Tässä ja nyt

Ladataan...
Puutalobaby

Kun tänä aamuna heräsin, oli maanantai. Tunnistin sen siitä, että Joel oli ollut kaksi päivää kotona ja nyt hävinnyt, kun me Silvan kanssa yhdeksältä herättiin. Eilen oli sunnuntai. Tunnistin sen siitä, että silloin oltiin perinteisellä sunnuntailounaalla (sunnuntailounas > sunnuntai, tosi hyvä muistisääntö).

Huomenna on sitten loogisesti ajateltuna tiistai, mutta niin pitkälle en taida jaksaa ajatella.

*******

Myös tämä pitkäaikaisunivelkainen äitipää voi  näköjään joskus tehdä pysäyttäviä havaintoja. Niin kuin tämän:

Het-ki-nen. En ole pitkään aikaan haikaillut mitään tulevaa. Saatikka mennyttä.

Elän tässä ja nyt.

On muskaripäivää, vauvajumppapäivää, ja vastapainoksi silloin tällöin ihan vaan koomapäivää. On paljon-paljon vauvatreffipäivää, joskus kaupungillahengailupäivää, kolme kertaa viikossa (jee) isin vapaapäivää.

Päivä tulee ja menee. Ja on. En sano, että "oispa pian perjantai" tai "oispa jo loma". Elän juuri silloin siinä, mikä on.

Tämä on jotain, missä en ole ikinä ennen onnistunut.

*******

Erikoinen havainto. Kun katson elämääni taaksepäin, tietyt aikuisiän vuodet sekoittuvat toisiinsa. Muutama viimeinen vuosi menee mielessäni ihan sekaisin. Mitä olen tehnyt vuonna 2009? Miten se eroaa vuodesta 2010?

Olen 35. Kolmekymmentäviisi. Ei tunnu siltä. Missä ovat ne vuodet kahdestakymmenestäyhdeksästä eteenpäin?

(Aikavääristymä? Joo, aika varmasti.)

Mitkä ovat olleet ne elämän kohokohdat? No tietysti: ne Intiat ja Thaimaat ja Kamputseat ja Vietnamit ja Tansaniat sun muut. Mutta entä arki? Suurin osa elämästähän on kuitenkin arkea.

*******

Tajuan. Monta-monta vuotta (varmaan kymmenen) elin pelkästään lomille. Ne olivat niitä Suuria Kohokohtia. Riemu alkoi jo lentojen varaamisesta, tavallisesti ex-tempore-tyylisesti. "Mihin lähdetään? Vaikka safarille. Joo! Klik lennot varattu. Jee!" Reissuelämä oli yhtä suurta kohokohtaa, joka solu huusi onnea ja elämää: "Elä! Täysillä! Nyt! Koska kohta koittaa taas arki ja harmaus."

Mutta vaikka lomalle varaisi kuinka monta viikkoa tai kuukautta, jossain vaiheessa se aina loppuu. Silloin pitää palata Suomeen. Loskaan, lumeen tai räntäsateeseen.

Ja mitä sitten tehdään? No ensin ahdistutaan. Sitten taivutaan arkeen ja herätään joka aamu herätyskelloon ja lähdetään töihin ja suoritetaan kaikki velvollisuudet, koska niin kuuluu tehdä. Ja sitten varataan seuraava loma ja aletaan intoilla siitä.

*******

Nyt huomaan jotenkin pysähtyneeni. Onnellisesti. En tarvitse enää lentolippuja sähköpostiini, että tulevaisuudessa olisi jotain odotettavaa. Tiedän, että siellä on.

Olen naimisissa. Olen tuon mahtavan-mahtavan tyypin kanssa koko loppuelämäni. Siihen kuuluu toivottavasti monta kymmentä vuotta. Geenit ja elämäntavat (ja kehittyvä lääketiede) ainakin lupailevat, että vielä seitsemänkymppisinäkin voimme halutessamme pakata rinkkamme. Meillä ei ole kiire. Meidän ei tarvitse lähteä juuri nyt reissuun, jotta reissuun pääsisimme. Ollaan oltu jo matkoilla tosi-tosi paljon, ja tosi paljon tullaan vielä olemaankin. Joskus tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Ei hätää. Hyssh.

Nyt siis voidaan olla tässä ihan rauhassa. Istua jumppapallolla, juoda vielä yhden kupin kahvia. Yksikään sisustus-tapetointi-mikälie-projekti ei ole niin tärkeä, että sillä olisi oikeasti mikään kiire.

Minulla on ollut aivan riittävästi kiire tässä elämässä. Nyt minä juon kahvia.

Ja kun tuo päiväunilla tuhiseva pikkumurmeli ensimmäistä kertaa Kätilöopistolla rääkäisi (aika vaimean keskosyninän kylläkin), elämään tupsahti yhtä äkkiä automaattisesti aivan huimasti jotain odotettavaa: ensimmäinen hymy, ensimmäiset askeleet. Leikit, kouluun lähtö, teini-ikä, ensimmäiset seurustelukumppanit, kotoa pois muuttaminen - vaikka hitsi vie lapsenlapset. Huikeaa.

Ihan kuin vahingossa saatiin monta kohokohtaa.

Eilen Silva otti ensimmäiset konttausaskeleet ja oppi vilkuttamaan. Samana päivänä! Kreisiä. Se tuntui aivan yhtä huikealta kuin lentoliput etelään.

On niin helppo olla onnellinen.

Share

Kommentit

poppis (Ei varmistettu) http://pikkuliten.blogspot.fi

Elämän parhaita oivalluksia! Puit sanoiksi niin monen äidin ajatukset.

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Osasit niin hienosti kiteyttää sen, mitä olen itsekin ajanut takaa.

Muistan vuosia sitten lukeneeni jostain lehdestä pariskunnasta, joka myi kaiken ja muutti Balille surffailemaan. He sanoivat, että miksi elää 11 kuukautta vuodessa oravanpyörässä, jotta voi 1 kk:n nauttia elämästä. Mielestäni ihan älyttömän hyvä elämänohje. 

Itsekin olen äitiyslomalla pyrkinyt nautiskelemaan hetkestä, pitkistä ja kiireettömistä aamuista ja siitä, että on sopivasti vähän pihalla koko ajan. Ei tässä vauvakuplassa tarvitsekaan tietää mikä päivä on. Vaan ottaa kaiken irti juuri tästä hetkestä. :)

whitelily
White Lily

Ihanasti sanottu! Elämä nyt vauvan kanssa on erilaista, mutta se on ihanaa. Kun vauva kasvaa, hän oppii uusia taitoja ja kommunikoimaan aivan eri tavalla. Kaikkea sitä odottaa innolla ja malttamattomana. Ja mikäs parempaa, kun se, että toisella on aamulla niin paljon asiaa ja voidaan kaikessa rauhassa köllötellä ja jutella <3 Vauva opettaa kyllä elämään tässä ja nyt :)

tonttu (Ei varmistettu)

Tää on niin totta :) Pieniäsuuria asioita jotka tekee aivan valtavan onneliseks.
Meen kans keittään kupposen kahvia tässä ootellessa että meiän tuhiseva murmeli herää :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Juuri näin. Kirjoitit osuvasti ja hyvin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen silloin tällöin vilkuillut blogiasi ja kommentoin nyt ensi kertaa kiitosten merkeissä! Olen itse ollut koko ikäni melkoinen menijä ja matkailija. Asunut myös vuosikymmenen verran poissa suomesta tehtyäni paluun vasta pieni tovi sitten (en mene tässä sen syvemmällä paluumuuton haasteisiin ja sopeutumisvaikeuksiin pitkän poissaolon jälkeen. Mainittakoon vain, että niitä on riittänyt ja riittää yhä!)

Esikoisemme lasketun ajan lähestyessä tunnot ovat samanaikaisesti odottavaisen innostuneet ja kauhusta jäykistyneet. Voiko tästä rutiinipelkoisesta seikkailijasta ja huithapelista todella tulla imetys- ja nukutusaikatauluja seuraava kaiken suunnittelija? Tai toki voi, ja tuleekin, mutta voiko sen tehdä myös ilman kaipuuta vanhaan ja täysin onnellisena uusien korvaavien ihanuuksien osalta?

Tämänpäiväinen kirjoituksesi antoi levollisen mielen. Jos muutkin, ennen elämäänsä sisältöä uusista kokemuksista ja seikkailuista saaneet, voivat löytää arjen onnensa pikkuihmisensä kanssa puuhastelusta niin kaiketi voin minäkin? Tarkoituksena ei ole vihjailla ettenkö odottaisi pikku ystäväämme innolla, olisi saanut seikkailla kylliksi ja olisi valmis tekemään kaikki mahdolliset ja vaadittavat uhraukset lapsemme eteen. Näin ennen synnytystä asioita pohdiskelevana vaan on tullut joskus mieleen tulevatko nuo tehdyt 'uhraukset' joskus katkeransävyisinä ja robottimaisina vai tulevatko muut onnet korvaamaan nuo ennen matkailun ja seikkailun kautta tuntemani ilot. Tulevatko tietyt elämänmuutokset myös tuntumaan hyviltä eivätkä vain 'uhrauksilta' lapsemme eteen.

Kiitos siis kirjoituksestasi joka antoi uskoa tähän! Tietenkin kuulee usein äitien puhuvan siitä, kuinka tuo lapsen kanssa puuhastelu tuntuu tärkeämmältä ja upeammalta asialta kuin mikään ikinä. On vain mukava kuulla samaa ihmisen suusta (tai kynästä), joka on elänyt kenties samankaltaista elämää pre-baby kuin itse ja saanut sisältönsä samankaltaisista asioista.

Siispä uusia ihania vauvantäyteisiä kokemuksia odotellessa...

Perhe Koossa

 

<p>Mua pisti itkettämään tämä. &lt;3 Ihan samat ovat aatokset täälläkin! Lisäksi ekaa kertaa elämässäni mulla ei ole mitään suunnitelmaa "uran" etenemisessä. Päin vastoin, pyh uralle, mä oon kotona niin pitkään kuin mahdollista!</p>
<p>Mutta matkakuumetta meistä ei saa irti kirveelläkään... Nytkin suunnitellaan reissua, mutta ehkä vähän erilaista kuin ennen vauvaa. Yöpyminen Venezuelassa keskellä viidakkoa riippumatossa ei ehkä tule nyt kysymykseen... Vaikkakin pikku-Koo oli tuolla reissulla mukana, muutaman millin katkarapuna. :)</p>
 

Perhe Koossa

Oho, tuli html-koodit mukana, outoa!

Mir

Ihana, ihana! Ihana!

<3

Maami (Ei varmistettu)

Kaunista! Mielestäni kirjoitit elämän tarkoituksesta..ennen en tiennyt mitä se on,mutta nyt kun on tuo pikkutyty olemassa niin tiedän mikä minun elämän tarkoitus on&lt;3
teksti sai minut kyyneliin..outoa...olenkohan raskaana;)

ps.yhden matkailufirman mainoksessa kiteytyy aika hyvin samat ajatukset, se menee jotenkin niin että "sitten tuli HÄN ja rakastuit kirahviin jne.":D
minen muista siitä muuta...

Ninaolivia

Loistavat huomiot kirjoituksessasi vaikka a) minulla ei ole lapsia b) en tule niita koskaan saamaan..... mutta silti samoin olen huomannut etta elama on tassa ja nyt.... uraa on tehty niin koti kuin ulkomailla, reissussa on kayty ympari pallon ja kaikkea mahtavaa on koettu.... mutta mutta huomaan etta kun mies ja koirat tuhisevat tyytyvaisina sangyssa ja aurinkokin yrittaa paistaa niin elamssa on kaikki hyvin... olen onnellinen juuri nyt ja tassa.... elama on mielenkiintoinen matka ja en tieda mita kaikkea kivaa tuo tullessaan mutta nautin elamasta ja ihmisista.... Kiitos :-) :-)

Ihana kirjoitus! ♥

Kirjoituksestasi tuli tosi hyvä olo itselle :) vaikka on univelkaa, väsyttää ja välillä tuntuu raskaalta pitää tosiaan yrittää silloin muistaa kuinka paljon oma ihana lapsi tuo elämään sisältöä ja uusia hienoja onnen tunteita pitkin loppuelämää! 

Kiitos tästä!

S-S

Voi aamen, sydän ja kaikki maailman lämpöiset ajatukset!

Fiilis täällä päässä on hyvin samankaltainen, puit sen vain tosiaan sanoiksi paljon paremmin kuin minä olisin osannut. Lisäksi meilläKIN oli eilen Suurten Askelten Päivä; Nipsu oppi istumaan oikeassa syöttötuolissa (tähän saakka on menty Stokken Newborn setillä) sekä ryömimään peruuttamalla ja lisäksi huomasin että äitiyspakkauksen toppapuvun lahkeita ei mahdukaan enää kääntämään. Niin ja vaippakooksikin vaihtui eilen nelonen. 

Myönnän, pari kyyneltä tirahti illalla sekä haikeudesta että onnesta; mun pikkupikkuvauva on jo NOIN iso ja mä olen ekaa kertaa elämässäni onnistunut jossakin hienosti - eli saamaan hänestä potran, onnellisen ja veikeän pikkumiehen. Mä siis oikeasti osaan jotakin, mä osaan olla äiti!

ja äitiyden myötä osaan nikn paljon muutakin mitä ennen en laisinkaan; elää hetkessä, olla piehtaroimatta (jatkuvasti) omassa napanöyhdässä, olla kiitollinen kaikesta ihanasta ja suhtautua asioihin ja elämään enimmäkseen positiivisesti.

Oho.

Puuttuva palanen

Voi puutalobaby sentään, tuota minäkin odotan! Olen lueskellut palstaasi syksystä saakka enemmän ja vähemmän säännöllisesti, mutten ikinä kommentoinut mitään. Nyt oli pakko. Koko tähän astisen elämäni olen koko ajan odottanut jotakin lisää. Nyt odotan, että pääsen odottamaan :D  Toivomme mieheni kanssa esikoista, enkä malttaisi odottaa tuota tunnetta, kun ei ole kiire enää mihinkään.

Tykkään tyylistäsi kovasti, ihanaa, kun joku osaa kirjoittaa arkisista ja "tylsistäkin" asioista niin hyvin, että voi vedet silmissä räkättää :'D Näin, vaikkei suurin osa aiheista ole millään lailla minulle omakohtaisia ! :)

tiia_

Hyvä postaus! Päivä kerrallaan eläminen vaatii yleensä jonkin suuremman tapahtuman, jonka vuoksi (tai ansiosta) joutuu pysähtymään ja pohtimaan omaa arkea. Joillekin se tapahtuma on vauva, joillekin vaikka sairaus. Mulle se oli aikoinaan ulkomaille muutto ja siitä seurannut työluvattomuus ja pakollinen joutenolo. Kun en saanut tehdä duunia, arjen kuviot menivät ihan uusiksi. Sitä kautta tajusin, ettei meillä ole mitään muuta kuin tämä hetki. Se oli mulle maailmanmullistava oivallus, jonka toivon säilyttäväni elämän ohjenuorana ihan loppuun asti. 

Tuulianna (Ei varmistettu)

Juuri näin. Ja sitten kun vielä irroittautuu kaikista "ehdimme sitten isompana" -ajatuksista, on minusta ytimessä. Haaveet ovat tärkeitä, välttämättömiäkin, mutta kun meillä on vain se tämä hetki. Räps, ja joku meistä voi olla poissa. Että osaisikin olla ihan kokonaan nyt, siinä tavoitetta yhdelle elämälle.

SinifromReså (Ei varmistettu)

Huikeaa Krista!

Löydän niin paljon itseäni jutuistasi, tässä kohtaa aloin kyynelehtiä... Sniif! :)
Oma kolmekuinen pikkuiseni nukkuu donkeyssaan kuistilla ja tällä äidillä on aikaa pysähtyä lempibloginsa pariin pitkän lenkin jälkeen, aah mikä autuas talvimaanantai.

HelloAochi

Mä en mä en mä en pysty. Mä tunnen huonoa omatuntoa, kun joskus huomaan ajattelevani. Entinen minä ei salli sitä, onneksi tämä nykyinenkin suunnittelee koko ajan tulevaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan ihana kirjoitus! Kiitos. Itse olen tullut äidiksi 23-vuotiaana. Nyt pian täytän 31 ja olen kolmen lapsen äiti. Aika huikeeta! Välillä mietin, että tulikohan tämä perhe nyt perustettua hieman liian aikaisin mutta oma perhe on aina ollut haaveeni. Reissata kerkeää sitten vanhanakin. Lastenkin kanssa on kiva matkustella mutta aika paljon rahaahan tuo kahden viikon Thaimaan matka vaatii... Haaveita toki saa ja pitääkn olla!

HeidiS (Ei varmistettu)

Vaikka olen aika eri elämäntilanteessa, jotenkin odotan että musta tuntuis kanssa noin vahvasti tolta! Hienoja ajatuksia :)

Mulla on tällä hetkellä hyvin odottava fiilis - luin sun koko blogin viikonlopun aikana läpi ja nyt on hieman tyhjä olo kun joudun odottamaan seuraavaa postausta ;D eiköhän tähänkin totu, mutta jotenkin sait mut aivan koukkuun. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa postauksessa on, ja orastavaa vauvakuumetta potevana vauvajutut on tietenkin kivoja, mutta myös reissujutut, arkipäivän jutut ja kakkajutut sai hyvälle tuulelle :) lisää!!

eliss (Ei varmistettu)

Olen lukenut blogiasi lähes alusta asti, mutta kommentoin vasta nyt ensimmäisen kerran.

En mitenkään voi sanoa kuuluvani blogisi kohderyhmään: olen parikymppinen opiskelijasinkku enkä oikeastaan edes pidä vauvoista. (Paitsi Silva on niiiiin suloinen, odotan aina innolla mitä uutta pikku puutalobaby on tällä kertaa oppinut :) ) Mutta joka tapauksessa pidän kirjoitustyylistäsi ja siitä, että olet jotenkin niin ihanan positiivinen ja kirjoituksistasi oikein huokuu elämänmyönteisyys.

Ja nyt tämä postaus iski kuin metrinen halko. Kuulun juuri siihen ihmisryhmään, joka elää vain lomia ja lomamatkoja varten. Aina kun minulla on vähänkin vapaata, olen heti suuntaamassa ulkomaille. Ihan sama minne, kunhan pääsen kauas pois siitä tavallisesta arjesta. Elän ”sitten kun” -asenteella, enkä koskaan ole läsnä siinä hetkessä, mitä kulloinkin elän. Ja oli todella pysäyttävää tajuta se.

Kiitos tästä postauksesta. Ja kiitos koko blogistasi :)

PSK
Insert Cool Phrase

Tekstin sisältö tuntui syvällä. Ehkä minäkin joskus saan kokea samankaltaisia tunteita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samat fiilikset! Vuosia arki oli kuin varastossa oloa, ja seuraavan viikonlopun tai reissun odotusta. Nyt toivon ajan hidastuvan. Arkeen on tullut muitakun vareja kuin harmaan savyja lapsen myota!

Vierailija (Ei varmistettu)

Lisää vauvoja mielessä?? :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Hitsi mä oon 26 ja mul on kaks lasta, olen tositosi onnellinen mutta hitsi kyl mä ootan et pääsis töihin (sais vähän enemmän rahaa) ja pääsis MATKUSTAMAAN :D hehe
Ja sit mä kyl vähän salaa haaveilen viel kolmannesta vauvasta &lt;3 :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyyneleet tuli silmiin tätä lukiessa &lt;3 Voin sanoa kuuluvani juuri niihin, joka elää uusista reissuista ja niiden suunnittelusta. Nyt on kuitenkin toiveissa vauva ja välillä ohimennen mielen valtaa ajatus, miten sitten kun ei voikaan enää tosta noin vaan lähteä? Mutta tämän tekstin myötä olen entistä varmempi, että toive on oikea, haluan äidiksi pienelle ja uskon, että se tuo mukanaan jotain niin suurta, rakasta ja erilaista, että oma maailmani on hetken aikaa vain juuri siinä ja se riittää... :)

Kristaliina
Puutalobaby

Vau, hienoa kuulla, että muuallakin käydään läpi samantyylisiä ajatuskulkuja - tämä ei siis ehkä olekaan vain univajeen aiheuttamaa horinaa :)

Ja hei hienoa, että mm. Ninaolivia ja tiia_ osasitte lukea minua myös vähän rivien välistä: vauvautuminen kun ei tietenkään ole se ainoa, joka (voi) opettaa elämään tässä ja nyt. Niin kuin tiia_ sanoo, useimmiten se varmaan vaatii just jonkun suuremman muutoksen. Ihailenkin tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka osaavat löytää sen hetkessä elämisen itse. Vaikka "ihan muuten vaan" sanoa töissä, että hei mäpäs alankin tehdä nelipäiväistä viikkoa, että saisin enemmän vapaa-aikaa. Ilman mitään "alan opiskella", "hoidan vauvaa" tms. syytä - ottaa vain aikaa itselleen. Sitä paljon puhuttua hidastamista kai...

Iik iltatoimet pukkasivatkin just päälle, palaan ja jatkan vastaamista myöhemmin!

Liisa
Osasin!

Jotain samantyyppisiä keloja täälläkin on pyörinyt. Puit hyvin ajatukset sanoiksi!

Huomasin myös tässä jokin aika sitten, että äitiysloman aikana, tai oikeastaan muutamana viime kuukautena, mieleen on palannut valtavasti muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta (ts. teini-iästä). Semmoisia asioita ja tapahtumia sekä yksityiskohtia, joita en ole muistanut/ajatellut vuosiin. Luulen, että se johtuu siitä, että nyt elämä on sen verran "hiljaista", että mielessä on tilaa niille. Aivot eivät surise työvuoroista, tapaamisista, kaiken maailman muista työasioista ja vapaa-ajan kinkereistä. Pakko myöntää, ettei kaikilla muistoilla olisi ollut niin väliksi palautua. :)

HelloAochi

Jaahas, mun kommentista puuttuu näköjään joku sana :)

Kristaliina
Puutalobaby

Vierailija 13.19 ja muut matkustelevat äitiytyvät/äitiytyneet: Tuollaiset kauhuajatukset todellakin olivat tuttuja täälläkin. Varsinkin raskausaikana ja ajoittain myös ensimmäisten vauvakuukausien aikaan päähän kyllä minullekin ilmestyi selllainen "apua-mitä-mä-oon-mennyt-tekemään-tätä-ei-voi-perua" -ajatuskulku.

Mutta vähitellen sitä kyllä sitten ymmärsi, että ei se vauvautuminen oikeastaan vie mitään pois, päinvastoin. Mun viime kesän iso ahaa-elämys kuuluin näin: Kaikkea voi tehdä, mitä ennenkin. Mitään ei kuitenkaan voi tehdä ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Lisäksi jo pelkkä selkäkakkavauvan kanssa ravintolassa käynti tuotti aina sen verran extremeä, että kyllä sitä keskivertoreissupäivään voi verrata :D Huolehdittavat asiatkin ovat täsmälleen samat: ruoka? kakka? kulkuneuvo? nukkuminen? Monesti naurettiin, että tässä saa reissuhaasteet ihan näppärästi kotimaan kamaralta :)

Lisävauvoja kyselevälle Vierailijalle: Kyllä, ehdottomasti! Eihän tätä voi tähän jättää, kun tuosta ekastakin tuli niin ihana. :D Ajankohdasta ei kuitenkaan ole vielä edes keskusteltu, eli ei ihan nyt tässä lähiaikoina sentään - ei me nyt niiiiin pro tässä hommassa vielä olla :)

Tosi kiva muuten aina kuulla, että tätä blogia lukee muissakin elämäntilanteissa olevat! Ehkä se on sen ansiota, että itsekin ehdin elää sitä "vauvatonta" elämää niin pitkään, että on myös vauvattomia ajatuksia välill... nääh, no eikä ole :D :D :D Okei no mutta silti ihan superhienoa, että lukijakuntakin on vähän laajemmasta elämäntilanteesta, se tekee hyvää aina näille keskusteluillekin!

Kiitos kaikki, kun olette olemassa ja täällä ja kommentoimassa!

Outi Aino (Ei varmistettu)

Aiheesta sivuun, mutta piti tulla tännekin kiittämään Rokkibeibi-kisasta. Bongata en yrittänyt, lapsettomana meni pitkään silleen äh-ei-kiinnosta, mutta kun riittävän monta kertaa huudetaan rokkibeibi!, niin kyllä kummilapsia ja muita lähipiirin pieniä omistava sinkkukin viimein lahjaa miettiessään hokaa, että hei se Rokkibeibi, oliskohan siellä jotain. Ja ainakin 5-vuotias ja 4-vuotias saatiin tyytyväiseksi. Kiitos siis uuden näppärän hankintapaikan tuomisesta tietoisuuteen tänne napapiirin pohjoispuolelle! :)

Sanna Hollannista (Ei varmistettu) http://fromhollandtofinlandwithlove.blogspot.nl/

Hei,

sinulle on haaste blogissani :)

http://fromhollandtofinlandwithlove.blogspot.nl/

juno (Ei varmistettu) http://vaippakayrilla.blogspot.fi/

heh, just eilen kävi mielessä vuosien takainen hetki, kun silloinen poikaystävä totesi tuskaisena "I live in expectation of parties". noh, vauvoja ei ehkä voi bileisiin ottaa, mutta kohtahan se jo on 16 ja voidaan lähteä koko perheen voimin reivaamaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on niin ihana postaus, että oon käynyt lukemassa monta kertaa päivässä ja aina pysähtynyt hetkeksi miettimään, kiitos &lt;3 niinpä

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana Puutalobabyn perhe!

Elina U.
Lentoaskeleita

Niin niin ihana kirjoitus! 

Sandels
Sandels seuraa

Piti ihan kirjautua sisään että voin käydä kommentoimassa sydämen. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Oih, tuttua juttua. Ennen väkerrettiin miehen kanssa kiltisti kumpikin omissa toimistoissa, että päästään pari kolme kertaa vuodessa hengähtämään ulkomaille ja se oli just sitä loman odottamista koko ajan. Sitten tuli kaksoset. Reilun vuoden möllötettiin (ihan tyytyväisenä tosin) kotona, kunnes todettiin, että nyt me ollaan valmiita ja oltiin just viikko Barcelonassa! Toiset isovanhemmat olivat mukana, mutta silti oli kyllä ihan mieletöntä että me selvittiin siitä ja meillä oli aivan mahtava loma! Erilaista joo, mutta tosi hauskaa. Että kyllä lasten kanssakin pääsee jos kaukokaipuu vaivaa :)

Kommentoi

Ladataan...