Ladataan...
Puutalobaby

Sen tietää, kun se tulee vastaan.

Joskus ihan yllättäen. Kulman takaa. Juuri silloin, kun sitä ei tajua odottaa. Se iskee heti tajuntaan, ja silloin tietää, että Se se on:

Se Oikea.


Tämä tapahtui San Gimignanon pienessä kaupungissa Italiassa. Vietimme Joelin kanssa Italian-matkamme toista kahdenkeskeistä päivää ja ajelehdimme pitkin keskiaikaisen kaupungin kapeita katuja.

Mikä siinä olikin, että käännyimme juuri siitä kulmasta ja näimme pienen kultasepänpajan? Ja mikä sai meidät astumaan ovesta sisään?

No mutta siinä se sitten oli, keskellä vitriiniä ja upeasti valaistuna: juuri oikea vihkisormus.


Kun me viime vuoden syyskuussa sanoimme "Tahdon!", emme halunneet ajatella sormuksia, häävalsseja tai -kakkuja. Ja ihan hienosti ollaan jo vajaa vuosi naimisissa oltu ilman niitäkin. Asenteeni sormuksen suhteen oli "no ehkä jos ihan täydellinen sattuu joskus vastaan tulemaan". Se voi tapahtua ylihuomenna tai vaikka kymmenen vuoden päästä.

Ja San Gimignanossa se sitten tapahtui.


Sormus on käsityötä, mallina arkeologisista kaivauksista löytyneet etruskien muinaiset korut. Niin ja etruskithan olivat kai niitä ensimmäisiä, joiden on todettu vihkisormuksia käyttäneen.

18 karaattia pelkkää täydellisyyttä.

Täydellisyyttä juuri minulle.

Niin joo paitsi:

Hmm, pitivätköhän etruskit vihkisormuksiaan peukalossa...?


Pienentää sitä siis täytyy.

 

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tallinna, läpikotaisin tuttu kaupunki, moneen kertaa koluttu. Paitsi että hmm, mitenkäs siellä nyt sitten toimitaankaan yksivuotiaan kanssa...?

Ystävä soitti eilen tulevasta Tallinnan-minimatkastamme - että haluaisinko kenties vähän googlailla vinkkejä vaunuystävällisistä ravintoloista tai kivasta tekemisestä meidän 1- ja 2-vuotiaille. No tottahan toki! Silva juuri nukahti päikkäreille, joten: www.googl...

Eiku hei! Miksi ihmeessä googlaisin? Minullahan on paljon parempi ja luotettavampi lapsiperhetiedonlähde - tässä just näin!
 

Löytyisikö teiltä kivoja vinkkejä kahden lapsiperheen pikapyrähdykselle Tallinnaan?

Lounas- ja päivällispaikkoja? (mukana luultavasti kahdet rattaat)
Kivaa tekemistä? (plussaa keinuista/karuselleista)
Jotain muuta?


Kaikki vinkit tervetulleita!
 

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Käsi ylös, kuka uskoo: jotkut lähipiiristäni todennäköisesti pitävät minua lähes neuroottisen siistinä.

Vastakkaista todistusaineistoa mm. täällä ja täällä. Ja tietysti täällä meillä kotona juuri nyt.

Noooh, kerron nyt sitten vähän enemmän henkilökohtaisista siisteysneurooseistani. Ehkä sitten nousee enemmän käsiä.

*******

Ensin tarvitaan tietysti taustateoria. No, siitä mainitsinkin kommenttiketjussa eilen: mielestäni sotkuisuus ja likaisuus ovat kaksi ihan eri asiaa. Toinen mieleeni fiksautunut eronteko on ulkolika vs. sisälika. Lisäksi on vielä toisten ihmisten lika, esimerkiksi siis muuttojen yhteydessä edellisten asukkaiden jättämät elämänjäljet.

Perusajatukseni menee siis näin: minua ei haittaa, että kotona tavarat ovat sekaisin, pyykit lattialla läjissä (eiku: lajiteltuina) tai että napero sottaa syödessään. Se on vähän niin kuin puhdasta sotkua. Mutta joidenkin tiettyjen lika-asioiden suhteen...

Joel käyttää tästä nimitystä Kristan kosher.

Tee-se-itse -kosherini perusperiaatteet menevät jokseenkin näin:

1. Ei ulkolisää sisälle!

1A. Meillä otetaan aina kengät pois eteisessä. Tarkoitan siis, että aina. Oikeasti: aina. Ei niin, että "ääh just mä sain nämä vaikeastinyöritettävät kengät jalkaani ja lapsella tulee kuuma ja nyt mä huomaan, että kännykkä on unohtunut tuohon kahden metrin päähän keittiönpöydälle". Ei. Hanki j*mankauta sitten helpommat kengät. Aina.

Vieraiden lompsiessa kengät jalassa peremmälle haukon henkeäni. Tilanteesta ja vieraiden tuttuudesta riippuu, sanonko mitään vai ajattelenko vaan.

1B. Käsien pesu! Aina sisälle tultaessa, etenkin jos on matkustanut julkisilla tai käynyt kaupassa - silloin ehkä myös desinfiointi. Työelämässä myös työpaikalle päästyäni (juna/bussi/ratikka/metromatkan jälkeen) kävin aina pesemässä kädet ennen kuin aloin näpytellä näppäimistöäni. Väitän, että näiden tapojen käyttöönoton jälkeen (ja kun työpaikalle ilmestyi desinfiointipumppupulloja sikainfluenssaepidemian varalta) olen pysynyt huipputerveenä - ainoastaan nyt Silvan kautta jalostuneet flunssapöpöt ovat tarttuneet minuun. 

Ai niin, ja myös käsilaukussa on minikokoinen desinfiointipullo. Käytän sitä suht harvoin, mutta esimerkiksi kun alan antaa Silvalle ruokaa vaikkapa kirppiskaiveluiden jälkeen, putelin olemassaolo tuntuu oikein kivalta. Tai jos ratikassa joku yskiiröhiikröhii käsiinsä ja sitten pokkana räpeltää kaikki kiinnipitotangot ja pysähtymisnappulat.

1C. Sisävaatteet! Kotivaatteet osittain myös siksi, etteivät paremmat vaatteet nuhjaannu. Ja mukavuussyistä. Mutta myös siksi, että en halua istua omalla sohvallani samoilla farkuilla, joilla olen juuri istunut pissa-kakka-mikälie-erite-sporanpenkeillä.

1D. Sukkaneuroosi. Okei, nyt alkaa mennä ihan pimeäksi. Rakastan puhtaita sukkia. Joel valittaa, että täällä on mun sukkia kaikkialla. Mutku. Laitan eri sukat kenkiin ulos lähtiessäni. Ja vaihdan taas kotisukat sisään tullessani. Sukattomaan aikaan käyn huuhtelemassa jalkani, kun tulen sisään - ja vedän puhtaisiin jalkoihin puhtaat sukat. Ah.

(välihuomautus: tiedän, että tämä lähestyy neuroottista)

Ja toisena olennaisena:

2. Keittiöhygienia

2A. Tiskiallasfobia. Ei ei ei astioita pitkäksi ajaksi tiskialtaaseen lillumaan - eikä ainakaan oteta sieltä enää astioita käyttöön. Likaiset astiat pesukoneeseen (saa toki liota tiskialtaassa hetken) ja tiskikone pyörimään joka ilta. Jos (kun) meillä näkee likaisia astioita ympäri kämppää pyörimässä, ne ovat aina sen päivän astioita. Ne keräään rutiinilla koneeseen aina päivän päätteeksi.

2B. Tiskirättifobia. Yääääääääk! Likarätti, joka pahimmillaan lilluu siellä tiskialtaassa (ks. fobia 2A) ja jolla likaa siirretään paikasta toiseen. Painajainen.

Me ei siis omisteta tiskirättejä vaan käytämme epäekologisesti talouspaperia kaikkeen.
"Tämä on talouspaperi. Se on sen niminen siksi, että meidän talous perustuu sille", kuulin kerran Joelin opettavan Silvaa.

2C. Tiskiharja. Se ei ole yäääääk, koska se roikkuu kuivauskaapin alla. Sitä ei ikinä jätetä lojumaan tiskialtaaseen. Tai no siis keittiötä käyttäneet vieraat joskus jättävät ja minä yritän kulkea ystävällisesti (mutta henkeä haukkoen) perässä kertomassa kotitalouskosher-sääntöjäni.

Kissan kupille on oma tiskiharjansa. Joskus oli oma tiskiharja myös paistinpannuille/liharuoille, mutta siitä olen jotenkin ihan itsestään oppinut eroon.

Ai niin, ja Joelilta opin tämän: tiskiharjan voi silloin tällöin pyöräytää astianpesukoneessa!

2D. Muuta keittiöstä

Lattioilla olleita (erityisesti kaupan/julkisten lattioilla olleita) ruokakasseja/käsilaukkuja ei nostella ruokapöydille/ruoanlaittoon vartuille pöydille.

Lasipintainen pöytä on helppo pitää puhtaana eikä ruokatahroja tarvitse pelätä.

Puinen iso leikkuulauta on - mutta se on vain hämäystä: sen päälle nostetaan aina muovinen leikkuulauta. Leikkuulautoja taitaa olla peräti 5 kpl, jolloin sen voi laittaa pesukoneeseen fiiliksen mukaan ja napata laatikosta uuden.

*******

Tsihihih mä oon ihan varma, että näitä oli vielä useampikin - nooh, ne pompsahtelevat varmasti mieleen tässä vähitellen.

Jepjep. Kun noudattaa omaa henkilökohtaista kotikosheriaan, voi sitten rauhassa olla oma sotkuinen itsensä. Eikä kukaan tähän taloon astuva uskoisi, että täällä asuu näin älyttömän siisti ihminen. :)

 

Okei: nyt saa sitten haukkua minua hulluksi neurootikoksi.
...tai vaihtoehtoisesti kertoa omista
(järkevistä tai järjettömistä) siivousneurooseistaan :)

Share

Pages