Tahdottiin me

Ladataan...
Puutalobaby

Vaimo tässä hei. Hihi!

Eilen maistraattitoimitusten ja Koffin puisto -fiilistelyn jälkeen istuttiin lempparinepalilaisessamme, country-pubissa (Kantipur).

Joel: "Aattele, me ollaan oltu jo kohta tunti naimisissa".

minä: "Ihanaa! Hei maista tätä sipulia, tää on hyvää!"

Joel: "En mä halua puhua mistään sipulista. Aattele, me ollaan naimisissa."

minä: "Joo, ihanaa."

Joel: "Saanko mä maistaa sun dalia?"

minä: "Joo."

Joel: "Puolet sun daleista onkin nyt sitten mun, vaimo."

Eilen siis tahdottiin Albertikadun ja Bulevardin kulman tummassa tiilitalossa. Ei sormuksia, ei omia todistajia, ei prameita hääpukuja (öö paitsi mun Desigualin mekko - hei jotain nyt sentään), ei tiukkoja kravatteja, ei muuttuvia sukunimiä.

Vain minä ja Joel ja Silva ja maistraatin mies. Häävastaanotto pidettiin virtuaalisesti Facebookin "relationship statuksen" muutoksen tykkääjiä seuraillen.

Todistettavasti naitu.

Puklulta voimakkaasti tuoksahtava (Silva päätti heittää kaarioksennukset kaikkien meidän kolmen puvuille ennen lähtöä kotiovella) miniperheemme kärrytteli siis eilen puolilta päivin vaunuineen maistraatin inva-sisäänkäynnille. Minä hyräilin häämarssia betonisessa porttikongissa, ja ystävällinen vahtimestari opasti meidät takakautta sisään.

"Minnekäs asioille olette menossa?", hän kysyi.

"Naimisiin ollaan menossa", Joel vastasi.

"Ai nytten vai?", vahtimestari ihmetteli.

No nytten, nytten.

En saanut kameraa tuettua oikealle tasolle vaunun laitaa vasten, joten kumarsimme itse kuvaan päästäksemme...

Olin kuvitelut, että maistraattivihkiminen tapahtuu suunnilleen ankeusviraston luukulla paperit allekirjoittaen. Mutta yhtä äkkiä me seistiinkin käsi kädessä tummapukuisen henkikirjoittajan edessä, aivan kuin alttarilla ikään. Palavat kynttilät ja kaikkea, oho ja vau. Onneksi tajuttiin nostaa Silva pois vaunuista eikä kärrätty Bugiksiamme mukaan saliin.

"Avioliiton tarkoitus on perheen perustaminen", henkikirjoittaja aloitti.

Silva vastasi tähän isin sylistä iloisesti jokeltelemalla, ja minä sain hädin tuskin pidäteltyä jännitysnaurukohtausta.

Sitten tuli liikutus. Hymy ylsi korviin asti ja tippa nousi silmäkulmaan. Siinä me seistiin käsi kädessä, yhtä äkkiä kaikki oli kaunista ja juhlallista. Täydellistä. Joel sanoi "tahdon" ja katsoi rauhallisesti hymyillen minuun.

Naimisissa! Me ollaan nyt naimisissa!

Hääkuvaa varten kärryteltiin viereiseen Koffariin - samaan paikkaan, jossa reilut neljä vuotta sitten tavattiin. Matkalla lähetettiin "Mitä kuuluu? Me mentiin just naimisiin." -tekstiviestit perheille ja päivitettiin Facebookin relationship status.

Omalla kännykällä räpsittyihin kuviin ei tarvinnut poseeraushymyjä viritellä. Nauratti, kikatutti, kiva olo kupli mahan pohjassa asti: me todellakin mentiin naimisiin!

Hassu vauva. Silvaakin nauratti.

Loppupäivän suunnitelmat olivatkin sitten ihan auki. Koska sattui sopivasti olemaan lounasaika, päätimme mennä ex-kotikulmiemme vakkarinepalilaiseen syömään. Lounaslista, säästölinja. Juhlan kunniaksi minä tilasin kuivan omenasiiderin.

Häämatka suuntautui takaisin omaan kotiin, jossa nukuimme vuorotellen romanttiset korvatulpalliset hääpäikkärit. Ah. Myöhemmin vielä hääkävelyretki ruokakauppaan ja Postiin palauttamaan se hemmetin sähkömittari. Illalla juhlistettiin hääpäivän päätöstä katsomalla kaksi jaksoa Breaking Badin kolmos-seasonia.

Tasaisin väliajoin huokailtiin, miten ihanaa oli, että päädyttiin tekemään kaikki juuri näin.

"Tästä lähtien muistetaan aina tämä päivä. Että miten hyvältä tuntuu, kun tehdään asiat juuri näin: ei niin kuin "pitäisi" vaan niin kuin meistä itsestä tuntuu", Joel totesi illalla hyvänyöntoivotusten jälkeen.

Deal.

*********

Mutta miksi siis näin? Miksi ei isoja juhlia ja notkuvia pitopöytiä?

Me emme halunneet häitä, emme juuri nyt. Emme halunneet sormustenostoja, kampaustensuunnitteluja, cateringin palkkausta, kutsujen lähettämistä, pöytäkorttien askarteluita tai häävalsseja. Halusimme mennä naimisiin.

Nepalilaisessa istuessamme ja onnesta huokaillessamme tajusimme sen ehkä selkeimmin: jos nyt olisimme matkalla hienolla "just married" -hääautolla isoihin juhliimme, stressaisimme juuri nyt istumapaikoista, pöytäkoristeista tai häävalssin askelista. Mutta kun jätimme naimisiinmenosta pois kaiken stressaavan, pääsimme keskittymään siihen olennaisimpaan: siihen, että olemme päättäneet olla yhdessä. Aina.

Joel kertoi lukeneensa jostain (?) aika kiinnostavan näkökulman viime vuosien hääbuumiin. Avioliiton merkitys yhteiskunnassamme on pienentynyt: perhe voidaan tehdä ja asua yhdessä, vaikka koko elämän. Siihen ei tarvita enää avioliittoa. Voidaan myös erota, voidaan mennä uudestaan naimisiin. Avioliitto ei ole enää se lopullinen aamen.

Ehkäpä osittain siksi on noussut uudelleen tämä isojen häiden buumi. Ehkä avioliitto yksistään ei enää aiheuta niin suuria tunteita. Ja ehkä siksi niitä suuria tunteita etsitään niistä toinen toistaan upeimmista ja viimeiseen piirtoon asti suunnitelluista (kalliista) hääjuhlista...?

Ja miksipä ei - kukapa ei haluaisi suuria tunteita. Eläköön, suuret tunteet!

Me kuitenkin halusimme tämän juuri näin. Krista, Joel ja Silva. Pienesti, ja siksi niin suuresti. Keskittyen olennaiseen. Yhdessä olemiseen. Rakastamiseen. 

Aina.

 

ps. Okei okei, huoli pois, ystävät: kyllä me ihan varmasti joskus järjestämme ne juhlatkin!  Emme ehkä lähiaikoina, emme välttämättä edes lähivuosina. Mutta onhan meillä koko loppuelämä aikaa.

Share

Kommentit

Anna Karhubear

Ah, niin ihana teksti ja juuri noin sen pitääkin mennä. Sniff!

kahden äiti (Ei varmistettu)

aivan ihana kirjotus <3 tuli ihan kyyneleet silmii :)

sanumaria

Oikein paljon onnea <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Me myös menimme naimisiin maistraatissa, mun vanhemmat todistajina. Sieltä syömään ravintolaan. Meilläkään ei ollut varsinaista häävastaanottoa, pidimme yllätysjuhlat naimisiinmenosta kahden viikon päästä, synttärit verukkeena. Ne oli ikimuistoiset juhlat, tärkeimpien ihmisten kanssa. Ilman sitä stressaamista istumapaikoista, cateringeista sun muusta :)

Neenee (Ei varmistettu)

Liikutuksen kyyneleitä täälläkin nieleskellään. Tahtoo oman Joelin!

harhaanjohtava

Juuri näin minäkin sen haluaisin tehdä. Olen kade. Onnea!

nansk

Maailman ihanin teksti. Olette suloisia, onneksi olkoon! Vaikken välttämättä itse osaisi koskaan kuvitellakaan meneväni maistraatissa naimisiin, olen myös nähnyt sen parhaimmillaan - ollut todistajana isäni mennessä uudelleen naimisiin (: Paljon onnea yhteiseen elämään, ihania vuosia!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana hääjuhla teillä! Onneksi olkoon!

Hmm.. Mielenkiintoinen tuo näkökulma isojen häiden buumista. Jotenkin olen lähipiirissäni ollut huomaavinani, että juuri isoja häitä ei enää niin järjestetä vaan naimisiin mennään juuri niinkuin tekin: arkipäivänä, maistraatissa, sukulaisille yllätyksenä ja ilman prameita vastaanottoja. Tuntuu, että tällainen maistraatissa kahdestaan avioituminen olisi se trendi nyt. Ehkä tämä onkin terve vastaliike kalliille, stressaaville ja isoilla häille - toki sekin on joillekin juuri se oikea juttu, ja hyvä niin!

Isot onnittelut teille vielä - avioitumisesta, lapsesta, kodinostosta; kaikesta!

joy de luxe (Ei varmistettu)

Täydellisiä ja just nappiin osuneita ajatuksia. Just noin sen pitää ollakkin! Ihanaa! Onnea ihan hirmusesti teille kolmelle!

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Onnea :) 

Liisa
Osasin!

Silmäkulma märkänä jouduin minäkin lukemaan tarinaasi. Onnea vielä kerran!

Trendeistä ja buumeista en tiedä, mutta me järjistimme pari vuotta sitten omanlaisemme häät. Arvelimme, ettei meillä tulisi järjestettyä juhlia enää myöhemmin, siksi pidimme ne perinteisesti. Mutta pienissä puitteissa, lämminhenkisesti, kymmenien kynttilöiden tuikkiessa syystalvisessa illassa. Ja minä pääsin suunnittelemaan, järjestelemään ja askartelemaan sydämeni kyllyydestä! Jei! :D

Juhlat olivat kivat ja niistä jäi lämmin muisto, mutta avioliitto on se joka on arjessa joka päivä läsnä. Ja oikeasti läsnä, mielestäni se muutti suhdettamme. Ihanasti. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, tuntuu että isoista häistä on tullut mielikuva niin stressaavana asiana, että sen takia ei joko mennä naimisiin ollenkaan tai sitten juurikin näin ääriminimalistisesti kahdestaan ja läheisille yllätyksenä. Itse järjestin perinteiset hääjuhlat, mutta budjetti oli muutama tonni, aikaa kolme kuukautta ja vieraita alle 80. Eli sellaiset keskikokoiset varmaan? Sukulaiset auttoi tosi paljon kaikessa, eli itse ei tarvinnut tehdä kaikkea. Mulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, halusin vaan järjestää jotkut juhlat nyt kumminkin. Hassua kyllä, siitä kyllä tuli kuin tulikin ehdottomasti yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Meille jäi ihanat muistot ja vieraatkin vielä muistelevat kuinka hauskaa häissämme oli. Monet vanhemman polven edustajista, jotka tunnen, ovat menneet aikanaa tosi pienimuotoisesti naimisiin. Isot häät olivat ehkäpä yleensä lähinnä porvarien ja "ison talon tyttärien" juttu. Jotain vastaanottoa nyt kuitenkin piti olla tietenkin, mutta esimerkiksi omat vanhempani järjestivät kirkon jälkeen pullakahvit sukulaisille isäni vanhempien luona. Suureelliset häät joka kansanluokassa on kyllä nykytrendi. Hienoa, että on tullut rinnalle tällaista vaatimattomampaakin. Tämä teksti todistaa, että voi olla vähintään yhtä romanttista! Että tosiaan, rohkeutta kaikille tehdä niinkuin ITSE parhaaksi näkee, ei kannata stressata sukulaisten ja kaverien miellyttämisestä!

Onnea!

Meidän naimisiinmenomme tapahtui samaisessa maistraatissa. Todistajina pari parasta kaveria, lounaalla tilaisuuden jälkeen seitsemän hengen seurue. Siellä skumppaa, Kaivarissa lisää skumppaa ja illaksi kaksin Pariisiin. Vanhemmat ja sisarukset tiesivät etukäteen, kaverit saivat kuvaviestin tai ihmettelivät Facebookissa mun uutta sukunimeäni. Ai niin, ja ei sormuksia. Myöhemmin tosin oon itse ruvennut käyttämään perintösormusta, mies on yhä rinkulaton. En muuttaisi mitään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa ja onnea avioliittoon!

Mekin päädyttiin viime kesäkuussa samaan ratkaisuun, tosin pidettiin sitten pienimuotoiset juhlatkin anoppilassa lähimmän suvun kanssa, keskellä traktoreita ja muita maataloushommia :D

Aivan ihanan rento päivä oli, juuri meidän näköinen ja voin ihan täysin allekirjoittaa sun tekstin: Keskityttyen olennaiseen.

Mun mekko maksoi 20 euroa Seppälän alessa, ja illan ohjelma oli ilmainen karaoke. Ei sen aina tarvitse olla niin suurta. :)

Vierailija r (Ei varmistettu)

Me on pohdittu, että jos joskus lapsi saadaan (on työn alla jo, ei vain ole tärpännyt vielä), niin samalla kun lapsi kastetaan niin voisi pyytää, että pappi vihkisi meidätkin. Tämä pidettäisiin yllärinä myös sukulaisille, jotta hekään eivät turhaan stressaisi pukeutumisen, kampausten yms suhteen, kun ei me itsekään jakseta. :) mutta nyt on alkanut pyöriä mielessä, että mitä jos sitä lasta ei koskaan saakaan, niin kyllä minä silti haluan naimisiin tuon toisen puoliskon kanssa. En myöskään halua isoja hääjuhlia, joten voi olla, että jos tuo "plan a" menee pieleen niin pitää kehitellä joku vastaava plan b.

gaudeamus (Ei varmistettu)

Aivan tippa tuli linssiin, kaunista ja romanttista! Me menimme naimisiin vuosi sitten perinteisesti ja kutsuimme paljon vieraita, mutta en stressannut yhtään. Ajattelin että kunhan kirkossa saamme sanottua 'tahdon', millään muulla ei ole väliä. Ja juhlat sujuivat tajuttoman hyvin kun niitä ei jännittänyt!
Paljon onnea teidän perheelle!

Pirre (Ei varmistettu)

Onnea ihan sikana! Ihana, että teitte niinkuin itse halusitte, eikä niin kuin muut haluavat :)

inkkudaa (Ei varmistettu)

onnea! :)

Mindeka
Ma-material Girl

Onnea, iloa ja rakkautta!

Mä hymyilin ja nyökyttelin lukiessani  tätä tekstiä: Joo, tää on just niiden oloinen juttu,. Ihanaa, kun ihmiset uskaltaa  tehdä just niinku haluaa. Siis ihan kuin teidät  oikeasti tuntisi! (Kuulostaa vähän friikiltä, mutta älä pelästy).

;)

Vielä kerran: ONNEA!

innaS
PuuhaPussi

Aivan ihanaa <3 paljon onnea!

Kallen äiti (Ei varmistettu)

Paljon onnea ja lisää tällaisia päiviä :) ihania ajatuksia tuli taas tulvimalla. Upeaa arkirohkeutta ja niiiin raikasta että joku todella pystähtyy miettimään mitä haluaa ja uskaltaa vielä elää niin!

Seregi
Sekaisin Seregistä

Paljon onnea :) 

 

Myö ollaan mänössä ensi viikolla kaveripariskunna "hääjuhliin". Parisuhde rekisteröitiin aiemmin, kun yhteinen asunto ostettiin, mutta juhlien aika oli vasta nyt. Hienoa näinkin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuhannesti onnea! Omat häät menivät aikoinaan samaan malliin. Niistä voi lukea täältä: www.lily.fi/juttu/paperihaat

Sandels
Sandels seuraa

Ihania olette! Suuresti onnea! Ja kiitos, moni päivä on täällä jo pelastunut, ärtynyt väsymys kaikonnut ja tuuli hyväksi kääntynyt. Onnenhykertelyt tarttuivat hääpäivästännekin. Silvakin oli niin onnensa kukkuloilla, miten tuollainen hymy voisi ola tartumatta?! Kiitos :)

Marjo
Saa olla

Paljon onnea!

Minun unelmahääni olisivat juuri tuollaiset :D

kultahillokala

Ihanaa, onnea:) Kaunis teksti, toivon teille kaikkea hyvää ja ihanaa!

amelie78 (Ei varmistettu)

samassa maistraatissa mekin sanoimme tahdon eräänä uudenvuodenaattona:) ja lähetimme tutuille tekstiviestit että hyvää uutta vuotta, me teimme ison uudenvuoden lupauksen toisillemme. taisi olla melkoinen ylläri, ehkä siksikin, että oltiin oltu yhdessä "vasta" alle vuosi. mutta tulipahan ainakin tehtyä asiat "omalla tavalla":)

olen aika pitkälti samaa mieltä sun kanssa tuosta naimisiinmenobuumista; monen kohdalla kyse tuntuu olevan häistä, ei naimisiinmenosta. tuttavapiirissäkin on kaksi pariskuntaa, jotka "haluaisivat mennä naimisiin, mutta vielä ei ole tarpeeksi rahaa tarpeeksi isoihin häihin".. surullista, mun mielestä. miksei voi vaan mennä naimisiin, jos kerran SITÄ haluaa? juhlat voi järjestää sit kun siihen on rahaa... ja ehkä se että häitä siirretään eteenpäin vuosi toisen jälkeen rahan takia, kertoo juurikin siitä, miten toissijaiseksi asiaksi itse naimisiinmeno on jäänyt. ja kun se naimisiinMENO onkin siinä naimisissaOLOSSA se pienin juttu;-)

toinen mikä varmaan saa 20+ menemään naimisiin, on se, että sitä pidetään vieläkin jonkinlaisena "aikuistumisriittinä". sitten kun on naimisissa, on "aikuinen", irti omasta lapsuudenperheestään.

no tällaista pohdintaa täällä. ONNEA &lt;3 onnellisiltä näytättekin kyllä &lt;3

nnnenni
Univajeita

JES!

minttu_ (Ei varmistettu)

Just näin. Samankaltaiset oli omat häät, sama paikka, kauniin syysraikkaana aurinkoisena päivänä. Mukana kaveripariskunta todistajina. Hääateria Fannyn lounaslistalta, hääkakkuna jälkkäriksi Kakkugalleriasta kaikille omat leivokset.

Mekin haluttiin Naimisiin, ei Häitä. Se on kahden kauppa ja seremonian saa toimittaa juuri niin kuin itse haluaa. Vaikka silloin puhuttiin et järkätään juhlat sit kun on varaa, mut ei oikeastaan edes huvita lähteä suunnittelemaan servettien väriä ja plaseerausta, ei se ole meitä varten se.

Ens viikolla tulee kaksi vuotta täyteen ja tänäkin syksynä nuuhkin raikkaita aurinkoisia iltapäiviä. Muistan Ivanan luonnonvalkoisen mekon ja ne hymyt ja leivokset ja kaikki. Nyt vauva tulossa talvella. Mäkin olin joskus seikkaileva, riippuliitävä sirkusprinsessa :)

Onnea teille!

KKrista (Ei varmistettu)

Uudelta lukijalta (ja kaimalta) PALJON ONNEA :)

Pire (Ei varmistettu)

Minäkin olen naimisiin menoa miettinyt. En ole koskaan pienen elämäni aikana halunnut prinsessahäitä, juurikin sen stressin vuoksi. En osaisi rentoutua omissa juhlissani, koska stressaisin istumapaikoista, onhan vierailla kivaa ja riittäähän ruoka ja koska sukulaisilla tulee viinan voimasta sanaharkkaa keskenään.... Ei ei. Minä olen aina ajatellut että naimisiin meno on kahden ihmisen välinen lupaus toiselle, ei siihen tarvita hienoa mekkoa tai sukulaisia todistamaan tapahtunutta. Minusta se on minun ja mieheni välinen lupaus toiselle, että toinen on rinnalla tapahtui mitä tapahtui.

Henna- (Ei varmistettu)

En oo ennen kommentoinut sun blogiin, mut eihän tällasta voi ohittaa kommentoimatta! IHANAA, sanon minä. Ja sydämen laitan. &lt;3

Kuulostaa niin ihanan rennolta ja parhaalta hääpäivältä. Illalla katsottiin kaks jaksoa Breaking Badin kolmoskautta. Sellaisen minäkin tahdon. Mies hihkuu riemusta, koska se ei todellakaan tahdo mitään juhlia.

Miitu (Ei varmistettu)

Muistaakseni onnittelin jo tuolla toisessa ketjussa, mutta eipä se oo koskaan pahitteeksi, jos toistaa onnittelut. Joten ONNEA!

Mun mielestä tässä(kin) ihaninta oli se, että teitte niin kuin teistä molemmista tuntui hyvältä. Tai niin nyt ainakin oletan. Hupsua mun mielestä vertailla, mikä on paras tapa mennä naimisiin, ku justiin pointtihan on se, että kukin tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Me pidettiin ne reilun sadan hengen häät, kun ollaan molemmat perheihmisiä, ja haluttiin läheiset juhlimaan sitä päivää meidän kanssa. Alkuillasta heitettiin tosin juhlavaatteet syrjään ja siirryttiin vanhempien puutarhaan grillaamaan ja jatkamaan juhlintaa kauniissa kesäillassa. Se passas meille.

Siitä oon kyllä samaa mieltä, että tuo yksittäinen tapahtuma ei saa olla se tärkein syy tässä asiassa, vaan se, mitä tulee sen jälkeen. Noita juhlia tulee kuitenkin järjestettyä niin harvoin ja tuskin enää toiste noin isossa mittakaavassa, että olihan se mukavaa vaihtelua arkeen (ja pitkän hautajaisputken perään vaihteeks jokin iloisempikin asia kokoontua yhteen). Ja olihan se kieltämättä itsetuntoa hivelevää, kun niin moni vaivautui paikalle meidän vuoksi :)

Coffee to go

Tämä teksti kiteytti aika hyvin kaiken sen, mitä oon omasta suhteestani ja naimisiinmenostani miettinyt. Ongelma oikeastaan on, että pelkään katuvani sitä joskus viisikymppisenä, päätöstä mennä naimisiin ilman prinsessahäitä :(

Ihanaa, että uskalsitte, ja IHAN MIELETTÖMÄSTI ONNEA <3 

Kristaliina
Puutalobaby

Isosti isosti kiitoksia kaikille onnitteluista! <3

Ja joo siis ehdottomasti tuon hääpohdintani pointtihan oli juurikin tuo, että tärkeintä on se, että tekee asiat OMALLA tavallaan, ei koska-muut-odottavat-jotain-tehtävän. Meilläkään ei ole MITÄÄN isoja häitä vastaan, päinvastoin, ollaan oltu muutamissa ihan huippu-huippu-huippuhauskoissa häissä: ikimuistoisissa, liikuttavissa, romanttisissa ja aidoissa. Itse asiassa jopa niin älyttömän hauskoissa, että niitä meidän ois ollut jo ihan mahdoton päihittää :) Mutta jotenkin me ei vaan nähty itseämme niitä kutsukortteja väkertämässä ja häävalssia tanssimassa - just nyt haluttiin tehdä juuri näin.

Luultavasti joskus, jos ja kun energiaa taas riittää ja iskee sellainen fiilis, saatetaan järjestää hyvinkin ikimuistoiset isot juhlat. Sitten, kun (ja jos) on sellainen olo :)

Hih, meinasin kirjoittaa, että mikäs sen estää pitämästä niitä prinsessahäitä jälkikäteisjuhlana vaikka sitten viisikymppisenä - jonka jälkeen kuvittelin itseni viisikymppisenä kermakakkuhääpukuprinsessana :D Ööö eli ehkä ei sittenkään :) Vaikka kuningataräitihäät? :)

Miitu (Ei varmistettu)

Kuningataräitihäät - teini-Silva olis joko tosi riemuissaan tai jättäis saapumatta paikalle :D

Hmh... Toivon, etten loukannut ketään omalla puheenvuorollani. Se ei ollut tarkoitus. Sanat ja paikan olisi voinut taas valita toisin, kun tuo oli ehkä pikemminkin reaktio yleisempään keskusteluun kuin täällä totuttuun järkevään ja ystävällismieliseen keskusteluun. Ja onnitteluketjusta oli kyse... Oppia taas ikä kaikki.

Mun mielestä on äärimmäisen ihana tämä suuntaus, että voi tosiaan mennä sinne maistraattiin - jopa ihan salaa ;) - niin halutessaan ilman, että se olisi jotenkin yhteiskunnallisesti tuomittavaa. Ja siis äärimmäisen terveellinen suuntaus tämä myös mun mielestä on, että pohditaan enemmän sitä tulevaa eikä yhtä yksittäistä päivää. Isot häät eivät todellakaan ole must, ja näin äkkiseltään voisin melkein veikata, että samassa tilanteessa olis helposti iteki valittu pienimuotoisemmat häät. Se, mitä toivon ihan yleisellä tasolla on, että kaikki vaihtoehdot nähtäisiin yhtä oikeina. Noh, onneksi ei tarvi omalla kohdalla tätä enää pähkäillä ja tytön siihen-ikään on vielä ilahduttavan monta vuotta jäljellä.

Kristaliina
Puutalobaby

Höp löp Miitu, en mä ainakaan keksi, miten sun kommentista vois pahastua - sähän vaan kuvasit teidän häät ja tosi ihanalta kuulosti <3 Etenkin tuo kauniissa kesäillassa rennosti grillailu, sellainen sopisi hyvin meillekin jos/kun sitten joskus juhlitaan :)

Tsihihi joo teini-Silva on varmaan, että voi v*u mutsi aina sua pitää hävetä, oisitte ei hei edes JOSKUS faijan kaa vähän niin kuin normaalit :D Kuningataräiti siellä kruunu päässä kermakakkupuvussa :D

Kristaliina
Puutalobaby

...ja sitä paitsi mulla oli vähän taka-ajatuksenakin, että ehkä tästä tulisi vähän naimisiinmeno/millaiset häät -keskustelua eli ihan asian ytimessä muutenkin olit :)

Coffee to go

Jep, sitä mies on yrittänyt lohduttaakin - että voi ne juhlat pitää sitten kun itsestä siltä tuntuu. 

Itsestä tuntuu lähinnä siltä, että häiden järjestäminen on hirveä tuska ja vaiva, ja koska en ole hirveästi ikinä nauttinut olla juhlien keskipisteenä - enkä myöskään edes keskisuurista juhlista, tuntuu se vähän hölmöltä alkaa tieten tahtoen järjestää. En vaan osaa kuvitella itseäni häämekossa.

Vanhemmat ovat sinut sen kanssa, mitä ikinä miehen kanssa valitaankin - samoin miehen vanhemmat. Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan. Kaverien häähumussa olen nyt jättänyt ajattelematta koko asiaa, kun se on niin vaikea tähän elämäntilanteeseen sovittaa ja pohtia.

Anskutin (Ei varmistettu)

Me asteltiin viime syksynä maistraatin "alttarille" miehen kanssa. Keväällä oltiin menty kihloihin ja silloin päätetty milloin hääjuhlat pidetään. Juhlat jouduttiin laittamaan parin vuoden päähän, koska ei vaan ollut rahaa aiemmin. Sitten kesän lopulla todettiin, että mitäs ihmettä! Kun meidän kuitenkin täytyy mennä maistraatissa naimisiin kun toinen meistä ei kuulu kirkkoon, niin voinemme tehdä sen samoin tein! Kun eihän se naimisiinmeno niitä juhlia vaadi.

Sovimme päivän niin, että voimme järjestää juhlat läheisille sitten kaksivuotishääpäivänä ja kutsuimme vain molempien äidit paikalle vihkitilaisuuteen. Vihkimisen jälkeen vaihdoimme fb:n suhdestatuksen ja sitä keskustelua oli kiinnostava seurata, totta tosiaan :D Pieni vahinko kävi siinä, että unohdin laittaa veljilleni viestin asiasta ja he kuulivat siitä sitten kavereiltaa, jotka kuulivat siitä fb:stä. HUPS!

Minulla oli päällä itsetehty mekko (jonka olisin tehnyt joka tapauksessa) ja miehellä puku. Vihkimisen jälkeen käveltiin sateessa ravintolaan syömään anoppien kanssa ja sitten lähdimme bussilla häämatkalle kotiin. Seuraavana aamuna lähdin työmatkalle, joten paluu arkeen oli nopea.

Hääpäiväjuhlaa vietetään alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi syksynä ja suunnittelen innoissani elämäni parhaita juhlia! Ja parasta juhlien suunnittelussa on se, että naimisiinmenon jännitys on ohi. Voi vain pistää pystyyn hauskat kemut ja bailata pitkän kaavan mukaan. IHANAA!

Ja se täytyy sanoa, että en koskaan, KOSKAAN, olisi voinut kuvitella tekeväni tätä näin, mutta nyt en tekisi mitenkään muuten. Tämä oli täydellistä näin :)

SiniJnsn
FarmiFarmi

Mekin 'tahdottiin' ihan kahdestaan ja salaa. Olimme jo kauan suunnitelleet LOMAmatkaa Las Vegasiin; ja kun sitten suunnitelmat olivat lähes lukkoon lyötyjä, keksimme että pieni upgrade hotelliin ja voidaan samaan syssyyn mennä naimisiin ja pitää häämatka.

Siellä sitten seistä tökötettiin pienessä wedding chappelissa, minä, tuleva aviomieheni ja Elvis-imitaattori (josta tuli todistaja häihimme). Yllätys oli, että vihkiminen noudatti kristillistä kaavaa ja että vihkipappina oli 200-kiloinen kalju afro-amerikkalainen reverend Cotton :D 

Ostin tilaisuuden kunniaksi Neiman&Marcusilta pikkuMUSTAN (kyllä, menin mustissa naimisiin kun järkeilin että minä jotain kermakakkuhäävalkoista koskaan enää pidä). 

Avioliittoa juhlistettiin ensin viereisessä meksikolaisbaarissa (limusiini oli vartin myöhässä), oluet piti tilata espanjaksi kun 'two beers please' pyyntöön tuli vastaukseksi "QUE?!", ja myöhemmin sitten Bellagion venäläisessä baarissa (shampanjaa ja kaviaaria). 

Kotiin palatessa kerrottiin uutiset (ja äiti järkyttyi kun ainokainen lapsi meni naimisiin mitään sanomatta) ja pidettiin grillibileet (jossa äiti leppyi). 

Ja meidänkin syy tämäntyyppiselle naimisiinmenolle: stressivapaa toimitus ja myöhemmin sitten epäviralliset bileet. 

Kommentoi

Ladataan...