Tramp stamp ja muita kehon kaunistajia

Ladataan...
Puutalobaby

Pari päivää sitten kerroin yhdellä sanalla (ja se sana oli "perse") skrätsähtäneestä vatsanahastani. Ensiharmituksesta toettuani tajusin, että hmm nojoo - taitaa tuo eletty elämä näkyä muuallakin kropassani.

Vai mitäs sanotte esimerkiksi tästä: klassinen tramp stamp suoraan 2000-luvun alusta:
(kuva tosin vain parin vuoden takaa)

No okei tuo ei ole edes (alaselkätatuoinniksi) niii-iiin paha. Pyysin silloin aikoinaan hyvää ystävää sen minulle piirtämään, ja noin niin kuin "koukerotasolla" se on edelleen mun silmään nätti - siis alaselän tribaalikuvioksi, he he.

Voi apua.

Ja hei eeeeeeeeihän se tietystikään tähän lopu! Saanko esitellä: 90-luvun Kuusamossa jonkun kotona nakuteltu... öööh... nilkkatribaali:

Vau. Sanaton.

Silloin tällöin joku on kysynyt, että tarkoittaako tuo kuvio jotain. Öööö tota-tota. Se tarkoittaa sitä, että joskus olen ollut kuusamolainen 17-vuotias, joka on halunnut tribaalin nilkkaan. Jea.

*******

Rumiahan nuo ovat, ja phuhhh ehkä maailman epätrendikkäimpiä juuri nyt. Ysäri-tribaaleja. Todennäköisesti useamman old school -tatuoidun hipsterin kauhistuksia: miten joku voi olla noin mauton?

Nooh, annetaan kulua seuraavat 20 vuotta. Sitten kenties tatuoidaan taas jotain ihan muuta ja ne värikkäät nykytatuoinnit saattavat ehkä näyttää ihan yhtä mauttomilta.

Mutta se ei haittaa.

Vanhempien ja isovanhempien vakiokysymys: mitä jos joskus vanhempana kadut tatuoinnin ottamista? Minun mielestäni ei kannata katua. Tai itse en ainakaan kadu. Kaikessa rumuudessaan tuo nilkkatatuointikin on juuri sitä, mitä se on: muisto elämän varrelta, osa minua. (aika ruma sellainen)

*******

On minulla myös itseaiheutettuja arpia. Jopa kasvoissa: oikealla puolella kulmakarvojen päässä on kaksi reikää, muistona siinä vajaa 10 vuotta kilisseestä (n. 16-26 -vuotiaana) kulmalävistyskorusta. Heh yritin ottaa rei'istä kuvaa, mutta kameran mielestä ne eivät ole edes tarkentamisen arvoisia. Silmäpussi kyllä olisi tullut kuvassa mainiosti esiin.

Ja toinenkin tuplareikä, navassa. Napalävistys minulla oli vieläkin pidempään, ehkä 20-32 -vuotiaana. Sitten tuli tähystyksellä tehty umpparileikkaus: mustaksi asti kärventynyt umpilisäke leikattiin kiireellisenä Meilahdessa pois eräänä talvisena aamuyönä. Muistoksi "läheltä piti" -tilanteesta jäi kolme arpea vatsaan - yksi niistä suoraan siihen lävistysreikien väliin. Eikä siihen sitten tietystikään arpikudoksen takia mitään korua saanut takaisin.

*******

Ja rypyt! Tai siis kröhöm tietysti juonteet naistenlehtikielellä.

Tämän jo kirjoitin sen skräts-bloggauksen kommentteihin, mutta en malta olla toistamatta itseäni: jollain hassulla tavalla ihmisten rypyt ovat minusta mahtavia. Se, että eletyn elämän myötä ihmisen persoona ja elämä alkaa näkyä myös kasvoissa. Ihminen ei ole enää pelkkä geeniensä kuva tai tyhjä taulu. Iloiset ihmiset saavat silmäkulmiin naurunjuonteet. Hapannaamoilla suupielet lörpsähtävät alaspäin. Huolestuja saa otsaansa viirut. 

Voi mä toivon, että mä rypistyn kauniisti! Kymmenen vuotta sitten käytin kalliita silmänympärysvoiteita. Mutta en enää moneen-moneen vuoteen. Perusvoide riittää - silloin, kun muistaa. Mun oma äiti ei ole ikinä käyttänyt muuta kuin perusvoiteita, ja seitsemänkymppisenä se näytti au naturel -tilassa tältä:
(minä kuvassa samalla matematiikalla kai 32-vuotias; myös suoraan suihkusta ilman meikkiä)

*******

Merkkejä elämästä. Miksi ihmisen pitäisi näyttää ikuisesti 16-vuotiaalta? Sitä paitsi 16-vuotiaana mulla oli otsantäydeltä finnejä, Levi´s viisnollaykköset ja epäonnistunut permanentti.

Jos kerran en harmittele tatuointimustetta nahkani alla, miksi murehtisin paria punaista (ja todennäköisesti haalistuvaa/kokonaan häviävää) viirua vatsassani. Sanoo hän ja käy lisäämässä vielä vähän öljyä vatsaan.

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Haha, mullakin on tramp stamp :D Ja 3 muuta tatuointia... Yhtäkään en kadu! 

Mitä tulee geeneihin, omakin mutsi näyttää vielä 63-vuotiaana tosi nuorelta - sormet ja varpaat ristissä, että geenit periytyy! (Tosin käytän mä niitä ökykalliita rasvoja siltikin, ihan vaan varmuuden vuoksi, hih.)
 

nimetön (Ei varmistettu)

Minulla on sekä tatuointeja jotka ovat mahtavia, sekä sitten niitä toisia, joita joskus harmittelen koskaan ottaneenikaan. Luonnollisesti ne ovat niitä nuoruudessa hakattuja. Vanhoista lävistyksistä on reikiä lärvi ja korvat täynnä, ja vaikka niihinkin on tottunut, joskus tulee ajateltua että miksi piti.. Kunnes sitä muistaa että sellaista se elämä on, jos sitä ei elä ja tee, ei välttämättä jää mitään mitä katua, mutta eipähän saa niitä kokemuksiakaan.

T-100
(G)ROUND ZERO

Ihan kihisen odotellessani kommenttia "mietittekö miltä ne nyt hienot kuvat näyttää kun ootte ryppysiä 60/70/80-vuotiaita?". No, koska esitin juuri kysymyksen itse, vastaan siihen myös itse: kyllä, olen miettinyt. Sen verran mitä nyt elämääni 30/40/50 vuotta eteenpäin suunnittelen, eli hyvin vähän, tuskin ollenkaan. Se, että olen joskus ryppyinen on varmaan ihan realistista. Siinä rypykössä ei enää tatuoinnit hallaa tee. Sen ikäisenä en enää niitä pysty ottamaankaan, nahkani joudutaan varmaan pingottamaan jollain apuvälineillä suoraksi, eli onpa hyvä että otan näitä kuvia nyt kun on nahka suhteellisen siliä.

Enkä kadu ainoatakaan viidestä, isosta musteläiskästäni. Höpönlöpöt siitä, kuinka työnantaja karsastaa ja mitä vielä ovat legendaa. Tähän mennessä olen hoitanut työni ilman tatuointien osallistumista työpanokseen. En ole kuullut niiden käyttäytyneen huonosti tai vaarantaneen ihmishenkiä.

Elämä saa näkyä ihmisessä. Minä en varsinaisesti toivo ikääntymistä, en pelkää ryppyjä mutta haluaisin säilyttää toimintakykyni tällaisenaan. Nenänpielessäni on kolo ihan itse tehdystä lävistyksestä ja keväaurinko paljasti silmien väliin tulevat juonteet. Sen sijaan minua pelottaa ajatus kauneuskirurgiasta puhtaasti esteettisin perustein, en ole kovin vakuuttunut sen kannattavuudesta ennen/jälkeen kuvia katsellessa. Jos vaikka Meg Ryania katsoo niin itku meinaa tulla.

Kukin tavallaan, kuitenkin.

Kristaliina
Puutalobaby

Hihii toi on kyllä niin "perustätikysymys" :) Mun on helppo siihen vastata, että ihan yhtä rumilta varmaan kuin nyt kolmikymppisenäkin :D Paitsi jos silloin on ysäritribaalit taas silleen retrosti trendikkäitä, niin sitten mä oon sellainen tosi cool mummo :)

Mä vähän googlasin silloin alkuraskausarpijärkytyksissäni, että voiko noita arpia jotenkin esim. laserilla myöhemmin tarvittaessa poistaa. Päädyin sellaiselle (suomalaisen) kauneusklinikan sivulle, jossa oli ennen/jälkeen -kuvia. Katsoin vain yhden, se oli nuoresta äidistä, jolle oli vatsanahka kiristetty ja rintoja kohotettu. Ja oih ja voih; mun mielestä ne ennen-kuvat olivat ihan tosi-tosi paljon kauniimpia...
(en halua linkata tähän kuvia, että ei ole ikävää ko. henkilölle)

Jyviä ja ohdakkeita

Komppaan sua varsinkin naurunryppyjen osalta. Ne on ihania vanhoilla ihmisillä! Äidilläsi on lempeät ja kauniit silmät.

Itse en ole koskaan halunnut tatuointeja enkä lävistyksiä, ei ole edes korvissa ollut koskana reikiä. Laitetaan sitten vanhainkodissa, jos alkaa kiinnostamaan. :)

Pire (Ei varmistettu)

Oi, onpa sinulla nuorekkaan näköinen äiti! :) Ja näytät itsekin suihkunraikkaana erittäin kauniilta :) Onkohan äitisi koskaan meikannut? Kysymys siksi, koska olen huomannut ystäväpiirissäni erään uskontokunnan edustajien äideissä ilmiön, että nämä äidit näyttävät 50-vuotiaina yli 10 vuotta nuoremmilta, ja syyn olen pistänyt meikkaamattomuuden piikkiin. Nämä äidit eivät ole elämänsä aikana koskaan meikanneet ja näyttävät oikein pirtsakoilta :) Onko kukaan muu huomannut samaa, eli ihmiset jotka eivät ole elämänsä aikana meikanneet, näyttävät nuoremmilta?

Vielä nuista arvista sen verran, että eiköhän sitä alkujärkytyksen jälkeen hyväksy asian kun aikaa kuluu ja huomaa että elämässä on kamalampiakin asioita kuin elämän tuomat arvet, jotka ovat omalla ikävällä tavalla kuitenkin muistoja elämän varrelta :)

Terhiii (Ei varmistettu)

En ole havainnut, että nuorena meikkaamisella olis merkitystä ryppyjen määrään. Eiköhän kyse ole ihan vaan ihotyypistä ja luustosta. Korkeat poskipäät, voimakas leuka ja korkeat kulmaluut pitelee kasvoja tehokkaammin rypyttöminä kuin mitkään ihoon laitettavat aineet. Rypyt tietty korostuu, jos käyttää puuterimaisia aineita jo rypistyneellä iholla, mutta se on ihan eri juttu. ;)

Kristaliina
Puutalobaby

Hyvä kysymys - ja itse asiassa ei; mun äiti ei juurikaan meikkaa eikä ole koskaan tainnut kovin paljon meikata. Ehkä kerran kuussa huulipunaa saattaa laittaa, tai jos on joku juhla, niin ehkä myös poskipunaa :)

Mutta saattaisi hyvinkin olla jotain tekemistä tuolla. Koska kun ei meikkaa, niin ei käytä myöskään mitään meikinpoistokemikaleja, jotka varmaan saattais jotenkin ihoa kuormittaa ja pumpuleilla hinkaaminen venyttää jne...

Hemmuli (Ei varmistettu)

Itse pitäisin todennäköisempänä selityksenä näiden äitien rypyttömyydelle terveellisiä elintapoja.

eppunen

Mähän olen vasta 20, mutta yksi asia harmittaa: miksi ihmeessä piti 15-vuotiaana ottaa lävistys silmien väliin? Kulmakorun arpi on oikeastaan ihan siisti, poskilävistyksen arpea luullaan hymykuopaksi, huulikorujen reikiä ei edes huomaa. Mutta nuo reijät nenänvarressa on rumat. Onneksi en yleensä muista koko asiaa! 2 tatuointiakin löytyy, mutta ne on niiiiin tarkkaan harkittuja, että ei varmasti (toivottavasti) ala koskaan kaduttaa. Ja lisää luvassa, kunhan olen suunnitellut vielä varmuuden vuoksi pari vuotta.

eppunen

Pakko vielä kommentoida omaa kommenttia, nimittäin tässä nyt nämä niin hirveät arvet silmien välissä: 
 

 

Varmasti näkyy ainakin kahdenkymmenen sentin päähän, ehkä ne nyt ei olekkaan niin pahat... Kuvastakaan ei välttämättä edes hoksaisi, jos en niitä mainostaisi. Mitenköhän peiliin katsomatta ajattelen aina, että ne näkyy ja on rumat :D 

Kiitos Krista tekstistäsi, kun nyt tarkemmin ajatellen hyväksyn KAIKKI lävistysarvet ja muut vain elettynä elämänä ja päätän jatkossa olla vähemmän turhamainen. 

Kristaliina
Puutalobaby

No eipä ole kyllä kovinkaan hirveät! :)

Sehän se just on, että niitä omia arpia voi tuijottaa peilin edessä vaikka kuinka läheltä, mutta eihän toiset ihmiset niin tee. Ja jos joku kiinnittäisikin huomiota, luultavati ajattelisi, että "ai tuossa on varmaan ollut lävistys" ja unohtaisi asian saman tien - tuskin kukaan jää sekunnin sadasosaa pidemmäksi ajaksi miettimään toisten arpia :)

Mulla oli joskus (elämäni ensimmäisen ja viimeisen) kasvohoidon jälkeen sellainen outo sisäänpainunut ihohuokonen nenässä, joka oli mun silmissä valtava kraateri. Ja se kuoppa pysyi siinä monta vuotta. Yritin sitä usein esitellä kavereille esimerkkinä järkyttävällä tavalla epäonnistuneesta mekaanisesta ihonpuhdistuksesta - ja kaverit oli, että ai niin kuin missä. Sitten jossain vaiheessa itsekin unohdin sen olemassaolon ja nykysin en edes tarkalleen pysty sanomaan, että missä se silloin mukamas sijaitsi :D

eppunen

Minä vielä itse aina yhdelle kaverille sanon justiin sitä, että hän katsoo omaa naamaansa paljon tarkemmin kuin kukaan muu ja minä en ole hänellä ainoatakaan ryppyä koskaan huomannut, niin sitten sorrun tietenkin suunnilleen samaan ja tuijotan omaa naamani ihan liian tarkasti :D 

Murun kera

Eiks tribaalit oo nyt ihan kuuminta hottia...? Tai siis varmaan ehkä vielä nousussa, mutta kuitenkin :) En siis sano, että välttämättä kuuminta hottia tatuointimarkkinoilla, mutta koruina, printteinä yms.

Musta vanhat tatuoinnit vanhoilla ihmisillä on ihan sairaan siistejä.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi mulle tuli vähän ohi tän kommentin mieleen, että Joelin kaveri on tatuoijana jossain... ...Savossa? Kuulemma hänelle esitetty yleisin tatuointitoive on: "rippaaleja ja liekkilöit" :D

Että ehkä tässä tosiaan pian ratsastetaan taas trendien aallonharjalla - minä ja savolaiset!

CougarWoman
CougarWoman

Aahhaaahhh - pakko lainata eilisiltana käytyä keskustelua yhden savolaisen kaverin kanssa - puhuttiin paikallisesta miestarjonnasta:

Siis ei millään pahalla mutta tämän paikkakunnan "miehet"... Olvin lippis, roikkuvat farkut joita ei ole pesty moneen viikkoon. Ei tommosta.

Ne rippaalit ja liekkilöt vasta tekeekin paketista kokonaisen! :D 

 

jeh (Ei varmistettu)

1. Farkkujahan ei tulisi pestä ollenkaan.
2. Mulla on kotona oikein hyvä savolainen mies, jolla on KalPa-pipo ja muumitatuointi pohkeessa. Kokonainen paketti siis:).

T-100
(G)ROUND ZERO

Liekkilöitä viittaavat idemmäs, Pohjois-tai Etelä-Karjalaan. Ne löilöttelee ja loilottelee. Terveisin ex-pohjoissavaloinen murrepoliisi. ;)

 

Ei meillä löilötellä eikä loilotella. T. Etelä-Karjalainen murrepoliisi

Hermy (Ei varmistettu)

Elähän kehtaa. Kyl Etelä-Karjalassa autoloi liikkuu. :)

T-100
(G)ROUND ZERO

Ja tyttölöitä kattelette sillä silimällä. ;)

kontaktimuovi (en jaksa kirjautua) (Ei varmistettu)

Höpöhöpö. Kyl ihan autot vaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä mun koko ikänsä Ruokolahdella asuneet kummit syövät piirakkaloita

 

Pointtina oli ettei pidä yleistää. Etelä-Karjala on laaja ja vaikka Ruokolahti ei ole kaukana Lappeenrannasta niin meillä syödään piirakoita eli ei loilotella.

EevaE (Ei varmistettu)

:D:D:D voehan ripaali! Täällä yksi savolaiset sukujuuret omaava ysäri -tramp stamp ilmoittautuu, tosin mun leima on semmoinen ihan kauhean yksilöllinen kiinalainen horoskooppimerkki :D. Jos mun vanhemmat olisivat antaneet mun ottaa tatuoinnin jo yläasteikäisenä, mulla olisi tuon häkellyttävän hienon tramp stampin lisäksi todennäköisesti myös ruusu tai delfiini tatuoituna käsivarteen :)

FFFifi
Fitness Führer

Mulla ei ole yhtään tatuointia, mutta välillä tekee mieli jotain kirjoitusta kylkeen, tuohon kainalon ja vyötärön välille. Sellaista nättiä kaunoa ja ehkä latinaksi, juu nou, oikein klisee. Oli ilmeisen in joku pari vuotta sitten, ehkä edelleen, mutta mä olen vähän hidas. Olen sitten miettinyt, että se voisi olla vähän pöljä joidenkin vuosien päästä kun se on niin trendikäs ollut aikoinaan...

Reilu vuosi sitten päätin että odotan vuoden ja jos edelleen tosi kovasti haluan, niin otan. En sitten halunnut, joten jätän edelleen hautumaan tuleeko koskaan mitään.

Kaikki mun raskausarvet on muuten tulleet ei-raskaana. Silloin prätkähteli jotain ihan pieniä jälkiä, mutta ne lähti pois. Tai sitten eivät erotu joukosta ;D

sylissä

Tää on varmaan niin kulunut juttu mutta mua naurattaa silti. :D Joskus festareilla kuulin kun joku mies kommentoi nuoren tytön delfiini-tatuointia tyyliin: "Mieti sitten vanhana, tuo sun delfiini onkin yhtäkkiä muuttunut valaaksi." :D

Itelläni ei tatuointeja oo enkä usko että tuleekaan mutta lävistyksissä on sitä jotain! Tunnen itteni joskus vähän ehkä teiniksi kun vieläkin, näin kolmekymppisenä, mukana on lävistys nenässä ja kielessä. Mutta jotenkin ne vaan tuntuu niin omilta etten voisi kuvitella itseäni ilmankaan. Nännilävistyksiäni rakastin yli kaiken mutta otin ne pois ennen kuin ehtivät kasvaa kokonaan ulos. Toisen taisin poistaa jo vähän ennemmin kun se alkoi pitkällä reissulla näyttämään jokseenkin ikävältä enkä halunnut sentään koko nänniäni riskeerata.

Minttu Hoo (Ei varmistettu)

Sanoko sun äiti "grrrrr" ku kuva otettiin? :) Ainaki käsi raapas ilmaa.

Kristaliina
Puutalobaby

Hihi!

Mun äiti on kameran edessä aina tosi vaivautunut, ja tämän kuvan otin joskus aikoinaan silleen "yllätyshyökkäyksenä" ennen kuin äiti ehti kieltäytyä :) Tuo ranneliike on luultavasti joku sellainen spontaani torjuntaele :)

Oikea asenne sulla! Multakin löytyy pari täysi-ikäisyyden huumassa ja kapinaa uhkuen otettua tatuointia. Välillä ne kaduttaa, mutta yritän pitää mielessä, että elämä jättää merkkinsä ja niin sen pitääkin:-) 

 

Terhiii (Ei varmistettu)

Fantastisen elämänmyönteinen kirjoitus! :)

Silkkitassu

Kovasti tahtoisin tatuoinnin ottaa, frettiaiheisen, kuinkas muutenkaan. Ja S suunnittelee ottavansa E:n kunniaksi jonkun kelttiläisen puutatuoinnin. Mutta saas nähdä milloin kerkiää/on rahaa... :/

JohannaZ (Ei varmistettu)

No joo....mulla on muutama tatuointi ja nyt kylla vahan naurattaa tassa neljan kympin kieppeilla, mutta eipa nuo niin kamalia ole...ja olen tullut siihen tulokseen, etta sitten kun olen mummo niin on niiiiiiin paljon muitakin mummoja tatuointiensa kanssa, etta onko sillakaan enaa niin ole valia....Ranskassa tatuoinnit on mielestani vahaisempia kuin Suomessa, mutta salilla usein nakee noita tramp stamppeja...maa jotenkin tykkaan tuosta tramp stamp sanasta vaikka eihan se alkuperaisesti kovin positiivinen sana ole. Mulla on raskausarpia vaikka en ole edes ikina lasta saanut, mutta tulleet painon heitelelssa...en edes enaa ns nae niita...Mulla on siita erinomaine taito, etat naen edellen itseni 20-kympin kieppeilla enka ryppyja huomaa eli olisko selektiivinen nako :-). Tosin meidan suvun naisilla on vahemman ollut tuota ryppyongelmaa ja oma aitinikin 60-kymppisena naytta nuoremmalta. Paras botox/naaman kiristys....syoda oikein suolasta kun on kaamean kuuma niin oikenee rypytkin kun niin turvottaa suola...hehee....Mukavaa loppuodotusta ja kiitos ihanasta blogista mita aina luen vaikka itsen olen aivan erilaisessa elamantilanteessa kuin sina.

Surku (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/laurareissaa

Kaikista huvittavinta tuossa päivittelykommentissa on se, että se usein esitetään siinä muodossa, että mieti kuinka kamalalta tuo sitten _mummona_ näyttää. Siis voi apua, jos mulla mummona on päällimmäisenä huolenaiheena se, miltä joku 50 vuotta sitten otettu tatska näyttää, niin sitten on kyllä tullut elämä elettyä muutenkin ihan väärin. :D Parempi on mummona sitten muistella kaikkia kivoja ja hassuja juttuja, mitä on tullut tehtyä kuin pohtia, että jaa oisko kuitenkin pitänyt sitä-ja-tätä.

Toki myönnän, että oon tyytyväinen, että otin ensimmäisen tatuointini (selkäkuva) vasta yli kaksikymppisenä tutustuttuani paitsi itseeni niin myös tatskakulttuuriin tarpeeksi, että mulle oli selkeämpää, millaisilla kuvilla lähden kroppaani täyttämään, kun kaikki suunnitelmat on niin isoja. Mutta sulla on kyllä aivan oikea asenne, että mitäs noita murehtimaan, muistuttavatpa siinä sitten tietysti elämänvaiheesta ja ihmisestä, joka silloin olit. :) Ja jos alkaa haitata, niin jotain isompaa kuvaa siihen päälle sitten vaan.

Kaktuskakru (Ei varmistettu)

Lävistyksiä ja kuvia löytyy, arpien lomasta ja olen aivan samaa mieltä kanssasi: Elettyä elämää, muistoja hyviä ja huonoja sellaisia, mutta elämän motto on näin 30-kympin kynnyksellä että mittään ei kannata katua.
Kyllä niitä kyyneleitä tuli vuodatettua silloin teininä mahan arpien takia ja pisamien, sun muiden. Jotenkin raskauden myötä (ja kaiketi myös iän) olen hyväksynyt itseni, niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin ja ei voi muuta sanoa kuin mahtava tunne olla MINÄ.
Tämä on sinänsä hassua, koska suurin pelkoni raskaudesta kuullessani oli että mutsius muuttaa mut. Muuttihan tämä minut yhden tyypin äidiksi, mutta muuttuiko ne asiat joita pelkäsi? Eivät tainneet ja samalla maailma ei ole enään entisensä.

Jei (Ei varmistettu)

Saksassa noita alaselkätribaaleja kutsutaan yleisesti nimellä "arschgeweih" = persesarvet. :D

aN-nA (Ei varmistettu)

Vielä pari vuotta sitten harmittelin aika paljonkin vatsaani, joka on täynnä raskausarpia, painon heittelyistä johtuen. Nykyisin ylävartalooni kainaloiden ja navan välille on ilmestynyt 8 leikkausarpea, en ole kertaakaan murehtinut niitä. Päin vastoin, olen oikeastaan aika ylpeä niistä. Neljä noista arvista kertovat taistelun hankalan sairauden kanssa, mutta ne tuovat toivoa kun vihdoin löytyi hoito jonka pitäisi auttaa. Neljä uutta leikkausarpea sain juuri muutama viikko sitten yllättäen, kun tuli lisää ylimääräisiä terveysongelmia jo koko ajan päällä olevien lisäksi. Muistuttavat minua jatkossa siitä, kuinka tämän vaikean ajanjakson olen jaksanut mennä etiä päin. Toki sopeutumista arpien kanssa elämiseen ehkäpä auttaa se, että kehoni on hyvin ystävällinen arpia kohtaan, eikä siis päälikasvua tai tällaista esiinny ja paranevat nopeaan.

Kehostani löytyy myös neljä tatuointia. Ensimmäistä pohdin varmaankin viisi vuotta. Ensin se lähti siitä, kuinka kolmessa lempikappaleessani kaikissa kertautui hengittäminen. Myöhemmin kun sairauksieni ja vaikeiden kroonisten kipujen kanssa ei voinut tehdä muuta kuin hengittää, päätin että nuo sanat "just breathe" haluan itselleni paikkaan, josta näen ne aina kun tarvitsen. Just breathe kehotus paitsi kertoo minulle hengittämään, keskittymään vain hengitykseen kun kivut ovat liian kovat, se myös kertoo minulle kuinka vain hengittämällä voin ottaa hetken, pysähtyä, ihastella sitä kaunista hetkeä, mutta myös että jokainen hengenveto vie eteen päin.
Puoli vuotta tuosta myöhemmin otin tämän tekstin kaveriksi sanat Stay strong. (Just breathe (and) stay strong on minulle päivittäin tärkeä muistutus.). En välitä lainkaan siitä, kuinka joidenkin mielestä tatuointini ovat liian näkyvällä paikalla sisäranteissani, ja joidenkin mielestä tekstit pitäisi olla ympäri päin. Minulle on tärkeintä, että ne ovat siinä ja vain ranteeni itseeni päin käännettynä näen tekstin saman tien, eikä minun tarvitse miettiä mitäs tuossa nyt lukikaan jos teksti olisi ylösalaisin.

Näiden pienten tekstitatuointien lisäksi myös nilkoissani on tatuoinnit. Miksi? Koska ne ovat mielestäni kauniitm vaatiiko se enempää selittelyjä? Muutaman kuukauden päästä kyynärvarteeni ilmestyy viides tatuointini.

Ihoni muistuttaa minua elämisestä, vaiheista läpi elämän. Minusta on vain hienoa myös se, kuinka minulla on toisessa sääressä kolme pientä reikämäistä arpea, jotka tulivat kuin mukulana kaverin pihalla lasersotaa pelattiin ja kaaduin rähmälleni.

Iho on ihmisen suurin elin, sen yhtenä tarkoituksena on suojata kehoa, mutta usein se myös kertoo elämästä pienillä kirjoituksillaan.

Kath

Mulla on viisi tatuointia, ja tuskin ne tähän loppuu. Sen suurempaa nerkitystä niillä ei ole, varsinkaan ensimmäisillä. Toisessa käsivarressa lukee espanjaksi "elä ja opi", ja oikeassa reidessä on feeniks-lintu. Sen otin, kun erosin pitkä aikaisesta suhteesta, ja elämä muuttui muutenkin, se oli sellainen uuden alku. Siitä tuo tatuointikin muistuttaa :) 

Tuskin noi tulee koskaan kaduttamaan, osa elettyä elämää ne on. Eikä niitä edes muista! Joskus peilistä hoksaan et heeeei, mulla on selässä kaks tatskaa! :D

ja niin kun mun tatuoijakin sanoo, ei elämää pidä ottaa liian vakavasti, edes niiden leimojen kannalta :)

Kath

Hehe, tänään mielessäni laskin noi tatuoinnit nahastani. Niitähän on kuus! Hitto, oon muutaman vuoden jo vastannu kaikille et niitä olis viis :D 

vierailija (Ei varmistettu)

ite tykkään just tribaaleist ne on vähän sellasia ajattomia ja kauniita ja ei sisällä muutakuin mustaa väriä joka ei haalistu niin pahasti

tyyni (Ei varmistettu)

Mulla on ihan sama ajatusmaailma omien tatuointieni suhteen, ja kas vain: ne on samoissa paikoissakin! :) Kumpikaan niistä omista ei ole sellainen minkä nyt 30-vuotiaana ottaisin, mutta silti en edes osaa katua niitä. Ja miksi katuisinkaan? Ne on niin osa mua ja elettyä elämääni. Toinen niistä on rakkaan ihmisen piirtämä ja 20-vuotiaana iholle otettu, toinen muisto siitä 17-vuotiaasta itsestä joka vaan ehdottomasti halusi tatuoinnin alaselkään. Ilman suurempia merkityksiä. Siitäkin on hyvät muistot, etenkin tatuoijan suhteen: se oli kotipaikkakuntalainen vanhempi nainen jonka tatuointiliike oli ihanassa pienessä puutalossa (joka sittemmin on jo purettu) ja jolla oli ollut ihan mieletön elämä. Se kertoi tatuoinnin aikana vuosistaan merillä ja taiteilijaelämästään. Taisin kyllä vähän ihailla sitä. Aika reilustikin. Mutta tatuointeja en kadu!

Mutta, pakko lisätä tuohon ryppyasiaan jotain. Olen nimittäin aina ollut siinä uskossa että geenit nimenomaan määrittää vahvasti sen millaisia ryppyjä ihmiselle tulee. En pidä itseäni erityisen huolestuneena tyyppinä, mutta silti peilistä alkaa katsoa täsmälleen samanlaiset kulmien väliin tulevat murehtijarypyt kuin isälläni ja isänisälläni. Löytyy onneksi niitä naururyppyjen alkujakin, mutta otsaviiruista on vaikeampi tykätä. Toisaalta siinäkin on kiehtovaa ajatella itseään osana jatkumoa: että näkee sukunsa piirteet ja juurensa jossain niin selkeästi. Olen siinä uskossa että joissain asioissa omiin kasvoihinsa ja siihen miten ne ikääntyy ei silti voi vaikuttaa - terveet elämäntavat ja ihon vähäinen rasittaminen vaikuttaa ehkä ihon kuntoon ja hehkuvuuteen, ja näkyy toki muutenkin yleisessä hyvinvoinnissa. Mutta mihin ne rypyt tulee ja kuinka ikääntyminen kohtelee- geenit!

miz
miz

Kirjoitin kanssa oman postauksen tämän innoituksena :)

Kommentoi

Ladataan...