Varoitus: sisältää sietämätöntä itsereflektiota

Ladataan...
Puutalobaby

Perjantai-iltapäivänä aurinko paistaa Minä istun auton ratissa ja radiossa soi Red Hot Chili Peppers. Minulla on nahkatakki, isot korvikset ja (nykykiloille liian) piukat farkut. Mahanpohjassa kuplii epämääräisen riemukas tunne - jokin tuttu ajatus, jonka olen ajatellut viimeksi monta-monta-monta vuotta sitten.

Kunnes tajuan! Kevät 1996. Olin juuri kirjoittanut Kuusamossa ylioppilaaksi ja intoa pursuten päättänyt muuttaa Isoon Kaupunkiin. Heti viimeisen aineen (saksan) kirjoitettuani olin roudannut matkalaukkuni Kuusamon linja-autoasemalle, siitä Ouluun ja yöjunalla Helsingin rautatieasemalle. Viikissä odotti kesäksi vuokrattu opiskelija-asunto.

Kaikki oli edessä! Kesä! Elämä! Uudessa kaupungissa sain miettiä ihan kokonaan uusiksi, kuka minä oikein olen - pikkukaupungin lokerot saivat jäädä sinne susirajan tuntumaan. Otin käyttöön jopa uuden nimen: Krista Pauliina -nimestäni kutsumanimeni ensimmäiset 18 vuotta oli ollut Pauliina. Nyt päätin olla Krista. Katsoin peiliin ja totesin, että kyllä: minä olen Krista.

Festareilla vuonna x.

Nyt 16 (hui!) vuotta myöhemmin vilkaisen auton peiliin (varovaisen nopeasti, koska nykyisin kyydissä on minun lisäkseni myös se pienenpieni baby). Kyllä: Krista se edelleen siellä. Edelleen minä. Mutta nyt sekä Krista että äiti.

Uusi alku! Ihan mahtavaa. Nyt taas uudestaan saan miettiä ihan kokonaan uusiksi, kuka minä oikein olen.

Elämä on täynnä uusia alkuja. Ei se mene niin kuin joskus teininä ajatteli: että joskus pitää kasvaa aikuiseksi ja sitten on tylsää. Kun olin 19-vuotias, Helsinkiin avattiin uusi ravintola, jonka ikäraja oli 26. "Täh? Kuka edes haluaa mennä baariin, jossa on noin ikäloppuja ihmisiä", julistin.

Vaikka senhetkisen-minäni mielestä olen nyt ihan SIKAikäloppu, väitän, että elämäni on nyt jopa hauskempaa kuin silloin. Meillä nauretaan paljon ja ollaan onnellisia. Puutalobabyn isi piirtää vapaa-ajallaan hirviöitä, äiti treenaa trapetsia ja nuorallakävelyä - ei meistä sitten tämän aikuisempia koskaan tullut.

Hengenvaarassa! (perhonen varpaalla Kamputseassa)

Annan itselleni arvosanaksi ysipuoli elämisestä. Kun olen oikein halunnut tehdä jotain, olen tehnyt sen. Olen telttaillut Serengetillä,  hypännyt laskuvarjolla, suorittanut sukelluskortin vaikka en osaa kunnolla edes uida, irtisanoutunut työstäni ja lähtenyt vapaaehtoistyöhön Intiaan.

(kymppiä ei tule siksi, että muutamat parisuhdeitkut olisin voinut jättää itkemättä)

Safarilla Tansaniassa.

Uusi alku! Kesä edessä! Elämä (edelleen) edessä! Millainen Krista minä olen 35-vuotiaana äitinä? Aika löytää itseni taas uudestaan, ihanaa.

Kolme joogakarahkaa Thaimaassa. (telttailemassa & snorklailemassa Surinilla)

No myönnettäköön, yksi asia vuonna 1996 oli paremmin kuin nyt: Red Hot Chili Peppers. Ei se mitään. Väännän autoradiota lujemmalle, aurinko paistaa.

Share

Kommentit

Liisa kirjautumatta edelleen... (Ei varmistettu)

Olen käynyt raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen läpi vähän samanlaisia pohdintoja. Pakko tunnustaa, että lapsellisesti kuvittelin, että synnytys muuttaisi minua jotenkin. Eihän se muuttanut, olen ihan sama. Nyt mulla vaan on tällainen pieni hurmaava avec rinnalla. Elämä äitinä on osoittautunut hauskemmaksi kuin osasin arvata. Toki takana on vasta kolme kuukautta, edessä toivottavasti koko loppuelämä. Elämä muuttui, seikkailu jatkuu.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi mä taas en odottanut synnytykseltä muuta muutosta kuin... ...no sitä, mikä paikataan tikeillä :) Äitiydestä puolestaan pelkäsin sitä, että menetän jotenkin itseni. Mutta eihän se onneksi niinkään mene. Täällä sitä ollaan edelleen :)

SiniJnsn
FarmiFarmi

Hih, muistan kun saavuit pk-seudulle :) Käytiin yhdessä bilettämässä ja muistaakseni kerran kannoin sut reppuselässä kotiin (ei-niin-mukavat-korkokengät -dilemma) :D Pitkälle oli menty niistä ajoista kun vielä vaihdeltiin kiiltokuvia siellä kylymässä Pohjolassa...

Mä muuten myös odottelen edelleen sitä aikuiseksi kasvua :D

Kristaliina
Puutalobaby

Sini, veikkaanpa että sitä saa ihan turhaan odotella :) Jännä ajatella, että silloin kun me oltiin kiiltokuvaiässä, kaikki aikuiset tuntuivat niin... ...aikuisilta. Vaikka ne saattoivat olla samaikäisiä kuin me nyt. Ehkä nekin olivat oikeasti niin epäaikuisia kuin me, mutta silloin sitä ei vaan tajunnut :)

Jännä ajatella, että tuon Silvan mielestä me ollaan sitten Ne Aikuiset. Jossain iässä me ollaan sen mielestä ne äiti & isä, jotka tietävät KAIKEN. Ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin me ollaan ne tosi nolot mutsi & faija, jotka eivät tajua MITÄÄN :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti! Pitäisi tulostaa ja lukea joka ilta.

Kristaliina
Puutalobaby

oi, kiitos! <3

Lillinen (Ei varmistettu)

Kiitos tästä postauksesta, tuli ihan tosi hyvä mieli. Aivan huippu blogi tämä; elämänmakuinen, rehellinen, aivan ihana (vaikka varsinainen aihe aka äitiysbabypuutalo eivät ole omassa elämässäni millään tavalla ajankohtaisia) Jäin koukkuun!
Terveisin, myöskin Serengetissä telttaillut sinkkuneito 26v :)

Kommentoi

Ladataan...