Ladataan...
Puutalobaby

Kylläpäs tätä hommaa pitikin pähkäillä!

Toimitus nimittäin haastoi jo pari viikkoa sitten lilyläiset miettimään, että mikä on seuraava sisustushitti. Aikaa annettiin tämän viikon loppuun asti.

Ja onhan niitä ennustuksia täällä jo paljon näkynytkin: Esimerkiksi Ei beigeä -palstalla veikattiin kalatyynyä (hui!). RetroPrinsessan Raissi ehdotti Early Bird -tapettia (varmasti! ...toisaalta tätä on jo niin paljon sisustuslehdissä nähty, että onkohan jo kohta klassikko eikä trendi...?). Isyyspakkauksen Tommi povasi eilen kirjahyllyjen häviämistä (eiiiiiih! en voi uskoa - ennustaisin päinvastoin niiden uutta tulemista). Ja tänä aamuna Kaikki mitä rakastin -blogin Eeva baarikärryä (tsihihi se oli yllättävä veto).

Sisustustrendihaaste on pompsahdellut mieleeni tässä viime aikoina tasaisin väliajoin. On tehnyt niii-iiiiin mieli osallistua, mutta hitsi mikä ihme se tuleva trendi nyt voisi olla... Puutaloa "sillä silmällä" vilkuillessa tuli ensin mieleen tämä TOP3:
1. Joulutähti ikkunassa maaliskuussa.
2. Kissanoksennukset valkoisella villamatolla.
3. Ikean olkikorit, joista laput on edellleen kuukauden käytön jälkeen poistamatta.

Ei ehkä ihan trendiainesta.

Mutta sitten viime yönä (kyllä) välähti: Totta kai! Seuraava sisustustrendi on tietysti:
TEMPPURATA!!!

Joelin piirtämä luonnos puutalon yläkerran temppuhuoneesta.

Blogeista ja sisustuslehdistä olen ollut huomaavinani, että viime vuosina Suomessakin on ollut kovasti vallalla sellainen amerikkalaistyylinen lastenhuonesisustaminen - harmonisenkaunis (usein aika vaalea) kokonaisuus, jossa kaikki on leluja myöten valmiina odottamassa jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Trendilelut hyllyillä ja sängyn päällä harkituissa asetelmissa.

Viime aikoina olen kuitenkin paristakin Facebook-keskustelusta bongannut ihmisiä vaihtamassa vinkkejä pysyvän kotitemppuradan järjestämiseen. Tasapainolautoja. Kiipelytelineitä. Ryömintätunneleita. Majanrakentamismahdollisuuksia. Patja portaisiin liukumäeksi.

Ja kappas - juuri tällaisesta olen haaveillut itsekin meille puutaloon! Meillä kaikki huoneet ovat sekä aikuisten että lasten huoneita, mutta kyllähän sitä nyt taloon yksi temppuhuone tarvitaan! (myös se olisi totta kai tarkoitettu sekä lapsille että aikuisille)

Tadaa, trendiennusteeni siis:
Harmoninen (ja joskus jopa lähinnä aikuisten makuun suunniteltu) blogien ja aikakauslehtien lastenhuonesisustaminen saa rinnalleen tulevaisuudessa aktivoivan, värikkään ja innostavan, ja ennen kaikkea lapsen tarpeisiin suunnitellun TEMPPURATALASTENHUONETYYLIN.

Ja hupsis, mitäs sitten bongasinkaan ihan sattumalta helmikuun Meidän perhe -lehdestä:

Ai niinku ajan hermolla vai MITÄ? :)

 

Myönnettäköön: minä ja Joel olemme haaveilleet tästä jo ennen kuin edes puhuimme lapsista. "Millaisessa talossa olisi ihana asua" -jutteluiden keskeisessä roolissa oli aina oma temppuhuone. Lattialla olisi Joelin tatamit, joilla Joel voisi vapaasti vapaaottelutreenailla kavereidensa kanssa (sitä Joel jo kyllä teki Kampissa asuessaan - mahtoi alakerran naapuri olla ihmeissään...) Minä virittäisin temppuhuoneeseen oman nuoran, ja kattoon trapetsin ja renkaat. Huoneessa olisi myös Joelin painopenkki ja paljon paljon pehmeitä mattoja ja patjoja erilaista muksahtelua varten. Oooo ja tietysti yhdessä alettaisiin harjoitella pariakrobatiaa!

Oma temppuhuonehaaveeni johtaa varmasti osittain sirkusharrastuksesta, mutta myös jo lapsuudesta. Lapsuudenkotona minulla oli omana huoneena kotimme "perähuone": iso tila, luultavasti entinen autotalli, joka oli täynnä erilaista sekalaista tavaraa, huonekalua ja lelua. Ikään kuin varaston ja leikkihuoneen räikeäniloinen sekava kakofonia - eikä siellä tarvinnut ikinä siivota! Perähuoneen kruunasi keskellä oleva iso keinu (sisällä! keinu sisällä!), jolla sai mahtavanhurjat vauhdit melkein koko ison huoneen seinästä seinään.

Lempileikki parhaan ystävän kanssa oli "lattiaan ei saa koskea" - Peppi Pitkätossusta, totta kai. Hypittiin hyllyltä sohvalle, keikautettiin keinun kautta vanhojen lastenvaunujen päälle, sieltä taas kohti varastohyllyä ja niin edelleen. Tärkein (ja ainoa) sääntö siis: lattiaan ei saa koskea.

Ehkä siksi minusta tuli tällainen.

Jooo-o; kun puutaloon tulee joskus lastenhuone, se on ihan ehdottomasti mallia temppuhuone.

 

 

PS: Ai niin, paitsi että olenhan minä tästä haaveesta jo tietysti aiemminkin kirjoittanut. Täällä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Jaahas. Olisikohan kenelläkään tarjota mitään hyvää ja halpaa maanrakoa, johon voisin juuri nyt vajota...?

Puhelin soi äsken: Yleltä päivää, anteeksi että soitetaan näin myöhään. Mutta sopiiko pieni radiohaastattelu bloggaamisesta?

"No mikäs siinä! Hetki vaan, kun tässä on vähän meteliä (Joel laittoi ruokaa ja Silva hihkui leikkejään); siirryn tuonne yläkertaan puhumaan, niin saan jutella rauhassa..."

(Eiiiiih, älä tee niin! Ei missään nimessä tämän mahan ja näiden supistusten kanssa portaisiin, siis MITÄ sä oikein ajattelet - EIIIIIIIH, ÄLÄ TEE SITÄ!!!!)

Kapusin portaat tajuten, että tämä oli ehkä huonoin idea ikinä. Toimittaja laittoi nauhan pyörimään. Huh nyt sitä mennään.

*******

Ensimmäinen kysymys: miten tämä bloggaaminen sai alkunsa?

"Noooh, mähän siis aloitin.... (supistus - PHUUUUUH) tuossa kaksi vuott (haukkoo henkeään hengästyksestä) a sitten, kun odot (supistus - phuuh huuh huuuh) in ensimmäistä lasta. (Phuuuh - hengästys). Joo." 

PISTE. En pystynyt sanomaan enempää. Olikohan tuossa jo vastaus? Pliis, riittääkö?

Kuinka paljon sulla on lukijoita?

"No niitä (phuuuh phuuh huuh - supistus) kaheks (uuuuh)an viikos... (uuuh) joo."

Hiipivä paniikki. Apua mä en pysty puhumaan. Hätäratkaisu: seuraavaksi yhden sanan lauseita. Näppärää!

Kuinka paljon sulla menee aikaa blogin pitämiseen?

"(PHUUUH HUUUH) menee."

Että paljonko menee?
"(HUUUUH) paljon men(UUUUH)ee."

*******

Okei, voitte varmasti kuvitella haastattelun nolon lopun. Piinaavien (ja hyvin hyvin hengästyneiden) minuuttien jälkeen lopulta tuli valmista ja toimittaja kiitteli - ja minä purskahdin hysteeriseen nauruun.

"Apua mä olin niin hengästynyt, kun kiipesin nuo portaat tänne yläkertaan, että en saanut mitään sanottua!!!!"
("Oho, sehän OSAA puhua", toimittaja luultavasti ihmetteli)

"Ei se mitään, ei sitä paljon kuulunutkaan - ja eihän sitä voi tietää, miten ihmiset normaalisti puhuu", toimittaja lohdutti.

Aaaaaaaaaaaaa en mä oikeasti puhu noin!!!!!

*******

Kyllähän se viime haastattelu sitten kai menikin ihan liian hyvin - kun olin kuulemma kuulostanut rauhalliselta ja uskottavalta ja vaikka mitä. Joo nyt en. Nyt kuulostin siltä niin kuin olisin ollut synnyttämässä jo. Mitä jos kerrottaisiin kaikille, että puhuin Kätilöopistolta kesken synnytyksen? Voisko se olla uskottava alibi - pliis? Ei kerrota kenellekään?

Aaaaaaaa mä häpeän niin paljon, että en pysty enää ikinä poistumaan kotoa!

Ai niin, paitsi että en mä pysty poistumaan täältä kotoa näiden supistusten takia muutenkaan.

Haastattelu tulee ilmeisesti YLEltä muutaman päivän sisällä. Laitan kaiken toivoni leikkaajaan. Pliiiis pliiiis pliiis tee musta edes vähän järkevä! Onkohan niillä jotain automaattista supistuksen- ja hengästyksenpoistotoimintoa siellä niiden miksauspöydässä...?

Share

Ladataan...
Puutalobaby

"Leppuleissulle!" on pitkään ollut yksi tirppanan lempileikeistä. Usein sinne (lue: ruokakauppaan) lähdetään isin selässä kantorepussa, mutta kotiolossa Silva lähtee reppureissulle sellainen hassu Nalle Puh -pehmoeläinreppu selässään. Reissu kiertää tavallisesti ympäri keittiön ruokapöytää.

"Minne mennään reppureissulle?" kysymykseen saa vastaukseksi usein:
"Kauppaan!" tai jopa:
"Rannalle!"

Eilen tirppana oli taas innolla lähdössä "leppuleissulle" pari pehmoeläintä kainalossaan.
"Noosu mukaan, kihveli mukaan - mennään!" (kännös: norsu ja kirahvi)

Minne Silva menee reppureissulle?
"AFLIKKAAN!"

Oho!

Nooh, minä siinä sitten tietysti yritän sujuvasti jatkaa leikkiä:
"Oi vautsi - norsu ja kirahvi asuukin Afrikassa. Kukas muukin asuu Afrikassa, hmm...?"
(kaivan lelulaatikkoa)
"Asuuko vaikka TIIKERI Afrikassa?"

Tirppa katsoo minua epäilevästi ja vastaa hitaasti mutta painokkaasti:
"EIJEIJEIJEIJEI."

Eiku ai niin, eipä asukaan.

On tainnut taas lapsi leikkiä isänsä kanssa.

Share

Pages