Testissä kahvipingviini (ja pari kahvinmakuista herkkua)

Puutalobaby

yhteistyössä: Nescafé Mini Me

Olette ehkä huomanneet tuolla ylämainospalkissa tuon pikkupingviinin näköisen kapselikahvikoneen - ja tähän Lilyn kampanjaan liittyen mekin saatiin kotiin testattavaksi tuo pieni kahvimasiina.

Niin, siis minähän juon tavallisesti pikakahvia. Että varsinainen kulinaristi täällä arvostelemassa, heko heko. Olen itse asiassa ollut lujasti sitä mieltä, että pikakahvi on ihan hyvää. Ja näppärää. Tavallinen suodatinkahvi on mun suussa iyyyyh, ja kaikenmaailman kotiespressohärpättimet tuntuvat nykyelämään aivan liian hifistelyltä - itse asiassa jopa siinä määrin, että myin pokkana jättikokoisen kahvipömpelimme pois paikallisessa kierrätysryhmässä. Siinä oli samassa masiinassa kahvinkeitin, espressokone ja maidotkin pystyi vaahdottamaan. (uhh sitä sotkua) Se vei puolikkaan sivupöydällisen verran pöytätilaa eikä sitä ollut käytetty moneen vuoteen. Loppuaikoina se itse asiassa asuikin sitten vaatehuoneen hyllyllä. Heippa, ei tule ikävä!

No, sitten tuli se Italian-matka ja vuokratalon italialainen kahvikone, joka jauhoi kahvit tuoreista pavuista. Mmmmm.

Matkan jälkeen ensimmäisenä aamuna keittelin taas tuttuun kotityyliin vedet vedenkeittimessä, kaadoin ne pikakahvijauheen päälle, paljon maitoa ja maist...
"Mitä HELV...?" (anteeksi - siinä vaiheessa kiroilemisenlopettaminen ei ollut vielä käynnissä)
"Onko tää AINA maistunut tältä...?"

No joo, mutta muutamassa päivässä makuun taas tottui. Sitten se oli taas ihan hyvää.

Kesällä kyllä juotiin kahvi enimmäkseen kylmänä versiona (näin) tai jopa unohtelijan lempparityyliin jäähyhmäisenä (näin).

*******

Okei, ja sitten tämä Mini Me.

Parhaan mahdollisen testaajahenkilön tapaan minähän sitten tulin sopivasti raskaaksi juuri testaamisen aikaan - mikä minun tapauksessani tarkoittaa, että yyyyh ja yökkkk kaikelle kahville koko alkuraskauden ajaksi. Viimeksi raskauden puolivälissä kahviyökötys helpotti ja loppuraskaudessa joinkin sitten taas kahvia ihan liikaa. Mutta nyt... Ollaan siis edelleen vaiheessa yhhh ja yökkkk.

Pidin ensin testaamista täysin epäonnistuneena - tarjosin kahvia kyllä vieraille (ja he kehuivat), mutta omaa kahvikuppiani en onnistunut tuomaan puolta metriä suuta lähemmäs. Onneksi sitten keksittiin, että koneellahan voi tehdä muutakin kuin ihan tavallista kahvia!
 
No mistä raskaana oleva ja pahoinvoiva nainen sitten tykkää. Tietysti jätskistä! Tämä oli Joelin idea: mitä jos tekisi sellaisen herkkujätskiannoksen, johon lorauttaisi kahvia ikään kuin kastikkeeksi...?

EIKÄ!!!! Ei hitsi, miten hyvää! Täällä puutalossa eräs nimeltämainitsematon raskaanaoleva yökkijänainen meni ihan... ...pähkinöiksi.

Jätskiherkku valmistuu jokseenkin näin:

Joelin pähkinäjätskiherkku kahvikastikkeella (neljälle):
1/2 litraa vaniljakermajäätelöä
1,5 dl pähkinöitä (pekaani, hassel, cashew-pähkinäsekoitus)
2 tl hunajaa
2 rkl voita
1 kapseli Nestle Dolce Gusto cortado-kahvia
 
Murskaa pähkinät. Paista ne voissa ja sen jälkeen pyörittele kevyesti hunajassa.
Jäätelo kulhoon pieneksi pilkottuna ja loraus (1/4 annos) cortado-kahvia perään. Ripottele päälle pähkinät ja herkuttele välittömästi.

Kahvia kahvittomalle - jea!
 
*******

Testiaikana Joel on myös päässyt huristelemaan vieraillemme sitä viime kesänä "lanseerattua" Joelin jääkahvia. Kesällä se tehtiin pokkana pikakahviin, mutta nyt siis huristeltiin kahvipohjaksi astetta herkummat loraukset tuosta pikkupingviinistä.

Pähkinät ovat itse asiassa isossa osassa tässäkin - Joel bongasi Stokkan Herkusta nimittäin aika hyvää Macadamia-makusiirappia. (Meidän lähi-Prismassa ei makusiirappeja ole ollenkaan, buhuu; piti lähteä asiasta tehden Herkkuun)


 Pähkinäinen jääkahvi (yhdelle):
1 kapseli Nestle Dolce Gusto espresso intenso -kahvia
1/4 tl kanelia
2 tl Macadamia-makusiirappia
1,5 dl maitoa
jäitä

Hurauta pikkupingviinillä espresso ja kaada se lasiin. Sekoita mukaan kaneli ja siirappi. Lisää jäitä puoli lasillista ja lopuksi maito. Hörps!

*******

Hei ja kolmaskin kahvittoman kahvinjuojan vinkkki: itse olen innostunut kovasti myös Chai Tea Lattesta - sitä on ihana lorauttaa kuppiin silloin, kun periaatteessa tekisi mieli ottaa käteen kuppi kahvia, mutta käytännössä... örp.

Chai Tea Lattessa ei ole siis kahvia ollenkaan; se on sitä intialaistyyppistä maustettua maitoteetä, mitä siellä hörpitään ihan jatkuvasti. Kapselimasiinan antama maku on jopa yllättävän aidosti intialainen, itse asiassa paljon parempi kuin mitä olen saanut Suomesta kahvilasta. Ja jos haluaa vielä lisää mausteisuutta, voi ripotella vähän kanelia ja kardemummaa pinnalle, mmm!

*******

...ja saa pingviinillä siis ihan kahviakin tehtyä - espressoja ja espressopohjaisia juomia; lattea, cappuccinoa ja niin edelleen. Kapseli sisään ja sur-rur-rur. Kuulemma hyviä ovat; kanssabloggaajista olen muuten kahvituttanut jo HelloAochia ja Mindekaa. Tykkäsivät.

Ehkä joskus pääsen maistamaan näitä itsekin. Huokaus.

 

 

 

Tämä bloggaus liittyy siis Nescafén ja Lilyn kampanjaan, jossa kolme bloggaajaa (minä, Isyyspakkauksen TommiK ja Lilou's Crushin Hertta) saivat Mini Me -kapselikoneen testiin. Nescafen kampanjasivulla voi osallistua vastaavan kahvimasiinan arvontaan!

Share

Kommentit

HelloAochi

Mmmmmmm, oli kyllä hyvää! Varsinkin ne sekoitukset, hih.

Kristaliina
Puutalobaby

Hih kerrottakoon nyt sitten tässä vielä, että mähän siis nappasin tuon masiinan kassiin mukaan, kun menin kerran HelloAochille kyläilemään. Otin eri makuja testiin (ja sähelsin maitokapseleiden kanssa niin, että sain jonkun ihan epäsuhtaisen määrän niitä mukaan), ja mitäs sä päädyitkään sitten juomaan...? Chai Tee Latte/Chococino/ Espresso Caramelia ekstramaidolla? :D Coffee porn :D

Kristaliina
Puutalobaby

:D :D :D

(mä en oo ihan varma, että ajatteliko ne, että tuota testattaisiin just näin, kun bloggaajille ton testiin antoivat :D kaikkisekasvaanhörps - mmmm, gourmet :D )

MariWLZ
The Good Vibes

Tuo chai teaa latte on munkin herkkua :) Se tuoksuu ihan joululle !

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, kaneli-inkivääri-kardemumma, mmmm <3

Mulla taas aina sitä soidessa kaikuu päässä huuto "chai-chai-chai-chai!". Intialaisissa junissa kulkee chain-myyjiä isojen pömpeleiden kanssa, ja he tuolla tavalla huutelevat :) Oh, tuli just Intiaan ikävä!

teija r (Ei varmistettu)

Tekis melkein mieli pitää Nestle-saarna ja miksi sitä ja sen mainostamista pitäisi yhä boikotoida (varsinkin pienten lasten äitien?!), mutta jätän väliin (nooh tällä kommentilla semisti kuitenkin pääsin vähän saarnaamaan..) :(

Kristaliina
Puutalobaby

Mä tiedän, mä tiedän... Pieni saarna sallittakoonkin, varsinkin sulta <3

Kristaliina
Puutalobaby

ei ehkä kuitenkaan ton isompi :D :D :D

ribis (Ei varmistettu)

Pakko sanoa Nestle-saarnaamisesta: periaatteessa pyrkisin itsekin pääosin välttämään, mutta meidän taloudessa luumu-sose on tällä hetkellä TODELLA tarpeellista ja oleellinen osa kiinteitä aloittelevan vauvan ruokavaliota. Eikä ainakaan meidän kylän (eikä monen muunkaan kylän) marketeista ole vielä muiden valmistajien luumusosetta löytynyt, kuin Nestlen. Niin että Bonaa on ostettu, neidin vatsa on toiminut ja se siitä: Nestlen Bona-luumusose on täällä ykkönen ainakin toistaiseksi. Enkä aio kokea huonoa omaatuntoa Nestlen kannattamisesta. Kaikkien kyseistä yhtiötä boikotoivien kannattaa myös muistaa, että Nestle ja Valio = sama asia. Boikotoitteko siis myös kaikkia Valion tuotteita? Minusta jokaisella on oikeus itse päättää, mitä ostaa ja käyttää, ja mitä ei. Myös pienten lasten äitien. Eikä kenenkään tarvitse tulla siihen sen toisen ratkaisuja arvostelemaan. Kukin tavallaan. Äitinä itseäni on kovasti alkanut hirvittää tämä äitien tapa kiihkeästi arvostella toinen toistensa ratkaisuja ja valintoja. Miksi oi miksi on niin kovasti arvosteltava muita? Anteeksi, ehkä meni nyt vähän aiheen vierestä tämä loppukaneetti:)

Kristalle kiitos postauksesta ja kivoista resepteistä, täytyypä kokeilla:) Itsekin vähän kapselikeittimestä haaveillut...

Terv. Ribis

Hemmuli (Ei varmistettu)

Olen kyllä osittain samaa mieltä kanssasi, ei Nestlen boikotointiin pitäisi liittyä se sattuuko olemaan äiti vai ei. Mihin ne isät aina unohtuvat?

Ja tuo toisten äitien kritisointi on kyllä todella turhaa, mutta tässä on nyt kyse hiukan isommasta asiasta kuin esim. perhepedistä, nimittäin ihmisoikeuksista joita ko. yritys rikkoo jatkuvasti ympäri maailmaa.

Kristaliina
Puutalobaby

Käsittääkseni tämä liittyy siihen äidinmaidonkorvikkeen markkinointiin kehitysmaissa 70-luvulla - mikä oli kyllä aivan kamala juttu. Silloin alkoi iso Nestle-boikotti, joka jatkunee vielä tänäkin päivänä. Nykyisin Nestle ainakin nettisivuillaan lupaa ja vannoo noudattavansa kaikkia WHO:n pykäliä - toivotaan, että pitää paikkansa. (http://www.nestle.fi/csv/esimerkkeja/vastuullista-korvikeviestint%c3%a4%c3%a4)

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, ja kuluttajien valppaus näissä on a ja o - siksi keskustelu näistä on mun mielestä aina hyväksi! Toivon, että sellainen (tällainen) keskustelu pitää nämä isot yritykset (joita ei tästä maailmasta katoamaan saa) valppaammiksi ja vastuullisemmiksi!

Siinä mielessä boikotit ovat toimiessaan tosi hyvä juttu - vaikka esimerkiksi tässä Nestleen tapauksessa täytyisi olla jo aika hurjan valppaana, kun sen alla brändejä tosiaan on niin valtavan paljon.

ribis (Ei varmistettu)

Varmasti näin on, mutta se että päättääkö boikotoida kyseistä yritystä (tai useaa muuta, jotka tekevät samaa) on JOKAISEN oma valinta, oli sitten äiti, isä, sinkki, mummu, pappa tai ihan vaan. Boikotoikaa tai älkää, mutta päättäkää siitä itse, älkääkä arvostelko muita, jotka eivät päätä samoin kuin te. Kuten jo sanoin, niin periaatteessa en halua kyseistä yhtiötä tukea, mutta ostan silti kaupasta Valion tuotteita, jos niitä tarvitsen eikä ole vastaavaa vaihtoehtoa muilla valmistajilla, ja mm. juurikin sitä luumusosetta.

Älkäämme tuomitko toinen toisiamme niin herkästi.

Sumppi (Ei varmistettu)

Googlailin vähän, että mikä on Nestlén tilanne nykyään. Löytyi tällainen artikkeli vuodelta 2012. http://fifi.voima.fi/artikkeli/2013/heinakuu/rakkaudesta-pulloruokintaan

Boikotointi on tylsää, mutta mulle Nestlé on kyllä yksi niitä suurimpia rikollisia. Ei L'Oréalia eikä, nyyh, Body shopia tähän taloon.

Kristaliina
Puutalobaby

Mäkin törmäsin tuohon! Pakko vielä kertoa sellaista, että itse vasta toka lukemalla tajusin, että vaikka ko. juttu ikään kuin syyttää koko ajan Nestleä, siinä keskeisenä esiteltävän Guatemalassa tehdyn artikkelin taustalla oli ihan toinen, Pfizer-niminen yritys, ei Nestle. Ja tuo Pfizerhän on lääkevalmistaja - jos nyt oikein tajuan, niin se iso Suomessakin. Pitäisikö siis boikotoida kaikkia heidän lääkkeitäänkin, antibiooteista alkaen...? 

Eääääh, nää on tosiaan paljon isompia juttuja kuin mitä pieni pää pystyy ymmärtämään.

BODY SHOP!? Älytöntä, että sekin on tosiaan Nestlen...

ribis (Ei varmistettu)

Heh, juuri meinasinkin mainita, että esim. moni lääke- ja kosmetiikkayritys on vielä paljon pahempia tapauksia kuin Nestle. Tätä se nykymaailma vaan näemmä on :(

Kiitos ja anteeksi, nyt vaikenen ja lopetan aiheesta.

Dragons & butterflies (Ei varmistettu)

Eipä siihen Nestlen boikottiin todellakaan liity - eikä pitäisi liittyä - se, sattuuko olemaan äiti vai ei. Olen itse vapaaehtoisesti lapseton, mutta se ei tarkoita, ettenkö pohtisi myös lapsiin ja heidän oikeuksiinsa liittyviä asioita ja pyrkisi ottamaan niitä huomioon valinnoissani.

Emilia M

Nestléstä syntyi taas keskustelua toisaalla ja muistin tämän keskustelun täällä. Tässä olis tämän vuoden heinäkuulta lehtijuttu, missä perustellaan miksi boikotointia on yhtä syytä jatkaa: http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/3020495/miksi-nestle-boikotti-jatkuu-edelleen

Emilia M

Ai tämä olikin jo kerran linkattu. Anteeksi hätiköinti! En halua saarnata, haluan vain, että ihmiset tietää...

Kristaliina
Puutalobaby

Tämä koko Nestle-homma on nii-iiin paljon laajempi kuin mitä pienen yksittäisen ihmisen pää jaksaa ymmärtää, Nestleen tuotteita mm. täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Nestl%C3%A9n_tuotemerkeist%C3%A4

Eli tässä tuotemerkissä sanotaan se Nestle, joten totta kai monelle heti tulee heti sellainen "hei-hei-hei-eiks-tää-ollut-se-paha" -fiilis (myös minulle silloin, kun tähän yhteistyöhön lähtemistä pohdin). Mutta tosiaan Nestleä on mm. meidän kotitaloudessa tälläkin hetkellä sekä Bonaa että Pilttiä, on Latz-kissanruokaa puhumattakaan kaikista L'Orealin tuotteista - ja Valiojätskeistä! Samoin meillä aiemmin juotu pikakahvi on Nestleä. Siksi hetken pähkäilyn jälkeen totesin, että olisi tekopyhyttä minulta boiktoida juuri tätä tuotetta, koska siinä lukee Nestle. Niin monessa meidän perheen käyttämässä tuotteessa se on kuitenkin toisen brändin alla "piilossa".

Yllä oleva nimimerkki teijar on minun rakas-rakas ystäväni ja erityisesti häneltä tällaisen kritiikin otan oikein mielelläni vastaan <3 Se on ihan oikeutettua muutenkin.

ribis (Ei varmistettu)

Tätä juuri hain takaa, en vain osannut sitä selkeästi muotoilla: moni Nestle-boikotoija käyttää jotain noista tuotteista, varmasti osa tietämättään, ja se tekee boikotoimisesta (tai ainakin asiasta vaahtoamisesta) tekopyhää, kuten hyvin sanoit. Kukin valitkoon itse:) Ja en siiställäkään kommentilla halua ketään syytellä tai osoitella, kunhan pisti tuo asia tässä silmään, kun olen pitemmän aikaa eriyhteyksissä samasta aiheesta vellovia keskusteluja seurannut.

Kristaliina
Puutalobaby

Juu samaa mieltä - taisin vaan kirjoittaa kommenttiani yhtä aikaa kuin sinä :)

...ja hei tuolla listalla muuten kerrotaan, että Bonan ja Piltin (joita meillä syödään molempia - vaikka lemppari onkin Hipp, mutta sen valikoima on niin suppea) myös Pirkka-lastenruoka on Nestlen! Mitenköhän se edes voi olla mahdollista... :)

Laa (Ei varmistettu)

Artikkeli koskien Nestleä ja syitä sen boikotoimiseen edelleen http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/3020495/miksi-nestle-b...

Ja tällä kommentilla ei ole ketään tarkoitus kritisoida vaan jakaa hiukan tietoa asiasta kiinnostuneille. :)

Kristaliina
Puutalobaby

...ja tiedon jakaminen näissä asioissa on hyväksi - kiitos siis!

silmat auki (Ei varmistettu)
Kristaliina
Puutalobaby

Joo, tää kiersi Facebookissa jokin aika sitten... Hurjaa.

Viljaista

(Nestle osti vain Valion jäätelöntuotannon.)

nelliyay
Päivätyönä siesta

Chait tee on kyllä herkkua! Mutta eivät nekään aina täysin kofeiinittomia ole, riippuu täysin mihinkä "tee pohjaan" chai on tehty. Rooibos-pohjaiset chait ovat kofeiinittomia kun taas mustassa teessä kofeiinia on jo aika reippaasti. Teet on aina tietty parempi vaihtoehto kahville. Mikäli mausteita löytyy omasta keittiöstä niin chai lattea saa aika kivsti itsekkin tehtyä! Pohjalle omaa mieli teetä, sekaan pippuria, tähtianista, inkivääriä, kaneli,a mitä vaan! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Tshih kofeiinihan on mulle vaan plussaa :D Missäköhän määrin tämä alkuraskausväsymys muuten liittyy siihen kahvinjuonnin lopettamiseen...? :) Mähän siis alan kyllä juomaan taas uudestaan kahvia heti, kun tämä yökötysvaihe loppuu. Aika vähän mä nimittäin mitään nautintoaineita käytän, niisk haluan siis edes tämän yhden :) Täytyy vaan yrittää pysyä kohtuudessa - se onkin sitten mun tapauksessa kahvin kanssa vaikeaa...

Intiassa ne mun käsittääkseni keittää sitä maitoa kans siellä teen kanssa... Ootko sä tehnyt niin vai kaatanut maidot ihan irtona sekaan - ja kylmänä vai lämpimänä?

nelliyay
Päivätyönä siesta

Chai Latte on nimenomaan maidon lanssa, lämpimänä ja vaahdotettuna parasta! Sen tekoon olisit voinut käyttää sitä hirviö kahvikonetta :D  Mut onneks onnistuu kans aika hyvin perinteisellä kattilalla ja vispilälläkin! Chai on sellaisenaankin tietty hyvää! Teen erikoiskahveja kuppilassa työkseni ja itse saan parhaan Chain aikaiseksi näin: teetä haudutetaan kuumassa vedessä (n 1dl) ensin pari minuuttia jonka jälkeen lisätään pari senttiä chai siirappia. Kaadetaan lasi täyteen vaahdotetulla maidolla ja toppaukseksi kanelia päälle, NAM :) Chai siirappi sisältää siis yleisempiä chai mausteita ja aimo annoksen sokeria. Mutta maku on taivaallinen! Ja tän version kanssa nimenomaan kohtuus kaikessa :D

annemi

NAM! hei tätä on kokeiltava, näyttää aivan tajuttoman hyvältä :)

Kristaliina
Puutalobaby

Sitä se oli! Ja riittävän yksinkertainen herkku mun makuun :)

Mindeka
Ma-material Girl

Nam, sanon minäkin. Kiitos Kristaliina hyvistä kahveista!

Frigga (Ei varmistettu)

Tervehdys ja ensinnäkin kiitos Kristalle kaikin puolin ilahduttavasta blogista jota olen seurannut pitkään. Toiseksi sitten kriittisempi kommentti: Minua hiukan ihmetyttää se että tuossa yllä käydyssä keskustelussa (kuten myös vastaavassa keskustelussa taannoin Lähiömutsin blogissa) jollain tavalla asetetaan samalle viivalle se että kukin meistä toisinaan ostaa epäeettisiä tuotteita (koska niitä on vaan niin paljon, kuten jo todettua) ja sitten se että bloggaaja tietoisesti päättää osallistua tietyn epäeettisen tuotteen markkinointikampanjaan ja saa siitä palkkion. Minusta kyse on kuitenkin aika eri asioista. Olisi siis kiva kuulla sinun Krista ja miksei muidenkin ajatuksia siitä, millaisia vastuita blogeissa yleistyvään markkinointiyhteistyöhön liittyy. Itse kun ajattelisin että tiettyä tuotetta markkinoiva bloggaaja on eri tavalla vastuussa kuin tavanomainen ostaja?

Kristaliina
Puutalobaby

Tosi mielenkiintoinen kysymys. Ja vaikea :)

Itse näen bloggaajan vastuulla paljonkin kaikenlaista markkinointiyhteistöihin liittyen. Ja suhtaudun niihin aika vakavasti. Tosi vakavasti. Mm. että bloggaaja kertoo rehellisesti omat mielipiteensä. Kertoo kyseessä olevan markkinointiyhteistyön. Hyväksyy vain sellaiset tarjoukset, joita käyttäisi omassa arkielämässään ilman blogiakin. Ei anna kenenkään kirjoittaa sanoja suuhun/vaikuttaa jutun sisältöön. (muitakin tällaisia perus-journalistisia velvollisuuksia) Suosittelee vain, jos suosittelisi myös ilman blogia ja parhaalle ystävällekin. Ja niin edelleen.

Mun on pakko myöntää, että harkitsin useammin kuin kahdesti ennen kuin lähdin mukaan tähän yhteistyöhön - eikä vähiten Lähiömutsi-blogin keskustelun takia. Mutta syyt lähteä mukaan olivat kuitenkin olemassa: olin itse aidosti kiinnostunut noista kapselilaitteista (juurikin tuon bloggauksessa kertomani pikakahvikertomuksen takia) ja toisaalta tuo, että esimerkiksi aiemmin juomani kahvikin oli Nestleä - jos olisin kieltäytynyt, olisin kieltäytynyt siksi että pelkään muiden kommentteja keskusteluun. En siksi, että en itse käyttäisi tuotetta. Ja hetken kun sitä pohti, se alkoi tuntua sellaiselta jeesustelulta, joka ei minulle sovi.

Tästä aloin miettiä eteenpäin yhteistyön mahdollisia positiivisia puolia. Toinen iso juttu oli se, että arvasin... eipäs vaan: tiesin, että aihe herättää keskustelua. Itse asiassa ensimmäinen asiasta kommentoija on siis tosiaan rakas ja läheinen ystäväni. Hih oletan että hän ei olisi mitään kommentoinut, jos minut tuntiessaan ajattelisi, että en keskustelua haluaisi :)  Eli: olen todella vahvasti sitä mieltä, että keskustelu näistä asioista on hyväksi. Se myös lisää ihmisten tietoisuutta. Voikohan sanoa, että tavallaan jopa toivoin hyvää, rakentavaa keskustelua. Ja arvioin, että tämän blogin kommentoijaporukasta sellaiseen olisi - ja taisin osua oikeaan :)

Ja tietoisuuden lisäksi, niin kuin aiemmin kirjoitinkin, uskon että keskustelu ja kuluttajien valppaus pitää myös yrityksen "vireänä". Että siellä on nykyään (näin siis toivon) töissä sellaisia ihmisiä, joiden toimenkuvana ihan oikeasti on, että tuollaisia "case-kehitysmaa-korvikemaitoja" ei enää ikinä ikinä ikinä pääsisi tapahtumaan. Koska jos tapahtuisi, he tietäisivät, miten kuluttajat reagoisivat!

Eli jokseenkin näin :) Paljon voisin kirjoittaa muutakin :) Mutta tiivistetysti bloggaajan vastuu on mielestäni rehellisyyttä, avoimuutta, omakohtaisuutta ja - toisaalta keskustelevan ilmapiirin mahdollistamista ja tietoisuuden herättänistä - myös "vaikeista" aiheista kuiten tämä.

Mietteliäs (Ei varmistettu)

Mielestäni on surullista, että tuote ja yritysmainonta ulottuu nykyään lähes kaikkialle, näitä muuten niin ihania ja mielenkiintoisia blogejakaan ei voi enää seurata joutumatta mainonnan kohteeksi. Olisi mukavaa, jos voisi olla vain lukijan roolissa, eikä kuluttaja ja mainonnan kohde. Kaikki on niin kaupallistunutta nykyään.

Äiti minäkin (Ei varmistettu)

Mun mielestöäni taas on ok, että lahjakas kirjoittaja ja sisällöntuottaja (=bloggaaja) saa palkkaa työstään. Jos ja kun ainoa tapa tällä hetkellä tuntuu olevan mainosrahoitteisuus, se on musta ok ja siedettävää. Eihän mainosrahoitteisia postauksia ole pakko lukea, eikä ne lonkerot ulotu joka postaukseen. Vähän sama kuin että Hesaria olisi kivempi lukea, jos siinä ei olisi yhtään mainosta, mutta sitten pian tyrehtyisi koko lehden ilmestyminen, eikös?

Melina G

Samaa mieltä! 

Oon muuten huomannut, että blogien lukijoita häiritsee huomattavasti harvemmin silloin, kun blogissa arvotaan jotain lukijoiden kesken, päästään ilmaiseksi johonkin kivaan sisäleikkipaikkaan tai saadaan alennusta jostain. :-) 

Keskusteluhan sinänsä on kuitenkin positiivinen asia!

 

Kristaliina
Puutalobaby

Itsekään en tykkää kovin kaupallisista blogeista - varmasti osittain siksi, että se ostaminen/kuluttaminen ei ole tällä hetkellä kovin keskeisessä osassa elämässä. Pikemminkin säästäminen :)

Mutta sitten toisaalta omissa lempiblogeissa silloin tällöin ja hyvin toteutettu yhteistyöpostaus ei itseäni haittaakaan. Hyvänä esimerkkinä omalta kohdaltani vaikkapa Eevan Kaikki mitä rakastin. Siellä on joskus kaupallisia bloggauksia, mutta ne eivät omasta mielestäni yhtään ikään kuin "häiritse" blogin normaalia elämää ja olemista. Ja ne on tyylikkäästi merkattu myös yhteistyöpostauksiksi.

Itse pyrin myös juuri tällaiseen :) Kaupallisten sisältöjen määrästä aion olla jatkossakin erittäin tarkka - määrä ei tule tästä lisääntymään.

Mar-jatta (Ei varmistettu)

Anteeksi, en tahdo olla mikään päällepäsmärineuvoja kaiken tämän Nestle -keskustelun jälkeen, mutta pieni kommentti tuosta chaista silti: meillä neuvolassa annettiin lista kielletyistä ruoka-aineista raskauden aikana ja inkivääri oli tuolla listalla mukana. Liekö Helsingissä erilaiset ohjeistukset? Tuntuu, että eri kunnissa on eri kiellot ;)

Äiti minäkin (Ei varmistettu)

Ohjeistus inkivääristä on, että sitä on hyvä välttää, koska vaikutusta ei tiedetä. Omassa neuvolassani sanottiin, että maustekäytössä ok, mutta ei tulisi juoda esim inkiväärimehua (jota ennen join päivittäin). Tiekkö sitten, onko tuossa chaissa oikeaa inkivääriä vai keinotekoista makujauhetta...:)

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Minäkään en olisi huolissani tuosta mausteena käytetystä inkivääristä; lukemani perusteella varoitukset liittyvät nimenomaan inkiväärin "lääkinnälliseen" käyttöön. Joskus inkivääriä on suositeltu esim. pahoinvointiin, ja silloin käytetyt määrät ovat sen verran suuria, ettei niiden turvallisuudesta ole varmuutta. Normaalisti mausteena silloin tällöin inkiväärin pitäisi olla ihan ok. :)

Terveysriskeistä puheenollen olisin itse pikemminkin huolissani sekä kahvin että teen sisältämästä kofeiinista. Kansainväliset suosituksethan ovat, että kofeiinia käytettäisiin raskauden aikana maksimissaan 200 mg vuorokaudessa, eli noin yhden kahvikupillisen verran. Vaikka tutkimusnäyttö on jossakin määrin ristiriitaista, näyttöä isojen kahvimäärien haittavaikutuksista on kuitenkin sen verran, että esimerkiksi itse vedin raskausaikana rajan yhteen-kahteen teekupilliseen päivässä ja jätin kahvin kokonaan pois. Keskenmenoriskin kohoamisen yms. mahdollisten haittojen lisäksi kofeiini pääsee istukan läpi sikiön elimistöön, ja sikiö on huono metaboloimaan kofeiinia. Esimerkiksi tästä lyhyestä jutusta saa lisätietoa, ja netistä löytyy runsaasti lisää materiaalia eri viranomaistahojen tuottamana: http://www.webmd.com/baby/news/20100721/moderate-coffee-drinking-ok-in-p...

En siis suinkaan tarkoita moralisoida tällä aihepiirillä; jokainen tekee oman lapsensa turvallisuuden suhteen tässä asiassa omat valintansa. Asia on kuitenkin hyvin erilainen ja riskit pienempiä kuin esimerkiksi alkoholin käytön osalta, ja siksi valinta on toki paljon henkilökohtaisempi. Ajattelin vain tuoda tämän asian esille ihan siltä varalta, että kysymys ei olisi kaikkien tiedossa, ja aihepiiri kiinnostaisi. Välillä noista neuvolan listauksista nimittäin vähän unohtuu mainita, miksi tietyt asiat kielletään, tai mihin raja suosituksissa vedetään, ja miksi. :)

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Piti vielä tulla takaisin lisäämään, että tuo turvallisen saannin ylärajahan on tietysti eri suositusten mukaan myös vähän erilainen: Suomessa THL on vetänyt rajan 300 mg:aan, eli käytännössä kahteen kupilliseen kahvia (tai kolmeen laimeaa/pikakahvia). Samaa suositusta on näköjään käyttänyt WHO, kun vielä tsekkasin asian heidän sivuiltaan. Joidenkin uudempien tutkimusten jälkeen suosituksia on kuitenkin monissa maissa laskettu, ja tosiaan esimerkiksi USA:ssa raja on lastenlääkärien tuottaman tutkimuskatsauksen myötä tuo 200 mg, mitä itse katsoin aikanaan parhaaksi noudattaa.

Näitä näkemyksiä tosiaan löytyy jos jonkinlaisia, mutta tosiaan tutkimusnäyttö vaikuttaisi tukevan oletusta siitä, että kahvinjuonti aiheuttaa tiettyjä riskejä kun määrät alkavat olla yhtä-kahta kupillista suurempia. Itse mietin asiaa myös siltä kannalta, että kun kofeiini tosiaan läpäisee istukan, sikiön puutteellisesti kehittynyt elimistö joutuu siinä tekemisiin aika vahvan stimulantin kanssa. (En uskaltaisi antaa pienelle lapsellekaan kofeiinipitoisia juomia.)

Sori tämä tutkimuspläjäys. Ajattelin vain jakaa tiedot, jos jotakuta kiinnostaa. :) Suomalaiset suositukset löytyvät THL:n sivuilta: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/ravitsemustietoa/suom...

Kristaliina
Puutalobaby

Äiti minäkin ja Arabian osasto jo ehtivätkin vastaamaan tuosta inkivääriasiasta :)

Mäkin kysyin tosiaan tuota neuvolasta Silvaa odottaessani (koska tykkään inkivääristä) ja minulle kerrottiin juuri tuo, että jossain vaiheessa inkivääriä (esim. kapseleina) on käytetty raskauspahoinvointiin - ja silloin sitä on tietysti nautittu aika isoja määriä. Inkivääri sitten lisättiin "kieltolistalle" juuri siksi, että sen vaikutuksia ei tarkalleen tiedetty - mutta että pienen määrän ei ole kyllä todettu olevan mitenkään haitallistakaan.

Niinpä itsekin olen silloin tällöin ihan hyvällä omatunnolla syönyt inkiväärimaustettuja ruokia ja -juomia, ja jopa nepalilaisessa ravintolassa sillon tällöin Panneer Chilin, jossa on tuoretta raastettua inkivääriä pinnalla, mmmm. Eipä se juustokaan siinä taida olla ihan suositusten mukainen - en tiedä, onko se pastöroitua... :)

Kahvin turvallista juontimäärää minäkin raskaana ollessa selvittelin. Alkuraskaudesta tosiaan tuo kahviöklötys hyvin lopetti kahvinjuonnin (lieneekö elimistön tapa kertoa, että tämä ei nyt ole hyvä juttu), mutta loppuraskaudesta kyllä pakko myöntää, että join varmaan enemmän kuin mitä "turvarajojen" sisälle menee... Terveyskirjastosta itse löysin "turvaluvuksi" 300 mg (kolme 1,5dl kuppia), linkki täällä. Mutta nyt itse asiassa löysin myös tällaisen uutisen tutkimuksesta, jonka mukaan kahvinjuonti on turvallista, linkki täällä. Toisaalta siinä sanotaan, että "jos annokset eivät kasva poikkeuksellisen suuriksi" - mitä lie sekin sitten on...

Mutta joo, nämä ovat just niitä, joista on hyvä olla tietoinen ja sitten itse valita sopivat tavat omalle kohdalle!

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Aa, hyvä, olitkin itse kirjoittanut noista suomalaisista suosituksista. Minulle tuli itsellekin mieleen, että unohdin sanoa suomalaisten suositusten olevan vähän korkeammat kuin monessa muussa maassa. (Ja yllätyksekseni huomasin, että WHO:n suositus on myös tuo vähän korkeampi.) Itse katsoin parhaaksi noudattaa noita matalampia rajoja, mutta suomalaiset äidithän juovat kyllä kansainvälisesti katsottuna todella paljon kahvia raskausaikana, ja melko vähän noita haittavaikutuksia varmaankaan esiintyy. :)

HelloAochi

Mua aina naurattaa nää suosituksista tappeleminen ja niiden loputon vertailu, kun ne oikeasti vaihtelee niin tosi tosi paljon.

Kreikassa kahvi on suoraan helvetistä, mitä raskauteen tulee - kaveri ei raskauden aikana syönyt eli mokkajätskiä, tsih. Viiniä taasen ei esimerkiksi lasketa alkoholiksi ollenkaan, sitä voi siis juoda ihan hyvillä mielin :D

HelloAochi

EDES mokkajätskiä, piti kirjoittaman.

Arabian osasto (Ei varmistettu)

Ikävää, jos koit asian "tappeluksi" - minun tarkoitukseni oli vain huomauttaa noista suosituksista, mikäli jollekulle asia ei olisi ollut tuttu; ei suinkaan kiistellä tai käännyttää.

Suositukset toki vaihtelevat sekä maittain että ajan kuluessa. (Tietysti jotkut tahot ovat suosituksissaan vähän valistuneempia ja toiset vähän vähemmän valistuneita, vrt. Kreikan case. :D ) Hankaluudet johtuvat tietysti ensisijaisesti siitä, että tutkimustieto on harvoin niin yksiselitteistä tai kerralla valmista, etteikö ristiriitaista informaatiota ja muuttuvia suosituksia syntyisi. Tämä tietysti tuottaa hankaluuksia - ja varmasti ahdistustakin - monelle raskaanaolevalle, kun ei oikein tiedä, mihin pitäisi luottaa. Moni sitten valitsee sen mahdollisimman varovaisen linjan, mutta ei sekään tietenkään aina ole kaikkien kohdalta järkevintä. :) Ihmisillä on niin erilaiset tarpeet ja elämäntilanteet.

Minä uskon silti, että näistä asioista voi ja pitää käydä asiallista keskustelua. Ainakin itse olen kokenut monesti elämässäni hyötyneeni paljonkin ajatustenvaihdosta muiden kanssa - ja usein näistä keskusteluista oppii jotakin sellaista, jota ei itse ole tullut aiemmin huomanneeksikaan. :)

HelloAochi

Tsihihihihi! Kreikkalaiset sanoivat Suomen suosituksista ihan samaa (että siis vähemmän valistuneita olisivat suomalaiset).

Pages

Kommentoi