Tutti roskiin!

Ladataan...
Puutalobaby

Homma lähti liikkeelle suht spontaanisti. Tutista luopumisesta oltiin toki puhuttu paljonkin - että se pitäisi varmasti hoitaa alta pois ennen uuden lapsen syntymää. Keinojakin oltiin mielessä listattu: että meneekö tutti eläivauvoille vai roskiin vai "rikki" keittiösakset kohdattuaan...? Mitään ei kuitenkaan oltu varsinaisesti päätetty.

Torstai-iltana sitten kylppäri-iltahommissa vilkaisin tuttiaa imevää ja tiikeriä halaavaa väsynyttä tirppaa.
"Silvalla on nyt tutti suussa, mutta tässä jonain päivänä tutti menee pois".
"Jonain päivänä", tirppa ihmetteli sanamuotoa.

Joel vilkaisi minua ja jatkoi.
"Huomenna. Tutti menee pois huomenna."
"Huomenna tutti menee roskiin", minä vakuutin.

Tirppa siristi silmiään ja katsoi meitä hetken aikaa hiljaa. Pieni pää selvästi prosessoi kuulemaansa.
"Vauvat syö tuttia. Silva on iso tyttö, Silva ei enää tarvitse tuttia", Joel perusteli.
Silva otti tutin pois suusta ja ojensi sen minulle:
"Sivva antaa äidille."
"Voi kultapieni, saat nyt vielä pitää tutin, mutta huomenna se menee roskiin", sanoin.
Vaikka homman olisi tietysti voinut hoitaa siinä saman tien, ajattelin että ehkä ajatukseen tottumiseen täytyy silti antaa vähän aikaa.

"Tiikeri roskiin!", tirppa totesi.
"Kulta, tiikerin saat pitää ihan aina. Se on Silvan oma rakas."

Loput iltatoimet sujuivat sitten niin, että tirppa iloisesti heilutteli tuttiaan ja hihkui:
"Tutti roskiin! Tutti roskiin!"
"Huomenna Silva reipas tyttö laittaa tutin roskin", totesin.
"Hauskaa!", Silva vastasi.

Tätä voisi ehkä sanoa lupaavaksi aluksi.

Viimeinen tuttikuva.

 

Seuraavana aamuna heti sängyssä kysyin vielä unenpöpperöiseltä tirppanalta, että muistatko mitä tutille tänään tapahtuu.
"Tutti roskiin", Silva totesi, kaivautui syvälle kainalooni ja kuiskasi:
"Äiti lohduttaa."

Oh!

Perjantaipäivän mittaan tutin kohtalosta sitten vielä juteltiin useaan kertaan ja sovittiin, että päikkäreiden jälkeen illalla se tapahtuu. Tirppa keksi alkaa leikkiä tutin roskiin viemistä laittamalla sen Ämmin kylmäkassiin.

Ja kun aika sitten tuli, tirppana iloisesti kiikutti tutin roskiin, sulki keittiönkaapin oven ja vilkutimme yhdessä "hei hei":t tutille hyvästiksi. Sitten annettiin kunnon aplodit reippaasti toimineelle naperolle.

Vautsivau! Olimme jo valmiita antamaan itsellemme aplodit täydellisistä tuttivieroitustyylipisteistä. Voiko tämä todellakin mennä näin hyvin?

*******

No ei.

Jo iltatoimissa se alkoi:
"Missä se tutti olikaan?", tirppa ensin tiedusteli.
"Silva laittoi sen roskiin, sitä ei enää ole - Silva reipas", vastasimme.

Välitön ja lohduton itku.
"Missä tutti olikaan? Missä tutti olikaan?"

Eikä itku loppunut millään - mikään lohtu ei tuntunut kelpaavan. Itku yltyi ja yltyi ja nousi hyvin nopeasti hysterian tasolle. Halasimme, silittelimme, lohdutimme. Tirppa kiljui ja sätki ja veti selkää kaarelle itkiessään. Ikinä ikinä ikinä emme ole nähneet naperoa noin järkyttyneenä. Voimakas reaktio jopa vähän säikäytti (aikaisemmin kun meillä ei ole juuri tällaisiin itkukohtauksiin jouduttu - kaatumismustelmaitkujenkin kesto täällä tavallisesti lasketaan sekunneissa), vaikka päällisin puolin yritimmekin näyttää vakailta ja turvallisilta vanhemmuusviilipytyiltä.

Raivoitkua kesti noin tunnin ennen kuin tirppa nukahti lopen uupuneena omaan itkuunsa. 

Sydäntä särki. Olisikohan tämän voinut kuitenkin hoitaa vähän pehmeämmin? Jotenkin asteittain? Olisi varmasti pitänyt opiskella asiaa enemmän etukäteen.

Ja kuten odottaa saattaa, sama toistui myös yöllä. Tavallisesti tirppanalla on aamuyöstä sellainen levottoman unen hetki, joka menee ohi tutilla ja kainalolla. Mutta nyt:
"Missä se tutti olikaan?!?"
Tunti lohdutonta itkua ja toinen tunti vuorotellen äidin ja isin kainalossa kyhjöttäen. Siinä viiden aikaan aamuyöllä, meidän kulta kainalossa hiljaisena, surusilmäisenä ja unettomana.

Voih meidän pieni rakas!

*******

Seuraava aamu käynnistyi kuitenkin ihan normaalisti. Lauantain päikkäreille menossa ei ollut mitään ongelmaa.

Ja viime yö... Tuttia ei kyselty. Tirppa nukahti ihan normaalisti ja nukkui rauhallisesti yönsä. Ei tuttia.

Olisikohan tämä nyt tässä, vai onko takaiskuja vielä odotettavissa...?

Omatunto kyllä painaa tuosta itkuyöstä, mutta tehty mikä tehty. Jos olisimme tehneet niin kuin meistä "omimmalta" tuntuu, olisimme tässäkin asiassa halunneet odottaa jonkinlaista herkkyyskautta: sellaista hetkeä, jolloin olisi huomannut, että tirppa ei pidä tuttia niin tärkeänä... Sitä ei kuitenkaan kuulunut ja uuden vauvan syntymä alkoi jo pukata päälle - vaikeampaa se varmasti olisi ollut siinä tapauksessa, jos vieressä olisi ollut vastasyntynyt tuttia tyytyväisenä mussuttamassa.

Jos nyt sitten tämän jälkeen ikinä Seelalle tuttia annammekaan. Alkuunhan Silvakin oli monta kuukautta tutiton (niin kuin minä ja Joelkin olemme olleet), mutta Ämmi se silloin vauvan tuttitavoille opetti. Ja on siitä ollut paljon hyötyä ja lohtuakin tietysti.

Vain yksi yö. Huh huh. Ehkä me kaikki toivumme tästä. Tutti on roskissa ja tirppa tutiton.

Share

Kommentit

Wau! Hienoa!

Täällä jossain vaiheessa sama edessä (kröhm..olisi pitänyt olla jo ajat sitten...)

Tuli mieleen vaan, että muuttuuko teidän nukkumajärjestelyt jossain vaiheessa vai miten käy, kun vauva tulee?

Kristaliina
Puutalobaby

Hyvä kysymys ja mulla "tästä bloggaan joskus lähiaikoina" -ajatuksena päässä :) Mutta siis lyhyesti niin, että tämänhetkinen ajatus on, että tirppana jatkaa omalla paikallaan meidän välissä (ja Tikru mun jaloissa), ja uusi tulokas tulee sitten "sivuvaunutyyppisesti" pinnasängyllä (josta siis reuna laskettu) mun viereen sängynjatkeeksi... Ei olla kyllä vielä testattu, että miten tuo pinnasänky ja meidän sänky tuohon taipuvat... Mutta ajatus joka tapauksessa, että Silvan paikka on Silvan paikka jatkossakin <3

Ja joo, mekin oltais tuota tuttihommaa varmasti vielä vitkuteltu, jos ei olisi tämä uusi tulokas tulossa...

SjaJ (Ei varmistettu)

Me tuunattiin sellaisesta oisko ollut neljänkympin ikean puisesta pinnasängystä (jossa laitaa ei saa alas) se yksi laita kokonaan pois ja sängyn pohja ja patja laitettiin samalle korkeudelle kuin meidän sänky. Helposti onnistui. Yksi rima ostettiin tukemaan sitä kohtaa, jossa enää ei ollut sitä yhtä laitaa ja ruuvattiin kiinni. Eli siis tuntui siltä, että sänky olisi siinä vain suurempi. Niissä lasketaan laita sängyissä sitä harvoi saa niin alas, että on samassa tasossa kuin oma sänky.

M-M

Meillä oli jossain vaiheessa Millaista tutti poissa, mutta sitten se tuli takaisin. En muista tarkalleen miksi, mutta minä sen kuitenkin tyhmyydestä menin kaivaa esille. 

Nyt tutti on ollut kovassa käytössä,  kun 3 kulmahammasta on tehnyt yhtaikaa tuloaan. Ja jos ei ole tuttua,  niin on koko käsi suussa.

Järkeilin sen niin, että tutista on helpompi luopua tässä myöhemmin, kuin kädestä :) Ennen vauvan tuloa se tutti kyllä meilläkin lähtee roskiin.

M-M

Ja tuossa siis piti lukea Millalta,  ei Millaista :)

Kristaliina
Puutalobaby

Heh tämä taisikin olla siis hyvä taktiikka ihan oikeasti laittaa se tutti (ja muutkin tutit) roskiin, eli että me ei pystyttäis edes kaivamaan sitä enää esiin, vaikka mieli tekisi :) Sitä varten pitäisi lähteä tuonne lumipyryyn ruokakauppaan, ehkä siinä matkalla ehtisi tulla jo toisiin ajatuksiin :)

No joo, mutta kyllä tuota ajankohtaa tosiaan kannattaakin miettiä, eli just jos vaikka hampaat tulossa (tai kipeänä), niin ei silloin... Mekin lykättiin tuota ensinnäkin sen matkan jälkeen, että matkalla on sitten turvaa tutista. Ja sen jälkeen oli sitten sitä vatsatautia ja jotenkin kaikkea muuta häslinkiä, että nyt vasta eka kerran tuli se "no nyt" - olo.

Niin koskas teillä muuten se laskettu aika olikaan? Pari kuukautta meidän jälkeen? Ihanaa, paljon uusia vauvoja Lilysfäärissä! :)

M-M

Pari kuukautta teidän jälkeen, kesäkuun 20 päivä olis laskettu aika. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä lapset selviää isoistakin muutoksista, jos vanhemmat on tukena eikä venkslaa koko ajan edestakaisin. Lapsi on usein valmis muutokseen ja uuteen jo ennen kuin aikuinen uskoo, että hän olisi. :)

Itsellä on ollut kaksi tutitonta vauvaa, joten ei ole kokemusta, mihin sitä kuminpalaa lapsen suussa oikein tarvittaisiin. Ja ei - kummastakaan ei tullut peukalon imijää - vaikka tästä varoiteltiin kovasti joka puolelta. Lohtu tulee meillä muualta kuin suusta.

Kristaliina
Puutalobaby

Meille tuntui kans alkuun jotenkin itsestäänselvältä, että tuttia Silvalle ei tulisi. Just kun mulla ei ole ollut eikä Joelillakaan... Eikä sitä tosiaan alkuun käytettykään. Sitten kuitenkin Silvalla oli paljon kaikkia tutkimuksia ja verikokeen ottoja, ja aina siellä yritettiin antaa tuttia lohduksi. (ei kelvannut) Sieltä saatiin muutama tutti mukaan; itse ei siis oltu sellaisia edes ostettu.

Ämmi oli sitten sitä mieltä, että tutti voisi helpottaa meidän öitä (ja päiviäkin), kun vauva oli niin imemishaluinen. Ja kerran, kun Ämmi oli vauvaa hoitanut ja kun me tultiin kotiin, niin täällä se vauva oli sitten tyytyväisenä tutti suussa :) Siitä se alkoi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä tuli peukalonsyöjä ihan tutista vieroittamattakin (peukalo oli suussa jo ultrissa) ja peukalosta päästiinkin vasta kun lapsi oli 2,5 v ja riittävän yhteistyöhaluinen. Tai siis peukalo on yhä tallella mutta ei enää eksy suuhun. Hampaissa aiemmasta pahasta tavasta ei kyllä ole jälkeäkään. Tutti tai pullo taas eivät kelvanneet missään vaiheessa sinnikkäistä tyrkytysyrityksistä huolimatta.

rinkeli (Ei varmistettu)

Hienosti toimittu ja tsemppiä! Kyllä se siitä :) Hyvä ettette lähtenyt kaivamaan sitä tuttia enää mistään vaan kestitte sen raivon. Silva unohtaa sen nopeasti :) (hirveämpää se on vanhemmille)
Ja kun pikkusisko syntyy ja jos alkaa jossain vaiheessa tutille, usein voi käydä niin, että isompi sisarus "taantuu" ja haluaakin olla taas pieni vauva ja ehkä kokeilla sitä tuttiakin. Siinä on taas hetki vanhemmilla pysyä kovana (jos sellaista tilannetta edes tulee) :)

Miitu (Ei varmistettu)

Kuulostaa hyvin samanlaiselta, ku meillä vastaava tilanne: hyvin päättäväisesti vei muistolaatikkoonsa, mihin oli sovittu tutin menevän, mutta hampaiden pesun yhteydessä se lopullisuus iski sitten vastaan. Pari yötä meni itkiessä (uudella hampaalla terästettynä), sen jälkeen tutti on ollu historiaa. Uskoisin, että molemmat oli aivan yhtä valmiita. Luopuminen vaan ottaa välissä kovaan. Toisaalta nyt on yksi kokemus takana siitä, että isoista "menetyksistäkin" voi selvitä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joku aika sitten blogissa oli keskustelua tahtoiästä. Tuo kohtaus saattaa antaa pientä osviittaa tulevasta (pahimmillaan x kertaa päivässä). Henkistä kanttia kannattaa alkaa jo kasvattaa... :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih voi ei, toivottavasti se sentään ei tästä alkanut :)

Nääh, mä edelleen (näin sanoo siis optimisti, joka ei usko ennen kuin totuus lävähtää niskaan) haluan uskoa, että ne tahtoikäraivarit ois vältettävissä :) Pidätän oikeuden muuttaa mieltäni totuuden valjetessa :D

ria5 (Ei varmistettu)

Upeeta! Meillä päästiin myös tutista eroon "yhdessä yössä" :)

Mie vaan

Onnea onnea tutin häviämisen johdosta! ;) Meillä toimi sitruunamehussa (siis se aito oikea) uitettu tutti, jonka tyttö maistettuaan vei sitten myös itse roskiin, kun oli muuttunu aika pahanmakuiseksi. Tai siis ne kaikki 10 varatutintuttia...Aina, kun meinasi kaivata sitä, otti happaman ilmeen naamalle ja hylkäsi ajatuksen tutin paluusta!

Kristaliina
Puutalobaby

Oi, tuohan olisikin ollut näppärä idea!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Hui, meillä on sama edessä reilun viikon päästä! (Sitä ennen yksi meno, jonka yli olemme halunneet odottaa tuttiasian kanssa.) 

Voin kuvitella, että itkua tulee meilläkin vähintään sen ensimmäisen yön ajan. Tutti on taaperolle tosi tärkeä juttu, toisinaan sitä tarvitaan myös päivisin, vaikka ollaan joulun jälkeen rajoitettukin sen "saatavilla olemista" muuten kuin nukahtamisessa. Lohdukkeena ja nukkumaan mentäessä tutti on ollut ehdoton, joten ilman lohdutonta itkua me ei varmaan tästä tulla selviämään, mutta luotan siihen, että itku menee kuitenkin suht nopeasti ohi.

Mekin ollaan jo pidempään muistuteltu taaperoa siitä, että hän on jo aika iso tyttö, eikä oikeastaan tarvitsisi enää tuttia (mutta tässä kohtaa taapero kyllä väittää olevansa vauva :)). En tiedä vielä, mikä olisi paras konsti tutista luopumiseen, kaikissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Taapero ymmärtää hyvin perusteluita ja asioiden pohjustusta (uskon, että esim. perjantainen ennätyspitkä mummin ja ukin hoidettavana oleminen iltapuuhineen päivineen sujui siksi niin hyvin, että olin reilun viikon verran pari kertaa päivässä käynyt hoitotilannetta etukäteen läpi tytön kanssa) joten haluan uskoa siihen, että hän kyllä ymmärtää, että tutista täytyy luopua pysyvästi. Mä olisin taipuvainen kokeilemaan jotain samanlaista kuin te eli jotain konkreettista roskikseen heittämistä tai tutin "rikkoutumista" sen sijaan, että keksittäisiin joku tarina oravavauvoista tms. Mutta katsotaan nyt, tässä on viikon verran aikaa päättää strategiasta...

Toivottavasti teillä jäi itkut tähän yhteen yöhön! Ainakin yhdellä tuttavaperheellä kävi niin, vaikka ekana yönä lapsi (2,5-vuotias) itkikin lohduttomasti monta tuntia.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Hyvä, että pääsitte tutista noinkin helposti eroon. :) Meillä ei aikanaan myöskään itketty muistaakseni kuin yksi ilta ja yhdet päiväunet tutin perään. Sen jälkeen yöunetkin rauhoittuivat selvästi, kun tuttia ei tarvinnut enää etsiä suuhun keskellä yötä. :) Meilläkään ei alkuun ollut tuttia käytössä ja jälkikäteen harmitti, että se ylipäätään otettiin käyttöön..

Musta tän tutin kanssa kanssa on vaan tehtävä se päätös, että nyt pois. Liikaa kuulee niitäkin tarinoita, joissa lapsi syö tuttia superpitkään, kun vanhemmat eivät raaski ottaa sitä pois. Tuskin lapsi siitä kärsii, että yhden yön on hankalampaa, kun kuitenkin vieressä on lohtuna turvalliset aikuiset. :)

NooraK (Ei varmistettu)

Hei!

Meillä on suunnilleen Silvan ikäinen tyttö ja toinen tulossa huhtikuussa. Tuttiongelmaa ei ole, kun tytär jätti tutin jo puolivuotiaana pois, mutta olen miettinyt paljon sitä, pitäisikö opettaa hänet kuivaksi ennen kuin seuraava tulee. Ettei olisi kahta vaipoissa. Aika vaan kuluu eikä ole ollut energiaa toteuttaa projektia, vaikka pottahommat ovat jokapäiväisiä kyllä ja sujuvat hyvin. Miten te olette ajatelleet toimia tämän asian kanssa?

Kiitos ihanasta blogista ja tsemppiä loppuraskauteen!

Kristaliina
Puutalobaby

Joo, tuo pottahomma on ollut meilläkin toinen mietinnässä ollut juttu... Tirppahan on jo "melkein-kuiva", eli päivässa saattaa parhaimmillaan mennä vain yksi vaippa. Mulla ois jotenkin sellainen näppituntuma, että täyskuivuus ois suht helposti opittavissa tästä, jos vaan potalla käytäisiin tunnin-kahden välein. Mutta-mutta-mutta kun siinä on se puoli, että se potan eteen kyykistyminen ja vaatteiden riisuminen ei ole mulle ollenkaan hyväksi - kaikki tuollainen saa aikaan ihan valtavasti supistuksia... Että päiväsaikaan tuo potalla käyttäminen on sitten ollut hoitaja-Lauran ja nyt viime viikolla Ämmin hoidossa - ja hyvin meneekin, mutta ei tosiaan vielä ihan-ihan täydellisesti. Voi oispa kesäaika, niin voisi vipeltää ilman housuja; kävisi varmasti helpommin! Nyt täällä on lattioita suojaamassa niin paljon mattojakin... Kesällä ne voisi vaan kärrätä sivuun :)

Miimu (Ei varmistettu)

Oli ihan pakko kommentoida tähän vaippa-asiaan:) Meillä esikoinen oli 1 v 9 kk ja täysin vaipoissa, kun perheeseemme syntyi kaksoset vuosi sitten. Olihan siinä hetken aikaa aika lailla vaippahommaa, mutta en kokenut esikoisen vaippa-asiaa mitenkään kovin työllistäväksi. Tietenkin nyt on helpompaa, kun hänellä ei enää ole vaippaa, mutta oman kokemukseni perusteella väittäisin, että on mahdollista selvitä kolmestakin vaippaikäisestä suhteellisen helposti;)

Mä kanssa "äänestäisin" sen puolesta, että ei kannata kiirehtiä kuivaksi opettelemista. Pienempi vaiva se on välillä vaihdella vaippaa, kun se, että sinne potalle pitäisi päästä HETI (ei tuon ikäinen siitä yksin kuitenkaan selviä, vaikka ns. kuiva olisikin) kun olet vaikka imettämässä pienempää... 

Silli (Ei varmistettu)

Mäkin ehdottomasti odottaisin herkkyyskautta tässä kuivaksiopettelussa. Kun se iskee päälle niin homma on tosi simppeli. Ainakin meillä meni sit kivuttomasti, vaikka vanhemmat on hiukan laiskaa sorttia.. :D Päiväkoti tosin toi omat haasteensa. Sama oli tutin kanssa. Tyttö itse luopui siitä kotona, mutta päiväkodissa kesti ainakin puoli vuotta pidempään ennen kuin tutista päästiin.

CougarWoman
CougarWoman

Seela <3 (Ai niin ja onnea tutittomuudesta ;))

Mindeka
Ma-material Girl

Minäkin bongasin jutusta ihanan nimen! Seela!

Mindeka
Ma-material Girl

Ja tsemppiä tutittomuuteen! Nopeasti se unohtuu!

Pisteet, taputukset ja hurraukset teille siitä, että ette silloin yöllä kesken itkujen lähteneet uutta tuttia kaivamaan jostain! (mua ihan jännitti lukiessa, että paljastuuko sieltä tälläinen käänne) Asia kun kuitenkin oli puhuttu ja sovittu, niin se olisi varmasti hämmetänyt tosi tosi pahasti, HYVÄ TE (kaikki kolme)! 

Ja varmasti ei Silvalle mitään traumoja tullut yhden yön itkuista, nekin kun kuitenkin itki turvallisesti äidin ja isin kanssa :) 

Kristaliina
Puutalobaby

Jännä juttu, että tässä nimenomaisessa tapauksessa (vs. se 8-9kk iässä epäonnistunut unikoulu) se ei tullut mieleenkään! Tämä varmaan olikin aika hyvä osoitus siitä, että vanhempien oma usko asiaan vaikuttaa lopputulokseen; koska me tiedettiin, että tämä on tehtävä, niin siitä sitten vaan mentiin läpi. Unikoulun suhteen oltiin epävarmempia ja tehtiin sitä vähän "ulkopuolelta tulevien paineiden vuoksi".

Niin joo ja sitten se ero, että siinä itkettiin jo kolmatta yötä, kun nyt tämä meni kuitenkin kahdella tunnin itkulla ohi :)

Mutta joo samaa mieltä, olisi ollut todella hämmentävää, jos kaiken sen pohjustamisen ja sopimisen jälkeen päätös oltaisiinkin peruttu. Ehkä senkin takia homman peruminen ei tuntunut vaihtoehdolta, vaikka itkut tulivatkin...

MariaH (Ei varmistettu)

Jotenkin outo kommentti? "toivottavasti muuten Seela-nimi ei ihan hullun paljon yleisty nyt teidän esimerkistä." "Ettei meidän Seelojen luokalla ois viittä muutakin Seelaa"

Ei nimeä kannata antaa sen takia, että "se on niin erikoinen eikä muilla ole sen nimistä" tai siis tarkoitan, että tuo ei kannata olla isoin syy nimen valitsemiseen. Koska joku muukin voi nimetä sen nimen omalle lapselleen, ja sitten tulee just tätä "toivottavasti ei yleisty" " että meen X olis luokan ainoo X" joka kuulostaa omaan korvaani aika huvittavalta.. ainakin kun sen näin täältä lukee :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mua kiinnostaisi toi "nimipuntari", olisiko siihen linkkiä? Kiitos paljon!

Kristaliina
Puutalobaby

Tässähän tämä :)
http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/default.asp?L=1

Oho, näyttääpä kummallselta tuo linkki... jos ei toimi, niin goolen hakusanoilla "väestörekisterikeskus nimien yleisyys" tuli ainakin mulle eka hakutuloksena :)

Kristaliina
Puutalobaby

Meillä jo Silvaa odottaessa ajateltiin, että oi, miten ihana nimi tuo Seela on - mutta kun Silva oli jo itsestäänselvyys silloin, ei Seelaa silloin vakavasti pystytty pohtimaankaan. Mutta heti, kun tiedettiin että on toinen lapsi tulossa, tiedettiin myös että jos se on tyttö, se on Seela :) ...paitsi jos tulokas ei yhtään vaikuta Seelalta, niin sitten varmasti mietitään uudestaan :)

Kyllä mäkin oon Väestörekisterijärjestelmän nimipalvelusta tsekkaillut nimien suosiota, myös Silvaa ja Seelaa. Ja Seelaa tosiaan näyttää tulleen viime vuosina tosi paljon! Mä kyllä hyvin ymmärrän tuon pointin, että toivoisi että nimi ei niin hurjan-hurjan trendinimeksi nousisi. Eihän se nimeä mitenkään huononna tai pilaa, mutta kyllä mekin nimivalinnassa ajatellaan, että siinä olisi kiva olla vähän sellaista... ...apua enhän mä osaa määritellä :) Mutta että ei olisi ihan se kaikkein yleisin nimi :) Sitten on taas se toinen ääripää, eli itsetarkoituksellisesti erikoisten nimien keksiminen... Se taas ei meitä yhtään kiinnosta. Nimi saa kuulostaa siltä, että se on suomalainen oikea lapsen nimi (ei keksitty muka-nimi), mutta sitten ois kuitenkin ihan kiva, että siinä kuitenkin olisi jotain... ...erityistä :) Ja jotain erityistä nyt varmasti on lähes kaikissa vanhempiensa lapsilleen valitsemissa nimissä vanhempien korvissa, koska ne ylipäänsä valituiksi tulevat <3

Toisaalta esimerkiksi joku tuttu Matti tai Pentti voisi nykyään olla hyvinkin poikkeuksellinen ja erikoinen nimi nykynaperoille! Myös mun äidin nimi Sirpa olisi mun korvaan tosi ihana - ja nykyään varmaan suht harvinainen pikkulapsille.

maanantaikappale
naked

Voi Silvaa <3

Muistan kun oma tuttini katosi tarhassa. Tontut olivat vieneet sen kuulemma pienempien osastolle, jossa sitä tarvittiin enemmän :)

anna-täti (Ei varmistettu)

Ajattelisin asian sitä kautta, että tuon ikäinen opettelee tunteiden käsittelyä. Tunteisiin kuuluvat tietenkin myös ne ei-niin-mukavat tunteet, kuten suru ja pettymys. Vaikeahan sitä katsoa on, mutta se on vanhempien velvollisuus, kuten tietysti on se lohduttaminen ja ymmärtäminenkin. Pahin mahdollinen vaihtoehto on vanhemmat, jotka estävät lasta kokemasta kaikkia tunteita, muka suojellen. He estävät lasta kehittymästä ja siten eivät todellisuudessa ole lapsensa puolella, vaan suojelevat vain itseään tuntemasta tuskaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä te! Toivottavasti tuttia ei myöhemminkään enää kaivata (: Ja kuten anna-täti ylempänä mainitsikin, on vain hyvä juttu että tyyppi oppii käsittelemään myös noita negatiivisia tunteita, ja juuri tuolla tavalla että äiti ja isi ovat kuitenkin tsemppaamassa ja lohduttamassa. Aika hankalia tilanteita voisi olla myöhemmin luvassa, jos lapsi ei osaisi suhtautua vastoinkäymisiin. Tai niin kuin sanotaan, aina ei voi saada sitä mitä haluaa, niin ikävää kuin se onkin. Vaikutatte muutenkin tämän blogin perusteella ihanalta perheeltä (: tsemppiä sinulle loppuodotukseen!

Kristaliina
Puutalobaby

Tulevaisuuden terapiamuoto - tuttiterapia :)

Karo- (Ei varmistettu)

Hienoa! Tsemppiä jatkoon!

Mulla kaksi tutitonta lasta (4v ja 4kk). Eivät koskaan ole syöneet tuttia, tai no nuorimmainen viikon sairaalareissulla sairaanhoitajien toimesta yritti, mutta eipä kyllä ollut häntä varten.

Ihmiset ihmettelee, että eikö ole vaikeata kun ei vauva syö tuttia? Musta toi on kummallinen kysymys, en oo koskaan kokenut tuttia tarpeelliseksi. Jokainen toki tyylillään. :)

Kumpikaan (nuorempi siis tähän mennessä) ei ole myöskään huolinut tuttipulloa. Esikoinen siirtyi suoraan nokkamukiin ja samala tavalla näyttää käyvän tämän nuorimmaisen kanssa.

Maria87 (Ei varmistettu)

Hienosti onnistuneelta kuulostaa teillä tutista eroon pääseminen! :) Meillä päätettiin jättää 1v 5kk vanhalta poitsulta tutti pois joululoman aikana (vanhemmilla mahdollisuus päikkäreihin = lisää kärsivällisyyttä). Poika ei ole koskaan kelpuuttanut mitään pehmolelua turvaleluksi, tutti oli aina se tärkein joten osasin odottaakin pienimuotoista taistelua. Mutta oli se silti hurjaa katsoa, kuinka meidän yleensä niin reipas ja iloinen nassikka veti parina yönä kunnon huutoraivareita. Vajaassa viikossa tilanne kuitenkin tasottui, normaalia enemmän kaipasi syliä ja huomiota vanhemmilta. Noin kuukausi tutista luopumisen jälkeen annettiin vanhat tutit pojalle tarkasteltaviksi, kummissaan niitä pyöritteli ja vähän pureskeli suussa. Imeäkin yritti mutta selvästikin tatsi oli hommasta kadonnut :D. Lopuksi pyydettiin viemään tutit roskiin ja sinne poika ne tomerasti heittikin, aplodien saattelemana :D

ps. kiitos tästä mahtavasta blogista, pojan pikkuvauva-ajoista asti olen ollut tiiviisti mukana hiljaisena lukijana :)

Annis (Ei varmistettu)

Meillä lopetti vuodenvaihteessa 1 v 4 kk tyttö tutin syömisen itsekseen. Ei vaan kysellyt sitä enää unille, joten piilotettiin ne muutkin näkyvistä ja ei vaan tarjottu enää missään tilanteessa. Meni silleensä ja luopui itsekseen koko jutusta ilman sen suurempaa draamaa. Viikko sitten luettiin Yhteishyvää yhdessä ja siellä oli kuva vauvasta tutti suussa. "Tuutti?" hoki tyttö ihmeissään miltei vartin, mutta antoi onneksi asian olla. Tänään uskaltauduin heittämään tutit roskiin :D

Kristaliina
Puutalobaby

Voi, tällainen ois ollut niii-iiin ihannetilanne! Jotain tällaista mekin toivottiin ja odotettiin, mutta kun ei sitä näyttänyt tulevan, niin piti sitten vähän niin kuin pakolla toimia. Voi kunpa meilläkään ei ois ollut tuollaista "takarajaa", niin olisi voinut tehdä tuolleen lapsilähtöisesti koko jutun! Hieno homma!

Annis (Ei varmistettu)

Me kyllä ihan suunniteltiin, että ennen 2 vee päivää tähän käydään kyllä aikuisten toimesta, jos ei etene. Onneksi ei tarvinnut. Tosin nöissä oraalihommissa tyttö on ollut aika itsenäinen muutenkin :D Meinasin imettää vuoden ikään asti ainakin. 9 kk vanhana alkoi purra lujaa ja systemaattisesti. 7 vk yrityksen, imetystuen ja -klinikan sekä muun avun jälkeen totesin, että se oli tässä nyt. Yösyötöt lopetti samaan syssyyn ilman ongelmia itse kokonaan, öisin ei enää syöty mitään. Jokohan paksukalloäiti oppisi, että tämä lapsi vaan toimii näin äkkinäisesti, eikä hakkaisi päätään seinään väkisin? ;) "Mutta kun olisi tosi hyvä imettää vielä, suositukset kaikki sanoo niin!!"

Ja tosi hyvä, etyä teilläkin meni noin sutjakasti, vaikka se yksi yö murehtimiseen menikin. Uskon, että tuntui pahalta, mutta en usko että Silva siitä rikki meni, kun oli turvallinen syli lähellä heti kun tutti-ikävä iski.

Dihdi (Ei varmistettu)

Meidän vanhemmat vieroittivat minut ja siskoni (sisko 1,5 vuotta vanhempi) tuteista ja tuttipulloista lomamatkalla: lähdettiin kiertämään Lappia, ja ensimmäisenä iltana vanhemmat huomasivat tuttien "unohtuneen" kotiin. Reissun jälkeen ei ollut millekään enää tarvetta. Itselläni kun ei ole asiasta muistikuvia, en tiedä, kuinka sujuvasti nukuttaminen ja nukahtaminen kävi :) Toivottavasti teillä sujuu tutittomuus!

Vyyhti (Ei varmistettu)

Kiitos kun kirjoitit teidän kokemuksesta! Tämä on ollut viime aikoina kovasti mielessä meillä.

Raskausaikana ajattelin, että tuttia ei anneta ellei ole ihan pakko. No, tämä ja iso osa muistakin periaatteista karisivat jo sairaalalla ja mm. tutti annettiin hoitajien toimesta tutkimuksia helpottamaan. Ensimmäiset viikot (tai oikeastaan kuukaudet) kotona olivat sen verran rankkoja, että apuun otettiin kaikki mitä suinkin löydettiin eikä tutista saatu luovuttua. Lapsella oli voimakas imemisen tarve, mutta paha refluksi, joten syöminen loppui aina hereillä ollessa kipuitkuun eikä rinnasta ollut lohdukkeeksi ennen kuin vasta joskus 4–5-kuisena. Ehkäpä joskus puolen vuoden tienoilla tuttia alettiin rajoittamaan uni- ja reissuaikoihin. Ei edes varsinaisesti mitenkään päättäväisesti, mutta lapsi tuntui pärjäävän hereillä ollessaan ihan hyvin muutenkin, joten pidettiin tutit pois saatavilta.

Lapsi on nyt 16 kk ja syö tuttia vain unilla ja ihan pahimmassa hädässä reissun päällä. Haluaisimme kuitenkin jo tutista eroon, koska yöt ovat yhä edelleen usein levottomia ja vanhempia kaivataan tuttia etsimään tai onkimaan sitä pois selän alta. Olemme nyt viikon–pari jutelleet, että tutti on pienten vauvojen juttu ja lapsi alkaa jo olla iso ja siksi kohta laitetaan tutti roskiin. Kuvista katsellaan vauvoja tuttien kanssa ja isompia lapsia ilman tuttia. Olemme myös kysyneet useamman kerran, kävisikö lapsi laittamassa tutin roskiin. Vielä ei ole suostunut eikä meillä vanhemmilla ole toistaiseksi ollut sydäntä ottaa tuttia väkisin pois. Se on kuitenkin päätetty, että uusia tutteja ei meille enää tule. En tiedä pitäisikö sitä mennä leikkaamaan tutit vai laittaa niihin sitruunamehua vai viedä vauvoille vai mitä. Sitruunamehu tuntuisi muuten hyvältä vaihtoehdolta, mutta napero tykkää happamista ruuista ja on sitruunaakin maistellut ihan mielellään. Ehkäpä se ei olekaan tälle tarpeeksi tujua ja syö ihan tyytyväisenä sitruunatuttiakin ja koko homma menee pieleen. Leikkaamisessa taas huolestuttaa se, saako lapsi sitten suuhunsa tutinpalasia. Voi kun suostuisi jossain vaiheessa luopumaan itse! Sydäntä särkee jo valmiiksi se hirveä itku, mikä varmaan on odotettavissa.

jjjjj (Ei varmistettu)

Meidän tyttö oli puolitoistavuotiaana flunssassa, eikä pystynyt nukkuessa hengittämään kuin suun kautta. Tutti ei tietenkään pysynyt suussa tuolloin, niin kerran vain nappasin tutin pois eikä sitä sen jälkeen neiti enää kaivannut. :)

Kommentoi

Ladataan...