Tyhjä paikka

Ladataan...
Puutalobaby

Ne teistä, jotka eivät seuraa puutalon instagramia, ehkä odottavat tänään lukevansa "jee jee jee kohta lähdetään" -ilohehkutusta.

Ne, jotka seuraavat instagramia, ehkä tietävät, miksi sellaista ei ole tulossa.

Tai siis matka on. Mutta "jee jee" -iloa juuri nyt ei.

Tyhjä paikka. Meidän maailman rakkain kissa, meidän maailman ihanin kissa, meidän maailman pehmoisin kissa, meidän maailman lapsirakkain kissa, meidän maailman kehräävin kissa... ...on poissa.

Kirjoitan nyt lyhytsanaisesti, suru on vielä liian tuore millekään muulle. Muistelmapostausten aika on joskus myöhemmin.

Lopunaikoja elettiin toki jo pitkään ja lähtöön oli mukamas jotenkin henkisesti yrittänyt varautua. Olin jopa sanonut Joelille, että "kyllä minä olen omaa surutyötäni pitkälti jo tehnyt, isoin juttu tulee olemaan sitten Silvan lohduttaminen".

Ja paskat.

Silti se tuli vaan jotenkin mukamas yllätyksenä. "Ai nyt jo, kyllä mä ajattelin Tikrun ainakin ensi kesän näkevän..." Vaikka tämä viimeinen viikko oli selvästi jo näyttänyt merkkejä siitä, että kissan vointi oli selkeästi huonontunut. Siksi ajatus olikin käyttää kissa taas kerran tarkastuksessa ennen meidän reissua - että voidaan talovahdille selostaa mahdollisimman hyvin kissavanhuksen kunto ja vointi.

Löytyi suolistosta kaksi suurta kasvainta. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä. Melkein anelin hoitovaihtoehtoja. Lisäaikaa. Lääkkeitä. Jotain. Eläinlääkäri sanoi, että olisi kyllä sanonut, jos vaihtoehtoja enää olisi.

Nyt meillä on kissan kokoinen aukko. Isompi. Yhden elämän kokoinen aukko. Yksi on poissa. Kuusitoista vuotta. Kuusitoista vuotta minun elämästäni jaoin tämän ihanan pörröisen rakkaan kanssa. Se on paljon se.

Kuvittelen koko ajan näkeväni jonkun kissanmuotoisen vilahduksen silmäkulmassani. Yöllä olin varma, että olisin tuntenut sen liikkuvan jaloissani, omalla paikallaan. Välillä muka kuulen jonkun pureskelevan raksujaan keittiössä.

Raksukuppia ei kuitenkaan enää ole. Jääkaapissa oli puolillaan ollut kissanruokapurkki, jota ei ikinä syöty loppuun asti.

Suru on iskenyt puutaloon jopa yllättävänkin lujasti.

Kiitos kaikille Instagramissa osanottonsa ilmaisseille - se merkitsee paljon. En jaksa välttämättä tänään vastailla kommentteihin (huoh pakatakin pitäisi; olen lähes lamaantunut), mutta luen ne kyllä.  Tässä kaiken itkuni lomassa; heh arvatkaa vaan, kuinka paljon itkua edes tämän pienen bloggauksen tekeminen vaati. Mutta siis: kiitos osanotoista <3

Toivottavasti seuraavassa bloggauksessa jo vähän parempi mieli.

Share

Kommentit

misku (Ei varmistettu)

On ihan pakko laitaa teille vähän vinkkiä tänne Espanjaan tulosta. Olen tällä hetkellä Mijaksessa, lähellä Fuengirolaa ja täällä on KYLMÄ. Jos asunnon vuokraatte, varmistakaa, että on kunnollinen lämmitys. Sähkö/kaasulämmitys olohuoneessa ei riitä. Lattiat ovat lähes aina laattaa eikä silloin pelkät villasukat auta, jonkinlaiset tossut on oltava. Olimme juuri Sevillassa ja siellä oli öisin pakkasta. Päivisin toki auringossa on lämmin, mutta illat ja yöt ovat jäätäviä. Kirjoitan tätä (kevyt)untuvatoppis päällä kaasulämmittimen vieressä :) Sormikkaat olisi poikaa. Tervetuloa!

Osanotot kisulin johdosta.

minttu

Kristaliina
Puutalobaby

Uijuijui! :) Lämmintä vaatetta on lähdössä mukaan - heh varmaan enemmän kuin täällä Suomessa käytetään ja asunnossa on ilmalämpöpumput joka huoneessa. Päätän kuitenkin tätä lukiessa pakata vielä yhdet villakerrostot mukaan :)

Kiitos osanotosta <3

Tuittuli (Ei varmistettu)

Voih, alkoi itkettää. Oma 16-vuotias kissavanhus nukkui pois jo kohta 10 vuotta sitten, mutta silti välillä tulvahtaa ikävän aalto. Nykyään kuitenkin enemmän lämpiminä "olipas silloin mukavaa, kun kisuli kehräsi aina sylissä lämpimänä pallona" -ajatuksina kuin raastavina surun tunteina.

Tsemppiä puutaloon!

pire (Ei varmistettu)

Voi pientä Tikrua &lt;3 Voin täysin samaistua suruusi... Oman lemmikin menettäminen, varsinkin nuin pitkän yhteisen taipaleen jälkeen on aina raskasta ja jättää tyhjän paikan sydämmeen :'( Jaksamista puutaloon, Tikrulla ei ole enää hätää eikä kipuja. Hänellä on nyt hyvä olla.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Osanotto suureen suruunne. Kun vain ajattelenkin, että oma Lumo-koirani... ja se on ollut minulla vasta vajaan vuoden. Kuusitoista vuotta, se on pitkä aika, täysi ja hyvä kissan elämä. Voimia tähän hetkeen. <3

En pystynyt lukemaan juttua loppuun asti kun alkoi jo itkettämään. Jaksamisia sinne! On nuo eläimet niin tärkeitä. Pakko mennä heti halaamaan tuota omaa kehrääjää.

kultamarja

Osanotot, toivottavasti suru vaihtuu lämpimiksi muistoiksi. Itse odotan vieläkin äidin luona vieraillessa että 8 vuotta sitten poisnukkunut 17-vuotiaaksi elänyt kissaneitimme juoksisi portilla maukuen vastaan. Voimia ja tsemppiä pakkailuun.

tulilintu (Ei varmistettu)

Lämmin osanotto Puutaloon*
Ja joka tapauksessa oikein hyvää matkaa ja oloa Espanjan retkellenne. Ehkäpä se tulikin hyvään saumaan tämänkin vuoksi. Ikävää helpottavana asiana, kun pääsette ihan muihin ympyröihin. Kaikkea hyvää :)

Meidän maailman paras kissa kuoli neljä vuotta sitten ja ikävä on edelleen, vaikka uusikin kissa on jo taloon muuttanut. Tuo on juuri se kamala tunne kun ei olekaan ketään pyörimässä jaloissa, muistan miten sen kuoleman jälkeen oli kokoajan tunne että "onko se kissa vieläkin ulkona, pakko käydä hakemassa se sisälle kun ulkona on pimeääkin". 

 

jermia
Itärajapakolainen

Otan osaa :( itselläni menehtyi lemmikki joululomalla ja tuntui, ettei siitä pääse yli ikinä. Kuitenkin aika auttaa ja pystyn jo ajattelemaan yhteisiä muistoja itkemättä.

paulahelena
ALUAP

Voi, kylläpä liikutuin, vaikken ite osaakaan suruun lemmikin poismenosta samastua, mulla kun ollu vain kaloja, jotka kuoltuaan vedettiin vessanpöntöstä alas, ja kaks gerbiiliä, jotka oli kyllä vekkuleita otuksia, mut joiden jälkeen lähinnä huojensi ettei tartte enää siivota häkkiä.

Mutta ihanan pitkän ja hyvän elämän sai Tikru ja jätti varmasti monia monia muistoja jälkeensä, tsemppiä suruun! <3

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Osanottoja vielä tätäkin kautta. :'(

CougarWoman
CougarWoman

Osanotto minultakin, kyynelharson takaa. Meillä kanssa vanhuslemmikki, joka alkaa kohta 12 vuoden iässä olla aika vanha isoksi koiraksi. Raihnainen, harmaa ja vähän jo pidätyskyvytönkin. Vaikka tietää, että lemmikistä jättää aika ennen omistajaa, niin aina se menetys surettaa kovemmin kuin osaisi odottaakaan. Se on sen lemmikin ehdottoman rakkauden hinta. 

Ja kaikesta huolimatta se on aina sen arvoista.

Hali  <3

Ellikkä (Ei varmistettu)

Osanottoni. Itsekin juuri, pari viikkoa takaperin, menetin rakkaan 16-vuotiaan ukkoni. Yhteiseloa meille kertyi neljä vuotta ja ikävä on välillä tosi kova. Ensimmäisenä yönä olin varma että kuulin kynten napsutuksen eteiskäytävän lautalattiaa vasten ja odotin milloin Topi hyppää sängylle nukkumaan.

Voimia. &lt;2

Coffee to go

Voimia. Tikrulla oli hyvä ja pitkä elämä ja se varmasti oli hyvin onnellinen teillä. 

<3

Erru (Ei varmistettu)

Meidän Hönö kuoli reilu vuosi sitten, juuri ennen joulua. Kahdeksaantoista vuoteen kuului kaikenlaista, hän oli ensimmäinen kissani. Toivoin ponia, sainkin maailman parhaan karvakerän. Sain hyvästellä hiipuvan kissan, ja silittää mustaa, pitkää turkkia monta kertaa, ennen kuin eräänä yönä hän oli poissa. Olin tehnyt luopumistyötä ennen sitä, tietenkin. Haudatessamme kissaa, iski kuitenkin kova kaipuu ja itku. Olihan kissa ollut elämässäni kymmenvuotiaasta asti. Viimeisen vuoden aikana lohtua on tuoneet unet, joissa kissa loikkii milloin missäkin seikkailussa. Pilven päällä on pehmeä tallustaa. Enää ei ole oikeastaan edes ikävä. On vain lämmin ja onnellinen olo, että sain tunteä kyseisen kynsijän.

sipe278 (Ei varmistettu)

Osanotot. &lt;3 Meidän 17v Ville kolli nukkui pois jo muutama vuosi sitten, mutta yhä kun menen vanhemmilleni, vaistomaisesti kurkkaa välillä ikkunasta ovelle, josko herra olisi naukumassa sisään. Ei sitä aina edes tajua, kuinka perheenjäseneksi lemmikki kasvaakaan. Halauksia teille. &lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Tiedän tunteen. Nyt Tikrulla on hyvä olla, autuaammilla metsästysmailla, kirmaten muiden karvakavereiden kanssa. Oma poikani jokaisella lennolla vilkuttaa pilvien päälle, hymyssä suin toteaa kissoillamme olevan nyt kaikki hyvin :) Omasta kokemuksesta tiedän, että suru vie hurjan paljon aikaa. Oli kuitenkin onni, että ehdit hyvästellä. Voimia ja kaikkea hyvää matkaan! &lt;3

marsus

Voi! Otan osaa <3 Pari vuotta sitten ite hyvästelin 17 vuotta meidän perhettä ilahduttaneen koirakamun. Pahalta se tuntuu, mutta aika parantaa <3

HannaSilinda (Ei varmistettu)

Lapsuudenperheen rakas Nappe-kissa poistui vihreämmille hiirenmetsästysmaille lähes 10 vuotta sitten, mutta käy edelleen äitiäni tervehtimässä - usein aamulla on sängyn jalkopäässä lämmin kohta Napen vanhalla paikalla. Otan osaa suruun!

kao kao
Kao Kao

Minäkin täällä itkeä pillitän teidän surun vuoksi.. Koettakaa jaksaa <3

Katii (Ei varmistettu)

Voi ei! Osanotot suureen suruun ja kissankokoiseen aukkoon. &lt;3

miisamoi (Ei varmistettu)

Voi ei :( &lt;3

Blue Peony (Ei varmistettu)

Voimia suruunne. Olen itse joutunut luopumaan monesta eläimestä ja koskaan se ei ole ollut helppoa. Pienet tassut jättävät suuret jäljet. Onneksi saitte olla paikalla, kun eron aika tuli. Sain itse kerran matkalla tiedon kissan sairastumisesta ja viimeiset päivät odotin vain kotiin pääsemistä. Kissanhoitajani ei suostunut viemään kissaa lääkäriin, oli kuulemma minun tehtäväni, ja varasin eläinlääkärin heti laskeuduttuani. Kotona kissa ryömi syliini, nuoli kättäni, kehräsi hieman ja sitten sen sydän lakkasi lyömästä. Se oli odottanut minua ja vieläkin itkettää, kun mietin, miten sen oli täytynyt kärsiä niinä viimeisinä päivinä.

Kristaliina
Puutalobaby

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ en kestä miten koskettavaa ♥♥♥♥♥♥♥♥

(itku)

Eija/Tässätalossa (Ei varmistettu) http://www.tassatalossa.blogspot.fi

Ou nou :( Osanottoni. En oo pystyny vuosiin pitämään lemmikkejä, kun se luopuminen saa mut ihan sekaisin. Eläimet on &lt;3

Ansukka (Ei varmistettu)

Meillä on 12-vuotias haukku, viime syksynä sitä lääkäröitiin paljon ja nyt se on taas kuin nuori koira. Ajatus koiran kuolemasta tuntuu aivan kauhealta, tämä on elämämme koira! Paras kaveri, uskollinen, aina odottaa kotona ja ilahtuu kun väsyneenä rahjustan kotiin. Se osaa lukea meidän mielentilat, ymmärtää meidän päivärytmin. Se tietää milloin pääsee mukaan, sa osaa nääs katsoa mitkä kengät ja minkä takin otan. Se tietää milloin on sunnuntai, tunnelma on erilainen. Sunnuntaisin se pysyy piilossa, koska aamiaisen jälkeen meillä on tapana leikata sen kynnet. Voimia teille!

Silkkitassu

Osanotot! Mä en ollut valmistautunut mitenkään Justuksen äkilliseen poismenoon. Se otti koville. Näin useita unia, joissa Justus leikki ympärilläni haamuna, juosi seinien läpi ja leijaili välillä ilmassakin. Tavallaan tahdon uskoa, että hän kävi sanomassa heipat ja osoitti olevansa onnellinen sateenkaarisillalla. Suruun ei auta kuin aika. Rakkaus ei koskaan häviä.

Merenwen

Isot osanotot! Itsekin monesta lemmikistä luopuneena tiedän ettei se koskaan tunnu yhtään paremmalta, oli tilanne mikä tahansa. Omani ovat kaikki lähteneet yllättäen, osa toki vanhoina, mutta pari nuorempanakin. Viimeisimmin sateenkaarisillalle lähti lemmikki syyskuussa ja joulukuussa ulkomaille muuttoni takia jouduin viimeisimmästäni luopumaan ja se tuntui samalta kuin lemmikki olisi lähtenyt sateenkaarisillalle vaikka pääsikin ihanaan loppuelämän kotiin ja tiedän, että sillä on kaikki hyvin. Eläinten kanssa paljon työskennelleenäkin ihmiset luulevat, että kaikkeen tottuu, mutta ei se niin mene. Ja kun oman lemmikin menettää niin se todella tuntuu todella tyhjältä. Edelleen odotan näkeväni ja kuulevani tiettyjä asioita vaikka lemmikkejä ei hetkeeen ole ollutkaan. Ja niin klisee kun onkin näin sanoa, mutta Tikrulla oli ihanat 16 vuotta <3

Vielä kerran isot osanotot sinne ja jaksamista <3

mummu (Ei varmistettu)

Meille otettiin koira ollessani kahdeksan ja se kuoli opiskeluvuosinani ollessani 23 v. Muistan sen kamalan tuskan, mitä koimme sinä lokakuisena iltana, jolloin koirasta oli luovuttava. Meni vuosia, etten voinut itkemättä kuunnella/laulaa "karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme". Lemmikin kuolema on yksi elämän suurista menetyksistä, mutta aika tekee vääjäämättä raastavan surun helpommaksi kantaa. Tärkeää on myös läheisten, tuttavien, tuntemattomien lohdutus. Sinulla on sekä oma että Silvan suru kannettavana. Kaikkea hyvää perheellesi ja jaksamista.

Devika Rani (Ei varmistettu) http://bollywoodista.blogspot.fi/

Osanottoni. Ihan hirveä tilanne, kun pitäis pakata ja muistaa kaikki ja toisaalta haluaisi vaan surra perheenjäsenen menetystä. Voimia!

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos <3 Tuntemuksissa on muuten myös jotenkin silleen omituisesti, että tuntuu... ...epäkunnioittavalta miettiä muita asioita. Että mulle niin rakas ja uskollinen ystävä on menehtynyt ja mä PAKKAAN. Että pitäisi pystyä pysähtymään ja kunnioittamaan rakkaan muistoa. Mutta pakattava on. Huono omatunto silti - että oonko mä maailman paskin emo... Niisk. Ai perse että on ikävä sitä kissaa.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Et tee väärin - suru tulee aaltoina ja pätkissä ehkä pitkänkin ajan kuluessa. Ei se, että elää eteenpäin ja pyörittää arkea, tarkoita, että surisi yhtään vähempää. Meidän kissan haudalla kasvaa muuten nykyään narsissi, joka on kaikkia muita narsisseja korkeampi. Kuvastaa mielestäni hyvin sen voimakastahtoisen kollin luonnetta:-).

Vierailija (Ei varmistettu)

Voimia puutaloon..samoja voimia tarvitaan myös täällä, sillä tänään hyvästelimme oman rakkaan kissan viimeiselle matkalle. Kisu nukahti minun ja mieheni silityksiin ja kaikki meni hyvin ja rauhallisesti. Mutta se suru...tuntuu möykkynä rinnassa ja kipuna sydämessä. Ja tämä itkun määrä. Kauhea ikävä.

Kristaliina
Puutalobaby

Osanottoni <3

Samat ovat tuntemukset. Meillä paikalla olin vain minä, mutta rauhallisesti hän nukkui pois. Paitsi mitä nyt minä häiritsin itkemällä hysteerisesti - en osannut olla yhtään tyyni ja arvokas, suru oli niin suuri <3

Ikävä on aivan järkyttävän suuri. Kun saisi edes kerran vielä upottaa sormenpäänsä siihen pehmoiseen turkkiin <3 <3 <3 Ikävä.

teerimeeri (Ei varmistettu) http://meerinmeiningit.blogspot.com

Iso osanotto! En koskaan kommentoi mitään, nyt kommentoin. Lemmikin menettäminen on ihan kamalaa. Jaksamista sulle! &lt;3

tiia_

Voimia sinne, ja jaksamista koko perheelle.

ebe

Otan osaa <3 itsekin jouduin vähän ennen joulua lopettamaan toisen koirani. Kapu ei ollut kuin viisi vuotias ja ensimmäinen oma koirani, oli todella vaikeaa sanoa viimeisen kerran heipat. Nyt pystyn puhumaan Kapusta jo itkemättä, mutta tulee edelleenkin hetkiä, jolloin toista kaipaa niin että kyynel vierähtää. Ja lähes joka päivä kuulen kun se haukkuu pihalla, kynnet kopsaa lattiaan ja öisin sänky notkahtaa niin kuin toinen yrittäisi sinne hiipiä. Ikävä on.

viiba (Ei varmistettu)

Voi ei, osanotot teille &lt;3

kolmisen vuotta sitten saattelin oman kissavanhukseni, 18 vuotiaan sellaisen, viimeiselle matkalleen. Voi sitä hysteerisen itkun määrää. :( Kun pääsin kotiin eläinlääkäristä, kaiken sen itkun jälkeen, oksensin. Suru oli niiiin fyysistä että sattui. Ja se ikävä. Se on vieläkin. Nytkin tuli kyynel silmäkulmaan kun muistelin, niisk. Ja tyhjä paikka on meilläkin, edelleen, ei kukaan voi paikata sellaista paikkaa, joka 18 vuotta on ollut täytettynä pörröisellä rakkaudella. &lt;3

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos näin yhteisesti kaikille osanotosta! Nämä empaattiset viestit ovat tuntuneet tärkeiltä tässä tilanteessa, kiitos <3

Isot surunvalittelut myös teille muille, jotka olette menettäneet lemmikin. Joko nyt tai vaikka kymmene vuotta sitten. Ei se unohdu. Suru varmasti muuttaa muotoaan ajan kuluessa, mutta rakkaat muistot ovat ikuiset. Tämä suru on yhteinen <3

Momo (Ei varmistettu)

Voi voi, lämpöisiä ajatuksia teille. Ihan todella eläin voi olla tärkeä osa perhettä. Meidän kissavanhus kuoli jokunen vuosi sitten myös juuri vähän ennen joulua. Koko perhe oli ihan surun murtama. Isä itki, vaikkei ollut oman isänsä hautajaisissa itkenyt. Äiti osti surussa ja paniikissa kummallisia joululahjoja, aattona niille vähän jo naurettiin. Lohdullista kuitenkin, että saitte olla viimeiset hetket yhdessä. Toivottavasti pystytte nauttimaan lomastanne, se on ihan luvallista!

Cpop

Voih, otan osaa ):

Tuli heti mieleen oma rakas kissani joka kuoli n.4v sitten. Ei hän vanha edes ollut, mutta sitäkin rakkaampi. Yhä mietin kuinka kaunis osa perhettämme ja lapseni elämää hän olisi ollut, jos olisi vielä täällä. Onneksi on muistot ja kuvia <3

naurulintu (Ei varmistettu)

Niin paljon voimia täältä sinne... &lt;3

Viimeisen vuoden ajalta tyhjät paikat on tulleet tosi tutuiksi. Ensin meni koira aika lailla tasan vuosi sitten, ja tuossa joulun alla kissa. Vanhoja mammoja olivat jo kumpikin, mutta silti se lähdön hetki tuli ihan liian äkkiä... Suru on ja pysyy, mutta on sen rinnalla paljon iloakin. Niin menneestä kuin tulevasta. Tänään yksi niistä tulevista ilonaiheista sisaruksineen puri mua varpaasta ja nuoli kädestä, kun käytiin katsomassa mun vanhempien uutta koiranpentua. &lt;3

Katie
Aika kypsä äidiksi

Voi ei, otan osaa minäkin. :'(

Jeba
Tuuliajolla

Tiia - Littlebigthings (Ei varmistettu) http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi

Osanottoni ♥. Oman koiran hyvästelystä on jo aikaa, mutta se viimeinen silmien sulkeminen ei unohdu koskaan.

Voi surku :( Onneksi saitte kuitenkin olla hyvästelemässä ystävän viimeiselle matkalleen. Äidilläni kävi niin, että kun he lähtivät hänen ensimmäiselle ulkomaanreissulle äidin ollessa 17-vuotias, perheen vanhahko tiibetinspanieli jäi Suomeen hoitoon. Koiraparka stressaantui niin paljon, että sai epilepsiakohtauksen ja kuoli hoitotädin syliin, eikä perhe koskaan päässyt hyvästelemään koiraa. 

Toimitus
Toimitus

Voimia koko perheelle ja lämpimiä ajatuksia täältä!

SatuKoo (Ei varmistettu)

Osanottoni ♥
Onneksi muistot on pysyviä.

NannaNopia (Ei varmistettu)

Otan osaa, voimia suruunne! Minulla täällä köpöttelee 15-vuotias koiravanhus, ja kyllä sitä usein miettii milloin hänen aikansa on täynnä. Että tuleeko vielä yksi yhteinen kesä... Päivä kerrallaan.

Pages

Kommentoi

Ladataan...