Vauva vauva vauva vauva vauva

Ladataan...
Puutalobaby

Vauva.

Vauva vauva. Vauva vauva vauva vauva vauva.

Oletteko huomanneet, että mulla on tuollainen vauva? Tietäväthän kaikki varmasti, että vauva vauva vauva vauva vauva.

Voi hitsi että mä olen ärsyttävä.

Tajusin viime yönä (kyllä: taas), että mun elämä on edelleen ihan vauva vauva vauva. Voin ihan järkevästi jutella arviolta puolikkaan keskustelun, mutta sitten onnistun johonkin sivulauseeseen ujuttamaan yhden kuusikiloisen vauvan. "Niin, kun mullahan on kotona se vauva".

Ja mitä teen omalla ajallani, omana henkireikänäni? Kirjoitan blogia. Vauvasta. Ai niin, ja välillä myös neulon vaatteita. Vauvalle. Käyn vauvajumpassa ja vauvamuskarissa. Haaveilen vauvasirkuksesta.

Voi vauvan vauva sentään.

Joel on jo aikoja sitten palannut normaalielämään, ainakin siksi 8-10 tunniksi päivässä. Välillä minua ärsyttää. Siellä se menee maailmassa, istuu bussissa tai palaverissa, kirjoittaa työsähköpostia. Keskustelee konsepteista tai mistäikinänyttyössänykyäänkeskustellaankinhemmettivie. Ja täällä me ollaan Silvan kanssa kotona, että vauva vauva vauva vauva.

Hormonitko sen tekee vai mikä? Mutta ikinä ikinä ikinä mikään elämänmuutos tai asia ei ole ollut näin kokonaisvaltainen. Näin ajatukset valtaava. Kuin tämä vauva vauva vauva.

Ei se minua itseäni haittaa. Mutta voi hitsi että mä olen ärsyttävä. Missäköhän vaiheessa palaudun normaaliksi ihmiseksi? Kai joskus sentään?

Tässä on yks vauva.

Nyt lähden tanssitunnille. Teen testin. Pystynkö käymään koko reissun mainitsematta kertaakaan vauvasta? Ei yhtään keskustelua, ei yhtään tekstiviestiä, ei kännykästä tehtyä virtuaalimaailman kommenttia.

Äh ai niin paitsi imetän ensin.

Vauva vauva vauva vauva vauva vauva vauva vauva.

Share

Kommentit

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Mä niin tiedän ton tunteen. Pääsin pari viikkoa sitten aamu-brunssille, erään polttari-seurueen mukaan pariksi tunniksi ja voi vauva vauva vauva vauva vauva. Ja jumankauta, että rupesin vielä selittämään näitä imetys-ongelmia ja imetys sitä ja imetys tätä,ja neuvolassa, ja vauva vauva vauva. Tajusin, kuinka mua tuijotetaan ja että oikeastaan kukaan ei kuuntele...mikä fiilis.

Ja musta ei pitänyt tulla tällanen!

Mut hyvää vauva vauva vauvaa sinne :D

Mindeka
Ma-material Girl

Ja muuttuko tilanne edes silloin, kun pääsee pitkästä aikaa töihin? No, ei ainakaan minulla. Vauva, vauva, vauva ja vielä kerran vauva. Mitenköhän se mun vauva pärjää siellä?

:D

Jennuliini (Ei varmistettu)

Juu ja ensimmäistä kertaa kun olin tossa ulkona tuulettumassa kaverin synttäreillä (poika 2kk), niin vauva vauva vauva yksi siideri vauva vauva vauva....... :D Päätin, etten lähde illanviettoon, ennenkuin olen pikkasen rauhoittunut.... :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Elämä palaa suht normaaleihin uomiin sitten, kun vauva osaa tehdä itse voileivän ja pyyhkiä pyllynsä. (ei sillä leivällä, silloin on vielä vauvavauvavauva..)

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin tuttua, että hävettää! :-D Ja tosiaan miten se mies pärjää työpäivän ilman vauvatiedusteluja?! Se täytyy olla nää hormonit...
-Suvi

Neenee (Ei varmistettu)

I feel u!:D

Seregi
Sekaisin Seregistä

Mua pelottaa. Et sitku, joskus saan vauvan niin mun päässä naksahtaa ja olen vaan et vauva vauva vauva...ja unohdan urahaaveet ja muun elämän

Miitu (Ei varmistettu)

Jep :D Aloitin kodin ulkopuolisen elämän näin puolentoista vuoden tauon jälkeen, ja homma alkoi heti "tyttö valvotti yöllä kolme tuntia", "mitä nyt on viimetteeks oppinu", "synnytys ei menny niinku strömsös" jajajaja... Sen tajuaa, mutta sitä ei voi estää. Tuska. Ei ne urahaaveet ym. mihinkää oo kadonnu, mut jotenki se vauvavauvavauvavauva on ujuttanu ittensä kuvioon mukaan.

Seregi
Sekaisin Seregistä

Hahhaaa...mielikuva Strömssö-synnytyksestä

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä huomasin tän jo raskausaikana. Tarkoitus oli tosiaan itselläkin olla aikuinen ihminen jonka elämä ei pyöri solukertymän ympärillä alusta asti, mutta niin vaan sitä elämä kutistui aika äkkiä siihen että kun kysyttiin mitä kuuluu niin raskausvaivat oli ekana kuulumislistalla. MITÄH?!

Toki nyt vielä uskottelen itselle että kun jätkä on alle kuukauden niin muuta ei vielä elämään tarvi kuuluakaan kuin imetystä, nukkumista, kotona lönimistä ja raskauskilojen karistelua.

Paitsi illalla mennään leffaan ja vauva menee hoitoon mummille. En kertaakaan edes aio ajatella miten niillä menee koska tietysti menee hyvin eikä tarvi hätäillä. ..ehkä.

Kristaliina
Puutalobaby

Hehee, vähänkö nauratti nämä "imetysongelma-avautumisia polttareilla" -esimerkit :D Voin nii-iin kuvitella itsenikin tuollaisiin tilanteisiin, ja varsinkin just yhden tai kahden siiderin jälkeen...

Ja niin, minusta ei tosiaankaan pitänyt tulla tällaista, en ollut mitenkään "vauva-ihminen" ennen tätä omaani. Huh sentään :) Syytetään hormoneja!

Joo, Seregi, näin tässä tosiaan näyttää käyvän :) Mutta todennäköisesti tuo muun elämän unohtaminen on vain joku väliaikainen naksahdus päässä ja tilanne siitä sitten vähitellen tasaantuu. Ainakin mä kuvittelen niin :) Ja se oma persoona on kuitenkin sitten siellä alla, ei tässä ihmisenä pääse kuitenkaan muuttumaan erilaiseksi - ei siitä omasta persoonastaan niin helposti eroon pääse :D ...niin kuin mm. täällä pohdin...

Omalla kohdallani ehdin tehdä sitä "uraa" ja nähdä maailmaa sen verran pitkään ennen tätä "vauvautumista", että tämä tämänhetkinen märkäpahvilaatikkopäisyys ei edes harmita, naurattaa vaan. Ja toiset tekee tietty niin, että eka lapset nuorena ja sitten jää aikaa sille muulle elämälle ja uralle. ...että pelätä ei varmaan tartte, mutta itselleennauramisen taito on tässä elämäntilanteessa (hih ja tietty muissakin) hyvä hallita :)

Vierailija (Ei varmistettu)

"Hormonitko sen tekee vai mikä? Mutta ikinä ikinä ikinä mikään elämänmuutos tai asia ei ole ollut näin kokonaisvaltainen. Näin ajatukset valtaava. Kuin tämä vauva vauva vauva."

Tuo lausahdus on NIIIIIIIIIIN osuvasti kirjoitettu! huh.. Täälläkin vauvavauvavauvavauva:illaan.. ihan liikaa.

Maria | Sulassa sovussa (Ei varmistettu)

Osui ja upposi! Puolustukseni täytyy sanoa, että kai sitä jokaisella on vohkaamisen aiheensa, miksei meillä höperöillä mammoilla vauvamme ;)...?

Jyviä ja ohdakkeita

Vauva-vauvasta siirrytään sujuvasti lapsi-lapseen. Miten on nukuttu, sairastettu, mitä päiväkodissa tapahtuu jne. Esikoinen on eskarissa, ja jutun aiheet sen kun monipuolistuu: lelut, kaverisynttärit, kiusaamiset, kouluvalinnat...

Ja osaa ne isätkin! Just kuuntelin tässä sivukorvalla, kun pari miespuolista työkaveria jutteli lastensa kuivaksi oppimisesta, ihan rehellistä kakkapuhetta lounaspöydässä...

Jyviä ja ohdakkeita

Ja muuten ihan kaikkein pahimpia vauvavauvoja on isovanhemmat!!! Ristittiin parin  hurahtaneen lapsenlapsia saaneen työkaverin työhuone suoraan Mummolaksi. :)

Annuska (Ei varmistettu)

Täällä pitäis olla tykkää-nappi. Olis tullu monta tykkäystä kaikille kommenteille.
Puolentoista vuoden jälkeen on edelleen ihan vauvavauvavauva... eikun itse asiassa se on nyt kyllä taaperotaaperotaaperotaapero. Se meni tänään hoitoon, mä menen ylihuomenna töihin. Ja toivon, et joku tekee äkkiä jotain radikaalia jos mä oon sielläkin ihan taaperotaaperotaapero.

Alfiina (Ei varmistettu)

Hei Kristaliina,

Vihdoinkin saan aikaiseksi kommentoida. En muista, miten törmäsin tähän blogiin, mutta enpä muista aikoihin nauraneeni tietokoneen äärellä niin monta kertaa ääneen! Mieleen pulpahtelee asioita - ja unohduksia - esikoisen alkutaipaleelta, joka oli vähän kivinen, kun me vanhemmat oltiin niin pihalla ja synnytyskin karmea (sieltä toisesta ääripäästä tosin: kaksi viikkoa yli lasketun aja, ja raju käynnistys). Vauva-aika on ihmeellisen ihanaa ja intensiivisyydessään vertaansa vailla. Siitä kannattaa nauttia - vaikka niin, ettei tunne syyllisyyttä vauva vauva vauva -puheesta; kyllä muusta ehtii vielä puhua. Olen kahden tyttölapsen (-07 ja -10) äiti, ja nuorempi on edelleen meille vauva, myös omasta mielestään: "Ootko sää jo iso tyttö?" "EI! Viija äitin vauva!" :D Kaikkea hyvää teille!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei!

Mulla ei ole vauvaa. Ystävillä on. En ole koskaan ajautunut keskustelun ulkopuolelle, koska muut olisivat alkaneet keskustella inside-juttuja vauvoista. Kiitos heille siitä.

Mutta miljoona kertaa mieluummin kuuntelen vauvan koliikkijuttuja, puklailuja ja ensimmäistä hymyä koskevaa selontekoa kuin sitä, miten paljon kaloreita on ruoassa joka on tarjolla, miten pitää suunnitella sitten lounas myöhemmin ja kuinka paljon on kulutettava kaloreita, jos nyt syö tämänkin voipullan. Ja näitähän tuttujakin on. Mutta miten voimia kuluttavaa sellaisen pohtiminen on?

Vauvan ymmärrän. Se on ihan eri juttu. Ja jos en jaksa kuunnella, niin ehkä tulee tavattua äitiä sitten aavistuksen harvemmin, mutta eihän sillä äidillä ole paljon muuta mielessä, kun se elämä pyörii sen vauvan ympärillä. Ja parisuhteen, ehkä. Ehkä raha-asioiden. Ystävät on lähellä, koska ystävät välittää juuri sinusta.
Useinhan on niin, että jos on samassa elämäntilanteessa, kuuntelee paljon helpommin näitä asioita. Myös ruokien rasva- ja sokerimääriä. Summa summarum: ilmiselvästi en ole dieetillä itse. Mutta siltikään vauvajutut ei haittaa. Hui.

Kristaliina
Puutalobaby

Samoin mä oisin tarvinnut tosi monta tykkää-nappia näille kommenteille, hih!

Viimeisellä Vierailijalla(kin) on hyvä pointti: ihan samalla tavalla joku voi vouhottaa jokaista syömäänsä ruokapalaa. Mistäköhän vielä vouhotetaan mieltä vailla niin kuin vauvoista...? Urheilusta! Graah! :D

Mä yritin kerran erään henkilön urheiluvouhotukseen (istuttiin kahdestaan suljetussa tilassa - autossa) vaihtaa jatkuvasti puheenaihetta tyyliin "niin, muahan ei itse asiassa mitkään urheilujutut kiinnosta eikä mieskään seuraa mitään muuta kuin möhköpainia". Mutta hänpä kokikin sen vain haasteena: sain väkipakolla 45 min saarnan espanjalaisesta (?) potkupallosta. Hän ei voinut ymmärtää, että jos ei kiinnosta, ei vaan kiinnosta :D

Hitsi kun silloin vielä ei ollut tuota vauvaa - oisin niii-iii-iin vastannut kakkavaipoilla!

Kristaliina
Puutalobaby

...ja kiitos kivasta palautteesta, Alfiina! Kiva, kun löysit tänne ja myös "korkkasit" kommentointitoiminnon! :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Nämä sun kirjoitukset ne hymyilyttää aina vain :) Hei mä luen näitä, vaikka pelkään vauvoja!

Kristaliina
Puutalobaby

Hehee, niin mäkin ennen pelkäsin... Ja pelko selvästikin oli ihan aiheellinen, koska vauva vauva vauva vauva vauva :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Silloin kun mulla ei ollut vauvaa, kuuntelin kyllä erittäin suurella mielenkiinnolla ystävien vauvajuttuja, ei ne musta olleet epämielenkiintoisia juttuja ollenkaan. Kyllästytti enemmän juuri ihmisten työjutut (herrajumala plääh!), kalorijutut, kännijutut ja meikkijutut. Vauvajutut oli moniin muihin aiheisiin verrattuna varsinaisia seikkailukertomuksia, etenkin synnytysjutut! Ja kasvatuspohdinnat! Jokaisella tosiaan on oma kohkaamisen aiheensa, kenellä jeesus, kenellä työpaikka, kenellä opiskelut ja kenellä mitäkin. Lapsijutut on yleensä sieltä kiinnostavimmasta päästä. Varsinkin kaikki ne hassut jutut mitä lapset laukoo. Aion olla niin vauvavauvavauvavauva kuin vaan huvittaa. Ja silti mulla facebookpäivityksiä ilman vauvaa, joskus. Olen jopa käynyt jollain (4 tunnin) kurssilla pari kertaa mainitsematta että mulla on kotona vauva! Se tuntui TOSI oudolta! Että moi, mä oon mä sitä ja tätä. Enkä HEI! MULLA ON VAUVA KOTONA!

(Ei varmistettu)

Älähän sure, mun lapsi on 2 vee ja olen ollut kohta 9 kk töissä ja edelleen koen vaikeaksi keksiä elämästäni mitään parempaa kertomista kuin tuo universumini keskipiste. Kärsivätpähän nyt sitten kaikki, mutta kun se on NIIIIN mahtava tyyppi!

Niin, ja blogikin on samasta aiheesta:

www.harakanpesassa.blogspot.com

hmm (Ei varmistettu)

Taidan olla vähemmistöä siinä, ettei minulle tuota ongelmia olla puhumatta lapsesta.. Lapsen syntymän jälkeen tein tietoisesti "töitä", etten puhu vauvasta kun lähden tapaamaan kavereita, ellei sitten tule erikseen joku juttu, joka on ihan pakko kertoa tai että minulta kysytään jotain. Vaikka lapsi on elämäni keksipiste, tiedän ettei muita, etenkään lapsettomia ystäviäni, kiinnosta hänen asiansa äärettömiin. Peilasin asiaa myös aikaan ennen lasta: en minä olisi jaksanut kuunnella äitien vauvajuttuja loputtomiin töissä, tai yhteisissä riennoissa, vaikka kohtuulisissa annoksissa ne ovatkin hyvä ja kiinnostava puheenaihe. Vaikka lapsesta voisi keksiä juteltavaa vaikka maailman ääriin asti, ihan muistakin aiheista keskustelu oli jo alussa yllättävän helppoa – ja piristävää. Ilmeisesti minulta puuttuu joku hormoni, koska minusta on tosi ihana olla puhumatta lapsesta kun lähden käymään jossain ja vaan keskittyä kaikkeen muuhun. Toki lapsesta puhuminen on ihanaa, mutta teen sen sitten mieleluummin melko samanlaisessa elämäntilanteessa olevien tai perheen kanssa.

hmm (Ei varmistettu)

Lisätäkseni vielä yllä olevaan kommenttiini, että pidin raskauden alusta lähtien blogia aina lapsen kaksivuotispäivän tienoille asti, jossa sain purkaa asioita sydämeni kyllyydestä ja sitä sai käydä lukemassa ystävät ja perheenjäsenet, joita asia kiinnosti. Se oli oikein toimiva hörynpurkauskeino. :)

Sirkusta (Ei varmistettu)

Hei, tää tulee nyt niin myöhässä, mutta pakko silti kommentoida! Jos vielä kiinnostaa vauvasirkus, niin vastaus löytyy Lauttasaaresta sirkuskoulu Woltista. Ihan pikkuruisille ei ryhmiä ole, mutta 2-vuotiaasta alkaen on ryhmiä, joihin lapsi osallistuu aikuisen kanssa. Näissä siis keskiössä lapsi, ei se aikuinen. On hurjaa miten nopeasti nämä pienet oppivat ja usein lapsilla on selkeä taipumus johonkin lajiin: toiset oppii kävelemään vaijerilla, toiset on trapetsill akuin kotonaan, toiset seisoo yhtä tukevasti käsillä kuin jaloilla ja toiset on petoja trampoliinilla. Ja hauskaa on kaikilla. Suosittelen naperosirkusta lämpimästi :)

Kommentoi

Ladataan...