuoden takaisesta bloginperustamispäätöksestäni niiiii-iiin iloinen! Tämä harrastus on oikeasti antanut minulle niin paljon.

...ja sitten se huippu-huipputärkeä juttu - te! Niin monesti kuin tämän olenkin kirjoittanut, mutta oikeasti: en mä täällä yksin horisisi ilman teitä. Koko puutalobabylandian henki koostuu bloggauksista ja niiden jälkeisestä keskustelusta. Täällä on jotenkin hyvä olla.

Kiitos kaikki ihanat, kun olette olemassa!

*******

Hih ja blogisynttäreihin jotenkin tuntuu kuuluvan joku kiva arvonta. Lähdin miettimään tätä asiaa samalla tavalla kuin viime vuonna: mikä olisi sellainen pieni kiva juttu, josta me itse oltaisiin viime aikoina ihan erityisesti tykätty. Viime vuonnahan pyysin Stokkelta synttäriarvontaan Table top -ruokailualusen (joka meillä itselläkin on edelleen päivittäisessä must-käytössä). Nyt ajattelin, että arvottava juttu voisi olla joku muu kuin lastentarvike. Ja parhaassa tapauksessa ehkäpä vielä jopa sellainen, josta saattaisi olla iloa sekä lapsellisille että lapsettomille lukijoille. Hmm, vaikka...

Sitten keksin!

Ennen Thaimaan-reissuamme vakkarilukijoista Kukamuun Riikka laittoi kommentteihin ihanaa palautetta blogista ja kirjoitti samalla, että haluaisi antaa tirpalle matkaa varten Riikan itse kierrätyskankaista ompeleman Hupputippuu-lippiksen. No hitsi - kiitos! Sain itse valita lippiksen kuosin, ja tällainen hattu Silvan päässä sitten keikkui koko matkan ajan:

No nytpäs sitten viime viikolla kirjoittelin taas Riikalle meiliä, että kröhöm olisikohan hän valmis ompelemaan meille muutaman lippiksen synttäriarvontaa varten - ja hän vastasi, että joo!

Kiitos!

Puutalobabyn kaksivuotissynttäriarvonnassa arvotaan täten siis kolme näitä iiiihania, kierrätyskankaista ommeltuja Hupputippuu-lippiksiä!

Hatut Riikka ompelee siis "tilaustyönä", eli kankaan, koon ja mallin saa itse valita. "Nappihuippuiset" hatut (kuten tuo Silvan lippis) ovat käännettäviä: päällyskankaan saa valita itse, ja sisäpuoli tulee Riikan valitsemana yllärinä. Toinen malli on (ks. alla) tuollainen tupsuhattu - sitä ei tietenkään voi tuon tupsun takia kääntää. Ja kolmantena vaihtoehtona on vielä rastahattu "isotukkaiselle".

Koko S käy vastasyntyneestä 2-3 vuotiaalle. M-koko on leikki-ikäisten, mutta mahtuu jopa pienipäiselle aikuiselle. Aikuisille on koko L, ja sitten tuo rastakoko siis pitkähiuksiselle/rastatukkaiselle. Kaikissa hatuissa on myös sellainen nappikuminauha mahdollisimman pitkän käyttöiän takaamiseksi.

Arvontaan voi osallistua alla olevaan kommenttikenttään kertomalla, mikä näistä kolmesta alla olevasta Hupputippuu-hatusta on oma suosikkisi!

Arvonta voisi olla käynnissä vaikkapa to 3.4. asti. Muista jättää myös oma meiliosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden!

...ja tässäpä omat lempparini Riikan tuoreimmista ompeluksista - mistäs sinä tykkäät eniten?

1. 

2. 

3. 

Voittajat saavat siis joko näistä valitsemansa lippiksen tai jonkun muun itse valitsemansa kankaan - kaikki tällä hetkellä tarjolla olevat kankaat näkee Kukamuun FB-sivulta täältä. TAI jos kaapistasi löytyy jokin tunnearvoltaan tärkeä vanha lempipaita/housut/verhot/muu kangaskappale, Riikka mielellään ompelee kangasmuistostasi lippiksen hyötykäyttöön!

Ostettuina lippikset maksavat kaikki 30 € (paitsi rastakoko isomman kangasmäärän takia 35€). Varsinaista nettikauppaa lippiksille ei (vielä) ole, mutta hattuja voi tilata Riikalta joko Facebookista tai meilitse riikka@kukamuu.com

*******

Ai joo, ja minullakin olisi vielä kysymys - sama kuin viime vuonna. Minua nimittäin kovasti kiinnostaisi taas, mikä on ollut lempihetkesi/lempibloggauksesi viimeisen vuoden aikana puutalobabylandiassa. Tai mikä on jäänyt päällimmäiseksi mieleen?

Tämä kysymys ei ole mitenkään "pakollinen" arvonnan kannalta (ja jos joku ei jaksanut tänne asti lukea, heh), mutta kuulisin muisteloitanne tosi-tosi mielelläni!

*******

Krista, Joel, Silva & Seela kiittävät kaikkia jo kahdesta vuodesta - kiitos, ja ihania olette! <3

Share

Kommentit

Jennan (Ei varmistettu)

Lemppari hatuista on tuo viimeinen tupsuhattu, jolloin tyttömäisellä kankaalla meidän 2 vuotiaalle neidille :) Postauksista päällimäisenä on jäänyt mieleen se kun kerroit odottavasi Seelaa :)

Silmukan saalistaja (Ei varmistettu) http://silmukansaalistus.blogspot.fi/

Onnea kaksi vuotiaalle blogillesi! Itsellä bloggausta on takana 1,5 vuotta ja olen myös niin tyytyväinen, että ryhdyin siihen! Bloggaaminen on aivan mahtava harrastus!

Puutalobaby-blogin kuluneesta toisesta vuodesta parhaitenon jäänyt mieleen se, kun kerroit toisesta raskaudesta. Tapa, jolla kerroit ilouutisen oli ainutlaatuinen ja ihana!

Jos onnetar minua suosii, hatuista mieluisin olisi tuo käännettävä versio kokona S.

Merkkierkki (Ei varmistettu)

Kakkonen miellyttää minun silmää eniten eli mukana ollaan arvonnassa! :) Miusta parasta on ollut ihan vaan teidän tavallisesta arjesta lukeminen osaat niin hyvin siitä kirjoittaa :)

Tiituliitu (Ei varmistettu)

Kaikkein kivoin on tuo käännettävä hattu, jossa on nappi päällä eli vaihtoehto 1. Ja tuolta facebookin puolelta bongasin kivan kuosinkin. Hattu tulisi omaan päähän eli kokona L. :)

Blogissasi kaikkein kivointa on ihana arjen kuvaus sekä erityisesti matkakertomukset. Toivottavasti lähdette taas pian reissuun.

Heiju (Ei varmistettu)

Me otettais meidän Niilolle tommonen samanlainen hattu ku Silvalla oli reissussa. Me kun ollaan lähössä syksyllä samanlaiselle reissulle ja ois mahtavaa jos Niilolla olis uniikki ja auringolta suojaava pipo. Ja koko ois varmaan se pienin, Niilo täyttää reissussa vuoden. :)

Mulla mieleen on jääny Silvan synnytyskertomus ja puudutusgeeliä pyllyyn. :D

Jaksamisia loppu odotukseen ja jos Seela on yhtä pieni kun Silva (tai meidän Niilo) syntyessään ja tarviitte pikku vaippoja (koko taitaa olla neo (apteekista ostettu) 2,5kg asti) ni meillä jäi niitä paketillinen. Käytettiin niitä kyl isommaksi asti, ehkä kolmeen kiloon.

marrrjut (Ei varmistettu)

Ykkösvaihtoehto miellyttää omaa silmää eniten , joten mukana ollaan arvonnassa :)
Onnea "2 v synttäreiden" johdosta! Toivottavasti saamme seurata tätä blogia viel mooonta vuotta =)

Itse en enää edes muista että miten mie tän siun blogin löysin. Oon miettiny sitä jo pitkään, mutta en vaan muista. Ennen Puutalobabya en ollut ikinä lukenut mitään blogia. Joten miten hemmetissä oon päätyny tätä lukemaan :D Mutta en kyllä hetkeäkään kadu! Tää on ollu alusta asti tosi kiinnostava blogi. Koska et kirjoita pelkästään teidän perheen arjesta, vaan oikeastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Eniten olen tykännyt noista matkakertomuksista ja kuvista. Voi kun pääsisi itsekkin joskus matkustelemaan :)
Toki myös innoissani odotan et mitähän hassua se Silva nyt on suustaan päästänyt ja mitä olette tehneet. ei oikeastaan siis ole sitä yhtä suosikkia, koko blogi ja kaikki jutut on kiinnostavia!

Elbeliini (Ei varmistettu)

Kivoin hattu on nappihuippuinen käännettävä lippis! Blogistasi on jäänyt erityisesti mieleen matkakertomukset, joiden perusteella tänne alunperin löysinkin, kun googletin vinkkejä taaperon kanssa matkustamisesta. Onnea kahden vuoden taipaleesta! :)

Puuraitti (Ei varmistettu)

Kiitos mieluisista, odotetuista lukuhetkistä. Löysin blogisi reilu vuosi sitten, eikä sen jälkeen ainoakaan juttu ole jäänyt lukematta. Muistorikkaita aiheita on ollut monia; toiset ovat herätelleet nauruhermoja, toiset ajatuksia, välillä kyynelkanavatkin ovat avautuneet.

Kahden (ennenaikaisen) pikkunaperon äitinä lapsi- ja odotusaiheet kolahtavat. Olen jännittänyt hienosti edennyttä toista raskauttasi ja iloinnut jokaisesta Seelan lisäviikosta. Lisäksi satavuotista puutaloa remontoidessa ja matkailua rakastavana muutkin teemasi uppoavat enemmän kuin hyvin.

Kaunis kiitos!

InniJanni (Ei varmistettu)

1 tai 2, ei pysty valkkaamaan! Paitsi jos tsägä käy, sitten lienee pakko :)

Onneksi olkoon kaksvuotiaalle :)

Sanniina (Ei varmistettu)

Hei, ja onnea 2-vuotiaalle!
Minun lempparihattu on nappihattu pienimmässä koossa!

SaanaRakkausprojekti (Ei varmistettu) http://saanajarkkolove.blogspot.fi/

Mun lempparihattu on sama kuin Silvalla, eli nappihattu. Jos voittaisin, haluaisin sen pienimmässä koossa meidän pian syntyvälle esikoiselle! :)

Kukkavarvas (Ei varmistettu) http://uusioperheenkuviot.blogspot.fi/

Numero 3!! On vaan paras :)

teija r (Ei varmistettu)

Toi eka mulle eli nappihuippunen koossa L :) Kankaan voisin valita sitten vasta jos arpaonni osuu kohdalle.
Lempparibloggaus on kaikki. Luen sun juttuja edelleen päivittäin, enkä muuten edes seuraa mitään muuta blogia, en yhtään :D
Nimimerkistä varmasti tiedätkin kuka oon :)

vierailija h (Ei varmistettu)

Blogisynttärionnet Kättäriltä, jossa meidän pikkukakkonen saapui eilen maailmaan! Nyt kun ollaan täällä vauvakuplassa, piti tulla tarkistamaan kannattaako käytävillä katsella näkyykö teitä täällä kanssa :)

Kristaliina
Puutalobaby

Onnea, onnea, onnea!!!

Täällä edelleen yhtenä - eilen illalla oli kyllä taas sellaiset hc-supistukset, että oikein pitää ihmetellä, että yöstä selvittiin. Mutta yön nukkuminen taas tasoitti tilanteen ja täällä sitä taas lyllerretään :)

Hih mä olin ihan varma, että meidän vauva syntyy ennen teitä, mutta näköjään raskaus voi tosiaan yllättää näinkin päin. Paljon paljon onnitteluita vielä sinne Kätilöopistolle <3 <3 <3

Kristaliina
Puutalobaby

...ja kerro ihmeessä pian naperon ensifiiliksiä, kunhan hän pääsee tutustumaan uuteen tulokkaaseen <3

teehoo (Ei varmistettu)

Toi tupsupipo on aivan ihana!
En osaa kyllä lempparipostausta mainita. Jotenkin tää koko blogin yleinen fiilis on semmonen mukavan letkeä ja iloinen johon itekin pyrkii arjessa. Siihen että vaikka menee kuinka pyllylleen, niin silti siinä on jotain hyvää ja iloista. Onnellisuus on vissiin se tunnelma :)

Helki (Ei varmistettu)

Onnea 2-vee blogille! Itsekin tykkään lukea eniten teidän tavallisesta arjesta, kun kaksi pientä tyttöä kulkee mullakin arjessa mukana. Lippiksistä eniten silmää miellytti nro 2 ja pienin koko olisi meille hyvä. :)

MimMam (Ei varmistettu)

Onnea ihan parhaalle 2-vuotiaalle blogille (kommenttiosioineen!) :) Jokaikinen bloggaus luettuna ja tosi vaikea valita mieleenpainuvinta! Tämä on korvannut laiskistuneen lukijan hömppäkirjat täysin tällä hetkellä :) Niinkuin jatkuva lempikirja: aina uus kappale oottamassa!
Bloggaukset tulevat joskus mieleen omissa arjen tilanteissa, esim. eilen kun himpun hermostuin ränkkänöille matkarattaille kasatessani niitä autoon ja kiroilin lyhentäen ruman sanan reilun puolitoistavuotiaan papukaijan seuratessa vieressä muotoon PRRRrrrrR! (loput nielaisten, kun kerrankin muistin ettei kannatais enää kiroilla kun vieressä on sanojapoimiva pikku ihminen..) No, mitäs se meiän äiti sitten sanoo, jos se teillä sanoo ittu? Pitkän matkaa auton takapenkiltä kuului äiti PRrrrrrrrr! eikä tainnu tarkottaa että äiti ajelee autolla..
Eli siis, innolla mukana arvonnassa ja uusia bloggauksia ja uutta Puutalobabyä odottamassa MimMam.

paulahelena
ALUAP

käännettävä nappihattu s-koossa menis varmaakin jipolle kivasti kesähattuna! ja postauksista paras on se missä sivva innostuu sun laukun sisällöstä :D ja kaikki muutkin silvan suusta -postaukset :)

Minnuliini
Hihihii

Paljon onnea blogille! :)

Käännettävä nappihattu ois kyllä niin jees meidän poitsulle kesäksi :)

Viimeisestä vuodesta parhaiten on jäänyt mieleen se, kun kerroit odottavasi Seelaa :) Siitä hetkestä lähtien on jotenkin entistä ahkerammin seurannut bloggauksiasi :)

pojan äiti (Ei varmistettu)

onnea Puutalobaby-landialle myös! (:

on ollut ihana elää teidän matkassa taas vuosi. aloin jostain sattuman syystä lukea blogia joskus sen alkutaipaleella, en tarkkaan muista milloin tai miten sinne päädyin. Liene suuri syy oli että oma esikoinen on 5/12 syntynyt eli aikas saman ikäinen. On ollut ihana seurata teidän vauvavuotta ja nyt taaperon kanssa elämistä. Varmaan kuluneen vuoden paras postaus oli kun kerroit Seelan tulosta &lt;3 ihanaa!! olen niin onnellinen teidän puolesta. Viime kesänä asuimme pari kuukautta Alppilassa ja toivoin toisinaan törmääväni teihin jossain päin stadia.

noista hatuista joita arvot niin ensimmäisenä silmääni pistää juurikin tuo eka! AIVAN ihana! En ole vielä kerennyt hankkia pojalle kesälakkia ja olisi huippu kiva juttu saada hepulle päähän one-of-a-kind lätsä (:

piupali (Ei varmistettu)

Ää, ihania myssyjä!! Kävin tuolla fb-sivuilla jo kuolaamassa kankaita, en yhtään osannut valita mistä tykkäisin eniten. Kaikista! Ja tykkään myös sun kaikista postauksista, oon lukenu tätä pari kuukautta vajaat kaks vuotta. Ehkä nyt yks postaus mikä edelleen hymyilyttää, oli se kun kerroit Seelan tulosta ekaa kertaa. Sen oon käynyt joskus myöhemmin vielä uudelleenkin lukemassa. :)

Viiden juttu

Onnea kaksivuotiaille! Meilläkin tämä on ollut jokapäiväinen ilo jo ihan ensimmäisestä kirjoituksesta asti, joka päivä pikkutypyn päikkäriaikaan äiti kiepahtaa lepoasentoon, nappaa ipadin ja tarkistaa puutalon kuulumiset :)

Lemppari nuista myssyistä on tuo kolmosen tupsullinen, kävisi ihanasti omalle kaksi-vuotiaalle!

Arki- jamatkapostaukset on suosikkeja, parhaiten varmaan viimeiseltä vuodelta mieleen jäänyt tuo, jossa kerroit ihanasti toisesta odotuksesta. Se on jännää miten sitä voi olla mukana "vain" virtuaalisesti tunteman ihmisen odotuksessa. Mutta niin vaan jännittyneenä joka päivä on kurkattava, että joko on vauvakuulumisia :)

Kiitos kun kirjoitat, on mukava lukea!

Vensku (Ei varmistettu)

Onnea 2-vuotiaalle blogille! Olen ilolla seurannut melkein alusta asti melkein paivittain sun ajatusten juoksemista. Mulle sun blogauksista tarkeimpia ovat olleet ne, jotka liittyvt pariduhteeseen, "omaan aikaan" ja lapsen lampimaan ja lempeaan kasvatukseen. Koin kauhean lohdulliseksi, kun taannoin kirjoitit sun ja Joelin kesasta, jolloin paatitte olla murehtimatta eron mahdollisuutta ja annoitte toistenne olemukselle tilaa. Olen itse parisuhteessa pahimmanlaatuinen ahdistuja, ja mieluummin lahden ovet paukkuen kuin etta oikeasti miettisin, miten just naa kaks ihmista voisi luoda hyvan ja kestavan parisuhteen. Teilta sain hyvaa uskallusta katsoa asioita vahan omaa nikkaani pidemmalle. :) Lasten kasvatuskin on rakkaudellista, kun parisuhde on rakkaudellinen ja hyvaksyva. Kiitos siis avoimuudesta! Mulla ei itsella ole lapsia, mutta ymparilla on niin paljon pikkuisia, etta Riikan hatuista valitsisin tuon 1. lakkimallin koolla S. Ja mieluiten kuvan kankaalla, on niin julmetun suloinen!

Ennis (Ei varmistettu)

Ykkönen on lemppari!

Kiitos ihanasta blogista, olet niin aito ja sydämellinen että tätä on ihana lukea. Parhaiten on jäänyt viimeisen vuoden aikana mieleen bloggaus, jossa kerroit toisesta raskaudestasi. :)

_l_ (Ei varmistettu)

Ykkönen.

Hyppysellinen riemua (Ei varmistettu) http://hyppysellinenriemua.blogspot.fi

Onnea onnea kaksivuotias! Minun oma pikkubaby majailee vielä piiiiitkään masun suojissa. Kaikki vauvoihin ja lapsiin liittyvä kiinnostaa nyt tavattoman paljon :)
Suosikkilakki on ehdottomasti tuo ensimmäinen: mitkä värit!

Aamuruuhka (Ei varmistettu)

Ihanin hattu on tuo rastapipo! Ja sinne ehkä saisin oman tukkanikin mahtumaan, vaikka tätä materiaalia kyllä riittää... Kivoimpia postauksia ovat olleet kaikki Silvan leikeistä ja teidän keskusteluista kertoneet - ne on kirjoitettu aidosti, ja lapsen ääni todella kuuluu.

Suusu (Ei varmistettu) http://happ-suusu.blogspot.fi/

Tykkään matkakertomuksistasi. Muutenkin hauska lukea. Kirjoitat värikkäästi :)

Elsa-Aalia (Ei varmistettu) http://elsa-aalia.blogspot.fi

Tuo 1.hattu meidän 1veelle, siis s-kokoa :D Ja kiva on ollut lukea tästä toisesta raskaudesta, muistan lastenhoitajahakusi, se onnistui hienosti! Onnea 2 vuodesta :)

TerhiF (Ei varmistettu)

Onnea 2-vuotiaalle blogille! Mun mielestä on ollut aivan ihana lukea ja nähdä kuvia teidän matkoista. Ja tykkäsin siitä, kun muistelit itseäsi ja elämääsi eri vuosina. Silvan kanssa jutustelut on myös ihan parhaita ja heti tulikin mieleen se "äiti sanoo...?" postaus :D

Niin ja tietty arvonnassa mukana. Näistä numero 1 on mun mieleen. Tosin FB sivuilla oli montakin kivaa kuosia. Ottaisin ehdottomasti nappihatun S-koossa.

-Terhi-

Vierailija (Ei varmistettu)

1. hattu tänään täyttävälle 2-vuotiaalle. Onnea kovasti myös sinne.

sikkuralla (Ei varmistettu)

Numero kolme kolahti. Tosi hieno olisi pikkumiehelle kesähatuksi :D

MirvaK

Lemppari hatuista on se eka eli nappineppimikäolikaan kun ei jaksa krollata enää ylös. Kaikki kyllä ovat jees.

Lempiteksti... hui! Ei nyt oikein tule mieleen vain yhtä (univelat vielä painavat)... Hei, se vastine siihen yhteen blogitekstiin ruokaostoksista.

uraaitikotona2@gmail.com

uraaitikotona.blogspot.fi

Titiomm (Ei varmistettu)

Lemppari on kakkonen! Pitkään mietin ykkösen ja kakkosen välillä, mut oon nyt niin tykännyt keltaisesta ja vihreästä kevään hengessä, niin tuo vie nyt voiton. Lempparipostausta en osaa valita, mut oon kauheella jännityksellä odottanut kumpi meistä synnyttää ensin. Jos äitimatematiikkaa käyttää niin mä saatan synnyttää jo viikon päästä (oon ymmärtänyt että nää jutut on jossain määrin perinnöllisiä, ja sekä mun että miehen äidit on synnyttänyt ensimmäisensä pari viikkoa ennen laskettua), mut musta ei kyllä ollenkaan vähääkään tunnu siltä. En oo varma tunnistanko ees supistuksia vielä. Jos arvata pitää niin luulen että sä kiilaat ekaksi :)

MB (Ei varmistettu)

Synttärionnittelut!

Hattusuosikki on nro 1. En osaa sanoa yhtä suosikkia blogiteksteistä... Lähes kaikki olen lukenut mielenkiinnolla alusta loppuun ja kommentit myös!

Elkku80 (Ei varmistettu)

Suosikkihattuni onnumero 2. Sopisi kivasti pienelle pojalleni kun hän kasvaa.

Hyödyllisin postaus mulle itselleni on ollut Kättärin kätilöistä kertova postaus. Kivoja juttuja kirjoittelet.

Huitu
Kanan elämää

Käännettävä nappihattu on kyl tosi söpö :)

Ja onnea 2-vuotiaalle! Itse juuri perustin muutama viikko sitten oman blogin ja tämä blogi oli yksi innoittajista, koska täällä on aina niin ihania juttuja. Vaikka itsellä ei lasta olekaan, jotenkin näissä jutuissa on sitä jotain, että niitä haluaa ja jaksaa lukea. En kuitenkaan keksinyt itselleni sopivaa ideaa blogiin, kunnes pääsiäismunasta kuoriutui ankka, joka sanoi olevansa Kana. Vitsistä se lähti alun perin, mutta nyt perheessämme on täysivertainen jäsen Kana, joka bloggaa elämästään :)

hmk (Ei varmistettu)

Onnea 2-vuotiaalle!
Mulla on jäänyt parhaiten mieleen juuri se postaus jossa kerroit odottavasi toista lasta.

Pipoista lemppari on tuo kolmonen :)

Jassu* (Ei varmistettu)

Hyvää synttäriä! Ihana blogi, erilainen ja hyväntuulinen!

Lempihattu on tuo ensimmäinen, mikä Silvallakin oli päässä. Se tulisi syksyllä syntyvälle esikoiselle &lt;3

Lippis numero 2 on suosikkini! Käyttäisin heinäkuussa syntyvän poikani päässä :).

Olen ollut tietoinen Puutalobaby -blogista varmaan jo ihan kahden vuoden ajan, mutta jostain syystä en vielä silloin ruvennut sitä seuraamaan. Olin itse juuri saanut Helmin ja mietin, että muiden vauva aiheisiin liittyviä blogeja voisi olla mukavaa lukea. No ei ollut.  Jostain syystä vauvan ympärillä olevat aiheet ahdistivat ja luin mieluummin ihan muihin asioihin keskittyviä blogeja. Luulen, että silloin vielä tarvitsin vahvistusta sille entiselle pre-äiti identiteetilleni, jonka kai pelkäsin hukkuvan tämän uuden identiteetti lisän alle. Olin päättänyt, ettei äitiys muuta minua ihmisenä, tuo vain lisää ominaisuuksia, ja edesautin sitä keskittymällä loppusuoralla oleviin runous -opintoihin sen äitiyden lisäksi. Äitiys oli minulle vähän semmonen yksityisjuttu silloin, pidin sen erillään muusta elämästä. Vähän liioiteltua käytöstä nyt katsottuna, mutta varmasti ihan tarpeellista silloin.

Luin kyllä satunnaisia Puutalo -postauksia tämän kahden vuoden aikana. Esim. sen Aussie Blogi Awardsista kirjoitetun, koska muiden Lily -blogien kauttaa päätyy tänne todella helposti ja hämmästyttävän usein :). Vasta tänä vuonna, toisen raskauteni siivittämänä, rupesin virallisesti seuraamaan blogiasi. Minulla oli suurempi tarve kuin ensimmäisen raskauteni aikana löytää ja lukea naisista samanlaisessa tilanteessa: Kahden lapsen äitinä. Olen nyt myös paljon valmiimpi ja halukkaampi keskittymään ihan täysin vain äitiyteen, mikä ei vielä Helmin tullessa ollut edes käytännöllisestikään mahdollista. Unelmoin maalle muutosta ja siitä että tekisin töitä vain osa-aikaisesti. Sen takia sinun postauksesi teidän osa-aika työskentely suunnitelmistanne kolahti minuun. Lisäksi tykkäsin paljon siitä postauksesta missä kerroit miten sinä ja Joel tosiasiassa oikein tapasitte - eli tosi tinderimäisesti. Lähetin heti sen jutun linkin yhdelle tinderiä käyttävälle ystävälleni, joka tykkäsi jutusta tosi paljon - ja mitä tärkeintä, loi häneen uskoa, että kyllä sieltä vielä joku löytyy. Postauksesi arvoista, sen ruoka etiikka jupakan jälkimainingeissa, herätti minussa myös paljon ajatuksia mitä vieläkin jollain tasolla märehdin. Senpä takia mainitsin arvo -postauksesi juuri viimeisimmässä blogi postauksessani täällä.

Mitä enemmän blogiasi luen, sitä enemmän ymmärrän, ettei se mikään pelkkä vauva -blogi olekaan (iso plussa, vaikka toki vauva jututkin kiinnostavat) ja minua viehättää yleispositiivinen suhtautumisesi asiaan kuin asiaan. Näiden kahden asian takia, olet nyt lopullisesti voittanut minut puolellesi, kahden vuoden houkuttelun jälkeen :).

Silkkitassu

Lempihattu on tuo sama mikä Silvalla on.

Omia suosikkeja viimeiseltä vuodelta ovat olleet Silvan keskustelupostaukset! Aina saavat hymyn huulille. Kiinnostaa nähdä miten Seela eroaa luonteeltaan Silvasta. :)
qevnie(at)gmail.com

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Äänestän ykköstä ja ihan itselleni! maili: mrksppl@gmail.com

Ja sitten palautetta:
Mulle Lily ei soittanut mitään kelloa ennen kuin tulin tänne kirjoittajaksi Oisko tulta? -blogiin. Sitten olin vähän aikaa ihan kauhuissani siitä, että täällä on materiaaliin keskittyviä blogeja niin hirveesti. Vähän jopa yökötti olla osa tällaista "osta osta ja vielä vähän osta" -blogialustaa. 

Ensi järkytyksestä päästyäni aloin selailemaan blogeja enemmän ja silloin tajusin, että tämä blogialusta on muutakin. Tämä on paljon monipuolisempi kuin mitä Trendi on lehtenä tai mitä voi ensiajattelemalta stereotyyppiseltä nuorille naisille suunnatulta blogiyhteisöltä odottaa. Noihin aikoihin nousi tämä blogi kaikkein merkittävimmäksi. Mulle Lily alkoi tarkoittaa meidän blogia ja Puutalobabya, that's it. Että sellasia terveisiä, olit pitkään tän yhteisön kasvot mulle. :)

Nyt oon saanut yhteisölle enemmän kasvoja ja perustanut omankin blogin, mutta teidän idyllistä elämää on edelleen hauska seurata, koska avaat sitä niin reippaalla otteella. Tykkään ihmisten tavallisista elämistä, koska ne on meillä kaikilla kuitenkin niin erilaiset. Vähän niin kuin matkustais kun lukee toisten blogeja. 

Mile (Ei varmistettu)

Hyvää synttäriä! :) Tuo nappihuippuinen on ihanin! Vaikka makeita kyllä kaikki :) Eniten mieleen on jäänyt ilmoitus Seelan tulosta ja sisustusjutut (matot, verhot yms).

Onnea kaksivuotiaalle:-) 

Myssy no. 3 on mun lemppari ja pienimmässä koossa.

Kirjoitat elävästi tavallisesta arjesta ja mieleenjääneitä juttuja on paljon. Ainakin Silvan keskustelut ja juttelut on naurattaneet ja ihastuttaneet. Reissujutut ovat puolestaan kiinnostaneet omien matkoja (avec vauva) suunnittelun kannalta. Niistä on saatu hyviä vinkkejä!

 

Matilde (Ei varmistettu)

Tykkään: numero 2. Kesän värit!

Piksu (Ei varmistettu)

Tuo nappilätsä on suosikkini, tosin jos voitan, se tullee lapsukaiselle eikä itselleni.
Blogisi on kaiken kaikkiaan mukavaa luettavaa, mutta ehkä eniten on mieleen jäänyt kaikki Silvan ihanan hassut leikit ja oivallukset. :)

Joski (Ei varmistettu)

Ensimmäinen on ehdottomasti upein. :)

eelmou (Ei varmistettu)

Tuo viiminen tupsullinen on mun mielestä ehkä kaikista hienoin! :) Mulle on jäänyt mieleen tosi monikin postaus mutta sanotaan nyt että se lapsiperheromanttiikka postaus teletappeineen kyllä ilahdutti mun päivää!
emilia.hellman@mail.com

Pages

Kommentoi