Terveisiä vatsasta!

Ladataan...
Puutalobaby

Ihan ensiksi sanottakoon, että jos joku pähkäilee, että menisikö Naistenklinikalle omalla autolla vai julkisilla, niin älä mene autolla.

Aikataulullisista syistä (tutkimushuoneeseen ei saa viedä lapsia, joten mummi järjesteli työpäiväänsä sopivan kokoisen tirpanhoitoaukon) minä jouduin menemään sinne autolla ja GRAAAAH mikä kokemus. Koko Töölössä valehtelematta ei ollut yhtä ainutta parkkipaikkaa vapaana. Epätoivoisen parkkihalliseikkailun päätteeksi jouduin jättämään auton hätärinä "melkeiruutuun" varasto-oven eteen ja juoksemaan ison mahani kanssa puolipaniikissa vesisateessa ympäri sairaala-aluetta. Ja siis oikeasti juoksemaan, niin kovaa kuin vaan kunto kesti. (mikä ei tietysti ole juuri nyt kovin paljon) Ja mainittakoon vielä, että siellä suunnistaminen muuten ei ole helppoa - etenkin kun remontin vuoksi sieltä on joka toinen kulkuväylä on työmaa-aidoilla suljettu. Korvaklinikka, Silmäklinikka, Haartmanin sairaala, missä-missä-missä-mä-oon aaaaaargh!

Puoli tuntia ennen ultra-aikaa mä olin autolla siinä Naistenklinikan kohdalla. Ja lopulta viisi minuuttia myöhässä itku kurkussa ilmoittautumistiskillä. Onneksi ultraajat olivat puoli tuntia myöhässä aikatauluistaan ja sain jopa hengityksen tasaantumaan (ja kyyneleet pyyhittyä) ennen omaa vuoroani.

Ja ihan kuin maailmankaikkeuden kostoksi yksityisautoilusta: kun tulin sitten ulos Naistenklinikalta, siinä ihan j*mankauta edessä oli yhdeksän (!) vapaata paikkaa, ja parkkihallikin oli enää puolillaan.

Mutta siinä vaiheessa oli niin hyvä mieli tuoreista ultraterveisistä, että vesisadekaan (ja suunnistusseikkailu takaisin parkkihalliin) ei saanut enää hymyä hyytymään!

Minityyppi vilkuttaa!

 

Hyviä uutisia siis! Kaikki oli vatsasssa ihan niin hyvin kuin tuossa ultrassa vaan voi nähdä olevan. Voi miten ihanaa!

Ja se sukupuoli, tät-dät-dää...
Mulla oli ennakkoon vähän "poikaolo", mutta-mutta...

...tuossa kuvassa siis vilkuttelee Silvan pikkuinen sisko Seela <3

Share

Kommentit

Veera Katariina
barbamama

Oi Seela on niin ihana nimi! Minä olisin veikannutkin että saatte tytön. ;-----) 

WenlaElena (Ei varmistettu)

Voi onneksi olkoon! Onpa kaunis nimi. Nimet sopivat hyvin siskoksille. :)

Vensku (Ei varmistettu)

Ihana nimi! Ja mahtavaa, että kaikki on hyvin! Niinhän sitä sanotaan, että hyvät rakastajat tekee tyttöjä.. :) Nyt teillä on sitten viimeiset matkapakkaukset edessä, menee varmaan jalat ilmassa leijuen tuollaisen ultran jälkeen. Luen aina tätä sun blogia ja sä oot huippuhyvä, nyt oli jopa pakko kommentoida! Vaikutatte niin onnellisilta. Tsih.

Kristaliina
Puutalobaby

Oi, kiitos ihanasta kommentista!

Kuikka

Jee!!!Ihanaa Mahtavaa Onnea!!!Mitä mä vielä sanoisin :) Tuskin maltan odottaa, että saan sen palleroisen syliini, hih.

Kristaliina
Puutalobaby

Hih! Kummitäti saa sit varmasti sylitellä <3

Nippe (Ei varmistettu)

Voi miten ihanaa &lt; 3 onnea tyttölupauksesta :)

MarjaH (Ei varmistettu)

Ihanaihana nimi! Kiva että kaikki oli hyvin ja hyvää matkaa!

Vierailija H (Ei varmistettu)

Ihanaa, onnea! Ja oikein, oikein mukavaa reissua!

Ihana nimi Silvan siskolle! Meillä kolme tyttöä ja kaikki S-tyttöjä eli nimet alkavat s-kirjaimella. Meetkö muuten naikkarille synnyttämään vai oliko ultra vain siellä?

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos :)

Ultra oli vaan Naikkarilla - muuten ois ollut Kättärillä, mutta jouduin aikaistamaan sitä automaattisesti annettua päivää muutamalla päivällä tuon meidän reissuunlähdön vuoksi, ja vain Naikkarilla oli vapaita aikoja :) Eli Kättärillä toivottavasti syntyy pikkusiskokin!

Iisukka (Ei varmistettu)

Voi miten suloista! Paljon onnea tyttöuutisista. Silva ja Seela, ihanat nimet siskoksilla:)

Eelmou (Ei varmistettu)

Wautsi wauu! Ihanaa! Mä olin varma että siel olis ollut poika. Nyt alko jännittää, ite oon raskausviikolla 40+ eikä tiedetä kumpi tulee, no, saa nähdä pitääkö fiiliksetkään yhtään paikkaansa... Niin, ja on muuten hieno nimi!

Tyttö täälläkin (Ei varmistettu)

Voi harmi että meni tuollaiseksi säätämiseksi! Mutta varmasti unohtui ihanien uutisten myötä :) Onnea kovasti!
Sairaala-alueella on niin järkyttävä määrä remonttia ja uudisrakentamista tällä hetkellä että raksamiehet vie heti aamuseiskasta eteenpäin kaikki parkkipaikat... ei riitä henkilökunnallekaan :( Argh!
Meillä piti olla eilen rakenneultra mutta peruuntui naikkarin vesivahingon takia... onneksi ei enempää siirtynyt kuin huomiselle. Eli meillä vielä jännitetään yksi yö ;) Jännää se on silti vaikka sukupuoli jo tiedossa onkin :)

Kristaliina
Puutalobaby

Huih, onneksi meillä ei peruuntunut - ois tullut ongelmia tuon reissuunlähtöajan kanssa. Toivotaan paljon hyviä ultrauutisia sinnekin!

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Onnea tyttölupauksesta! :) Silva ja Seela sopii kyllä hyvin yhteen. :)

Ja edelliseen postaukseen viitaten; meille taas oli vaikeempaa aikanaan miettiä tyttöjen nimiä. Pojan nimi oli valmiina jo jostain puolivälistä raskautta, mutta tytölle mietittiin nimeä vielä just ennen synnärille lähtöäkin (ei tiedetty sukupuolta). Oli meillä sellanen hätävaranimi, mutta en tiedä, oisko se lopulta tullut käyttöön, jos oiskin ollut tyttö. Onneksi siis oli poika. :D

sylissä

Ihanaa, onnea! :) Lisäksi aivan mahtavaa, antoisaa ja lämpöistä reissua!

Raissi
RetroPrinsessa

Prinsessavauvamatkaonnia!

TerhiF (Ei varmistettu)

Onnea!

Ja ihanaa reissua!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Oih, oikein paljon onnea iloisista ultrauutisista! Silva saa siskon, voi miten ihanaa :)

ekoemo
ekoemo

Ihana nimivalinta! Onnea ja huippukivaa matkaa!

Morgaise (Ei varmistettu)

Oi ihana pieni vilkuttaja kuvassa &lt;3 &lt;3 Siun lukemisessa on se huono puoli, että alkaa tulla vauvakuume, vaikka olen vannonut, että jos tähän taloon tulee vielä huollettava, se sanoo *miau*....
Silva &amp; Seela... sointuvat somasti. Kahmalokaupalla onnea puutaloon ja sen babyille, vanhempia tietenkään unohtamatta. Viettäkää ihana loma ja tulkaa takaisin jakamaan elämänne iloja ja suruja innokkaille lukijoillenne.

MM
Maijan matkassa

Ihanaa! Onnea tänäänkin! 

-katj (Ei varmistettu)

Onnea kovasti&lt;3

Kath

Ihanaa et kaikki on hyvin! <3 mä täällä jo tänään mietiskelinki et mitkä nimet rimmaa Silvaan :D 

Jyväskylän keskussairaalassa on/oli vähän sama tilanne. Remppaa sielläkin ilmeisesti edelleen. Gravida vielä pienen ylämäen päällä. Parppipaikkoja oli ennestäänkin vähän, ja työmaan takia vielä vähemmän. Kamalalla kiireellä etittin paikkaa. No synnyttämäänhän lähettiin puolen yön jälkeen, et paikkojahan oli kyllä. Sitä en osaa sanoa miks hormonihirviö ei halunnu et mies heittää autolla oven eteen.. Pakko oli supistusten saattelemana kävellä se pirun ylämäki :D

Cpop

Seela tuntuu olevan aika pop nimi tällähetkellä! Tuntuu että kaikki niemää lapsensa Seelaksi... tai Hildaksi! Mutta kaunis nimi ja onneksi olkoon! Ei saa akkavalta tasoitusta (;

Ester-i (Ei varmistettu)

Mä en ole kyllä törmännyt yhteenkään Seelaan. Kiva nimi tuo!

Onnea Kristaliinalle ja koko perheelle ihanien uutisten johdosta!

EevaE (Ei varmistettu)

Ihanaa kuulla, että kaikki on hyvin! Ja ihana nimi! Niin ja hyvää reissua :)

Oih! <3 

Hienoa että kaikki kunnossa ja ihana nimi :)

Liisa
Osasin!

Mahtavaa, että kaikki on hyvin! Joel on pian helisemässä. ;)

Vauvakuumemittari

Oi, ihana heiluttelija ja ihana nimi myös. Sopivat kivasti yhteen - ei liian samanlaiset mutta sen verran että tuntuvat kuuluvan yhteen :) Onnea paljon!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuli ihan kylmät väreet ihanista uutisista! :) Nyt oikein oikein mahtavaa reissua teille neljälle!

Maarit

Inka S. (Ei varmistettu)

Onneksi olkoon!! Ja nyt täytyy sanoa, että arvasin!! Aamuisen postauksen jälkeen nimittäin.. että jos teille tulee tyttö niin siitä tulee Seela. :)) ehkä kun se sopii niin hyvin Silvan kanssa. Meilläkin on nimittäin Seela, kohta vuoden ikäinen. Ja jos meidän Seela saa joskus pikkusiskon niin siitä tulee ehkä Siiri tai Sinna, ei kuitenkaan Silva :D

Kristaliina
Puutalobaby

Oi vau, hienosti arvattu! :) Meillä tuo Seela kans on ollut mielessä pitkään, ihana nimi!

Mammara

Oooh, ihanaa! Seela on kaunis ja ihana nimi. Silva on ihana nimi, Seela sopii ihanan nimen kaveriksi. Ja mulla tulee heti mieleen niin ihana Seela Sella. Ihana ihana, kuinka monta kertaa sanoin ihana? Ihanan monta kertaa! Ha!

Kristaliina
Puutalobaby

Ihana! :)

Arya80 (Ei varmistettu) http://elamanivuosi.blogspot.com

&lt;3 Ihana nimipari.

kao kao
Kao Kao

Voi ei, tuo on ihan kauheaa, kun sitä autoa ei vain saa mihinkään tungettua... :(

Mut ihana pikkuinen sieltä vilkuttelee <3

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

Noi ultrakäynnit on kyllä _niin_ hankalia toisessa raskaudessa - mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :)

Silkkitassu

Onnea tyttölupauksesta!! :) Ihana nimi!

annemi

Onnea Krista :) ja kaunis nimi!

Taaperopaapero (Ei varmistettu)

Ihanaa, onnea! :) Mä olin aina ajatellut, että hän olisi tyttö. Seela on niin kaunis nimi, loistovalinta! :) Ootko muuten huomannut, että kuitenkin pienempi sisarus on useammin samaa sukupuolta, varsinkin jos perheessä on vain kaksi lasta? Mies huomasi tällaisen yhtenevyyden, että tyttö-poika-sisarukset on harvinaisempia. Ja kun alettiin miettiä, niin mulla on sisko, hänellä veli, ja niin oli suurimmalla osalla tutuistakin sisarus samaa sukupuolta. Onkohan tässä mitään tilastollista perää? Mekin nimittäin odotetaan toista poikaa (jihuu). :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Havaintosi pitää paikkansa :) On tutkitusti todennäköisempää saada samaa sukupuolta olevia sisaruksia. Tämä koska pariskuntien " kemiat" suosivat jompiakumpia siittiöitä. Itselläni on 3 siskoa. Ja toinen tyttö tulossa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä pelkästään ole pariskuntien kemioista kiinni vaan miehen tuottamien siittiöiden sukupuolikromosomijakauma X/Y ei ole suurimmalla osalla ihan 50/50 vaan heittää jompaan kumpaan suuntaan. Lisäksi naisen emättimen olosuhteet (pH) voivat suosia jompaa kumpaa tyyppiä toisen kustannuksella.

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu, tätä juuri tarkoitin "kemioilla" :) En vaan jaksanut/osannut selittää yhtä tarkasti.

HannaSilinda (Ei varmistettu)

Voi rötväke minkä teitte! Jos Sohville tulee joskus pikkusisko, niin hänelle tulee myös nimeksi Seela. Mutta kyllä kai niitä maailmaan mahtuu? :D

Ihana pikkuneiti siellä. Ja turvallista ja mukavaa kaukomatkaa kaikille neljälle!

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos kaikki ihanat onnitteluista! <3

mariae (Ei varmistettu)

Onnea, onnea, onnea! Tuli ihan itku teidän puolestanne.

Meillä kävi tällä kertaa hieman ikävämmin. Ensimmäisessä ultrassa näkyi sydämen ääni ja terve ihmisen alku. Seuraavassa kehitys oli pysähtynyt ja sydän myös. Keskenmenon odottaminen oli pahinta. Nyt se on ohi ja tuntuu, että voi taas hengittää. En aio lannistua, vaikka tämä olikin toinen keskenmeno peräkkäin. Ei ollut vielä aika.

Onnea vielä teille. Olen vilpittömän onnellinen puolestanne. Hän on niin suloinen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voimia sinulle! Meillä kolmas teetti myös työtä: ensin keskenmeno, sitten kohdunulkoinen raskaus, joka selvisi vasta leikkurissa. Nyt toinen kolmannes lopuillaan ja kaikki näyttää lupaavalta eikä ajoituskaan lopulta tunnu yhtään pöllömmältä: töistä pois jäänti osuu hyvään saumaan töiden järjestymisen ja muiden lasten hoidon/koulun kannalta. Aika paljon realistisemmaksi olen raskauksien suhteen matkan varrella muuttunut: ensimmäistä odottaessa lähipiirikään ei kertonut huonoja kokemuksiaan eikä niitä omalle kohdalle sattunut. Toisen kohdalla tajusi jo paremmin mikä kaikki odotuksessa voi mennä vikaan vaikka odottaisi "tervettä" lasta. Kolmannen kohdalla siitä pienestä pelosta (ihan aiheellisesta varmasti) ei pääse enää eroon. Valtavan montaa lasta en uskaltaisi varmasti edes haluta, koska tulee muka todennäköisemmäksi että jotain menee pieleen. Ottaen huomioon että 70% raskauksista menee kesken, ollaan tässä 2/5 vielä selvästi "plussan puolella".

mariae (Ei varmistettu)

Kiitos kannustavasta kommentistasi :) Meille tämä olisi ollut vasta ensimmäinen lapsi.

Ajattelen, että nämä kaksi keskenmennyttä ovat olleet vain sieluja, jotka ovat halunneet kurkata maailmaamme pikaisesti. Ja minut on uskottu tarpeeksi vahvaksi kestämään se. Tuo helpottaa. Samoin kuin usko siihen, että se tapahtuu minkä on tarkoitus. Sekä keskittyminen kaikkeen hyvään, mitä on jo.

Voimia sinnekin :)

Ja 70%? Ihanko totta? Huh. Minä olen kuullut, että 20.

Pages

Kommentoi

Ladataan...