Viisi kertaa minä (osa 5: kuolemanpelkoa Afrikassa)

Ladataan...
Puutalobaby

Kiihkeän kesäjatkiksen viides ja viimeinen osa alkaa!

Jos tämä olisi oikeaa chick lit -kirjallisuutta, tässä osassa luultavasti paljastuisi, että se Mr. Right olisi ollutkin koko ajan siinä vieressä ("kukapa olisi arvannut, että vanha kunnon parasystävä-Josh onkin minulle se elämän mies"). Tai vähintäänkin nyt kai kuuluisi hääkellojen soida ja elämän seestyä.

Mutta hei - tämä on elämää, eikä elämä aina noudata draaman kaarta. Ja päivämäärät tulivat Facebookissa annettuina. Tänä nimenomaisena päivänä nimittäin:

 

17.7.2010

Joelilla on malaria ja se meinaa kuolla.

(mutta noin niin kuin muuten meillä menee ihan hyvin)

Ollaan täällä Tansaniassa, Sansibarilla ja pienessä kämäisessä bambuhutissa. Etsittiin halvinta ja rauhallisinta paikkaa, ja tänne päädyttiin, jonkun pikkukylän perukoille. Ensimmäinen viikko oltiin safarilla Serengetillä, Ngorngorolla ja Tarangirellä - mahtavaa! Nähtiin elefantteja, seeproja, antilooppeja, puhveleita, kirahveja, gnuita, virtahepoja... Ooo ja parikymmentä leijonaa. Oltiin niin huippuonnekkaita, että nähtiin jopa the kill: leijona vaani antilooppia pienen maastotien yli, suoraan jeeppimme edessä.

Leijona kyyristyi hitaasti kuin meidän Tikru kärpästen edessä. Se vaani, hyökkäsi ja...

 Mur!

Kuolemisista puheen ollen: Joelin malaria ei ole edes ensimmäinen kerta, kun tällä reissulla pelätään kuolemaa.

Ngorongorolla ollaan pystytetty teltta vähän erilleen muista leirintäaluuen teltoista, sellaiselle romanttiselle paikalle puun alle. Ollaan korkealla kraaterin kyljellä, tuulee ja on kylmä. Hehe, täällä sitä palellaan päiväntasaajalla. Kun ollaan menossa nukkumaan, safarikuski hiipi supattamaan teltan ovesta: puhvelilauma lähestyy, olkaa sitten ihan hiljaa.

TÄH?

 Älä pystytä telttaasi tähän.

Hetken kuluttua teltan ohuen kankaan läpi alkaa kuulua puhveleiden sorkkien kopinaa ja ruohonrouskutusta. Ääniä kuuluu enemmän ja enemmän, pian tajutaan jääneemme yksin puhvelilauman keskelle. Makaamme kauhuissamme hiljaa teltan sisällä, käpertyen yhteen ja suojaten päitä kyynärpäillämme - siitä ei olisi kyllä mitään apua, jos tuhatkiloiset eläimet päättäisivät rynniä meidän päältämme.

Kukaan ei voi tulla meitä auttamaan. Täällä me ollaan lauman keskellä ihan yksin.

Tuuli yltyy ja yltyy. Samoin pelko. Puuskat tarttuvat telttaan kovemmin ja kovemmin, puhvelit korahtelevat. Sitten: koko perhanan telttakangas repeää! Päällyskangas jää narujen varaan lepattamaan tuuleen valtavaksi viiriksi, puhvelit hermostuvat. "Voi ju*malauta, me kuollaan!", ajattelen. Ei uskalla edes kuiskata, tuijotetaan vain toisiamme ja maataan jäykkinä paikoillaan. Jos puhvelit säikkyisivät tuulessa lepattavaa kangasta ja lähtisivät laumana juokemaan.... No, meistä ei jäisi jäljelle mitään, mitä vakuutusyhtiö voisi kuljettaa arkussa kotiin.

Itkisin, jos siitä ei lähtisi liian kovaa ääntä. Ajattelen äitiä ja kotia ja kyllä: elettyä elämää filminauhamaisesti, ihan niin kuin kliseisesti sanotaan.

Ajattelen mahdollisuutta, että täältä lähdetään vammautuneena. Ajattelen mahdollisuutta, että vain toinen meistä selviää.

Tunnit matelevat. Kuuntelemme rouskutusta ja korahtelua. Sitten vähitellen aamun valjetessa korahtelu vähenee. Toisaalta ruohonrouskutus kuuluu aivan kankaan vierestä, mutta se on jotenkin erilainen kuin yöllä.

Joel uskaltaa jo kuiskata: "Hei nyt mä kyllä jo kurkistan ulos".
"ÄLÄ",
minä huutokuiskaan.

Joel avaa teltan (tai sen sisäkankaan, mitä teltasta on jäljellä) vetoketjun:
"SEEPRA!", Joel puhkeaa hysteeriseen nauruun.

Kohta tulee safarikuskikin meitä katsomaan:
"Are you all right?"

Nojoo, mitä tuohon nyt sitten vastaisi. Ollaan ihan ok sillä tavalla kuin yleensäkin sellaiset ihmiset voivat olla, jotka ovat juuri jääneet puhvelilauman jalkoihin.

Kuvan puhvelit eivät liity tapahtumiin.

 

*******

Ai niin joo, se malaria.

Ollaan käyty edellisenä päivänä snorklailemassa koralleilla, ja iltaruoalla Joel alkoi yhtä äkkiä valitella huonoa oloa. Auringonpistos? Olo pahenee valtavalla vauhdilla. Ruoan jälkeen kohti omaa bambuhuttia kävellessä Joel on jo ihan romuna.

Nooh, malarialääkkeitä on syöty, eli tuskin tässä mitään pahempaa...

Parin tunnin päästä Joel tärisee ja kuumetta on jo yli neljäkymmentä. On yö, mitä tässä voisi oikein tehdä. Käyn kurkistelemassa pariin otteeseen hutin ulkopuolella, jos näkisin jonkun ihmisen... Mutta ei, pimeää ja hiljaista. Ollaan sellaisella alueella, että pimeyteen yksin lähteminen ei olisi turvallista.

Taas maataan hereillä ja odotetaan aamun sarastusta. Joel on kamalassa kunnossa, mutta onneksi koko ajan tajuissaan.

Heti, kun pimeys vähän väistyy, lähden bambuhuttien takaiseen pieneen ruokakojuun katsomaan, jos sieltä löytyisi joku. Ravintolan lattialta pomppaa nukkumassa ollut mies. Vähän elekieltä ja mies ymmärtää, soittaa alueen omistajalle.

Omistaja saapuu pian autollaan ja sanoo vievänsä meidät sairaalaan. HETI. Sairaala on kaupungissa, matka kestää pari tuntia.

Sairaala on juuri sellainen, mitä afrikkalaiselta sairaalalta voi kuvitella. Kaikkialla makaa valittavia ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Hyttysiä kaikkialla. Okei jos malariaa ei ollut ennen niin nyt ainakin se tulee.

Joelilta otetaan malariakokeet. Mutta huonoksi onneksi kuume on juuri silloin laskenut. Kokeen tulos on negatiivinen. Joel saa epämääräisen läjän lääkkeitä ja lähdemme ajamaan parin tunnin matkan takaisin. Huh, ei ollut malariaa. Joelin olokin on jo parempi.

Paitsi että muutaman tunnin päästä kuume taas nousee. Hetkessä Joelin kunto taas romahtaa ja se makaa bambuhutissamme; uudelleen tärisevänä ja yli 40 asteen kuumeessa.

Kylältä löytyy sairaanhoitaja ja englantia puhuva mies tulkiksi. Sairaanhoitaja on varma: ihan selvä malaria. Sitä ei kuulemma näy välttämättä kokeessa silloin, kun kuumekohtaus ei ole päällä. Koska oireet alkoivat? Kohta vuorokausi sitten. Olisi kuulemma kiire takaisin sairaalaan - malaria voi tappaa vuorokaudessa.

Jostain syystä alan lukea käyttämämme Malarone-malarialääkkeen tuoteselostusta. Hetkinen! Hei tässä sanotaan, että malarian ehkäisyyn ja hoitoon. Malarian hoitoon otetaan (muistaakseni) viisi tablettia päivässä kolmen päivän ajan. Ota tästä! Ojennan Joelille viisi tablettia.

Ja oho: parin tunnin päästä kuume on laskenut jo huomattavasti. Aamulla on enää vähän lämpöä. Pariin päivään on kuitenkin turha kuvitella muutamaa askelta pidempiä kävelymatkoja.

Joel syö lääkekuurin loppuun ja on Suomessa tarkkailussa vielä palattuamme. Malaria ei onneksi enää uusi.

Me selvittiin!

*******

Seuraavana yönä minulla alkaa vatsatauti. Se kestää kaksi viikkoa.

 

 

Sarjan aiemmat bloggaukset:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-1
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-2-toololaiselamaa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-3-kriisissa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-4-meidan-elamaa
 

ja haaste:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/haaste-millainen-olit-mita-ajattelit

 

Share

Kommentit

Nalai (Ei varmistettu)

Ai kauheaa, onneksi olette molemmat vielä hengissä! Enpä itse ikinä olisi tuollaiselle reissulle uskaltanut, pointsit teille rohkeudesta! Mauritius on nähty mutta sen lähemmäksi Afrikkaa en taida rohjeta.

Ihana lukea näitä muistoja vaikka vähän tällä kertaa hirvitti...

riika. (Ei varmistettu)

Näitä on tosi kiva lukea!

saisiko sulle antaa lisää päivämääriä (: ?

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihihi no miksipä ei jossain vaiheessa :D ...mutta ehkä hetken tauon jälkeen, pelkään että joku lukija jo kyllästyykin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Eiii, mä en halua, että tää loppuu!! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hihi! :)

kao kao
Kao Kao

Huiii, ihan liian jännittävä päätösosa! Nyt sun on pakko ottaa joku random-päivä tai kirjoittaa vaikka teidän hääpäivästä uusiksi :D 

En tiedä olisiko saanut, mutta en voinut olla hyrähtämättä ko luin ensin tuon voikamala fiiliksellä kunnes hehkutat lopussa jeemeselvittiin, mutta teksti katkeaakin ja saa päätöksen nomuttasittenmäsainvatsataudin! Oli jotenkin niin karu, että se jo vähän nauratti.

... Olipas hienosti selitetty, tänään tosiaankin ongelmia kirjallisten tuotoksien kanssa

hehe (Ei varmistettu)

Luin tosta kommentista, että luit tuon VOIMAKALA fiiliksellä.. ja mietin että jaahas, taas joku uusi hipsteritermi jota en tunne mutta kuulostaapa kivalta ja mitähän se sitten tarkoitaneepi.. kunnes luin tuon sanan uudestaan.

Haha! Muutit tällä juuri huonon hetkeni hyväksi ;)

Hmm, tässä onkin pohtimista. Millainen fiilis olisi voimakala?

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Eehhehee, niin mäkin luin! :D Piti ihan hieraista silmiä!

somewhere
little stories

Hui miten tapahtumarikas reissu. Piti ihan hengitystä pidätellä sekä puhveleiden että malarian kohdalla. Onneksi molemmat päättyi kuitenkin hyvin :) Elämäsi on kyllä tosiaan seikkailullista, ihan hengästyttää :D

Ja minuakin ihan harmittaa kun "jatkis" jo loppuu. Sait pidettyä kyllä koukussa ;)

Stellina (Ei varmistettu)

Nyt kyllä tahtoisi lukea, miten tuosta pisteestä olette päätyneet tähän päivään, tähän elämätilanteeseen. Muuten loppuu jatkis kesken :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hitsi mä oon ollut kahden vaiheilla tämän kanssa - että pitäisikö kirjoittaa sellainen "kuinkas sitten kävikään" -lopetus, joka veisi tähän päivään. Mutta toisaalta tuntuu, että olisiko se sitten sellainen antikliimaksi: nojoo ja sitten raskaustesti näytti plussaa ja tässä sitä ollaan -tyyliin :)

Mutta minäpäs näin ensihätään teen niin, että linkkaan tähän blogini ensimmäisen kirjoituksen. Se taitaa itse asiassa kertoa melkein kaiken :)

Tuareginna (Ei varmistettu)

Mainio jatkis. Ja blogi.
Mutta uh! Malaria toi mieleen alkuvuoden, jolloin olin Silvan ikäisen lapseni kanssa Afrikan west coastilla ja penska sai sitten sen malarian: horkkakohtaus keskellä yötä, klinikat kiinni, laihtui neljäsosan painostaan... Noin kuukauden toipumisen jälkeen tosin oikein mainiossa vedossa, joten ei siinä mitään. Hieno manner, paska tauti.

Kristaliina
Puutalobaby

Hui! Hurja tauti tuo - ja ilmeisesti Afrikassa niii-iii-iiin paljon yleisempi kuin Aasiassa. Mekin syötiin malarialääkkeitä ja käytettiin pitkähihaisia vaaleita vaatteita iltaisin ja hyttysmyrkkyä, eikä niitä hyttysiä edes näkynyt kuin muutama koko matkan aikana... Ja silti se tuli! Eihän siihen tietysti tarvita kuin yksi pisto...

Voin vain kuvitella tuon huolen lapsesta, itse olisin varmaan ihan sekopäinen tuollaisessa tilanteessa. Olitteko isossa kaupungissa vai pitikö lääkäriin matkustaa? Tuota mä just mietin meidän ensi talven matkaa ajatellen - ehkä pitäisi valita matkakohteet kuitenkin niin, että lääkäriin pääsee tarvittaessa suht helposti.

Onneksi lapsi toipui! Huh sentään.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Heh, ei tosiaan mikään siirappinen lopetus kesäjatkikselle. :D Kauheita kokemuksia, mutta onneksi niistäkin selvisitte!

Näissä muisteloissa on ollut kyllä juuri parasta se, ettei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun siis esim. kirjoissa on usein joku siirappinen tai muuten vaan nyyhky loppu, niin näistä ei voi mennä yhtään sanomaan. Itselleni sattui kyllä osumaan melko siirappinen loppu, mutta ehkä se tällaiselle aloittelijalle olikin ihan jees; en olisi varmaan osannut kirjoittaa malariasta ja vatsataudista, saatikaan sitten puhvelilauman hyökkäyksestä yhtä elävästi kuin sinä. Kiitos! :)

Kristaliina
Puutalobaby

Hih tuo nyt vaan johtui tuosta päivämäärästä, malarian keskelle olisi ollut vähän vaikea saada siirappia. Tai no... "Ja hän katsoi syvälle noihin kuumehouruisiin silmiin ja ajatteli, että kyllä: tämän miehen kanssa haluan elää koko elämäni" :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Sen verran koukuttavaa kamaa että pakko on ryhtyä itsekin muisteluhommiin. Vanhat albumit on kaivettu esiin ja skanneri on jo lämpenemässä... ;)

Kristaliina
Puutalobaby

Hieno homma! :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Hahaa, eka osa täällä!

honeychile

Heh, mä oon yöpynyt ton samaisen puun juurella... vähän kauempana tosin. Mutta meni ne puhvelit siitäki yöllä ohi. Minä en tosin tiennyt tästä mitään, kiitos korvatulppien, mutta ilmeisesti se oli ollut aika kuumottava kokemus :D Mutta kyllä muakin vähän jännitti nukkumaan mennessä, kun ne puhvelit siinä vietti aikaa. Enemmän ehkä tosin jännitti ne konekivääreillä varustautuneet vartijat - vartioipa ne sitten ihmisiltä tai puhveleilta, pimeässä ei kannattane ammuskella...

Kristaliina
Puutalobaby

Eikä! Pieni maailma :)

Meillä oli konekiväärityyppi vain kävelysafaripäivänä mukana, muuten pyssymiehiä ei nähty. Mutta juu ihan kiva, että eivät sitten kuitenkaan alkaneet näitä puhveleita tulittamaan, oltais oltu mukavasti siellä puhveli- ja luotisateessa, jaiks :)

Mammara

Huhhuh! Aika jännitysnäytelmä tuo teidän Afrikka! Sulla on ollut kyllä tapahtumarikas elämä. Mutta en muuta olisi susta kuvitellukkaan! :)

Jatkisosia odotellessa!

Mä aloitin kirjoittamaan mun elokuuta 1999. Se oli, hmm.. tunteikas kesä... Huomenna postaan sen. Tänään kirjoitin ensin toisen, vähän kevyemmän, saamani haasteen. Siellä on sullekin pari tunnustusta! <3 

Kristaliina
Puutalobaby

Tsihih välillä kyllä tuntui, että etenkin tuolla ihmissuhderintamalla ois riittänyt vähän vähemmätkin käänteet :)

Kaunis kiitos kivoista haastetunnustuksista, ja innolla odotan muistelmapostauksia sieltäkin!

Maarit_s (Ei varmistettu)

Eiiii! Joko tää loppu? We want more! We want more!!... :D

Kristaliina
Puutalobaby

Vau onpa oikeasti hienoa kirjoittaa, kun saa tällaisia kommenteja. Hitsi että tulee hyvä mieli!

PSK
Insert Cool Phrase

Mä tiedän, mitä mä toivon sulta joululahjaksi!!! ;)

Kristaliina
Puutalobaby

puhvelin? :)

PSK
Insert Cool Phrase

Seepra mielummin! :D

Kristaliina
Puutalobaby

huh, hyvä - se on huomattavasti helpompi paketoida kuin puhveli :D

Annalehto (Ei varmistettu)

Onko Tansaniass vaikeampaa matkutaa kuin esim kaakkois-aasiassa? Entäs hinnat? Onko halpoja Afrikan sisäisiä lentoja?

Kristaliina
Puutalobaby

Mä en ehkä osaa ihan tyhjentävästi vastata tähän, koska Aasiassa oon liikkunut niin paljon ja Tansaniassa/Afrikassa vain tämän yhden kerran. Ja Tansaniassa ei liikuttu busseilla/junilla vaan lennettiin (ajanpuutteen vuoksi) Sansibarille ja takaisin...

Majoitukset otettiin Tansaniassa samaan tapaan Lonely Planetia selaten ja ilman ennakkovarailuja niin kuin Aasiassakin, ja kaikki sujui ihan hyvin. Hintataso, hmmm... mun muistikuvien mukaan kalliimpaa kuin Intiassa mutta edullisempaa kuin Vietnamissa (joka oli mun mielestä yllättävän kallis). Mutta sekin tietty riippuu esimerkiksi ajankohdasta - Vietnamissa oltiin just joulun/uuden vuoden aikaan... Käsittääkseni bussit/junat toimivat suunnilleen Aasia-tyyliin luotettavuudeltaan ja hinnoiltaan :)

Lennot Tansaniassa olivat muistaakseni kohtuuhintaisia, siksi just lennettiin Kilimanjarolta Sansibarille (muistaakseni pääkaupungin kautta) eikä lähdetty bussilla/lautalla. Kone oli sellainen pieni ja vähän jännittävä propellikone, muistaakseni noin 10-paikkainen :)

Safari oli ihan hurjan kallista - kalleinta, mitä matkalla ikinä missään olen tehnyt. Mutta se onkin tietysti sellainen "kerran elämässä" -juttu ja nimenomaan se oli se, mitä haluttiin tehdä. Otettiin vielä oma jeeppi, jossa oma kuski/opas ja oma kokki. Ajateltiin, että kun kerran noin kauas ja noin kalliilla lähdetään, ei haluta viettää safariamme joidenkin stetson-jenkkien (anteeksi stereotypiani, mutta sellaisia oli siellä paljon) kanssa. Omalla jeepillä sai itse vastata omista aikatauluistaan safarilla ja pystyttiin esimerkiksi pysähtymään pidemmäksi aikaa eri paikkoihin, jotta Joel sai piirtää meille poseeraavia kirahveja :)

Safarin huono puoli oli kuitenkin se, että en jälkeen Sansibar ei tuntunut oikein miltään. Tuli vähän sellainen "nääh, no biitsejä me ollaan nähty aika paljon ennenkin" -fiilis. Safari nimittäin oli niin-niin-niin huikean ainutkertaista, että siihen ei oikein voi verrata mitään muuta :)

Anomuumi (Ei varmistettu)

Jooooo, täällä yksi ihan anomuumi lukija kans liittyy surukuoroon, että joko tää hauska tirkistely sun elämään on ohi :D Lisäääää!

Voihan se olla vähän friikkiä että jotkut ihan ventovieraat tyypit lukee ja fiilistelee ja vaatii lisää, mutta ehkä se vähän ilahduttaakin. :)

Kristaliina
Puutalobaby

Ehdottomasti ilahduttavaa eikä (mulle) yhtään friikkiä :) Mä en edes osaa ajatella näitä niin, että joku tirkistelee, vaan niin, että kerron kertomuksia ja on hurjan kiva, jos joku tykkää kuunnella - vähän niin kuin vaikkapa työpaikan ruokapöydässä, mutta nyt vaan täällä :)

...eli kiitos! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

mua kiinnostais lukea noista teidän matkoista/seikkailuista enemmän :) sun omista tai yhdessä tehdyistä :)

Päädyin tänne tuon Unelmamatka postauksesi kautta. Mua vähän innostais tehdä tälläinen samanlainen lähimenneisyys -kirjoitusprojekti. Sun tekstejä oli erityisen mukava lukea, koska ollaan about samanikäisiä ja molemmat pyöritty Helsingin yössä samoihin aikoihin. Mulla ei vaan jostain kumman syystä oo oikein  mitään kuvia näiltä vuosilta. En oikein tiedä mistä niitä hakeakaan...menee puolet koko ilosta.

Kristaliina
Puutalobaby

Nappaa ihmeessä haaste vaikka noilla samoilla viidellä päivämäärällä! Kirjoittaminen (ja kuvien etsiminen - alkuvuosilta niitä ei ollut tietenkään edes sähköisinä olemassa, vaan piti skannailla...) oli tietty aikaavievää, mutta ihan hurjan palkitsevaakin jotenkin - oli jotenkin itsellekin opettavaista paneutua hetkeksi oman menneen elämän tunnelmiin :)

Suosittelen! :)

Kommentoi

Ladataan...