Yhdeksän kilon manifesti

Ladataan...
Puutalobaby

Eräs nimeltämainitsematon lähisukulainen on ottanut tavakseen vitsailla syömisistäni. Jo raskausaikana hän kauhisteli painonnousuani (”KAMALAA, jo yli kymmenen kiloa tässä vaiheessa – MINULLA ei tullut koko raskausaikana kuin sen verran”) ja sama jatkuu näköjään synnytyksen jälkeenkin (”onko sulla toinen vauva jäänyt tuonne mahaan, he-he-hee?”)

Koska kyseessä on TIETYSTI vitsi, ei siitä saa edes suuttua.

Mielestäni vitsi on hyvä vasta silloin, jos kaikki osapuolet nauravat.

Mainittakoon, että olen aina ollut pieni ja hoikka, tai jopa alipainon rajoilla. Vaaka näytti vuosi sitten jopa 42 kg (liian vähän), ennen raskautta 46, eikä nytkään enempää kuin 55 kiloa. Anorektis-laiha en silti ole koskaan ollut; olen myös 156,5 cm lyhyt.

Iholla-sarjan ulkonäkö-erikoisjaksossa muut naiset tuskailivat paria ylimääräistä kiloa. Maria katseli peiliin ja ilmoitti: ”Hitsi mä oon tyytyväinen”. Myöhemmin hän pohti, miten uskomatonta on, että hänen kroppansa on antanut hänelle jo kaksi lasta. Ja että jos miehillä olisi sellainen elin kuin kohtu, niin kyllä ne kerskailisivat sillä.

Bingo! Hyvä Maria!

Raskausaikana minulle kertyi painoa 18 kg, vaikka en päässyt kuin viikolle 34 asti. Mutta kun lähtökohta oli se 46 kg, en pidä painonnousua juuri minään. Rasvaa tarvitaan. Rasva on hyvä.

Ensimmäisellä synnytyksen jälkeisellä viikolla siitä tipahti pois jo ensimmäiset 9 kg. Jäi jäljelle 55.

Olen ihan tyytyväinen. Tämä on hyvä kroppa. Täältä tuli ulos tuollainen tuhiseva murmeli, ja silti tämä kroppa on vielä kasassa. (okei no vähän ommeltuna) Rinnatkin ovat ensimmäistä kertaa käytössä siinä tarkoituksessa, mihin ne on tarkoitettu. Tähän asti ne ovat olleetkin vain turha koriste.

Lisäkilot saavat lähteä itsestään pois. Saavat ne myös jäädä. JOS tekee mieli, voin niiden poistumiseksi nähdä joskus syksyllä vähän vaivaakin. JOS tekee mieli. Saatan jäädä myös tähän painoon - mutta se on MINUN kroppani. Ja minun päätökseni.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Sara-täti toi ihanan yllätyksen: itsensä kylään ja pöydän täpötäyteen burritoja. Parasta ikinä väsyneelle äidille! Kesken ahmimisen (burritoja täytyy aina ahmia – se kuuluu asiaan) Silva hälyyttää äidin maidontuotantotehtäviin.

”Voinkohan jo kerätä nämä ruoat pois, syököhän Krista vielä”, kuulen yläkertaan Saran miettivän.

” No ei sille kyllä yhtään enää, se söi jo KOLME”, nimeltämainitsematon lähisukulainen naureskelee.

”Älä aina puutu Kristan syömisiin, se saa syödä niin paljon kuin ikinä haluaa!”, kuulen Joelin ärähtävän.

Hyvä kulta! Kiitos, kun puolustat oikeuttani neljänteen burritoon!

Mutta ei pitäisi joutua edes puolustamaan. Minulla on oikeus syödä. Minä olen vasta synnyttänyt ja minulla on oikeus näyttää tältä. Koska tämä on hyvä.

Before...

...during...

...and after.

Ihan hyvä.

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Vihdoin, joku sanoo just, mitä mä ajattelen lähes joka päivä. Puolitoista kuukautta synnytyksen jälkeen, isäni (ISÄNI!) soitti minulle kysyäkseen, joko olen ruvennut käymääs salilla ja/tai juoksemassa. Pitää kuulemma saada itsensä nopeasti kuntoon, että jaksaa lapsen kanssa temmeltää - on TODELLA tärkeää siis, että pudotan nuo kaksi (KAKSI!) kiloa, mitkä raskaudesta jäi muistoksi mahdollisimman pian. Teki kyllä mieli sanoa pitkä rimpsu rumia sanoja, sen sijaan laitoin vain puhelimen suvereenisti kiinni ja syytin akkua. Ja salille lähden ehkä syksyllä, kyllä toi mahan löysä iho vähän risoo, mutta eka testaan josko se lähtis ihan vaan uimalla kesällä :D

Kristaliina
Puutalobaby

KAKSI kiloa?! Ois kyllä tullut luuri korvaan minultakin :)

Tuntuu, että nykyään on hyväksytyintä sanoa, että haluaa pudottaa sen "muutaman kilon". Ja siksi joidenkin on ehkä vaikea ymmärtää, jos joku sanoo, että kiitos vaan, olen ihan tyytyväinen nykytilaani - tällä kropalla on nyt muutakin funktiota kuin esteettinen :)

Uskon, että ne mahalöysät kyllä lähtee myöhemmin, jos me ITSE halutaan niille tehdä jotain. Luotetaan siihen ja ollaan kerrankin tyytyväisesti makkaraisia! :)

Nyt riitti!

Minä olen vasta synnyttänyt ja minulla on oikeus näyttää tältä. Koska tämä on hyvä.

Jo ihan noiden sanojen takia tuli tosi hyvä mieli. Pitäisi tulostaa ja liimata mahdollisimman näkyvälle paikalle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon kanssa samaa kokoluokkaa kun sinä, 150 ja risat. Olin onnessani raskaaks tullessa, että kerrankin mässään ja lihoan varmasti (musta liian hoikka ei näytä hyvältä). Pääsin 43kg:sta hädin tuskin 51 kiloon kovalla uurastuksella (syömällä munkkeja, mäkkisafkaa kaikkee TOOSI terveellistä, siis lähes päivittäin...). Jopa eräät kaverimiehet totesivat mun syövän "miesten annoksia" ruokaa.

Kilot jäi siis synnärille, kaksi viikkoa synnytyksestä painoin saman verran kuin ennen raskautta. Lapsi on just just kolme kuukautta, ja ekan vauvan kuumetaudin jälkeen (vauva söi rintaa koko ajan, kun reppana haihduttikin paljon) olin jo laihtunut überkaposaksi.. Nyt on kovat tankkailut ruokaa menossa, että lapsukainen saa ravintoa riittävästi. Millään ei meinaa kiloja kertyä. Kanna siis ne muutamat kilosi ylpeydellä, mä oon ainakin kateellinen niistä. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpa tosi tahditon sukulainen. Lisäksi asia ei todellakaan hänelle kuulu.

Pirpana81 (Ei varmistettu)

No, huh, huh ja ISO MURRRRRR perään!!!
Ihmiset sitten viitsivät arvostella ym. ja vielä sukulaiset - no, nehän ne yleensäkin todellakin niitä pahimpia ovat!

Itselläni tilanne hieman erilainen, mutta kuitenkin jollaintapaa samanlainen.. Pudotin viime vuonna maltillisesti reilu 12kg painoa! Koska kärsin monirakkulaisista munasarjoista jonka myötä ovulaationi oli kadoksissa useita vuosia.. Raskaaksi tuleminen oli useamman vuoden odotus, 'työ' meille molemmille..
Koska pienikin ylipaino ja monir.mun.sarj. ei ole hyvä yhdistelmä toivottaessa vauvaa, olin tilanteessa jossa painoa oli pakko tiputtaa.. Uskon, että elämäntapa muutokseni ja painonputoaminen vaikuttivat osaltaan raskaaksi tulemiseeni, mutta uskon myös että 'vauva-ajatuksen unohtaminen' hetkeksi ja keskittyminen täysillä johonkin muuhun toivat toivotun tuloksen..

Mutta nyt siihen asiaan, siis.. Nyt kun olen tässä tilanteessa että masu kasvaa ja kiloja tullut takaisin ja mielestäni suht maltillisesti vielä ainakin.. Huomaan välillä saavani kommentteja lähipiiristä, että siinä ne pudotetut kilot tulee takaisin ym. ym. Totta kai itsekin välillä mietin, että näinhän se tapahtuu mutta hei halooo!! Elän elämä onnellisinta aikaa, kilot tulee ja menee - vaunulenkit syksyllä odottaa!! :)

Plääh, tulipas tekstiä.. Toivottavasti ajatukseni edes jotenkin tulee tekstistä läpi!

(Ei varmistettu)

Muistan niin samanlaiset fiilikset muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Tuntui, ettei ne raskaudesta jääneet 10 ylimääräistä kiloa liikahtaneet mihinkään ja ruoka sen kun maistui. Noh, kun baby täytti 3 kuukautta, alkoi kilot lähteä vauhdilla. Nyt ollaankin sitten reilusti miinuspuolella ja lisäkiloja saisi tulla (nainen ei ole koskaan tyytyväinen itseensä :)). Ei siis kannata yhtään olla huolissaan. Nauti elämästä, uudesta ihmisen alusta ja ruoasta. Sitä tarvitset, jotta jaksat huolehtia pikkuneidistä ja hänen tarpeistaan. Sitä kautta ne kilotkin lähtevät. Eikä todellakaan kannata letkauttaa korviaankaan noin tahdittomasta ja ymmärtämättömästä sukulaisrouvasta. Meillä jokaisella on ainutlaatuinen vartalo, joka toimii omalla tavallaan. Eikä sitäpaitsi kaikki haluakaan olla vinttikoirannäköisiä. En minä ainakaan.

hiluvitkutin

Oikein! Vaikka itse olen pikkuisen pidempi ja painoa on kahden sinun verran, ei KUKAAN ole oikeutettu vitsailemaan minun syömisistäni ja kehoni ulkomuodosta. Ei vaikka kuinka on mitä on, ja ei pitäisi olla sitä mitä on. Huutia tollasille naljailijoille. Ihana kun jaksat vauva-väsyneenäkin vain todeta että olet hyvä itsenäsi ja kestää pamahtelematta tuollaiset nalkutukset. Tarviit ihan varmasti sen neljännen buriton, ei pienen vauvan kanssa voi tietää millon seuraavan kerran saa ruokaa, varsinkaan sellaista jota ei itse joudu hätäpäissään väsäämään!

Allu (Ei varmistettu)

Oikein; sinulla on oikeus, sinä olet hyvä ja sinulla on ihana mies, joka puolustaa! Toivottavasti tuo sukulaisesikin lukee kirjoituksen ja tajuaa, kuinka typerä onkaan ollut. Huh huh!

karkkimaria (Ei varmistettu)

Onneksi näät peilissä ihanan oman itsesi! Harva siihen pystyy, kun ulkoiset paineet ovat kovat. Minä ainakin sorrun peilin edessä kovin helposti. Mulla kun mies on ollut se, joka jo raskauden varmistuessa kysyi, kuinka nopeasti taas laihdun omiin mittoihini...ja nyt kun poika on jo 6kk alkais kuulemma olla jo aika laihtua. Joten paineita tulee kotoakin.
Onhan se totta, että tässä varressa (157) muutama kilokin näkyy ja raskaudesta niitä jäi 8...jos sitä ennenkin olin normaalipainon yläpäässä. Mutta ennemmin takaan pienelle ruuan riittävyyden ja nautin ajasta vauvani kanssa, kuin alan paastoamaan ja rehkimään illat pitkät kuntosalilla. Vauva-aika on niin kovin lyhyt.. Ehtiihän sitä myöhemminkin!

Vilttitossu (Ei varmistettu)

Mielestäni toisen ruokailun ja painon kommentointi ylipäätän on melkoisen asiatonta, raskautta tai ei. (Viitaten vielä 'nimeltämainitsemattomaan lähisukulaiseen': Saatat ehkä nähdä mitä toinen syö päivällisellä, mutta tiedätkö mitä muuten on vuorokauden tai koko viikon aikana syöty, et. Tiedätkö kokeeko toinen olonsa nälkäiseksi, et. Miksi siis kommentoida yhden aterian annoskokoa?)

Toisesta saa sen sijaan olla huolissaan. Toisen terveydestä. Esimerkiksi siitä että toinen tuntuu syövän tunteensa, tai ei syövän oikein olleenkaan. Silloinkaan asiaa ei pidä mielestäni kommentoida, siitä pitäisi puhua. Ja ne 'toden' kertovat 'kommentit' haettaisiin sitten ajan kanssa ja asiantuntijoiden avulla. ('Toden', koska koen ettei näissä asioissa nimenomaan ole yhtä yleistä totuutta, mutta yksilöllisiä totuuksia kyllä. Että eri ihmiset ovat terveimmillään eri kokoisina, syömällä erilaisia annoksia.)

Sen sijaan jos ollaan huolissaan siitä ettei toinen toteuta sinun käsitystäsi oikeasta, puhutaan aika lailla erilaisesta huolesta kuin se huoli ettei toinen voi hyvin.

Kristaliina
Puutalobaby

Oh, kiitos kaikista kommenteista ja tsemppauksista!

Niin kuin mm. karkkimaria sanoo, vauva-aika on lyhyt ja siinä on tosiaan muutakin ajateltavaa kuin se, että onko vyötäröllä pari senttiä ylimääräistä vai ei. Sen aika on sitten myöhemmin - jos siltä tuntuu. Pääasia, että on tyytyväinen itseensä! Jos se tyytyväisyys tulee sillä parin kilon pudottamisella, niin sitten jumppaan vaan tai salille. Tai jos se tyytyväisyys tulee sillä neljännellä burritolla, niin mmm, hyvää ruokahalua! :)

 

ninoh

Ihana ja harvinaisen terve asenne näinä ruokasota aikoina pidä toi <3

Kristaliina
Puutalobaby

Pakko myöntää: ei tämä asenne aivan aina ole tällainen ollut :)

Joskus muutama vuosi sitten olin paljon tyytymättömämpi kroppaani kuin nyt 9 kg isompana - silloin oli ollut pitkä tauko kaikissa liikuntaharrastuksissa ja oli sellainen löysä, voimaton ja pöhöttynyt olo, vaikka painoa oli vähän. (tuli todetuksi, että laihakin voi olla ruumiltaan löysä) Tanssi- ja sirkusharrastusten aloittaminen auttoi silloin, ja olo parani heti, kun lihaksia ja jäntevyyttä tuli lisää - sellaista elinvoimaa.

Nyt tämä kroppatyytyväisyys tuleekin sitten varmaan ihan muista asioista: ruumis on yksinkertaisesti nyt muussa kuin "kauneuskäytössä". Tuntuu, että koko omalle ruumiille on jotenkin löytynyt tarkoitus; tajuaa ihan konkreettisesti, että naiskroppa on muutakin kuin pelkkä katseen kohde, tämähän on näköjään ihan toimiva "työkroppa" tällaisenaan :)

Vierailija Titti (Ei varmistettu)

Tähän pakko jakaa: Nelisen päivää synnytyksen jälkeen vanhempani tulivat vierailemaan sairaalaan, halailtiin, onniteltiin, ihailtiin potraa poikaa... Ja SITTEN... Isän lohdutuksen sanat hänen vilkaistessa pömpöttävää masuparkaani: "ja älä tuosta huoli, se kyllä häviää aikanaan." Äiti nyökyttelee ymmärtäväisesti vieressa. Haloo?!?! Olisin saattanut suuttuakin jos ei olisi alkanut naurattaa miehen kanssa niin hemmetisti....

Kommentoi

Ladataan...