Ladataan...
Puutalobaby

Eilen illalla nukkumaan mennessäni ajattelin, että hei pitääpä muuten jossain vaiheessa kirjoittaa näistä meidän hyviksi muuttuneista öistä. Kaksi viikkoa jo hyvää unta putkeen - silloinhan voi jo ajatella, että paremmat yöt ovat tulleet jäädäkseen, eikö niin...? (ei)

Tarkoitus oli siis kirjoittaa yhdestä pienestä yksinkertaisesta jutusta, jonka ansiosta hops vaan yhtä äkkiä kolmesta heräämisestä siirryttiin yhteen. Ihan luonnostaan. Wohoo. Nooh, siinä sitten Silvan potkuja väistelin (hetkinen, miten se nyt tuossa noin pyörii), juttua mietin ja kääntyilin sängyssä itsekin.

Sitten kello olikin kolme ja tajusin, että en ole nukkunut vielä yhtään. Ja että Silva pyörii edelleen levottomana. *)

Äh, se sitten siitä kirjoituksesta. Sen sijaan laitan tähän tämän:

Jääkahvi. Jo kolmas tänään. Kiitos.

Nyt mä aion sitten leikkiä ruokabloggaajaa ja antaa ihan reseptin. Ha ha, saa nauraa. Mutta oikeasti: ihan järjettömän hyvä pikajääkahvi syntyy  näin:

  • Pikakahvia mukin pohjalle ja pikkuliraus keitettyä vettä päälle, huolellinen sekoitus.
  • Ripaus kanelia ja kardemummaa sekä loraus vaahterasiirappia, sekoitus.
  • Tässä vaiheessa jäät (jäähdyttävät silloin kuuman osuuden tehokkaimmin)
  • Loppumuki täyteen maitoa, halutessa vielä muutama jää päälle

Nam!

 

*) Oikein arvattu: uusi hammas tuli

...ja se kikka joskus ehkä myöhemmin. Ehkä. Nyt vaivun koomaan.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Täytyy myöntää, että minussa jossain syvällä (hyvin hyvin syvällä) piilevä opettajansielu on riemuissaan. Olen nimittäin aina ajatellut, että parasta lapsen kanssa olemisessa on varmasti se, kun voi yhdessä opetella, että millainen tämä maailma oikein onkaan.

Ja nyt se aika on jo alkanut!

(ai joo ja parempi ehkä antaa etukäteisvaroitus:
tämä juttu sisältää potentiaalisesti ärsytystä herättävää "on se niin fiksu" -hehkutusta)

*******

Tirpan maaninen osoitteluvaihe alkoi jo ennen vuoden ikää. "To! To!", tirppa osoitti sormellaan, ja äidin/isin/mummin/ukin tehtävä oli kertoa, mikä mikäkin esine on. Oman kodin kaikki tavarat on käyty läpi ja nimetty uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Uudet taidot hämmästyttävät meitä joka päivä: miten se VOI tietää jo tuonkin. Muutama viikko sitten löytyivät ruumiinosat: missä Silvan nenä/korvat/suu/masu/peppu - jopa varpaat. Puheesta Silva bongailee jatkuvasti tuttuja sanoja. Esimerkiksi jos lause sisältää vaikkapa sanan keinutuoli, Silva alkaa keinutella itseään "mä ymmärsin ton!"-riemukkaana. Samoin vaikkapa sanat ruoka, nälkä, syödään saavat aikaan välitöntä maiskutusta.

Jepjep, selvää ihmelapsiainesta.
(lue uudestaan tuo etukäteisvaroitus)

Eilen kesken lounastelun Silva katsoi minua hymyillen ja sanoi "Khii! Khii! Khii!". Ja jälleen sellaisella voitonriemuisella kato-mitä-mä-nyt-osaan ilmeellä. Hetki piti pähkäillä ennen kuin...
"Voi kulta, sähän sanot kiitos!"
Olin juuri ojennellut Silvalle leipää ja mansikoita ja muita pieniä paloja vuohenjuustosalaatistani - ja nyt Silva sanoo kiitos. Oh!

Uutta taitoa sitten esiteltiin koko loppupäivä. Aina, kun Silvalle ojensi jotain uutta esinettä, tuli leveä hymy ja riemukas "KHII!"

*******

Eilen tapahtui myös tällainen: Silva ihmetteli haravaa pihalla.
"Se on harava. Sillä haravoidaan maata. Vähän niin kuin harjalla harjataan tukkaa", minä selitin (okei aika ontuva vertaus, myönnettäköön).
Silva teki harjausliikettä omaa tukkaansa.
"Joo, harjalla harjataan tukkaa", minä jatkoin.
Tirppa selvästi mietti hetken ja katsoi minua. Ja sitten vei sormen suunsa eteen ja näytteli hampaiden harjaamista.
"Joo, on myös hammasharja! Sekin on harja! Hammasharjalla harjataan hampaita".

Oh!

*******

Ja sitten on näitä, jotka saavat äidin ja isin totaalirepeämään naurusta. Niin kuin tämä.

Niin joo totta - näinhän niitä valokuvia otetaan.

Ja tämä.

Miksi ihmeessä tuo tirppa yrittää sitkeästi mennä pallon päälle istumaan...? Sitten tajuttiin:

Aaaa niin joo meillähän istutaan pallolla.

Ja totta kai myös nalle istuu pallolla.

Nallekin on hyvin hyvin taitava.

 

Vielä kun tirppa oppisi sanomaan "kyllä" ja "ei". Kommunikaatio esimerkiksi ruokapöydässä helpottuisi huomattavasti.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Naisen elämässä tulee joskus vastaan hetkiä, jolloin tarvitsee kipeästi niittipyssyä.

Ensimmäinen hetki tuli joskus ammoisina aikoina, kun väliaikaisverhoilin itse vanhaa sohvaani (näkyy muuten täällä). Kaisaniemessä oli silloin sellainen iso Anttila, jossa oli ihan rautaosastokin - sinne siis. Tuijottelin aikani hyllyä, josta kuvittelin niittipyssyn löytyvän. No ei löytynyt. Menin kysymään myyjältä.

Ystävällinen myyjä tuli auttamaan, tässähän se. No eipä ihme, että en ollut sitä huomannut: niittipyssy oli pussissa, josta ei näkynyt läpi. Ja hyllynlaitaetiketissä luki: niitinulain

*******

No, niitinulain jäi kai jostain syystä erossa exälle tai on hukkunut matkalla jonnekin. Ja nyt pukkaa taas kevyttä kesäprojektia, jossa nulainta tarvitaan.

Viesti paikalliselle kierrätyssivustolle: "Olisikohan kenelläkään lainata niittipyssyä?". Parissa minuutissa tuli vastaus: "Täällä on!" Oh, tämä homma nii-iiin toimii. Ja nyt on sitten taas kädessä tällainen erittäin katu-uskottava lainanulain.

Paitsi että niittejä siihen pitää tietysti saada. Klikkailen itseni Oulunkylän K-raudan nettisivulle.

"Niittipyssy niitit" - ei mitään.
"Niittipyssy" - ei mitään.
"Niitti" - juu ei.
"Niitinulain" - okei tämä oli jo aika epätoivoista, mutta piti yrittää.

Onneksi lainanulaimen kyljessä lukee merkki. Yritän sanahaulla Rapid. Bingo!

Samalla kävi ilmi, että kyseinen niitti ei olekaan niitti, vaan SINKILÄ.

...ja mun niitinulain onkin SINKILÄNAULAIN.

Ei juma. Rakkaalla nulaimella on monta nimeä.

Share

Pages