Ladataan...
Puutalobaby

"Pö pö pö pölkkypää – äääää

Pö pö pö pölkkypää – äääää

On kiipeily* kivaa ja ihkua,

taidot karttuu ja korvissa tuuli soi.

Ihan pakko riemusta hihkua,

kun lelun kanssa taituroi.

Mut haavereista paremmin selviää...

...jos on kypärässä pää,

kypärässä pää,

kypärässä pää.

Pö pö pö pölkkypää – ei käytä kypärää

Pö pö pö pölkkypää – ei käytä kypärää

Kunnolla jos rysähtää,

niin ruma jälki jää...



Leikki nostaa elämäsi laatua,

kun se taitosi hienoiksi kohentaa.

Mutta voit vauhdissa – kaatua,

ja pikkuruhjeita polveen saa.

Kypärä on kaikilla,

Teemulla ja Maikilla,

formulamestari Kimillä,

ja muilla lajin nimillä.



Kartturi-Kakella,

jääkiekon Sakella,

nyrkkeilijä Miljalla,

puutalon Silvalla.



Kypärä oli tuntemattomalla sotilaalla,

mut kypärää ei ollut tuntemattomalla kiipeilyonnettomuuspotilaalla...

Pö pö pö pölkkypää...

(jee jee)

Pö pö pö pölkkypää...

(uuu uuu)

Pölkkypää ei käytä kypärää.

A a a pölkkypää, ei käytä kypärää."

 

 

PS. Turhakkeeksi kuvittelemani (Vekarakirppikseltä neljällä eurolla hankittu) konttauskypärä on siis jo otettu testikäyttöön.

 

* sanat (erittäin) vapaasti mukailtu kappaleesta Siiri Nordin & Aleksandra Babitzin: Pölkkypää ei käytä kypärää
Share

Ladataan...
Puutalobaby

Heh, ja juuri kun kirjoitin, että en ehdi enää aamuisin lukea lehteä... "Sano se ääneen, niin tilanne muuttuu välittömästi" -sääntö pätee siis muuallakin kuin vauvatekniikassa.

Tänään olikin sitten yhtä äkkiä aikaa aamupalapöydässä: Silva nukkui ulkona ja Joel oli vallannut koneen niin, että en päässyt nettiin. Hetken puhistuani nappasin luettavaksi jotain pöydän lehtipinosta. Kappas, viikon vanha Kirkko & Kaupunki - okei, no menköön. Sitä paitsi kansi vaikutti kiinnostavammalta kuin vaihtoehto, Lidlin mainos...

Mikäs lehti tämä onkaan...?



Avasin puolihuolimattomasti ensimmäisen aukeaman ja yllättäen huomasin lukeneeni heti ensimmäisen jutun alusta loppuun asti.

Jutussa kerrottiin rauhan asteittaisesta rakentamisesta Somaliaan.

 

"No joo, hyvä alku - mutta seuraavalla aukeamalla ne jeesustelut jo varmaan pomppaavat silmill... OOOO, tossa on se Riku Sivosen kolumni, jota joku vasta linkkaili Facebookissa!"

...ja vieressä juttua Lähi-idän konflktista.

 

Lähi-itä-juttu jää kuitenkin lukematta, kun alakulmassa silmään osuu tuttu kasvo: "Hei onks tuo Nanna Oisko tulta? -palstalta...?"

Hih, ne hiiret on päässeet vapauteen!



Sivun kääntö: avoimesti homoseksuaalinen eteläafrikkalainen pappi puhuu Afrikan seksuaalivähemmistöjen asemasta. Seuraava sivu: Itämeren tilanne, haastattelussa johtava tutkija Suomen Ympäristökeskuksesta.

Ja sitten - hei tossa on ihan meidän Bugikset!

...paitsi että meidän Bugiksissa ei vieläkään ole talvirenkaita - käytetään vaan heittoaisaa toisin päin.



Kappas, tuossa jutussa kerrotaankin just siitä, mistä Kalliossa asuva ystävä puhui maanantaina. Kalliossa on nimittäin lapsiperheiden määrä noussut viime vuosina ihan hurjasti: esimerkiksi päivähoitoikäisten lasten määrä on kasvanut jopa 50 % vuodesta 2008 vuoteen 2012. "Het-ki-nen - oiskohan sekin lukenut ton Kirkko & Kaupungista...? Mä oon kyllä aina ajatellut, ettei se kuulu kirkkoon...?"

Seuraavan aukeaman kohdalla ateisti-isi Joel tulee käymään keittiössä: "Hei katso, täällä on aukeamallinen leffa- ja näyttelyarvosteluitakin", minä näytän. "Toi "Beasts of the Southern Wild" -leffa meidän muuten täytyykin käydä katsomassa", Joel vilkaisee selkäni takaa.

"Uudistukset tulevat kirkkoon, vaikka konservatiivit jarruttavat" -juttu jää lukematta karsean kuvituksen takia - ja koska aamupalaleivät on jo syöty. Mutta hyvä, kun tulevat. Onkohan tämä lehden numero tehty nyt sitä asiaa ajatellen, vai ovatko nämä aiheet aina tällaisia...?

Viimeisellä aukeamalla vielä juttua Hermannin diakoniatalon vähävaraisten toiminnasta - ai se on toi ruokatarjoilu, minkä takia siinä edessä joskus parveilee porukkaa, kun huristetaan Silvan kanssa sporalla ohi...

Mutta hei mitä tossa vieressä on?! Onks tää nyt enää tottakaan!?

Virkeyttä vauvaperheeseen -tapahtuma! Baby-pallomeri! Uni-infoa! Sosemaistajaiset! Muskari! Vaihtotori! Kantoliinaopastusta! Ja meni jo viikko sitten! Höh!



Olo on aika häkeltynyt. Tiedän, että monissa lehdissä mietitään nykyään tarkkaan niiden kuviteltu kohdelukija, tyyliin: "Leena 50v, asuu Hiekkaharjussa, toimistotyössä, kärsii niskasäryistä ja harrastaa keppijumppaa. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta".

Ehkä Kirkko & Kaupungissa on tehty samaa.

Kuviteltu kohdelukija: "Krista 35v, asuu puutalossa, melkein-akateemisesti koulutettu ja ollut korviaan myöten työputkessa, mutta tällä hetkellä onnellisesti kotona vauvan kanssa ja perunut juuri Hesarin tilauksensa, kiinnostunut maailman tapahtumista. Kirkosta vieraantunut, mutta ei silti eronnut. Perheeseen kuuluu myös pakanavauva ja ateistimies"

Myöntäkää pois, toimituskunta! :)

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Loppukesästä kirjoittamani pohdinta siitä, kuka meidän perheessä saa jäädä kotiin vauvan kanssa, kirvoitti aikoinaan pitkän keskustelun. Siellä oltiin eri mieltä, samaa mieltä ja ihan kaikkea siltä väliltä. Taisipa joku Vierailija ihan rehellisesti vetää sukset nenäänsäkin (ihanan Ilona-ystäväni toteamusta lainaten).

"Symbioosi tulee hyvin näkyviin 6-9kk iässä, jolloin vauva alkaa tiedostaa olevansa erillinen yksilö ensisijaisesta hoitajastaan ja alkaa kokea eroahdistusta", minulle kerrottiin.

Ja: "Lasta ei voi vaatia muodostamaan samanlaista kiintymyssuhdetta molempiin vanhempiinsa, vaan hyvin usein lapsen ja äidin välille syntyy se ensisijainen kiintymyssuhde." Ja tätä rataa. Sanottiin kyllä aika paljon terävämpiäkin lauseita, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Joka tapauksessa: lupasin tuossa keskustelussa, että palaan aiheeseen myöhemmin ja kerron rehellisesti, miten vauvan kiintyminen vanhempiin meidän perheessä on kehittynyt - keskustelussa kun jotkut olivat sitä mieltä, että meidän tasa-arvoisen vanhemmuuden ajatuksemme on "luonnoton" ja jossain vaiheessa äiti tulisi jotenkin "luonnollisesti" lapselle läheisemmäksi.

Silva täyttää ensi viikolla 10 kuukautta, eli ehkäpä se sopiva "myöhemmin"-aika on juuri nyt.

Äiti ja vauva joskus heinäkuussa.

*******

Sinkkos-stressi

Heh, ensin täytyy varmaan kertoa Sinkkos-stressistäni. Keskustelussa nimittäin oli  myös paljon hyviä, perusteltuja kommentteja molempiin suuntiin. Emma30 perusteli minulle Jari Sinkkoseen vedoten näin:

..."päällimmäisenä tarve YHTEEN ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ensimmäisen elinvuoden ajan. Tuo ensisijainen kiintymyksen kohde voi aivan yhtä hyvin olla isä, imetys ei tietysti silloin onnistu, mutta jos ravinto jätetään tässä ulkopuolelle, niin isä voi aivan yhtä hyvin olla se ensisijainen huolenpitäjä siinä missä äitikin.

Oleellista lapsen kannalta on se, että tuo ensisijainen hoitaja ja kiintymyksen kohde, se TURVASATAMA, olisi ensimmäisen vuoden ajan pysyvä, erityisesti sinne noin 10kk asti."

Tämä pysäytti. Sinkkoseen viittaaminen kun kuulostaa tietysti perustellummalta kuin jotkut tuohtuneet "se nyt vaan on LUONNOLLISTA" -huudot. Apua, olemmeko olleet täysin väärillä jäljillä ja tehneet nyt jotain ihan päin p*settä...?

Sattumoisin sama kirja (Lapsen kanssa - hyvinä ja pahoina päivinä) löytyi myös omasta kirjahyllystämme. Selasin sitä kädet täristen kuin piru Raamattua ja kyllä: löytyihän sieltä juurikin tämä ajatus. Kirjaimellisesti näin:

"...vaikka vauvalla on alusta asti hämmästyttävä kykyjen kirjo, se tarvitsee silti yhden erityisihmissuhteen, yhden kiintymyksen kohteen ylitse muiden. Tähän "objektiin" se leimautuu ja kehihttyy syntyvän perusluottamuksen varassa." (Sinkkonen 2009, 23)

 

Apuaaaaah! Ahdistuin. En lukenut kirjaa sen pidemmälle. Tuli Sinkkos-stressi.

"Mitä jos olemme tietämättömyyttämme pilanneet koko hemmetin varhaisen vuorovaikutuksen tarjoamalla kaksi syliä yhden sijaan", märehdin yön pimeinä tunteina. Etenkin kun Silvan ensimmäisten viikkojen aikana isi taisi olla päähoitovastuussa, ja äiti loi toimivaa suhdetta lähinnä rintapumppuun ja pesukoneeseen...

"Katso nyt tuota meidän vauvaa. Näyttääkö se sun mielestä siltä, että sillä olisi turvallisuudentunteessa jotain vikaa...?", Joel lohdutti viitaten hyväntuuliseen ja onnellisen näköiseen pikkunaperoon.

"Mutta mitä jos se on vaan apaattinen?", yritin vielä - Silva kun ei paljon protestoi vaan napottaa tyytyväisenä tutti suussa niin vaunuissa kuin auton turvakaukalossakin.

"Hei kuule katsopa sanakirjasta, mitä apaattinen tarkoittaa. EI OLE", Joel vakuutti.

Silva (4kk) virnistää isin sylistä äidille.



Vähitellen Sinkkos-stressi laantui ja unohtui. Kirja on edelleen lukematta ja todennäköisesti pysyykin niin. Sori, Sinkkonen!

*******

Miten vauvavastuut meillä menevät?

Tästä olen kyllä usein kirjoittanutkin... Mutta kertaan silti :)

Meidän perheen vauvanhoidolliset järjestelyt sujuivat siis niin, että tällä hetkellä minä olen Silvan kanssa kotona (ihanaa!)  - ensin vanhempainvapaalla ja pian hoitovapaalla, ainakin elokuuhun asti. Joel tekee töissä ainakin nyt 3 kk ajan nelipäiväistä viikkoa, eli on aina keskiviikot kotosalla. Tämä nelipäiväisyysjakso ajoitettiin tarkoituksella juuri sille ajalle, kun vierastaminen kai on yleisintä.

Neljänä viikon arkipäivänä minä olen siis päivät kaksistaan Silvan kanssa. Joelin tullessa kotiin minä muutamana iltana kiiruhdan sirkustreeneihin tai tanssitunneille, eli vauva ja isi saavat usein viettää arki-ilta-aikaa keskenään. Myös keskiviikkot ja viikonloput ovat "isi-päiviä"  - tosin usein se menee niin, että oleillaan koko perhe kolmestaan, kun meillä vaan on niin kivaa :)

Minä imetän edelleen öisin ja muutamia kertoja päivässä. Kiinteidensyöttöpuolen hoitaa useimmiten Joel, kun on kotona. Vaippatekniikan kanssa sama: homma on yleensä Joelin iltaisin ja "isi-päivinä". Kylvettäminen on kokonaan isin juttu, vauvaharrastukset taas äidin.

Tämä kaikki on mennyt meiltä ikään kuin automaattisesti näin - varsinaisia "nyt päätetään tehdä näin" -keskusteluita ei siis ole käyty muun kuin työssä/kotonaolojärjestelyiden suhteen.

Isi ja vauva nimiäisten jälkeen.

*******

Tyytyväinen pikkutyyppi

Ja millä tuloksin? No, ei Silva varsinaisesti mitenkään traumatisoituneelta vauvalta vaikuta :) Perustyytyväinen pieni ihana napero. Rauhallinen ja iloinen. Surumielet ovat suht harvinaisia ja menevät nopeasti ohi. Kasvatuksestahan en tietysti mitään tiedä (jep - kun en lukenut sitä Sinkkostakaan), mutta oman arvioni mukaan pikkuyypin perusturvallisuuden tunne on hyvällä tasolla.

Mutta jos olisi pakko nimetä Silvalle tällä hetkellä se ensisijaisempi vanhempi, kyllä se kuitenkin äiti olisi. Mutta isi ei silti ole missään vaiheessa jäänyt mihinkään "kakkosvanhemman" asemaan: kaikkiin päivän puuhiin (imetystä lukuunottamatta) isi on koko ajan kelvannut Silvalle aivan yhtä hyvin kuin äitikin.

Heh, eli ei kovin dramaattista kerrottavaa - aika normaalia, sujuvaa vauva-arkea siis täällä :)

*******

Eli...

ei: En siis ole muuttanut mieltäni: uskon edelleen siihen, että meidän perheessä vanhemmuus voidaan toteuttaa niin, että lapsella on "kaksi ykkösvanhempaa" (vivahde-eroilla, luonnollisesti).

kyllä: Olen kuitenkin kokenut aiheesta Sinkkos-stressiä, mutta...

ei: En silti haluaisi tehdä asiaa toisin.

 

Tämä "mahdollisimman jaettu vanhemmuus" on siis edelleen meidän perheelleemme se oikea tapa. Eikä se siis ole siis mistään kasvatusoppaasta luettu, vaan se on jotain, mikä jossain syvällä meistä itsestämme oikealta tuntuu - ei yleispätevänä sääntönä, vaan juuri meille henkilökohtaisesti.

Lupaan kuitenkin edelleen kertoa rehellisesti, jos muutan mieleni :)

 

 

kuvat: Pentti Sammallahti
Share

Pages