Siivouspaperien testiryhmään - kiinnostaiskos?

Ladataan...
Puutalobaby

Yhteistyössä: Serla

"Niin helppoa, että et edes huomaa siivoavasi", lukee Serlan kosteiden siivousliinojen paketissa.

Ööööö tota-tota? Sitä odotellessa :)

Vuosi sitten kyselin täällä blogissa halukkuutta Serlan uusien talousarkkien testiryhmään - ja sitähän löytyi. Tänä vuonna meitä pyydettiin mukaan ihan vastaavaan: testaamaan siis kahta ihan uutta Serlan tuotetta lukijatestiryhmän kanssa. Ketä kiinnostaisi lähteä mukaan?

Tuotteita on siis tällä kertaa kaksi: nämä yllämainitut kosteat siivousliinat sekä toisena siivouspaperi. Sain itselleni tuon testipaketin viime viikon loppupuolella, joten ihan silleen "testattu tavallisessa arjessa" -tyyppisesti en ole itsekään ehtinyt vielä näitä käyttämään. Parit ensikokemukset kuitenkin.

Tuo eka eli kostea siivousliina vaikuttaisi olevan niin kuin siivousmaailman wipes - eli niin kuin ne kosteat vauvanhoitopyyhkeet (näitä ei kuitenkaan saa käyttää ihon pyyhkimiseen). Ensituntumalla ottaisin näitä mukaan esimerkiksi mökille, jossa ei ole juoksevaa vettä. Tai vaikka reissulle, jos (kun) majapaikan pöytäpinnat ovat täynnä gekonkakkaa... Pyyhkäisin myös kokeiluluonteisesti tällaisella liinalla meidän hellan, ja puhdasta tuli.

Toinen eli siivouspaperi on vähän niin kuin paksumpaa ja isompaa talouspaperia. Meidän omassa kotikäytössä veikkaisin, että tämä on näistä kahdesta ehdottomasti se, joka tulee enemmän käyttöön. Pyyhin jo sillä sunnuntaina peilejä, heh kas näin:

Bloggaaja työssään. Ha ha.

Eli tuo näyttäisi olevan näppärä just sellaiseen pyyhkimiseen, mihin tavallista talouspaperia myttäytyy vähän liikaa. Meillä kun sitä talouspaperia ihan oikeasti kuluu (pesurättipöpöällötykseni takia) niin paljon, että huh huh. Pyyhin tällä muuten myös jo veskin hanan ja lavuaarin, ja yksi sama paperi riitti hyvin molempiin. Meillä toinen tällainen rulla jäi keittiöön ja toinen lähti yläkertaan kissanoksennusten siivoamista varten.

Ai niin, ja molemmat näistä ovat kompostoituvia eli voi laittaa biojätteen mukaan niin kuin tavallisen talouspaperinkin! (Se oli eka kysymys, mikä mulla itsellä tuli mieleen)

*******

Mutta joo, sitten tarkemmin testaamaan.

Jos haluat mukaan testiryhmään, ilmoittele halukkuudestasi tähän kommenttikenttään. Mukaan mahtuu viisi testaajaa; arvon testaajat pe 29.8., vaikkapa klo 16 asti ehtii ilmoittautua mukaan. Jos et ole rekisteröitynyt lilyläinen, muista jättää siihen kommenttikentän sähköpostiosoitekenttään yhteystietosi, niin saan sinuun yhteyden!

Testaajat saavat testipaketin lisäksi jälleen tuollaisen iiiiiiison-ison pehmo-oravan (on muuten ollut tirpan lempparipehmoja jo tässä vuoden ajan - kuva näkyy mm. täällä). Lisäksi kaikkien testaajien (mukana myös pari muuta blogia) kesken arvotaan 500 euron siivouslahjakortti, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla ja itse valitsemaansa siivousyritykseen - eli vaikkapa joulusiivous tai ikkunoiden pesu...?

Noin viikon käytön jälkeen testiryhmäläisiltä (ja minulta) sitten kysellään aitoja kokemuksia, että mitäs tykättiin.

Kukas lähtee mukaan testailemaan?

Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Minä! Varsinkin nuo kosteat siivousliinat kuulostavat hyviltä :)

eppunen

Minäminäminä! :D tiskirätit menee just ja just "suhnutolun" kanssa pari kertaa vaihdon jälkeen ennenkuin alkaa ällöttää, eli talouspaperia käytän ihan liikaa ja olisi toki kiva kokeilla onko nämä parempia vaihtoehtoja kuin "suhnutolu" ja arkkiserla.

Fit this shit!

minä o/

Ääniala (Ei varmistettu) http://www.aaniala.info

Kosteat siivousliinat tulisivat kyllä tarpeen. Itse kun olen jatkuvasti puhdistamassa varsinkin tiskipöytää. Ja keittiöpyyhkeet likaantuu ällöttävän nopeasti :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Oispa kiva päästä mukaan. :) Etenkin noi kosteat liinat kiinnostaa kovasti.

AssiH (Ei varmistettu)

Olisipa kiva päästä testaamaan! Olen aika siivousinnoton, mutta nuo wipesit kuulostivat mahtavilta!

Katii (Ei varmistettu)

Mukana! 1v10kk ikäinen eloisa mukula taloudessa. Need I say more? Ja tuo iso pehmo-orava olis sen mielestä ehkä siiiiiistein juttu ikinä! Heti Muumimaailman jälkeen!

Paprika (Ei varmistettu) http://vuodenvihannes2005.blogspot.com

Minä! Todellakin! Joo!

paulahelena
ALUAP

jooooo!! vaikka periaatteessa vastustakin tällasia kertakäyttösiivousasioita niin voishan ne joskus vaan olla ihan näppäriä. ja jos kerta kompostoituukin!

SaaraT (Ei varmistettu)

Me, me, me, me!! Neljä lasta ja aina aina aina saa olla siivoamassa. Varsinkin tuon reilu 1veen syömisen jäljiltä :D

Ride (Ei varmistettu)

Meidän taaperoperheelle! Ehdottomasti. Vihaan tiskirättejä ja erityisesti niiden hajua.

Nennu81 (Ei varmistettu)

Tahtoo ehdottomasti testiryhmään! 2 ja 4 vuotiaat tahtoo kanssa, aiheuttavat myös " testisotkuja".. Huoh..

Foxinthesnow (Ei varmistettu)

Oi, toivottavasti pääsen mukaan! Tykkään siivoamisesta, mutta välillä laiskuus iskee kunnolla ja sitten siivoankin vasta kuukauden päästä seuraavan kerran :) mut sen oon huomannut, että aina jos oon ostanut jotain uutta ainetta/härpäkettä, oon heti paljon innokkaampi ryhtymään toimeen :) tiskirättipöpöt ällöttää täälläkin, niin molemmat kuulostavat huikealle!

Myntti (Ei varmistettu)

Kolme lasta, koira ja kurakelit - tässä huushollissa kyllä riittää siivottavaa! Toivottavasti mukana :)

Hetti (Ei varmistettu)

No siis todellakin haluan mukaan :) siivous ei oo koskaan ollut lempipuuhia ja skarppaamista sen suhteen pitäisi tapahtua, onnistuisko näillä? ;)

f.r.o.g.777@hotmail.com

Sitruunalehto

Minä voisin testailla. Pari lasta, toinen kohta kolme ja puoli vuotias, toinen 9 kk. Niitä talousarkkeja kannan jo säkeissä kotiin mutta tuota siivouspaperia en ole koskaan raaskinut ostaa kun en ole ollut varma mitä arkipäivän suttua se palvelee. Kosteilla liinoilla sais siivottua lattialta sormiruokailijan sattumat kun en pöytärätillä viitsi luututa lattioita. Täytyy silti myöntää, että olen hieman skeptinen, etteivät vaan kuitenkin olisi turhakkeita.

Kristaliina
Puutalobaby

Skeptinen saa olla - sitä paremmat asetelmat testaajaksi :)

...ja onnetar (excelin satunnaisluku) muuten osuikin sun kohdalle! En löydä sun meiliosoitetta tuolta tiedoistasi, joten heitätkös meilin vaikka minulle päin (kristaliina@hotmail.com), niin saan suhun yhteyden :)

Sitruunalehto

Wuhuu! Loistavaa :)

päiviQ (Ei varmistettu)

Minä ja tahmatassut sekä kurakinttuinen koiranpentu tahdotaan mukaan!

2 naperon siivousintoilijaäiti (Ei varmistettu)

Hei mä tahdon testaajaks! Inhoon myös rättejä ja talouspaperia menee tässä taloudessa kahden sottapytyn jälkiä pyyhkiessä.

OdotuksestaOnneen

Muakin kovasti kiinnostaa!

Mari T. (Ei varmistettu)

Kaikki mitä helpottaa puhtaanapitämistä otetaan riemulla vastaan =) Mukana siis.

tipsukissa (Ei varmistettu)

Minä minä minä!!! Siivoushan sujuu aina (muka) vähän helpommi kun on kivat ja kätevät vehkeet messissä. Puuhaillaan niin paljon keittiössä ja rätit on ällöttäviä, kaikki kokkailusotkut aais niiiin kätevästi vaan pyyhkästyä noille pois, heh! Paprukin on varmaan super kätsää. Meillä on myös tulossa muutto ihan näillä näppäimillä, mihin noi kamat ois kyllä ihan must!

Liisu (Ei varmistettu)

Oi, oi, oi! Me riidellään koko ajan tiskiräteistä! Tällä hetkellä molemmilla on oma bamburätti, mutta mielestäni me tarvitaan joku interventio, kun erimielisyys jatkuu siitä huolimatta.

Helki (Ei varmistettu)

Me kans halutaan mukaan! Siivouspaperi kiinnostaa erityisesti, kun meilläkin kuluu tuota talouspaperia ihan liikaa esim. just niitten kissanoksujen siivoukseen...

Katja_helena (Ei varmistettu) http://marjapuuron.blogspot.fi

Mukaan ehdottomasti. Serlaa kuluu. 6kk koiranpentu, 10kk vauveli ja 10vee tyttö.

AnnaT. (Ei varmistettu)

Minä tahdon testaamaan. Tiskirätit alkaa haista ällölle parin käytön jälkeen. En tykkää käyttää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pese pyykkikoneessa 60 asteessa.

Sitruunalehto

Ja huuhtele aina käytön jälkeen viimeiseksi (jää)kylmällä vedellä. Lämpöisessä rätissä basiliskot lisääntyy turbovauhtia.

Ninninenne (Ei varmistettu)

Oi, täällä ois kans yksi pienen sottapytyn äiti, joka mieluusti kokeilisi nuita uutuuksia. Ja pehmolelu-hulluusperheeseen otettaisiin innolla vastaan tuollainen orava ;)

100

Voisin tuoda testiryhmään erilaista näkökulmaa siivottomasta opiskelijakommuunista. Mikään ei ole rasittavampaa kuin siivota kämppiksen sotkuja - mutta välillä (usein) se on vaan pakko. Oppiskohan ikuinen sottapyttykin siivoamaan jälkensä jos se olis tommosella wipesillä iisiä? Kimppakämpässä pyörii myös kissa, jonka lempparipuuhaa on levitellä märkäruuat pitkin lattioita... Talouspaperia siis kuluu, ja kuluu, ja kuluu!

kassu (Ei varmistettu)

mukaan :) meillä 5 lasta 1v-8v ja sotkua riittää, varsinkin kun nuo on vähän liiankin omatoimisia :)

Monsteri lauma

Meijän perhe!!!! Esikoiseni 6v poika meinaa ilmoitti tänään iltapalan pääteeksi että hän voi pyyhkiä pöydän koska äiti ei ole sitä tehnyt kun pöytä oli täynnä muruja ja pikkusiskon iltapuurot pitkin pöytää....paras mutsi siis täällä, ehkä vähän laiska joskus työpäivän jälkeen

Korppu (Ei varmistettu)

Siivousgurun jälkeläinen ilmoittautuu innokkaaksi! Vauvoja ei tässä yksinäisen opiskelijan luolassa ole, tai muitakaan eläviä otuksia mun lisäkseni, mutta siivoaminenhan on kuulemma opiskelijoiden mielestä tyhmää ja vie aikaa. Näistä pyyhepaperisysteemeistä voisi siis löytyä ratkaisu. Lisäksi itseä innostaa ajatus siitä, ettei näitä käytetä uudestaan - meinaan, mä olen nähnyt ihan liian monta altaan pohjalla maannutta rättiä, joilla on suunnilleen jalat, kädet ja pääkin jo tuloillaan.

Siivoamistakin tästä kämpästä totta kai löytyy, ehkä jopa enemmän kuin allekirjoittaneella intoa. Erityisesti houkuttaa kokeilla hellauunikamaluussysteemilleni noita rättylöitä. Mä nääs en tiedä mikä (ydinräjäytyksen lisäksi) sais ton vekottimen edes vaikuttamaan valkoiselta (oh come on, mulla on uus kattila ja sen pohja on ihan tuhru nyt, koska hellan levyllä on jonkun edellisen jätökset. todella reilua.)

mulle! (Ei varmistettu)

Meille!! Kaksi lasta, ja kaksi ei-niin-innokasta siivooja-aikuista...

Uusi, outo elämä

Minä minä! Ensviikolla muutto uuteen kotiin ja olisi hauska saada uusia siivousjuttuja kokeiluun :)

plus olis kiva kokeilla siivouspaperia niihin kissanoksuihin... 

 

Hnnnnna (Ei varmistettu)

Minä! Perhepäivähoitaja haluais kovasti päästä testaileen!:)

Tanjushka929 (Ei varmistettu)

Haluisin mielelläni osalistua testiryhmään :) itellä koiratalous ja pölyä yms. Kuraa riittää :D

Hedu (Ei varmistettu)

Ehdottomasti mukana. Meillä asuu kaksi pientä ja kaksi isoa tahmatassua, joiden jälkiä saa olla vähänväliä siivoamassa.

TerhiF (Ei varmistettu)

Minä myös mielelläni testaisin. Oon talouspaperin suurkuluttaja, varsinkin kun ollaan tytön, 1v11kk, kanssa ruokailuhommissa. Joka ruokailun jälkeen on kyllä siivottavaa :)
Mieskin varmasti testaisi mielellään, kun tuo keittiö on sen silmäterä. Itse remontoinut ja joka viikko sitä puunaa (vähän yli 2v täällä asuttu). :D

hankriste (Ei varmistettu)

Minäminäminä! Jos tää olis sellanen kerro-tarpeeks-liikku-tarina -skaba niin selittäisin jotain erittäin itkuisesta refluksivauvasta. Täytyy kuitenkin vaan luottaa arpaonneen..

Vuosi villasukissa (Ei varmistettu)

Halukas testiryhmään!:) Kaksi pientä lasta ja kaksi kissaa...

Mörrimöykyn pesä

Olisin just passeli :) turbo-tuholais-huuto-duon kans ei kaiveta esiin minkään valtakunnan siivousreleitä. Noilla vois ottaa ns pehmeän laskun siivousarkeen.

Katja_helena (Ei varmistettu) http://marjapuuron.blogspot.fi

Mukaan ehdottomasti. Serlaa kuluu. 6kk koiranpentu, 10kk vauveli ja 10vee tyttö.

pinsuri (Ei varmistettu)

Minäminäminäminä

tsinnia (Ei varmistettu)

Minä! Kaikki, mikä,voi saada siivoamisen tuntumaan hippusenkaan miellyttävämmältä, kiinnostaa!

HÖPÖTIN

Mukana, Mukana. Siivousfriikki täällä hei! (NOT) :D

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Oi, tämä kuulostaa kiinnostavalta tuotteelta. Mitään tiskirättineuroosia mulla ei ole kumpaankaan suuntaan, mutta kyllä se vähän ällöttää. Tuo paperi voisi olla hyvää kissanoksennuksien siivoamiseen matoilta! :D

Hips hei! (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa! Mä muuten siivoan vauvan puhdistusliinoilla, atoopikon käsi tykkää niistä enemmän kuin rätistä.

Merryli (Ei varmistettu)

Testailu kiinnostaa! Kissallisessa ja koirallisessa lapsiperheessä siivottavaa riittää!

Pages

Kommentoi

Ladataan...