Ladataan...
Puutalobaby

Hyvät matkustajat, tervetuloa puutalobabylandian virtuaaliselle Thaimaan-matkalle! Tällä kertaa reissaamme osaan numero kaksi: pienelle Koh Bulon Leh:n saarelle Thaimaan eteläosaan.

Eli tänne:


Koh Lantan jälkeen suunnitelmamme oli lähteä kohti pienempiä saaria etelässä. Mutta minne? Ennen matkaa tekemääni matkahaaveilubloggaukseen sain paljon vinkkejä Trangin pikkusaarista: Koh Muk, Koh Ngai ja Koh Kradan. Ne ainakin kiinnostivat! Kotona oltiin tutkailtu myös ihan mainiota Thaimaa-nettisivustoa nimeltään minnethaimaassa.com - hyvä sivusto, lämpimät suositteluni! Juuri tuo nettiosoite sai meidät haaveilemaan saarihyppelystä tuolla kolkalla; ja Trangin saarista sivusto kertoi näin.

Trangin saarten lisäksi Lonely Planet nimesi noilta kulmilta ainakin saaret nimeltään Koh Libong, Koh Lao Liang, Koh Sukorn ja Koh Bulon Leh. Ja sitten vielä Tarutalon kansallispuiston puolelta lisää - tunnetuimpana niistä Koh Lipe. Niin paljon valinnanvaraa, oih!

Me tiesimme aika selvästi, mitä haluamme: omaa rauhaa ja paratiisirannan. Niinpä luimme Lonely Planetia kuin piru raamattua ja yritimme karsia pois sellaisia, jotka olisivat kasvaneet jo "liikaa". Itse asiassa aika moni tämän kolkan saarista vaikutti olevan reppureissaajien kovassa suosiossa - eikä ihme, ovathan nämä saaret aivan uskomattomia.

Pienoisen pyörittelyn jälkeen seuraavaksi kohteeksemme valikoitui siis Koh Bulon Leh - näistä edellä mainituista (ennen Tarutaoa) tietysti se kaukaisin. Mutta sinne oli Koh Lantalta näppärä speedboat-yhteys; Koh Lipen ja Koh Lantan välinen päivittäinen pikaveneyhteys, joka pysähtyi matkalla sopivasti juuri Trangin saarilla sekä Koh Bulon Leh:llä.


Speedboat-matka meni nopeasti ja mukavasti. Merenkäynti oli tasaista - enkä tässä vaiheessa ollut vielä kuullutkaan siitä, että pikaveneitä ei suositella raskaanaoleville. Sattui kai hyvä tuuri: vene ei ryskyttänyt ollenkaan, ja lisäksi olimme taktisesti valinneet istumapaikat veneen takaosasta, jonka tiesimme olevan tasaisin matkustuspaikka.

Matka Koh Bulon Leh:lle kesti muutaman tunnin. Ehkä kolme? Samalla oli mukava saada pikavilkaisu muille saarille, että "hei mentäiskö tuonne seuraavaksi?".

Saarelle tullessamme vene jätti meidät suunnilleen tähän kohtaan - ensivaikutelmamme oli, että täydellistä:

Koh Bulon Leh:n majoitusta olimme alkaneet pähkäillä edellisenä päivänä ennen speedboat-matkaa. Halusimme yöpyä rannalla. Ja halvalla. Harmi kyllä Koh Bulon Leh:llä näistä kriteereistä sai täytettyä kerralla vain toisen.

Kauniin rannan molemmista päistä löytyi viihtyisän näköiset bungalow-keskittymät. Mutta ne hinnat... Noin viisinkertaiset verrattuina siihen, mitä olemme Thaimaassa tottuneet maksamaan. Auts. Toisen pään tosi ihanista mutta hyvin perustasoisista rantabungaloweista (ilman ilmastointia tai muita mukavuuksia) olisi saanut pulittaa 2800 bahtia - lähes 70 euroa! Eikä edes vielä ollut high season. Tuon hinnan rinnalla toisen pään Pansand Resort -nimisen bungalow-paikan hinnatkin alkoivat vaikuttaa kohtuullisilta: päädyimme perustasoiseen bungalowiin, josta maksoimme 1500 bahtia eli noin 36 euroa per yö. Todella paljon yläkanttiin matkabudjettiimme verrattuna.

Bungalow-alue oli viihtyisä ja hyvin hoidettu, ja henkilökunta aivan hurjan ystävällistä - kyllä täällä muutaman yön viihtyy. Mökit kuitenkin olivat aika lähellä toisiaan, eli ihan sellaiseen "yksin paratiisissa" tunnelmaan tällä lomailualueella ei harmi kyllä pystynyt virittäytymään.

Mutta vaikka paikka ei ihan suoraan meidän makuun istunutkaan, suosittelisin tätä majoituspaikkaa sellaisille lomailijoille, jotka eivät ihan ole valmiita "hiirenkakkaa tippuu katosta" -bambumajamajoitukseen, mutta jotka eivät ihan viihdy pakettimatkahotellissakaan. Siisti, toimiva alue - vaikkapa juuri lapsiperheen lomailuun. Resortissa olikin meidän lisäksemme enimmäkseen kiitävine matkalaukkuineen veneestä nousseita saksalaismatkaajia. Ja kärräsipä yksi perhe tuolla resortin käytävillä lastenvaunujaankin; ja hyvin näytti sujuvan.

Ja huom: Koh Bulon Leh:ltä olisi toki löytynyt halvempiakin majoitusvaihtoehtoja, yksinkertaisimmat (ja hieman rähjäisen näköiset) perus-bambuhutit jopa 150-300 bahtilla (4-7 euroa). Ne olisivat kuitenkin olleet enemmän sisämaassa ja sinne johtava polku oli mäkinen - ja koska minun piti raskauden (ja jo ennen matkaa alkaneiden yksittäisten supistusten) takia välttää rasitusta, emme halunneet reippailla jyrkkää ylämäkeä monta kertaa päivässä. 

Esimerkiksi Marina Resort näytti aika kivalta. Bambumajoihin (600-800 bahtia eli 15-20 euroa) emme kurkistaneet sisään, mutta ravintolassa näytti tältä:

*******

Ja sitten se Koh Bulon Leh:n tärkein ominaisuus: uskomattoman ihana, valkohiekkainen ranta!

Sieltä Pansand Resortin päässä ranta oli todella rauhallinen ainakin tällä sesongilla - suurimman osan ajasta siellä sai olella ihan itsekseen. Toisessa päädyssä oli vähän enemmän auringonottajia. Rannan käveli mukavasti lököilytahdilla noin 15-20 minuutissa päästä päähän.

Tästä rannasta ei ihan yhdellä kuvalla selviäkään. Oh, täällä keskellä tammikuun lumipyryä voi huokaillen katsella näitä:

Tuon pisimmän rannan (ja muutamien pienempien) sekä pienten "mökkikylien" lisäksi Koh Bulon Leh:llä on myös merimustalaisten kylä, jonne voi kävellä pieniä polkuja pitkin - autonmentäviä teitä saarella ei ole. Sähköä on saatavissa vain ilta-aikaan, muistaakseni iltakuudesta eteenpäin. Kävelyreissullamme bongasimme ison läjän aurinkopaneeleita ja niistä lähtevät epämääräiset johtokasat - sieltä saaren iltasähköt luultavasti olivat peräisin.

Saaren kuria ja järjestystä vaali myös poliisi:

(hih tässä pikkumökissä ei kyllä koko aikana ollut ketään kotona)

Ai niin ja merimustalaisten lisäksi saaren alkuperäiseen asukaskuntaan kuului näitä tyyppejä:

Iiiiisoja varaaneja - ilmeisesti suht harmittomia tyyppejä noin niin kuin peruksenaan, mutta purema aiheuttaa sellaisen megatulehduksen, että siinä tulee lääkäriin aika kiire.

 

Ai niin, ja ne hemmetin tsunamihälytyskelloilta kuulostaneet kiimaiset kaskas-ötökät, joista kirjoitin jo reissun päältä täällä.

Koh Bulon Leh oli siis kyllä ihana, mutta me matkailijoina levottomia; jotenkin emme löytäneet rauhaa täältä, vaan pian huomasimme raapustavamme kiihtyvällä tahdilla Lonely Planetin takasivuille erilaisia matkapäivälaskelmia esimerkiksi näin:


...ja kolmen yön jälkeen olikin jo aika jatkaa matkaa.

 

Koh Bulon Leh:tä suosittelisin rauhallista ja kuvankaunista valkohiekkaista rantaa kaipaavalle saarihyppelijälle. Rannan bungalow-keskittymät sopivat hyvin myös lapsiperheille ja "matkalaukkumatkustajille" - jopa lastenvaunujen kanssa. Sisämaan yksinkertaisiin bambuhutteihin voi majoittua todella pelkistettyihin olosuhteisiin minibudjetilla.

 

*******

Puutalobabyn "Thaimaa-matkaoppaan" ykkösosassa oltiin Koh Lantalla täällä:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/puutalobabyn-thaimaa-matkaopas-osa-1-koh-lanta

...ja jatkossa tulossa noin juttu per viikko -tahdilla:
Koh Kradan
Koh Chang
...ja luultavasti viidennessä osassa vielä samassa bloggauksessa "muut" (Krabi, Trang, Ranong, Khao Lak ja Phuket)

Lapsen kanssa matkailusta kerrottu täällä,
...ja kaikki Thaimaa-aiheiset bloggaukset löytyvät sivupalkin avainsanalistassa klikkaamalla hakusanoja matkat, reissut tai Thaimaa.

Instagramissa puolestaan reissun päältä postattuja matkakuvia, jotka löytyvät hashtagilla #reissuperhe.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Voi nousipa mieleen monia muistoja, kun tuossa pari viikkoa sitten pahimmilla pakkaskeleillä luin Asikaine-blogista heidän vaaleanpunaisen lautatalonsa pakkaskestävyydestä - ja erityisesti, kun löysin tieni saman blogin aiempaan bloggaukseen besserwissereiden puutalo-kommenteista.

Kakluunia lämmittämässä.

 

Samanlaiset besserwisserit ja elämäntapanegailijat olivat kovassa äänessä näkemyksiään esittämässä myös silloin, kun meidän ja Puutalon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran. 

Esimerkiksi eräälle tällaiselle perusnegatiiviselle tyypille näytin netistä (ihastusta puhkuen) Puutalon myyntikuvia - ja keskustelu eteni jokseenkin näin:

Ensin kuva kauniista olohuoneen kakluunusta:
"Siellä on kaksi tällaista iiiiiihanaa kakluunia - lisäksi keittiössäkin ois toimiva hormi ja yläkerrassa pieni puuhella"
"NONNI, kauhean kylmä siellä varmasti on talvella, kun näitäkin pitää olla."
"Niin, se on siis kohta satavuotias talo - siihen aikaan tällaiset oli varmaan kaikkialla..."
"Ja mistä te mukamas polttopuitakin keskellä Helsinkiä saatte?"
"Ööööö netistä? Googlaamalla?"
"Kamalan kalliita ovat polttopuut."

Seuraavassa kuvassa ihanat vanhanaikaiset pikkuruutuiset ikkunat:
"OI EI, ja kuka nuo ikkunat sitten pesee?!?"
(no jätetään pesemättä, jos kerran on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa)

Ja piha:
"Onpa pieni! Ja vuokratontilla! Konkurssiin menette, kun kaupunki nostaa tonttivuokria!"
(joo, heti vuonna 2040)

Yläkerran rakkaudella remontoitu kaunis makuuhuone:
"Käyttöneliöitä tässä on enemmän kuin vanhat paperit sanovat, kun ullakkotilasta on remontilla saatu myös tuo matalampi, vinokattoinen osa käyttöön."
"No joo kai tuollaisessa on sitten täytynyt tehdä näitä hätäratkaisuja, kun jostain on yritetty repiä lisäneliöitä."

Lopuksi näytin talon sijaintia kartalta:
"Tällaiset alueet ovat harvassa - vanha puutaloalue, mutta silti ihan ratikkamatkan päässä keskustassa."
"On varmaan aika rauhatonta aluetta tuo, miten siellä pimeällä uskaltaa liikkua."
"TÄH?"
(niinhän nää lapsiperheiden keskiluokkaiset omakotitaloalueet yleensä on just niitä pahimpia...)

*******

Kuvakatselmuksen jälkeen besserwisser esitti tinkimättömän ja objektiivisen arvionsa puutalokaupoistamme:
"Ihan hullua edes katsella tuollaisia. Järki käteen nyt. Ostatte jonkun uuden rivitalonpätkän mieluummin, niin kaikki olisi uutta ja hienoa. Ne on muutenkin paljon kivempia."

Niii-iin. Kun siis me just halutaan vanha puutalo. Rivitalonpätkät ovat tosi kivoja niille, jotka haluavat rivitalonpätkän. Mutta me halutaan asua vanhassa puutalossa.

"On ne uudet rivitalot vaan paljon kivempia."

Syvä huokaus.

*******

Okei meillä on välillä kylmä talvisin. Meillä on järjettömän isot sähkölaskut (koska talo lämpeää kakluuneilla ja suoralla sähköllä). Meillä tehdään lumitöitä, kannetaan puita sisään niin kuin kesämökillä ikään ja lämmitetään kakluunia pakkasilla iltaisin.

Kaikki seinät ovat vinoja eri suuntiin, lattioiden raoista tuulee ja kyllä: se keväinen ikkunanpesu on monipäiväinen projekti. Piha saattaa olla aika pieni, mutta kyllä siinäkin tekemistä riittää sen verran, että suurin osa jää tekemättä.

Mutta on aika suurta älyllistä aliarviointa besserwissereiltä kuvitella, että me emme olisi näitä asioita tajunneet. Että lähes satavuotiaaseen puutaloon muuttajille tulisi jotenkin yllätyksenä, että villasukissa täällä tietysti hipsutellaan puutalon vanhoilla alkuperäisillä lattioilla.

Hei kuulkaas, besserwisserit: ehkä puutaloasujat ja -unelmoijat haluavat juuri sitä.

Pakkasyö puutalossa.

 

Ehkäpä puutaloasujat kaipaavat juuri sitä tunnetta, että vuodenajat ovat jotenkin läsnä - talosta tuntee, onko nyt tammikuun paukkupakkanen vai onko jo lähestyvän helmikuun aurinko-optimismi nostamassa päätään. Nurkkien natinasta tietää, kannattaako päälle pukea hupullinen takki.

Ehkä he kuvittelevat tuntevansa talossa myös sen sata vuotta siinä eletyn elämän - ehkä heidän mielestään on mukava kuvitella, kuinka monta perhettä tässä samassa tilassa asui joskus sata vuotta sitten. Ja paljonko heillä oli lapsia näissä neliöissä? Ja onko jossain vanhustenkodeissa kiikkustuoleissa nyt niitä mummeja ja vaareja, jotka ovat leikkineet näiden samojen lattialankkujen päällä silloin, kun olivat Silvan ikäisiä.

Ehkäpä he rakastavat sitä pehmeää kodikasta lämpöä, joka lämmitetystä kakluunista säteilee. Se on jollain tavalla aivan erilaista kuin keskuslämmitetyn patterin lämpö. Ehkä villapaidassa ja villasukissa lököily talvella tuntuu juuri oikealta. Ehkä viltin alla sohvalla teemuki kourassa oleilu on puutaloasujan mielestä ihanaa eikä kamala katastrofi.

Maha (ja sen kantaja) itseneulotun viltin alla.
 

Ehkä se tunne "joo meidän olkkarin lattian raoista tulee niin kovasti, että siellä on kolme kerrosta mattoja päällekkäin" -huokauksien takana ei ole pelkkä tuska.

Sinne taustalle on kätketty myös rakkaus.


PS. Ensimmäisen puutalossa asumamme vuoden jälkeen tämäkin besserwisser onneksi tajusi kohteliaasti sulkea suunsa.
"On tämä kyllä jämerän tuntoinen ja terve talo", hän jopa kerran puolivahingossa murahti.
Erävoitto elämäntapanegailusta. Kiitos.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tirpalla on tällä hetkellä menossa aivan hurmaava (ja ehkä myös vähän erikoinen?) vaihe, jonka nimi selvästikin on "kaikki mukaan".

Miten se sitten ilmenee?

No, esimerkiksi ruokapöytään mennessä on pakko saada "kaikki ukkelit mukaan, kaikki ukkelit, kaikki ukkeliiiiit!". (kyllä: meidän ei-leluja-ruokapöytään -linjamme on täysin romahtanut) Ja ruokailun jälkeen tirppana keskittyneesti kerää taas "kaikki ukkelit mukaan!", ja ne täytyy asettaa tiskipöydän reunalle katselemaan, kun Silva pesee kätensä. Ja sitten taas "kaikki ukkelit mukaan" leikkeihin.

Kaikki ukkelit ratsastamassa.

 

Ja potalle.

Ja päikkäreille.

Ja autoon.

Ja niin edelleen.

"Kaikki mukaan" -pehmoeläimet tulossa tirpan ja Ämmin kanssa pottahommista.

 

Ja oi ei, jos joku niistä on edes hetken aikaa hukassa: "missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli ON?!?"

Eikä tämä koske siis pelkästään puu-ukkeleita vaan oikeastaan kaikkia leluja, jotka on jollain tavalla yhdistettävissä "samaan sarjaan". Ja aina tosiaan ikään kuin samaa sarjaa - ei ikinä erilaisia leluja keskenään sekoittaen.

Kaikki norsut ja kaikki leijonat.

 

Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa esimerkiksi tirpan päiväunivaunuun on lastattu "kaikki mukaan!!!" -kokoelma pikkuautoja, puujunan vaunuja tai vaikkapa muovisia kylpyeläimiä. Haasteena on myös se, että tirpan täytyy koko ajan nähdä, että ne kaikki tosiaan ovat mukana. Välillä päikkärivaunussa on aika ahdasta.

Kaikki autot.

 

Asia on tuntunut olevan tirpalle niin äärettömän tärkeä, että olemme oikeastaan aika itsestäänselvästi antaneet naperon pitää omat ukkeli-, auto- tai kylpylelukokoelmansa mukana. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole... (paitsi okei joskus on vähän vaikea käydä potalla viiden pehmolelun kanssa)

Olen näin maallikkotulkintana ajatellut, että ehkä tällä on jotain tekemistä eroahdistusvaiheen kanssa...? Tirpalle kun on muutenkin niin tärkeä tietää, että missä kaikki tärkeät ihmiset ovat - päivän aikana kerrataan vähän väliä, että missä "puuttuvat henkilöt" ovat. Ja kiintymys ihmisiin tuntuu syntyvän jo päivässä tai parissa - esimerkiksi Laura-tätiä tirppana kyselee iltaisin ja viikonloppuisin jatkuvasti ja selostaa, että "Laura-täti omassa kotona, Laura tulee aamulla Sivvan kanssa leikkimään". Ja erästä kaksi viikkoa sitten lastenhoitajahaastattelussa käynyttä "tätiä" tirppa kyselee silloin tällöin edelleen, niisk.

Ehkä sama "puuttuvan kaipuu" kohdistuu nyt myös leluihin.

Yksi kikka kuitenkin on huomattu: nukkumaan mennessä kaikki ukkelit/kaikki teletapit/kaikki autot/kaikki mitkä-ikinä voi näppärästi peitellä omaan sänkyynsä (no tulihan sille meidän ökyhintaiselle pinnasängyllekin viimeinkin jotain käyttöä!) ja sanoa hyvää yötä ja hei hei. Silloin niistä luopuminen ei sitten olekaan enää kovin vaikeaa.

Aamulla ne kuitenkin sitten kaivetaan ensimmäiseksi esiin:
"Huomenta kulta, huomenta! Missä ukkelit ON?!? Kaikki mukaan potalle!!!!"

Share

Pages