Seuraava sisustushitti: temppuhuone!

Puutalobaby

Kylläpäs tätä hommaa pitikin pähkäillä!

Toimitus nimittäin haastoi jo pari viikkoa sitten lilyläiset miettimään, että mikä on seuraava sisustushitti. Aikaa annettiin tämän viikon loppuun asti.

Ja onhan niitä ennustuksia täällä jo paljon näkynytkin: Esimerkiksi Ei beigeä -palstalla veikattiin kalatyynyä (hui!). RetroPrinsessan Raissi ehdotti Early Bird -tapettia (varmasti! ...toisaalta tätä on jo niin paljon sisustuslehdissä nähty, että onkohan jo kohta klassikko eikä trendi...?). Isyyspakkauksen Tommi povasi eilen kirjahyllyjen häviämistä (eiiiiiih! en voi uskoa - ennustaisin päinvastoin niiden uutta tulemista). Ja tänä aamuna Kaikki mitä rakastin -blogin Eeva baarikärryä (tsihihi se oli yllättävä veto).

Sisustustrendihaaste on pompsahdellut mieleeni tässä viime aikoina tasaisin väliajoin. On tehnyt niii-iiiiin mieli osallistua, mutta hitsi mikä ihme se tuleva trendi nyt voisi olla... Puutaloa "sillä silmällä" vilkuillessa tuli ensin mieleen tämä TOP3:
1. Joulutähti ikkunassa maaliskuussa.
2. Kissanoksennukset valkoisella villamatolla.
3. Ikean olkikorit, joista laput on edellleen kuukauden käytön jälkeen poistamatta.

Ei ehkä ihan trendiainesta.

Mutta sitten viime yönä (kyllä) välähti: Totta kai! Seuraava sisustustrendi on tietysti:
TEMPPURATA!!!

Joelin piirtämä luonnos puutalon yläkerran temppuhuoneesta.

Blogeista ja sisustuslehdistä olen ollut huomaavinani, että viime vuosina Suomessakin on ollut kovasti vallalla sellainen amerikkalaistyylinen lastenhuonesisustaminen - harmonisenkaunis (usein aika vaalea) kokonaisuus, jossa kaikki on leluja myöten valmiina odottamassa jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Trendilelut hyllyillä ja sängyn päällä harkituissa asetelmissa.

Viime aikoina olen kuitenkin paristakin Facebook-keskustelusta bongannut ihmisiä vaihtamassa vinkkejä pysyvän kotitemppuradan järjestämiseen. Tasapainolautoja. Kiipelytelineitä. Ryömintätunneleita. Majanrakentamismahdollisuuksia. Patja portaisiin liukumäeksi.

Ja kappas - juuri tällaisesta olen haaveillut itsekin meille puutaloon! Meillä kaikki huoneet ovat sekä aikuisten että lasten huoneita, mutta kyllähän sitä nyt taloon yksi temppuhuone tarvitaan! (myös se olisi totta kai tarkoitettu sekä lapsille että aikuisille)

Tadaa, trendiennusteeni siis:
Harmoninen (ja joskus jopa lähinnä aikuisten makuun suunniteltu) blogien ja aikakauslehtien lastenhuonesisustaminen saa rinnalleen tulevaisuudessa aktivoivan, värikkään ja innostavan, ja ennen kaikkea lapsen tarpeisiin suunnitellun TEMPPURATALASTENHUONETYYLIN.

Ja hupsis, mitäs sitten bongasinkaan ihan sattumalta helmikuun Meidän perhe -lehdestä:

Ai niinku ajan hermolla vai MITÄ? :)

 

Myönnettäköön: minä ja Joel olemme haaveilleet tästä jo ennen kuin edes puhuimme lapsista. "Millaisessa talossa olisi ihana asua" -jutteluiden keskeisessä roolissa oli aina oma temppuhuone. Lattialla olisi Joelin tatamit, joilla Joel voisi vapaasti vapaaottelutreenailla kavereidensa kanssa (sitä Joel jo kyllä teki Kampissa asuessaan - mahtoi alakerran naapuri olla ihmeissään...) Minä virittäisin temppuhuoneeseen oman nuoran, ja kattoon trapetsin ja renkaat. Huoneessa olisi myös Joelin painopenkki ja paljon paljon pehmeitä mattoja ja patjoja erilaista muksahtelua varten. Oooo ja tietysti yhdessä alettaisiin harjoitella pariakrobatiaa!

Oma temppuhuonehaaveeni johtaa varmasti osittain sirkusharrastuksesta, mutta myös jo lapsuudesta. Lapsuudenkotona minulla oli omana huoneena kotimme "perähuone": iso tila, luultavasti entinen autotalli, joka oli täynnä erilaista sekalaista tavaraa, huonekalua ja lelua. Ikään kuin varaston ja leikkihuoneen räikeäniloinen sekava kakofonia - eikä siellä tarvinnut ikinä siivota! Perähuoneen kruunasi keskellä oleva iso keinu (sisällä! keinu sisällä!), jolla sai mahtavanhurjat vauhdit melkein koko ison huoneen seinästä seinään.

Lempileikki parhaan ystävän kanssa oli "lattiaan ei saa koskea" - Peppi Pitkätossusta, totta kai. Hypittiin hyllyltä sohvalle, keikautettiin keinun kautta vanhojen lastenvaunujen päälle, sieltä taas kohti varastohyllyä ja niin edelleen. Tärkein (ja ainoa) sääntö siis: lattiaan ei saa koskea.

Ehkä siksi minusta tuli tällainen.

Jooo-o; kun puutaloon tulee joskus lastenhuone, se on ihan ehdottomasti mallia temppuhuone.

 

 

PS: Ai niin, paitsi että olenhan minä tästä haaveesta jo tietysti aiemminkin kirjoittanut. Täällä.

Share

Kommentit

Ladybugs mama
Puuroa tukassa

Tuo on ihan mahtava idea! Miekin haluun meille temppuhuoneen. Voi että miten ihana ja kiinnostava se lapsesta olisikaan. Kyllä tämä on ihan ehdottomasti uusi sisustushitti ja niin paljon enemmänkin. Tästä saa lisäksi jotain iloa niin äiti kuin lapsikin. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Saatat hyvinkin olla oikeassa! Oon bongannut viimeaikoina muutamiakin tuttavia jotka on hankkineet kotiinsa seinään kiinnitettäväksi puolapuut! Ei vie tilaa mutta antaa paljon mahdollisuuksia temppuilla sekä lapsille että aikuisille. Ainakin netistä (ulkomailta?) niitä saa tilattua ihan järkevään hintaan, en tiedä onko suomessa toimittajaa joka myisi kuluttajille ja jolta löytyisi malli kotikäyttöön, eikä vain niitä liikuntasalien pro-malleja jotka tietenkin ovat omassa hintaluokassaan.

Maisu
Funky Mama

Kristaliina
Puutalobaby

Hui!!!! :D ...mut mä itse kans oon ollut lapsena just tuollainen apina - heh ja taidan olla vieläkin, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu :) Mutta olisi kyllä itsestäkin ihana päästä tuollaiseen paikkaan kiipeilemään :)

Vaikka kyllä mun on pakko myöntää, että kylmäisi aika kovasti, jos Silva vaikka tuonne puuhun noin kiipeäisi... Apua-apua-apua. Hui. Mutta kyllä puihin kiipeäminen vähän niin kuin kuuluu lapsuuteen :) ...ja joskus myös sieltä tipahtaminen - toivottavasti ei kuitenkaan noin korkealta!

titiomm (Ei varmistettu)

Mua kylmää pahasti tuo video. Kyllä sitä lapsen saa ja pitää kiivetä ja kohlata, mut rajansa silläkin. Ei aikuisetkaan fiksut kalliokiipeilijät kiipeä ilman asianmukaista suojavarustusta: patjaa tai yläköyttä. Musta se on sama asia puissa ja muissakin korkeissa paikoissa. Vaikka ois kuinka taitava kiipeejä niin eipä sitä tiedä koska ote lohkee alta tai ampiainen lentää kädelle ja säikähtää. Ehkä tässä on taustalla vanhempien väärä darwinaate, että sit jos putoaa korkealta ja kovaa, sen seurauksena kuolee tai joutuu pyörätuoliin, niin siinähän sit sisarukset oppii olemaan tekemättä samaa virhettä :( ei ne luut ja aivot kuitenkaan kaikkea kestä. Sen sijaan mä haaveilen et lapsen sais innostettua seinäkiipeilemään meidän kanssa. Ehkä sitä jossain kohtaa vois vaikka koko perhe käydä kokeilemassa kalliokiipeilyä, asiallisilla varusteilla toki.

Vierailija (Ei varmistettu)

IHANA! Oma lapseni on tuon tyylinen. Katolle menevissä tikkaissa alkoi roikkua heti kun alimpaan puolaan hyppäämällä 3-vuotiaana ylettyi. Silppaa jumppasalin köysissä kattoon, hyppii voltteja trampoliinilla ja veteen, kiipeilee, roikkuu ja renkuu kun vain on mahdollista. Eikä ole koskaan loukannut itseään pahemmin eli käsityskyky omista taidoista on varsin kohdallaan vaikka äidin sydäntä välillä kylmää kun lapsi killuu puunlatvassa tai harjoittelee "kalliokiipeilyä".

Ehkä kohtuus on jossain tuon videon ja kaiken kieltämisen välillä. Lapsenkin niskat kyllä menevät nurin, kun pahasti putoaa eikä siinä auta luiden joustavuus.

CougarWoman
CougarWoman

"Lattiaan ei saa koskea" <3

karkkimaria

Ehdottomasti temppurata! Olen haaveillut lapsen huoneeseen sellaisesta ihanan värikkäästä patjarykelmästä, jonka voi halutessaan levittää lattialla hurjimpia hyppyjä ja temppuja turvaamaan.

Meillä on muuten olohuoneessa(!) kattotuoliin ripustettu lasten sisäkeinu, joka on tarkoitus vaihtaa renkkuimiin (renkaisiin niin kuin yleiskielessä puhtutaan) pojan tuosta hiukan kasvaessa. Sitten pääsee äitikin leikkimään! 

Ja se  keinun paikka oli muuten ensimmäinen, mikä uudessa talossamme päätettiin muuttoa edeltävänä iltana. :D

Pulina (Ei varmistettu)

Lapsena kaverilla oli keskellä huonetta keinu, se oli aivan mahtava, edelleenkin ajattelen sitä kaiholla. Tosin keinun puolapuu oli kiinnitetty kahdella järeällä koukulla, ja kerran toinen näistä koukuista osui päähäni ja avasi päänahkani: verta tuli pulppuamalla, sitä oli joka paikassa. Silti, täydelliseen lastenhuoneeseen kuuluu mielestäni keinu. Toinen asia, jonka haluan, on liitu- tai tussitaulu, kolmas on vanhanaikainen kahdenistuttava pulpetti. Missään ei ole ollut niin kiva värittää kuin lapsena hoitopaikan pulpetissa, ei sellaisia kouluista enää löydä.

KaHeVi
Life Time Story

Minun unelma myös mutta tilan puute estää. Kuitenkin meillä on mm. ollut lapsilla renkaat katossa ja huone on lasten näköinen, ei missään nimessä mikään 'kaikki valkoista trendikästä ja kaunista- äidin mieleen'. Legoleikit pöydällä ja pehmoleluja sänky täynnä.  Julisteet siellä minne lapset ne haluaa ja muutenkin mahdollisimman mukavaa. ( taisin eksyä aiheesta). Mutta siis todella hyvä trendi olisi :-)

 

Minä muuten lapsena peppiä leikittyäni jouduin tikattavaksi kun yksi penkki horjahti ja löin pään sängyn kulmaan. Eipä ne leikit silti siihen loppunut.

Merih (Ei varmistettu) http://www.kaunispaiva.net

Sama haave täällä! Lähti tuosta yllä olevasta videosta mulla, oletin että koko trendi on lähtenyt siitä - mut tuskin nuo on ainoita tosiaan jotka sen on keksineet. Meillä 3-vuotiaan temppuratana on meidän olohuone - sohvasta, säkkituolista, tuoleista ja tollasesta ikean tunnelista tulee jo hieno temppurata. Me ollaan rohkaistu sohvalla pomppimista, ja ostettiin myös siksi tosi tukeva sohva jossa on kovat käsinojat ja selkänoja. Tyyppi osaa tehdä siinä jo valtavia loikkia ja hienoja temppuja, hyppii myös käsinojalta yli metrin päässä olevaan säkkituoliin :) Mut joo, puolapuita ja sellasia roikkumisjuttuja vois olla kiva olla jos meille joskus lastenhuone/leikkihuone tulee (mä oon ajatellut että nukuttais kaikki yhdessä mut olis erillinen leikkihuone). Ja ehkä joku sellanen puumajatyyppinen parvisysteemi katossa :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Olen kyllä ihan samoilla linjoilla - temppuhuone on ehdottomasti seuraava sisustushitti! Mietin tuota samaa Meidän perhe -lehden juttua lukiessani, että meille tarvittaisiin muutakin temppumeininkiä kuin tuo Ikean tunneli, josta taapero kyllä tykkää tosi paljon. Viimeksi tänään mietin, että minkähänlaisen temppuradan saisin lapselle kehitettyä ihan näistä oman kodin tavaroista. En sitten keksinyt (taaskaan) muuta kuin ottaa parit sohvan selkätyynyt irti ja antaa lapsen pomppia ja tasapainotella niillä (sohvalla ei saa pomppia). Voi kunpa joku lehti tai blogi tekisi vinkkijutun helposta temppuhuoneesta, johon ei välttämättä tarvittaisi mitään kalliita hankintoja.

Pakko kommentoida myös tuota kirjahyllyasiaa - mä uskon, että kirjoja ruvetaan säilyttämään yhä erikoisimmissa paikoissa ja ne kaikkein perinteisimmät kirjahyllyt jäävät historiaan (paitsi taloissa, joissa on tilaa kirjastoratkaisuille). Olen tätä kirjahyllyasiaakin pyöritellyt mielessäni viime aikoina, koska haluaisin eroon makkarin kirjahyllyistä ja haluaisin kirjat jotenkin kivasti esille mutta kuitenkin siten, etteivät ne veisi niin paljon tilaa. Uskon myös, että sähköisten kirjojen yleistyessä konkreettisten kirjahyllyjen tarve vähenee muutenkin.

Amanda1 (Ei varmistettu)

Islanninsuomalaiset on olleet sitten jo hyvissä ajoin liikkeellä! ;)http://www.salamatkustaja.com/2013/08/kiipeilyseina-lapselle.html

Kukamuun Riikka (Ei varmistettu)

Heei! Meillä on juur viime päivät pultattu puolapuita seinään ja koukkuja kattoon! Makuuhuoneeseen! Jei!

Jyviä ja ohdakkeita

Me rakennettiin joululomalla puolapuut - ruokahuoneen seinään! Hyvin sopivat siihen, kun väri on tapetin kanssa sama, ja kovassa käytössä ovat olleet. Eikä maksanut itse tehden maltaita, muutaman kympin kaikkine kiinnitystarpeineen.

Renkaissa on meidän muksut roikkuneet heti, kun ovat oppineet kävelemään. Siitä on pikkuhiljaa temppukavalkadi laajentunut. Käsivoimat onkin molemmilla melkoiset, ja koululainen vetää leukoja jo hämmästyttäviä määriä. Totta kai meillä on sisällä myös keinu ja roikkumistanko, nuoratikkaat ja köysi, jota voi kiivetä kattoon. Vanhoja patjoja on leikattu puoliksi ja päällystetty kierrätyskankailla maja- ja pomppimistarpeiksi.

Kalliita investointeja nämä ei ole, pientä mielikuvitusta vaan peliin, niin muutamasta kalikasta ja vanhasta köydestä saa ihmeitä aikaan. Kaikki kodin tuolit ja jakkarat vaan riviin ja katsomaan, kuinka pitkään "ei saa koskea lattiaan" -leikkiin ne riittävät.

Lapset ei ole mistään pudonneet koskaan, ja jos on jonnekin päässyt itse kiipeämään, on annettu mennä. Palokuntaa ei ole tarvinnut hätyyttää, vaan itse ovat alaskin päässeet puista yms.. Ainoastaan talojen katot on kiellettyjä paikkoja ja päiväkodissa on käsketty pysyä aitojen sisäpuolella, vaikka toki ylikin pääsevät, jos haluavat.

Jos paikkakunnalta löytyy lasten tai perheparkour-ryhmä, suosittelen lämpimästi mukaan menemistä. Oppii aikuinenkin uusia tapoja katsella maailmaa ja liikkua siinä turvallisesti. Halpoja vaihtoehtoja hoplopeille ovat myös metsät, joissa voi kiipeillä kiville, kannoille, puunrungoille jne., loikkia purojen yli ja tehdä kaikkea jännittävää. Metsäretkeilyn voi hyvin aloittaa jo konttausiässä ja yläikärajaa ei ole.

tanjatanja
Ei Beigeä

Olen syvästi järkyttynyt tästä lintutapetin muodikkuudesta. Ajattelin olevani omaperäinen ja radikaali kun sitä tilasin mutta nyt kuulenkin että se on ollut kaikissa sisustuslehdissä ja blogeissa! 

Sisäinen hipsterini kärsii. 

tanjatanja
Ei Beigeä

Ps. Temppuhuone! Maailman mahtavin idea! Tulis liikunnan harrastamisesta huomattavasti hauskempaa.

Kristaliina
Puutalobaby

Oh, hei sisäinen hipsterisi saa lohduttautua sillä, että se lintutapetti on kyllä kaunein ikinä-ikinä-ikinä tehty tapetti <3

... JA mun mielestä sisustuslehdissäkin se on ollut usein sellaisissa vähän erikoisemmin ja värikkäämmin sisustetuissa kodeissa - ei siis kuitenkaan mitään "peruskauraa" :) Kyllähän onhan se varmaan hankittu näihinkin koteihin just siksi, että se on niin älyttömän kaunis; ihmehän se ois, jos tuollaista tapettia ei kukaan muu hankkisi :)

Silkkitassu

Meidän porukoiden yläkerrassa on tuollainen kiipeilyteline jonka isä rakensi. Nuo näkyvät hirsiparrut katossa on kyllä ehdottomia ja pidin niistä eniten lapsuuden kodissa. Pikkuveljelle tehtiin sellasesta verkkojutusta sinne lötköttelypaikka ihan katonrajaan. Pari kertaa uskaltauduin sinne itsekin. Hyvä paikka lukea kirjaa omassa rauhassa.

paprika (Ei varmistettu) http://vuodenvihannes2005.blogspot.com

Miekin oon aina haaveillut temppuhuoneesta ja nyt huomaamattani oon tainnut tehdä meidän olohuoneesta semmoisen: Asutaan vuokra-asunnossa ja tänne muuttaessa meidän seinässä oli jo valmiina aika karu eläintapetti (joo eläimet on kivoja, mutta siinä seinässä ne on ihan maanisia..) ja nyt huomaan virittäneeni meidän eläinhuoneeseen (eli olkkariin) rengastrapetsin ja tankotanssitangon. Heheh. On ainakin virikkeitä!

FFFifi
Fitness Führer

Tää on mun mielestä jo olemassa oleva trendi :D
Mulla on ollut tanko monta vuotta, mutta lapset sitä enemmän käyttää. Sit oon ostanut köyden, mutta en vielä kiinnittänyt. Tarkoitus on hommata myös renkaat. Ollaan suunniteltu myös permantoa, mutta se on niin tolkuttoman kallis että en tiedä mitä sen kanssa sit. Jos jollain on myytävänä isoa jumppamattoa tms. niin ostan! Semmonen 3 x 6 m about. Haluaisin myös puolapuut mutta niille ei ole kovin hyvää kiinnityskohtaa.

Kissankello (Ei varmistettu)

Olethan nähnyt jo tämän? ;)

http://vimeo.com/77909425

MiiaK (Ei varmistettu)

Mun lapsuudenkodissa oli puolapuut ja leuanvetotanko, jossa roikku mun keinu. Olivat ihan suosikit ja tälle ikiliikkujalle just sopivaa kiipeily-roikkumis-hihhulointia. Pitää vielä vinkata, että Dinox:ilta löytyy tarvikkeet temppurataan :D

http://www.dinox.fi/tuotteemme/13

Kommentoi